Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Joulu lähenee, kerro KARMEIN jouluaattosi ikinä. Jättikö mies, söikö koira kuusen?
SammunutSaunatonttu
05.12.2021 |
Ap aloittaa:
Jouluaatto 1999, ensimmäinen oma asunto. Piti viettää aatto poikakaverin kanssa, olin ostanut lahjankin. Jätti 22 pv tekstarilla. Ja 23 pv kissa hyppäsi parvekkeelta pakoo, kun joku valopää päätti aloittaa uudenvuoden etuajassa ja ampui raketin. Aatto meni yksin itkiessä kissaa. Vanhemmat oli lähteneet risteilylle, sisaria ei ole.
Onneksi kissani kuitenkin sitten löytyi, mutta se joulu oli totaalisen pilalla!
Kommentit (2320)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joulupukki hukkasi Saabin avaimet.
Peruutusvaihteen saanut Saabiin, koska avain ei lähde irti muuten virtalukosta.
Tämä oli itsellenikin yllätys, kun ensi kerran kokeilin Saab 96:sta. Melkein paniikki iski.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset, lapsen lapset kiroilee riitelee vanhuksia ei kuunnella ei eletä kun ennen vanhaan perinteitä kunnioittaen. Lahjoilla ei ole merkitystä vaikka antaisit rahaa mikään ei kelpaa. Ruoka syödään nopeasti ja sitten alkaa kaikesta väittelyä ei me isovanhemmat jaksa enää tämmöistä paras olla kotona itsekseen ja hiljentyä oman joulun viettoon. Harmittaa näinkö ollaan kasvatettu lapset 😥 joten paras olla hiljaa ja syrjässä 😞. Kaipaamme vanhoja jouluja kun tehtiin kaikki yhdessä oli paljon väkeä ja hyvän mielen tunne oli läsnä silloin. Eikö millään ole merkitystä enään nuorilla, puhelin kiroilua ja riitelyä kun vain tietäisi mistä kaikki johtuu. Hyvää joulua kaikille papoille ja mummoille jotka viettävät keskenään joulun ja voimia niille yksinäisille joita ei muisteta ollenkaan siunausta heille jokaiselle päivälle 🙏
Se vanhempien ihannoima sukujoulu on oikea, kunhan se tapahtuu heidän ehdoilla. Muistan aikanaan, kun anoppi sisarensa kanssa huutoraivosi aattoiltaan asti siivouksen ja ruoanlaiton kanssa. Auttaa ei saanut. Ruoka oli myöhään illalla, kun kaikki lapset itkivät väsymystä. Sitten vasta tuli joulupukki. Anoppi valitsi, kuka/ketkä lapsenlapsista armollisesti sai jäädä yöksi jne. Meni muutama vuosi, kun appiukosta aika jätti, niin anoppi ihmetteli, miksei enää vietetä monen sukupolven perhejouluja ja olisi ollut tyytyväinen, jos edes joku olisi halunnut jäädä yöksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isän veli teki itsemurhan aatonaattona. Meni aikalailla joulufiilikset. Veli oli isälle hänen sisaruksistaan tärkein.
Törkeä ajankohta.
Olihan se. Törkeää oli myös jättää viisi lasta isättömäksi.
Ihminen saa poistua täältä jos niin haluaa. ei se katso aikaa tai paikkaa
Meinaatko, ettei itsekkyydessään muita tarvitse ottaa huomioon? Paska tyyppi sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttöystävä hakkasi minut.
Jos nainen pystyy hakkaamaan miehen, niin sellainen "mies" ansaitseekin tulla hakatuksi. N32
"N32" hanki apua itsellesi.
Samaa N32:lle. Jos mies pystyy hakkaamaan naisen. . .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei oo ollut ikinä kyllä oikein karmeaa jouluaattoa, aina on joulut olleet ihania. Ainoa ikävämpi jouluaattomuisto, joka tulee mieleen, on kun olin n. 12-vuotias ja vanhempani saivat jonkun kunnon riidan aikaan jouluaattoaamuna. En muista enää mitä riita koski, mutta äiti suuttui jostain isälle tosi paljon ja alkoi ihan huutaa, mutta se loppui sitten siihen kun minä aloin itkeä ja isä oli tosi pahoillaan ja sanoi äidille että haluatko oikeasti pilata lapsilta jouluaaton huutamalla. Siitä äiti sitten tajusi typerän käytöksensä ja pyyteli anteeksi, ja loppupäivä meni sitten kyllä kivasti etenkin illalla, kun tuosta riidasta oli jo päästy yli. Eli ei koko jouluaatto siitä pilalle mennyt, vaikka sen verran näköjään mieleen syöpyikin että edelleen muistan sen tunteen hyvin näin 29-vuotiaana.
Rakastan äitiäni, mutta hän oli valitettavasti siinä asiassa vajavainen äitinä että ei ikinä osannut hillitä suuttumustaan eikä tajunnut sitä, että ei kuulu riidellä lasten kesken. Jälkeenpäin saattoi katua ja pyydellä anteeksi raivokohtauksiaan, mutta ei silti seuraavalla kerralla ikinä oppinut hillitsemään itseään.
Jaa-a, ootko miettinyt miten isäsi kommunikaatio äitiin päin sujui? Mä pelkään että mun lapset isompina näkee asiat just noin mustavalkoisina että kun äiti huusi isälle. Eihän ne huomaa sitä tuntikausia jatkunutta mykkäkoulua tai nälvimistä joka alkaa niinkin isosta asiasta kuin että pyydän voisiko ystävällisesti laittaa sukkansa pyykkikoriin eikä jättää lattialle lojumaan. Ja kun pyydän että voitaisiinko keskustella asiasta sen sijaan että hän vaan teeskentelee ettei kuule mitään mitä sanon tai jos olen itse hiljaa niin heittää jotain kivaa kommenttia että joo kun sää oot niiiin täydellinen. Joo eli joskus menee hermo ja sit yhtäkkiä hän onkin ihan että "et kai sä nyt lasten kuullen!" Ihan täyttä kaasuvalottamista jota en kylläkään usko että tekee tahallaan, on vaan oppinut vanhemmiltaan tollaisen ihme välttelevän riitelytyylin, mitään ei voi sanoa suoraan kun pitää kierrellä ja tulkita jotain ilmeitä ja eleitä ja kyräillä... Ja mä kun olen sitä mieltä että lapsiin vaikuttaa enemmän sellainen jatkuva kylmyys vanhempien välillä kuin joku satunnainen riita jonka päätteeksi sovitaan ja näytetään hellyyttä. Mieluiten tietenkin ei kumpaakaan mutta tosiaan kun mun kaikki kommunikointiyritykset torpataan - kun sä kuitenkin päätät kaikesta - tai - sä vaan käytät tollasia isoja sanoja kun haluat päteä- tai - no ei me nyt just nyt tästä puhuta(millon sitten?). Eli aika hauras olo.on tällä hetkellä ja joka kerta kun päädyn huutamaan niin tuntuu että.lähenen avioeroa...
Voi se syy olla siinä huutajassakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua on ahdistanut joulu oikeastaan koko aikuisikäni, enkä oikein tiedä miksi. Lapsena pidin joulusta, en vaan lahjojen takia, vaan sen taianomaisen tunteen takia. Vaimoni on aivan fanaattinen jouluihminen ja rakastaa sitä yli kaiken. Anoppilassa järjestetään aina mitä kaunein joulu, siellä on perhettä, ruokaa, pukkia ja pakettia. Itseäni alkaa ahdistaa jo lokakuussa. Menen kuitenkin joka vuosi perheen kanssa anoppilaan viettämään jouluaattoa, mutta vaimon ja pojan jäädessä yöksi, ajan itse kotiin loppuillaksi. En vaan kestä olla siellä, minusta tuntuu ettei se ole minua varten, en kuulu sinne enkä ansaitse sitä ilonpitoa, vaikka vaimoni yrittää monille vakuuttaa että olen perhettä.
Olisi kiva tietää, mistä moinen tunne johtuu.Jostainhan tuo juontaa. Olisko sun lapsuudessa sattunut jotain jota et edes muista, jotakin josta tuo ahdistus tulee. Tai onhan sitä voinut aikuisemmallakin iällä tapahtua jokin mistä et välttämättä hoksaa ahdistuneisuutesi joulua kohtaan johtuvan. Minulla aikuinen poika joka ei "siedä" joulua, ahdistuu myös ja odottaa että olisi nopeeta ohi. Ettei tarvisi viettää. Toki tulee aattona aina vapaaehtoisesti mun ja mieheni luo syömään, istuu iltaa ja on normisti. Lapsena tottakai tykkäsi joulusta ja mukavia muistoja on.
Jos sinä todella haluat tietää mistä sun tuntemukset johtuu, voithan kokeilla vaikka psykologin kanssa juttelua. Ja kyllä sinä ansaitset ilonpitoa, vaikka se ei siltä tuntuisikaan. Hyvää tulevaa Joulua!
Mikä poikasi joulua ahdistaa?
Vierailija kirjoitti:
Yksi hirveimpiä jouluja oli exän kanssa. Oltiin sovittu, että teen joulun meille. Minulla oli kinkku uunissa, kalkkuna odottamassa, karjalanpaistit ja muut ruoat vielä vaiheessa, koristelut puolivaiheilla ja käytännössä kaikki tällainen tekemättä. Niitä ei vähäisten säilytystilojen takia kannattanut ennen 22. päivää edes aloittaa. Ex sai kutsun mennä juhlimaan joulua isotätinsä luokse 23. päivä. Ylipäätään ajankohta oli äärimmäisen outo, mutta pitkin hampain suostuin lähtemään. Siellä olisi pitänyt istua koko ilta ja ex aloitti runsaan itkeskelyn ja uhmakkaan kohtauksen, kun kiitin ilta seitsemältä seurasta ja ilmoitin lähteväni kotiin vaikka taksilla jos exän auto ei liiku pihasta.
Kuuntelin exän marinaa ja itkupotkuraivareita koko sen illan kun laitoin joulua. Hän käveli perässä ja raivosi, minä yritin olla kuuntelematta. Tunnelma oli pilalla. Seuraavana iltana kun jengi lähti meiltä, avasin viinipullon ja join itseni hirveään humalaan ja päätin, että tämä parisuhde on tässä.
Anteeksi vaan, tämä ei kuulu edes ketjun aiheeseen, mutta miksi pitää olla kinkut ja kalkkunat ja vielä karjalanpaistikin? Eikö vähempi lihalla mässäily riitä?
Ja outoa, ettei koristelujakaan ole pystytty tekemään tilanpuutteen vuoksi vaikka 3 viikkoa ennen.
Ja ylipäätään, jos teillä on pieni asunto, jossa ei keittiössä ole tilaa edes säilyttää ruokia, miksi järjettätte sukujoulua? Oletan, että aattona oli enemmän porukkaa teillä, koska puhut jengistä.
Muutenki tämä tarina tuntuu keksityltä.
Toinen aikuinen marisemassa ja saamassa itkupotkuraivareita, kun toinen laittaa joulua. Vai ketä teille oli tulossa jouluvieraiksi? Jotain sellaisia ihmisiä, joita ex ei haliunnut teille? Mutta olir heidät silti joulun viettoon kutsunut?
Kummallekin ehdottomasti parempi, että olette eronneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isäni näyttäytyi ensimmäistä ja viimeistä kertaa kännissä sukujoulussa (oli kyllä avoimesti kännissä muulloin, joulu oli tuohon asti pysynyt hänellekin pyhänä), riehui, meinasi kaataa 100 kg haisevalla ruhollaan linnunkokoisen sairaan mummoni, kaikki pidättelivät itkua. ja kotimatkalla äitini ajaessa äijä veti kesken ajon käsijarrusta, pyörittiin koko perhe auton mukana kuin väkkyrä keskellä maantietä, onni oli että tie oli tyhjä muusta liikenteestä, en olisi muuten tätä joulumuistoa kertomassa. Ja ei, tämäkään ei herättänyt äitiäni vaihtamaan miestä. Seuraavana jouluna isä oli kyllä sitten selvinpäin.
Tuoltahan olisi mukava muistella, että sinä jouluna, kun meinasit tappaa meidät. . .
Vierailija kirjoitti:
Elämäni pahin joulu oli äitini viimeinen joulu. Tiesimme sen olevan viimeinen. Äitini sairasti aivosyöpää ja puhukyky oli kokonaan mennyttä sekä liikuntakyky osittain. Yritin tehdä joulusta entisenlainen ruokineen, tunnelmineen jne.
Äiti istui pöydässä ja poimi sillit sormin kiposta ja yritti syödä vielä itse. Hiljainen ja jotenkin vaivautunut tunnelma ylipäätään. Lapsemme veti järkyttävää sirkusshowta ja vaan pelleili sekä pomppi ympäriinsä koko illan. Lahjankin olin ostanut äidille (villashaalin) jonka isä pyysi seuraavana päivänä palauttamaan kauppaan.
Kotiin kun vihdoin päästiin, raivosin ja itkin.
Seuraavana päivänä yritin parhaani mukaan emännöidä vanhempieni luona päivällistä noin 20hengelle, niin kuin äitini siihen asti oli tehnyt viimeiset 15vuotta. Olin stressaantunut, väsynyt ja kiukkuinen sekä pettynyt. Mutta tekohymy naamalla tein äidilleni viimeisen joulun.Se joulu on jäänyt mieleen.
Voi että, sanattomaksi vetää. Olit urhea, mutta en pysty kuvittelemaankaan kuinka hirveältä sen on täytynyt tuntua. Toivottavasti olet sittemmin saanut kokea hyviä, onnellisia ja rauhallisia jouluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mentiin naimisiin joulukuun alussa ja läähdettiin aattoa viettämään anopille 400km päähän. En tiedä miten asia tuli esiin tai miksei muka anoppi tiennyt, mutta sai aivan kauheat raivarit siitä, että mies oli ottanut mun sukunimen naimisiin mentäessä. Sanoi että jos olisi tämän tiennyt, että poika on tuollainen petturi, niin olisi antanut pois ja tehnyt uuden lapsen. Heitti meidät ulos yötä vasten ja huusi perään, että poikansa tulee verisesti vielä katumaan tekoaan ja että ajatteleeko hän yhtään miltä tuntuu kävellä äidin ja isän haudalla kun on eri nimi.
Anoppia ei tämän episodin jälkeen koskaan nähty. Aikaa tästä on 15 vuotta.
Anoppi asuu varmaan pohjanmaalla
Äitini kuoli jouluaattona aamulla kello 10:00. Oltiin juuri tultu lasten kanssa joulusaunasta kun sain tiedon. Oltiin lähdössä kauan odotetulle ulkomaanmatkalle joulupäivänä. Juhla- ja matkafiilikset kokivat lievän inflaation. Tämä tapahtuma muistuu mieleen ja mustaa joka ikisen joulun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini on ihana ja rakas, mutta joka joulu äiti aloitti 2 päivää ennen aattoa 2 (tai 3 jos kellari lasketaan) kerroksisen ok-talon raivokkaan siivoamisen ja karjui minua, veljeä ja isää olemaan pois tieltä. Sitten teki jouluruokia yötä myöten ja paistoi kinkun. Kukaan meistä ei saanut auttaa.
Äiti myös paketoi yksin lahjat, isä kuulemma teki rumat paketit. Ja koristeli kuusen uusiksi kun me lapset oltiin hutkittu koristeet rumasti (jossain vaiheessa isä alkoi ostaa yläkertaan pienen oman kuusen meille lapsille joka saatiin koristella niin rumasti kuin haluttiin).
Aattona äiti oli vihainen ja uupunut. Kävi ajoissa nukkumaan ja meidän piti olla hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttöystävä hakkasi minut.
Jos nainen pystyy hakkaamaan miehen, niin sellainen "mies" ansaitseekin tulla hakatuksi. N32
Sairas ajatusmaailma sulla. Ansaitsisit itsekin tulla hakatuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli hyvä ystävä, joka pyysi joulun viettoon hänen luokseen. Olin innoissani, sillä olin varautunut yksin viettämään joulua. Ostin muutaman lahjan ja paljon herkkuja.
Jouluaattona meillä oli mukavaa. Sitten heräsin yöllä ja alkoi tehdä vähän mieli tuomiani herkkuja. Menin keittiöön ja otin avaamattoman sipsipussin. Ystäväni saapui paikalle ja kysyi mitä tein. Hän suuttui, sillä tuomani herkut olivat kuulemma vain hänelle tarkoitettuja lahjoja. Aloin selittämään, että herkut olivat yhteiset, mutta ystäväni piti minua törkeänä ja käski laittaa sipsit pois.
En totellut vaan ärsyyntyneenä söin muutaman sipsin. Ystäväni tuli lähelle ja alkoi repiä sipsipussia kädestäni. Yritin estää häntä ja lopulta pussi repesi ja sipsit levisivät lattialle. Sen jälkeen ystäväni ilmoitti, että minun pitäisi mukamas korvata sipsit hänelle. Se oli kaiken huippu!
Aloin sitten pakkaamaan tavaroita ja menin bussipysäkille vaikka oli yö. Siinä kylmässä odotin aamun ensimmäistä bussia että pääsisin kotiin. En voinut uskoa millaiseksi typerykseksi ystäväni oli paljastunut.
Uudenvuoden aikaan ystäväni kehtasi sitten laittaa viestiä, voinko lainata hänelle 50 euroa. Arvatkaa kahdesti lainasinko. Ei oltu tekemisissä enää sen koommin. Sinne meni se ystävyys.
Akka söi lasten vanukkaat ja rääpsi hyydekakun jouluaattona. Sitten se kaatoi kännissä kuusen ja kusi alleen joulupäivänä. Tapaninpäivän se makasi krapulassa sohvalla ja rapsutteli välillä torttua. Vaikka minä niin koitin puuhastella piparin kanssa, sitä piparitaloa. Uutena vuotena se tuli baarista kotiin jonkun ulkomaan eläjän kanssa. Minun piti mennä sohvalle nukkumaan kun ne meni makuuhuoneeseen. Pitivät kauheeta meteliä koko yön enkä saanu nukuttua. Kiljuivat ja huutivat ihan kauheasti. Teki varmasti jommalle kummalle kipeää johonkin kohtaan kun sieltä kuului niin kauhea voihkiminen?
Tämä tapahtui herran vuonna 2021.
Kyllä niin meni joulu pilalle ja lapset mököttää vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei oo ollut ikinä kyllä oikein karmeaa jouluaattoa, aina on joulut olleet ihania. Ainoa ikävämpi jouluaattomuisto, joka tulee mieleen, on kun olin n. 12-vuotias ja vanhempani saivat jonkun kunnon riidan aikaan jouluaattoaamuna. En muista enää mitä riita koski, mutta äiti suuttui jostain isälle tosi paljon ja alkoi ihan huutaa, mutta se loppui sitten siihen kun minä aloin itkeä ja isä oli tosi pahoillaan ja sanoi äidille että haluatko oikeasti pilata lapsilta jouluaaton huutamalla. Siitä äiti sitten tajusi typerän käytöksensä ja pyyteli anteeksi, ja loppupäivä meni sitten kyllä kivasti etenkin illalla, kun tuosta riidasta oli jo päästy yli. Eli ei koko jouluaatto siitä pilalle mennyt, vaikka sen verran näköjään mieleen syöpyikin että edelleen muistan sen tunteen hyvin näin 29-vuotiaana.
Rakastan äitiäni, mutta hän oli valitettavasti siinä asiassa vajavainen äitinä että ei ikinä osannut hillitä suuttumustaan eikä tajunnut sitä, että ei kuulu riidellä lasten kesken. Jälkeenpäin saattoi katua ja pyydellä anteeksi raivokohtauksiaan, mutta ei silti seuraavalla kerralla ikinä oppinut hillitsemään itseään.
Jaa-a, ootko miettinyt miten isäsi kommunikaatio äitiin päin sujui? Mä pelkään että mun lapset isompina näkee asiat just noin mustavalkoisina että kun äiti huusi isälle. Eihän ne huomaa sitä tuntikausia jatkunutta mykkäkoulua tai nälvimistä joka alkaa niinkin isosta asiasta kuin että pyydän voisiko ystävällisesti laittaa sukkansa pyykkikoriin eikä jättää lattialle lojumaan. Ja kun pyydän että voitaisiinko keskustella asiasta sen sijaan että hän vaan teeskentelee ettei kuule mitään mitä sanon tai jos olen itse hiljaa niin heittää jotain kivaa kommenttia että joo kun sää oot niiiin täydellinen. Joo eli joskus menee hermo ja sit yhtäkkiä hän onkin ihan että "et kai sä nyt lasten kuullen!" Ihan täyttä kaasuvalottamista jota en kylläkään usko että tekee tahallaan, on vaan oppinut vanhemmiltaan tollaisen ihme välttelevän riitelytyylin, mitään ei voi sanoa suoraan kun pitää kierrellä ja tulkita jotain ilmeitä ja eleitä ja kyräillä... Ja mä kun olen sitä mieltä että lapsiin vaikuttaa enemmän sellainen jatkuva kylmyys vanhempien välillä kuin joku satunnainen riita jonka päätteeksi sovitaan ja näytetään hellyyttä. Mieluiten tietenkin ei kumpaakaan mutta tosiaan kun mun kaikki kommunikointiyritykset torpataan - kun sä kuitenkin päätät kaikesta - tai - sä vaan käytät tollasia isoja sanoja kun haluat päteä- tai - no ei me nyt just nyt tästä puhuta(millon sitten?). Eli aika hauras olo.on tällä hetkellä ja joka kerta kun päädyn huutamaan niin tuntuu että.lähenen avioeroa...
Olen pahoillani puolestasi, kuulostaa tosi kurjalta. Saattaisiko miehesi olla narsisti, tai onko hänen jompi kumpi vanhempansa narsisti, jolloin lapsenkin käytöksestä voi tulla narsistista? Ei kestä mitään kritiikkiä, itsekäs, uhriutuu aiheetta.
Oletko oppinut uuden sanan . Ei nyt sovi kyllä tänne.
Naapurissa humalassa alkoivat leikkiä iloiätulitteilla aaton aattona. Yksi ilotulite lensi taloomme ja tapahtui räjähdys. Minä ja anoppi vain selvisimme. Oli siinä sitten mukava viettää joulu ja uusivuosi sairaalassa kuunnellen samalla anopin kälätystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi hirveimpiä jouluja oli exän kanssa. Oltiin sovittu, että teen joulun meille. Minulla oli kinkku uunissa, kalkkuna odottamassa, karjalanpaistit ja muut ruoat vielä vaiheessa, koristelut puolivaiheilla ja käytännössä kaikki tällainen tekemättä. Niitä ei vähäisten säilytystilojen takia kannattanut ennen 22. päivää edes aloittaa. Ex sai kutsun mennä juhlimaan joulua isotätinsä luokse 23. päivä. Ylipäätään ajankohta oli äärimmäisen outo, mutta pitkin hampain suostuin lähtemään. Siellä olisi pitänyt istua koko ilta ja ex aloitti runsaan itkeskelyn ja uhmakkaan kohtauksen, kun kiitin ilta seitsemältä seurasta ja ilmoitin lähteväni kotiin vaikka taksilla jos exän auto ei liiku pihasta.
Kuuntelin exän marinaa ja itkupotkuraivareita koko sen illan kun laitoin joulua. Hän käveli perässä ja raivosi, minä yritin olla kuuntelematta. Tunnelma oli pilalla. Seuraavana iltana kun jengi lähti meiltä, avasin viinipullon ja join itseni hirveään humalaan ja päätin, että tämä parisuhde on tässä.
Anteeksi vaan, tämä ei kuulu edes ketjun aiheeseen, mutta miksi pitää olla kinkut ja kalkkunat ja vielä karjalanpaistikin? Eikö vähempi lihalla mässäily riitä?
Ja outoa, ettei koristelujakaan ole pystytty tekemään tilanpuutteen vuoksi vaikka 3 viikkoa ennen.
Ja ylipäätään, jos teillä on pieni asunto, jossa ei keittiössä ole tilaa edes säilyttää ruokia, miksi järjettätte sukujoulua? Oletan, että aattona oli enemmän porukkaa teillä, koska puhut jengistä.
Muutenki tämä tarina tuntuu keksityltä.
Toinen aikuinen marisemassa ja saamassa itkupotkuraivareita, kun toinen laittaa joulua. Vai ketä teille oli tulossa jouluvieraiksi? Jotain sellaisia ihmisiä, joita ex ei haliunnut teille? Mutta olir heidät silti joulun viettoon kutsunut?
Kummallekin ehdottomasti parempi, että olette eronneet.
Meillä on joulupöydässä aina kinkku ja karjalanpaisti, ei siinä mielestäni mitääm lihalla erityisemmin mässäillä.
Alue: Aihe vapaa
Jos ette ehtineet hankkia lapsia, niin voi sanoa että väistit luodin... Tilanne olisi paljon, paljon kamalampi jos olisi vielä lapsia kuvioissa mukana. Älä laske menneitä vuosia, älä mieti menetettyjä tulevaisuudensuunnitelmia. Miehesi näytti nyt, mikä oikeasti on miehiään. Voi sanoa, väistit luodin.
Jos haluat perheen, voit naisena perustaa sen itsellisenä äitinä. On parempi olla alusta asti yksin äitinä, kuin parisuhteessa älyttömän epäluotettavan miehen kanssa, joka eron jälkeen voi olla lapsille ties kuinka hankala.