Mieheni sylki päälleni
Tuntuu, että olen niin alistettu, etten enää osaa erottaa, mikä on normaalia ja mikä ei. Haluaisin saada mielipiteitä. Onko tämä missään määrin normaalia?
Vietimme sunnuntaipäivää. Emme olleet sopineet mitään ruuanlaitosta. Minulle tuli nälkä ja otin omenan ja söin sen (olin itse ostanut omenan). Mies ei sanonut asiasta mitään, kunnes alkoi tehdä ruokaa (aineksista, jotka olimme ostaneet puoliksi). Mies oli aikaisemmin pyytänyt, että teen hänelle excel-taulukon (hän ei osaa käyttää exceliä). Kysyin, sopiiko, että hän tekee ruuan ja minä teen hänelle sillä välin excelin. Vastaus oli muminaa, mutta tulkitsin, että tämä oli ok.
Sain taulukon valmiiksi, kun ruoka oli melkein valmis. Ajattelin kattaa pöydän. Kysyin mieheltä, syödäänkö telkkarin ääressä vai pöydän ääressä. Hän sanoi, että ei kai sen minua pitäisi kiinnostaa, koska hän aikoo syödä yksin enkä minä saa ruokaa.
Olin ihan pöllämystynyt. Kysyin, miksi en saa syödä. Vastaus oli: koska sä söit omenan. Ei kai sulla enää oo nälkä. Sanoin, että itse asiassa on. Ei se omena paljoa helpottanut. Sitten mies sanoi, että oikea syy, miksen saa syödä, on se, että käyttäydyin törkeästi. Minkä takia en ollut kysynyt häneltä, haluaako hän osan omenastani. Olin itsekkäästi syönyt sen yksin enkä välittänyt lainkaan, että hänelläkin saattaisi olla nälkä. Kysyin, että miten minun olisi täsmälleen ottaen pitänyt toimia. Hän sanoi, että minun olisi pitänyt pilkkoa omena lautaselle ja tarjota siitä hänellekin. "Mutta ethän sä tietenkään toiminut niin, kun sä et osaa ottaa vastuuta ja oot kiinnostunut vaan ittestäs".
Sanoin, että jos en saa ruokaa, taidan sitten lähteä omaan kotiini. Puin ja paiskasin oven kiinni lähtiessäni. Hän juoksi perääni ja sylki päälleni, kunnes luovutti ja palasi kotiin. Hän soitti kerran perääni ja sanoi, ettei olisi toivonut, että lähden, muttei pyytänyt anteeksi. Pyysin anteeksipyyntöä, mutta hän alkoi jankuttaa sitä samaa, kuinka olen toiminut itsekkäästi. Muistutin, että olin aikaisemmin päivällä siivonnut hänen kanssaan kaksi tuntia hänen asuntoaan. Hän sanoi, että minun on turha kerjätä kiitosta siitä, koska siivoaminen on minun velvollisuuteni, jos kerran vietän aikaa hänen luonaan. Myönsin tämän, mutta tuntui kyllä aika kohtuuttomalta leimata itsekkääksi sen excelin ja siivoamisen jälkeen. Minulla olisi omiakin koulujuttuja, joita en ikinä saa tehtyä, kun aina tulee joku hänen hommansa, jossa tarvitsee apua ja suuttuu, jos en auta. Yritän pitää nyt taukoa hänestä, jotta saan koulujuttuja hoidettua.
Kommentit (115)
Tää on kuin jostain kauhuelokuvasta. Toi mies on hullumpi kun menkkapsykoosissa olevat naiset O_O
Nyt Ap vannot heti, että et koskaan edes kuvittele astuvasi tuon tyypin asuntoon sisään. Saa lähettää postissa sun tavarat, jos siellä jotain arvokasta omaisuutta on. Toivottavasti saat normaaliuden tajusi joskus takaisin, se on aika olennainen asia. Se, että olet sen menettänyt, kertoo, että tuolla kahelilla on suhun ihan liikaa vaikutusvaltaa.
Toi on peruuttamattomasti sekopää. Sulta on nyt kielletty anteeksiannot tai uskomiset vakuutteluihin paremmasta käytöksestä. Perusteena kielloille humanitääriset syyt.
Lopeta suhde ennen kuin on liian myöhäistä. Et osaa kuvitellakaan, millaisen elämän tuollainen mies voi sulle järjestää. Ja mitä ennen pitkää tulee tekemään sulle jos jäät. Kuulostaa todella häiriintyneeltä, toivottavasti tajuat sen vähitellen itsekin.
Ei ole normaalia. Älä edes harkitse jatkavasi tuon miehen kanssa. Ikinä.
Kyllä tollaselle miehelle pillua on jaossa.
Oiskohan ollu verensokerit kummallakin alhaalla.
Nyt sekä tekstari psyko-ukolle ja sen jälkeen puhelin äänettömälle / pois päältä. Älä soita, ettet tule ympäripuhutuksi. Kerro jollekin kaverillesikin, kohta alkaa pelottaa sun turvallisuuden puolesta. Ja jos tulee ovikelloa soittamaan, niin et missään nimessä avaa ovea.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:44"]
Kyllä tollaselle miehelle pillua on jaossa.
[/quote]
Ihme homma kyllä, mutta pitää paikkansa. Tässäkin ketjussa naiset haukkuvat ukkoa minkä ehtivät, muttei tuollainen "sikamies" koskaan yksin ole!
SYLKI PÄÄLLESI? Tuo ei ole normaalia eikä kunnioittavaa käytöstä missään olosuhteissa. Sylkeminen on äärimmäisen halventavaa ja alistavaa käytöstä ja osoittaa lisäksi vakavaa kykenemättömyyttä tunteiden hallintaan ja järkevään käsittelyyn. Jos mies saattaa täysin mitättömästä asiastakin kimmastuneena käyttäytyä noin impulsiivisesti ja harkitsemattomasti, hän saattaa myöhemminkin tehdä ihan mitä vain.
On täysin normaalia ottaa välipalaa itselleen kysymättä toiselta lupaa. Ei kai syömiseen nyt hyvänen aika tarvita mitään lupia. On sitten eri asia, jos laittaa itselleen herkkulautasen jääkaapin viimeisistä aineksista ja eikä yhtään välitä siitä, jääkö toisellekin vaikkapa iltapalaa tai jos syö seuraavalle päivälle tarkoitetun ruuan kokonaan yksin, mutta tällaisesta ei nyt ollut kyse. Miehesi käytös kuulostaa pelottavalta.
Mietityttää että mistä kaikki hullut löytää parisuhteen ja pidän itseäni suht normaalina ja melko hiljaista ollut parisuhde rintamalla.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:25"]Millainen vaimo antaa syödä telkkarin ääressä ?????
En panisi.
[/quote]
Meillä syödään aina telkkarin ääressä, poika omassa huoneessa, no problema. Samoin mun vanhemmat syö olkkarissa telkkaria katsellen. Ei jaksa kököttää keittiössä pöydän äärellä. (ot)
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:56"]
Mietityttää että mistä kaikki hullut löytää parisuhteen ja pidän itseäni suht normaalina ja melko hiljaista ollut parisuhde rintamalla.
[/quote]
Naiset kaadetaan röyhkeydellä ja varmoilla otteilla. Sikamies on röyhkeä eikä ns. kysele lupia vaan toimii.
Voi rakas ihminen, kunpa eroaisit :( Sun miehen käytös on pelottavaa ja normaalit miehet ei ois keksinyt tossa tilanteessa ees riidan aihetta mistään. Joudut jatkuvasti pelkäämään miehes arvaamattomuutta ja kestää älytöntä itsekkyyttä jollet lähde lopullisesti. Olisin äärettömän loukkaantunut sylkemisestä ja eroaisin jo yksinään sen takia. Löydät uuden ihan varmasti. Mieti millasen suhteen haluat.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:59"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:25"]Millainen vaimo antaa syödä telkkarin ääressä ????? En panisi. [/quote] Meillä syödään aina telkkarin ääressä, poika omassa huoneessa, no problema. Samoin mun vanhemmat syö olkkarissa telkkaria katsellen. Ei jaksa kököttää keittiössä pöydän äärellä. (ot)
[/quote]
wt
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:00"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:56"]
Mietityttää että mistä kaikki hullut löytää parisuhteen ja pidän itseäni suht normaalina ja melko hiljaista ollut parisuhde rintamalla.
[/quote]
Naiset kaadetaan röyhkeydellä ja varmoilla otteilla. Sikamies on röyhkeä eikä ns. kysele lupia vaan toimii.
[/quote]
Ok. Pitääpä testata tuota taktiikkaa. Voi olla ettei pidemmän päälle toimi, koska olen luonteeltani rauhallinen ja empaattinen eli mikään raivoaminen ei onnistu. Ehkä ne naiset sitten kyllästyy, kun ei tarvi pelätä, että saako selkään tai haukkuja omenan luvatta syönnistä.
HEI AP ETKAI ASU TAMPEREELLA?
Kuulostaa nimittäin ihan mun exältä...
Kyllä tuo aika törkeää oli ettet tarjonnut miehellesi omenaa. Ehkä kuitenkin opit virheestäsi ja ensi kerralla osaat palvella miestäsi paremmin.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:06"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:00"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 21:56"]
Mietityttää että mistä kaikki hullut löytää parisuhteen ja pidän itseäni suht normaalina ja melko hiljaista ollut parisuhde rintamalla.
[/quote]
Naiset kaadetaan röyhkeydellä ja varmoilla otteilla. Sikamies on röyhkeä eikä ns. kysele lupia vaan toimii.
[/quote]
Ok. Pitääpä testata tuota taktiikkaa. Voi olla ettei pidemmän päälle toimi, koska olen luonteeltani rauhallinen ja empaattinen eli mikään raivoaminen ei onnistu. Ehkä ne naiset sitten kyllästyy, kun ei tarvi pelätä, että saako selkään tai haukkuja omenan luvatta syönnistä.
[/quote]
Sitä on melko vaikea feikata. Jos et ole luonteeltasi sellainen, vaikea on esiintyä vakuuttavasti.
Etkö ole huomannut miten tärkeitä kaikki tunteet ovat naisille? Ne ihan oikeasti valittaa tylsyyttä ja elämän tasapaksuisuutta kuin pikkulapset! Vaarallinen mies saa naisen tuntemaan.
Kyseessä on melkein täysi vastakohta sille mitä miehet naisessa arvostavat. Me pidämme mukavista ja hyväkäytöksisistä naisista. Naiselle tuollainen mies on tylsä ja ennemmin tai myöhemmin - yleensä ennemmin - sen alkaa tehdä mieli jännitystä.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:12"]

Näin se varmasti on eli peli on tältä osin menetetty ja saa tyytyä vain omaan käteen.
En jaks lukee iha kokonaa, mut onpas lapselline jätkä. Olis avannu suunsa siut omenast ettei tarvi mullitel. Kai sä otit sitä ruokaa kuitenki, näytäppä ny jätkäl mis kaappi seisoo!