Syrjäytyneenä naisena ei kannata elää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä haluan elää . Vaikka olen sairastanut psyykkisesti lähes koko elämän.

Mikä estää elämästä?

Miksi valitset itsesi surkuttelemisen ja valittamisen ja kurassa rypemisen sen sijaan että alkaisit järjestää elämääsi hyviä asioita ja mielekästä tekemistä.

Valinta on sinun. Kaikkea ei voi saada, on aina paljon asioita joita ei voi saavuttaa, silloin pitää etsiä ja löytää ne asiat jotka voi! Tuskin nyt niin psyykkisesti sairas olet ettet kykene minkäänlaiseen ajatteluun ja toimintaan? Mikä se sellainen sairaus ollenkaan on?

Jos ajattelet että onnesi löytyy itsesi ulkopuolelta erehdyt pahan kerran. Ensin on opittava tuntemaan itsensä, realistiset mahdollisuutensa sekä rajoituksensa. On opittava hyväksymään se mitä ja kuka on ja opeteltava pitämään itsestään. Ruikuttajasta ei pidä takuulla kukaan.

Usein tuntuu sille että nämä ruikuttajat nauttivat surkeudestaan. Jos jotain ehdotat, se tyrmätään oitis mahdottomana. Pidetään kynsin hampain kiinni siitä että ollaan huonompia, huono-osaisempia, väärin kohdelluimpia, säälittävimpiä ja syrjäytyneimpiä maailmassa. Jos ja kun noin halutaan, ei kannata valittaa muille. Oma valinta on oma valinta, sen kanssa on sitten elettävä mutta marttyyrinkruunua kantavan on melkoisen turha luulla tulevansa pidetyksi ja halutuksi seuraksi. 

Valinta on sinun.

En ole tuo, jolle vastasit.

Et ole nähnyt huono-osaisimpien elämästä vilahdustakaan, kun kerran hoet tuota "oma valinta" -mantraa. Se, että kuraojasta löytyisi valoisia puolia, on pelkkää suunsoittoa. Sen todistavat kaikki ne ihmiset, jotka ovat lopettaneet oman elämänsä.

Tämä kaikki on sitä todellista vertaistukea. Juuri siksi kuuntelen kun Vikingur Olafsson soittaa. Auttaa heti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinäkin voisit valita tinderistä itsellesi miehen ja tehdä sen kanssa ison katraan lapsia. Sitten et olisi enää syrjäytynyt.

Ei näin vanhana.

Kuinka vanhana?

Alle 45v voi ihan hyvin vielä perustaa perheen

Sinäkö siitä päätät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä haluan elää . Vaikka olen sairastanut psyykkisesti lähes koko elämän.

Mikä estää elämästä?

Miksi valitset itsesi surkuttelemisen ja valittamisen ja kurassa rypemisen sen sijaan että alkaisit järjestää elämääsi hyviä asioita ja mielekästä tekemistä.

Valinta on sinun. Kaikkea ei voi saada, on aina paljon asioita joita ei voi saavuttaa, silloin pitää etsiä ja löytää ne asiat jotka voi! Tuskin nyt niin psyykkisesti sairas olet ettet kykene minkäänlaiseen ajatteluun ja toimintaan? Mikä se sellainen sairaus ollenkaan on?

Jos ajattelet että onnesi löytyy itsesi ulkopuolelta erehdyt pahan kerran. Ensin on opittava tuntemaan itsensä, realistiset mahdollisuutensa sekä rajoituksensa. On opittava hyväksymään se mitä ja kuka on ja opeteltava pitämään itsestään. Ruikuttajasta ei pidä takuulla kukaan.

Usein tuntuu sille että nämä ruikuttajat nauttivat surkeudestaan. Jos jotain ehdotat, se tyrmätään oitis mahdottomana. Pidetään kynsin hampain kiinni siitä että ollaan huonompia, huono-osaisempia, väärin kohdelluimpia, säälittävimpiä ja syrjäytyneimpiä maailmassa. Jos ja kun noin halutaan, ei kannata valittaa muille. Oma valinta on oma valinta, sen kanssa on sitten elettävä mutta marttyyrinkruunua kantavan on melkoisen turha luulla tulevansa pidetyksi ja halutuksi seuraksi. 

Valinta on sinun.

En ole tuo, jolle vastasit.

Et ole nähnyt huono-osaisimpien elämästä vilahdustakaan, kun kerran hoet tuota "oma valinta" -mantraa. Se, että kuraojasta löytyisi valoisia puolia, on pelkkää suunsoittoa. Sen todistavat kaikki ne ihmiset, jotka ovat lopettaneet oman elämänsä.

Monella on ollut addiktio. Se yksinäistää vielä lisää.

Jos ei ole pahasti hunningolla, niin on jo paljon paremman tsäänssit ponnistaa ylemmäs. Vaikka sitten hitaasti nitkuttamalla.

Vierailija kirjoitti:

Kieltämättä totta, mutta eiköhän tämä ole yhtä kurjaa sukupuoleen katsomatta.

Olisipa vain saatavilla helppo keino, jolla tämän olemisen voisi lopettaa.

Ja silti synnyttää lisää sijaiskärsijöitä?

Miehet tykkäävät vain haukkua ja heitä rassaa jos nainen ei tuo perheeseen rahaa. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä haluan elää . Vaikka olen sairastanut psyykkisesti lähes koko elämän.

Mikä estää elämästä?

Miksi valitset itsesi surkuttelemisen ja valittamisen ja kurassa rypemisen sen sijaan että alkaisit järjestää elämääsi hyviä asioita ja mielekästä tekemistä.

Valinta on sinun. Kaikkea ei voi saada, on aina paljon asioita joita ei voi saavuttaa, silloin pitää etsiä ja löytää ne asiat jotka voi! Tuskin nyt niin psyykkisesti sairas olet ettet kykene minkäänlaiseen ajatteluun ja toimintaan? Mikä se sellainen sairaus ollenkaan on?

Jos ajattelet että onnesi löytyy itsesi ulkopuolelta erehdyt pahan kerran. Ensin on opittava tuntemaan itsensä, realistiset mahdollisuutensa sekä rajoituksensa. On opittava hyväksymään se mitä ja kuka on ja opeteltava pitämään itsestään. Ruikuttajasta ei pidä takuulla kukaan.

Usein tuntuu sille että nämä ruikuttajat nauttivat surkeudestaan. Jos jotain ehdotat, se tyrmätään oitis mahdottomana. Pidetään kynsin hampain kiinni siitä että ollaan huonompia, huono-osaisempia, väärin kohdelluimpia, säälittävimpiä ja syrjäytyneimpiä maailmassa. Jos ja kun noin halutaan, ei kannata valittaa muille. Oma valinta on oma valinta, sen kanssa on sitten elettävä mutta marttyyrinkruunua kantavan on melkoisen turha luulla tulevansa pidetyksi ja halutuksi seuraksi. 

Valinta on sinun.

En ole tuo, jolle vastasit.

Et ole nähnyt huono-osaisimpien elämästä vilahdustakaan, kun kerran hoet tuota "oma valinta" -mantraa. Se, että kuraojasta löytyisi valoisia puolia, on pelkkää suunsoittoa. Sen todistavat kaikki ne ihmiset, jotka ovat lopettaneet oman elämänsä.

Monella on ollut addiktio. Se yksinäistää vielä lisää.

Jos ei ole pahasti hunningolla, niin on jo paljon paremman tsäänssit ponnistaa ylemmäs. Vaikka sitten hitaasti nitkuttamalla.

Minulla ei ole. Käytännössä vietän loppuelämäni muutaman neliömetrin alueella ainoana virikkeenäni tietokone ja käytän kaikki rahani ruokaan (muuhun se ei siis riitä).  Siitä huolimatta, että siedän yksinäisyyttä huomattavasti keskivertoa paremmin, tätä on vaikea kestää. Puolitoista vuotta on takana ja pahimmillaan muutama kymmenen edessä.