Lue keskustelun säännöt.
Suhteen jatkaminen pettämisen jälkeen
19.02.2015 |
Olen siis päättänyt antaa anteeksi ja jatkaa avioliittoa, vaikka mies pettänyt. Olisiko täällä kohtalotovereita, jotka osaisivat kertoa, millaisena suhde jatkui, kauanko tämä epävarmuus ja tuska kestää, tuleeko luottamus takaisin ja kuinka pian? Muuttuuko läheisyys taas hyväksi joskus? Tiedän ja ymmärrän kyllä, että jokainen suhde omanlaisensa, mutta silti kysyn, kannattaako yrittää, onko mahdollista päästä yli ?
Kommentit (62)
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 09:34"]
Kyllä olette aika seksikeskeisiä ajattelussanne! Eihän seksin tarvitse olla se juttu, mikä pitää parin yhdessä. Meillä ainakin rakkaus tulee ensin. Minua ei kiinnosta yhtään jos mieheni muna vaikka kävisikin jonkun pimpissä. Tosin tuskinpa sitä tapahtuu, koska rakkaus on nykyään kunnossa. Kun meillä oli todella huono vaihe ja avioliitossa rakkaudeton tunnelma, pettämistä tapahtui meidänkin avioliitossa. Kun sitten tunnepuoli saatiin pettämisten jälkeen taas kuntoon, ei ole tullut kummallekaan edes kiusausta käydä vieraissa.
Mutta summa summarum, pitääkö se seksi ottaa niin tosissaan?
[/quote]Ihana olet! :-D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on kerran voinut sen tehdä, voi tehdä sen uudelleen.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 19:51"]Jos on kerran voinut sen tehdä, voi tehdä sen uudelleen.
[/quote]
Ja jos ei ole sitä ikinä tehnyt, voi sen tehdä ensimmäisen kerran.
Riippuu ap siitä miten mies on pettänyt, miten asia paljastui, miten pitkään sivusuhde on jatkunut ja miten mies käyttäytyy nyt.
Jos kyse on yhden illan hairahduksesta jonkun tuntemattoman kanssa, asiasta pääsee kyllä yli. Mutta jos kyse on suunnitelmallisesti salatusta sivusuhteesta, asia on vaikeampi. Joka tapauksessa suosittelen pariterapiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän kohdalla miehellä oli suhde toiseen naiseen yli vuoden. Eräänä iltana nainen kertoi kaiken tekstiviestissä minulle, olin silloin 7kk raskaana. Kaikki romahti.. Se kupla jossa olin elänyt, joka oli ollut minulle se maailman tärkein asia, oli tuhansilla palasilla.. Tein päätökseni ja annoin anteeksi. Kaikki kuitenkin toistui, saman naisen kanssa. Kuopuksemme oli sitten jo syntynyt, muutaman kuukauden ikäinen kun taas kaikki se paska tuli tietoisuuteen.. Siltikin päätin että yli mennään. En tiedä onko ratkaisu oikea, mietin sitä joka helvatin päivä. Itelläni ei oo koskaan ollut ydinperhettä ja jotenkin sen säilyttäminen omille lapsille on mulle kaikki kaikes. Hintaa en vielä tiedä, ehkä kaikki selviää aikanaan. Jotenki uskon siihen että edestään löytävät kumpainenkin, tavalla tai toisella.
Kaikki se mitä meillä on joskus ollut on tuhottu, eikä sitä luottamusta enää rakenneta. Ei oo enää sokeeta rakkautta. En tuu ikinä saamaan sitä itseluottamusta takas mikä mulla on joskus ollut. En enään koskaan tuu kuvitteleen että joku rakastaa mua ehdoitta. Koskaan ei voi kenestäkään olla täysinvarma, ei kenestäkään. Koskaan ei voi sanoo että "mun mies ei petä" koska ikänä et tuu kenenkään päänsisälle pääseen. Ikänä et tiedä kun ovi sulkeutuu mitä sen takana tapahtuu.
Joskus tekee mieli kostaa. Mutta musta ei oo siihen, rakastan miestäni liian paljon. En ikinä tahtoisi omalla toiminnallani saada ketään niin...tuhoutuneeks, petetyks, jätetyks, hylätyks, särkyneeks..
Eikä siinä olisi silloin mitään järkeäkään.
Se, että erois, ei muuttaisi mitään. Kun kerran on tän läksyn oppinut, ei mikään ikinä saisi mua luottaan enään kehenkään mieheen niinkuin ehkä joskus oon luottanu. Yritän sinnikkäästi uskoo siihen että mieheni on oman läksynsä oppinu ja henkisesti kokenu niin pahat tuskat tästä kaikesta.
Mä rakastan ihan ehdoitta miestäni. Mä rakastan ehdoitta mun elämää, mun perhettä. Mä en olisi mä ilman tätä kaikkee. En mä osaisi elää ilman tätä.
Kaikesta on kulunut nyt vuosi.. Ja edelleen mietin asiaa, paljon yksinäni. Tiedän ettei mikään tuu enää ennalleen mutta uskon siihen että jollakilailla ne haavat paranee. Mä kärsin tapahtuneesta, mutta niin kärsii mieskin. Ja nyt eletään sen mukaan.
En mä tiedä mikä olis parempi vaihtoehto.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 08:17"]Mä sanoisin että riippuu olosuhteista ja siitä, onko se toistuva kuvio. Mulla oli ensin ehkä puoli vuotta pahinta helvettiä, jolloin yksinomaan syyttelin miestä ja olin eroamassa. Mies kuitenkin osoitti vahvasti katumusta ja teki kaikkensa suhteemme eteen. Pikkuhiljaa selvisin ja tuli voimia penkoa omaa liittoakin. Paljon oli puhumattomia asioita ja sellaista että otimme toisemme itsestäänselvyyksinä. Oltiin suunnilleen toistemme ensimmäiset ja pitkä historia takana. Nyt uskallan sanoa että kannatti jäädä. Suhde on entistä parempi ja avoimempi. Mutta mulla on pari kaveria jotka ovat jääneet liittoihin suureksi osaksi taloudellisista syistä vaikka puoliso pettää toistuvasti ja suhde on koko ajan epävarma ja hankala. Siihen ei minusta olisi.
[/quote]
Sama. Tapahtumista (petti ja kun jäi kiinni niin jätti toisen naisen vuoksi, meillä alle 1v lapsi silloin) on nyt viitisen vuotta. Olimme erossa vajaa puoli vuotta kunnes suostuin palaamaan yhteen. Monta vuotta asiaa käsiteltiin suoraan tai epäsuorasti. Nyt koen, että olemme perheenä onnellisia, pariskuntanakin onnellisempia kuin koskaan aiemmin. Olen päässyt asiasta yli ja me molemmat olemme kasvaneet ihmisinä tämän myötä. Kohtelemme toisiamme paremmin jne (myös minä olen ymmärtänyt ja ottanut vastuun siitä MIKSI mies halusi jonkun muun kuin minut).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 21:21"]Meidän kohdalla miehellä oli suhde toiseen naiseen yli vuoden. Eräänä iltana nainen kertoi kaiken tekstiviestissä minulle, olin silloin 7kk raskaana. Kaikki romahti.. Se kupla jossa olin elänyt, joka oli ollut minulle se maailman tärkein asia, oli tuhansilla palasilla.. Tein päätökseni ja annoin anteeksi. Kaikki kuitenkin toistui, saman naisen kanssa. Kuopuksemme oli sitten jo syntynyt, muutaman kuukauden ikäinen kun taas kaikki se paska tuli tietoisuuteen.. Siltikin päätin että yli mennään. En tiedä onko ratkaisu oikea, mietin sitä joka helvatin päivä. Itelläni ei oo koskaan ollut ydinperhettä ja jotenkin sen säilyttäminen omille lapsille on mulle kaikki kaikes. Hintaa en vielä tiedä, ehkä kaikki selviää aikanaan. Jotenki uskon siihen että edestään löytävät kumpainenkin, tavalla tai toisella.
Kaikki se mitä meillä on joskus ollut on tuhottu, eikä sitä luottamusta enää rakenneta. Ei oo enää sokeeta rakkautta. En tuu ikinä saamaan sitä itseluottamusta takas mikä mulla on joskus ollut. En enään koskaan tuu kuvitteleen että joku rakastaa mua ehdoitta. Koskaan ei voi kenestäkään olla täysinvarma, ei kenestäkään. Koskaan ei voi sanoo että "mun mies ei petä" koska ikänä et tuu kenenkään päänsisälle pääseen. Ikänä et tiedä kun ovi sulkeutuu mitä sen takana tapahtuu.
Joskus tekee mieli kostaa. Mutta musta ei oo siihen, rakastan miestäni liian paljon. En ikinä tahtoisi omalla toiminnallani saada ketään niin...tuhoutuneeks, petetyks, jätetyks, hylätyks, särkyneeks..
Eikä siinä olisi silloin mitään järkeäkään.
Se, että erois, ei muuttaisi mitään. Kun kerran on tän läksyn oppinut, ei mikään ikinä saisi mua luottaan enään kehenkään mieheen niinkuin ehkä joskus oon luottanu. Yritän sinnikkäästi uskoo siihen että mieheni on oman läksynsä oppinu ja henkisesti kokenu niin pahat tuskat tästä kaikesta.
Mä rakastan ihan ehdoitta miestäni. Mä rakastan ehdoitta mun elämää, mun perhettä. Mä en olisi mä ilman tätä kaikkee. En mä osaisi elää ilman tätä.
Kaikesta on kulunut nyt vuosi.. Ja edelleen mietin asiaa, paljon yksinäni. Tiedän ettei mikään tuu enää ennalleen mutta uskon siihen että jollakilailla ne haavat paranee. Mä kärsin tapahtuneesta, mutta niin kärsii mieskin. Ja nyt eletään sen mukaan.
En mä tiedä mikä olis parempi vaihtoehto.
[/quote]
En arvostele, en ole sinun kengissäsi. Mutta mikä mahti sai jatkamaan kun mies TOISEN kerran kärähti SAMAN NAISEN kanssa? Mikä oli miehen selitys tälle toiselle kerralle? Kun et ensimmäisestä kerrasta lähteny miksi toisestakaan?
Lisätään lisäkysymys - mitä kävi sivusuhteelle kiinni jäämisen jälkeen? Tuliko heistä uusi pari vai jäikö suhde vai jatkuiko edelleen 'salasuhteena'?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millainen on aloittajan miehen kanta, katuuko oikeaasti vai vain kiinni jäämistä, miksi petti? Oliko pettäminen kerta vai oikea suhde?
Minä jatkoin, koska mielestäni mies oli minulle muuten täydellinen. Asiasta on vuosia, mutta edelleen mietin asiaa säännöllisesti, joskin vähemmän kuin ennen. Luottamus ei palannut ennalleen ja nyt tiedän ettei palaakaan. Luottamuksen voi oikeasti pettää vain kerran. Ennen minusta oli ok, jos mies vaikkapa jutteli naisille, nyt se ahdistaa. Mies ei enää käy vaikkapa juhlimassa ilman minua toiveestani, koska en yksinkertaisesti pystyisi olemaan, saisin varmaan paniikkikohtauksen, eroaisin mieluummin kuin istun kotona miettimässä.
En minä jatkamista kadu, olemme perustaneet perheen jne ja mies on tehnyt kaikkensa suhteemme eteen. Kuitenkin se vei turvallisuudentunteen tästä suhteesta ja kun kerran alttius tuollaiseen toimintaan on, voihan se tapahtua joskus uudelleen. Jotenkin siihen yrittää valmistautua itseä suojellakseen. Rakastan miestäni, mutta jotain särkyi väliltämme, joka ei korjaannu. En tiedä, paranisiko vaihtamalla, se sinisilmäisyys ja sokea luottamus taisi minussa kadota. Nyt tiedän, millaista on mustasukkaisuus. Ennen en osannut edes olla.
Ei se jatkaminen missään nimessä helppo tie ole. Alussa se selvittelemisen ja puhumisen ja asioista jankkaamisen määrä oli loputon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä monta kymmentä vuotta yhdessä pettämisten jälkeen elänyt. En kadu, että halusin kaikin voimin pitää kiinni liitostani, joka on meille kummallekin ensimmäinen suhde, ensimmäinen seksikokemus ja ykkösrakkaus. Petimme nuoruuden seurusteluvaiheessa molemmat, ja useita kertoja. Menimme myös avioon kaikkine väärine salaisuuksinemme, mutta sitten tulin uskoon!!! Itse haluamatta, ennalta aavistamatta ja hyvin voimakkaalla tavalla. Siihen päättyi salailu ja minun oli pakko ottaa riski tulla hylätyksi ja menettää perheeni, mutta kerroin miehelle kaiken, mikä olin ja pyysin anteeksi sanoen, että sinä saat nyt tehdä ihan niinkuin parhaaksi näet, en ole sinun arvoisesi. Pidin miestäni uskollisena, mutta hän oli ihan samanlainen kuin minäkin, ja viikon paini hirveissä tunteiden mylläkässä, kunnes teki saman ratkaisun: tuli ja kertoi minulle kaiken, ja otti myös Jumalan anteeksiannonnvastaan, kuten minäkin. Yhdessä! Siitä alkoi vuosia kestänyt erittäin onnellinen vaihe, mutta jossain vaiheessa tuli minule tarve tietää, ketä ne muut oli ja ANTAA HEILEKIN ANTEEKSI, joten joku vuosi meni siihen prosessiin. Oli raskasta kyräillä ihmisiä, kun en tuntenut näitä petoskumppaneita, mutta sitten kaikki ohjautui niin, että kohtasin heidät, ja vaikka mitään en sanonut ääneen, sydämessäni sanoin, että sinä saat kaiken anteeksi ja katsoin hymyillen. Vapauduin heistä. Luottamus on ollut kuitenkin monta kertaa molemmin puolin koetuksella, koska ei ole vain yhdestä toisen syrjähypystä kyse, vaan molempien useista. Selvitty on, kun olemme molemmat perustaneet oman elämämme uskoon ja kertoneet, että MINÄ olen päättänyt, että en koskaan petä enää. Siis vain se oma päätös, koska toisen puolesta ei voi päättää. Ja uskollisuus on pitänyt, ainakin minun. Luotan siihen, että mieheni on itse vastuussa tekemisistään, ja minä omistani. Näillä mennään eteenpäin. Ja onnen kukkuloilakin olemme ihan yhtenään!!!
Kyllä olette aika seksikeskeisiä ajattelussanne! Eihän seksin tarvitse olla se juttu, mikä pitää parin yhdessä. Meillä ainakin rakkaus tulee ensin. Minua ei kiinnosta yhtään jos mieheni muna vaikka kävisikin jonkun pimpissä. Tosin tuskinpa sitä tapahtuu, koska rakkaus on nykyään kunnossa. Kun meillä oli todella huono vaihe ja avioliitossa rakkaudeton tunnelma, pettämistä tapahtui meidänkin avioliitossa. Kun sitten tunnepuoli saatiin pettämisten jälkeen taas kuntoon, ei ole tullut kummallekaan edes kiusausta käydä vieraissa.
Mutta summa summarum, pitääkö se seksi ottaa niin tosissaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertokaa mitkä seikat saivat teidät jatkamaan tai olemaan jakamatta? Miehenne reaktiot, entä pettämis suhteen laatu?
se on kumma kun tulee romaania tuostakin asiasta; minä ajattelin naisen pettämisen antaa kertaalleen anteeksi, mutta sen jälkeen puhevälejä kyllä varmaan on. kiun molemmat aidosti rakastavat toisiaan sitä menee mieluusti enemmän hänen kanssan.
toisaalta en minä lähtisi ainakaan kostamaan ja ärsyttämään vaikka monet ulkopuoiset haluaisivat pilata tämänkin.
hami4
Up