Siis mikä siinä soluasumisessa on niin kamalaa, että ollaan ihan käärmeissään, kun kokoomus haluaa opiskelijat takaisin soluasuntoihin?

Siellä pyörii niitä miehiä pllunkiilto silmissä  ovien takana. Yksityisyys häiriintyy.

Tämä on toka kommenttini, mutta pystyisikö joku asiantunteva kertomaan, mikä on se alkuperäinen syy, miksi opiskelijat eivät yhtäkkiä halua asua yhdessä jonkun kanssa ja vielä niin että muiden on se kustannettava? Onko esimerkiksi ollut tiedossa jotain kasvaneita ahdistelutapauksia, tai muita rikoksia. Jos kyllä, niin pidän tuota hyvänä syynä omalle asunnolle, mutta jos syy on luokkaa "hyi se jättää pyykit lojumaan vaikka on meidän molempien asunto" niin ei riitä. Silloin tarvitaan jämäkkyyttä ja neuvottelutaitoja. Eikö osata enää puhua toiselle?

Voisitko antaa esimerkkejä? Ihmiset kai kammoksuu niin paljon nykyään vieraita ihmisiä. Useimmiten ovat pienen jään murtamisen jälkeen yhtä herttaisia kuin omat lapsesi. 

Kertoisitko edes yhden oikeasti vakuuttavan syyn, miksi valtion pitää kustantaa opiskelijalle yksityinen asunto, kun soluja kerta riittää vaikka muille jakaa. Mikä soluissa on vikana?? Ihmiset?? Itse mielummin otan solun kuin oman kämpän sillä ompahan seuraa eikä yksinäisyys yllätä. 

Kaikkiin voi tutustua, jolloin eivät enää ole vieraita. Missä sosiaalisuus?

Oletan nyt että tarkoitat muilla kansalaisilla työssäkäyviä. 

Mielestäni opiskelijoiden pitäisi ryhdistäytyä ja katsoa peiliin. Onko valtiollamme tosiaankin varaa kustantaa kaikille opiskelijoille asunto, koska he eivät halua -ei siis ole kyse tarvitsemisesta vaan haluamisesta- asua yhdessä.

No, toki jos teemme leikkauksia muista asioista, kuten terveydenhuollosta, julkisesta liikenteestä, vanhusten hoidosta, niin kyllä, ehkä siihen on silloin varaa, mutta asia on niin, että opiskelijoiden mukavuus asumisessa on aika alhaalla tärkeysjärjestyksessä.

Minua ei itseä voisi pätkääkään kiinnostaa, onko ärsyttävä kämppis. Jos on niin sano sille suoraan miten asiat on, aseta selvät rajat. Jos ne eivät toteudu ja homma jatkuu, niin kosta sille :D No ei, vaihda kämppis siis. 

Luulen kuitenkin että nämä kauhukämppikset ovat aika liioiteltua kamaa yleensä. Ja riidat riippuvat vain neuvottelutaidottomuudesta. 

Katsellaanpas asiaa näin: miksi SINÄ opiskeljia antsaitset jonkun ilmaisen kämpän? Eihän se voi olla niin, että pian perusoikeuksiin lukeutuu ilmainen ruoka viidesti päivässä, oma valitsema kumppani, ilmainen kolmikerroksinen talo, joka kuukausi valtion kustantama huvipuistoreissu, ja ammattihieroja, ja jos nämä eivät täyty niin valtio on epäonnistunut velvollisuudessaan tehdä minut onnelliseksi. Miksi sitten sinulla ei ole velvollisuutta tehdä muille asiat helmpommiksi? Luuletko, että ne työssäkäyvät jaksavat kauaa polkea tätä painavammaksi käyvää yhteiskunnan taakkaa? 

Kaikista painavin kysymykseni on, jos kaikki väestöstä alkaisivat yhtäkkiä kelapummeiksi, KUKA sen maksaisi? KENEN velvollisuus se on? Koska kukaan ei johda valtiota vaan kaikki pummii kotona, eikö niin että sellaisessa kriisitilanteessa kaikkien pitäisi vain hoitaa omat asiansa? Miksi sitten emme jo tee niin? 

Ei kai soluasuminen ole ollut pitkään aikaan ainoa vaihtoehto opiskelijalle. Opiskelin itse vuosituhannen vaihteen molemmin puolin ja useimmilla kavereilla oli yksiö eikä solu. Eihän niitä soluja taida edes olla kaikille, vai olenko ihan pihalla nyt?

Jos solu ahdistaa, niin kannattaa hoitaa kimppa-asuminen jotenkin muuten. Nykyäänhän ei tarvitse, kun netissä vähän huhuilla niin löytää seuraa. 

Itsekin muutin toiselle paikkakunnalle, pyysin kaveria viemään ilmoituksen yon seinälle. Muutaman puhelun jälkeen oli kolmen hengen porukka kasassa ja hommattiin hyvä asunto kantakaupungista. Kaksistaan vielä helpompaa, kun asuntojen pohjat suosivat. 

Kämppiksistä oli vain ja ainoastaan iloa ja hyötyä. Pariuduin ja tutustuin tyyppeihin, jotka auttoivat duunin saamisessa. 

Ainut negatiivinen puoli oli ehkä panemisessa - ei saanut olohuoneessa/keittiössä, tai muutenkaan hengailla kotona alasti. Musiikkia oli hyvä kuunnella kuulokkeilla myöhään illalla/yöllä ja joskus oli ruuhkaa kylppärissä aamulla, mutta nämähän ovat tuttuja sääntöjä lapsuudenkodista. 

Ymmärrän täysin yksiön tarpeen, mutta monta sataatuhatta opiskelijaa joka vuosi ja lisää halutaan. 5000 per naama/v jokaiselle ja törkeä asuntopula kaupungeissa. Voisikohan ne  yksiöt olla esim. pienipalkkaiselle työntekijälle ja opiskelijat asuisivat hieman eri tavalla. 

Suosittelen googlaamaan, miten tämä asia hoidetaan muualla - Suomihan on tässä täysin poikkeuksellinen esim. asumistuen ja opiskelijoiden asumisen suhteen. Muuallahan työssäkäyvätkin asuvat kimpassa. Lontoo, Berliini, Nykki, Amsterdam.

Vierailija wrote:

Nykyisin hyvin monet opiskelijat ovat perheensä ainokaisia eivätkä ole tottuneet jakamaan tilaa ja ottamaan toiset huomioon. Vielä 60-70-luvulla asuttiin toveriasunnoissa eikä kämppäkaveri ollut läheskään aina ennestään tuttu, oli sitten asunto yo-kylässä tai yksityisellä kaupungilla. En tiedä, oliko meillä pitempi pinna, mutta yleensä tultiin ihan hyvin toimeen keskenämme. Yhden kämppäkaverin kanssa pidämme edelleen yhteyttä. Asuimme kolmatta vuotta yhdessä ja viihdyimme niin yo-kylässä kuin yksityiselläkin.

Minulla oli veljeni kanssa yhteinen huone, jossa nukuimme kerrossängyssä 1970-luvun lopulle asti. Vanhempani olivat keskituloisia opettajia ja kyseessä oli 3h+k kerrostaloasunto. Sen jälkeen muutimme onneksi kaksikerroksiseen rivitaloon, jossa oli 5h+k+s, jolloin saimme veljeni kanssa omat huoneet. Karuimmat asuinolosuhteet olivat armeijan varuskunnassa, jossa taisi olla 8-10 entuudestaan vierasta miestä samassa tuvassa.

Kun muutin pois kotoa armeijan jälkeen opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, päädyin silloin uuteen kolmen hengen soluhuoneistoon. Asuin koko opiskeluajan aina maisteriksi valmistumiseen asti samassa soluhuoneistossa ottaen samalla joka vuosi opintolainaa. Minun omana opiskeluaikana tuo oli aivan yleinen käytäntö ja lähes kaikki tuntemani opiskelukaverit toimivat samalla tavoin. Ainoastaan ne, joille opiskelukaupunki oli samalla vanha kotikaupunki, välttivät soluasumisen asumalla lähes 30-vuotiaiksi asti vanhempiensa luona. Lisäksi joillekin vanhemmat saattoivat ostaa sijoitusmielessä yksiön tai kaksion opiskelupaikkakunnalta.

Ei minulla ollut mitään mainittavia ongelmia soluasumisen suhteen ja etenkin parista pitkäaikaisesta kämppäkaverista tuli hyviä ystäviä, vaikka emme todellakaan tuntuneet toisiamme etukäteen. Jokaisella oli omat soluhuoneet ja kunnioitimme toisemme yksityisyyttä etenkin jos toisella sattuu olemaan vakituinen tyttöystävä käymässä. Muuten kokoonnuimme satunnaisesti yhteisen keittiön pöydän ympärille. Uskon edelleen siihen asiat on mahdollista ratkaista puhumalla olipa kyse soluhuoneistosta tai saman kerrostalon naapureista. Yksin murjottamalla ne asiat eivät ainakaan parane.

Sinällään huvittaa että ns. nykynuoriso on valmis kertomaan itsestään yhtä suin toista sosiaalisessa mediassa, mutta vaikuttaa kumman aralta kuin ihmisiä pitäisi kohdata reaalimaailman puolella.

Koko opiskelun ajan tein töitä, valmistuin ihan sovitussa ajassa. Viikonloput ihan mitä vaan töitä, huoltsikalla, kirjastossa, siivoamassa. Soluasunnossa asuttiin, 2-3/ huone, eikä lainaa tarvinnut ottaa. Höyhensukupolvet vaatii nykyään aina vaan enemmän " heti mulle kaikki tänne", vähintään yksiö, jos seukataan niin kaksio. Töitä viikonlopuksi? No ei jaksa!, kun pitää opiskella. Opintotukee ja lainaa pitää mokomien pölkkypäiden saada ja kyllä ottaa heitä pattiin jos lainat joutuu takaisin maksamaan. Lainat pitää saada anteeksi, rahaa palaa baari-iltoihin tai kahviloihin, räpsyripsiin ja tekokynsiin. Hirvittää ajatella että nää on meidän tulevaisuuden "toivot"

Vierailija wrote:

Voisitko antaa esimerkkejä? Ihmiset kai kammoksuu niin paljon nykyään vieraita ihmisiä. Useimmiten ovat pienen jään murtamisen jälkeen yhtä herttaisia kuin omat lapsesi. 

 

Kertoisitko edes yhden oikeasti vakuuttavan syyn, miksi valtion pitää kustantaa opiskelijalle yksityinen asunto, kun soluja kerta riittää vaikka muille jakaa. Mikä soluissa on vikana?? Ihmiset?? Itse mielummin otan solun kuin oman kämpän sillä ompahan seuraa eikä yksinäisyys yllätä. 

Olen pitkälti samaa mieltä. Etenkin nuorempana ja köyhempänä sitä vielä sopeutuu helpommin uusiin olosuhteisiin. Jotkut täällä tuntuvat oikein herkuttevan ihmeellisillä kauhutarinoilla. Ilmeisesti jotkut toimivat kuin huonoissa saippuoopperoissa eivätkä osaa tai uskalla sanoa mitään jos esimerkiksi asunnon siisteydestä tulee ongelmia. Viimeistään 30 vuodesta ylöspäin sitä kyllä arvostaa enemmän omaa rauhaa eikä ole samanlaista tarvetta tuntea yhteenkuuluvuutta omiin ikätovereihin kuin nuorempana.

Vierailija wrote:

Mielestäni totta. Yksiöasuminen on luultavasti paljon kalliimpaa kaikille, sitä paitsi, soluasumisen voisi luulla parantavan sosiaalisia taitoja, sillä aina on jonkun kanssa. Nuoret ovat yhä syrjäytyneempiä ja se on yhä enemmän normalisoitua. Siksi soluasumisen varrella voisi saada hyvän kaverin.

 

Toisaalta saattaa olla ärsyttävä kämppis, mutta jos asettaisi rajat heti kättelyssä: sinä siivoat omat sotkut ja minä omani, tavaroihini ei saa koskea ilman lupaa, älä syö ruokiani kysymättä ensiksi lupaani. 

 

Haluan melkein itse sitten kun alan opiskelemaan, niin mennä soluasuntoon, sillä toivon sen olevan joku ihana bestis kenen kanssa voisi yhdessä puuhailla, kokkailla, henhailla ja opiskella! Voisihan siitä olla käytännöllistäkin hyötyä, esim kokataan vuorotellen niin ettei aina olisi niin raskasta.

Ajatelkaa miten ihanaa!!!

Putoat pilvilinnoistasi jo ensimmäisen kuukauden jälkeen.

Vierailija wrote:

Tämä on toka kommenttini, mutta pystyisikö joku asiantunteva kertomaan, mikä on se alkuperäinen syy, miksi opiskelijat eivät yhtäkkiä halua asua yhdessä jonkun kanssa ja vielä niin että muiden on se kustannettava? Onko esimerkiksi ollut tiedossa jotain kasvaneita ahdistelutapauksia, tai muita rikoksia. Jos kyllä, niin pidän tuota hyvänä syynä omalle asunnolle, mutta jos syy on luokkaa "hyi se jättää pyykit lojumaan vaikka on meidän molempien asunto" niin ei riitä. Silloin tarvitaan jämäkkyyttä ja neuvottelutaitoja. Eikö osata enää puhua toiselle?

Yhtäkkiä? Opiskelijat eivät ole halunneet vuosikausiin asua soluissa, ei se ole mikään uusi asia. Kuten on jo monesti todettu, uudet opiskelija-asunnot ovat järjestään yksiöitä ja vanhoja taloja remontoidessa soluista tehdään yksiöitä. Ei niitä muutoksia ole yhdessä yössä huitaistu, vaan kehitys on alkanut jo meidän nykyisten keski-ikäisten opiskeluaikana.

Vierailija wrote:

Nykyisin hyvin monet opiskelijat ovat perheensä ainokaisia eivätkä ole tottuneet jakamaan tilaa ja ottamaan toiset huomioon. Vielä 60-70-luvulla asuttiin toveriasunnoissa eikä kämppäkaveri ollut läheskään aina ennestään tuttu, oli sitten asunto yo-kylässä tai yksityisellä kaupungilla. En tiedä, oliko meillä pitempi pinna, mutta yleensä tultiin ihan hyvin toimeen keskenämme. Yhden kämppäkaverin kanssa pidämme edelleen yhteyttä. Asuimme kolmatta vuotta yhdessä ja viihdyimme niin yo-kylässä kuin yksityiselläkin.

Olen ainoa lapsi. Asuin solussa viisi vuotta yhteensä seitsemän eri kämppiksen kanssa. Viihdyin hyvin. Oletko joku väestöliiton propagandisti? Pidin kovasti siitä, että sain seuraa.

Vierailija wrote:

Kukaan ei varmaankaan halua mennä ajassa taaksepäin ja kurjistaa tahallisesti opiskelijoiden toimeentulotukea. Varsinkaan: Koska minäkin ja minun veronvarat tms. idioottimaista.

Mutta nyt on aikamoiset säästötalkoot meneillään. Kukaan ei halua lisää velkaa, tai veroja. Suomessa on oikeasti maailman anteliain opintotukijärjestelmä: pelkää asumistukea saa 5000 vuodessa+ opintolainasta 6000 ilmaista rahaa, jos valmistuu  ajoissa. Siihen päälle opintoraha, lounas, alennukset. Pelkästään kesällä saa tehdä täyspäiväisesti verottomasti töitä. 

Tai kaupan kassalla 4  kuuden tunnin vuoroa kuukaudessa. Onko tämä nyt kamalaa?

Laitetaan nyt ne pakolliset setämies muistelot: siivosin jo toisella asteella joka arki-ilta. Ostin kirjani jamaksoin matkani toiselle paikkakunnalle. Tein 13kk. ilmaista duunia sivarissa ja yolla olin ensin hätämajoituksessa, solussa, kimppakämpässä ja sitten yksiöön, kävin toki jo silloin

Nykyäänkin opiskelijat voivat kirjoittaa omat setämiesmuistelonsa, koska he tekevät ihan yhtälailla töitä. Monesti jopa niin paljon, että valmistuminen viivästyy sen takia. Vai mitä luulet, mistä syystä opiskeluoikeutta on rajattu? Mitä taas opintolainaan tulee, sen määrä kasvaa jatkuvasti, tämän päivän opiskelijoilla on paljon enemmän lainaa kuin vaikka 15 vuotta sitten. Ja toisin kuin silloin, nykyään lainaa on pakko ottaa elämiseen, pitkään oli niin että se kannatti ottaa sijoitettavaksi.

Säästötalkoot on tarpeelliset ja jokaisen on osallistuttava, mutta tuista puhuttaessa en ymmärrä, miksi karsiminen pitäisi aloittaa heistä jotka saavat tukea kaikkein vähiten. Maksuton koulutus, joo joo, mutta maksuttomia on moni muukin yhteisistä varoista kustannettava palvelu, eikä sillä verukkeella olla viemässä muita tukia. Vai eikö yhtä loogista olisi lakkauttaa lapsilisät, koska neuvolapalvelut ovat maksuttomia?

Vierailija wrote:

Kun kokoomus tästä lainapainotteisesta opintotuesta niin tykkää, voitaisiin samalla työttömillekin laatia tukimuodoksi työttömyyslaina. Mitä kauemmin olet työttömänä, sen enemmän lainaa kertyy jota alat maksamaan vähitellen takaisin, kun töitä saat. Kummasti alkaisi työnteko pitkäaikaistyöttömillekin maistua!

Mitä maistuminen auttaa, jos kukaan ei edelleenkään palkkaa?

Luulisi, että on kannattavampaa maksaa asumistukea viisi vuotta kuin viisikymmentä vuotta. Se viisi vuotta palautuu kyllä veroina takaisin monta kertaa tulevan työuran aikana, mutta estämällä kouluttautuminen ja passivoimalla nettosaajaksi ihminen kyllä tulee kalliiksi.

Kuka kokoomuslainen itse asuu soluasunnossa? Tuskin yksikään 🙄🙄🙄

Vierailija wrote:

Kuka kokoomuslainen itse asuu soluasunnossa? Tuskin yksikään 🙄🙄🙄

Ei varmaan. Niillä on varaa ostaa penskojaan varten sijoitusasunto ja maksattaa se asumistuella. Minkä muun takia kokoomus olisi ollut siirtämässä opiskelijoita yleisen asumistuen piiriin?

Vierailija wrote:

Mielestäni totta. Yksiöasuminen on luultavasti paljon kalliimpaa kaikille, sitä paitsi, soluasumisen voisi luulla parantavan sosiaalisia taitoja, sillä aina on jonkun kanssa. Nuoret ovat yhä syrjäytyneempiä ja se on yhä enemmän normalisoitua. Siksi soluasumisen varrella voisi saada hyvän kaverin.

 

Toisaalta saattaa olla ärsyttävä kämppis, mutta jos asettaisi rajat heti kättelyssä: sinä siivoat omat sotkut ja minä omani, tavaroihini ei saa koskea ilman lupaa, älä syö ruokiani kysymättä ensiksi lupaani. 

 

Haluan melkein itse sitten kun alan opiskelemaan, niin mennä soluasuntoon, sillä toivon sen olevan joku ihana bestis kenen kanssa voisi yhdessä puuhailla, kokkailla, henhailla ja opiskella! Voisihan siitä olla käytännöllistäkin hyötyä, esim kokataan vuorotellen niin ettei aina olisi niin raskasta.

Ajatelkaa miten ihanaa!!!

Mitäs sitten kun se kämppis ei usko? Edelleen lainaa tavaroita, varastaa ruokaa, ei siivoa, järjestää bileitä harva se päivä, huudattaa yksinäänkin musiikkia. Mikään ei muutu, vaikka rajoista huomauttaisin kymmeniä kertoja, kämppis ei vaan usko, pahimmat tapaukset vain haistattelevat. Kaikki ihmiset kun eivät ole mukavia.

Eli mitäs sitten, kun se puhuminen ei auta? Opiskelijasäätiökään ei välttämättä auta tai heitä sitä kämppistä ulos. 

Vierailija wrote:

Tämä on toka kommenttini, mutta pystyisikö joku asiantunteva kertomaan, mikä on se alkuperäinen syy, miksi opiskelijat eivät yhtäkkiä halua asua yhdessä jonkun kanssa ja vielä niin että muiden on se kustannettava? Onko esimerkiksi ollut tiedossa jotain kasvaneita ahdistelutapauksia, tai muita rikoksia. Jos kyllä, niin pidän tuota hyvänä syynä omalle asunnolle, mutta jos syy on luokkaa "hyi se jättää pyykit lojumaan vaikka on meidän molempien asunto" niin ei riitä. Silloin tarvitaan jämäkkyyttä ja neuvottelutaitoja. Eikö osata enää puhua toiselle?

Miksi niiden pitäisi olla kasvaneet entisestään? Olla vielä pahempaa kuin meidän asuntolan väkivaltaiset huumehörhöt ja alkkikset? Ei riitä, että ikkunat ja ovet hajoilevat, vaan pitäisi olla vielä pahempaa?