Demaripomon väite, ettei hyvä sosiaaliturva houkuttele maahan turva.paikanhakijoita saa Saksassa täystyrmäyksen myös omilta puoluetovereilta
Saksan demaripuolueen toisen puheenjohtajan ja liittokansleri Friedrich Merzin (CDU) johtaman mustapunahallituksen työ- ja sosiaaliministeri Bärbel Basin (sd) liittopäivillä esittämä väite, jonka mukaan ”kukaan ei vaella maahan sosiaalijärjestelmämme takia” on nostattanut vastalauseiden myrskyn. Häntä syytetään silmien ummistamisesta tosiasioilta. Samaan aikaan saksalainen sosiaalijärjestelmä on ajautumassa pahaan rahapulaan.
Rajua kritiikkiä tulee demaripomolle ja ministerille myös puoluetovereilta. Entisen demariliittopäiväedustajan Joe Weingartenin mukaan jokaisella vastuullisella saksalaisella kunnallispoliitikolla on riittävästi esimerkkejä, joilla voi osoittaa ministerin väitteen vääräksi.
Sosiaalijärjestelmä uhkaa romahtaa
Demarijohtajan väitteen kiisti myös hallituksessa istuvan Baijerin kristillissosiaalisen unionin (CSU) liittopäiväedustaja Stephan Mayer.
Hän varoitti, että hallitsematon maa han muutto suoraan runsaiden tukien ja sosiaalipalvelujen piiriin uhkaa romahduttaa Saksan koko sosiaalijärjestelmän.
Vetovoimatekijöiden mitätöimiseksi hän vaati EU:n ulkopuolelta tulevin maa.hantulijoiden sosiaaliavustusten ja sosiaalipalvelujen rajua leikkaamista.
Eräs keino olisi maksaa Mayerin mukaan tulijoille sosiaaliapua samalla tasolla kuin mitä heille heidän kotimaissaan maksettaisiin.
Mitalin toinen puoli paljastaa sosiaalipetoksen
Saksalaista avokätistä sosiaaliapua hyödyntävät myös itäeurooppalaiset rikollisliigat. Ne houkuttelevat sen avulla vähävaraisia romanialaisia ja bulgarialaisia lähtemään Saksaan rahastaakseen lopulta Saksan heille maksamista avustuksista osan itselleen.
Fürthin kaupungin sosialidemokraattinen pormestari Thomas Jung pitää baijerilaiselle Staatszeitung-lehdelle antamassaan haastattelussa puoluetoverinsa Bärbel Basin väitettä täysin vääränä ja vastuullisen kärkipoliitikon suusta arvottomana.
– Jokainen tietää, että myös integraatiossa on mitalilla kaksi puolta. Toinen näyttää ulkomailta tulleiden erinomaiset suoritukset integroitumisessa ja ammattityövoimapulan paikkaamisessa. Toinen puoli näyttää sosiaalipetoksen, mikä sekin on täyttä totta.
Saksaan kohdistuu demaripormestarin mukaan todistettavasti ohjattua maa.hantuloa niin Itä-Euroopasta kuin Euroopan ulkopuolisistakin maista nimenomaan hyvän sosiaalijärjestelmän houkuttelemana.
Arki paljastuu työvoimatoimistossa
Demarijohtajan väite, että kukaan ei tule Saksaan hyvän sosiaalijärjestelmän houkuttelemana kiukutti myös omassa työssään päivittäin arkitodellisuuden kokevissa työvoimatoimiston työntekijöitä.
Työpaikkansa suojelemiseksi nimettöminä pysytelleet virkailijat syyttävät Bild-lehdessä ministeriä täydellisestä todellisuudentajunpuutteesta.
He kertovat, että monissa tapauksissa suojapaikan saanut maa.hantulija ei ole ollut pitkänkään ajan kuluessa edes yhtä päivää töissä, mutta vaatimukset ovat silti korkeaa tasoa.
Kiinnostusta ei riitä työvoimavirkailijoiden mukaan monilla tulijoilla usein myöskään kielen opiskeluun, integroitumiseen ja kouluttautumiseen.
Sosiaalisysteemin vaeltamisesta tulossa vaaliteema
Maapäivävaaleihin valmistautuvassa Saksi-Anhaltin osavaltiossa maa.hantulosta sosiaalijärjestelmään on tulossa yksi kuumista vaaliteemoista. AfD-puolueella on 41 prosentin kannatuksellaan hyvät mahdollisuudet selättää CDU ja nousta osavaltion suurimmaksi puoleeksi.
Osavaltion pääministeri Sven Schulze (CDU) vaatii kansalaisrahaksi kutsutun työttömyys- ja sosiaaliavun saajia osallistumaan työkyvyn mukaisesti yleishyödyllisiin töihin. Esimerkkinä hän mainitsee muun muassa sadonkorjuutyöt, joihin värvätään vuosittain tuhansittain itäeurooppalaisia sesonkityöläisiä.
Rheinische Post -lehdelle antamassaan haastattelussa Schulze kertoo pitävänsä epäoikeudenmukaisena, että valtio maksaa avustuksia vaatimatta vastapalvelusta.
Avun antaminen vastikkeettomasti ei ole Schulzen mielestä epäreilua pelkästään veronmaksajia vaan myös yksinhuoltajia ja muita vaikeissa tilanteissa eläviä ihmisiä kohtaan, jotka tekevät kaikesta huolimatta töitä, osallistuvat koulutukseen ja ulkomaalaisten kohdalla kielikursseille.
Schulzeen kohdistuu myös kritiikkiä. Hänen epäillään keräävän ääniä omimalla kovimman kilpailijansa AfD:n vaaliteemoja.
Vastaava kopiointisyytös kohdistettiin vuoden 2025 liittopäivävaalien alla myös CDU:n puheenjohtajaan ja nykyiseen liittokansleriin Frierich Merziin (CDU) hänen luvattua vaalikampanjassaan samoja tiukennuksia hallitsemattomaan maahantuloon kuin mitä AfD vaati omassa vaaliohjelmassaan.
Joka toinen kansalaisrahan saaja on ulkomaalainen
Saksa maksoi viime vuonna kansalaisrahaksi, Bürgergeldiksi, sanottua työttömyys- ja sosiaaliapua noin 5,2 miljoonalle ihmiselle. Vastaanottajista 2,4 miljoonaa oli ulko.maalaisia, joiden asuin-, terveys- ja sosiaalikuluihin käytettiin viime vuonna 21,7 miljardia euroa.
Kansalaisrahaa saavien ulkomaalaisten ykkösinä ovat ukrainalaiset, syyrialaiset, afganistanilaiset ja turkkilaiset. Kärkiryhmään kuuluvat myös länsibalkanilaiset, bulgarialaiset, irakilaiset ja romanialaiset.
Valtio korvaa sairausvakuutuskassoille vain osan kansalaisrahan saajien aiheuttamista todellisista kuluista. Kassat yrittävät täyttää kasvavaa vajetta korottamalla maksavien jäsenten vakuutusmaksuja, karsimalla korvattavia hoitojen ja korottamalla lääkkeiden omavastuuosuuksia.
Leikkauksista huolimatta sairauskassojen alijäämä on kasvanut 12 miljardiin euroon. Osa siitä joudutaan kattamaan uudella velalla.
PERTTI RÖNKKÖ, BERLIINI