Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Keski-ikäinen nainen, miksi et enää haluaisi muuttaa uuden miesystävän kanssa yhteen?
22.11.2021 |
Olen itse viiskymppinen nainen, tokalla kierroksella, "uusperhe" ja avioliitto joka solmittu keski-ikäisenä.
Palstalla ja tosielämässä tulee usein vastaan naisten toteamus, että uusi miesystävä/ystäviä voi olla mutta ei ikinä yhteenmuuttoa (avioliitto olisi varmaan kauhistus :) ) . Pidetään tämä uusi mies ikäänkuin erillisenä saarekkeena muusta elämästä.
Nyt kysyn: mitä hirvittävää siinä olisi että asuisi yhdessä kumppaninsa kanssa? Ette varmaan fiksuina naisina ottaisi mitään kaheleita renttuja edes miesystäväksi, eli joku taso varmasti näillä tapailumiekkosilla on kuitenkin?
Eihän se ole yhtä selkeätä kuin nuorena, lapsetkin useimmilla, mutta toisaalta jo aika vanhoja tässä iässä alkavat olemaan ja heillä omat menonsa jo.
Ja jos lapset ovat vielä suht pieniä, palstallakin usein neuvotaan, että odottakaa kunnes lentävät pesästä. Odottaako se toinen osapuoli pahimmillaan yli kymmenenkin vuotta että toisen lapset lähtevät? Etenkin jos hänellä ei ole sama tilanne. Eli on joko lapseton tai sitten lapset ovat jo isoja, tai ei muuten näe ongelmana uusioperhettä.
Eikö se ole hankalaakin kun kahdesta paikasta seurustellaan ja kyläillään? Ja ellei ole miljonääri, onhan se taloudellinenkin kysymys, kun täytyy pitää kahta asuntoa.
Tiedän 60+ ikäisiäkin pareja jotka ovat menneet jopa avioliittoon, suhteellisen pian ensi tapaamisesta.
Moni mies kuitenkin tahtoisi että uusi naisystävä muuttaisi yhteen? En haluaisi uskoa että pelkän sukanpesijää ja ruoanlaittajaa olisivat vailla. En puhu nyt mistään toivottomista tapauksista vaan ihan fiksuista tavallisista miehistä siis, jotka kyllä itsekin selviävät arjesta.
Valaiskaapa, naiset asiaa :) koska itse kuulun selkeästi vähemmistöön koska olen muuttanut "vanhoilla päivilläni" yhteen miehen kanssa.
Kommentit (198)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mami 86 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on aika setti teinejä, omistani toisella on Asperger, toisella syömishäiriö ja ahdistuneisuushäiriö. Eivät ole "omissa menoissaan" käytännössä ikinä koulua lukuun ottamatta. Miehen lapsilla on myös omat haasteensa, kaikilla on traumaattisia kokemuksia. Olisi aivan järjetöntä alkaa tässä tilanteessa haaveilla yhteenmuuttamisesta. Ehkä sitten, kun lapset ovat muuttaneet pois. Vaikea kuvitella, että tällaiselle sakille löytyisi myöskään kuuden tai edes viiden makuuhuoneen asuntoa, ainakaan kohtuuhinnalla tai - vuokralla.
Se, että emme asu yhdessä ei tarkoita, että pitäisin miestä ulkokehällä. Hän on keskiössä heti lasten jälkeen. Viime yön hän vietti kanssani, lähti töihin, annoin eilisen päivällisen tähteet evääksi, ettei miehen tarvinnut lähteä kauppaan. Illalla hän tulee taas. Tämä on luontevaa ja helppoa. Ei tarvitse katkeroitua siivoamisesta tai ruoanlaittovuoroista tai vääntää raha-asioista tai mistään arkisesta.
Edullisempi iso omakotitalo kehyskunnasta? On tilaa ja mahtuu myös ääntä.
Tuskin järkevää sekään. Asumme isohkon kaupungin lähiössä. Miehellä on oma asunto, minä vuokralla. Miehen työt ovat täällä, pyöräilymatkan päässä. Tämä alue on varmasti koko Suomen mittakaavassa halvinta seutua asua, joten täältä lähteminen ei auta asumiskuluihin. Ja lapset kuitenkin lähtevät jossain kohtaa ( toivottavasti lähitulevaisuudessa) omilleen ja mitä me sillä suurella talolla sitten tehdään. Huomioitava on myös se, että lapset, kummankaan, eivät ole sopeutuvaisinta sorttia. Ovat jo joutuneet niin paljon ottamaan vastaan kaikenlaista, ettemme halua lisätä taakkaa yhtään.
Tää kommentti ei ole sinulle vaan yleisesti. Onko tää joku alemman luokan ongelma ettei kyetä keski-iässä uuteen vakavaan suhteeseen muuttamisineen jne? Aloin miettimään työpaikan ihmisiä, sieltä löytyy usea joka on 40+ ja on muutettu, toiset avioliittoonkin, eli näitä haisevia lenkkari/autonroju/juoppous-mieslapsi-ties mitä-ongelmatapauksia ei ainakaan joka paikassa ole? Vai maakuntakohtainen eroavaisuus? Yhteenmeno varttuneella iällä vaatii paljon, se ei ole heikkohermoisten eikä pääkköjen hommaa. Kaikkien osapuolten täytyy sopeutua, joustaa ja tehdä kompromisseja.
Uskon kyllä naisten kirjoitukset, eli on raskaat syyt olla muuttamatta yhteen, mies laiska ja haiseva, ei tulla kenenkään lasten kanssa toimeen, hankalat jutut joka kantilta. Ja osa on saanut tarpeekseen ensimmäisen liiton miehestä koko miessukupuolesta. Mutta ette kai te toista samanlaista turhapuroa ole ottamassa?
Mutta miksi se ei ole täysin mahdotonta kaikilla?
Miksi se on joku lähtökohtainen tavoite ylipäätään että asutaan yhdessä? Sinulla on niin eri näkökulma jo koko asiaan että et pysty ymmärtämään muita. Sinulle yhdessä asuminen on itseisarvo, kaikille ei. Eikä se ole mikään ”mikä vikana” tai ylipäätään ongelma. Toiset nyt vaan tykkää asua niin.
En osaa sanoa itseisarvosta koska en ole ap:n määrittämässä tilanteesta. Luen muuten vain tätä ketjua. Olen pitkäaikaisessa liitossa nuoruudenrakkauden kanssa.
Yritän ymmärtää eri lailla ajattelevia mutta kunhan pohdin ääneen. Moni ketjussa on tuonut vain juuri esiin niitä isoja turn offeja jonka vuoksi yhdessä ei voida asua: Miehen suttuisuus, miehestä lähtevät äänet, miehen huonekalut ja autonromut, miehen lapset, naisen lapset, naisen siisteys, ei kykene enää sopeutumaan moiseen, pakko olla yksin isoja aikoja jne. Nämähän ovat juuri niitä negatiivisia syitä kysymykseen jota ap kysyi.
Onko sitä muuten nämä yksinelämistä liputtaneet miettineet että miten turvallisuus? Ikää tulee ja jos tulee paha sairaskohtaus tms, niin olisi hyvä jos olisi oma puoliso apua soittamassa tai haavoja sitomassa what ever. Joillakuilla uskonto voi vaikuttaa suuntaan tai toiseen mutta heitä ei ole tullut ketjussa keskusteluun mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mami 86 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on aika setti teinejä, omistani toisella on Asperger, toisella syömishäiriö ja ahdistuneisuushäiriö. Eivät ole "omissa menoissaan" käytännössä ikinä koulua lukuun ottamatta. Miehen lapsilla on myös omat haasteensa, kaikilla on traumaattisia kokemuksia. Olisi aivan järjetöntä alkaa tässä tilanteessa haaveilla yhteenmuuttamisesta. Ehkä sitten, kun lapset ovat muuttaneet pois. Vaikea kuvitella, että tällaiselle sakille löytyisi myöskään kuuden tai edes viiden makuuhuoneen asuntoa, ainakaan kohtuuhinnalla tai - vuokralla.
Se, että emme asu yhdessä ei tarkoita, että pitäisin miestä ulkokehällä. Hän on keskiössä heti lasten jälkeen. Viime yön hän vietti kanssani, lähti töihin, annoin eilisen päivällisen tähteet evääksi, ettei miehen tarvinnut lähteä kauppaan. Illalla hän tulee taas. Tämä on luontevaa ja helppoa. Ei tarvitse katkeroitua siivoamisesta tai ruoanlaittovuoroista tai vääntää raha-asioista tai mistään arkisesta.
Edullisempi iso omakotitalo kehyskunnasta? On tilaa ja mahtuu myös ääntä.
Typerin mahdollinen idea. En itse ikinä laittaisi teini-ikäisiä muuttamaan toiselle paikkakunnalle vain siksi, että minun pitäisi muuttaa yhteen uuden kumppanin kanssa. Teinit ovat yläasteella tai lukiossa, ja muutto todennäköisesti sotkisi heidän koulunkäyntinsä, kaverisuhteensa ja elämänsä muutenkin. Tuo olisi varmin keino saada teinit vihaamaan äidin/isän uutta kumppania, mahdollisesti lisäongelmina tulisi kaikenlaista muutakin oireilua, numerot voivat tippua, teinit eivät välttämättä löydä uusia kavereita, ikävöivät vanhoja ja pahimmillaan joku masentuu. En ottaisi tällaista riskiä muutaman vuoden takia. Teinit kuitenkin muuttaisivat muutaman vuoden kuluttua omilleen tai ainakin olisi koulut hoidettu. Ja myöskään itse en missään tapauksessa haluaisi muuttaa kehyskuntaan omakotitaloon - sitten kun teinit olisivat muuttaneet pois, joutuisi huomaamaan, että ihan hyvin voisi nyt asua Helsingissäkin, ja se iso omakotitalo on aivan liian iso.
Sen vielä ymmärrän, jos pikkulasten vanhemmat muuttavat kehyskuntaan omakotitaloon, mutta kuka hullu tekee niin teinien kanssa??? Luulisi, etä yhteenmuuttoa kumppanin kanssa malttaisi sen muutaman vuoden odottaa ja antaa omille lapsille nuoruuteen pysyvyyttä koulun ja kavereiden osalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen kanssa asuessa olisi aina sotkuisempaa. Pidän järjestyksestä.
Miesten työkalut ja laitteet vie paljon tilaa, tarvitsee olla isompi talo.
Miehet harvoin välittää samanlaisesta sisustuksesta kuin naiset.
Monet miehet on laiskoja siivoamaan.
Yhdessä asuessa toisesta tulee usein itsestäänselvyys eikä tule tehtyä asioita niin paljon yhdessä vaan molemmat puuhailee omiaan.
Tää työkalu, sisustus, johdot, elektroniikka jne asia. Tottahan tuo on. Miesten siivous monesti myös voi vaihdella.
Mutta. Samat naiset mitkä nyt kritisoi näitä, on nuorena suostunut avioon ja jopa lisääntymään näiden romunkerääjien edustajien kanssa.
Keski iässä ei enää jakseta näitä juttuja, vaikkei tarvitsisi enää lapsia tehdä, taloa rakennuttaa jne. ???
Sitä paitsi on paljon kauniita tai tavallisia koteja joissa asuu mieskin, eivät perheiden kodit yleensä ole mitään romuvarastoja vaikka tajuankin mitä romujutulla ajetaan takaa. Asunhan miehen kanssa... Tämä on molempien kompromissi tämä asunnon sisustus.
Miehet ei pidä mietetauluista, tuikkukipporivistä eikä muumi kattauksesta.
Totta on että parisuhde ja yhdessä asuminen on kompromissia. Mutta silti mieluiten asun mieheni kanssa, kuin että olisi eri asunto. Ja kakkoskierros on menossa.
Tai sit mä oon täysi kotipiika ja orja enkä vaan tajua asiaa ;)
Ketä sä yrität vakuuttaa ja miksi? Me ollaan tosiaan kaikki asuttu miesten kanssa joskus, ei sun tarvi kertoa millaista se on. Jos se sinulle sopii niin good for you, kaikkia ei vaan kiinnosta mitkään kompromissit. Ja miksi pitäisi?
Ihmettelee sitä kun nuorena samat naiset on näitä hunsvotti romunkerääjä miehiä ottaneet ja jopa lisääntyneet heidän kanssaan. Lapsiperhe arki ym ollut kenties vuosikymmeniä. Niin nyt kun olisi seesteinen keski-ikä niin ei kestetä mitään enää? Näin mä sen ymmärsin.
Mikä pointti tuollaisessa kestämis-elämässä on, jos voi elää siten kuin tahtoo eli eri asunnoissa? Miksi pitäisi kestää mitään asumisepämukavuuksia kun ei ole pakko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mami 86 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on aika setti teinejä, omistani toisella on Asperger, toisella syömishäiriö ja ahdistuneisuushäiriö. Eivät ole "omissa menoissaan" käytännössä ikinä koulua lukuun ottamatta. Miehen lapsilla on myös omat haasteensa, kaikilla on traumaattisia kokemuksia. Olisi aivan järjetöntä alkaa tässä tilanteessa haaveilla yhteenmuuttamisesta. Ehkä sitten, kun lapset ovat muuttaneet pois. Vaikea kuvitella, että tällaiselle sakille löytyisi myöskään kuuden tai edes viiden makuuhuoneen asuntoa, ainakaan kohtuuhinnalla tai - vuokralla.
Se, että emme asu yhdessä ei tarkoita, että pitäisin miestä ulkokehällä. Hän on keskiössä heti lasten jälkeen. Viime yön hän vietti kanssani, lähti töihin, annoin eilisen päivällisen tähteet evääksi, ettei miehen tarvinnut lähteä kauppaan. Illalla hän tulee taas. Tämä on luontevaa ja helppoa. Ei tarvitse katkeroitua siivoamisesta tai ruoanlaittovuoroista tai vääntää raha-asioista tai mistään arkisesta.
Edullisempi iso omakotitalo kehyskunnasta? On tilaa ja mahtuu myös ääntä.
Tuskin järkevää sekään. Asumme isohkon kaupungin lähiössä. Miehellä on oma asunto, minä vuokralla. Miehen työt ovat täällä, pyöräilymatkan päässä. Tämä alue on varmasti koko Suomen mittakaavassa halvinta seutua asua, joten täältä lähteminen ei auta asumiskuluihin. Ja lapset kuitenkin lähtevät jossain kohtaa ( toivottavasti lähitulevaisuudessa) omilleen ja mitä me sillä suurella talolla sitten tehdään. Huomioitava on myös se, että lapset, kummankaan, eivät ole sopeutuvaisinta sorttia. Ovat jo joutuneet niin paljon ottamaan vastaan kaikenlaista, ettemme halua lisätä taakkaa yhtään.
Tää kommentti ei ole sinulle vaan yleisesti. Onko tää joku alemman luokan ongelma ettei kyetä keski-iässä uuteen vakavaan suhteeseen muuttamisineen jne? Aloin miettimään työpaikan ihmisiä, sieltä löytyy usea joka on 40+ ja on muutettu, toiset avioliittoonkin, eli näitä haisevia lenkkari/autonroju/juoppous-mieslapsi-ties mitä-ongelmatapauksia ei ainakaan joka paikassa ole? Vai maakuntakohtainen eroavaisuus? Yhteenmeno varttuneella iällä vaatii paljon, se ei ole heikkohermoisten eikä pääkköjen hommaa. Kaikkien osapuolten täytyy sopeutua, joustaa ja tehdä kompromisseja.
Uskon kyllä naisten kirjoitukset, eli on raskaat syyt olla muuttamatta yhteen, mies laiska ja haiseva, ei tulla kenenkään lasten kanssa toimeen, hankalat jutut joka kantilta. Ja osa on saanut tarpeekseen ensimmäisen liiton miehestä koko miessukupuolesta. Mutta ette kai te toista samanlaista turhapuroa ole ottamassa?
Mutta miksi se ei ole täysin mahdotonta kaikilla?
Miksi se on joku lähtökohtainen tavoite ylipäätään että asutaan yhdessä? Sinulla on niin eri näkökulma jo koko asiaan että et pysty ymmärtämään muita. Sinulle yhdessä asuminen on itseisarvo, kaikille ei. Eikä se ole mikään ”mikä vikana” tai ylipäätään ongelma. Toiset nyt vaan tykkää asua niin.
En osaa sanoa itseisarvosta koska en ole ap:n määrittämässä tilanteesta. Luen muuten vain tätä ketjua. Olen pitkäaikaisessa liitossa nuoruudenrakkauden kanssa.
Yritän ymmärtää eri lailla ajattelevia mutta kunhan pohdin ääneen. Moni ketjussa on tuonut vain juuri esiin niitä isoja turn offeja jonka vuoksi yhdessä ei voida asua: Miehen suttuisuus, miehestä lähtevät äänet, miehen huonekalut ja autonromut, miehen lapset, naisen lapset, naisen siisteys, ei kykene enää sopeutumaan moiseen, pakko olla yksin isoja aikoja jne. Nämähän ovat juuri niitä negatiivisia syitä kysymykseen jota ap kysyi.
Onko sitä muuten nämä yksinelämistä liputtaneet miettineet että miten turvallisuus? Ikää tulee ja jos tulee paha sairaskohtaus tms, niin olisi hyvä jos olisi oma puoliso apua soittamassa tai haavoja sitomassa what ever. Joillakuilla uskonto voi vaikuttaa suuntaan tai toiseen mutta heitä ei ole tullut ketjussa keskusteluun mukaan.
Naiselle todistetusti vaarallisin paikka on oma koti, joten yksin asuminen on myös omaan turvallisuuteen liittyvä tekijä. Vähän vain eri tavoin kuin sinä tarkoitit.
Jos henkilö ei saa mitään siitä että asuisi jonkun toisen kanssa, niin miksi pitäisi asua?
Vierailija kirjoitti:
Juttelin eilen Tinderissä taas jonkun uuden hepun kanssa. Melkein ensimmäisen moin jälkeen alkoi tenttaaminen miten asun, montako huonetta, omistus- vai vuokra-asunto. Tulee mieleen että siinä etsitään enemmän asuntoa kuin naista. 🙄
Olen mäkin noita naisena kysynyt heti alkuun.
Syyt: asun itse kaupungissa ja voin kyllä vaihdella täällä asuntoa mutta maalle en lähde. Eli on hyvä setviä heti alkuun jos mies asuu maalla ok-talossa, että onko se seikka josta ei jousteta. Myönnän, että olen itse joustamaton, enkä muuta tai seurustele maalle. Mutta puolustuksekseni sanon että meitä citynaisia on paljon, onhan täälläkin aiheesta lukemattomat ketjut. Jos mies haluaa pysyä maalla ja mä kaupungissa, toivotan hänelle hyvää syksyn jatkoa ja onnea naisen etsintään, meidän ei kannata jatkaa koska se tössähtää heti tähän asumismuoto-asiaan.
Kenenkään varallisuuden perään en ole, ihan tarpeeksi itselläkin.
Eli välttis se mies ei ollut omaisuutesi perään mutta kysymyksen asettelusta kyllä selvinnee onko syy sama kun mulla vai puhdas lokkeilu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
162 lähti sitten lopuksi ihan pelottelemaan kun ei muuten saa meitä vakuutettua 😅😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mami 86 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on aika setti teinejä, omistani toisella on Asperger, toisella syömishäiriö ja ahdistuneisuushäiriö. Eivät ole "omissa menoissaan" käytännössä ikinä koulua lukuun ottamatta. Miehen lapsilla on myös omat haasteensa, kaikilla on traumaattisia kokemuksia. Olisi aivan järjetöntä alkaa tässä tilanteessa haaveilla yhteenmuuttamisesta. Ehkä sitten, kun lapset ovat muuttaneet pois. Vaikea kuvitella, että tällaiselle sakille löytyisi myöskään kuuden tai edes viiden makuuhuoneen asuntoa, ainakaan kohtuuhinnalla tai - vuokralla.
Se, että emme asu yhdessä ei tarkoita, että pitäisin miestä ulkokehällä. Hän on keskiössä heti lasten jälkeen. Viime yön hän vietti kanssani, lähti töihin, annoin eilisen päivällisen tähteet evääksi, ettei miehen tarvinnut lähteä kauppaan. Illalla hän tulee taas. Tämä on luontevaa ja helppoa. Ei tarvitse katkeroitua siivoamisesta tai ruoanlaittovuoroista tai vääntää raha-asioista tai mistään arkisesta.
Edullisempi iso omakotitalo kehyskunnasta? On tilaa ja mahtuu myös ääntä.
Tuskin järkevää sekään. Asumme isohkon kaupungin lähiössä. Miehellä on oma asunto, minä vuokralla. Miehen työt ovat täällä, pyöräilymatkan päässä. Tämä alue on varmasti koko Suomen mittakaavassa halvinta seutua asua, joten täältä lähteminen ei auta asumiskuluihin. Ja lapset kuitenkin lähtevät jossain kohtaa ( toivottavasti lähitulevaisuudessa) omilleen ja mitä me sillä suurella talolla sitten tehdään. Huomioitava on myös se, että lapset, kummankaan, eivät ole sopeutuvaisinta sorttia. Ovat jo joutuneet niin paljon ottamaan vastaan kaikenlaista, ettemme halua lisätä taakkaa yhtään.
Tää kommentti ei ole sinulle vaan yleisesti. Onko tää joku alemman luokan ongelma ettei kyetä keski-iässä uuteen vakavaan suhteeseen muuttamisineen jne? Aloin miettimään työpaikan ihmisiä, sieltä löytyy usea joka on 40+ ja on muutettu, toiset avioliittoonkin, eli näitä haisevia lenkkari/autonroju/juoppous-mieslapsi-ties mitä-ongelmatapauksia ei ainakaan joka paikassa ole? Vai maakuntakohtainen eroavaisuus? Yhteenmeno varttuneella iällä vaatii paljon, se ei ole heikkohermoisten eikä pääkköjen hommaa. Kaikkien osapuolten täytyy sopeutua, joustaa ja tehdä kompromisseja.
Uskon kyllä naisten kirjoitukset, eli on raskaat syyt olla muuttamatta yhteen, mies laiska ja haiseva, ei tulla kenenkään lasten kanssa toimeen, hankalat jutut joka kantilta. Ja osa on saanut tarpeekseen ensimmäisen liiton miehestä koko miessukupuolesta. Mutta ette kai te toista samanlaista turhapuroa ole ottamassa?
Mutta miksi se ei ole täysin mahdotonta kaikilla?
Miksi se on joku lähtökohtainen tavoite ylipäätään että asutaan yhdessä? Sinulla on niin eri näkökulma jo koko asiaan että et pysty ymmärtämään muita. Sinulle yhdessä asuminen on itseisarvo, kaikille ei. Eikä se ole mikään ”mikä vikana” tai ylipäätään ongelma. Toiset nyt vaan tykkää asua niin.
En osaa sanoa itseisarvosta koska en ole ap:n määrittämässä tilanteesta. Luen muuten vain tätä ketjua. Olen pitkäaikaisessa liitossa nuoruudenrakkauden kanssa.
Yritän ymmärtää eri lailla ajattelevia mutta kunhan pohdin ääneen. Moni ketjussa on tuonut vain juuri esiin niitä isoja turn offeja jonka vuoksi yhdessä ei voida asua: Miehen suttuisuus, miehestä lähtevät äänet, miehen huonekalut ja autonromut, miehen lapset, naisen lapset, naisen siisteys, ei kykene enää sopeutumaan moiseen, pakko olla yksin isoja aikoja jne. Nämähän ovat juuri niitä negatiivisia syitä kysymykseen jota ap kysyi.
Onko sitä muuten nämä yksinelämistä liputtaneet miettineet että miten turvallisuus? Ikää tulee ja jos tulee paha sairaskohtaus tms, niin olisi hyvä jos olisi oma puoliso apua soittamassa tai haavoja sitomassa what ever. Joillakuilla uskonto voi vaikuttaa suuntaan tai toiseen mutta heitä ei ole tullut ketjussa keskusteluun mukaan.
Ainahan asiaa voi miettiä uudestaan, jos joskus alkaa tuntua siltä. Mutta en näe mitään syytä muuttaa yhteen vaikka 45-vuotiaana sen vuoksi, että ehkä joskus 78-vuotiaana saa sairaskohtauksen. Sitähän voi muuttaa yhteen sitten vaikka vasta 70-vuotiaana tällaisista syistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mami 86 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on aika setti teinejä, omistani toisella on Asperger, toisella syömishäiriö ja ahdistuneisuushäiriö. Eivät ole "omissa menoissaan" käytännössä ikinä koulua lukuun ottamatta. Miehen lapsilla on myös omat haasteensa, kaikilla on traumaattisia kokemuksia. Olisi aivan järjetöntä alkaa tässä tilanteessa haaveilla yhteenmuuttamisesta. Ehkä sitten, kun lapset ovat muuttaneet pois. Vaikea kuvitella, että tällaiselle sakille löytyisi myöskään kuuden tai edes viiden makuuhuoneen asuntoa, ainakaan kohtuuhinnalla tai - vuokralla.
Se, että emme asu yhdessä ei tarkoita, että pitäisin miestä ulkokehällä. Hän on keskiössä heti lasten jälkeen. Viime yön hän vietti kanssani, lähti töihin, annoin eilisen päivällisen tähteet evääksi, ettei miehen tarvinnut lähteä kauppaan. Illalla hän tulee taas. Tämä on luontevaa ja helppoa. Ei tarvitse katkeroitua siivoamisesta tai ruoanlaittovuoroista tai vääntää raha-asioista tai mistään arkisesta.
Edullisempi iso omakotitalo kehyskunnasta? On tilaa ja mahtuu myös ääntä.
Tuskin järkevää sekään. Asumme isohkon kaupungin lähiössä. Miehellä on oma asunto, minä vuokralla. Miehen työt ovat täällä, pyöräilymatkan päässä. Tämä alue on varmasti koko Suomen mittakaavassa halvinta seutua asua, joten täältä lähteminen ei auta asumiskuluihin. Ja lapset kuitenkin lähtevät jossain kohtaa ( toivottavasti lähitulevaisuudessa) omilleen ja mitä me sillä suurella talolla sitten tehdään. Huomioitava on myös se, että lapset, kummankaan, eivät ole sopeutuvaisinta sorttia. Ovat jo joutuneet niin paljon ottamaan vastaan kaikenlaista, ettemme halua lisätä taakkaa yhtään.
Tää kommentti ei ole sinulle vaan yleisesti. Onko tää joku alemman luokan ongelma ettei kyetä keski-iässä uuteen vakavaan suhteeseen muuttamisineen jne? Aloin miettimään työpaikan ihmisiä, sieltä löytyy usea joka on 40+ ja on muutettu, toiset avioliittoonkin, eli näitä haisevia lenkkari/autonroju/juoppous-mieslapsi-ties mitä-ongelmatapauksia ei ainakaan joka paikassa ole? Vai maakuntakohtainen eroavaisuus? Yhteenmeno varttuneella iällä vaatii paljon, se ei ole heikkohermoisten eikä pääkköjen hommaa. Kaikkien osapuolten täytyy sopeutua, joustaa ja tehdä kompromisseja.
Uskon kyllä naisten kirjoitukset, eli on raskaat syyt olla muuttamatta yhteen, mies laiska ja haiseva, ei tulla kenenkään lasten kanssa toimeen, hankalat jutut joka kantilta. Ja osa on saanut tarpeekseen ensimmäisen liiton miehestä koko miessukupuolesta. Mutta ette kai te toista samanlaista turhapuroa ole ottamassa?
Mutta miksi se ei ole täysin mahdotonta kaikilla?
Miksi se on joku lähtökohtainen tavoite ylipäätään että asutaan yhdessä? Sinulla on niin eri näkökulma jo koko asiaan että et pysty ymmärtämään muita. Sinulle yhdessä asuminen on itseisarvo, kaikille ei. Eikä se ole mikään ”mikä vikana” tai ylipäätään ongelma. Toiset nyt vaan tykkää asua niin.
En osaa sanoa itseisarvosta koska en ole ap:n määrittämässä tilanteesta. Luen muuten vain tätä ketjua. Olen pitkäaikaisessa liitossa nuoruudenrakkauden kanssa.
Yritän ymmärtää eri lailla ajattelevia mutta kunhan pohdin ääneen. Moni ketjussa on tuonut vain juuri esiin niitä isoja turn offeja jonka vuoksi yhdessä ei voida asua: Miehen suttuisuus, miehestä lähtevät äänet, miehen huonekalut ja autonromut, miehen lapset, naisen lapset, naisen siisteys, ei kykene enää sopeutumaan moiseen, pakko olla yksin isoja aikoja jne. Nämähän ovat juuri niitä negatiivisia syitä kysymykseen jota ap kysyi.
Onko sitä muuten nämä yksinelämistä liputtaneet miettineet että miten turvallisuus? Ikää tulee ja jos tulee paha sairaskohtaus tms, niin olisi hyvä jos olisi oma puoliso apua soittamassa tai haavoja sitomassa what ever. Joillakuilla uskonto voi vaikuttaa suuntaan tai toiseen mutta heitä ei ole tullut ketjussa keskusteluun mukaan.
Ainahan asiaa voi miettiä uudestaan, jos joskus alkaa tuntua siltä. Mutta en näe mitään syytä muuttaa yhteen vaikka 45-vuotiaana sen vuoksi, että ehkä joskus 78-vuotiaana saa sairaskohtauksen. Sitähän voi muuttaa yhteen sitten vaikka vasta 70-vuotiaana tällaisista syistä.
Joo ja tilastollisesti katsottuna se äijä on tossa ikävaiheessa jo omaishoidettava ellei kuollut. Että eipä siitä oman sairauskohtauksen suhteen olis mitään apua, pelkkää lisävaivaa vain...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen kanssa asuessa olisi aina sotkuisempaa. Pidän järjestyksestä.
Miesten työkalut ja laitteet vie paljon tilaa, tarvitsee olla isompi talo.
Miehet harvoin välittää samanlaisesta sisustuksesta kuin naiset.
Monet miehet on laiskoja siivoamaan.
Yhdessä asuessa toisesta tulee usein itsestäänselvyys eikä tule tehtyä asioita niin paljon yhdessä vaan molemmat puuhailee omiaan.
Tää työkalu, sisustus, johdot, elektroniikka jne asia. Tottahan tuo on. Miesten siivous monesti myös voi vaihdella.
Mutta. Samat naiset mitkä nyt kritisoi näitä, on nuorena suostunut avioon ja jopa lisääntymään näiden romunkerääjien edustajien kanssa.
Keski iässä ei enää jakseta näitä juttuja, vaikkei tarvitsisi enää lapsia tehdä, taloa rakennuttaa jne. ???
Sitä paitsi on paljon kauniita tai tavallisia koteja joissa asuu mieskin, eivät perheiden kodit yleensä ole mitään romuvarastoja vaikka tajuankin mitä romujutulla ajetaan takaa. Asunhan miehen kanssa... Tämä on molempien kompromissi tämä asunnon sisustus.
Miehet ei pidä mietetauluista, tuikkukipporivistä eikä muumi kattauksesta.
Totta on että parisuhde ja yhdessä asuminen on kompromissia. Mutta silti mieluiten asun mieheni kanssa, kuin että olisi eri asunto. Ja kakkoskierros on menossa.
Tai sit mä oon täysi kotipiika ja orja enkä vaan tajua asiaa ;)
Ketä sä yrität vakuuttaa ja miksi? Me ollaan tosiaan kaikki asuttu miesten kanssa joskus, ei sun tarvi kertoa millaista se on. Jos se sinulle sopii niin good for you, kaikkia ei vaan kiinnosta mitkään kompromissit. Ja miksi pitäisi?
Ihmettelee sitä kun nuorena samat naiset on näitä hunsvotti romunkerääjä miehiä ottaneet ja jopa lisääntyneet heidän kanssaan. Lapsiperhe arki ym ollut kenties vuosikymmeniä. Niin nyt kun olisi seesteinen keski-ikä niin ei kestetä mitään enää? Näin mä sen ymmärsin.
Miksi pitäisi kestää? What’s in it for ME? Nyt on lapset tehty ja miehet paapottu, on tullut aika elää itselle. En varmana ”kestä” asioita vain jostakin kestämisen ilosta vaan aion todella nauttia elämästä.
En tee enää ikinä mitään, mikä ei ole joko pakollista, hyödyllistä tai mukavaa.
Luulen että täällä on 2 laisia naisia. Niitä jotka ovat paaponeet sitä ekaa ukkoaan+perhettään ja niitä jotka ovat eläneet tasa-arvoisessa parisuhteessa mutta ero tullut myöhemmin kaikille. Ryhmän 1 naiset ovat saaneet paapomisesta tarpeekseen ja haluavat elää yksin/lastensa kanssa. Ryhmän 2 naiset ovat valmiimpia ottamaan uuden miehen oikein kotiinsa asti asumaan. Heille ei ole tullut "miestenpaapomiskiintiö" täyteen nimittäin! Eikä ehkä tule ikinä, ovatten sellaisia vahvempia naisia joita eivät miehet pompota vaan osaavat vaatia miestäkin tekemään kotona osansa ja ehkä valitsevatkin fiksummat miehet. (Tai sitten täys nössöjä passaajia mutta hyväksyvät asian. )
Ehkä jokainen tuttavapiiriään miettimällä löytää kummankin laisia naisia, niin ykkös- kuin kakkoskierrokseltakin. Pitäisihän se tasa-arvo olla kotitöissä jos molemmat tuo leipää pöytään. Mutta ei se vielä ole vaikka eletään jo vuotta 2021.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loppujen lopuksi noissa vanhuusongelmissakin tulee vain lisähuolia kun yhdessä asujat pakotetaan omaishoitajiksi. Yksin asuvat saa ulkopuolista apua helpommin.
170 ihanaa lokerointia. Täytyyhän sitä nyt jotenkin saada lytätä toisella tavalla ajattelevia. Ei voi vain hyväksyä että ihmiset tykkää eri asioista ja that’s it.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdessä asuminen vaatii jatkuvia kompromisseja. Sitä sietää, jos saa suhteesta valtavan paljon enemmän, kuin se ottaa.
Hyvin harva keski-ikäisenä solmittu suhde on sellainen.
166 minä en ymmärrä mitään asumismuotojen kartoituksia siinä vaiheessa kun vasta ensi kerran jutellaan. Siitä on vuosien matka siihen että muuttaisin yhteen jonkun kanssa. Nämä on niitä ihmisiä jotka muuttaa heti yhteen uuden kumppanin kanssa ennen kuin edes kunnolla tuntee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt keräillään vain rusinat pullista. Ja tietenkin pidetään omat asunnot.
Minkä ihmeen takia pitäisi ehdoin tahdoin hankkia ongelmia? Naurattaa tuollaiset muita "rusinat pullista" -ihmisiksi syyttelevät, jotka päättömästi ja harkitsematta muuttavat aina nopeasti uuden kumppanin kanssa yhteen.
Minä taas ymmärsin tuon tarkoittavan sitä, että suhteessa ei ole arjen rutiineja vaan sitä kaikkea hauskaa. Se onnistuu, kun pidetään omat asunnot.
Miksi suhteessa pitäisi olla nimenomaan arjen rutiineita? Tosin kyllähän niitä silloinkin tulee nähtyä, vaikka erillään asuttaisiinkin, koska kyllähän erillään asuvakin pariskunta viettää aikaa vuoroin kummankin kotona, tekee arkisia juttuja yhdessä jne. Ja varmasti tulee nähtyä myös muuta kuin "kaikkea hauskaa" - kun toisella on huolia tai murheita, niitä käydään ihan samalla lailla läpi yhdessä, kuin jos asuttaisiin yhdessä.
Miksi pitäisi muuttaa tai ottaa jokin haiseva ukko nurkkiin pyörimään? Ei kiinnosta. Arvostan omaa vapautta ja rauhaa järjestää kotini jka elämäni niinkuin haluan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen kanssa asuessa olisi aina sotkuisempaa. Pidän järjestyksestä.
Miesten työkalut ja laitteet vie paljon tilaa, tarvitsee olla isompi talo.
Miehet harvoin välittää samanlaisesta sisustuksesta kuin naiset.
Monet miehet on laiskoja siivoamaan.
Yhdessä asuessa toisesta tulee usein itsestäänselvyys eikä tule tehtyä asioita niin paljon yhdessä vaan molemmat puuhailee omiaan.
Tää työkalu, sisustus, johdot, elektroniikka jne asia. Tottahan tuo on. Miesten siivous monesti myös voi vaihdella.
Mutta. Samat naiset mitkä nyt kritisoi näitä, on nuorena suostunut avioon ja jopa lisääntymään näiden romunkerääjien edustajien kanssa.
Keski iässä ei enää jakseta näitä juttuja, vaikkei tarvitsisi enää lapsia tehdä, taloa rakennuttaa jne. ???
Sitä paitsi on paljon kauniita tai tavallisia koteja joissa asuu mieskin, eivät perheiden kodit yleensä ole mitään romuvarastoja vaikka tajuankin mitä romujutulla ajetaan takaa. Asunhan miehen kanssa... Tämä on molempien kompromissi tämä asunnon sisustus.
Miehet ei pidä mietetauluista, tuikkukipporivistä eikä muumi kattauksesta.
Totta on että parisuhde ja yhdessä asuminen on kompromissia. Mutta silti mieluiten asun mieheni kanssa, kuin että olisi eri asunto. Ja kakkoskierros on menossa.
Tai sit mä oon täysi kotipiika ja orja enkä vaan tajua asiaa ;)
Ketä sä yrität vakuuttaa ja miksi? Me ollaan tosiaan kaikki asuttu miesten kanssa joskus, ei sun tarvi kertoa millaista se on. Jos se sinulle sopii niin good for you, kaikkia ei vaan kiinnosta mitkään kompromissit. Ja miksi pitäisi?
Ihmettelee sitä kun nuorena samat naiset on näitä hunsvotti romunkerääjä miehiä ottaneet ja jopa lisääntyneet heidän kanssaan. Lapsiperhe arki ym ollut kenties vuosikymmeniä. Niin nyt kun olisi seesteinen keski-ikä niin ei kestetä mitään enää? Näin mä sen ymmärsin.
Miksi pitäisi kestää? What’s in it for ME? Nyt on lapset tehty ja miehet paapottu, on tullut aika elää itselle. En varmana ”kestä” asioita vain jostakin kestämisen ilosta vaan aion todella nauttia elämästä.
En tee enää ikinä mitään, mikä ei ole joko pakollista, hyödyllistä tai mukavaa.
Luulen että täällä on 2 laisia naisia. Niitä jotka ovat paaponeet sitä ekaa ukkoaan+perhettään ja niitä jotka ovat eläneet tasa-arvoisessa parisuhteessa mutta ero tullut myöhemmin kaikille. Ryhmän 1 naiset ovat saaneet paapomisesta tarpeekseen ja haluavat elää yksin/lastensa kanssa. Ryhmän 2 naiset ovat valmiimpia ottamaan uuden miehen oikein kotiinsa asti asumaan. Heille ei ole tullut "miestenpaapomiskiintiö" täyteen nimittäin! Eikä ehkä tule ikinä, ovatten sellaisia vahvempia naisia joita eivät miehet pompota vaan osaavat vaatia miestäkin tekemään kotona osansa ja ehkä valitsevatkin fiksummat miehet. (Tai sitten täys nössöjä passaajia mutta hyväksyvät asian. )
Ehkä jokainen tuttavapiiriään miettimällä löytää kummankin laisia naisia, niin ykkös- kuin kakkoskierrokseltakin. Pitäisihän se tasa-arvo olla kotitöissä jos molemmat tuo leipää pöytään. Mutta ei se vielä ole vaikka eletään jo vuotta 2021.
Minä kuulun ryhmään 2. Minulla on vain hyviä kokemuksia yhdessä asumisesta: tehtiin kotityöt yhdessä, jaettiin lastenhoitovastuu (myös hoitovapailla vuoroteltiin), tehtiin asioita yhdessä, mutta oli myös paljon omaa aikaa, ei kyttäämistä tai muuta ahdistavaa. Oli todella kiva asua yhdessä ja suhde oli tasa-arvoinen. Mutta silti nyt 40+ ikäisenä en kaipaa yhdessä asumista monestakaan syystä - ei siksi, että minulla olisi negatiivinen käsitys yhdessä asumisesta, vaan muista syistä. Minusta on nyt kiva asua itsekseni. Ja minulla on lapsia, joiden arkea en halua sekoittaa. En myöskään kaipaa yhdessä asumisen hyviäkään puolia, koska minusta on kai iän myötä tullut enemmän sellainen, joka kaipaa paljon omaa aikaa.
Olkoonkin, että en erityisemmin välittäisi kenenkään sekoittavan ympyröitäni kotonani, olen tullut tulokseen, että vain sellaisen kanssa viitsisin aloittaa parisuhteen, jonka kanssa voisin kuvitella myös asuvani yhdessä. Palstalla kyllä naiset mainitsevat sitoutumiskammoiset miehet, mutta totuus taitaaa olla toisinpäin sukupuolien suhteen, kun tätä ketjua lukee.
Vierailija kirjoitti:
mami 86 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on aika setti teinejä, omistani toisella on Asperger, toisella syömishäiriö ja ahdistuneisuushäiriö. Eivät ole "omissa menoissaan" käytännössä ikinä koulua lukuun ottamatta. Miehen lapsilla on myös omat haasteensa, kaikilla on traumaattisia kokemuksia. Olisi aivan järjetöntä alkaa tässä tilanteessa haaveilla yhteenmuuttamisesta. Ehkä sitten, kun lapset ovat muuttaneet pois. Vaikea kuvitella, että tällaiselle sakille löytyisi myöskään kuuden tai edes viiden makuuhuoneen asuntoa, ainakaan kohtuuhinnalla tai - vuokralla.
Se, että emme asu yhdessä ei tarkoita, että pitäisin miestä ulkokehällä. Hän on keskiössä heti lasten jälkeen. Viime yön hän vietti kanssani, lähti töihin, annoin eilisen päivällisen tähteet evääksi, ettei miehen tarvinnut lähteä kauppaan. Illalla hän tulee taas. Tämä on luontevaa ja helppoa. Ei tarvitse katkeroitua siivoamisesta tai ruoanlaittovuoroista tai vääntää raha-asioista tai mistään arkisesta.
Edullisempi iso omakotitalo kehyskunnasta? On tilaa ja mahtuu myös ääntä.
Typerin mahdollinen idea. En itse ikinä laittaisi teini-ikäisiä muuttamaan toiselle paikkakunnalle vain siksi, että minun pitäisi muuttaa yhteen uuden kumppanin kanssa. Teinit ovat yläasteella tai lukiossa, ja muutto todennäköisesti sotkisi heidän koulunkäyntinsä, kaverisuhteensa ja elämänsä muutenkin. Tuo olisi varmin keino saada teinit vihaamaan äidin/isän uutta kumppania, mahdollisesti lisäongelmina tulisi kaikenlaista muutakin oireilua, numerot voivat tippua, teinit eivät välttämättä löydä uusia kavereita, ikävöivät vanhoja ja pahimmillaan joku masentuu. En ottaisi tällaista riskiä muutaman vuoden takia. Teinit kuitenkin muuttaisivat muutaman vuoden kuluttua omilleen tai ainakin olisi koulut hoidettu. Ja myöskään itse en missään tapauksessa haluaisi muuttaa kehyskuntaan omakotitaloon - sitten kun teinit olisivat muuttaneet pois, joutuisi huomaamaan, että ihan hyvin voisi nyt asua Helsingissäkin, ja se iso omakotitalo on aivan liian iso.
Sen vielä ymmärrän, jos pikkulasten vanhemmat muuttavat kehyskuntaan omakotitaloon, mutta kuka hullu tekee niin teinien kanssa??? Luulisi, etä yhteenmuuttoa kumppanin kanssa malttaisi sen muutaman vuoden odottaa ja antaa omille lapsille nuoruuteen pysyvyyttä koulun ja kavereiden osalta.
Asia on juuri näin. Mutta ongelmaksi asia tulee siinä vaiheessa kun lapset eivät ole ihan samanikäisiä. Eli on 5v,9v sekä 15v lapsi. Aivan eri elämäntilanne. Muuttaako sinne kehyskuntaan vai ei? Jos ei muuteta tuon 15-vuotiaan takia perustellusti niin odottaako äidin uusi hellu tollaset 15-20 v että tämä nuorinkin aikuistuu ja lähtee? Lasten isä kyllä voi porhaltaa tahollaan vaikka missä mutta äidin harteille jää tämä kaikki.
Ennen vanhaan naiset muuttivat miesten luo, koska muuta vaihtoehtoa ei ollut. Sen jälkeen naiset muuttivat miesten luo, koska naisilla ei ollut varaa omaan asuntoon. Kautta aikojen yhteen on muutettu siksi, että naiset ovat olleet miehistä riippuvaisia epäitsenäisiä olentoja.
Eli ennemminkin kysyisin, miksi kukaan nainen haluaisi asua miehen kanssa muusta kuin taloudellisesta syystä? Läheisriippuvuus tai vastaava?
Itse en ikinä maailmassa tekisi lapsilleni sitä, ett äperustaisin uusperheen, se on kaikista painajaisista pahin että joutuisin miehen jatkuvan läsnäolon lisäksi sietämään myös hänen lapsiaan.
Luojan kiitos elämme vuotta 2021 ja minulla on oma rakas koti ja rakas mies omassa kodissaan.
Alue: Aihe vapaa
Miksi parisuhteen tulisi olla kestämistä ja siinä tulisi toistaa aina samoja kaavoja kykenemättä pohtimaan ja harkitsemaan erilaisia tapoja olla parisuhteessa? Miten joku on keski-iässä jo noin kaavoihinsa kangistunut?