Oletko sinä/perheesi "salaa" köyhä?
Minä ja mieheni ollaan molemmat yliopiston maistereita ja ihan hyvässä työssä. Palkka vain surkea, alle 3000e molemmilla, eikä tule paljoa nousemaan. Työ siis ns.naisten alaa molemmilla.
Meillä on pieni, mutta kiva uudiskohde, missä asutaan kahden lapsen kanssa. Lapsills yhdet hintavat harrastukset, jotka ovat itse valinneet. Auto on muutanan tonnin rytky, sillä kuljemme kaikki matkat pyörillä koko perhe.
Kotimme on sisustettu meidän silmäämme nätiksi. Löytyy kestäviä ja laadukkaita pintoja ja huonekaluja. Tavaraa on vähän, mutta kaikki tarkkaan harkittuja. Vaatteet ostamme lapsille uutena, mutta ne siirtyvät isolta pienemmälle. Tarpeettomat myyn heti eteenpäin.
Elämämme näyttää päällisin puolin olevan ihan hyvää ja keskiluokkaista. Silti tuntuu että kaikki rahat menevät asunnon lyhentämiseen, pakollisiin laskuihin (ei mihinkään velkoihin yms omiin hölmöyksiin) ja lasten pakollisiin hankintoihin ja harrastuksiin. Noh, ruokaankin menee kauheasti rahaa vaikka kaiken teemmekin itse. Joka kuukausi tilit ihan nollilla. Kukaan ei sitä arvaisi meistä, enkä koskaan sitä kehtaa kenellekkään sanoa. Monet kahvila/ravintolatapaamiset ystävien kanssa olen joutunut perua kun ei köyhällä ole varaa sellaisiin luksuksiin.
Onko muita samanlaisia?
Kommentit (446)
Vierailija kirjoitti:
Luulevatko päättäjät oikeasti, että työttömät käy parturissa korkeilla vuokrilla ja työttömyysturvaa leikkaamalla HAH HAH
Moni parturi menee 10 vuoden sisällä ulosottoon.
Me ollaan mieheni kanssa ihan julistettu olevamme köyhiä, mutta kukaan ei meinaa uskoa sitä. Mies kitkuttaa pienehköllä palkalla ja minä olen työtön. Kutsuja satelee vaikka mihin kinkereihin ja reissuihin, mutta ei näillä varoilla matkustella tai syödä joka vkl ravintolassa. Harmittaa ja hävettää lähes aina kieltäytyä kutsuista. Harmi myös ettei kukaan järkkää esim
synttäreitään kotona, vaan pakko mennä aika pitkän kaavan mukaan. Tyyliin syömään, teatteriin/kylpylään, baariin, hotelliin. Minusta vanhat kunnon kotibileet tai illanistujaiset olisivat ihan mukavia.

82-vuotias tätini vielä hyppää parturissa. Minun hiukset leikkaa puoliso, kun hän on kaupan alalla ja itse saan AMK-tutkinnolla korkeintaan palkkatukitöitä silloin tällöin eli myös kirpputorit rulaa. 1,6 miljoonalta eläkeläiseltä tulee varmaan paljon käytettyä tavaraa myyntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan ehkä sitten päinvastoin, salaa "rikkaita". Tai no ei rikkaita mutta hyvätuloisia. En usko että monikaan arvaa miten hyvä tulot meidän perheellä yhteensä on nykyään, kun ei sitä ehkä mistään ulospäin näe.
Mulla sama. Ärsyttää, kun esimerkiksi lääkäri usein luulee että olen toimeentulotuen saaja ja sen takia tai luoja tietää mistä syystä esimerkiksi pistetään reseptille lääkkeitä, jotka ovat käsikaupassa halvempia. Asun halvasti, en käy töissä enkä pue mitään erityistä, kampaajallakaan en ole viitsinyt käydä vähään aikaan. En ole rikas, mutta kun minua usein luullaan peräti sossun asiakkaaksi....
Mulla vähän sama tilanne. Oikeastaan huvittaa. Olen eläkkeellä ja asun velattomassa ok-talossa ja eläkettä tulee kolmisen tonnia netto. Köyhäksi luullaan kun on kasvimaa ja säilön kaiken mikä mahdollista, leivon leivät itse, ostan aina laadukkaita ruokatarvikkeita ja vaatteita harvoin kun ei kiinnosta. Autokin on yli 10 v. wanha mutta hyvässä kunnossa. Olen erinomaisen tyytyväinen elämääni eläkkeellä ja rahaa jää joka kk runsas tonni sijoitettavaksi. Köyhäksi luullaan ja säälitellään.
Ja lapsiperheen nettotulot 2460, vaikka toinen tekee 40 tuntia viikossa vuorotyötä kaupassa, joka toinen viikonloppu töissä, palkka 1600 netto, lapsilisät 2 lapsesta 200 ja puolison työttömyyskorvaus 660. Tuosta sitten vuokra ja auto mikä on vuorotyössä pakollinen, kun ei linja-autot kulje ja isovanhempienkin luo 30 km.
Sairas maa tämä Suomi, eläkeläiset saa nettona enemmän kotona kuin 4 hengen lapsiperheet, vaikka toinen tekee vuorotyötä 40 tuntia viikossa.
Ei ole eläkeläisten vika, että on kotona työttömänä.
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan mieheni kanssa ihan julistettu olevamme köyhiä, mutta kukaan ei meinaa uskoa sitä. Mies kitkuttaa pienehköllä palkalla ja minä olen työtön. Kutsuja satelee vaikka mihin kinkereihin ja reissuihin, mutta ei näillä varoilla matkustella tai syödä joka vkl ravintolassa. Harmittaa ja hävettää lähes aina kieltäytyä kutsuista. Harmi myös ettei kukaan järkkää esim
synttäreitään kotona, vaan pakko mennä aika pitkän kaavan mukaan. Tyyliin syömään, teatteriin/kylpylään, baariin, hotelliin. Minusta vanhat kunnon kotibileet tai illanistujaiset olisivat ihan mukavia.
Päättäjät selittävät 10 vuoden päästä miksi kylpylät, parturit, ravintolat jne. on konkurssissa ja lopetetaan ja miksi asuntojen hinnat romahti.
Eläkkeitä maksetaan 33 miljardia ja työttömyyskorvauksia 4,9 miljardia ja kenelle tehdään taas jälleen kerran kiristyksiä, työttömille. Toivottavasti 80- vuotiaat on asiakkaina myös 10 vuoden päästä yrityksissä.

Ne tehtaat on loppu, missä te olitte töissä eikä ole joka kunnassa pankineitiä.
Miksi eläkeläinen saa 3000 netto ja AMK-tutkinnon suorittanut laitetaan 700 työmarkkinatukitöihin. Perikuntien asuntojen arvo menee nuorten tulojen mukaan. Muuttotappiokaupungeissa niistä ei tulla maksamaan mitään. Työikäisiä on vähemmäb kuin eläkeläisiä, jää monen kerrostalon vastikkeet maksamatta, ei riitä vuokralaisiakaan.

Millaisilla tuloilla saa nettona 3 tonnia eläkettä?

Muuttotappiokaupungeissa korkeat kerrostalot on eläkeläisiä täynnä, pari lapsiperhettä. Konkurssiin nuo taloyhtiöt menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan mieheni kanssa ihan julistettu olevamme köyhiä, mutta kukaan ei meinaa uskoa sitä. Mies kitkuttaa pienehköllä palkalla ja minä olen työtön. Kutsuja satelee vaikka mihin kinkereihin ja reissuihin, mutta ei näillä varoilla matkustella tai syödä joka vkl ravintolassa. Harmittaa ja hävettää lähes aina kieltäytyä kutsuista. Harmi myös ettei kukaan järkkää esim
synttäreitään kotona, vaan pakko mennä aika pitkän kaavan mukaan. Tyyliin syömään, teatteriin/kylpylään, baariin, hotelliin. Minusta vanhat kunnon kotibileet tai illanistujaiset olisivat ihan mukavia.Päättäjät selittävät 10 vuoden päästä miksi kylpylät, parturit, ravintolat jne. on konkurssissa ja lopetetaan ja miksi asuntojen hinnat romahti.
Eläkkeitä maksetaan 33 miljardia ja työttömyyskorvauksia 4,9 miljardia ja kenelle tehdään taas jälleen kerran kiristyksiä, työttömille. Toivottavasti 80- vuotiaat on asiakkaina myös 10 vuoden päästä yrityksissä.
Jep. Oma mummini nettoaa eläkettä pari tonnia ja jäi eläkkeelle joskus päälle 50-vuotiaana. On nyt lähemmäs 90-vuotias ja istuu vaan kotona. Ei käytä rahaa yhtään mihinkään. Samaan aikaan me mietitään mieheni kanssa, että onko tässä varaa edes perustaa perhettä, kun hänellä suunnilleen bruttopalkka tuo pari tonnia ja minä vielä etsin oman alani työtä (jossa myös palkka tulee olemaan sen päälle pari tonnia entry levelillä). Vaatteet kirpparilta ja huonekalutkin ostettu käytettyinä. Ne, joilla olisi tarvetta kuluttaa (nuoret aikuiset, perhettä perustavat jne.) eivät pysty siihen, kun taas ne joilla olisi varaa kuluttaa istuvat perseellään eläkkeellä 40 vuotta.
Ap on miehensä kanssa aivan keskituloinen, ei köyhä. Omat menot on vaan sopeutettava tuloihin. Ei isollakaan palkalla voi ostaa asuntoa, jota ei ole varaa maksaa. Ei isollakaan palkalla voi kustantaa mitä tahansa harrastuksia lapsilleen. Keskituloinen joutuu taatusti katsomaan tarkasti, mitä ruokakaupasta ostaa ja harkitsemaan, käykö työpäivän aikana lounaalla vai ottaako omat eväät. Kun oma palkkani oli 3000 (brutto), minulla oli aina omat eväät mukana, en ostanut vaatteita itselleni kuin pakon edestä ja luomutuotteet jäivät ruokakauppaan. En silti kokenut olevani köyhä, enkä sitä myöskään ollut. Se on vaan elettävä omien tulojensa mukaan.
Minä ja mieheni tienaamme molemmat enemmän kuin keskitulot Suomessa ovat, mutta silti rahan käyttöä pitää seurata. Esimerkiksi kalliita harrastuksia ei ole, ja asumme edullisesti, vaatteita ostamme vain harkiten, ja monia tavaroita ostamme käytettyinä (myös ympäristösyistä).
Vaikka tulot kasvavat, progressiivinen verotus kyllä huolehtii siitä, että normaaleilla palkkatuloilla ei eletä leveästi.
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan mieheni kanssa ihan julistettu olevamme köyhiä, mutta kukaan ei meinaa uskoa sitä. Mies kitkuttaa pienehköllä palkalla ja minä olen työtön. Kutsuja satelee vaikka mihin kinkereihin ja reissuihin, mutta ei näillä varoilla matkustella tai syödä joka vkl ravintolassa. Harmittaa ja hävettää lähes aina kieltäytyä kutsuista. Harmi myös ettei kukaan järkkää esim
synttäreitään kotona, vaan pakko mennä aika pitkän kaavan mukaan. Tyyliin syömään, teatteriin/kylpylään, baariin, hotelliin. Minusta vanhat kunnon kotibileet tai illanistujaiset olisivat ihan mukavia.
Ei ne nyt sitä välttämättä syvällisesti mieti että mihin teillä on varaa, kunhan kutsuvat ja ajattelevat että pääsee jos pääsee. Haluaisitteko sitten, että ne ajattelisi että kumminkaan niillä ei ole rahaa ja lakattaisiin kutsumasta minnekään? Jos tykkäät kotibileistä ja illanistujaisista niin kannattaa varmaan itse järjestää ja katsoa, jos joku innostuu ja pitää myöhemmin samanlaiset.
Köyhyys on eri asia kuin yli varojensa eläminen. Mulla netto paritonnia kuussa (brutto n 3000) ja asun yksin kahden koululaisen kanssa. Joka kuukausi laitan heti palkasta 200 eur säästöön.
Jos molemmilla lapsilla kalliit harrastukset, eikö edullisempia mieluisia löydy? Harrastuskulut kertautuu. Toki jos lapsi on lahjakas ja/tai rakastaa harrastustaan niin ymmärrän että haluaa panostaa. Uudisasunnot on jäätävän kalliita. Ja oletteko budjetoineet kuukausitalouden?
Olisi tosi tärkeää saada edes satanen kuussa automaattisäästöön ja toinen hupitilille, sillä siellä se elämä on. Budjettia näkemättä on tosi vaikea tietää missä se isoin reikä on.
En koe olevani köyhä koska tulot ovat ihan kohtalaiset. Mutta tosi tarkkana saa olla. 15 vuotta vanhalla autolla ajetaan vain välttämätön ja kuljetaan suurimmaksi osaksi julkisilla. Huonekalut käytettyjä, vaatteita hankitaan vasta kun edelliset hajoaa yms.
Syy tilanteeseen on aikuistumassa olevat lapset. Olemme halunneet että heillä on omat huoneet (asumme Helsingissä). Olemme myös halunneet kustantaa lukio-opinnot, vanhojentanssit, autokoulut, kieli-ja valmennuskurssit sekä 1 harrastus/lapsi. Läppärit ja kännykät on hankittu käytettyinä mutta vaatteet teini-ikäisille uusina.
Panostus on kannattanut sillä lapset voivat hyvin. Kaksi kolmesta on jo saanut mieleisen opiskelupaikan, kolmas on abiturientti.
Jos vain työtä ja terveyttä riittää niin oma talous helpottaa muutaman vuoden päästä kun lapset omat ”omillaan”. Opiskelija tuetaan vielä jonkin verran ja kotoa lähteville annetaan vuosien mittaan kerätty koti-irtaimisto pääosin käytettyä tavaraa. Saavat sitten itse harkintansa mukaan päivittää niitä hienompiin.
Vierailija kirjoitti:
Ap on miehensä kanssa aivan keskituloinen, ei köyhä. Omat menot on vaan sopeutettava tuloihin. Ei isollakaan palkalla voi ostaa asuntoa, jota ei ole varaa maksaa. Ei isollakaan palkalla voi kustantaa mitä tahansa harrastuksia lapsilleen. Keskituloinen joutuu taatusti katsomaan tarkasti, mitä ruokakaupasta ostaa ja harkitsemaan, käykö työpäivän aikana lounaalla vai ottaako omat eväät. Kun oma palkkani oli 3000 (brutto), minulla oli aina omat eväät mukana, en ostanut vaatteita itselleni kuin pakon edestä ja luomutuotteet jäivät ruokakauppaan. En silti kokenut olevani köyhä, enkä sitä myöskään ollut. Se on vaan elettävä omien tulojensa mukaan.
Minä ja mieheni tienaamme molemmat enemmän kuin keskitulot Suomessa ovat, mutta silti rahan käyttöä pitää seurata. Esimerkiksi kalliita harrastuksia ei ole, ja asumme edullisesti, vaatteita ostamme vain harkiten, ja monia tavaroita ostamme käytettyinä (myös ympäristösyistä).
Vaikka tulot kasvavat, progressiivinen verotus kyllä huolehtii siitä, että normaaleilla palkkatuloilla ei eletä leveästi.
Olet ihan oikeassa, mutta tästä kyllä huomaa taas että Suomi on ihan liian kallis maa. Kyllä normaaliin elämään pitäisi kuulua, että pääsee käymään välillä ravintolaan syömään ja kahvilaan kahville, täällä pitää tarkkaan harkita, mitä huvituksia voi olla arjen päälle.
Siis monissa maissa vietetään monta kertaa viikossakin iltaa ulkona syömällä, koska ei tee mahdotonta lovea kukkaroon, Suomessa pitää nököttää kotona ja töihinkin mieluusti väsätä eväät.
Vierailija kirjoitti:
Miten olet kyennyt hankkimaan maisterintutkinnon noin huonolla suomen kielen tuottamisella?
Ei kaikki ole Suomen kielen maistereita.
Paljonko ap teillä on lainaa, ja paljonko lyhennätte sitä per kuu, sisältäen korot?
Entä paljonko on teidän kuukausittaiset asuinkustannukset, (sähkö, vesi jätemaksut, nuohous, kiinteistövero, vakuutus) ja kaikki muu mikä menee asumiseen kun laina ja korot on laskettu pois?
Olen huomannut että elämisen tyylillä voi säästää jo paljonkin vuodessa.
Ette ole köyhiä, mutta noin käy, kun menot on liian isot tuloihin nähden. Itseä kyllä stressaisi tuollainen elämä.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen myös "house poor" eli tulot kipurajalla, koska liian kallis asunto.
Se on kuitenkin oma valinta. Erossa piti lunastaa lapsen koti, ettei hänen tarvinnut muuttaa ja vaihtaa koulua ja jättää kaverit.Olen tämän tiedostanut kaiken aikaa, että sillä on syynsä miksi minulla ei ole varaa vaatteisiin ja suoratoistoihin, ja miksi teen eväät töihin yli 5000 palkalla. Onhan ihan hulluutta taloudellisesti pitää kahdelle hengelle omakotitaloa hyvällä alueella yhden huoltajan palkalla. Mutta ainakin olen tottunut vaatimattomaan kulutustasoon muuten.
Luulisin, että tämä maksaa itsensä takaisin kun lapsi voi hyvin ja pääsee opintoihin, ja hänellä on turvalliset oltavat.
Toinen samanlainen täällä. Maksan pienistä tuloistani ylikallista vuokraa (sekin vielä, omistusasunto olisi edes säästöä osin). Mutta lasten onnellisuus kertautuu omana onnellisuutenani enkä ole halunnut sotkea heidän elämäänsä enää enempää. Mutta minäkin tiedostan että kyseessä on oma valintani. En pidä itseäni köyhänä, edes pienistä tuloista huolimatta, sillä mulla olisi monta valintaa vielä mahdollisena jos tilanne tiukkenisi. Puskurikin on kunnossa.
Ap:n ja puolisonsa olisi hyvä hahmottaa, mitä kaikkea he ovat elämäänsä valinneet. Vaikka kulu olisi kuukausittainen, se voi silti olla itse valittu.
Minä salaan tutuilta sen, että joudumme turvautumaan asumistukeen ja toisinaan harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen vaikka hankimme vaatteemme pääosin kirppiksiltä, ostamme hävikkiruokaa halvalla jne.
Siltikään lääkärissä ulkonäköni perusteella ei ole kyllä mitään oletettu ääneen, kuten jollain vastaajalla täällä. Päinvastoin, papereissa lukee "huoliteltu, siisti, kontaktissa". Nauroin että aijaa. Varmaan se liittyi siihen, että lääkäri määräsi minulle lääkettä, jota jotkut hankkivat katukaupasta?
Ap te ette ole köyhiä.