Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Keski-ikäinen nainen, miksi et enää haluaisi muuttaa uuden miesystävän kanssa yhteen?
22.11.2021 |
Olen itse viiskymppinen nainen, tokalla kierroksella, "uusperhe" ja avioliitto joka solmittu keski-ikäisenä.
Palstalla ja tosielämässä tulee usein vastaan naisten toteamus, että uusi miesystävä/ystäviä voi olla mutta ei ikinä yhteenmuuttoa (avioliitto olisi varmaan kauhistus :) ) . Pidetään tämä uusi mies ikäänkuin erillisenä saarekkeena muusta elämästä.
Nyt kysyn: mitä hirvittävää siinä olisi että asuisi yhdessä kumppaninsa kanssa? Ette varmaan fiksuina naisina ottaisi mitään kaheleita renttuja edes miesystäväksi, eli joku taso varmasti näillä tapailumiekkosilla on kuitenkin?
Eihän se ole yhtä selkeätä kuin nuorena, lapsetkin useimmilla, mutta toisaalta jo aika vanhoja tässä iässä alkavat olemaan ja heillä omat menonsa jo.
Ja jos lapset ovat vielä suht pieniä, palstallakin usein neuvotaan, että odottakaa kunnes lentävät pesästä. Odottaako se toinen osapuoli pahimmillaan yli kymmenenkin vuotta että toisen lapset lähtevät? Etenkin jos hänellä ei ole sama tilanne. Eli on joko lapseton tai sitten lapset ovat jo isoja, tai ei muuten näe ongelmana uusioperhettä.
Eikö se ole hankalaakin kun kahdesta paikasta seurustellaan ja kyläillään? Ja ellei ole miljonääri, onhan se taloudellinenkin kysymys, kun täytyy pitää kahta asuntoa.
Tiedän 60+ ikäisiäkin pareja jotka ovat menneet jopa avioliittoon, suhteellisen pian ensi tapaamisesta.
Moni mies kuitenkin tahtoisi että uusi naisystävä muuttaisi yhteen? En haluaisi uskoa että pelkän sukanpesijää ja ruoanlaittajaa olisivat vailla. En puhu nyt mistään toivottomista tapauksista vaan ihan fiksuista tavallisista miehistä siis, jotka kyllä itsekin selviävät arjesta.
Valaiskaapa, naiset asiaa :) koska itse kuulun selkeästi vähemmistöön koska olen muuttanut "vanhoilla päivilläni" yhteen miehen kanssa.
Kommentit (198)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperhekuvioihin en suostu ja niin kauan kun on lapset kotona, ei meille ketään oteta.
Entäs sitten kun lapset muuttavat pois, ja tuleekin uusi mies kotiin, ehkä olette vaihtanut pienempään perheasunnosta. Jos lapset palaavatkin takaisin? Mitä sitten tapahtuu kun kaksiossa onkin äidin uusi hellu? Paljonko muuten aikuiset lapset palaavat takaisin, uskaltaako sitä missä kohdin vaihtaa pienempään city kämppään?
Kyllä mies saa lähteä. Oma lapsi on aina tärkein, hyvänen aika!
tämä on yksi syy, miksi miehen ei ikinä pidä sekaantua yh:seen
Minä taas naisena en ikinä sekaantuisi mieheen, jolla on lapsia. Pieniä tai jo aikuisia, ihan sama. Ei kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin siinä kuitenkin kävisi että pian löytäisin itseni tekemästä kaikki parisuhteen kotityöt ja metatyöt ja lähettämästä joulukortteja miehen suvulle. Joten en enää edes kokeilisi päädynkö tuohon vai en.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan ajatuksena:
Mieheni erosi exästään, koska ex-vaimo on alkoholisti. Tämän ketjun logiikan mukaan hän sanoisi: En halua enää koskaan muuttaa naisen kanssa yhteen, koska en jaksa katsoa toisen juomista. Kaikki naiset on sellaisia.
Tässä ketjussa perustelu nimittäin on, että kaikki miehet ovat laiskoja ja/tai vonkaajia enkä jaksa enää ketään passata. Ja tämä päätelmä on vedetty edellisestä avioliitosta.
Sinänsä kyllä ketju on vastannut hyvin ap:n alkuperäiseen kysymykseen.
Kuinka monessa parisuhteessa Suomessa nainen on alkoholisti ja kuinka monessa taas päävastuussa perheen arjesta? Lukuja ei tarvitse laittaa prosentin tarkkuudella, joten lähimpään viiteen prosenttiin pyöristettynä riittää. Kiitän jo etukäteen vastauksesta.
tajusit 0,1% kirjoituksesta ja 99,9% meni ohi. 5% tarkkuudella ilmoitettuna et tajunnut mitään.
Suhde pysyy tuoreempana kun asutaan eri osoitteissa. Saa myös halutessaan nukkua yksin ja puuhailla rauhassa yksin omiaan. Kotini on myös omanlaiseni ja siisti eikä se ole täynnä miehen työkaluja ja muuta sälää. Lisäksi kiva sisustaa oman maun mukaan eikä miehenkin.
Mieheni omistaa paljon erilaisia työkaluja ja laitteita sekä muuta sälää joten hänen tavaramääränsä vuoksi meillä pitäisi olla iso talo varastoineen jotta kaikki mahtuisi. Nyt voin asua kaksiossa.
Olen 42 v ja yhdessä oltu 8 vuotta. Vietetään kyllä yhdessä aikaa ihan säännöllisesti ja molempien luona.
Miehen kanssa asuessa olisi aina sotkuisempaa. Pidän järjestyksestä.
Miesten työkalut ja laitteet vie paljon tilaa, tarvitsee olla isompi talo.
Miehet harvoin välittää samanlaisesta sisustuksesta kuin naiset.
Monet miehet on laiskoja siivoamaan.
Yhdessä asuessa toisesta tulee usein itsestäänselvyys eikä tule tehtyä asioita niin paljon yhdessä vaan molemmat puuhailee omiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehen kanssa asuessa olisi aina sotkuisempaa. Pidän järjestyksestä.
Miesten työkalut ja laitteet vie paljon tilaa, tarvitsee olla isompi talo.
Miehet harvoin välittää samanlaisesta sisustuksesta kuin naiset.
Monet miehet on laiskoja siivoamaan.
Yhdessä asuessa toisesta tulee usein itsestäänselvyys eikä tule tehtyä asioita niin paljon yhdessä vaan molemmat puuhailee omiaan.
Tää työkalu, sisustus, johdot, elektroniikka jne asia. Tottahan tuo on. Miesten siivous monesti myös voi vaihdella.
Mutta. Samat naiset mitkä nyt kritisoi näitä, on nuorena suostunut avioon ja jopa lisääntymään näiden romunkerääjien edustajien kanssa.
Keski iässä ei enää jakseta näitä juttuja, vaikkei tarvitsisi enää lapsia tehdä, taloa rakennuttaa jne. ???
Sitä paitsi on paljon kauniita tai tavallisia koteja joissa asuu mieskin, eivät perheiden kodit yleensä ole mitään romuvarastoja vaikka tajuankin mitä romujutulla ajetaan takaa. Asunhan miehen kanssa... Tämä on molempien kompromissi tämä asunnon sisustus.
Miehet ei pidä mietetauluista, tuikkukipporivistä eikä muumi kattauksesta.
Totta on että parisuhde ja yhdessä asuminen on kompromissia. Mutta silti mieluiten asun mieheni kanssa, kuin että olisi eri asunto. Ja kakkoskierros on menossa.
Tai sit mä oon täysi kotipiika ja orja enkä vaan tajua asiaa ;)
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään ongelma asua erillään. Haluan nukkua yksin, juoda aamukahvini yksin, haluan puuhailla kotonani yksin ja sisustaa sen ilman miesten hirveitä medialaitteita ja johtokasoja. En myöskään halua enää tarjota kodinhoidollisia palveluita enkä ole kiinnostunut seksistäkään. En myöskään perustää lääppimisestä ja nuolemisesta, en naaman enkä alapään.
Mutta siis haluat parisuhteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En haluaisi nukkua yhdessä ja mies varmasti vaatisi sitä, vaikka kumpikin nukkuisi paremmin muuten. En halua mitään miesten rojuja kotiin. Miehet on usein sorkuisia, yksikin vaelteli kodissani partakonetta ajaen.
Viikingeillä taisi olla tietty viisaus muista julmuuksistaan huolimatta tai juuri niiden johdosta: pane,ketä huvittaa-toista ei voi omistaa. Itse nyt 40 täyttäneenä olen jo vuosikymmenen verran asustanut "susiparina" lapseni isän kanssa ja mikään, ei siis mikään ärsytä niin paljon,kuin toisen naaman katselu silloin,kun ei ole sillä tuulella. Varsinkin,jos jako on se,että nainen hoitaa huushollin ja mukulat kaikkine tarpeineen pääosin-mies sitten hoitaa kuljetukset,antaa rahaa ruokakauppaan,harrastuksiin ja lahjoihin jos tarvitsee,on isi-viikonloppuja ja sitä rataa. Muutamme tulevaisuudessa todennäköisesti samaan talouteen,mutta ehdottomasti vasta sitten kun lapset ovat jo omillaan ja saamme keskittyä vain toisiimme/itseemme. Ei päivääkään ennen. Hirtehisesti voi ajatella,että nyt ehkä samalle tontille voisimme sopia,jos tilaa olisi 10 hehtaaria :) Surullista mutta totta-traumat joita on meille molemmille tullut elämän varrella aikaansaavat sen,että yhteisarki saman katon alla ei ole realismia, valintoja joutuu tekemään,jotta lapsset eivät kärsi enempää kuin on pakko. Vastuuta joutuu kantamaan ja arkea pyörittämään ja myös se on valinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen kanssa asuessa olisi aina sotkuisempaa. Pidän järjestyksestä.
Miesten työkalut ja laitteet vie paljon tilaa, tarvitsee olla isompi talo.
Miehet harvoin välittää samanlaisesta sisustuksesta kuin naiset.
Monet miehet on laiskoja siivoamaan.
Yhdessä asuessa toisesta tulee usein itsestäänselvyys eikä tule tehtyä asioita niin paljon yhdessä vaan molemmat puuhailee omiaan.
Tää työkalu, sisustus, johdot, elektroniikka jne asia. Tottahan tuo on. Miesten siivous monesti myös voi vaihdella.
Mutta. Samat naiset mitkä nyt kritisoi näitä, on nuorena suostunut avioon ja jopa lisääntymään näiden romunkerääjien edustajien kanssa.
Keski iässä ei enää jakseta näitä juttuja, vaikkei tarvitsisi enää lapsia tehdä, taloa rakennuttaa jne. ???
Sitä paitsi on paljon kauniita tai tavallisia koteja joissa asuu mieskin, eivät perheiden kodit yleensä ole mitään romuvarastoja vaikka tajuankin mitä romujutulla ajetaan takaa. Asunhan miehen kanssa... Tämä on molempien kompromissi tämä asunnon sisustus.
Miehet ei pidä mietetauluista, tuikkukipporivistä eikä muumi kattauksesta.
Totta on että parisuhde ja yhdessä asuminen on kompromissia. Mutta silti mieluiten asun mieheni kanssa, kuin että olisi eri asunto. Ja kakkoskierros on menossa.
Tai sit mä oon täysi kotipiika ja orja enkä vaan tajua asiaa ;)
Ketä sä yrität vakuuttaa ja miksi? Me ollaan tosiaan kaikki asuttu miesten kanssa joskus, ei sun tarvi kertoa millaista se on. Jos se sinulle sopii niin good for you, kaikkia ei vaan kiinnosta mitkään kompromissit. Ja miksi pitäisi?
Meillä on yhteensä viisi teiniä. Emme todellakaan lähde virittelemään mitään uusperhekuviota. Se olisi sitä paitsi työssäkäyvälle miehelle pska diili, joutuisi mun ja lasteni elättäjäksi osaltaan myös. Enkä halua enää ryhtyä kodinhengettäreksi, se on nähty. Vaikka mies toki itse kämpästään huolehtii, niin kyllä se vain yhteen muutettaessa kummasti tahtoo vinksahtaa naiselle, se siivoaminen ja ruoanlaitto. Teen sitä nytkin tietysti, mutta on eri asia, kun olen ainoa aikuinen taloudessa. Meille kahdelle introvertille tämä on loistava järjestely.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ota enää koskaan miestä riesakseni. Panokaveri riittää.
Ollaan n. 45-vuotiaita. Molempien lapset täysi-ikäisiä. Hänellä omistusasunto, itse olen vuokralla ja makselen vielä muutaman vuoden velkoja. En halua sotkea ketään näihin velkoihin. Tuntuisi myös oudolta lasteni vierailut jos yhtäkkiä heille vieras puolisoni alkaisi sanella sääntöjä. En myöskään jaksaisi hänen lastensa vierailuja koska en ole tottunut passaamaan vieraita aikaisemminkaan. Olen asunut jo n. 15 vuotta ilman toista aikuista talossa niin tuntuu työläältä enää yrittää. Ja niin kauan kun työelämässä on ja vapaapäivät toisen kanssa lähes aina eri aikaan, niin mukavampi loikoilla vapailla ilman että joutuu heräämään toisen herätyskelloon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutamaa olen elämäni aikana katsellut ja voi sanoa että se alkuhuuma katoaa ennenkuin ehtii hii sanoa.
Miehet kyllä luulee olevansa sellaisia luomakunnan kruunuja. Eli ei kiitos enää.
Rehellisesti sanottuna en usko, että minusta on siihen yhdessä asumiseen. Olen asunut kuitenkin enimmäkseen yksin aina, siis siitä lähtien kun muutin vanhempien luota pois. Vuodet ovat vierineet ja on minulla pari suhdeyritelmää takana, toisessa mies asuikin luonani 3 vuotta. Mutta muuten olen asunut aina yksin, eli jo parikymmentä vuotta. Minulle on todella vieras ajatus, että täällä asunnossani olisi koko ajan joku kyttäämässä kaikkea mitä touhuilen. En saisi olla omassa rauhassa ollenkaan ja täällä olisi jonkun muun tavaroita. Ahdistava ajatus.
Olen myös vähän sellainen liian nössö, parisuhteessa helposti unohdan itseni ja keskityn vain siihen mieheeni. Erillään asuminen auttanee myös siihen, että ymmärrän olevani edelleen erillinen ihminen jolla on muutakin elämää kuin mies.
Minulla on muutama periaate joista en luopuisi JOS miehen vielä huolisin:
-ei yhteenmuuttoa
-ei sitomista ja kyttäilyä
-omat rahat. Omat tulot ja omat menot.
-ehdoton vapaus yksityiselämään.
-normaali terve luottamus. Jos siihen ei kykene on entinen.
Siis kaksi erillistä huushollia, kaksi erillistä rahataloutta, kaksi vapaata elämää ilman epäluuloja ja syytöksiä ja mustasukkaisuutta. Molemmin puolin.
Yhteistä voisi olla matkustelu, kivat harrastukset, kaikki mukava elämään kuuluva. Koska minulla on kaikki tarvitsemani ja mitä ei ole pystyn hankkimaan jos se on tarpeen, en tarvitse ketään siihenkään asiaan.
Takana on niin monta (alle 10) parisuhdetta. Ja tuskin alan enää minkäänlaiseen parisuhteeseen.
Meillä on aika setti teinejä, omistani toisella on Asperger, toisella syömishäiriö ja ahdistuneisuushäiriö. Eivät ole "omissa menoissaan" käytännössä ikinä koulua lukuun ottamatta. Miehen lapsilla on myös omat haasteensa, kaikilla on traumaattisia kokemuksia. Olisi aivan järjetöntä alkaa tässä tilanteessa haaveilla yhteenmuuttamisesta. Ehkä sitten, kun lapset ovat muuttaneet pois. Vaikea kuvitella, että tällaiselle sakille löytyisi myöskään kuuden tai edes viiden makuuhuoneen asuntoa, ainakaan kohtuuhinnalla tai - vuokralla.
Se, että emme asu yhdessä ei tarkoita, että pitäisin miestä ulkokehällä. Hän on keskiössä heti lasten jälkeen. Viime yön hän vietti kanssani, lähti töihin, annoin eilisen päivällisen tähteet evääksi, ettei miehen tarvinnut lähteä kauppaan. Illalla hän tulee taas. Tämä on luontevaa ja helppoa. Ei tarvitse katkeroitua siivoamisesta tai ruoanlaittovuoroista tai vääntää raha-asioista tai mistään arkisesta.
Pidän itsenäisyydestä ja kaipaan säännöllisesti omaa aikaa. Siksi yhteenmuutto ei ole tuntunut tarpeelliselta. Naimisiin olemme kyllä menneet, emme ole katsoneet asumisjärjestelymme olevan este sitoutumiselle.
Alue: Aihe vapaa
tämä on yksi syy, miksi miehen ei ikinä pidä sekaantua yh:seen