Lue keskustelun säännöt.
Mikä lapsiperhearjessa on niin älyttömän rankkaa?
17.02.2015 |
Lapsiperheiden elämän rankkuutta voivotellaan jatkuvasti joka paikassa, ja ensiodottajia pelotellaan ties millä kauhutarinoilla. Puhutaan, kuinka lastenhoidossa hajoaa pää, ja sitä pidetään täysin ymmärrettävänä, että kuka tahansa äiti tai isä voi uupua aivan normaalista elämästä niin pahasti, että on väkivaltainen lapsiaan kohtaan. Jotkut valittavat koko ajan, kuinka elämä on yhtä helvettiä pikkulasten kanssa, ja kaikki lasten halu toimia omalla tavallaan nähdään hirveänä uhmana ja nimenomaan vanhempaan kohdistuvana vihamielisyytenä. Monilla alle 1-vuotiallakin on kuulemma nykyään uhmaikä.
Toki ymmärrän, että perhe-elämä voi olla rankkaa, jos esim. lapsilla tai vanhemmilla on sairauksia, tai jos kyseessä on yksinhuoltajaperhe tai perheen äiti ei muuten vain saa mitään apua lasten- ja kodinhoitoon. Myös muunlaisia tilanteita voi toki olla, jotka vaikeuttavat elämää merkittävästi. Mutta mitä olen perheitä tavannut, eniten kuitenkin tuntuvat valittavan ne, jotka elävät ydinperheessä ja joiden perheessä ei ole sairauksia tai muita isompia ongelmia. Kaikki lapsen tarvitsevuus nähdään jotenkin tosi rankkana asiana, ja lapsen pitäisi vain olla jatkuvasti hiljaa ja tyytyväinen itsekseen. Onko ihmisten asenteissa nykyään jotain outoa, vai onko ihmisillä epärealistisia kuvitelmia siitä, millaista perhe-elämän kuuluisi olla? Ja sitten muka mitään ei voi tehdä, kun on lapsia, ja lapsia syytetään esim. äidin lihomisesta tai äidin työuran pilaamisesta, vaikka kyse on äitien omista valinnoista (toki raskausaikana voi lihoa ilman omaa valintaansa, mutta jos raskauskilot ovat tallella vielä vuosikausien päästäkin, on kyseessä äidin oma ongelma tai mahdollisesti jokin sairaus).
Minä olen tässä useiden vuosien ajan odotellut, että milloinkohan se kauhean rankka lapsiperhe-elämä alkaa, mutta en ole vieläkään havainnut sitä eläväni, vaikka minulla on nyt kolme lasta. Ja ei, lapseni eivät ole olleet mitenkään poikkeuksellisen helppoja, vaan kaikkien kanssa on ollut omia haasteitaan. Enkä minä ole mikään superihminen, joka ei olisi koskaan väsynyt tai huonolla tuulella. Mutta en nyt vain osaa nähdä, että elämäni olisi jotenkin tavattoman rankkaa tai helvetillistä, kun tässä perusterveitä olemme, eikä nälkääkään tarvitse nähdä, vaikka köyhyysrajan alapuolella elämmekin. Enkä nyt halua tässä jeesustella, esittää hyvää ihmistä tai "kiillottaa sädekehääni" (ihan saamarin ärsyttävä sanonta, jolla pyritään saamaan näyttämään naurettavilta kaikki, jotka tekevät jonkin asian paremmin kuin syyttäjä itse), vaan ihan puhtaasti ihmettelen, että miten jotkut ihmiset voivat pitää normaalia lapsiperhe-elämää jopa helvetillisenä.
Kommentit (137)
Yhteydenpito kaukana asuvien sukulaisten kanssa on ollut rankkaa. Se ottaa paljon ja antaa vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jossain määrin samaa mieltä, mutta vain omista piireistä johtuen, rankkuutta valittavat tietynlaiset ydinperheelliset... ei yyhoot, ei sairaiden lasten äidit... ne nielevät vaan ja pistävät menemään.
Mutta jokainen meistä kokee asiat eritavalla, osa haluaa lasten ohella aktiivista omaa elämää, tai omaa tekemistä puolisonsa kanssa, osa on koti-ihmisiä enemmän, so?
Jokainen asettaa sen rankkuuden ja vaatimukset itselleen omassa päänupissaan. Oikeasti lasten kanssa kotona oleminen ei ole ollut edes mahdollista kuin viimeiset pari vuosikymmentä ja se on helpompaa kuin mikään. Yhteiskunnan hyysääminen on huono asia. Sen ansiosta ihmiset ovat taantuneet saamattomiksi. Se näkyy erityisesti siinä, miten jatkuvasti valitetaan kun ei ole tukiverkkoja. eihän niitä ole, kun ei niitä rakentele. Kehenkään ulkopuoliseen ei kyetä luomaan toimivia suhteita, ei naapureihin, ei kavereihin, ei lasten kavereiden perheisiin.
Lapsi ei syö. Lapsi ei nuku vaikka on väsynyt. Lapsi ei pue. Lapsi ei pissaa. Lapsi ei suostu kävelemään vaikka on kiire. Nämä + monta muuta juttua satoja kertoja viikossa, muutaman vuoden ajan, tarvitseeko selittää enempää?
Riippuu mistä tykkää ja minkälaista ja miten rikasta elämä oli ennen lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan tavallista perhe-elämää meilläkin vietettiin. Mitä nyt eka lapsi ei oppinut nukkumaan (ei nuku vieläkään, raukka äitiinsä tulee), itsellä univelkaa, toinen lapsi ei syö ja kastelee. Päälle normaali työt, pari harrastusta (lapsen 1xvko) oma kun ehtii, kotityöt, synttärit... edelleen se jatkuva univaje... Kyllä siinä kuule elämä aika nopeasti rankaksi muuttuu. Jatkuvalla väsymyksellä ei enää pysty toimimaan täydellä teholla. Pieni oravanpyörä siitä muodostuu.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 19:01"]Riippuu mistä tykkää ja minkälaista ja miten rikasta elämä oli ennen lapsia.
[/quote]
No juurikin näin! Jos on elänyt rikasta ja aktiivista elämää ennen lapsia niin kyllä se lapsiarki aika puisevalta tuntuu. Jos taas on elänyt tasaisen tylsää arkea ennen lapsia niin mitäs valitettavaa siinä olisikaan!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 19:05"][quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 19:01"]Riippuu mistä tykkää ja minkälaista ja miten rikasta elämä oli ennen lapsia.
[/quote]
No juurikin näin! Jos on elänyt rikasta ja aktiivista elämää ennen lapsia niin kyllä se lapsiarki aika puisevalta tuntuu. Jos taas on elänyt tasaisen tylsää arkea ennen lapsia niin mitäs valitettavaa siinä olisikaan!?
[/quote]
Minun elämäni oli ennen lapsia paikalleen jämähtänyttä ja tylsää. Lapsista sain uutta sisältöä elämääni. Mikäli elämäni olisi aikaisemmin ollut mielekkäämpää kokisin varmasti lapsiarken raskaaksi
2: Toki ihmiset ovat erilaisia, on erilaisia tarpeita ja erilaisia tapoja ilmaista tunteita. Jotkut nyt vain esimerkiksi ovat tottuneet valittamaan ja draamailemaan pienistäkin asioista, vaikka valittaja ei kokisikaan asiaa niin kauheana kuin miltä se kuuntelijan korvaan kuulostaa. Ymmärrän kyllä, että kaikilla on tarpeita, mutta lasten ja aikuisten tarpeet eivät ole täysin verrannollisia. Lapset tarvitsevat aikuista omien tarpeiden täyttämiseen, ja aikuiset hankkivat lapsia enimmäkseen omasta tahdostaan (toki poikkeuksiakin on, mutta ne ovat harvinaisia). Enkä muuen tässä kirjoittanut mistään kavereistani, vaan yleisemmin asenteesta, johon törmää välillä. Voisiko esimerkiksi olla niin, että yhteiskuntamme arvojen takia normaali elämä nähdään kauhean ikävänä asiana?
Kuuntelen kavereitani, eikä minulla ole ongelmaa hyväksyä eriäviä mielipiteitä, enkä tarkastele koko maailmaa vertaamalla itseeni. Ei vanhemmuus tietenkään tee ihmisestä jotenkin parempaa tapausta tai suojaa stressitekijöiltä. Otin aloituksessa esimerkiksi itseni, koska en voi tietää kenenkään muun elämästä niin paljon kuin omastani. Tekstini tarkoituksena ei ole väittää, että ne, joilla on negatiivisia tunteita, olisivat surkeita ihmisiä, vaan mietin, että mistä se johtuu, että joillakin normaali elämä tuntuu olevan niin kauhean vaikeaa ja raskasta, minkä lisäksi yleinen asenne tuntuu olevan se, että lapsiperhe-elämä on jotain älyttömän rankkaa.
3: Olen myös miettinyt, että mikä kotona olemisessa on niin paljon yksitoikkoisempaa työelämään verrattuna. Töissäkinhän pyöritään joka päivä samojen asioiden parissa. Toki töissä on eroja, jotkut työt ovat huomattavasti vaihtelevampia kuin toiset. Mutta kotonahan on paljon vapaampi tekemään mitä huvittaa ja tulemaan ja menemään miten lystää lasten kanssa.
4: Olen miettinyt tuota samaa, että ohjataanko vanhemmat nykyään kiinnittämään huomiota epäoleellisempiin asioihin perhe-elämästä nauttimisen sijaan. Lastenhoidon pitäisi olla kauheaa suorittamista ja omalla äitiydellään pitäisi päästä pätemään. Pahimmillaan lapset ovat vanhempien egojen jatkeita.
- AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
11: Mulla oli tosi aktiivista ja monipuolista elämää ennen lapsia (opiskelua, töitä, luottamustehtäviä, useita harrastuksia), mutta en lopettanut sitä lasten synnyttyä. Toki pikkuvauva-aikana lapset ovat riippuvaisia äidistä, mutta kyllä kaikenlaista voi tehdä edelleen äitinä, mutta toki asioiden järjestäminen on monimutkaisempaa.
- AP
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 19:07"][quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 19:05"][quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 19:01"]Riippuu mistä tykkää ja minkälaista ja miten rikasta elämä oli ennen lapsia.
[/quote]
No juurikin näin! Jos on elänyt rikasta ja aktiivista elämää ennen lapsia niin kyllä se lapsiarki aika puisevalta tuntuu. Jos taas on elänyt tasaisen tylsää arkea ennen lapsia niin mitäs valitettavaa siinä olisikaan!?
[/quote]
Minun elämäni oli ennen lapsia paikalleen jämähtänyttä ja tylsää. Lapsista sain uutta sisältöä elämääni. Mikäli elämäni olisi aikaisemmin ollut mielekkäämpää kokisin varmasti lapsiarken raskaaksi
[/quote]
Mulla sama juttu. Elämä oli tasapaksua ennen lapsia. Kaupungin ravintolat kokeiltu useampaan kertaan. Matkusteltu ihan tarpeeksi. Mutta kyllä se kotiäiteys silti tuntui tuskalliselta. Nyt työssä käyvänä on kotielämä ihan mukavaa ja elämässä on sisältöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10: Univaje + arjen monimutkaisen elämän pyörittäminen on kyllä rankka juttu. :( Toivotaan, että alkaa pian helpottaa!
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 18:53"]
Hyvin kirjoitettu!!! Ihan samaa olen miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että kun kaiken pitää olla täydellistä. Ruuan luomua lähiruokaa. Kaikki tehdään itse. Lapset puetaan näyttelykappaleiksi, joka on tietysti kallista. Mikään keskinkertainen ei käy missään tilanteessa. Lasten pitää harrastaa sen seitsemää sorttia ja jotain hienoa, johon pitää kuskata. Ihmiset uupuu siihen älyttömään yrittämiseen ja näyttämisenhaluun. Niistä lapsista ei enää osata nauttia kun pitää olla parempi kuin naapuri!!
[/quote]
Aika jännä, että minä en tunne ketään tuollaisia, niitä on vaan telkkarissa ja täällä virtuaalimaailmassa. Kyllä mun perhe, mun sukulaisten ja tuttavien perheet on ihan normaaleja, ei ole lapsilla älyttömän kalliita vaatteita, lapset ei harrasta seitsemää harrastusta, ja ruoka on ihan tavallista, jokainen makselee asuntolainojaan ym., ja suurin osa ajelee suht vanhoilla autoilla. Ja minä olen sentään pohjalainen joita aina moititaan että ovat muka kateellisia naapureiden omaisuudesta, joo ei ole, ehkä ennenvanhaan jotkut oli, nykyään kaikki normaalit ihmiset tietävät että velaksi ne talot ja autot on ostettu, ja että jokainen vanhempi, ja lapsikin on illalla väsynyt, ja välillä marketissa kiukuttaa, silti elämä on tavallisen kivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 18:55"]
Lapsi ei syö. Lapsi ei nuku vaikka on väsynyt. Lapsi ei pue. Lapsi ei pissaa. Lapsi ei suostu kävelemään vaikka on kiire. Nämä + monta muuta juttua satoja kertoja viikossa, muutaman vuoden ajan, tarvitseeko selittää enempää?
[/quote]
Lapsi ei syö, no ei sitten, syö sitten kun on nälkä. Lapsi ei nuku vaikka on väsynyt, no ei sitten, nukahtaa kyllä joskus. Lapsi ei pue, no ei sitten, vanhempi pukee. Lapsi ei pissaa... no jos sillä ei ole hätä. Lapsi ei suostu kävelemään, no ei sitten, kannetaan, raahataan kädestä tai laitetaan rattaisiin.
Ja niitä lapsia ei kannata tehdä liian pienellä ikäerolla "kaveriksi toiselle" kun oikeesti ei jaksa kahden pienen kanssa, ja taitaa olla ne kakkoset yleensä vahinkoja kun ei jaksa vauva-aikana huolehtia ehkäisystä ja kuvitellaan että kun imettää ei voi tulla raskaaksi.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 19:03"]
Ihan tavallista perhe-elämää meilläkin vietettiin. Mitä nyt eka lapsi ei oppinut nukkumaan (ei nuku vieläkään, raukka äitiinsä tulee), itsellä univelkaa, toinen lapsi ei syö ja kastelee. Päälle normaali työt, pari harrastusta (lapsen 1xvko) oma kun ehtii, kotityöt, synttärit... edelleen se jatkuva univaje... Kyllä siinä kuule elämä aika nopeasti rankaksi muuttuu. Jatkuvalla väsymyksellä ei enää pysty toimimaan täydellä teholla. Pieni oravanpyörä siitä muodostuu.
[/quote]
Jos eka lapsi ei nukkunut, ja sinä et nukkunut, niin miksi ihmeessä teit toisen siihen perään???? Ja missä se lasten isä mahtaa olla?
Mä olen kyllä ap:n kanssa ihan samoilla linjoilla... en ole koskaan käsittänyt, mikä ongelma on olla a) lasten kanssa kotona b) hoitaa omia lapsiaan. Ei se nyt mitään rakettitiedettä ole, jos on normaali, tasapainoinen ihminen ja varustettu empatiakyvyllä, osaa kyllä lapsen kanssa tulla juttuun ja huolehtia heistä.
Nykymittapuun mukaan olen varmaan melkein yli-inhimillinen, kun olen selvinnyt raskauksista ilman ongelmia ja vaivoja, synnytykset ovat sujuneet hyvin ja jopa helposti. Kotona olo on ollut mukavaa, ja äitiyslomat mukavinta aikaa elämässä. Ai niin, ja lapsillakin on vain 1v 9kk ikäero, ja silti oli mahtavaa ja on edelleen, kun ovat alle kouluikäisiä tarhalaisia. Isompi on ollut pari kertaa yötä mummolassa, koska on kovin halunnut, nuorempi eli 4,5 -vuotias ei ole ollut kertaakaan. Meillä on miehen kanssa samat periaatteet, eli lapset on etusijalla, ja jompikumpi vanhempi on heidän kanssaan kotona, jos toisella on menoa.
Niin ja hitto, ikääkin on jo 42. Siitä huolimatta perhe-elämä on ollut ja on tosi mukavaa, samoin miehestä.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 19:05"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 19:01"]Riippuu mistä tykkää ja minkälaista ja miten rikasta elämä oli ennen lapsia. [/quote] No juurikin näin! Jos on elänyt rikasta ja aktiivista elämää ennen lapsia niin kyllä se lapsiarki aika puisevalta tuntuu. Jos taas on elänyt tasaisen tylsää arkea ennen lapsia niin mitäs valitettavaa siinä olisikaan!?
[/quote]
Kyllä mulle on ne lapset se rikkaus, en tajua mitä tekisin ilman lapsia, täällä miehen kanssa kökittäisiin kotona... Ei mulle ole koskaan ollut mikään rikkaus esim. bilettää, tai matkustella jossain maissa joissa ei uskalla syödä mitään ruokamyrkytyksen pelossa eikä edes nukkua torakoiden ym. pelossa. Niitä asioita joita tykkään harrastaa, ei lapset häiritse mitenkään.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 18:55"]
Lapsi ei syö. Lapsi ei nuku vaikka on väsynyt. Lapsi ei pue. Lapsi ei pissaa. Lapsi ei suostu kävelemään vaikka on kiire. Nämä + monta muuta juttua satoja kertoja viikossa, muutaman vuoden ajan, tarvitseeko selittää enempää?
[/quote]
Siinähän se tulikin. Sulla on kiire. Lapsi tarvitsee kiireetöntä elämää, aikaa ja hyvän kiintymyssuhteen. Ei tavallisessa elämässä tarvitse tapella siitä, syökö lapsi, nukkuuko tai pissaako. Sun kannattais katsoa peiliin, eikä paeta.
Ei minunkaan mielestä lapsiperheen elämä ole rankkaa koska tätä lapsiperhe elämäähän minä haluankin elää!
Ymmärrän kyllä myös sen että toisilla on todella rankkaa ja vaikeaa.
Mutta minulla oli alunperinkin aika realistiset odotukset. Molemmat lapset ovat perusterveitä. Olin jo 27v. kun sain esikoisen niin olin "kypsä" äidiksi ja lasten myötä olen kasvanut lisää. Koti ja talous ok. Hyvä mies ja isä.
En ole mikään muumimamma vaikka olenkin kotiäiti enkä esitä muille mitään superäitiä 24/7. Olen järjestelmällinen ja tehokas ja toisaalta osaa myös laiskotella ja nauttia elämästä. Kaikki vaan on hyvin.
Hyvin kirjoitettu!!! Ihan samaa olen miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että kun kaiken pitää olla täydellistä. Ruuan luomua lähiruokaa. Kaikki tehdään itse. Lapset puetaan näyttelykappaleiksi, joka on tietysti kallista. Mikään keskinkertainen ei käy missään tilanteessa. Lasten pitää harrastaa
sen seitsemää sorttia ja jotain hienoa, johon pitää kuskata. Ihmiset uupuu siihen älyttömään yrittämiseen ja näyttämisenhaluun. Niistä lapsista ei enää osata nauttia kun pitää olla parempi kuin naapuri!!