Miten teillä isovanhemmat auttoivat vauva-aikana?

Yksi isovanhempi elossa ja satojen kilometrien päässä, eli apua ei ole herunut, enkä syytä isovanhempaa.

Kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa ei ole ollut 15 vuoteen, kuin muutama tunti silloin tällöin.

Esim. kahdestaan emme ole tuona aikana yötä viettäneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen vanhemmat asuu tunnin matkan päässä. On pyydetty apua tyyliin, että tulisivat vahtimaan lasta, jotta saamme siivottua kodin ja laitettua vauvaturvalliseksi eli lukittua kaapit yms. Sanovat joo joo, mutta eivät lopulta tule avuksi.

Siis teillä ei kaksi aikuista kykene siivoamaan kotia, jossa on lapsi? Kerro ihmeessä,mitä teet työksesi eli missä noin avuttomat pärjäävät ja saavat siitä vielä palkkaakin.

Siivouksessa on paljon tuötehtäviä johon tarvitsan kaksi yhtä aikaa.

Tietäisit jos koskaan siivoaisit.

Voisitko kertoa vaikka 5 sellaista siivoustyötehtävää, joihin tarvitaan 2 yhtä aikaa. Silloin saisin selville, mitä kaikkea olen jättänyt siivoamatta asuessani yksin. Jääkaapin ja lieden saa siirrettyä yksin, sohvan voi siirtää yksin, lattiakaivon siivoaa yksin... mitä ihmettä teillä siivoaa kaksi?

No ihan kuule lakanoiden kunnollinen viikkaaminen, isojen mattojen puistelu, kirjahyllyn pölyjen pyyhkiminen.

Ylipäätään jonkin tilan järjestäminen. Jos yksin jörjestää vaikka vaatehuonetta ja purkaa tavaraa ylähyllyiltä, on huomattavan paljon helpompaa jos on toinen alhalla jolle ojentaa. Sen sijaan että kiipeää itsekseen edestakaisin yksi tavara kerrallaan edestakaisin.

Ja jos korjaa jotain ja pitää kiivetä tikkaille, on paljon parempi että paikalla on joku joka pitelee tikkaita.

Rännien putsausta en saanut esim tehtyä yksin.

Eikö se lapsi nuku koskaan, että voisitte viikata ne lakanat. Minä kykenen tekemään senkin homman ihan yksin. Käykö joku marttakerho teillä tarkistamassa, että lakanat on viikattu oikeaoppisesti, kun on noin hankalaa.

Siinä saa kuule hyvää liikuntaa, kun yksikseen tavara kerrallaan niitä tavaroita sieltä ylähyllyltä ottaa, eikä tarvitse mennä kuntosalille ja maksaa siitä. Ei pidä olla aikuisen ihmisen niin avuton ja valittaa kun äiti ei auta. Äiti on ilmeisesti lapsena ollessa liikaa passannut ja odotetaan tekevän sitä lopun ikäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen vanhemmat asuu tunnin matkan päässä. On pyydetty apua tyyliin, että tulisivat vahtimaan lasta, jotta saamme siivottua kodin ja laitettua vauvaturvalliseksi eli lukittua kaapit yms. Sanovat joo joo, mutta eivät lopulta tule avuksi.

Siis teillä ei kaksi aikuista kykene siivoamaan kotia, jossa on lapsi? Kerro ihmeessä,mitä teet työksesi eli missä noin avuttomat pärjäävät ja saavat siitä vielä palkkaakin.

Siivouksessa on paljon tuötehtäviä johon tarvitsan kaksi yhtä aikaa.

Tietäisit jos koskaan siivoaisit.

Voisitko kertoa vaikka 5 sellaista siivoustyötehtävää, joihin tarvitaan 2 yhtä aikaa. Silloin saisin selville, mitä kaikkea olen jättänyt siivoamatta asuessani yksin. Jääkaapin ja lieden saa siirrettyä yksin, sohvan voi siirtää yksin, lattiakaivon siivoaa yksin... mitä ihmettä teillä siivoaa kaksi?

No ihan kuule lakanoiden kunnollinen viikkaaminen, isojen mattojen puistelu, kirjahyllyn pölyjen pyyhkiminen.

Ylipäätään jonkin tilan järjestäminen. Jos yksin jörjestää vaikka vaatehuonetta ja purkaa tavaraa ylähyllyiltä, on huomattavan paljon helpompaa jos on toinen alhalla jolle ojentaa. Sen sijaan että kiipeää itsekseen edestakaisin yksi tavara kerrallaan edestakaisin.

Ja jos korjaa jotain ja pitää kiivetä tikkaille, on paljon parempi että paikalla on joku joka pitelee tikkaita.

Rännien putsausta en saanut esim tehtyä yksin.

Eikö se lapsi nuku koskaan, että voisitte viikata ne lakanat. Minä kykenen tekemään senkin homman ihan yksin. Käykö joku marttakerho teillä tarkistamassa, että lakanat on viikattu oikeaoppisesti, kun on noin hankalaa.

Siinä saa kuule hyvää liikuntaa, kun yksikseen tavara kerrallaan niitä tavaroita sieltä ylähyllyltä ottaa, eikä tarvitse mennä kuntosalille ja maksaa siitä. Ei pidä olla aikuisen ihmisen niin avuton ja valittaa kun äiti ei auta. Äiti on ilmeisesti lapsena ollessa liikaa passannut ja odotetaan tekevän sitä lopun ikäänsä.

Kysyit siivoustehtäviä jotka vaatii kaksi.

Minä kerroin. Ole hyvä.

Minun äitini ei auta koskaan, päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen vanhemmat asuu tunnin matkan päässä. On pyydetty apua tyyliin, että tulisivat vahtimaan lasta, jotta saamme siivottua kodin ja laitettua vauvaturvalliseksi eli lukittua kaapit yms. Sanovat joo joo, mutta eivät lopulta tule avuksi.

Siis teillä ei kaksi aikuista kykene siivoamaan kotia, jossa on lapsi? Kerro ihmeessä,mitä teet työksesi eli missä noin avuttomat pärjäävät ja saavat siitä vielä palkkaakin.

Siivouksessa on paljon tuötehtäviä johon tarvitsan kaksi yhtä aikaa.

Tietäisit jos koskaan siivoaisit.

Voisitko kertoa vaikka 5 sellaista siivoustyötehtävää, joihin tarvitaan 2 yhtä aikaa. Silloin saisin selville, mitä kaikkea olen jättänyt siivoamatta asuessani yksin. Jääkaapin ja lieden saa siirrettyä yksin, sohvan voi siirtää yksin, lattiakaivon siivoaa yksin... mitä ihmettä teillä siivoaa kaksi?

No ihan kuule lakanoiden kunnollinen viikkaaminen, isojen mattojen puistelu, kirjahyllyn pölyjen pyyhkiminen.

Ylipäätään jonkin tilan järjestäminen. Jos yksin jörjestää vaikka vaatehuonetta ja purkaa tavaraa ylähyllyiltä, on huomattavan paljon helpompaa jos on toinen alhalla jolle ojentaa. Sen sijaan että kiipeää itsekseen edestakaisin yksi tavara kerrallaan edestakaisin.

Ja jos korjaa jotain ja pitää kiivetä tikkaille, on paljon parempi että paikalla on joku joka pitelee tikkaita.

Rännien putsausta en saanut esim tehtyä yksin.

Jaa, oletkin näitä, joiden mielestä "tähän tarvitaan kaksi" on synonyymi sanomalle "on helpompaa, kun on kaksi".

Meillä ei viikkosiivoukseen kuulu rännien puhdistus, se on sanamukaisesti ulkoistettu. Unohdit listaltasi, että on mahdotonta yksikään pystyttää 100 hengen juhlatelttaa tai rakentaan hirsimökkiä piilukirvellä tukeista työstäen, koska todennäköisesti nekin ovat tavallisen lapsiperheen siivoukseensa liittämiä tekemisiä.

Ei ihme, että lapsiperheissä todella on hankalaa, kun tarvitaan isiä pitelemään äitiä olkapäillään, jotta tämä yltää ränneihin. Olet ehdottomasti oikeassa: perhe ei pärjää ilman apua!

Kysyit siivoustöitä.

Juhlateltan pystyttäminen tai mökin rakentaminen eivät ole siivousta.

Ei mitenkään. Itse olemme lapsemme täysin hoitaneet syntymästä asti. Helpotusta on tuonut vain päiväkerho ja koulu. Ei siinä muuten mitään, mutta olisi lapsen kehityksellekin hyväksi, jos vaikka joskus pääsisi jonkun muun hoidettavaksi tai yökylään. Anoppilassa hyysäävät kyllä miehen veljen perhettä päivittäin, tarjoavat ruoat joka päivä, hoitavat lapset, auttavat rahallisesti, kuskaavat kerhot, harrastukset, koulut.. No, eipä olla tekemisissä enää, kun ei tuollaista epätasa-arvoa viitsi katsella.

Vauva aikana etenkin kun alussa meidän lapsella oli koliikki ja hän itki ekat 3 kk kaiken hereilläoloajan niin auttoivat ihan sillä, että hoitivat lasta jotta pääsin välillä huutoa karkuun lenkille / saunaan / salille jne. Isäni kävi välillä vaunulenkillä vauvan kanssa jotta hän sai päiväunet ja itse hetken taukoa siitä kaikesta.

Aloitimme rakentamaan taloa kun lapsi oli 9kk ja talo valmistui kun lapsi täytti 2v. Tänä aikana isovanhemmat auttoivat niin, että lapsi oli viikonloppuisin aina päiväsaikaan hoidossa heillä jotta me vanhemmat päästiin raksalle hommiin. Ei toki joka viikonloppu, mutta kuitenkin usein. Lisäksi raksa aikana äitini auttoi niin, että teki meille aina isot satsit valmista ruokaa kaappiin jottei vähäistä vapaa aikaa tarvinnut käyttää keittiössä seisten.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen että lähtökohtaisesti jokainen äiti ja isä ovat vastuussa lapsestaan ja lapsen hoidosta, niin että kaikki muilta saatu apu on bonusta, mutta sitä ei tule automaattisesti odottaa, ja olla katkera jos apua ei kysymättä saakaan. Apua usein voi saada sitä reippaasti kysymällä, ei pidä olettaa että isovanhemmat kysymättä tuppantuisivat auttamaan. Monet voivat todella kokea tuppaantuvansa, ja haluavat antaa perheelle rauhaa ja tilaa, mutta sitten tämä voidaankin lapsiperheessä kokea välinpitämättömyydeksi ja että ei auteta.. hankalaa on, jos ei kommunikoida! Ketjussa oli myös isovanhemmista, jotka tulevat passattaviksi.. no, sekin ongelma poistuu kun reilusti puhutte! Vaikkapa että täällä on itsepalvelu ruoan suhteen, äiti kun hoitaa vauvaa.. siis joka asiassa, puhukaa, olkaa rehellisiä ja kysykää apua jos sitä tarvitte!

Miten helppoa olisi isovanhempien vaikka sanoa että sanokaa jos tarvitsette apua, autetaan kyllä mielellään. Itse ainakin tekisin näin. Ja voisin sanoa sen vaikka joka kerta kun nähdään. En tietenkään väkisin tunkisi siivoamaan tms.

Meille ei ole koskaan edes tarjottu apua ja jos on joskus pyydetty, niin on aina tullut sellainen olo, että ei oikein tiedä onko se nyt heille ok vaiko ei. Mun oma

äiti on siis kuollut ja isä sairas, appivanhemmat ovat eläkkeellä mutta kuitenkin hyvässä kunnossa, joten sen puolesta voisivat auttaakin, silti eivät koskaan tarjoa apua. Anoppi jaksaa silti hääräillä yhtä sun toista kokoajan ja tehdä muun muassa vapaaehtoistyötä. Sisaruksen lapsia hoitaa myös suht säännöllisesti, vie harrastuksiin jne.

Tärkeä pointti on sekin, että me ollaan kuitenkin autettu appivanhempia esim mieheni on tehnyt heillä erilaisia korjaus- ja remontointihommia, joten ei oleteta että avun antaminen olisi yksipuolista niin että vaan meitä tulisi auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään. Itse olemme lapsemme täysin hoitaneet syntymästä asti. Helpotusta on tuonut vain päiväkerho ja koulu. Ei siinä muuten mitään, mutta olisi lapsen kehityksellekin hyväksi, jos vaikka joskus pääsisi jonkun muun hoidettavaksi tai yökylään. Anoppilassa hyysäävät kyllä miehen veljen perhettä päivittäin, tarjoavat ruoat joka päivä, hoitavat lapset, auttavat rahallisesti, kuskaavat kerhot, harrastukset, koulut.. No, eipä olla tekemisissä enää, kun ei tuollaista epätasa-arvoa viitsi katsella.

Mikäköhän tässäkin on että toisen sisaruksen perhettä autetaan huomattavasti enemmän kuin toisen? Niin että se epätasa-arvo on jo tosi räikeää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään. Itse olemme lapsemme täysin hoitaneet syntymästä asti. Helpotusta on tuonut vain päiväkerho ja koulu. Ei siinä muuten mitään, mutta olisi lapsen kehityksellekin hyväksi, jos vaikka joskus pääsisi jonkun muun hoidettavaksi tai yökylään. Anoppilassa hyysäävät kyllä miehen veljen perhettä päivittäin, tarjoavat ruoat joka päivä, hoitavat lapset, auttavat rahallisesti, kuskaavat kerhot, harrastukset, koulut.. No, eipä olla tekemisissä enää, kun ei tuollaista epätasa-arvoa viitsi katsella.

Vanhemmilla on suosikkilapsia jo pienestä pitäen. Etenkin jos on narsistinen luonne, niin silloin on helpommin suosikkeja. On suosikki, syntipukki ja näkymätön lapsi.

Mikäköhän tässäkin on että toisen sisaruksen perhettä autetaan huomattavasti enemmän kuin toisen? Niin että se epätasa-arvo on jo tosi räikeää?

Mummo tuli auttamaan esikoisen kanssa kun lähdimme synnyttämään kuopusta. Kerran ovat ottaneet yöksi molemmat. Mummo kävi satunnaisesti hoitamassa kipeää lasta kun lapsi oli nuhassa. Siinäpä ne. Sellaisia hoitoja, että vanhemmat pääsisivät jonnekin keskenään ei ollut koskaan. Tuokin oli kuitenkin tyhjää parempi.  Muita isovanhempia olisi ollut neljä (erojen takia), mutta he eivät auttaneet lainkaan. 

131: usein tuollaiset sitten kuitataan vuosien päästä, että "kun te ette koskaan pyytäneet"... Huoh! Sitä apua voi ja kannattaa tarjota aktiivisesti ja todellakin tasapuolisesti. Joku voi olla jo hiljaa, koska on huomannut tapahtumien asettuvan tietyille radoilleen ja pitää sitä outona. 

Meillä oli myös vain yhdet isovanhemmat ja hekin 120 km päässä ja työelämässä, vuorotöissä kummatkin.

Kävivät pari kertaa vuodessa, ja mielummin sitten oltiin porukalla yhdessä kun lähdettiin puolison kanssa kaksin kauppaan tai syömään, toki niinkin muutaman kerran noin 8 vuoden aikana kahdestaan, muutoin porukalla.

Mulla ei ole aina olleet hyvät välit vanhempiini, joten onhan tässä vääntämistä ollut.

Sisarukseni asui vanhempieni kanssa samoilla kylillä, joten hänen lapsensa olivat yhdessä vaiheessa jatkuvasti isovanhemmilla hoidossa, vaikka sitä meiän perheeltä yritettiinkin melko lailla salailla.

Lisäksi isovanhemmat alkoivat eläköityä juuri siinä välissä kun meiän nuorimmainen ja sisaruksen esikoinen syntyivät ja sisaruksen lapsilla oli toisetkin isovanhemmat ja useampia setiä ja tätejä kuin meillä - sekä lukumääräisesti että lähempänä heitä.

Kyse ei siis ole tässä katkeruudesta tuon tilanteen vuoksi, meiän lasten välit isovanhempiin ja serkkuihin ovat hyvät ja kaikki viihtyvät hyvin keskenään.

Kun lapset vähän kasvoivat, niin olivat sitten mummolassa pidempiä aikoja kerrallaan, hoidin toki lasten lääkkeet, kela-kortit, ruokakassit yms valmiiksi ja annoin lapsilisäosuudet isovanhemmille hätätilanteiden varalle.

Sisarukseni tosin työnsi omat muksunsa heti mummilaan, kun tiesi meiän lasten siellä olevan ja selitteli sillä, että lapset tykkää niin meistä, serkuistaan, ja haluavat nähdä.

Meiän lapsia tietty harmitti, kun eivät tuntuneet koskaan saavan isovanhempia "itseilleen", kun isovanhemmat juoksivat nuorempien lasten perässä mutta otin tämän asian puheeksi vanhempieni kanssa. Sen jälkeen sisarukselleni ei aina kerrottu, milloin siellä ollaan tai ilmoitettiin myöhäisempi tulopäivä tai varhaisempi lähtöpäivä ja sekin ongelma poistui. Inhottavaa salailla, mutta välttämätöntä silloin.

Nyt serkukset viestittelevät jo toisilleen ja kyselevät milloin kukakin on missä, eli kokonaisuutena sanoisin, että huonomminkin voisi olla.

Meillä osalla lapsista vielä perussairauksia, joten vauva- ja pikkulapsiajat eivät ihan rullaamalla menneet.

Vierailija kirjoitti:

131: usein tuollaiset sitten kuitataan vuosien päästä, että "kun te ette koskaan pyytäneet"... Huoh! Sitä apua voi ja kannattaa tarjota aktiivisesti ja todellakin tasapuolisesti. Joku voi olla jo hiljaa, koska on huomannut tapahtumien asettuvan tietyille radoilleen ja pitää sitä outona. 

Noniin just! Meillä ainakin olis niin että pitäis ihan taistella siitä avusta kun isovanhemmilla on kolme lasta ja kaikilla perheet. Kahta kolmesta autetaan todella paljon, kolmatta perhettä ei millään tavalla. Hassua että tämä kolmas perhe ketä ei auteta ollenkaan on vielä sellainen joilla ei sitten toisia isovanhempia olekaan, toisin kuin näillä kahdella muulla perheellä. Eli kaksi perhettä saa apuja kahdesta eri suunnasta ja kolmas ei mistään. Reilua?

Lapsen täyttäessä kolme vuotta hän oli viettänyt muiden kuin meidän vanhempien hoidossa yhteensä neljä tuntia. Sen jälkeen meni päiväkotiin.

Nojoo meidän lasta isovanhemmat on hoitanut ehkä 5 kertaa pari tuntia kerrallaan ja täyttää nyt 3v. Koskaan ei ole ollut yökylässä. Eivät ole ikinä tarjoutuneet hoitamaan. Onneksi jaksetaan sitten itsekin hoitaa ihan hyvin ja pakkohan se on jaksaa.

Antoivat joululahjaksi vähän rahaa. Parisataa euroa.

Anoppi olisi halunnut auttaa mutta hänelle ei lasta voinut jättää koska anoppi nukahti aina heti kun asettui istumaan sohvalle. Nukkui mm kirkossa ja teatterisssa.

Omat vanhempani sanoivat ykskantaan ettå he eivät auta, itse ovat saaneet omansakin hoitaa, että ei sitä heitäkään ole kukaan auttanut. Emme koskaan pyytäneet apua ja nyt myöhemmin tuntuu aivan hullulta että omat terveet vanhemmat asuivat aivan lähellä ja kun olisimme tarvinneet apua niin olimme niinkuin heitä ei olisi olemassakaan. Olen ottanut miehen työmatkan venyessä viikonlopulle lapsen töihin mukaan ja olemme maksaneet ulkopuolisille lastenhoidosta. Vanhempani ovat auttaneet runsaasti kahden sisarukseni perheitä.

Aivan loukkaavaa on nyt se että yksin jäänyt äitini vaatimalla vaatii ja syyllistää minua siitä että häntä pitää auttaa tai siis hänen sanoin kirjaimellisesti palvella häntä. Arvaatkaapas 'palvelenko'? Enpä niin. Muutaman kerran olen auttanut mutta kehoni panee vastaan järkyttävillä migreeneillä ja muilla fyysisillä oireilla. Ne pysyvät pois kun pidän rajani eli en käy äitini luona kuin ihan vain joskus.

Eikös se ole niin että nämä itse lapsensa mummolassa hoidattaneet juuri ovat niitä joilta ei sitten apu tipukaan. Itsekkäitä ihmisiä.

En ole saanut apua koskaan. Yksin jäin kun esikoisen isä kuoli, toinen liitto kariutui pettämisen takia, eikä lapset mahtuneet sitten isän uusiin perhekuvioihin kuin harvakseltaan.

Huolimatta siitä, että sairastuin vakavasti ja oma äitini asui vieressä (on nuori kun saanut minut 18-vuotiaana, työ ma-pe 7-15 ja sekin niin lähellä kotiaan, että käynyt aina ruokatunnillakin kotonaan syömässä) niin ei milloinkaan edes maitopurkkia voinut pyytää tuomaan viereisestä kaupasta jos olimme sairaana tmv.

Kahdesti olen ollut sairaalassa kun meinannut henki lähteä, mutta lapseni on ollut sen aikaa sijaisperheessä.

Eikä ole muuten apua tarjottu edes pyytäen sosiaalipuolelta.

Nykyään olen sairaseläkkeellä enkä ole ollut tekemisissä äitini kanssa vuosiin, mikä oli parhaimpia päätöksiäni elämässä. Isäni on kuollut ja samoin lasten isän puolelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen vanhemmat asuu tunnin matkan päässä. On pyydetty apua tyyliin, että tulisivat vahtimaan lasta, jotta saamme siivottua kodin ja laitettua vauvaturvalliseksi eli lukittua kaapit yms. Sanovat joo joo, mutta eivät lopulta tule avuksi.

Siis teillä ei kaksi aikuista kykene siivoamaan kotia, jossa on lapsi? Kerro ihmeessä,mitä teet työksesi eli missä noin avuttomat pärjäävät ja saavat siitä vielä palkkaakin.

Siivouksessa on paljon tuötehtäviä johon tarvitsan kaksi yhtä aikaa.

Tietäisit jos koskaan siivoaisit.

Voisitko kertoa vaikka 5 sellaista siivoustyötehtävää, joihin tarvitaan 2 yhtä aikaa. Silloin saisin selville, mitä kaikkea olen jättänyt siivoamatta asuessani yksin. Jääkaapin ja lieden saa siirrettyä yksin, sohvan voi siirtää yksin, lattiakaivon siivoaa yksin... mitä ihmettä teillä siivoaa kaksi?

No ihan kuule lakanoiden kunnollinen viikkaaminen, isojen mattojen puistelu, kirjahyllyn pölyjen pyyhkiminen.

Ylipäätään jonkin tilan järjestäminen. Jos yksin jörjestää vaikka vaatehuonetta ja purkaa tavaraa ylähyllyiltä, on huomattavan paljon helpompaa jos on toinen alhalla jolle ojentaa. Sen sijaan että kiipeää itsekseen edestakaisin yksi tavara kerrallaan edestakaisin.

Ja jos korjaa jotain ja pitää kiivetä tikkaille, on paljon parempi että paikalla on joku joka pitelee tikkaita.

Rännien putsausta en saanut esim tehtyä yksin.

Jaa, oletkin näitä, joiden mielestä "tähän tarvitaan kaksi" on synonyymi sanomalle "on helpompaa, kun on kaksi".

Meillä ei viikkosiivoukseen kuulu rännien puhdistus, se on sanamukaisesti ulkoistettu. Unohdit listaltasi, että on mahdotonta yksikään pystyttää 100 hengen juhlatelttaa tai rakentaan hirsimökkiä piilukirvellä tukeista työstäen, koska todennäköisesti nekin ovat tavallisen lapsiperheen siivoukseensa liittämiä tekemisiä.

Ei ihme, että lapsiperheissä todella on hankalaa, kun tarvitaan isiä pitelemään äitiä olkapäillään, jotta tämä yltää ränneihin. Olet ehdottomasti oikeassa: perhe ei pärjää ilman apua!

Tosi kohtuuttomasti sanottu. Jos lapset eivät esim tarvitse pitkiä unia tai päiväunia tai sattuu olemaan allergian tai sairauden takia hankala ruokittava, voi päivän aikana olla hyvinkin hankalaa saada mitään isompaa aikaan.

Useamman lapsen erilaiset persoonat ja luontaiset rytmit eivät aina myöskään mene yksiin sormia näpäyttämällä. Iltavirkusta lapsesta et tee iltatorkkua vaikka kuinka kiikuttaisit kersan ajoissa sänkyyn.

Itselläni esikoinen jätti päiväunet hyvinkin nuorena pois, eikä nyt aikuisenakaan tarvitse edes 8 tuntia unta. Jos lapsi nukkui 30 minuutin päikkärit, uni tuli illalla noin 23 maissa, vaikka talo oli pimeänä ja kaikki olivat sängyissään. Penska oli myös tikkana pystyssä ennen aamuseiskaa ja kun päikkärit jäivät pois, lapsi nukkuin 21 - 7.00 ja pysyi pirteänä koko päivän.

Edes kipeänä ja kuumeisena lapsi ei nukkunut 10 h enempää.

Toinen muksu nukkui hyvin, mutta ekasta poiketen ei juurikaan syönyt. Edes päiväkodin tädit eivät saaneet lasta syömään, muista kriittisisesti nalkuttavista sukulaisista nyt puhumattakaan. Muutama tuttu ruoka-aine oli poikkeus ja periaatepäätökseni vuoksi en tosiaankaan täyttänyt lapsen mahaa makeilla nesteillä, kuten mehulla.

Mulle sanottiin usein, että kyllä lapsi syö, kun on nälkä ja tämä lapsi söikin sitten kaksi neljän viljan vellipulloa ja muutaman hedelmän päivässä noin vuoden vanhana eli ei tainnut olla nälkä kovinkaan usein.

Kahden vuoden iässä meni jo desi tai kaksi riisiä ja tonnikalaa tai peruna ja pikkuisen lihaa, kokonaisuutena noin parinsadan gramman edestä. Vellipullot tosin jäivät pois. Sama jatkui suurin piirtein koko ala-asteiän ja vasta yläasteella lapsi alkoi syödä kunnolla.

Koko lapsuusajan kasvu ja kehitys oli kuitenkin normaalia. Tämä lapsi oli iltatorkku, ja kolmas lapsi oli iltavirkku, kuten vanhinkin.

Kolmas nukkui ihan ok, söi ihan ok, mutta sairastui jo alle 2 vuotiaana rasitusastmaan, jolloin koko kolmikon rytmit olivat totaalisen erilaiset ja kahden lapsen sairaudet piti ottaa huomioon niin asumisessa, siivouksessa kuin ruoanlaitossakin.

Suursiivoukset olivat ehdottoman kiellettyjä tiettyjen allergioiden, joka päivä siivottiin jotakin pientä sen perus ylläpitosiivouksen lisäksi ja kun aina vähintään yksi lapsista hereillä kellonajat 05-01, niin ei siinä hirveämmin metelöitäviä hommia yksin tehty.

Lisäksi se, että äiti kärsi vakavista migreenikohtauksista oksentamisineen pahimmillaan 20 päivää kuukaudessa, ei helpottanut elämää.

Toki opetimme lapset omia jälkiään siivoamaan ja esim omat pyykkinsä ovat hoitaneet n. 11-12 vuotiaasta asti, samaten omien tilojensa siivoukset ja nämä siis koulun ja läksyjen sekä harrasteiden lisäksi, mutta on varsin ymmärrettävää, että perheissä välillä tarvitaan apuja ihan perustoimintojen ylläpitämiseksi.

Jos yksi supermama haluaakin marttyyrikruunun selvitessään yksin kaikesta, ei tarkoita, että me muut sellaista kruunua haluamme.