Miten toimia kun lapsi saa kaupassa huutoraivarin?

Meillä ei tullut lapsen kanssa mitään ongelmia tämän asian kanssa missään vaiheessa. Emme vieläkään välttele karkkihyllyn ohi kulkemista kaupassa, lapsi tietää varsin hyvin että karkkia ei hyvin todennäköisesti tule (Tosin nykyään hän on alkanut hieman hienovaraisesti vihjailemaan karkkihyllyn kohdalla, ikää kohta kahdeksan lapsella.) Tosi kiva juttu että edes yhdestä kasvatuasiasta pääsi helpolla.

Toimin joskus niin, että jos mukana on taapero joka on nälkäinen ja väsynyt ja osoittaa levottumuutta joka on muuttumassa raivoksi, annan hänen kaupassa saada jotain kivaa käteen. Jossain vaiheessa hän nakkaa sen kärryyn ja unohtaa, enkä siis osta sitä, mutta saa pidellä jotain kiinnostavaa kädessä. Esim kirja. Ostan aina lapselle ja itselleni jonkun juoman kun ollaan hoidettu viikko-ostokset ns. palkinnoksi. Välttelen karkkia, joskus saa tikkarin. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää mennä ulos? Menettekö aina muutenkin ulos jostain jos lapsi käyttäytyy huonosti? Onko tämä ulos meno joku kurituksen korvike?

Mä olen lähtenyt ravintolasta kun 15 v poikani ei suostunut riisumaan pipoa. Hattu, lippis, lakki, pipo päässä ei syödä. Intissä se viimeistään opetetaan mut sitä nuoremmille monesti ongelma.

Lapseni ei ole koskaan saanut itkuhuutoraivaria vaikka on ADHD ja muutenkin suulas ja ylivilkas. Joten en voi omasta kokemuksesta sanoa miten kannattaisi toimia. Ennen kauppaan menoa sanon selkeästi ettei tule karkkia eikä leluja. Joskus leluja voidaan katsoa, mutta lapsi tietää ettei saa niitä mukaansa. Yhden raivarin sai uimahallissa, potki niin kovaa että toinen äiti tuli auttamaan minua lapsen poistamisessa tiloista. Rauhoittui kun sai banaanin suuhunsa, en koskaan lähde pienen muksun kanssa mihinkään jos on riski että on yliväsynyt tai liian nälkäinen.

Vierailija kirjoitti:

No voi... ei se lapsi kilju ja tee pakkoliikkeitä jos ei sitä ole opetettu siihen. Ei tuollainen käytös koskaan tule yllättäen.

Kerrotko, miten lapsi opetetaan tekemään pakkoliikkeitä, kun vaikutat nuo niksit tietävän?

Vierailija kirjoitti:

Yksi varoitus, että jos huuto ei lopu, lähdetään pois. Jos jatkuu, lapsi kainaloon ja ulos. Ostoskärryn voi jättää siihen käytävälle. Yleensä tarvitsee tehdä vain kerran. En ole vielä tavannut lasta, joka ei seuraavalla kerralla uskoisi varoitusta.

Oma poikani esimerkiksi on kovin tempperamenttinen luonteeltaan. Kiivastui nollasta sataan aivan heti. Siinä hänen oma järkensä ei ehtinyt lainkaan mukaan ikävuosina 0-8v. Olen kantanut hänet useita kertoja kaupasta ulos karjuvana. Hän on myös juossut päättömästi itse kaupasta ulos parkkipaikalle, tempaissut kätensä irti omastani aivan varoittamatta ja juossut autotielle sekä hakannut päätä asfalttiin vihaisena lukuisia kertoja taaperona. Hän on perusluonteeltaan nyt teininä tosi ystävällinen, kiltti ja empaattinen, mutta edelleen tunteellinen. Harrastaa erästä lajia tavoitteellisesti, missä pystyy kanavoimaan oman voitontahtonsa aika ääriasentoon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanokoot mitä sanovat, mutta selkäsaunalla lapsi oppii. Kun vielä toisten sisarusten edessä ruimii, niin muistaa kokemansa.

Nykymaailmassa lasten kanssa osataan keskustella. Keskustelu auttaa oikeasti, toisin kuin kuritus.

Kuuleppas nyt, nöyryytys jos mikä opettaa. Ne muistaa elämän varrelta vaikka vuodet vierii.

Olet oikeassa. Näitä voi sitten aikuisena käsitellä psykoterapiassa kun vanhemmat nöyryyttävät. Se opettaa sisäsyntyisen häpeän, huonon itsetunnon kehittymisen ja arvottomuuden tunteen. (Been there)

Keskustelen itse oman lapseni kanssa ja ei tulisi mieleenkään nöyryyttää tai kurittaa häntä vaikka joskus koetteleekin äärimmilleen.

Vierailija kirjoitti:

Miten te kaupasta poislähtijät sitten hoidatte niiden ostosten teon loppuun?

Molemmat lapseni olen kantanut pois kaupasta, kun karjunta alkoi. Nuorempi yritti toista kertaa, mutta isompi sisarus puuttui peliin ja sanoi, että älä rupea, muuten joudutaan lähtemään pois.

Kummallakin kerralla ostokset jäivät tekemättä, ja kotona tehtiin ruokaa niistä vähistä aineksista, mitä kaapeista löytyi. Eli ei mitään luksusta ainakaan. Seuraava kauppareissu sujui mukavasti.

Sanotaanko näin että jos lapsi saa itkupotkuraivarin kaupassa niin vanhemmuus on kyllä aika hukassa.

Tuntuu olevan paljon näitä kurlaajia, että ”lapsen mieltä ei saa pahoittaa”. Noh, kyllä saa ja PITAAÄKIN pahoittaa jos aihetta on. Sopiva määrä pettymyksiä ja onnistumisia tuottaa terveitä aikuisia.

En vois kuvitella, että lapseni saisi itkupotkuraivarin kaupassa. Ne tietää kaikki (4) että jos ne hölmöilee, ne kärsii. Sen vuoksi jos tilanne eskaloituu, tiukka ohjeistus riittää..

Oma kokemukseni: lapsi kainaloon, ostokset jää kauppaan tai korkeintaan joku pakollinen maito maksetaan kassalla ja lapsi koko ajan toisella puolen kainalossa huutorauvoamassa ja sitten kotiin. Mitään en ala rauhoitella kaupassa, se tuo vaan vettä myllyyn.

päteväksi todettu kirjoitti:

Lähde jatkamaan ostoksia. Sano, että jatkat, ja pyydä raivarin saanutta tulemaan perässä, kun kohtaus on mennyt ohi.  Auttaa kumman nopeasti eli heti: huutaa odota, älä jätä!

Tätä ei kannata harrastaa, sillä se luo lapselle hylkäämisen pelon. Aika hemmetisti vaikuttaa lapsen itsetuntoon ja turvallisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Sanotaanko näin että jos lapsi saa itkupotkuraivarin kaupassa niin vanhemmuus on kyllä aika hukassa.

Tuntuu olevan paljon näitä kurlaajia, että ”lapsen mieltä ei saa pahoittaa”. Noh, kyllä saa ja PITAAÄKIN pahoittaa jos aihetta on. Sopiva määrä pettymyksiä ja onnistumisia tuottaa terveitä aikuisia.

En vois kuvitella, että lapseni saisi itkupotkuraivarin kaupassa. Ne tietää kaikki (4) että jos ne hölmöilee, ne kärsii. Sen vuoksi jos tilanne eskaloituu, tiukka ohjeistus riittää..

Pelollakp kasvatat lapsesi? Hei haloo!!

Esikoisen kanssa tuli kerran vastaan sellainen, että hän sai parkuraivarit, kun Cittarissa ei leluosastolle siirrytty tarpeeksi nopeasti. Kannoin pojan ulos kaupasta, yhtään lelua ei ostettu, ja äitini hoisi muut ostokset loppuun. Poika oppi asian kerrasta.

Ei kyllä koskaan tullut itku raivareita meilläkään kaupassa. Lapset istutettiin autokärryyn ja siinä töröttivät eivätkä edes tajunneet poistua kärryistä. Kotona kyllä tuli raivareita mutta kaupassa ei koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Yksi varoitus, että jos huuto ei lopu, lähdetään pois. Jos jatkuu, lapsi kainaloon ja ulos. Ostoskärryn voi jättää siihen käytävälle. Yleensä tarvitsee tehdä vain kerran. En ole vielä tavannut lasta, joka ei seuraavalla kerralla uskoisi varoitusta.

Ymmärrän tämän tyylin ihan täysin mutta ärsyttää kun jätetään täydet kärryt kylmäkaappituotteiden kanssa käytävälle notkumaan. Jos isompi kauppa kyseessä ja henkilökunta ei näe tai ehdi reagoida tilanteeseen, niin roskiinhan nämä tuotteet menee. Samanlaista hävikkiä kuin varastaminenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanokoot mitä sanovat, mutta selkäsaunalla lapsi oppii. Kun vielä toisten sisarusten edessä ruimii, niin muistaa kokemansa.

Nykymaailmassa lasten kanssa osataan keskustella. Keskustelu auttaa oikeasti, toisin kuin kuritus.

Kuuleppas nyt, nöyryytys jos mikä opettaa. Ne muistaa elämän varrelta vaikka vuodet vierii.

Olet oikeassa. Näitä voi sitten aikuisena käsitellä psykoterapiassa kun vanhemmat nöyryyttävät. Se opettaa sisäsyntyisen häpeän, huonon itsetunnon kehittymisen ja arvottomuuden tunteen. (Been there)

Keskustelen itse oman lapseni kanssa ja ei tulisi mieleenkään nöyryyttää tai kurittaa häntä vaikka joskus koetteleekin äärimmilleen.

Koulussakin nöyryyttävät, jos keskustelu ei auta. Perusuhkaus oppilaille on uhata wilmaviestillä tai jopa puhuttelulla mihin vanhemmat kutsutaan mukaan.

Silloin harvoin kun olen ollut kaupassa lasteni kanssa ja siellä rupee kuulumaan raivaria, olemme menneet kurkistelemaan hyllyn takaa viihdyttävää tilannetta. Joka kerta kun raivoava lapsi on huomannut meidät, hän on hiljentynyt, ja hän sekä hänen äitinsä ovat katselleet meitä naamat peruslukemilla. Koska näytös on päättynyt, olemme sitten jatkanut tavaroiden keräämistä.

T: isä

Jätä se sika

Esikoisen ollessa pieni, sovittiin aina mitä ostetaan.

Hänelle oli iso juttu kun sai ostaa maitoa tai ketsuppia, leipää tai muuta kauppalistalta.

Lisäksi jos lapsi katseli karkkihyllyä, kysyin haluaako tikkarin tai lakun? Joskus halusi, joskus ei.

Me ei karkkipäivistä perusteta, sitä syödään silloin kun mieli tekee, ja harvemmin sitä meillä syödäänkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paiskaa itse maahan, ala kirkua ja potkia.

Tää on kuulemma hyvä keino. :D Olen nähnyt kun siististi pukeutunut nelikymppinen mies on heittäytynyt karkkihyllyllä maahan ja alkanut huutokarjua että haluaa karkkia.

Lapsi hiljeni kyllä heti ja tuijotti isäänsä järkyttyneenä. :D

Vaatii vaan aikamoisen pokan.

Jep se vaatii pokkaa mutta myös toimii. 

Ei oo hyvä tapa vaikka toimisikin. Lapsen tulee mielellään voida luottaa siihen että aikuinen on rauhallinen ja käyttäytyy vakaasti. Saa nauraa ja itkeä ja näyttää normaalit tunteen mutt ei mielellään käyttäytyä kuin villieläin.

Hyvä tapa on sellainen mikä toimii. Huono tapa taas on sellainen mikä ei toimi. Tämä monesti unohtuu ihmisiltä, ja aletaan etsiä toimivista tavoista suorastaan epätoivon vimmalla kaikenlaisia huonoja puolia, jotta niitä ei enää käytettäisi.