Joulu lähenee, kerro KARMEIN jouluaattosi ikinä. Jättikö mies, söikö koira kuusen?

Vierailija kirjoitti:

Minua on ahdistanut joulu oikeastaan koko aikuisikäni, enkä oikein tiedä miksi. Lapsena pidin joulusta, en vaan lahjojen takia, vaan sen taianomaisen tunteen takia. Vaimoni on aivan fanaattinen jouluihminen ja rakastaa sitä yli kaiken. Anoppilassa järjestetään aina mitä kaunein joulu, siellä on perhettä, ruokaa, pukkia ja pakettia. Itseäni alkaa ahdistaa jo lokakuussa. Menen kuitenkin joka vuosi perheen kanssa anoppilaan viettämään jouluaattoa, mutta vaimon ja pojan jäädessä yöksi, ajan itse kotiin loppuillaksi. En vaan kestä olla siellä, minusta tuntuu ettei se ole minua varten, en kuulu sinne enkä ansaitse sitä ilonpitoa, vaikka vaimoni yrittää monille vakuuttaa että olen perhettä.

Olisi kiva tietää, mistä moinen tunne johtuu.

Jostainhan tuo juontaa. Olisko sun lapsuudessa sattunut jotain jota et edes muista, jotakin josta tuo ahdistus tulee. Tai onhan sitä voinut aikuisemmallakin iällä tapahtua jokin mistä et välttämättä hoksaa ahdistuneisuutesi joulua kohtaan johtuvan. Minulla aikuinen poika joka ei "siedä" joulua, ahdistuu myös ja odottaa että olisi nopeeta ohi. Ettei tarvisi viettää. Toki tulee aattona aina vapaaehtoisesti mun ja mieheni luo syömään, istuu iltaa ja on normisti. Lapsena tottakai tykkäsi joulusta ja mukavia muistoja on.

Jos sinä todella haluat tietää mistä sun tuntemukset johtuu, voithan kokeilla vaikka psykologin kanssa juttelua. Ja kyllä sinä ansaitset ilonpitoa, vaikka se ei siltä tuntuisikaan. Hyvää tulevaa Joulua!

Vuosia sitten minäkin opin jotain uutta siipastani, kun oma HOK:n bonuslaskelmani sisälsi ostoja Rovaniemen aulabaarista.

Vierailija kirjoitti:

Tästä joulusta tulee hirvein jouluni tähän mennessä. Eilen paljastui, että mies on pettänyt minua kahdesti (ainakin) kuluneen syksyn aikana. Tuli aivan totaalisen puskista, olen luottanut mieheen, meillä on mennyt mielestäni hyvin.... Joulun vietoista jo sovittu, piti mennä aattona miehen vanhemmille ja joulupäivänä minun siskolleni, mihin tulee myös muut sisarukseni perheineen ja vanhempani. Nyt täytyy joko ilmoittaa kaikille läheisille erosta juuri joulun alla tai jos halutaan aikaa järjestää asiat niin sitten viettää joulu teeskennellen. Tuntuu ihan käsittämättömän hirveältä ja pää on aivan puuroa, olen itkenyt eilisillasta lähtien. Sinne meni 8 vuoden parisuhde ja kaikki yhteiset muistot ja tulevaisuudensuunnitelmat roskakoriin ja miksi... sitä ei osaa tai halua mieskään selittää...

Ihan kiinnostaisi kuulla miten tämän kirjoittaneella meni joulunpyhät loppujen lopuksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei oo ollut ikinä kyllä oikein karmeaa jouluaattoa, aina on joulut olleet ihania. Ainoa ikävämpi jouluaattomuisto, joka tulee mieleen, on kun olin n. 12-vuotias ja vanhempani saivat jonkun kunnon riidan aikaan jouluaattoaamuna. En muista enää mitä riita koski, mutta äiti suuttui jostain isälle tosi paljon ja alkoi ihan huutaa, mutta se loppui sitten siihen kun minä aloin itkeä ja isä oli tosi pahoillaan ja sanoi äidille että haluatko oikeasti pilata lapsilta jouluaaton huutamalla. Siitä äiti sitten tajusi typerän käytöksensä ja pyyteli anteeksi, ja loppupäivä meni sitten kyllä kivasti etenkin illalla, kun tuosta riidasta oli jo päästy yli. Eli ei koko jouluaatto siitä pilalle mennyt, vaikka sen verran näköjään mieleen syöpyikin että edelleen muistan sen tunteen hyvin näin 29-vuotiaana.

Rakastan äitiäni, mutta hän oli valitettavasti siinä asiassa vajavainen äitinä että ei ikinä osannut hillitä suuttumustaan eikä tajunnut sitä, että ei kuulu riidellä lasten kesken. Jälkeenpäin saattoi katua ja pyydellä anteeksi raivokohtauksiaan, mutta ei silti seuraavalla kerralla ikinä oppinut hillitsemään itseään.

Jaa-a, ootko miettinyt miten isäsi kommunikaatio äitiin päin sujui? Mä pelkään että mun lapset isompina näkee asiat just noin mustavalkoisina että kun äiti huusi isälle. Eihän ne huomaa sitä tuntikausia jatkunutta mykkäkoulua tai nälvimistä joka alkaa niinkin isosta asiasta kuin että pyydän voisiko ystävällisesti laittaa sukkansa pyykkikoriin eikä jättää lattialle lojumaan. Ja kun pyydän että voitaisiinko keskustella asiasta sen sijaan että hän vaan teeskentelee ettei kuule mitään mitä sanon tai jos olen itse hiljaa niin heittää jotain kivaa kommenttia että joo kun sää oot niiiin täydellinen. Joo eli joskus menee hermo ja sit yhtäkkiä hän onkin ihan että "et kai sä nyt lasten kuullen!" Ihan täyttä kaasuvalottamista jota en kylläkään usko että tekee tahallaan, on vaan oppinut vanhemmiltaan tollaisen ihme välttelevän riitelytyylin, mitään ei voi sanoa suoraan kun pitää kierrellä ja tulkita jotain ilmeitä ja eleitä ja kyräillä... Ja mä kun olen sitä mieltä että lapsiin vaikuttaa enemmän sellainen jatkuva kylmyys vanhempien välillä kuin joku satunnainen riita jonka päätteeksi sovitaan ja näytetään hellyyttä. Mieluiten tietenkin ei kumpaakaan mutta tosiaan kun mun kaikki kommunikointiyritykset torpataan - kun sä kuitenkin päätät kaikesta - tai - sä vaan käytät tollasia isoja sanoja kun haluat päteä- tai - no ei me nyt just nyt tästä puhuta(millon sitten?). Eli aika hauras olo.on tällä hetkellä ja joka kerta kun päädyn huutamaan niin tuntuu että.lähenen avioeroa...

Olen yksi aiempi joka epäili myös tätä tarinaa ja samansuuntaista mietin itsekin 

Edelleen miniä kokelas kirjoitti:

Olimme seurustelleet mieheni kanssa jo yli kaksi vuotta. Minulla oli lapsi 4-vuotias ja miehestäni oli muodostunut käytännössä jo isä lapselleni. Ns. appivanhempani eivät kuitenkaan hyväksyneet suhdettamme ja olivat toivoneet viettävänsä joulun aikaa oman perheen parissa. Mies oli niin lapanen ettei voinut sanoa vanhemmilleen vastaan. Siinä sitten järjestimme joulua kaksistaan ja kun soitin miehelleni aattoaamuna, niin kertoi katsovansa systeri kainalossaan Lumiukkoa. Kyllä satutti! Välit ovat edelleen huonot.

Olisin laittanut välit poikki tuosta tempusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et selvästi tunne ihmistä, joka saa kuplivan repiviä, näön ja järjen sumentavia, puhtaan valkoisen raivon kohtauksia.

Isäni sai niitä kunnes vanhuus ja sairaus rauhoitti. Hänen isänsä olo varsinainen peto ihmiseksi ja nyt tämä hurmaava ominaisuus on periytynyt minuun, isin tyttöön. Aiemmista sukupolvista poiketen teen asialle jotain: meditaatiota, piiiitkiä kävelyjä ennen reagointia, riehumista yksin autossa. Yksi syistä, miksi en ole koskaan halunnut lapsia. Semmoisen raivokohtauksen saanut vanhempi on pahempi kuin yksikään painajainen, sillä se peto on juuri se henkilö, jonka pitäisi suojella hirviöiltä. Fyysinen väkivalta äitiäni ja meitä lapsia kohtaan todella pikkumaisista syistä, kuten käsipyyhe on liian märkä tai vastaavaa on todella muovannut maailmankuvani ja tehnyt minusta supertuntosarvilla varustetun stressaajan, jolle hyökkäys on paras puolustus - lapsena vannoin että turpaan en ota tai sitä pelkää enää ikinä kun olen tarpeeksi vanha laittamaan hanttiin.

Jostain syystä jouluaaton olivat kyllä kuin satukirjasta aina aatonaaton perinteisen riidan jälkeen.

Ymmärrä, että lapset kokevat asiat heikkoina ja avuttomina kohteina jotka silti suojelevat vanhempia ulospäin vaikka henki menisi.

Tämä siis paljon aiempaan kommenttiin joka oli puolestaan vastaus kommenttiin äidistä, joka sai raivokohtauksen yhtenä jouluna ja isä pyysi ajattelemaan miltä lapsista tuntuu.

Meilläkin tehtiin tuota, että aina käyttäydyttiin äärimmäisen inhottavasti ja olin ainoa syyllinen, joka räjähti. Raivokohtaus tuli miehelle aina täysin tyhjästä, eikä hän tunnustanut miten hänen mykkäkoulunsa, oikuttelunsa ja nälvimisensä vaikutti asiaan. Perheissä ei sitä paitsi aina edes huomata väkivaltaa ajoissa tai kunnolla, ja joillekin kokonaiskuva voi pysyä piilossa milloin mistäkin syystä. 

Minua joulut ovat ahdistaneet jo 30 vuotta. Lapsena koin jouluntaikaa, mutta se loppui noin teini-iässä perheenjäsenen ongelmiin (riehui aaton mt-syistä, myöhemmin tappoi itsensä, mikä tosin ei osunut joulunaikaan). Sitten tuli huonohko avioliitto, jonka aikana toki loin lapsilleni jouluntaikaa, mutta itse olin melko ahdistunut. Aatoille sattui lasten ollessa pieniä noroja ja muita perus lapsiperhejuttuja, jotka toki alensivat tunnelmaa, kun yritti edes lapsille luoda hyviä jouluja. Ero oli iso helpotus ja uusi hyvä mies löytyi. Jotenkin siitä huolimatta en ole päässyt yli joulusta ahdistavana asiana. Ensin siinä oli ne uusperhekuvioiden ahdistavuudet ja paineet. Ehkä joulussa jotenkin kiteytyy kaamos, paineet, elämän rajallisuus ja pelot sekä pettymykset.

Tämän joulun vietän ensimmäistä kertaa poikkeavalla tavalla. Realistisesti valmistaudun siihen, että ahdistaa taas, mutta salaa toivon saavani edes suht joulutunteen (siis hyvän, en minulle tyypillistä itkettävää ahdistusta).

Terkkuja ja jaksamista kaltaisilleni, ja muillekin.

Yksi hirveimpiä jouluja oli exän kanssa. Oltiin sovittu, että teen joulun meille. Minulla oli kinkku uunissa, kalkkuna odottamassa, karjalanpaistit ja muut ruoat vielä vaiheessa, koristelut puolivaiheilla ja käytännössä kaikki tällainen tekemättä. Niitä ei vähäisten säilytystilojen takia kannattanut ennen 22. päivää edes aloittaa. Ex sai kutsun mennä juhlimaan joulua isotätinsä luokse 23. päivä. Ylipäätään ajankohta oli äärimmäisen outo, mutta pitkin hampain suostuin lähtemään. Siellä olisi pitänyt istua koko ilta ja ex aloitti runsaan itkeskelyn ja uhmakkaan kohtauksen, kun kiitin ilta seitsemältä seurasta ja ilmoitin lähteväni kotiin vaikka taksilla jos exän auto ei liiku pihasta. 

Kuuntelin exän marinaa ja itkupotkuraivareita koko sen illan kun laitoin joulua. Hän käveli perässä ja raivosi, minä yritin olla kuuntelematta. Tunnelma oli pilalla. Seuraavana iltana kun jengi lähti meiltä, avasin viinipullon ja join itseni hirveään humalaan ja päätin, että tämä parisuhde on tässä. 

Vierailija kirjoitti:

mun jouilu jo kolmatta vuotta ihan yksin, pieni suku ja mies kuoli kolme vuotta sitten  joulun jälkeen. Kahtena vuonna ostin vähän jouluruokaa bitselle, mutta en enää tänä vuonna viitsi, Menköön koko joulu ohi. Sairastan masennustakin mihin kylläkin lääkket, Tätä varmaan koko loppuikä. Ennen olin ihan jouluihminen.. Olen eläkeikäinen nainen jo.

Voi kun saisit edes jotain kivoja tuntemuksia tänä jouluna!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä joulusta tulee hirvein jouluni tähän mennessä. Eilen paljastui, että mies on pettänyt minua kahdesti (ainakin) kuluneen syksyn aikana. Tuli aivan totaalisen puskista, olen luottanut mieheen, meillä on mennyt mielestäni hyvin.... Joulun vietoista jo sovittu, piti mennä aattona miehen vanhemmille ja joulupäivänä minun siskolleni, mihin tulee myös muut sisarukseni perheineen ja vanhempani. Nyt täytyy joko ilmoittaa kaikille läheisille erosta juuri joulun alla tai jos halutaan aikaa järjestää asiat niin sitten viettää joulu teeskennellen. Tuntuu ihan käsittämättömän hirveältä ja pää on aivan puuroa, olen itkenyt eilisillasta lähtien. Sinne meni 8 vuoden parisuhde ja kaikki yhteiset muistot ja tulevaisuudensuunnitelmat roskakoriin ja miksi... sitä ei osaa tai halua mieskään selittää...

Ihan kiinnostaisi kuulla miten tämän kirjoittaneella meni joulunpyhät loppujen lopuksi. 

Tänne voisi aattona perustaa paskat joulut -keskustelun, jossa voidaan online jakaa kuulumisia ja saada vertaistukea.

Viime joulu vanhempieni ja pikkuveljeni kanssa. Veljeni tuli silloisen puolisonsa kanssa vanhemmilleni ja yhtäkkiä sai hirveän raivarin. Haukkui äitini ihan pystyyn esim. #uoritteli yms. Oli ihan kuin 15.v lapsi (toimii korkeassa virassa terv.alalla) ja on yli 30.v. Oli melkoinen joulu kyllä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin pikkujoulujuhlissa ja tein huorin.

Nyt on kova morkkis. Kuinka pääsen tästä yli?

Sepä ei olekaan vissiin karmein joulu, kun aiheutit sen itse.

Voihan itseaiheutettukin karmeus jouluna olla karmein joulu.

Mulla oli väkivaltaan taipuvainen ja alkoholista pitävä kotiäiti mutta hän ei kyllä pilannut muistaakseni yhtään joulua. Yleiset juhlat olivat ihan kivoja. Meillä kävi paljon vieraita ja vaikka aikuiset kännäsivät, niin lapsillakin oli kivaa. Äitini piti juhlista ja oli hyvä emäntä. Normiarki oli paljon raskaampaa, koska silloin ei ollut vieraita, joille esittää räiskyvää ja hauskaa emäntää. Arkena piti varoa sanomisia ja äidin herättämistä.

Yhtenä jouluna oltiin tätini luona ja siellä tätini mies alkoi haukkua tätiäni esim. huoraksi, kun äidilläni ja tädilläni tuli riitaa. Oma isäni ei ikinä olisi käyttänyt tuollaista kieltä ja haukkunut ketään huoraksi, niimpä hän sitten käski tätini miehen lopettaa tätini haukkumisen. Tätini mieshän suuttui tästä. "Kyllä minä saan huoritella omaa vaimoani, jos niin haluan". Isäni, jonka en koskaan ennen tai tämän jälkeen nähnyt käyttäytyvän aggressiivisesti, nousi pöydästä ja nosti tätini miehen jääkaappia vasten ja löi tätä. Siitä siten sukeutui kunnon draama ja me lapset katseltiin monttu auki, kun ukot painii ja naiset huutaa ja kirkuu. En muista miten tilanne loppui. Mutta heti tämän episodin jälkeen tuli pukki. Olin varmaan pelästynyt aikaisempaa ja menin piiloon pukkia. Minut maaniteltiin piilosta pois ja kaikki oli pukin vierailun ajan ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Äitini sairastui muutaman vuoden päästä aivokasvaimeen ja kuoli vähän ennen joulua, kun olin 11-vuotias. Viikkoa myöhemmin koirani kuoli syliini. Ei ollut kauheasti joulufiilistä sinä jouluna, vaikka sukua oli kerrankin paikalla muille jakaa, koska hautajaiset vietettiin tapanina.

Äitini kuoltua meillä ei ollut jouluperinteitä enää, eikä juhlia. Omaksi perinteekseni teini-iässä muodostui katsoa Hellraiser-elokuvia jouluna ja syödä suklaata.

Terkkuja tutuille, jos joku tunnistaa!

Toistaiseksi p*skin on luultavasti tuleva joulu. Ero tulossa mutta ex kiukuttelee eikä suostu muuttamaan ulos. Itse haluaisin toisen, joka ei puolestaan halua minua. Ollaan sitten kaikki onnettomia.

Erot aina juuri ennen joulua, ex muuttui totaalisen mykäksi, sitten myöhemmin tutustuin toiseen jota en onneksi ehtinyt edes nähdä ja muuttui samanlaiseksi. Varmaan tahalteen juuri ennen joulua tekivät noin, no säästäähän siinä sen ettei tarvitse ostaa edes halpaa lahjaa. Nyt tutustuin pitkästä aikaa uuteen joka oli jättämässä jo hyvästejä nyt kun oli vihainen. Kehenkään ei ole hyvä luottaa. Sama "perinne" toistuu varmaan ensi joulunakin tai ei, kun on sinkkuna ja ei suostu. 

Puolison isoäidillä on todettu pitkälle edennyt syöpä ja siihen liittyvät ties mitkä. Saa nähdä sinnitteleekö joulun yli. Jaksaa tai ei niin tilanne tulee kyllä tätä joulua varjostamaan.

Vierailija kirjoitti:

Toistaiseksi p*skin on luultavasti tuleva joulu. Ero tulossa mutta ex kiukuttelee eikä suostu muuttamaan ulos. Itse haluaisin toisen, joka ei puolestaan halua minua. Ollaan sitten kaikki onnettomia.

Sama mies vaan ei "jaksa" muuttaa samapa tuo. Onneksi on välit kunnossa. Yksi puolinen ikävä taas turtuu aattoyön kirkossa itkemällä.

Mummo sai aivoinfarktin kesken jouluaterian. Valitteli ennen tuloaan, että vähän pää kipeä ja väsyttää ja viitsiikö tulla ollenkaan. Sanottiin, että tuut nyt valmiiseen pöytään syömään ja sitte meet nukkumaan niin Jospa se siitä. Onneksi tuli, ois muuten ollut yksin, kun se iski.

Lapsena mun vanhemmat joi paljon viinaa ja kerran ne lähti päiväää ennen joulua jonnekkin ja olivat 4 päivää poissa Meillä ei ollut juurikaan ruokaa kotona. Mentiin veljen kanssa yöllä ja murtauduttiin kauppaan ja varastettiin ruokaa sieltä. Sitten luettiin lehdestä että joku oli murtautunut kauppaan ja naurettiin sitä. Lapsena jouluisn mun vanhemmat juopotteli aina ja joulut oli pääasiassa kurjaa aikaa.

Isäni näyttäytyi ensimmäistä ja viimeistä kertaa kännissä sukujoulussa (oli kyllä avoimesti kännissä muulloin, joulu oli tuohon asti pysynyt hänellekin pyhänä), riehui, meinasi kaataa 100 kg haisevalla  ruhollaan linnunkokoisen sairaan mummoni, kaikki pidättelivät itkua. ja kotimatkalla äitini ajaessa äijä veti kesken ajon käsijarrusta, pyörittiin koko perhe auton mukana kuin väkkyrä keskellä maantietä, onni oli että tie oli tyhjä muusta liikenteestä, en olisi muuten tätä joulumuistoa kertomassa. Ja ei, tämäkään ei herättänyt äitiäni vaihtamaan miestä. Seuraavana jouluna isä oli kyllä sitten selvinpäin.