Miehen älykkyys ja arvot ovat kiinnostavampia kuin ulkonäkö
Olen huomannut, että en koe minkäänlaista seksuaalista vetoa yleisesti hyvännäköisiksi koettuihin miehiin. Suorastaan yökkäysrefleksin aiheuttavat sellaiset saliäijät, jotka ihailevat itseään ja nostavat itsensä jalustalle joko lihasten tai sosioekonomisen taustan takia. Katse ei viivy sekuntia kauempaa pitkissä, jykeväleukaisissa, "komeissa" miehissä.
Sen sijaan saatan syttyä kuin salamaniskusta jos luen kirjaa, jonka mieskirjoittaja osaa käyttää kieltä rikkaasti. Olen monesti tuntenut suurta vetoa kun joku kirjoittaa niin upeasti, että se tuntuu syvällä sielussa. Tai jos mies soittaa jotain instrumenttia ja eläytyy soittamaansa täysillä. Tai jos mies omaa arvot, jotka saavat hänet suojelemaan luontoa ja eläimiä, silloin en meinaa pysyä pöksyissäni. Näissä tapauksissa miehen ulkonäöllä ei ole ollut ikinä mitään väliä tai edes yhteneväisyyttä. Eikä sillä, paljonko rahaa on pankkitilillä. Olen täysin myyty jos mies on lahjakas kirjoittaja, soittaja tai laulaja tai luonnonsuojelija (mutta ei sellaisella Elonkapina/puuhunkahlitsemistavalla).
Tämä on täysin rehellinen tunnustus ja helpottaa ehkä joidenkin miesten tuskaa siitä, että lihaksikkuudella, pituudella, "sen" koolla tai rahapussilla olisi mitään väliä. En minä kiinnitä niihin mitään huomiota. Yhdentekeviä asioita.
Kommentit (151)
Pitääkö olla kuitenkin iso muna miehellä?
Kyllä minäkin arvostan miehessä älyä, huumorintajua yms. luonteenpiirteitä, mutta en silti mene lihavan ja / tai perseennäköisen miehen kanssa sänkyyn, ihan huolimatta siitä miten henkevä ja mahtava tyyppi hän on.
Tämä on vain yksi kriteeri parinvalinta markkinoilla on myös lukuisia muita.Itselle tärkeintä on naisessa kauneus yhdistettynä hyviin muotoihin ja älykkyydestä saa lisäpointseja ja mahdollisuuden mesen omiin avaimiin .Tupakointi,häröily tai kiinnostus kotieläimiin kuten koiriin laskee pisteet aika lähelle nollaa
Vierailija kirjoitti:
Näissä kuvailemissasi tapauksissa vaan ongelmana on se, että he tietävät kyllä, että noilla ominaisuuksilla vetoavat naisiin kyllä eli lopputulos voi olla se, että ovat samanlaisia naistenmiehiä kuin ne hyvännäköisetkin.
...Miksi esim. keskustelutaitoinen ihminen ei lähtökohtaisesti haluaisi viettää aikaansa toisen keskustelutaitoisen kanssa? Miksi hän käyttäisi keskustelutaitoaan jonkun salikissan saamiseksi? Tai no, tiedän kyllä syyn, mutta ehkä silloin sinä et halua ko. miehen kanssa... oli hän kuinka nokkela tahansa...
-M46-
Se ettei miesten mielestä komea vastaa lainkaan naisten mielestä komeaa ei tarkoita ettei ulkonäöllä ole mitään merkitystä. Korjaan vain tän miesten esittämän harhaluulon :) Minäkään en pidä perinteisesti komeita miehiä seksuaalisesti haluttavina vaan siihen haluun ja karismaan vaaditaan muutakin kuten älyä, hyviä keskustelutaitoja (hot!) ja hyvää huumorintajua. Ulkoisesti "rumankomeat" on eniten omaan mieleen eli ei lainkaan perinteisen komeat vaan jotain täysin muuta.
Kyllä minulle miehen ulkonäkö on tärkeä, ja se on vain noussut tärkemmäksi kun ikää on tullut, enää en katselisi niitä joiden naama ällöttää.
Mutta se ei koskaan olekaan ollut se kalsarimalli-laatikkoleuka-salimies, joka minun silmissäni on hyvältä näyttänyt.
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan näin. Ne salimiehet ovat yleensä yksinkertaisia ja omaavat pinnalliset arvot. Ihan mappi ö -tasoa omassa luokittelussani.
Mut autapa kuule armias, jos mies (vaikka se "älykkö") puhuis jostain "salinaisista" tällä tavalla. Jeskamandeera sitä paskamyrskyilyä kun feministi suivaantuisi yleistämisestä. Eihän sellanen sopisi ollenkaan!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minulle miehen ulkonäkö on tärkeä, ja se on vain noussut tärkemmäksi kun ikää on tullut, enää en katselisi niitä joiden naama ällöttää.
Mutta se ei koskaan olekaan ollut se kalsarimalli-laatikkoleuka-salimies, joka minun silmissäni on hyvältä näyttänyt.
Mulla vähän sama. Olen kohta nelikymppinen mies, ja nuorempana tuhlasin liikaa vuosia muutamissa sellaisissa suhteissa, joissa meillä oli naisen kanssa vahva henkinen yhteys, mutta en kokenut voimakasta seksuaalista halua näitä naisia kohtaan.
Olin tuolloin uskomattoman naiivi, ja ajattelin että kyllä seksuaaliset palaset loksahtavat paikalleen kun kaikki muu suhteessa toimii. Eipä loksahtanut.
Nykyään minulla on sääntö josta en enää koskaan tule tinkaamaan senttiäkään: jos nainen ei heti ensinäkemältä aiheuta reaktiota alakerrassani, mitään suhteen poikastakaan ei missään nimessä tule yrittää. Ilman voimakasta seksuaalista kipinää suhteen yrittäminen on tuhoon tuomittua, minulla on tästä vuosikymmenen kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Aloitus oli piristävää luettavaa, on hienoa nähdä että näin kokevia naisia on olemassa. Itse ajattelen, että ihmisestä kertoo ehkä olennaisimman se, miten hän suhtautuu heikommassa asemassa oleviin - oli kyse sitten toisesta ihmisestä, eläimestä tai luonnosta yleensä. En voisi kuvitella itselleni kumppania, jolta puuttuisi vastuullisuus ja välittäminen. M42
Asiat voi nähdä eri tavoin. Moni yläpeukuttaa sua nyt, mut jos lukisi sun ajatuksia vastuullisuudesta tai välittämisestä, vois heidän suhtautuminen muuttua.
Esim. Otetaan kaikille tuttu ilmiö: osalle woke on rakkaudella call-outtaamista ja osalle woke on välittämisen ja vastuullisuuden vastakohta.
Vierailija kirjoitti:
Enemmistö ihmisistä on erittäin ulkonäkökeskeisiä parinvalinnassa, koskee sekä miehiä että naisia.
Erilaisissa psykologisissa kokeissa on havaittu kuinka ihmiset ensin kertovat arvottavansa älykkyyden, persoonallisuuden ja huumorintajun tärkeyttä. Sen jälkeen kun samat ihmiset laitetaan valitsemaan mies/nais "aineistosta" kenen kanssa haluaisivat tutustua tarkemmin, lähes kaikki valitsevat ne samat, parhaan näköiset ihmiset.
Tarinan opetus: jos haluaa tietää totuuden, ei kannata kuunnella mitä ihmiset sanovat. Kannattaa katsoa mitä he tekevät.
Oleellinen juttu on missä vaiheessa parisuhdetta asiaa tarkastellaan.
Kun tuntemattomien joukosta etsii treffiseuraa niin ulkonäön painoarvo on todella merkittävä. Mitä paremmin henkilön tuntee sitä vähäisempi on ulkonäön merkitys. Siinä vaihessa kun on parikymmentä vuotta ollut yhdessä ei sen oman rakkaan ulkonäkö ole ollenkaan samanlainen merkitykseltään kuin ensikertaa tavatessa.
Etenkin ensitreffeillä kauniit kasvot ja kivat vaatteet merkitsee yllättävän paljon. Vaikka eihän ne ole sellaisia asioita millä koko elämän pituisella yhteisellä matkalla on kovinkaan suurta merkitystä. Siinä hetkessä niillä kuitenkin on merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Enemmistö ihmisistä on erittäin ulkonäkökeskeisiä parinvalinnassa, koskee sekä miehiä että naisia.
Erilaisissa psykologisissa kokeissa on havaittu kuinka ihmiset ensin kertovat arvottavansa älykkyyden, persoonallisuuden ja huumorintajun tärkeyttä. Sen jälkeen kun samat ihmiset laitetaan valitsemaan mies/nais "aineistosta" kenen kanssa haluaisivat tutustua tarkemmin, lähes kaikki valitsevat ne samat, parhaan näköiset ihmiset.
Tarinan opetus: jos haluaa tietää totuuden, ei kannata kuunnella mitä ihmiset sanovat. Kannattaa katsoa mitä he tekevät.
Millähän tapaa tuotakin on tutkittu? Jos ihmisiä laitetaan valitsemaan toisia valokuvien ja jonkun tekstin perusteella (siis kerrotaan pituus, ammatti jne), niin ihan varmasti ulkonäkö korostuu.
Tosielämässä itse ainakin tiedä ulkoisesti ei niin täydellisiä tapauksia, joilla riittää kyllä ottajia. Syyn ymmärtää kun juttelee tyypin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole totta.
T. ÄO 135+ ja sinkku koska ruma
Se johtuu siitä, että älykkyys on emergentti ominaisuus tietoisuuden tapaan. Se, että loogis-matemaattinen päättelykykysi on todella korkea, ei korreloi sosiaalisen älykkyyden tai muidenkaan älykyyden osa-alueiden kanssa. Huomiota herättävän älykkäitä on hyvin harvassa, koska se vaatisi, että useat älykkyyden hyponyymit ilmenisivät yksilössä. Epigenetiikalla voit moduloida äkykkyytesi geeniekspressiota.
Esimerkiksi käyttöönottamalla aivojesi bioenergetiikan perustutkimusten sovelluksia voit lisätä kognitiivista kapasiteettiasi. Yksinkertaisimmillaan tämä tapahtuu vaihtamalla neuroneidesi primääripolttoaineeksi 3-hydroksivoihapon (eräs ketoaine) glukoosin sijaan. Erytrosyyttejä lukuun ottamatta kaikki kehon solut suosivat tai ainakin pystyvät käyttämään metaboliselta fleksibiliteetiltään terveessä henkilössä ketoaineita glukoosin sijaan.
Subkliininen jodin tai kuparin puute aiheuttavat kausaalisesti kognitiivisen suorituskyvyn laskua. Samoin tekevät insuliiniresistenssi ja hyperkortisolemia. Suhtautumalla viestissäni esitettyihin biokemian ja integratiivisen lääketieteen hypoteeseihin ivalla, parjauksella tai vähättelyllä implikoit, ettet ole kovin älykäs, sillä vahvistusvinouman mukaisesti hyväksyt vain omaa skeemaasi tukevat näkemykset ja todisteet.

Tämä nyt on klassinen esimerkki epä-älyllisyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Enemmistö ihmisistä on erittäin ulkonäkökeskeisiä parinvalinnassa, koskee sekä miehiä että naisia.
Erilaisissa psykologisissa kokeissa on havaittu kuinka ihmiset ensin kertovat arvottavansa älykkyyden, persoonallisuuden ja huumorintajun tärkeyttä. Sen jälkeen kun samat ihmiset laitetaan valitsemaan mies/nais "aineistosta" kenen kanssa haluaisivat tutustua tarkemmin, lähes kaikki valitsevat ne samat, parhaan näköiset ihmiset.
Tarinan opetus: jos haluaa tietää totuuden, ei kannata kuunnella mitä ihmiset sanovat. Kannattaa katsoa mitä he tekevät.
Näin minäkin sanoisin. Jos miettii tuttuja miehiä, joilla on vaikeuksia pariutua, yhdistävä tekijä on heikko ulkonäkö. Tämä siis ihan riippumatta muista ominaisuuksista.
Vierailija kirjoitti:
Kauneus on oikeasti katoavaista. Nuoruuden ihastukset on googlailujen perusteella harvahapsisia ja/tai pöhöttyneitä jo nyt viidenkympin kieppeillä.
0
Kuin myös kyseinen googlailija itsekkin? Ai niin ulkonäöllähän ei ollut mitään väliä. Etenkään sillä ulkonäöllä mikä peilistä vastaan tuijottaa?
Minusta on aika yksisilmäistä sanoa, että komea tai vaikka salilla käyvä mies ei voisi olla älykäs. Tai että kun joku kirjoittaa upeasti niin hän on automaattisesti muutenkin upea ihminen. Olipas yleistyksiä taas kerrakseen. Onko ap joku ikisinkku runotyttö Helsingin Kalliosta, seurana 2 kissaa?
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee aina mieleen tällaisista kuvailuista, että henkilö ei ole kovin seksuaalinen tai häntä viehättävien ihmisten sukupuoli voisi olla sivuseikka.
Miksi et, ap, syty myös naiskirjailijan hienosta tekstistä tai naisen esittämästä musiikista, jos henkilön fyysisillä ominaisuuksilla ei ole merkitystä?
Vai sytytkö?
Sivusta vastaan, että minä sytyn. Minulle sukupuoli on nimenomaan sivuseikka, olen kiinnostunut ennen kaikkea aivoista. Ja kun sytyn, olen tosi seksuaalinen.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on aika yksisilmäistä sanoa, että komea tai vaikka salilla käyvä mies ei voisi olla älykäs. Tai että kun joku kirjoittaa upeasti niin hän on automaattisesti muutenkin upea ihminen. Olipas yleistyksiä taas kerrakseen. Onko ap joku ikisinkku runotyttö Helsingin Kalliosta, seurana 2 kissaa?
Teit itse yhtä stereotyyppisen oletuksen kuin mistä aloittajaa syytit

No kuule ihan tarkoituksella, kun aloitus oli niin älyvapaa...