Oletko sinä/perheesi "salaa" köyhä?
Minä ja mieheni ollaan molemmat yliopiston maistereita ja ihan hyvässä työssä. Palkka vain surkea, alle 3000e molemmilla, eikä tule paljoa nousemaan. Työ siis ns.naisten alaa molemmilla.
Meillä on pieni, mutta kiva uudiskohde, missä asutaan kahden lapsen kanssa. Lapsills yhdet hintavat harrastukset, jotka ovat itse valinneet. Auto on muutanan tonnin rytky, sillä kuljemme kaikki matkat pyörillä koko perhe.
Kotimme on sisustettu meidän silmäämme nätiksi. Löytyy kestäviä ja laadukkaita pintoja ja huonekaluja. Tavaraa on vähän, mutta kaikki tarkkaan harkittuja. Vaatteet ostamme lapsille uutena, mutta ne siirtyvät isolta pienemmälle. Tarpeettomat myyn heti eteenpäin.
Elämämme näyttää päällisin puolin olevan ihan hyvää ja keskiluokkaista. Silti tuntuu että kaikki rahat menevät asunnon lyhentämiseen, pakollisiin laskuihin (ei mihinkään velkoihin yms omiin hölmöyksiin) ja lasten pakollisiin hankintoihin ja harrastuksiin. Noh, ruokaankin menee kauheasti rahaa vaikka kaiken teemmekin itse. Joka kuukausi tilit ihan nollilla. Kukaan ei sitä arvaisi meistä, enkä koskaan sitä kehtaa kenellekkään sanoa. Monet kahvila/ravintolatapaamiset ystävien kanssa olen joutunut perua kun ei köyhällä ole varaa sellaisiin luksuksiin.
Onko muita samanlaisia?
Kommentit (446)
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olisin tykännyt halvasta mummonmökistä viikonloppu paikkana, mutta sitten ei saa toimeentulotukea, jos tulee tarve ja leskeneläke viedään eli ei voi ostaa.
Joku 40 000 euron pikkuinen mummonmökki olisi ollut kiva, mutta ei voi ostaa. Säännöt on sääntöjä.
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olisin tykännyt halvasta mummonmökistä viikonloppu paikkana, mutta sitten ei saa toimeentulotukea, jos tulee tarve ja leskeneläke viedään eli ei voi ostaa.
Suomessa on keksitty kaikkia kivoja sääntöjä. Moneen asiaan tarvitaan 100 % varma työpaikka ja tietyn suuruinen palkka.
Mummonmökit on rikkaita varten. Nuoremmilta kun viedään leskeneläke.
Ne on ne kulissit, joihin menee rahaa. Talo, huonekalut ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole tarvetta näyttää varakkaammalta kuin olen. Asun 70-luvun asunnossa, koska isomman vanhemman kämpän sain puolta halvemmalla kuin uuden. Eläkettä saan vajaa 1500 euroa käteen. Asumiseen menne siitä 400 euroa. Loppu riittää hyvin peruselämiseen. Ostan vaatteet kirppikseltä, ruuat
tarjouksista ja 60 % alesta ja valmistan sapuskat itse. Auto vie ison loven rahoista, samoin kuin kesämökki.
Niistä en kuitenkaan luovu. Ne ovat harrastukseni. Kk-eläkkeestä jää parisataa säästöön. Isompia hankin-
toja rahoitan säästöistäni. Ihan hyvin näin pärjää. Joskus hassaan myös pikku turhuuksiinkin.
Jos omistaa mökin niin ei saa lääkkeisiin toimeentulotukea eli kannattaa säästää lääkerahat.
Niin ja eläkeläinen joutuu asunnon siivouksen ostamaan yksityiseltä siivousyritykseltä sitten kun ei enää itse jaksa siivota.
Se on vielä 100 - vuotiaana jaksettava siivota oma koti tai sitten pitää ostaa kodin siivous yksityiseltä siivousyritykseltä, jos ei itse jaksa, mutta luulisi eläkeläisten tämän jo tietävän.
Ostimme vuosikausia sitten taloyhtiöstä asunnon, jossa ei ole yhtiövastiketta.
On vielä lunastusoikeus. Saimme pienen kaksion, lunastusoikeuden ansiosta saimme ostettua 5 huonetta.
Miehelle tuli burnout pari krt ja otti kohta 2 v sitten yt.ssä paketin.
Lainaa on vielä yli 300 000 euroa, saisimme kuitattua sen, jos myisimme kaksion.
Vuokratulot ovat kiva lisä, jarrutetaan sen myyntiä vielä.
Vierailija kirjoitti:
Ette ole köyhiä, mutta tilanne on tiukka. Budjetti, hintavertailut, kilpailutus. Säästää ruoassa, vaatteissa (kirppareilla myös hyvälaatuisia), kaikessa mahdollisessa. Ostaa vain välttämätön ja lähes edullisinta, mitä löytyy (paitsi hyvät kävelykengät). Se vaatii vähän totuttelua. Joululahjoista jättää osa hankkimatta tai ostaa tammialesta. Tarvitsetteko välttämättä autoa? Vakuutukset, korjaukset ja polttoaine maksavat. Tosin tavaroiden kuljettaminen ilman autoa hankaloituisi. Jos muu ei riitä, niin muuttaa edullisempaan asuntoon (samalle alueelle, jos lapset koulussa).
Kahville olisi silti tärkeää päästä välillä.
Salailu kuluttaa voimia. Eikö siitä voisi pikku hiljaa luopua kaikkein lähimpien kesken? Tosin jos teette muutoksia elämäänne, tilanne paranee.
Tähän on kyllä helppo lääke ilman salailuakin.
Eläminen tulot edellä eikä niin että menot edellä.
Silloin mikään palkka ei riitä.
Olen ihan julkisesti köyhä ja kyllä kaverit ja tutut sen tietävät, kun kuulevat ammatin.
Vierailija kirjoitti:
Ostimme vuosikausia sitten taloyhtiöstä asunnon, jossa ei ole yhtiövastiketta.
On vielä lunastusoikeus. Saimme pienen kaksion, lunastusoikeuden ansiosta saimme ostettua 5 huonetta.Miehelle tuli burnout pari krt ja otti kohta 2 v sitten yt.ssä paketin.
Lainaa on vielä yli 300 000 euroa, saisimme kuitattua sen, jos myisimme kaksion.
Vuokratulot ovat kiva lisä, jarrutetaan sen myyntiä vielä.
Hyvä, jos saat vuokrattua. Muuttotappiokaupungeissa on järkyttäviä määriä vuokra-asuntoja tyhjillään, joku nekin perii ja alkaa yhtiövastikkeen maksu, siihen lisäksi vielä perintöasunto mitä ei saa myytyä eikä vuokrattua. Omakotitalossa on 5 vuoden vastuu myynnissä ja sen voi siirtää ainoastaan omalle lapselle, valtion ei ole pakko ottaa noita perintöasuntoja vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostimme vuosikausia sitten taloyhtiöstä asunnon, jossa ei ole yhtiövastiketta.
On vielä lunastusoikeus. Saimme pienen kaksion, lunastusoikeuden ansiosta saimme ostettua 5 huonetta.Miehelle tuli burnout pari krt ja otti kohta 2 v sitten yt.ssä paketin.
Lainaa on vielä yli 300 000 euroa, saisimme kuitattua sen, jos myisimme kaksion.
Vuokratulot ovat kiva lisä, jarrutetaan sen myyntiä vielä.Hyvä, jos saat vuokrattua. Muuttotappiokaupungeissa on järkyttäviä määriä vuokra-asuntoja tyhjillään, joku nekin perii ja alkaa yhtiövastikkeen maksu, siihen lisäksi vielä perintöasunto mitä ei saa myytyä eikä vuokrattua. Omakotitalossa on 5 vuoden vastuu myynnissä ja sen voi siirtää ainoastaan omalle lapselle, valtion ei ole pakko ottaa noita perintöasuntoja vastaan.
Monelle Helsinkiin muuttaneelle tulee perintöasunto muuttotappiokaupungista, omakotitaloja tulee paljon. Lisää vaan vastikkeellista työttömyysturvaa niin ei ole ostajia, pankki ei anna edes lainaa.

Osalla on vielä aika pitkä matka huolehtimaan noista omakotitaloista.
Mun mielestä Ap kuulostaa ihan normaalilta keskiluokkaiselta perheeltä.
Suomessa keskiluokka ei ole kovin varakasta. Olemme EU:n häntäpäätä ostovoimassa.
Mielestäni on fiksua laittaa rahat asumiseen, koska jos talo on kivalla alueella jossa on nousupotentiaalia, se on pääomaa.
Olisiko fiksumpaa asua vuokralla huonolla alueella ja laittaa rahat puhelimiin, ravintoloihin ja matkoihin? Ei minusta.
Ap käyttää fiksusti rahaa kun ei tuhlaa turhaan, kierrättää vaatteet, ajaa pyörillä, pitää halpaa autoa. Ylimääräisellä rahalla maksetaan talovelkaa pois.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Meillä nettotulot vähän reilu 5000 eli ei juuri enempää kuin teillä mutta suurin osa jää säästöön. Nytkin vaikka ostettiin käteisellä 35 000e auto niin silti on säästössä yli 20 000 ja sijoitukset päälle. Tosin vain yksi lapsi jonka harrastuksen maksaa isovanhemmat. 400 000e koti pk-seudulla, josta melkein puolet maksettu. Pienet menot, minä kuljen työmatkat julkisilla, hybridiautoon ei mene miehellä juuri lainkaan bensaa kun ajaa lähialueilla. Joku teidän kuviossa mättää jos mitään ei jää säästöön.
No näinpä. Meillä nettotulot yhteensä 3000€/kk ja 2 teiniä ja ostettiin juuri tuollainen 400t omakotitalo josta lainaa 65t ja loput maksettiin säästöistä. Säästöjä, tai oikeastaan sijoituksia) jäi vielä 300t. Ja ei olla perintöjä tms saatu vaan eletty 25v äärimmäisen säästeliäästi ja sijoitettu ihan kaikki mitä on vaan voinut ja ne poikivat niin isot tuotot että oli mahdollista satsata vuorostaan asumiseen. Tämä on toki vaatinut myös onnea kun tosiaan salkut oli hyvin hajautettu ja niin älyttömästi plussalla, kiitos koronan.
Samat hinnat ne muillakin on ja teidän palkat on ihan keskitasoa. Turhaan luulet olevasi sen köyhempi kuin toisetkaan.
Me ollaan "salaa" rikkaita. Kuljetaan kauhtuneissa vanhoissa kirpparivaatteissa, , ostetaan punalapullisia tuotteita, harrastetaan vain ilmaisia juttuja ja leikataan itse hiukset. Tilillä ja sijoituksissa rahaa noin puoli miljoonaa ja päälle sijoitusasunto oman asunnon lisäksi. Pääkaupunkiseudulla asutaan.
Kaffepulla kirjoitti:
Mun mielestä Ap kuulostaa ihan normaalilta keskiluokkaiselta perheeltä.
Suomessa keskiluokka ei ole kovin varakasta. Olemme EU:n häntäpäätä ostovoimassa.
Mielestäni on fiksua laittaa rahat asumiseen, koska jos talo on kivalla alueella jossa on nousupotentiaalia, se on pääomaa.
Olisiko fiksumpaa asua vuokralla huonolla alueella ja laittaa rahat puhelimiin, ravintoloihin ja matkoihin? Ei minusta.
Ap käyttää fiksusti rahaa kun ei tuhlaa turhaan, kierrättää vaatteet, ajaa pyörillä, pitää halpaa autoa. Ylimääräisellä rahalla maksetaan talovelkaa pois.
Vuokrat ovat kalliita Suomessa, monella ei ole rahaa ravintoloihin ja matkoihin. Eläkeläisillä on jo ikää, 10 vuoden päästä asiakasmäärät ovat vähentyneet yrityksissä paljon.
Moni vuokralla asuva perii kyllä asunnon, heidän vanhemmillaan oli tehdastöitä ja hyvät eläkkeet. Noita tehtaita ei enää ole.
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Mun mielestä Ap kuulostaa ihan normaalilta keskiluokkaiselta perheeltä.
Suomessa keskiluokka ei ole kovin varakasta. Olemme EU:n häntäpäätä ostovoimassa.
Mielestäni on fiksua laittaa rahat asumiseen, koska jos talo on kivalla alueella jossa on nousupotentiaalia, se on pääomaa.
Olisiko fiksumpaa asua vuokralla huonolla alueella ja laittaa rahat puhelimiin, ravintoloihin ja matkoihin? Ei minusta.
Ap käyttää fiksusti rahaa kun ei tuhlaa turhaan, kierrättää vaatteet, ajaa pyörillä, pitää halpaa autoa. Ylimääräisellä rahalla maksetaan talovelkaa pois.Vuokrat ovat kalliita Suomessa, monella ei ole rahaa ravintoloihin ja matkoihin. Eläkeläisillä on jo ikää, 10 vuoden päästä asiakasmäärät ovat vähentyneet yrityksissä paljon.

Hiukset pysyvät kyllä pitkänä, kun puoliso leikkaa niistä vain vähän ja hiukset voi laittaa myös kiinni. Ei kai parturissa käynti pakollista ole.

Kumpikaan mummoistani ei käynyt ikinä parturissa, hiukset olivat nutturalla tai jotenkin muuten kauniisti kiinni. Meinaan tehdä itse samoin, ei parturissa käynti ole välttämätöntä. Suomi on köyhä maa, ei ole kaikilla ole rahaa parturiin.

Käyn palkkatukityössä. Laitan yleensä hiukset kiinni, koska en käy parturissa. Liian kallista puuhaa sellainen.