Lue keskustelun säännöt.
En halunnut lasta, mutta nyt minulla on sellainen.
02.03.2015 |
Tulin kirjoittamaan mun ajatuksia tilanteestani tänne, että saisin päätäni hieman selvitettyä.
Tapasin nykyisen mieheni pari vuotta sitten, molemmille oli silloin selvää ettei lapsia hankita. Muutaman kuukauden jälkeen mies alkoi puhua lapsista taukoamatta. Minulle lasten hankkiminen ei koksaan ole ollut itsestään selvyys, oikeastaan päinvastoin. Mieheni sai kuitenkin pääni käännettyä ja sovimme että hankimme lapsen. Tiesin että olisin hyvä äiti ja mieheni hyvä isä lapselle, pystymme tarjoamaan lapselle kaiken mitä hän haluaa ja tarvitsee. Sovimme jo alussa, kun aloimme hankkia lasta, että minä palaan takaisin töihin lapsen syntymän jälkeen, ja mieheni jää kotiin. Järjestely oli molemmille mieleinen ja olimme siihen tyytyväisiä. Palasin töihin muutama viikko sitten, ja mieheni jäi kotiin, meillä lapsen syntymä ja arki on ollut super helppoa, vauva on iloinen ja aina tyytyväinen, oikea aurinko. Mieheni kuitenkin ilmoitti viimeviikolla että on saannut hakemansa paikan ja ylennyksen. Ulkomailta. Minä en voi lähteä työstäni, enkä halua lähteä, olen itsekin juuri ylentynyt ja rakastan työtäni. Mieheni on päättänyt lähteä ulkomaille "mahdollisuuden" perään, eikä ulkomaan "komennus" kestä KUIN kaksi vuotta. Olen ihan romuna, en tiedä mitä teen, musta tuntuu että miehni veti täysin maton jalkojeni alta, kaiken piti olla selkeää. Olen niin vihainen hänelle, en tiedä miten suhtautua, tuntuu kuin hän olisi valehdellut alusta asti saadakseen haluamansa.. Lapsesta olen toki kiitollinen, ja mihelleni siitä että hän suostutteli hankkimaan lapsen, joka on koko maailmani. Mutta siitä huolimatta olen niin surullinen, pettynyt ja hämilläni. Minä joka olin jo alussa, omista syistäni, sitä mieltä että lapsia ei tähän talouteen hankita, jäinkin käytännössä ykisnhuoltajaksi pariksi vuodeksi. Olen tosi väsynyt!
Kommentit (88)
hmm, Lähtöön on toki vielä tovi, joten ehdin hoitaa töissäni aisat kuntoon jos hän päättää lähteä, ja miettiä sitten vapaan saatuani lähdenkö mukaan vai en..
Mikä onko keksitty juttu? Mieheni työ ulkomailla? Ei, Ei miehni nyt sentään niin sekaisin ole että kehittelisi mielikuvitusduuneja.. tai no mistäs sitä tässä enään voi tietää..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onpa todellakin aika pinnallinen ongelma. Ei huolta taloudesta, terveydestä, työstä. Elämä ei ole pelkkää sopimusta. Miettikää asia yhdessä uusiksi. Perheen koossa pitäminen on tärkeintä!
Niin en kyllä ymmärrä noita perusteluja lapsen hankinnalle edelleenkään. Itse ainakin tekisin lapsenhankinta päätöksen ihan järjellä. Jos tietää, et toinen on itsekäs ja lapsellinen ja kakara ja mitä vielä, niin en vaan ymmärrä miksi sen kanssa sit tekee lapsen. Onhan sitä semmosiakin miehiä, jotka ei ole kuvailemasi kaltaisia kakaroita. Itse en ainakaan koskaan olisi hankkinut exäni kanssa lapsia, koska tiesin, että itse ne sit hoitaisin, ku toinen menis omia menojaan. Ei se mies välttämättä todellakaan muutu, vaikka siihen se lapsi tulis.
Pystyisitkö tekemään jotain projektia työpaikallesi etänä sieltä ulkomailta? Tai opiskelemaan, verkko-opintoina vaikka vauvanhoidon ohella? Siis jotain järkevää, josta on jatkossa hyötyä. Siinä tapauksessa siis, että päädyt lähtemään. Ei sen tarvi olla joko-tai ihan täysin. Opiskele vaikka jokin uusi kieli tai syvennä tietämystä aiemmista (olet luultavasti kyllä paljon ulkomailla asuneena tosi kielitaitoinen).
Minusta miehen on nyt valittava työpaikan ja sopimuksenne välillä. Olisitko itse hakenut uutta työtä äitiyslomalle jäädessäsi jos tarkoitus olisi ollut että sinä jäät kotiin.
Mies tietää että sinä taivut aina hänen tahtoonsa. Ero siitä tulee kun ensimmäisen kerran et taivukaan. Tai sitten hän ottaa opikseen ja yhteiselämänne jatkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa tarkkaan miettiä mitkä ovat miehen motiivit työpaikanvaihdon ja muuton suhteen. Kuulostaa siltä, että hän on seikkailun haluinen persoona, joka innostuu nopeasti uusista asioista, mutta ei sitten valintojensa suhteen kovin pitkäjänteinen. Jos et jaksa tälläistä elämän tyyliä niin todellakin kannattaa laittaa stoppi heti alkuunsa ja jäädä vaikka yksin lapsen kanssa suomeen tuoksi ajaksi. Pahimmillaan mies on esimerkiksi voinut jotenkin töppäillä suomessa ja haluaa asian sinulta salata.
Tuollaiseen muutokseen, joka ei ole sinulle ja lapsen muulle suvulle mieluisa, tarvittaisiin mielestäni paljon luottamusta, yhdessä suunnittelua ja avointa keskustelua. Luottamuksesi mies kuitenkin jo menetti sanomalla itsensä irti sopimuksistanne ja tekemällä omia suunnitelmiaan selkäsi takana. Minusta ainakin on ihan ymmärrettävää, että uudessa elämäntilanteessa haluat pitää elämän tuttuna ja turvallisena, sekä lapsen suvun ja omat ystäväsi lähellänne.
Myös omaa työpaikkaa ei kannata pitää itsestään selvyytenä vaan pitää siitä kiinni kynsin hampain. Suomessa ollessanne pystyisit olemaan kotona sen aikaa kun itsestä hyvältä tuntuu ja laittamaan lapsen helposti hoitoon vaikka jo vuoden iässä, miehen käydessä töissä (suomessa tai tuolla ulkomailla). Ulkomailla sinun olisi varmaankin pakko olla se kaksi vuotta kotona.
Oletko aivan varma ettei miehellä ole pidemmänkin tähtäimen urasuunnitelmia tuolla ulkomailla, tai jos ei enää kahden vuoden kuluttua haluakkaan palata suomeen. Huoltajuuskiista ulkomailla juuri oman töihin paluun kynnyksellä tuskin olisi kovin mukava kokemus. Voisitko itse edes työllistyä tuossa maassa omalle alallesi tarvittaessa?
Ulkomaille pari vuotta ei sinällään kuulosta huonolta idealta, jos teillä olisi vara tulla suomeen tapaamaan sukua riittävän usein. Minusta sen kuitenkin pitäisi sinustakin tuntua jollaintapaa järkevältä ja mielekkäältä ratkaisulta ja saada ainakin puhuttua juurtajaksain kaikki sinua loukkaavat ja huolettavat asiat miehesi kanssa ensin läpi.
Mutta eihän tämä ole mikään perustelu. Onko tää keksitty juttu.