Lue keskustelun säännöt.
Onko juna jo mennyt, jos ei 30 ikävuoteen mennessä ole seurustellut?
21.11.2021 |
Olen vähän yli 30-vuotias nainen, ja viime aikoina miettinyt ehkä vähän enemmän parisuhteita, seurustelua, kumppanuutta ja niin edelleen. En ole siis itse koskaan seurustellut, tapaillut, treffaillut, sekstaillut tai edes suudellut. Uskon vakaasti, että pärjään myös seuraavat 30 vuotta ilman romanttista tai seksuaalista ihmissuhdetta. Silti nyt, kun ikä alkaa kolmosella, on mieleen ehkä hiipinyt ajatus siitä, että ehkä minulla ei olekaan muuta vaihtoehtoa. Tavallaan nuorempana on voinut kohauttaa olkiaan ja tietää, että kaikki tiet ovat auki, jos mieli joskus muuttuu. Mutta mitäs jos se juna menikin jo, ja minä jäin hölmönä asemalle hakemaan ylihintaista suklaapatukkaa siitä välipala-automaatista?
Koen olevani tosi tavallinen ihminen muuten, en mitenkään yhteiskunnasta erossa, syrjäytynyt tai poikkeuksellisen ujo tai estynyt. Olen kouluttautunut, on oman alan töitä, on säästötili, kavereita ja tyhjiä wolt-tilausten pusseja paperinkeräyksessä. Olen sosiaalisesti aika taitavakin, ja teen töitä ihmisten kanssa. Fiksu ja filmaattinen. Horisontaalisesti olen toki aivan turhan laajamittainen, mutta sellaisella vähän hyväksytymmällä päärynämäisellä tavalla, ja kasvoilta sellainen tavis. En kaunotar missään tapauksessa, mutta sellainen helposti lähestyttävän ihmisen naama. Miesten kanssa tulen kaverina tai työkaverina hyvin toimeen. Muuta kiinnostusta en herätä, viimeksi joskus 2013 tienoilla joku on tullut jututtamaan.
Tiivistettynä en siis ole lainkaan tyytymätön tilanteeseeni, mutta lopullinen valinta ahdistaa ajatuksena vähän. Että jos tämä nyt on se mun ainoa mahdollinen tie, ja olen sulkenut muut ovet ikuisiksi ajoiksi. Tuleeko jossain kohtaa kaduttua? Onko vielä ihan mahdollista, että päätyy pitkään ja vakaaseen parisuhteeseen? Osaisiko sitä edes jakaa sitä yhteistä arkea, kun on 12 vuotta asunut ihan yksin?
Vaikka tässä nyt sepustan pitkän pätkän itsestäni, niin muutkin saavat ehdottomasti esittää pohdintaansa ja kertoa omastakin tilanteestaan.
Kommentit (74)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuskin sen naisena niin väliä on.
Miehellä vastaava tilanne on kyllä hyvin hankala, näin diplomaattisesti muotoiltuna.
Naisena kyse on siitä, että kukaan ei ole kelvannut. AP on varmasti saanut lukuisia treffikutsuja aikuisena, mutta kukaan ei ole kelvannut.
Odotellaan sitä unelmien prinssiä, jota ei ole vielä tullut vastaan.
Vaihtoehdot on joko jatkaa odottamista, tai kelpuuttaa joku "huonompi" mies ehdokkaista. Nainen voi laittaa treffi-ilmoituksen ja koeajaa vaikka 3 miestä päivässä joka päivä sadoista vastaajista. Naisella kyse on vain ja ainoastaan siitä, kelpaako kukaan.
Olen saanut kerran treffikutsun. Tai no, ihan tuntematon mies pysäytti kauppakeskuksen käytävällä ja tiedusteli ensimmäisinä sanoinaan, lähdenkö kahville. En sitten tiedä lasketaanko treffikutsuksi, kun en koskaan saanut tietää esim miehen nimeä. Tämä kutsu esitettiin alkuvuodesta 2011, ja se on tosiaan ainut koskaan saamani.
Ap
Eli et ole koskaan käynyt vaikka baarissa/yökerhossa?
Kannattaisiko käydä jossain paikassa, missä perinteisesti naisiin aktiivisesti tutustutaan?
Nykyisenä metoo aikana kukaan ei tule missään kirjastossa/kaupassa/tms. enää ottamaan kontaktia, vaan kontaktia otetaan vain paikoissa, missä mies voi olla varma, että se on sallittua. Baarissa tullaan juttelemaan ja tutustumaan. Pointtina oli alunperin, että naisena on mahdotonta välttyä siltä, että miehet tulevat aktiivisesti tutustumaan. Jos kukaan ei kelpaa, niin silloin on kyse peiliin katsomisesta.
Olen käynyt nuorempana baareissa. Kerran on tullut mies hieromaan tuttavuutta. Kirjaimellisesti hieromaan. Olin itse 19-vuotias, ja joku 10-15v vanhempi mies ilmestyi tanssilattialla hinkkaamaan reittäni.
Nykyään en baareissa käy melkein koskaan. En tykkää humalaisista, itse juon ehkä kolme annosta alkoholia vuodessa.
En ole mitenkään tuohtunut miehille siitä, että eivät haikaile mun perääni tai tule tutustumaan. Sen sijaan ärsyttää se, että syytetään nirsoilusta tai ylimielisyydestä ja kivojen miesten kelpuuttamatta jättämisestä, kun niitä tarjokkaita ei ihan oikeasti ole ollut.
Ap
Uskoo ken haluaa.
Mutta, jos oletetaan että tuo olisi totta, niin silloin kannattaisi naisena hakeutua harrastukseen, joka on miesvaltainen. Ekana tulee mieleen omasta kokemuksesta nörttiharrastukset (joku elektroniikkarakentelu vaikka) tai harvinaisemmat urheilulajit (vaikka filippiiniläiset kamppailulajit). Molemmissa on 99% miehiä. Ekassa varmaan vähemmän atleettisia, tokassa urheilua aktiivisesti harrastavia. Filippiiniläiset lajit perustuvat esimerkiksi rottinkikeppien heilutteluun, jolloin raaka voima ei merkitse, vaan tekniikoiden osaaminen ja koordinaatio. Ei kontaktisparria, vaan keppejä kopautellaan toisiinsa. Nörttiharrastuksiin pääsee sisälle, jos vaan asia kiinnostaa - menee johonkin kerhoon ja alkaa rakentaa jotain, muut kyllä neuvoo. Tärkeää on olla avoin uudelle asialle, ja mennä kokeilemaan olisiko se kiinnostavaa. Vaikka 3d tulostaa itselleen jotain, mitä tarvii. Sitten kun on siellä ainoana naisena, niin valinnanvaraa miehistä kyllä on. Nörttipuolella varmaan alle kolmekymppisistä miehistä >90% on sinkkuja.
Ihan oikeasti. Hakeudu sinne, missä on sinkkumiehiä, joilla ei ole niin suurta kysyntää. Nörtit ja erikoiset harrastukset on hyviä paikkoja. Voisin kuvitella, että vaikka Helsinki hacklab olisi hyvä aloituspaikka käydä katsomassa menoa.. Google löytää kerhoja ja seuroja.
Jos ei muuta, opit uusia taitoja ja saat uusia ystäviä.
Tässä on ehkä vähän hämärtynyt tämän keskustelun aloitusviestin pointti. En ole lainkaan harmissani siitä, ettei tällä hetkellä ole parisuhdetta tarjolla. En ole katkera tai harmistunut siitä, etteivät miehet hakeudu seuraani. En ole motivoitunut hakeutumaan itse varta vasten miesten seuraan - siihen nuo neuvosi olisivat varmasti oivallisia. Tässä ja nyt olen tyytyväinen tilanteeseeni, mutta jossain takaraivossa stressaa hiukan se ajatus, että mitäs jos mieleni muuttuu, mutta suunnanvaihto ei enää ole mahdollinen.
Ap
On ihan normaalia, että 30-50 vuotiaan naiset ovat "tokalla kierroksella" erottuaan ekasta parisuhteesta, joka on solmittu siinä 20 vuoden maissa. Kyllä kysyntää riittää naisilla aina.
Itsekin löysin ekan pidemmän suhteeni juuri tuollaisesta tokalla kierroksella olevasta naisesta, jolle kelpasin noin kolmikymppisenä miehenä. Hän oli tiputtanut vaatimuksia tokalla kierroksella realistina. Ainoana negatiivisena asiana en omia lapsia ole saanut tai saamassa, kun en koskaan löytänyt naista, joka haluaisi lapsia kanssani. Mutta, parempi näin kuin yksin. Kaikkea ei voi elämässä saada.
Parempi vaan, jos ei otakaan miestä vaivoikseen koskaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimoni ystävätär joka aluksi vaikutti pinttyneeltä vanhaltapiialta, alkoi ykskaks seurustelemaan 55 vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon 46 ja mies mua pari vuotta nuorempi. Tuntuu niinkuin oltaisiin aina tunnettu vaikka vajaa puoli vuotta oltu yhdessä. Elämä voi yllättää
Ja sinulla selvästi loistava arvostelukyky x)
Ap