Lue keskustelun säännöt.
Miks mun lapset ei ole koskaan uhmanneet?
03.03.2015 |
Siis kaikenlaista he haluavat, eivätkä aina samaa kuin minä. Mutta ei heillä ole sitä oikein ollut, että he olisivat alkaneet uhmata jotain sääntöä ihan vain uhmaamisen ilosta. Että pitää istua ja he olisivat just siksi vain seisseet. Joo, ovat saattaneet nousta seisomaan, koska ovat vilkkaita ja ei se istuminen ole niin kivaa - mutta ei se musta uhmaa ole ollut. Kyllä he ovat yrittäneet kiertää sääntöjä, neuvotella ja taivutella asiat omaksi hyväkseen, mutta sitä kaikki tekevät! Minäkin.
Lampaita he eivät ole koskaan olleet, mutta minusta kauhean järkeviä ja kivoja, aina. Jos ovat käyttäytyneet huonosti, ovat tunteneet itsensä silloin väärin kohdelluiksi tai ovat olleet liian väsyneitä tai nälkäisiä.
Kommentit (77)
Minulla on ollut yksi uhmalapsi :) Ja pärjää kaikkein parhaiten elämässä. On kasvatettu paljon tiukemmalla otteella, kuin "sopeutuvaisemmat". On ollut juuri se hirviökakara, joka löi makuulle kaupan lattialla ja parkui. Nostin olkapäälle ja kannoin kaupasta ulvovava autoon. On istunut ojassa parkumassa, että en haluu, en haluu. On nostettu taas kainaloon ja kannettu kotiin.
On edennyt hyvin elämässään ja tietää, mitä tahtoo ja tekee sinnikkäästi töitä sen eteen. Ai niin ja murrosikä oli myös aika railakas ja edelleen sai kiristää kuminauhan aika tiukille silloin.
Minäkin luulin olevani hyvä äiti kahden ensimäisen jälkeen, kun ei ollut uhmaa, ei raivokohtauksia. Kolmas romahdutti hyvän äidin roolista täydellisesti ja huomasin olevani ihan tavallinen ihminen, kenelle on syntynyt eri tempperamenttisia lapsia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko hyvin kontrolloiva? vaativa? Todennäköisesti lapsesi ei vät uskalla uhmata sinua, vaikka olisitkin omasta mielestäsi rauhallinen ja hyvä kasvattaja. Muistatko antaa myös lapsillesi joskus omaa päätösvaltaa ja mahdollisuuden omiin mielipiteisiin? Ovatko lapset ovat ehkä oppineet saamaan hyväksyntää vain toimiessaan sinun tahtosi mukaan?
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 12:28"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:53"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:50"]
Minä olen aina pitänyt uhmaavia lapsia jotenkin tyhminä. Huutavat huutamisen ilosta ja tekevät oman elämänsä hankalaksi. Pidän enemmän lapsista, joilla jo pienestä pitäen on tilannetajua ja selkeä käsitys siitä, mitä kulloinkin kannattaa tehdä. He menestyvät elämässä myöhemminkin eli ovat suosittuja ja kivoja kavereita, oikeudenmukaisia ja muita huomioivia. Mitä pahempi uhmaikä, sen ikävämpiä ovat aikuisina. Uhmaaja kun jää jumiin siihen omaan toimintaansa.
[/quote]
Itse asiassa se menee just toisin. Jos uhmaiän kehitystehtäviä ei käy läpi, ne tulevat vastaan murrosiässä, kolmenkympin kriisissä jne. Paljon fiksumpaa opetella oman tahdon käyttö kaksivuotiaana rakastavien vanhempien kanssa kuin aikuisena maailmaa vastaan.
[/quote]
Kyllä mun lapsilla on omaa tahtoa ja ääntäkin, mutta miksi sen oman tahdon ilmaisu olisi jotain niin latteaa kuin "uhmaamista". Että he haluavat jotain vain siksi, koska he haluavat UHMATA ja ovat jotenkin sekaisin? Ei, kyllä he silloin haluavat sitä, eri asia onko se järkevää vai ei. Eihän lapsella ole aina tilannetajua. Mutta mitä isommiksi he ovat tulleet, sitä paremmin heidän tilannetajunsa on kehittynyt.
Joo, ovat he kirkuneet ja kierineet maassa - jos ovat olleet aivan liian väsyneitä tai olen ollut ihan mulkku. Mutta ei se mistään mystisestä UHMASTA ole johtunut, vaan siitä, että tilanne on ollut ihan liian hankala.
Mun mielestä se uhma kuulostaa juuri siltä, että lapsi ei oikeasti halua sitä, mitä käskee/pyytää - vaan periaate on vain olla vastaan tai komentaa, riippumatta lopputuloksesta. Eli mitään tavoitetta ei tavallaan ole, paitsi se "hankalana olemisen tavoite". Sellaista en ole mun lapsista huomannut.
[/quote]
Tuo uhmaikä -nimityshän onkin jo vähän menossa pois käytöstä. Nykyään puhutaan tahtoiästä.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 23:15"]
No entäs kun 1,5 v laittaa tiskikoneen päälle ja kiukuttelee kun laitan kiinni...llaittaa taas ja sama homma. Tai heittää ruokalautasen sisällön lattialle vaikka otan lautasen pois. Kiipeää pöydälle ja heittää lasit ja kaikki muutkin lattialle ja vielä vihoissaan ärhentelee. Potkii jalkaa ja itkee kun ei saa syödä kolmatta . ...tämän ikäisen uhma on vielä onneksi herttaista. Lohdutan sylissä ja yritetään päästä yli siitä ettei sitä kahvia saanutkaan maistaa. En usko että olen nuorimman kanssa tehnyt vielä yhtään virhettä. Imetinkin pitkään.[/quote]
Kauhean rasittavaa! Miksi et antanut maistaa kahvia? Ei se ole myrkkyä. Todennäköisesti olisi ollut vika kerta.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 23:15"]4 veen uhma on taas ollut sitä että jos ei saa tahtoaan periksi huutaa, kiljuu, raivoaa, sylkee.[/quote]
Millaisissa tilanteissa hän ei saa tahtoaan periksi? Olisiko joskus kompromissi paikallaan, tai tilanteen ennakointi?
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 23:15"]
Kun oli 3 ei suostunut pukemaan päällensä uutta kevätpukua koska se ei Ollut haalari. Oli mahdotonta laittaa väkisinkään. Suostui seuraavana päivänä.[/quote]
No ei kai se haittaa. En minä ikinä vaatteita väkisin laita, jos on oikea vaihtoehto. Ei tarkoita sitä, että uimapuku päällä mentäisiin pakkaseen, mutta sitä mun lapset eivät ole ikinä toivoneet. Joskus ovat halunneet tyyliin 2-osaisen eikä haalaria - tai toisinpäin. Joskus mun määräys vaatteesta on tullut heille liian yllättäen. Seuraavana päivänä olen kysynyt etukäteen, että mites me saatais toikin vaate käyttöön. Ovat keksineet vastauksen ja ottaneet sitten sen vaatteen. Ei ole tarvinnut tapella vain tappelemisen riemusta.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 23:15"]Nyt 4v ei suostunut muihin kenkiin kun täysin samanlaisiin kun aikaisempana vuonna. Huusi ja raivosi kun pistin mukaan kengät joita ei halunnut. Seuraavana päivänä kengät oli sittenkin tosi kivat.
[/quote]
Sellaisia ne lapset on. Et säkään välttämättä haluaisi, että miehesi toisi sulle yhtäkkiä jotkut kengät, joiden väriin et ole tottunut, "nyt laitat noi jalkaan". Mä yleensä yritän esitellä vaatteita vähän etukäteen, niin haluavat laittaa ne. Toki jotkut ylipäätään aina innostuvat uuteen ja toiset taas vieroksuvat uutta, mutta se on minusta joku perusluonne, ei uhma.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 12:32"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 12:28"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:53"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:50"]
Minä olen aina pitänyt uhmaavia lapsia jotenkin tyhminä. Huutavat huutamisen ilosta ja tekevät oman elämänsä hankalaksi. Pidän enemmän lapsista, joilla jo pienestä pitäen on tilannetajua ja selkeä käsitys siitä, mitä kulloinkin kannattaa tehdä. He menestyvät elämässä myöhemminkin eli ovat suosittuja ja kivoja kavereita, oikeudenmukaisia ja muita huomioivia. Mitä pahempi uhmaikä, sen ikävämpiä ovat aikuisina. Uhmaaja kun jää jumiin siihen omaan toimintaansa.
[/quote]
Itse asiassa se menee just toisin. Jos uhmaiän kehitystehtäviä ei käy läpi, ne tulevat vastaan murrosiässä, kolmenkympin kriisissä jne. Paljon fiksumpaa opetella oman tahdon käyttö kaksivuotiaana rakastavien vanhempien kanssa kuin aikuisena maailmaa vastaan.
[/quote]
Kyllä mun lapsilla on omaa tahtoa ja ääntäkin, mutta miksi sen oman tahdon ilmaisu olisi jotain niin latteaa kuin "uhmaamista". Että he haluavat jotain vain siksi, koska he haluavat UHMATA ja ovat jotenkin sekaisin? Ei, kyllä he silloin haluavat sitä, eri asia onko se järkevää vai ei. Eihän lapsella ole aina tilannetajua. Mutta mitä isommiksi he ovat tulleet, sitä paremmin heidän tilannetajunsa on kehittynyt.
Joo, ovat he kirkuneet ja kierineet maassa - jos ovat olleet aivan liian väsyneitä tai olen ollut ihan mulkku. Mutta ei se mistään mystisestä UHMASTA ole johtunut, vaan siitä, että tilanne on ollut ihan liian hankala.
Mun mielestä se uhma kuulostaa juuri siltä, että lapsi ei oikeasti halua sitä, mitä käskee/pyytää - vaan periaate on vain olla vastaan tai komentaa, riippumatta lopputuloksesta. Eli mitään tavoitetta ei tavallaan ole, paitsi se "hankalana olemisen tavoite". Sellaista en ole mun lapsista huomannut.
[/quote]
Tuo uhmaikä -nimityshän onkin jo vähän menossa pois käytöstä. Nykyään puhutaan tahtoiästä.
[/quote]
Mä en usko, että heidän tahtominen loppuu koskaan. Toivottavasti. Sehän olisi kauhean masennuksen oire.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 12:31"]
Oletko hyvin kontrolloiva? vaativa? Todennäköisesti lapsesi ei vät uskalla uhmata sinua, vaikka olisitkin omasta mielestäsi rauhallinen ja hyvä kasvattaja. Muistatko antaa myös lapsillesi joskus omaa päätösvaltaa ja mahdollisuuden omiin mielipiteisiin? Ovatko lapset ovat ehkä oppineet saamaan hyväksyntää vain toimiessaan sinun tahtosi mukaan?
[/quote]
Olen vaativa, mutta mielipiteitä meillä esittävät kaikki. Sanovat myös, kun olen heidän mielestään liian vaativa, että olen tyhmä kakkapää ja myyvät mut. Tapahtuu aina aika ajoin, yleensä aiheesta - joudun katsomaan peiliin.
Mun kokemuksen mukaan vaativien ja nillittävien vanhempien lapset uhmaa. Sellaiset lapset, joiden vanhemmat nimenomaan latistaa kaikki lasten oman tahdon osoitukset vain uhmaksi. Jos lapsi ei pidä jostain ruoasta = uhmaa, on väsynyt = uhmaa. Jos vanhempi on sitä mieltä, että lapsi toimii kuin pikkuaikuinen, joten hän voi olla vastuussa vaikka huoneensa siivouksesta 2.vuotiaana (mutta ei siivoa sitä kunnolla) = uhmaa.
Nämä vanhemmat vaikka puristavat sen pikku kätösen käteensä ja pakottavat poimimaan joka ikisen lelun lattialta. Vaativat 2-vuotiasta pukemaan jokaisen vaatekappaleen itse ja riisuutumaan itse. Vaativat kävelemään pitkiäkin matkoja, koska "enää ei tarvita rattaita". Eivät osaa kohdata lasta, vaan ovat puoli-väkivaltaisia, jolloin lapsi on stressaantunut ja levoton koko ajan. Ei ole ruokahalua, eikä nukkumisetkaan suju. Sitten se lapsi vaan on "kauheassa uhmassa ihan koko ajan", vaikka vanhempi "tekee ihan kuten rakastava vanhempi, rajoja ja rakkautta". Ainut vaan, että ne rajat on ihan kohtuuttomat ja rakkautta ei juuri läsnä.
Paitsi ellei perheeseen satu syntymään poikkeuksellisen fiksu lapsi, joka osaa ennakoida ja kietoa vanhemman sormiensa ympärille niin, ettei noita tilanteita synny. Hänestä tulee sitten se kiltti kaiken nielijä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:50"]Minä olen aina pitänyt uhmaavia lapsia jotenkin tyhminä. Huutavat huutamisen ilosta ja tekevät oman elämänsä hankalaksi. Pidän enemmän lapsista, joilla jo pienestä pitäen on tilannetajua ja selkeä käsitys siitä, mitä kulloinkin kannattaa tehdä. He menestyvät elämässä myöhemminkin eli ovat suosittuja ja kivoja kavereita, oikeudenmukaisia ja muita huomioivia. Mitä pahempi uhmaikä, sen ikävämpiä ovat aikuisina. Uhmaaja kun jää jumiin siihen omaan toimintaansa.
[/quote]
Jaa minä kyllä uskon että näistä tulee juuri sellaisia jotka eivät uskalla sanoa ei ja kovin miellyttämishaluisia. Kyllä varmasti piisaa seuraa kun on helppo käyttää hyväksi ja jaksaa vaan myötäillä toisia eikä pitää omia puoliaan.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 12:49"]
Mun kokemuksen mukaan vaativien ja nillittävien vanhempien lapset uhmaa. Sellaiset lapset, joiden vanhemmat nimenomaan latistaa kaikki lasten oman tahdon osoitukset vain uhmaksi. Jos lapsi ei pidä jostain ruoasta = uhmaa, on väsynyt = uhmaa. Jos vanhempi on sitä mieltä, että lapsi toimii kuin pikkuaikuinen, joten hän voi olla vastuussa vaikka huoneensa siivouksesta 2.vuotiaana (mutta ei siivoa sitä kunnolla) = uhmaa.
Nämä vanhemmat vaikka puristavat sen pikku kätösen käteensä ja pakottavat poimimaan joka ikisen lelun lattialta. Vaativat 2-vuotiasta pukemaan jokaisen vaatekappaleen itse ja riisuutumaan itse. Vaativat kävelemään pitkiäkin matkoja, koska "enää ei tarvita rattaita". Eivät osaa kohdata lasta, vaan ovat puoli-väkivaltaisia, jolloin lapsi on stressaantunut ja levoton koko ajan. Ei ole ruokahalua, eikä nukkumisetkaan suju. Sitten se lapsi vaan on "kauheassa uhmassa ihan koko ajan", vaikka vanhempi "tekee ihan kuten rakastava vanhempi, rajoja ja rakkautta". Ainut vaan, että ne rajat on ihan kohtuuttomat ja rakkautta ei juuri läsnä.
Paitsi ellei perheeseen satu syntymään poikkeuksellisen fiksu lapsi, joka osaa ennakoida ja kietoa vanhemman sormiensa ympärille niin, ettei noita tilanteita synny. Hänestä tulee sitten se kiltti kaiken nielijä.
[/quote]
Samaa mieltä. Lisäksi perheen vuorovaikutus voi olla niin pielessä, ettei lapsi tiedä kuinka siinä selviytyisi. Voi olla rakkaudettomuutta ja epäjohdonmukaisuutta. Vanhemmat voi kuvitella toimivansa täysin oikein, mutta tilanne on epäreilu tai muuten madoton.
Tämä sopii myös teineihin. odotetaan, että teini rientää heti toteuttamaan määräyksiä. laitetaan kova kovaa vasten... Ja kapina on valmis. Vaatimukset voi olla täysin kohtuuttomia. Saattaa olla, että lapsi tekee ulkoisesti kuten käsketään, mutta sisäistä halua tehdä oikein ei synny.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä ketjusta tulee joiltain osin mieleen se legendaarinen "tarvitseeko parisuhteessa tehdä töitä" -ketju. Jotkut ovat päättäneet, että uhma on ruma sana, ja niinpä heillä ei uhmata. Se on aina nälkää tai väsymystä tai vanhemman tilannetajuttomuutta. No sanokaa sitä miksi haluatte, kunhan ymmärrätte, että terveille lapsille se-mille-ei-ole-nimeä tulee jossakin muodossaan ja on ihan hyvä asia.
Toki on temperamenttieroja, ja omat lapseni ainakin ovat olleet pikkuisen nokkelampia kuin monet tämän ketjun esimerkkitapaukset. Aina vähän hymyilyttävät nuo "anna yksi kaappi, jota saa tutkia ja anna valita kahdesta paidasta" -neuvot. Daa. Meillä jo puolitoistavuotiaat ovat osanneet huutaa "eieiei" niille kahdelle paidalle ja valita kolmannen likapyykkikorista. Mutta kiva jos jossain perheessä päästään noin helpoilla hämäyksillä.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 08:37"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:59"]
Mun lapset ovat itsepäisiä kuten vanhempansakin, mutta mitään kauheita uhmaikiä ei ole ollut, eikä esikoisella ollut mitenkään erikoinen murrosikäkään, vähän enemmän paiskoi oveaan ja itkeskeli huoneessaan, kuten minäkin siinä iässä. Ehkä kyse on siitä kasvatuksesta joka mulla on ollut, rajat on olleet aina, mutta ei mitään nipotusta, ei turhia sääntöjä, vaan mennään tilanteiden mukaan, kun on lapsi kurissa lapsena, on sitä myös murkkuna, lapsi ei tarvi mitään älytöntä kapinaa jos saa omaan tahtiinsa itsenäistyä ja irrottautua vanhemmista. Tuntuu että joillakin ei ole kuria ollenkaan, ja toisilla sitä on liikaa, siinä tilanteessa on vähän pakko kapinoida sitä vastaan, testataan niitä rajoja, että onko niitä missään tai että miten niistä kahleista pääsisi edes vähän irti.
[/quote]
Meillä toimitaan samoin. Jo pienen lapsen kanssa voi keskustella ja antaa lapsen tehdä itse päätöksiä. Lisäksi huolehdittiin päivärytmistä, ettei tarvitse nälän ja väsymyksen takia kiukutella. Ei lasta kannata ajaa nurkkaan minkään ikäisenä. Jotkut asiat on itsestäänselvyyksiä. syöminen, nukkuminen, kohtuullinen käytös. Ei tarvinnut koskaan melskata vaan tehtiin hyvällä mielellä asioita. Joku ihan yksittäinen raivari tuli uhmaiässä pojalleni ja silloin tarkistin omaa käytöstäni, ettei sitä tapahtuisi toista kertaa. Esim. ruokailu tuli liian myöhään tai päiväkotiin lähdettiin kiireellä ja pahalla mielellä. Seuraavalla kerralla osasin toimia paremmin ja lapsen ei tarvinnut enää umhata.
Teini-ikä sujuu samalla mallilla. Juurikin samaa itkeskelyä ym oli. En kannata rangaistuksia. Rajat on muutenkin ja lapsi saa kasvaa rauhasa. Toimii hyvi, molemmat teinini on erittäin vastuullisia ja sopuisia. En vältä, ellei jokaista vähäistä pyyntöäni heti riennetä toteuttamaan. En itsekään tykkää käskemisestä. Se saa karvat pystyyn ja uhmaa aikaan kenessä tahansa
[/quote]
Jotenkin hirveän herttaista. Voisinpa ajatella itsestänikin niin, että tarkistamalla omaa käytöstäni, voisin kokonaan lakaista uhmaikäiseni temppuilut maton alle. Mutta en usko, että se menee niin. Jos lapsella on kova tahto, se näkyy ulospäin. Se näkyy etenkin uhmaiässä, jolloin oma tahto alkaa lapselle valjeta ja hän harjoittelee sen rajoja. Itsepäisyys ei vain voi olla näkymättä tuossa iässä ulospäin. Myös pettymysten sietokyky vaihtelee lapsilla.
Uhmaakin on erilaista. Tyttäreni meni hiljaa itkemään jonnekin nurkkaan. Pojilla, etenkin kuopuksella, kiukku ja uhma tulivat heti täydellä voluumilla. Uhmäiässä oleva kuopukseni parahtaa heti valtavaan huutoon. Jos suuttuu vaatteita pukiessaan kun on hänen mielestään laitettu vääränlainen sukka esiin, hän nostattaa sen raivon pintaan sekunnissa, hyppää pystyyn (usein satuttaa tässä vaiheessa itsensä kun suuttuu eikä lainkaan kykene hillitsemään omaa käytöstään), rynnistää eteenpäin ja heittäytyy lattialle potkimaan, sätkimään ja pyörimään. Siinä ei ehdi tehdä yhtään mitään.Vaikka miten ennakoisin ja yritäisin valita mieleisen sukan, totuus on, ettei niitä lemppari Batman-sukkia voi joka päivä laittaa jalkaan.
Toisaalta hyvää on se, että kyseisestä lapsesta huokuu itsevarmuus, lujapäisyys, kova tahto ja riippumattomuus. Jotenkin tämän lapsen kohdalla ajattelen, ettei minun tarvitse huolehtia pärjääkö hän kovassa maailmassa. Hän kyllä mennä porskuttaa eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hieno kirjoitus, 62. Mulla on kaksi kuopuksesi kaltaista poikaa. Välillä tuntuu että pää halkeaa kun joka sukasta tulee kilari. Mutta sitten ne tulevat syliin väkisin, halaavat ja tunnustavat rakkauttaan sillä samalla voimalla ja itsevarmuudella, ja minusta tuntuu, että juuri tuollaisesta materaalista kasvavat ne maailman pelastajat.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 14:21"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 08:37"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:59"]
Mun lapset ovat itsepäisiä kuten vanhempansakin, mutta mitään kauheita uhmaikiä ei ole ollut, eikä esikoisella ollut mitenkään erikoinen murrosikäkään, vähän enemmän paiskoi oveaan ja itkeskeli huoneessaan, kuten minäkin siinä iässä. Ehkä kyse on siitä kasvatuksesta joka mulla on ollut, rajat on olleet aina, mutta ei mitään nipotusta, ei turhia sääntöjä, vaan mennään tilanteiden mukaan, kun on lapsi kurissa lapsena, on sitä myös murkkuna, lapsi ei tarvi mitään älytöntä kapinaa jos saa omaan tahtiinsa itsenäistyä ja irrottautua vanhemmista. Tuntuu että joillakin ei ole kuria ollenkaan, ja toisilla sitä on liikaa, siinä tilanteessa on vähän pakko kapinoida sitä vastaan, testataan niitä rajoja, että onko niitä missään tai että miten niistä kahleista pääsisi edes vähän irti.
[/quote]
Meillä toimitaan samoin. Jo pienen lapsen kanssa voi keskustella ja antaa lapsen tehdä itse päätöksiä. Lisäksi huolehdittiin päivärytmistä, ettei tarvitse nälän ja väsymyksen takia kiukutella. Ei lasta kannata ajaa nurkkaan minkään ikäisenä. Jotkut asiat on itsestäänselvyyksiä. syöminen, nukkuminen, kohtuullinen käytös. Ei tarvinnut koskaan melskata vaan tehtiin hyvällä mielellä asioita. Joku ihan yksittäinen raivari tuli uhmaiässä pojalleni ja silloin tarkistin omaa käytöstäni, ettei sitä tapahtuisi toista kertaa. Esim. ruokailu tuli liian myöhään tai päiväkotiin lähdettiin kiireellä ja pahalla mielellä. Seuraavalla kerralla osasin toimia paremmin ja lapsen ei tarvinnut enää umhata.
Teini-ikä sujuu samalla mallilla. Juurikin samaa itkeskelyä ym oli. En kannata rangaistuksia. Rajat on muutenkin ja lapsi saa kasvaa rauhasa. Toimii hyvi, molemmat teinini on erittäin vastuullisia ja sopuisia. En vältä, ellei jokaista vähäistä pyyntöäni heti riennetä toteuttamaan. En itsekään tykkää käskemisestä. Se saa karvat pystyyn ja uhmaa aikaan kenessä tahansa
[/quote]
Jotenkin hirveän herttaista. Voisinpa ajatella itsestänikin niin, että tarkistamalla omaa käytöstäni, voisin kokonaan lakaista uhmaikäiseni temppuilut maton alle. Mutta en usko, että se menee niin. Jos lapsella on kova tahto, se näkyy ulospäin. Se näkyy etenkin uhmaiässä, jolloin oma tahto alkaa lapselle valjeta ja hän harjoittelee sen rajoja. Itsepäisyys ei vain voi olla näkymättä tuossa iässä ulospäin. Myös pettymysten sietokyky vaihtelee lapsilla.
Uhmaakin on erilaista. Tyttäreni meni hiljaa itkemään jonnekin nurkkaan. Pojilla, etenkin kuopuksella, kiukku ja uhma tulivat heti täydellä voluumilla. Uhmäiässä oleva kuopukseni parahtaa heti valtavaan huutoon. Jos suuttuu vaatteita pukiessaan kun on hänen mielestään laitettu vääränlainen sukka esiin, hän nostattaa sen raivon pintaan sekunnissa, hyppää pystyyn (usein satuttaa tässä vaiheessa itsensä kun suuttuu eikä lainkaan kykene hillitsemään omaa käytöstään), rynnistää eteenpäin ja heittäytyy lattialle potkimaan, sätkimään ja pyörimään. Siinä ei ehdi tehdä yhtään mitään.Vaikka miten ennakoisin ja yritäisin valita mieleisen sukan, totuus on, ettei niitä lemppari Batman-sukkia voi joka päivä laittaa jalkaan.
Toisaalta hyvää on se, että kyseisestä lapsesta huokuu itsevarmuus, lujapäisyys, kova tahto ja riippumattomuus. Jotenkin tämän lapsen kohdalla ajattelen, ettei minun tarvitse huolehtia pärjääkö hän kovassa maailmassa. Hän kyllä mennä porskuttaa eteenpäin.
[/quote]
Viis siitä, ettei kunioita muita. Pääasia, että mennä porskuttaa eteenpäin. Näkee mistä malli tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei munkaa. Ulkomailla eivät ollu koskaan kuulleetkaan uhmaiästä. Joku suomalainen juttu?
Minulla ei ole koskaan ollut uhmaikää, ja tästä äitini on mahdottoman ylpeä. Noh, teininä kapinoin aika paljon ja nyt aikuisena olen edelleen jonkin sortin kynnysmatto. Yritän olla hajuton ja mauton, pelkään esiintymistä, pelkään esittää vahvoja mielipiteitä muussa kuin läheisten ystävien porukassa, minulta kesti pitkään irtautua huonosta parisuhteesta jne... Olen viime aikoina pohtinut asiaa paljon, ja löydän käytökseeni monia syitä lapsuudestani ja kasvatuksestani.
En väitä, että ap:lla on näin, tuli vain mieleen. Jotenkin jopa huvittaa äitini riemu siitä, että en uhmannut.
"Jos ovat käyttäytyneet huonosti, ovat tunteneet itsensä silloin väärin kohdelluiksi tai ovat olleet liian väsyneitä tai nälkäisiä."
Eikö tuo koske kaikkia lapsia? Tuskin kukaan muuten temppuilee.
Mieluummin temperamenttinen 2v. uhmakiukkupussi kuin kaikkeen sopeutuva myötäilijä, jolla ei ole omaa tahtoa niin paljon, että se myös näkyisi. Minusta on vain hyvä, että lapsella on luonnetta ja harjoittelee sen toimintaa, itsehillintää ja oman käytöksen vaikutusta nyt pienenä. Minusta uhmaava 2-vuotias on huomattavasti luonnollisempi kuin älyttömän kiltti ja hiljainen, arka ja aikuisen mieliksi kaiken tekevä lapsi. Silloin tulee mieleen lähinnä alistuva ja hyväksyntää kerjäävä käytös taikka passiivinen lapsi.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:28"]
Ei munkaa. Ulkomailla eivät ollu koskaan kuulleetkaan uhmaiästä. Joku suomalainen juttu?
[/quote Terrible twos?
Toisilla uhma tulee paljon lievempänä kuin toisilla. Kas kun me ihmiset, lapsetkin, ollaan erilaisia luonteeltamme.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:53"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:50"]
Minä olen aina pitänyt uhmaavia lapsia jotenkin tyhminä. Huutavat huutamisen ilosta ja tekevät oman elämänsä hankalaksi. Pidän enemmän lapsista, joilla jo pienestä pitäen on tilannetajua ja selkeä käsitys siitä, mitä kulloinkin kannattaa tehdä. He menestyvät elämässä myöhemminkin eli ovat suosittuja ja kivoja kavereita, oikeudenmukaisia ja muita huomioivia. Mitä pahempi uhmaikä, sen ikävämpiä ovat aikuisina. Uhmaaja kun jää jumiin siihen omaan toimintaansa.
[/quote]
Itse asiassa se menee just toisin. Jos uhmaiän kehitystehtäviä ei käy läpi, ne tulevat vastaan murrosiässä, kolmenkympin kriisissä jne. Paljon fiksumpaa opetella oman tahdon käyttö kaksivuotiaana rakastavien vanhempien kanssa kuin aikuisena maailmaa vastaan.
[/quote]
Kyllä mun lapsilla on omaa tahtoa ja ääntäkin, mutta miksi sen oman tahdon ilmaisu olisi jotain niin latteaa kuin "uhmaamista". Että he haluavat jotain vain siksi, koska he haluavat UHMATA ja ovat jotenkin sekaisin? Ei, kyllä he silloin haluavat sitä, eri asia onko se järkevää vai ei. Eihän lapsella ole aina tilannetajua. Mutta mitä isommiksi he ovat tulleet, sitä paremmin heidän tilannetajunsa on kehittynyt.
Joo, ovat he kirkuneet ja kierineet maassa - jos ovat olleet aivan liian väsyneitä tai olen ollut ihan mulkku. Mutta ei se mistään mystisestä UHMASTA ole johtunut, vaan siitä, että tilanne on ollut ihan liian hankala.
Mun mielestä se uhma kuulostaa juuri siltä, että lapsi ei oikeasti halua sitä, mitä käskee/pyytää - vaan periaate on vain olla vastaan tai komentaa, riippumatta lopputuloksesta. Eli mitään tavoitetta ei tavallaan ole, paitsi se "hankalana olemisen tavoite". Sellaista en ole mun lapsista huomannut.