Syrjäytyneenä naisena ei kannata elää

Sinäkin voisit valita tinderistä itsellesi miehen ja tehdä sen kanssa ison katraan lapsia. Sitten et olisi enää syrjäytynyt.

Lähde opiskelemaan, ei tarvitse alistua kohtaloonsa.

elä miehenä sit

Vierailija kirjoitti:

Lähde opiskelemaan, ei tarvitse alistua kohtaloonsa.

Ei onnistu opiskelu.

Vierailija kirjoitti:

Sinäkin voisit valita tinderistä itsellesi miehen ja tehdä sen kanssa ison katraan lapsia. Sitten et olisi enää syrjäytynyt.

Ei näin vanhana.

Vierailija kirjoitti:

Sinäkin voisit valita tinderistä itsellesi miehen ja tehdä sen kanssa ison katraan lapsia. Sitten et olisi enää syrjäytynyt.

Mulla on mies ja lapsia, silti olen syrjäytynyt.

Eri.

Miksi ei kannata?

Turhaan vastaatte, ei ammattivalittajalle mikään käy.

Kieltämättä totta, mutta eiköhän tämä ole yhtä kurjaa sukupuoleen katsomatta.

Olisipa vain saatavilla helppo keino, jolla tämän olemisen voisi lopettaa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei kannata?

Saa niin paljon paskaa osakseen. Huutamista, ilkeilyä, vittuilua, vinoilua. On ainainen rahapula, ei varaa hoidattaa sairauksiaan, ei voi ostella koskaan mitään kivaa. Ihan erilaista kuin varmaan normaali arki yleensä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinäkin voisit valita tinderistä itsellesi miehen ja tehdä sen kanssa ison katraan lapsia. Sitten et olisi enää syrjäytynyt.

Ei näin vanhana.

Kuinka vanhana?

Alle 45v voi ihan hyvin vielä perustaa perheen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei kannata?

Saa niin paljon paskaa osakseen. Huutamista, ilkeilyä, vittuilua, vinoilua. On ainainen rahapula, ei varaa hoidattaa sairauksiaan, ei voi ostella koskaan mitään kivaa. Ihan erilaista kuin varmaan normaali arki yleensä on.

Kuka tuollaista sua kohtaan osoittaa?

Mistä he tietävät sun tilanteen ja miksi haukkuvat?

Syrjäytyneenä ei ole turvaa puolisosta joka hakkaisi tarpeen vaatiessa kalikalla paskaksi kaikenlaiset ilkimykset...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinäkin voisit valita tinderistä itsellesi miehen ja tehdä sen kanssa ison katraan lapsia. Sitten et olisi enää syrjäytynyt.

Ei näin vanhana.

Kuinka vanhana?

Alle 45v voi ihan hyvin vielä perustaa perheen

Melkein viisikymppisenä enkä tosiaan halua miestä. Tiedän, kuinka he haukkuvat.

Höpö höpö. Kuule itse olen syrjäytynyt. Siinä mielessä että ystäväni kuoleet ja rakastetuni tämä lähes 2 vuoden aikana kun korona olllut:,ihimisiä elämässäni 16 kpl.. Mutta ei koronaan. Ennen Koronan alettua huolehdin muista ja unohdin itseni, kuin koko aikuisikäni : Elin muiden elämää. Unohdin itseni!Joten syrjäytymiseni ei ole aina kyse kunigas alko tai köyhyys ymm .Siihen voi olla monta syytä.Luojan itos löysin jonkun kerran viikossa liikunta piirin. On ääretön virke. Vaati kynnystä soitta ja ilmotautua ryhmään. Toisenkin kerhon löysin ja aivan mahtavia siellä ihmiset.Kun rohkeasti menee mukaan itselle sopivan aktiviiteetiin,kerhoon.Vaat sen itseltä ponistuksen avaa uusia ovia. Vaikka turpiin olisi saanut kuinka paljon sitä ennen ,jos ei muuta kuin henkiseti.Henkinen väkivalta jätää syvät arvet, Isku sattu vain kerraan. Mutta jos koko ajan hallitan mitätöinillä,ymmärtämättä sitä itse ! Sillä vain halitaan ilmasavut apu ja hyöty. Heitetään nurkaan kun ei tarvita ja takas kontakti maaritellen ,kun avun tarve on suuri. Väistämättä ihminen alkaa uskoa on huono, erakoituu syrjäytyy, Tarvitaan joku pysähdys. Itselläni pysähdys oli Juuri 3 vuotta sitten, kun 3 alzmer potilasta elämässäni kuoli.Sain happea,taukoa, ja pääle korona eristys. Taukoa aivoille,itselleni ,elämälleni.Valitetavasti myös menetyksiä. Mutta suurinta löysin liikunta muodon ja kivan kerhon. Kelpaan täläisenä joukoon. Siipirikkona,joka opetelee vasta milloin taas opin lentämän. Kiitoslisuus kerhot ,ihmiset siellä ja vetäjät, Kaikki yden yksi kaikkien puolesta.Mutta on paljon syrjäytyneitä,joilla ei enää voimia mutaa tilanne ja lähteä oman lähiön toiminta kerhoihin ymm. sille jota ärsytää txt virheet. kansakoulu ei sannut tuki opetusta.Anteeksi ne. Ollaan kuitenkin Ihmisiä Ihmisille!

Olen 45 vuotias nainen, työtön, monisairas, hyvin yksinäinen, köyhä tietenkin. Ulkonäkökin kärsinyt sairastaessa(paha psori ym kasvoissa) , ei lapsia eikä sukulaisia. Traumaattinen lapsuus pohjalla ja jotain persoonallisuushäiriötä varmaan, toistuva masennus, unettomuus... Nyt olen ollut vähän järkyttynyt kuinka eri tavalla minuun suhtaudutaan ja kuinka minua kohdellaan, kun vertaa aikaa kun olin työelämässä (oli ihan ok virka), olin naimisissa (mies menehtyi) ja asuin ihan kivalla ok-taloalueella, oli harrastuksia, kavereita jne. Jotenkin ihmiset samantien skannaa, varmaan ihan tiedostamatonta, etten ole enää mitään ja minut sivuutetaan tyyliin joka paikassa, kusetetaan jos voidaan, ei pidetä lupauksia eikä minun kanssani tarvitse käyttäytyä hyvin jne. Aluksi luulin olevani vainoharhainen tai jotain, mutta kyllä on niin todellista tämä huono kohtelu syrjäytyneelle ja on hyvin vaikea täältä enää nousta. Ja juu menin jopa seurakuntaan ja sama siellä, pienet piirit ja tuntuu että siellä tuo jaottelu oli jopa pahinta! Nyt siis elän erakkona eläinten kanssa, luen, ulkoilen, laitan pihaa, kokkaan, leivon, ennen kävin myös kirkoissa, museoissa, kirjastossa, uimassa... Töitä välillä etsin, mutta vaikeaa on työllistyä enää tällä historialla. Välillä toki toivon että löytyisi samassa tilanteessa oleva mies, mutta tinderit ja nettideitit oli täynnä ihan päinvastaista kun itse olen tai mitä haen. Ja toisaalta en enää osaa edes olla ihmisten kanssa kaiken kokemani jälkeen enkä osaa rennosti varmaan olla, koska ihmiset ei ole lainkaan vastavuoroisia, vaikka itse yrittäisin joskus kontaktia ottaa ja olla avoimempi jne. Joku tuttu on ollut, mutta onnistunut heidätkin karkoittamaan mukavempien ihmisten pariin :D Niin olen huomannut myös, kun olen liikkeellä kenen kanssa tahansa niin muut ihmiset ovat ystävällisiä ja juttelevat ja ottavat luonnollisesti kontaktia, mutta kun olen yksin niin olen tyyliin ilmaa tai minuun suhtaudutaan jopa vihamielisesti ilman että olen suutani avannut.

Täh? Tämähän on ihan parasta elämää. En aio enää koskaan integroitua yhteiskuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Täh? Tämähän on ihan parasta elämää. En aio enää koskaan integroitua yhteiskuntaan.

Kuinka sinä tälle palstalle päädyit sieltä yhteiskunnan ulkopuolelta?

Minä haluan elää . Vaikka olen sairastanut psyykkisesti lähes koko elämän.

Vierailija kirjoitti:

Minä haluan elää . Vaikka olen sairastanut psyykkisesti lähes koko elämän.

Mikä estää elämästä?

Miksi valitset itsesi surkuttelemisen ja valittamisen ja kurassa rypemisen sen sijaan että alkaisit järjestää elämääsi hyviä asioita ja mielekästä tekemistä.

Valinta on sinun. Kaikkea ei voi saada, on aina paljon asioita joita ei voi saavuttaa, silloin pitää etsiä ja löytää ne asiat jotka voi! Tuskin nyt niin psyykkisesti sairas olet ettet kykene minkäänlaiseen ajatteluun ja toimintaan? Mikä se sellainen sairaus ollenkaan on?

Jos ajattelet että onnesi löytyy itsesi ulkopuolelta erehdyt pahan kerran. Ensin on opittava tuntemaan itsensä, realistiset mahdollisuutensa sekä rajoituksensa. On opittava hyväksymään se mitä ja kuka on ja opeteltava pitämään itsestään. Ruikuttajasta ei pidä takuulla kukaan.

Usein tuntuu sille että nämä ruikuttajat nauttivat surkeudestaan. Jos jotain ehdotat, se tyrmätään oitis mahdottomana. Pidetään kynsin hampain kiinni siitä että ollaan huonompia, huono-osaisempia, väärin kohdelluimpia, säälittävimpiä ja syrjäytyneimpiä maailmassa. Jos ja kun noin halutaan, ei kannata valittaa muille. Oma valinta on oma valinta, sen kanssa on sitten elettävä mutta marttyyrinkruunua kantavan on melkoisen turha luulla tulevansa pidetyksi ja halutuksi seuraksi. 

Valinta on sinun.