Sääntö-Suomi yllätti saksalaispariskunnan
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015021719214705_uu.shtml
Sääntö-Suomen päivän kukkanen tulee Mikkelistä. Talvilomaansa miehensä kanssa Suomessa viettänyt saksalaisrouva ei saanut hyvin nuorekkaan ulkonäkönsä takia viiniä Alkosta ilman papereita. Edes viisikymppisen aviomiehen paikalle saapuminen ei auttanut. Matka jatkui Alkosta ilman juomaa. Mutta vain toiseen Alkoon, josta ruokajuomat haettiin ongelmitta.
Saksalaisrouva on sirkeä 31-vuotias; rehellisyyden nimissä joku voisi uskoa hänet 17-vuotiaaksi. Alkon myyjä oli tilanteen tasalla ja kysyi iän todistavia papereita, kun rouva näytti alle kolmekymppiseltä. Niinhän ohje kuuluu. Henkkaria ei ollut mukana, joten illallisjuomaksi tarkoitettua valkoviiniä ei naiselle myyty.
Paikalle ruokakassin kanssa saapui marketin ruokakaupassa ollut viisikymppinen aviomies, joka päätti ostaa viinin. Ei onnistunut. Alkon myyjä ei suostunut enää myymään viiniä, jotta mies ei välitä sitä aviovaimolleen, jota myyjä epäili alle 18-vuotiaaksi. No, tokihan pariskunnalla ei ollut todistusta siitä, että he ovat aviossa. Tosin ei kai silläkään merkitystä olisi ollut, jos puolison ikää ei voi todistaa.
Paikalle kiirehti alkoholimyymälän esimies, joka kunniakkaasti puolusti työntekijäänsä, joka ei viiniä myynyt edes miehelle. Ei myydä; tällaiset ovat säännöt; Suomessa ei alaikäiselle saa ostaa alkoholia.
Neuvotteluyritykset eivät tuoneet tulosta. Keskustelua käytiin englanniksi.
Ei auttanut sekään, että pariskunta puhui keskenään tietysti saksaa. Siitä joku olisi ehkä voinut päätellä heidän olevan turisteja ja puhuneen illallisjuomaselityksissään ihan totta.
Pariskunta lähti liikkeestä ilman valkoviiniään. Ajoivat kaupungin toiseen pitkäripaiseen. Tällä kertaa aviomies meni ostamaan viinin.
Missä kulkee järjen käytön raja? Tätä kysyi pariskunnan Mikkelissä asuva ystävä. Tapaus sattui siis juuri Mikkelissä, Suomen suurimmassa mökkikunnassa. Mikkelissä ylitettiin ensimmäisenä Suomessa kymmenentuhannen mökin raja.
Saksalaispariskunnan ystävä hämmästeli sitä, että eikö järki jo sano, että mikään lestinheittäjä, trokari, teinille alkoholia välittävä, ja sitten tämä "teini", tuskin olisivat laatineet noin monimutkaisen käsikirjoituksen pullon hankintaan: lähetetään tyttö Alkon kassalle, haetaan marketista lavastukseksi kilo lohta ja muita ruokatarpeita, puhutaan vierasta kieltä, ja sitten esiinnytään hämäykseksi parina ja ostetaan teinitytölle se pullo.
Venäläisten turistien määrä on romahtanut myös Mikkelin seudulla muun Itä-Suomen tavoin. Kohta tänne eivät tule enää varmaan saksalaisetkaan eivätkä muut keskieurooppalaiset. Ja jos tulevat, tuovat "vanhojen hyvien aikojen" malliin omat eväät mukanaan eivätkä käy häiriköimässä paikallisissa liikkeissä.
Kommentit (78)
Helvetti että vihaan tota IS:n termiä "sääntö-Suomi"
Suomi on sääntöjen ja niiden sokean noudattamisen LUVATTU maa.
Säännät ovat sääntöjä. Ei niissä kysellä ruokatarpeita tai avioliittotodistusta vaan henkilöllisyystodistusta, jolla osoittaa olevansa 18v täyttänyt (tai joskus 20v tai baarissa joskus jopa 22v). Eikä alkoholia myydä silloinkaan, kun asiakas ensin ei voi osoittaa olevansa täysi-ikäinen ja sitten löytää jonkun, joka sen viinin suostuu ostamaan el itod. näk. trokaamaan.
Ei Suomessa voi olla eri sääntöjä turisteille ja omille kansalaisille, joten miksi ihmeessä rouvalla ei ollut henkkareita mukana? ULkomailla kun on semmoinen hassu tapa, että ne pitäisi pitää matkassa.
Maassa maan tavalla. Pitää ottaa selvää asioista, kun menee vieraisiin maihin lomailemaan. Suomalainenkin tietää, että Dubaissa ei suudella aviopuolisoa kadulla julkisesti eikä kuljeta paljain säärin. Ja niin edelleen. Ihan turhaa valitusta.
Ei sille rouvalle olisi tarvinnutkaan myydä mutta miksi ihmeessä ei sille miehelle myyty. Sitä en jaksa käsittää. Eihän kukaan tosissaan voi kuvitella, että viisikymppinen nostaa ison haloon ja vaatii esimiestäkin paikalle ja vieläpä englanniksi voidakseen vain välittää ostetun viinipullon (yhden!) sille alaikäiselle. Tottahan nyt se viisikymppinen henkkareineen olisi itse mennyt ostamaan sen viinipullon eikä turhaan laittanut alaikäistä kokeilemaan asiaa!
Minä asioin aika useinkin Alkossa alaikäisten lasteni kanssa. Miksi ihmeessä minulle myydään mutta saksalaispariskunnan iäkkäämmälle osapuolelle ei? Mikä ihme esti Alkon myyjää epäilemästä, etteikö nainen voisi olla tämän viisikymppisen miehen tytär? Olisiko tässäkin tapauksessa pitänyt näyttää henkilöllisyystodistuksia sukulaisuussuhteesta vai miten ihmeessä tällaiset tilanteet Alkossa ratkotaan?
Järjen käytön raja menee tasan siinä, mitä laissa sanotaan. Ei myyjällä tuossa tilanteessa ollut mitään muuta vaihtoehtoa tai hän olisi rikkonut lakia. Siitä saa tietenkin olla mitä mieltä tahansa, että onko jokin tietty laki järkevä. Lain rikkomisesta kuitenkin voi seurata rikkojalle rangaistus riippumatta siitä mitä mieltä tämä on kyseisestä laista.
Oikein! Koittakaapa asioida saksalaisessa virastossa hoitamassa mitä vain asiaa niin ei onnistu millään :)
Saksassa ei alkoholin nauttimiselle ole edes ikärajaa! Ostoikäraja on 16...
Tervetuloa Byroslaviaan ;)
En ymmärrä tuota nillitystä. Säännöt on säännöt, joo, vaikka kuin tragikoomiset välillä saattaa ollakin, mutta kun kerran luisuu niin sitten pitää luisua toistekin, olkoonkin sitten kuinka turisti tai ei.
Tämä on kopioitu kommentti-osiosta:
"""Omakohtanen vastaava kokemus Helsingistä: Ostettiin kaverin Alepassa tupakkia itsellemme. Puhelin soi, ja meiän yhteinen toveri soittaa ja tiedustelee missä ollaan? Mainitaan olevamme kaupassa ostamassa röökiä. Tätä ennen just saatiin myyjältä omat askit eteemme, jolloin kaveri puhelimen päässä pyysi ottamaan hänelle myös askin. Sanottiin myyjälle "3 askia sittenkin" jolloin myyjä ottaa molemmat askit pois tiskistä ja toteaa, ettei voi myydä. Hetki meni uskoa, että myyjä on tosissaan ja vetoaa siihen, "ettei voi tietää onko puhelimen päässä oleva henkilö täysi-ikäinen". Tämän jälkeen ei suostunut myydä edes meille (28-vuotiaille) tupakkaa, koska ei voinut varmistaa, että ne tulevat täysin omaan käyttöön. Edelleen asia jurppii vaikka viereiseltä kiskalta saatiin röökit ongelmitta. Käsittämätöntä skeidaa. """""
Kyllähän tästä ja tuosta uutisesta saa sen käsityksen että valtion täytyy holhota aikuisia lapsinaan. Minä ainakin olen loukkaantunut siitä että ensisijainen lähestymistapa kansalaisiin on epäluottamus.
Näistä kommenteista näkee kuinka aivopestyjä suomalaiset on sokeaan sääntöjen noudattamiseen.
Minusta tämä uutisoitiin taas siten, että " Voi, voi, mitä meistä nyt ajatellaan ulkomailla".
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 20:52"]
Näistä kommenteista näkee kuinka aivopestyjä suomalaiset on sokeaan sääntöjen noudattamiseen.
[/quote]
"Bäää, kansanedustaaaajat tietääää paremmin!"
Itse kuvittelen kyllä että älyllinen kapasiteettini ylittää edustaja Hakkaraisen kognitiiviset kyvyt :D
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 20:52"]
Näistä kommenteista näkee kuinka aivopestyjä suomalaiset on sokeaan sääntöjen noudattamiseen.
[/quote]
Näistä kommenteista näkee pikemminkin sen miten röyhkeitä nykyiset nuoret aikuiset ovat "Minulla on oikeus" -ajattelunsa kanssa. Jos jostakin asiast on pitänyt tehdä laki tai sääntö, se koskee sitten kaikkia. Te ette ole poikkeuksia. Aikuiset ymmärtävät ja onneksi niitä kommentteja on myös.
Toisaalta kapinamieli ja rajojen rikkominen kuuluu nuoruuteen, että eipä tuosta tarvtse kierroksia ottaa. Milloin se on Anarkiaa isolla A:lla, milloin pitkän tukan kasvattamista Woodstockiin. Nyt sitten pitää kiukutella "sääntösuomea" vastaan, kun tekee mieli pokea jalkaa.
"
Tie auki taivasta myöten eikä koskaan takaisin
Shala la la laa la la la la
Shala laa laa la didadamdii
Tie auki taivasta myöten me tukka pystyssä laulettiin
Minä ja mun frendit
Rokkibändi Wounded Knee
Siihen aaltopeltioveen me maalattiin
ympyrä ja pirun iso A
Että tyypit kaikki varmasti muistais sen
minkä takia me soitetaan"
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 20:57"]
Minusta tämä uutisoitiin taas siten, että " Voi, voi, mitä meistä nyt ajatellaan ulkomailla".
[/quote]
No kyllä minusta imagoaan kannattaa miettiä vaikka Suomella ei nyt taida mitään ihmeellistä mainetta ollakkaan. Suomalaisena tietenkin häiritsee miten vaikeaksi kaikki asiat on tehty. Ulkomaalaisten kohdalla tämä vain korostuu, koska tiedän muitakin tapauksia joissa heikäläisiä on dissattu. Enka puhu pelkästään aavikolta tulevista vaan ihan kaikkialta tulevia.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 20:40"]
Säännät ovat sääntöjä. Ei niissä kysellä ruokatarpeita tai avioliittotodistusta vaan henkilöllisyystodistusta, jolla osoittaa olevansa 18v täyttänyt (tai joskus 20v tai baarissa joskus jopa 22v). Eikä alkoholia myydä silloinkaan, kun asiakas ensin ei voi osoittaa olevansa täysi-ikäinen ja sitten löytää jonkun, joka sen viinin suostuu ostamaan el itod. näk. trokaamaan.
Ei Suomessa voi olla eri sääntöjä turisteille ja omille kansalaisille, joten miksi ihmeessä rouvalla ei ollut henkkareita mukana? ULkomailla kun on semmoinen hassu tapa, että ne pitäisi pitää matkassa.
[/quote]
Ulkomailla nimenomaan ei ole sitä tapaa, että normaalin lainkuuliaisen ihmisen pitää pitää henkkarit aina mukana viranomaisen tai virkainnon Alkon myyjän mielivallan takia.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 21:04"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 20:52"]
Näistä kommenteista näkee kuinka aivopestyjä suomalaiset on sokeaan sääntöjen noudattamiseen.
[/quote]
Näistä kommenteista näkee pikemminkin sen miten röyhkeitä nykyiset nuoret aikuiset ovat "Minulla on oikeus" -ajattelunsa kanssa. Jos jostakin asiast on pitänyt tehdä laki tai sääntö, se koskee sitten kaikkia. Te ette ole poikkeuksia. Aikuiset ymmärtävät ja onneksi niitä kommentteja on myös.
Toisaalta kapinamieli ja rajojen rikkominen kuuluu nuoruuteen, että eipä tuosta tarvtse kierroksia ottaa. Milloin se on Anarkiaa isolla A:lla, milloin pitkän tukan kasvattamista Woodstockiin. Nyt sitten pitää kiukutella "sääntösuomea" vastaan, kun tekee mieli pokea jalkaa.
"
Tie auki taivasta myöten eikä koskaan takaisin
Shala la la laa la la la la
Shala laa laa la didadamdii
Tie auki taivasta myöten me tukka pystyssä laulettiin
Minä ja mun frendit
Rokkibändi Wounded Knee
Siihen aaltopeltioveen me maalattiin
ympyrä ja pirun iso A
Että tyypit kaikki varmasti muistais sen
minkä takia me soitetaan"
[/quote]
Minä en ainakaan tietääkseni ole kirjoittanut yhtään sopimusta, jossa sitoudun noudattamaan Suomen lakia. Taidat olla itse lainsäätäjä/virkamies ja tykkäät alistaa muita!
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 20:45"]
Minä asioin aika useinkin Alkossa alaikäisten lasteni kanssa. Miksi ihmeessä minulle myydään mutta saksalaispariskunnan iäkkäämmälle osapuolelle ei? Mikä ihme esti Alkon myyjää epäilemästä, etteikö nainen voisi olla tämän viisikymppisen miehen tytär? Olisiko tässäkin tapauksessa pitänyt näyttää henkilöllisyystodistuksia sukulaisuussuhteesta vai miten ihmeessä tällaiset tilanteet Alkossa ratkotaan?
[/quote]
Sellaiset tilanteet ratkotaan sanomalla "Deutschen Raus!"
Mikkelissä ollaan katkeria sakemanneille koska Angela Merkelin langettamien talouspakotteiden takia ei venäläisiä eli maailman kansoista fiksiimmat eivät enää käy shoppailemassa siellä.
Ei olisi myyty myöskään engelsmanneille, ei ranskalaisille ei amerikkalaisille ei ruotsalaisille, ei edes suomenhurreille koska Stubb ja Haglund on pilannut heidän bisneksensä!