Ahdistaa, kun en keksi mitään työtä mitä haluaisin tehdä :/

Täällä sama mutta olen vasta 20v. Amiksen olen käynyt mutta oman alan töitä en saa. Olen ollut siivoojana, puhelinmyyjänä ja ravintolassa töissä. Pätkätöitä viimeiset kaksi vuotta, suurimman osan työttömänä. Tuntuu ettei mulla ole mitään ihmisarvoa, olen vain loinen kun en kelpaa minnekkään.
Nyt rohkaistuin hakemaan kouluun alalle jonka uskon olevan minulle sopivin vaikka se tarkottaisikin yrittäjäksi ryhtymistä, ehkä se riski pitää ottaa?

Mikä siinä nykytyössä ahdistaa? Oletko siis kuitenkin terveysalalla? Voisitko siinä sivussa opiskella eteenpäin vaikka fysioterapeutin tutkintoa avoimessa AMK:ssa? Saisit varmaan paljon hyväksilukuja SH-opinnoista. Olisi ainakin erilaista työtä, vaikka saman terveysalan katon alla.

-Mies 29v-

Suurin osa ihmisistä ei ole mieluisassa ammatissa, vaan ammatissa, jossa saa töitä. Vapaa-ajalta sitten etsitään niitä intohimon kohteita ja positiivisia tunteita tuottavia hetkiä.

En siis tarkoita, että kenenkään yksittäisen ihmisen pitäisi tyytyä ikävään työpaikkaan, vaan että mikään uniikki tilanne se ei ole. Joskus se omien mielenkiinnon kohteiden löytäminen vapaa-ajalla voi auttaa jaksamaan rahan tienaamista, koska sen ikävän työn avulla voi mahdollistaa sitten ne kivat asiat. Se on ihan hyvä ajattelutapa ainakin silloin, jos uutta, mielekästä työpaikkaa on vaikea löytää.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 23:53"]

Täällä kans hieman yli kolmekymppinen, jolla on sama ongelma. Ammatinvalintapsykologillakin on tultu käytyä, mutta edes se ei auttanut. Olen tällä hetkellä onnellisesti työttömänä. En kerta kaikkiaan vain keksi mieluista ammattia.

[/quote]

Ammatinvalintapsykologille olisi tarkotus kyllä mennä, mutta vähän skeptinen olen senkin suhteen, kun olen kuullut vähän samaa muiltakin ketkä sellaisella joskus käyneet, että ei ole ollut apua..

Olen odottanut jonkinlaista "ahaa-elämystä", mutta sitä ei ole tullut. Olen myös koittanut miettiä, että mistä tämä päättämättömyyteni mahtaa johtua? Luonteesta? Kasvatuksesta? Suurimmalla osalla kavereistani on ollut ihan selvät sävelet sen suhteen mitä haluavat tehdä, ja helppohan se sitten on yrittää päästä tavoitteeseen. Itse olen ollut vielä ihan hyvä koulussa, ja lukiostakin kirjoitin ihan hyvät paperit, mutta eipä niistä hirveästi mitään apua ole minulle kyllä ollut. -ap

Enpä usko, että tuo on mitenkään harvinainen tilanne. Luulenpa, että aika iso osa ihmisistä tekee hommia joihin on vain päätynyt erilaisten sattumien kautta. Aika pieni osa esim. minun tuntemistani ihmisistä on työssä "kutsumusammatissaan", johon on koko ikänsä tavoitellut. Jotkut onnekkaat voivat tottakai olla, mutta suurimmasta osasta näin ei voi sanoa.

Te uravalinnasta projekti. Tee useampi testi ja kirjoita tulokset (ja mitä ajatuksia ne sinussa herätti) vihkoon.

Oletteko nämä käyneet läpi?

http://www.mol.fi/avo/urasuunnittelu/

https://opintopolku.fi/wp/fi

http://www.uramyrsky.fi/Mansikkapaikka/index_top.asp

http://kunkoululoppuu.fi/duunikone/

Lähes kolme tutkintoa mutta ne on kaikki hieman hyödyttömiä. Yksi on sellainen jossa on paljon hakijoita. Toinen ulkomailta ja kolmas on akateeminen ja aika teoreettinen eli ei oikein valmista suoraan mihinkään. En tiedä johtuuko se masennuksestani mutta mikään työ ei vain kiinnosta. Millään työllä ei ole merkitystä vaikka olisi mahdollista olla lääkäri tai asianajaja. Eikä sekään auta että niissä muutamassa työpaikassa missä olen saanut olla minua on syrjitty ja kiusattu osittain sen vuoksi että minun oletetaan kuuluvan seksuaalivähemmistöön. 

AHDISTUSHULLU TAAS VAUHDISSA

Olen 50+ ja todella monta tutkintoa takana, mutta samassa jamassa. En tiedä mitä tekisin, tai tiedän, mutta sitä pidempää tutkintoa en enää pääse opiskelemaan, kun opintotuet käytetty aikoja sitten eikä muutakaan rahoitusta saa. Olen haahuillut koko ikäni.

Mulla sama juttu. Olin yli kymmenen vuotta marketissa töissä ja mietin että mitä haluan isona tehdä. Lopulta keksin ja kouluttauduin uudelle alalle. Nyt olen viisi vuotta ollut uudessa työssä. Työ on tosi mielenkiintoista ja alussa oikein odotin että pääsen taas töihin, mutta silti joku nakertaa. En halua tehdä tätäkään työtä vaikka työ ja työkaverit on tosi kivoja ja työ on mun arvojen mukaista. Suurin syy on ehkä se etten tykkää asua täällä missä asun. Eli kun kaikki elämässä ei ole niin kuin haluaa, helposti syyttää syytöntä, mun tapauksessa työtä

Kuulut siihen osaan suomalaisista, jotka ei haluaisi tehdä mitään työtä. Semmoista se nykyaika on. Ei ollut kuule vastaavia ongelmia 50-luvulla.

Sitten pitää valita ala, jossa on edes jokseenkin hyvä, ja jossa pärjää. Eivät läheskään kaikki löydä mitään "jee jee, mun työ on ihanaa" -alaa. Tai jos löytävätkin, niin se ihanuus saattaa rapistua ajan myötä.

Itsekin oon "tästä työstä saan palkan, jolla elää" tyyppisessä työssä. Ei mitenkään loisteliasta, mutta ei myös mikään kuolemaakin karmeampi kohtalo. Ala elää vähän realistisemmin, niin ehkä löydät jonkun alan, jota voit tehdä, vaikket rakastaisi joka ikistä opiskelu- tai työpäivää. 

Suurin osa töistä on sellaisia, että ei ne tekijöilleen ole mitään suuren intohimon kohteita, vaan keino saada rahaa elämiseen.

Kannustan silti alanvaihtoon ja opiskelemaan,mahdollisuuksia kuitenkin on vaikka kuinka paljon. Voi tehdä vaikka osa-aikaisena jotakin, ja yrittäjänä kokeilla sivussa omaa intohimoalaansa.

Mitä tekisit, vaikka et saisi siitä palkkaakaan?

Olen viisikymppinen, useampi tutkinto ja uraa siellä sun täällä.

En vaan voi käsittää, kuinka jotkut jaksavat vuosikausia samoissa hommissa.

Voi toki olla, että eri ihmisten intohimo- tai työmotivaatiokerroin on ihan eri tasoilla, koska oma työtulevaisuussuunnitelmani murskattiin nuorella iällä niinkin sekundäärisen seikan kuin värinäön vuoksi. Siitä lähtien ovat työt olleet lähinnä elinkustannusten rahoittajia, eivät missään mielessä minua kuvaavia saati täydentäviä.

Taas olen uutta etsimässä, kun edellisessä ylennettiin/palkattiin vain jeesjees-onhan-ihana-päivä-kylkisiipeilijöitä osaamistasosta riippumatta.