Harmittaa kun poikani hyljännyt minut

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:39"]

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 15:38"][quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 15:31"] Mieheni sanoi, että aina jos on ottanut puheeksi minut ja riidan pojan luona kyläillessä niin poika mennyt vaitonaiseksi ja sitten miniä alkanut paasaamaan kuinka ovat suuttuneet ja loukkaantuneet minun käytöksestä. Kuulostaa mun korvaan siltä, että poikani ei niinkään edes välitä, mutta miniä pitää kovassa otteessaan.

Kyllähän sen anteeksi sanan sanominen on periaattessa ihan helppo homma, mutta kun tilanne on se että kyllä minuakin on loukattu. Tällainen vuosien mittainen hiljaisuus, en ole nähnyt pojantytärtäni vaikka hän on jo yli puolivuotias. Minut on eristetty kokonaan heidän elämästä ja sitten minun pitäisi pylly pystyssä kumarrella ja pyydellä anteeksi. [/quote] Miksi sinun pitäisi tavata lapsenlapsesi kun mielestäsi poikasi oli liian nuori lisääntymään? Jos kovin kärkkäästi ja äänekkäästi kiukuttelit ja "kerroit vain mielipiteesi" niin en ihmettele saamaasi hiljaisuutta. Sinulla on tässä anteeksipyynnön paikka, ei lapsellasi. [/quote] Äitikö ei saa lapselleen mitään neuvoja antaa? Mitä jos oma lapsenne on perustamassa perhettä vaikka 16-vuotiaana niin ettekö sano hänelle siitä mitään? Ja jos saa sitten teininä lapsen niin teidän ei pitäisi edes saada lasta tavata jos olette siitä varoitelleet?

[/quote]

Poika oli jo täysi-ikäinen. Asiassa ei kysytty ap:n mielipidettä, vaan hänelle kerrottiin, että tulossa on vauva. Hän käyttäytyi asiattomasti sanomalla poikaansa mitätöiviä asioita ja jokatapauksessa loukkasi poikaansa, eikä halua pyytää anteeksi, että loukkasi. Jos ei oikeasti olisi mielestään sanonut mitään pahaa, MUTTA poika ja miniä nyt olisivatkin loukkaantuneet, niin eikö voisi ajatella, että olisi aika helppoa pyytää anteeksi, että on loukannut?

Mutta ap veti sen hernekasvin nenäänsä, kun poika loukkaantuikin hänen sanoistaan! Pojalla ei saisi olla omia, äidistä erillisiä tunteita ilmeisesti. Pitäisi aina vain nurisematta kunnioittaa äitiään. Vaikka tuntee tämän loukanneen. Poika kunnioittaa, mutta on loukkaantunut, eikä kuitenkaan halua pitää yhteyttä, missä ongelma? 

Ei kai ongelma voi olla se, ettei mummo saa määrätä poikansa elämästä? Hänen tulee itse käyttäytyä niin, että poika haluaa häntä nähdä. Jos poika loukkaantui turhasta ja mummo haluaa poikaa nähdä voi varmasti erittäinen mielellään pyytää anteeksi niin pääsee asioissa eteenpäin, eikö niin?

Jos ap on loukkaantunut, niin kerro mulle, mistä?

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 15:23"]

Mieheni on kertonut pojalle ja miniälle että haluaisin tavata pojan ja keskustella tuosta riidasta.
Poika oli sanonut, että tarvii aikaa ja miniä sanonut että kun tavataan niin hän tulee ehdottomasti mukaan.

Mutta onko se liikaa pyydetty jos haluaisin ekaksi keskustella kahden kesken poikani kanssa?
On totta kai reilua että pyydän myös miniältä sen jälkeen anteeksi, koska häntäkin loukkasin sen riidan aikana päin naamaa. Mutta tiedän että jos nyt seuraavan kerran tavattais minä, poika ja miniä niin miniä ei ymmärtäisi minua ja loukkaantuisi jokaisesta sanastani takuuvarmasti.
Poikani on ennenkin sietänyt suoraa puhettani ja nyt kai sitten miniä loukkaantui pahemmin ja sai poikanikin suuttumaan mulle.

Eli kyllä poikani tietää että haluaisin hänet tavata ja jutella kahdenkesken.

[/quote]

HEI

Ole onnellinen, että pojastasi on varttunut oikein kunnon mies, Osaa jo valita oman perheensä ja vaimonsa, silloin kun vastassa on oma äiti.

Tässä on kaksi vaihtoehtoa:

Olet ikuisesti ulkona poikasi perheestä, tai alat arvostaa poikasi valintaa.

Käytännössä jos haluat suhteiden paranevan, niin sinun on otettava yhteyttä miniääsi, ja tarvittaessa pyydettävä anteeksi (olette kuitenkin taistelleet samasta pojasta). Kun olet saanut miniän puolellesi, niin sen jälkeen kaikki muu onnistuu itsestään.

PS. Oma äitini arvosteli kerran vaimoni kykyä hoitaa lapsiamme ja kun siinä oli kaksi varsin lujatahtoista naista vastakkain, oli pakko valita. Lähdimme siis vaimon ja kolmen lapsen kanssa kesken viikonlopun takaisin omaan kotiin (700 km ajamista). Luojan kiitos sillon minäkin osasin pysyä miehenä.

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:47"]

Näin se vain on äideillä ja pojilla. Pitää hyväksyä, että jossain vaiheessa elämän tärkein nainen ei enää olekaan äiti, vaan se miniä. Tyttärelle se äiti tulee aina olemaan tärkein nainen. Miehillä taas toisinpäin. Pitää hyväksyä, että ei enää olekaan ykkösmies tyttärelleen. Sen sijaan pojalleen tulee aina olemaan se tärkein mies.

[/quote]Minulle ei äitini ole koskaan ollut "tärkein nainen", ei todellakaan! Ei lapsena eikä nyt yli nelikymppisenä. En ole nähnyt häntä yli neljää vuoteen enkä tunne siitä häpeää. En ole missään tekemisissä kanssaan ja siihen on erittäin hyvät syyt. En myöskään pari vuotta vanhemman sisareni, liikuttavan ja samalla puistattavan sinisilmäistä ajatella että AINA äidin ja tyttären suhde on jotain ainutlaatuista ja sisko paras ystävä, muka ihminen joka sinut parhaiten tuntee, kaukana sellaisesta, joissain muissakin perheissä kuin meidän.

Mä näen kyllä tilanteen niin, että toi miniä on täydellinen pirttihirmu joka siellä huushollissa määrää täysin kaapin paikan.
kenties välirikon idea oli jo häneltä lähtösin ja nyt määrää, ettei mies saa olla äitinsä kanssa missään tekemisissä. uhkailee viellä erolla ja lapsella jos mies ottaa äitiinsä yhteytyä. kyllähän näitä löytyy!

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 17:43"]

Tämän takia toivon että oma anoppi potkasis tyhjää ennenkuin aletaan miehen kanssa lapsia väsäämään ja häitä suunnittelemaan. Miksi äidit on aina niin kiinni AIKUISiSSA pojissaan.

[/quote]

Totta on tuo, minunkin anoppini oli tuollainen. Tsemppiä sulle, jos ja kun nykyinen anoppisi ilmeisesti on valitettavasti samanlainen. Vinkkini: argumentoi fiksusti takaisin, mieti etukäteen mitä sanot. Älä alennu riitelemään, tai sarkasmiin, tai vihjailuun, vaan ole tuollaisen ihmisen yläpuolella. Ennenkaikkea, tee miehellesi selväksi että kyseessä on hänen äitinsä, ja jos hän ei sano mitään, hän hyväksyy hiljaisesti äitinsä toiminnan. Olisin nimittäin itse toivonut olleeni rohkeampi ja toimineeni noin. Olin liian kiltti.

Onneksi kuitenkaan kaikki anopit eivät tunne, saatika toimi noin. ;) Olisitpa minun miniäni, niin jo seurusteluaikana olisit huomannut, että minun kanssani ei taatusti tule tuollaista soppaa, kuin ap:n kanssa. Ei ole mitään tarvetta puuttua noin. Olen ollut kotiäitinä kauan, ja niin paljon lasten kanssa että helpottuneena katson vanhempien lasten itsenäistymistä.

Eli niille, jotka ketjussa ovat luulleet kaikkien tuon anopin kritisoijien olleen nuoria, olette väärässä. Meitä aikuisempiakin naisia on, joiden pojat ovat jo kohta täysi-ikäisiä, ja mieltävät itsensä enemmän jo sinne toiselle puolelle eli aikuisten lasten äidiksi.

Kallistun itsekin siihen, että erityisesti suurten ikäluokkien naisilla on tuo kunniakysymys tässä, sekä itsestäänselvyys joistain kummallisista suvun arvoasetelmista. Miehet ovat olleet pomoja, joten vanhemmat naiset ovat pompottaneet nuorempia naisia sitten.

Jos ap poikasi on jo tuossa iässä noin kunnianhimoinen, että puhuu ulkomaille muutosta, asunnon ostamisesta jne, niin olisit onnellinen että noin hyvin menee. Asiat voisivat olla paljon huonommin. Jos pojan vaimo haaveilee olevansa kotirouva, niin sehän sopii tuohon ulkomailla asumiseen loistavasti. Helpottaa poikasi suunnitelmia huomattavasti. Älä nyt vain ala vihjailla että miniäsi taktikoi lastenteolla kotona maleksimisen tai loisii poikasi kustannuksella. Olisi viimeinen niitti.

Kyllä, äidin ja lapsen suhde on erityislaatuinen eikä rakkauden laatu eikä määrä ole verrattavissa mihinkään muuhun. MUTTA: se muuttuu erilaiseksi, kun lapset kasvavat. He etääntyvät teini-iässä, se tapahtuu pikkuhiljaa molemmin puolin normaalisti. Rakkaus on sellaista, että haluaa heille parasta. Jos löytävät rakkauden ja puolison, sitä on onnellinen ja helpottunut. Joka haluaa äidin olevan ykkönen, on joko sairas (tai sitten se on kunniakysymys kuten eräällä ikäluokalla erityisesti tuntuu olevan).

Muuten se, että toteaa äidinrakkauden olevan erityistä, ei tarkoita sitä, etteikö olisi nähnyt elämää, tiedoksi vaan yhdelle kommentoijalle. Itsellänikin oli poikkeuksellisen surkea lapsuus. Mutta veikkaisin että me, joilla on normaalit henkiset ja muut resurssit, puhummekin omista tunteistamme rehellisesti.

Kuulepa, äiti ja mummo!

Elämä on niin lyhyt, ettei sitä kannata yhden riidan takia pilata. Ja ne lapsenlapsetkin ovat pieniä vain hetken. Jos haluat olla osa heidän elämäänsä, niin lopeta naurettava riitanne heti paikalla.

Sinuna ottaisin puhelimen käteeni heti huomenna ja soittaisin pojalleni ja pyytäisin anteeksi. Sen jälkeen voitte tavata kaikki kolme - sinä, poikasi ja miniäsi.

Puhelimen käteen ottaminen ja yhden pienen sanan sanominen on todella helppoa, jos ihminen on tasapainossa itsensä kanssa. Normaalilla itsetunnolla varustettu ihminen osaa pyytää anteeksi ja myöntää olleensa väärässä.

Jollet tällaista pientä elettä - jolla palautetaan perhe yhteen - pysty tekemään, niin kannattaa mennä psykologin juttusille. Sillä itsetuntosi vahvistaminen normaaliksi on avain perheenne onnelle.

116: on myös sairaita tai syvästi aikoinaan haavoitettuja  äitejä jotka eivät tahdo lapsillensa hyvää. Lapset ovat olemassa vain hänen itsetuntonsa ja julkisuuskuvansa pönkitystä varten, olivatpa he pieniä tai aikuisia. Jotkut äidit ovat kertakaikkiaan kykenemättömiä rakastamaan lapsiaan. Näitä on. Onneksi vähemmistönä mutta on silti.

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 17:54"]

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 16:12"]

Sellaiset äidit, jotka eivät pysty myöntämään lapselleen olevansa väärässä vaikka itsekin tietää niin olevan, ja jotka eivät pysty pyytämään lapseltaan anteeksi, eivät varmaan pysty muodostamaan kovinkaan läheistä suhdetta lapsiinsa. Joten en usko, että tuo riita mikä teillä oli, on ainoa syy välirikkoon, se oli se lopullinen sinetti. Jos on pakonomainen tarve olla aina oikeasssa, ei kuuntele toista ja toisen tarpeita, eikä sellainen voi olla kovin syvä ihmissuhde sellainen, jossa vain toinen tulee kuulluksi. Olette erkaantuneet jo viimeistään pojan murrosiässä, jos silloin et ollut paljoa kärryllä pojan elämästä. En minäkään olisi kyllä kertonut kaikentietäjälle paljoakaan. Mikään ei ole rasittavampi ihmistyyppi - no ehkä joku psykopaatti.

[/quote]Joku sanoi jossain aiemmassa viestissä että "äidin ja lapsen suhde on se kaikkein läheisin" tms. Ajattelin että eipä tuokaan kommentoija elämästä paljon tiedä. Tämä lainaamani kommentti kertoo juuri omasta taustastani. Eivät kaikki äidit ole sydämeltään äitejä vaikka fyysisesti olisivatkin, ja joillain lapsilla ei ole koskaan aitoa avointa ja läheistä suhdetta äitiinsä, ei vaikka puitteet olisivat kunnossa ja ulospäin kaikki näyttäisi hyvältä.

[/quote]Tähän varmaan 106 viittasi "tiedoksi sille yhdelle kommentoijalle". Minusta tuossa selvästi sanotaan että eivät KAIKKI äidit jne, eli viittaus elämästä tietämättömyyteen tarkoitti että jos joku uskoo äidinrakkauden olevan aina jotain ihmeellistä -tai että sitä edes on. Ja minä olen samaa mieltä kuin tämä 68.

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:53"]

Mä näen kyllä tilanteen niin, että toi miniä on täydellinen pirttihirmu joka siellä huushollissa määrää täysin kaapin paikan. kenties välirikon idea oli jo häneltä lähtösin ja nyt määrää, ettei mies saa olla äitinsä kanssa missään tekemisissä. uhkailee viellä erolla ja lapsella jos mies ottaa äitiinsä yhteytyä. kyllähän näitä löytyy!

[/quote]Sinähän kummia näet! Miniä itse ei ole sanonut tässä ketjussa mitään, meillä on vain ap:n antama info. Joka ei tue tuollaista näkemystä, minun mielesätni.

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 21:47"]

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 21:41"]

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 21:36"]

Hylännyt, siis HYLÄNNYT, anteeksi olen uusi tässä ketjussa enkä ole sitä lukenut, mutta hylännyt. Onko ok, pliis?

[/quote]? Mitä yrität kysyä?

[/quote]

En mä mitään yritä kysyä, oletko tyhmä? Hylätty kirjoitetaan hylätty ei HYLJÄTTY. Tsät it. Ja kypsy siihen.

[/quote]

Mitä kieltä on "tsät it"?

Ei ainakaan mitään minun tuntemaani.

Mulla kaksi poikaa  ja uskon että olen heille aina se tärkeä nainen. Äitejäkin on erilaisia. Ei tarvitse olla mitään arvojärjestystä. 

Kukkanen ka krapu. Itse sain punakynää lukion äikän opelta kukkasesta ja isäni sanasta krapu.
Kuuluu olla rapu ja kukka

Hienosti lähtenyt tarina täällä elämään. En ole tahallaan loukannut poikaani tai miniääni, vaan huolestunut kysymykseni, kun alle 20-vuotias kertoo raskaudesta, tulkittiin loukkauksena.
Tiedän tasan tarkkaan että tässä on kyse väärinkäsityksestä, en todellakaan ole arvostellut lapseni ja puolisonsa kykyjä toimia vanhempana. Ymmärrän senkin, että huolestunut kommenttini nähtiin loukkauksena kun olivat niin innoissaan raskaudesta. Ja hormoniti kun jyllää niin sitä saattaa helpostikin käsittää väärin muiden kommentit.

Mutta en ole ainoa, joka on sitä mieltä, että poikani olisi jo valmis tapaamaan ja juttelemaan mutta vaimonsa ei antaisi. Miehenikin sanoi, että aina jos poikani sanoo, että joo kai sitä vois jo tavatakin tai muuta sinne päin niin miniä alkaa puhua päälle.

Pojallani on ihan pian synttärit (kahtena viimeisempänä syntymäpäivänä en onnitellut, mutta kirjoitin kyllä nimeni syntymápäiväkorttiin, jonka mies lähetti) ja ajattelin, että oiva tilanne ottaa yhteyttä syntymäpäivänä.  Mietin että olisi varmaan parempi soittaa ja vaikka puhella ihan niitä näitä, ei heti alkaa jauhamaan riidasta ja loukkaantumisista. Tässä kun on ollut kummallakin osapuolella aihetta loukkaantua ja niin kuin joku juuri täällä sanoikin niin riitaan tarvitaan aina kaksi osapuolta.

Ja turha teidän on siellä analysoida, kun ette oikeasti tiedä tilanteesta mitään. Ei tämä ole ensimmäinen riita minun elämässäni tai poikani elämässäni, mutta minun ja pojan välillä pisin riita. Ja kyllä poikani jo on ihan itsenäistynyt ennen kuin sai lapsia. Muuti ensin omilleen ja minä jopa autoin etsimään asunnon, siivosin lattiasta kattoon ja todellakin autoin häntä muuttamaan omilleen. Autoon myös sitten kun muuttivat isompaan asuntoon vaimon kanssa. Ei riita pojan ja äidin välillä tarkoita aina sitä, että olisi se tyhjänpesän syndrooma. Mulla on paljon omia harrastuksia, ystäviä ja mielenkiinnonkohteita. Ja siinäkin menitte pieleen, että olen varmasti saanut lapsen nuorena, ehen ole, vaan sain poikani kun olin jo kahdenkympin paremmalla puolella, työelämää takana jo useampi vuosi ja minä ja mieheni kummatkin taloudellisesti vakaita. Se sitten tuntui kummalliselta, että niin nuorena tehdään lapset vaikkei kotoa ole kumpikaan saanut sellaista mallia.

ap

Vaikka tämä trollilta haiskahtaakin, on asia tärkeä. Ystävällä sama tilanne: anoppi loukannut miestä ja miniää todella tökerösti, siis haukkunut pystyyn ihan syyttä ja nyt anoppi sitten itkee koko suvulla ja kenelle tahansa joka jaksaa kuunnella kun ei ole perheen kanssa tekemisissä ja on yksinäinen jne. Mies vain odottaa että äitinsä pyytäisi anteeksi mutta ei näytä ylpeys antavan periksi. Lapsenlapset ovat niin pieniä etteivät muista enää mummoansa. Todella surullinen tilanne, ja vain siksi, että anoppi ei suostu pyytämään anteeksi.

Mulla on just, eikä melkein yhtä kauhea anoppi kuin sinä. Kuulostat ihan joltain 5-vuotiaalta kakaralta, riitaanhan tarvitaan aina kaksi osapuolta, kaikki me olemme loukanneet yhtä paljon, en kyllä pyytele ekana anteeksi.

Miten oot oikeesti edes pärjännyt elämässä näinkin pitkälle, jos sosiaaliset taidot tuota luokkaa?!

Ihan ekaksi nöyrä anteeksipyyntö pojaltasi ja miniältä, molemmilta. 
Sen jälkeen annat anteeksi heille, vaikka eivät pyytäisikään. Jos haluat olla missään väleissä poikasi kanssa, niin ehdottomasti on unohdettavat menneet kaunat, muuten ei siitä tule yhtään mitään.
Ihan hyvä idea soittaa puhelimella ensiksi ja älä heti ala leikkiä marttyyria vaikka poikasi kuulostais kylmältä. Mutta ota yhteyttä vasta sitten, kun aidosti olet pahoillasi ja aidosti haluat unohtaa kaikki menneet kaunat, feikki anteeksipyyntö kyllä aina huomataan.

Hankala miniä

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 15:31"]

Mieheni sanoi, että aina jos on ottanut puheeksi minut ja riidan pojan luona kyläillessä niin poika mennyt vaitonaiseksi ja sitten miniä alkanut paasaamaan kuinka ovat suuttuneet ja loukkaantuneet minun käytöksestä. Kuulostaa mun korvaan siltä, että poikani ei niinkään edes välitä, mutta miniä pitää kovassa otteessaan.

Kyllähän sen anteeksi sanan sanominen on periaattessa ihan helppo homma, mutta kun tilanne on se että kyllä minuakin on loukattu. Tällainen vuosien mittainen hiljaisuus, en ole nähnyt pojantytärtäni vaikka hän on jo yli puolivuotias. Minut on eristetty kokonaan heidän elämästä ja sitten minun pitäisi pylly pystyssä kumarrella ja pyydellä anteeksi.

[/quote]

Niin, eli montakos kertaa sinä nyt olitkaan nöyrästi ihan itse anteeksi pyytänyt? Montako kertaa olet yrittänyt? Montako kertaa olet soittanut anteeksi pyytääksesi? Montako tekstaria, mailia tai kirjettä lähettänyt? Varmaan vähintään kymmeniä kertoja, kun koet, että sinua vaaditaan oikein pylly pystyssä kumartelemaan?

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 16:00"]

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 15:57"]

En ole aikaisemmin tästä kirjoitellut nettin, tai en ainakaan omaa aloitusta. Olen tästä muiden keskusteluissa jauhanut. Ja sitäkin enemmän puhunut ystäville, joten jos joku tunnistaa niin terveisiä vaan!

Mun ja pojan välit eivät ole olleet mitenkään erityisen läheiset, varsinkin murrosikäisenä en ollut yhtään kärryillä poikani elämästä mutta aina on kuitenkin puheyhteys säilynyt. Ei sitä turhaan sanota, että mykkäkoulu on pahinta henkistä väkivaltaa.

Viime kerralla mieheni oli ehdottanut taas jälleen kerran että tapaisi äitinsä ja sanonut ettei kannata odottaa, koska joskus se voi olla liian myöhäistä. Poikani oli vastannut, että lupaa miettiä asiaa kunhan vaimonsa tulee mukaan.

Minä jo leikkimielisesti ehdotinkin miehelleni, että jos miniä tulee niin pitäisikö minunkin sitten ottaa ystäväni mukaan, joka on kaikkea muuta kuin puolueeton :D On kuunnellut mun tilitystä tästä riidasta jo liian kauan.

[/quote]

Joo ota ihmeessä ulkopuolinen ystäväkin jolla sun oma näkemys sinne mukaan. Huoh. 

[/quote]

Ap tuskin on ottamassa ystävää mukaan, mutta pakko sanoa, ettei sekään nyt kauhean rakentavalta asetelmalta kuulosta, että ap menee yksin tekemään sovintoa kun vastassa on kaksi lepyteltävää eikä toinen heistä (eli miniä) varmasti ole edes kovin innokas sovintoa tekemään. Ap:n poika voi jollain tasolla ehkä ikävöidäkin äitiään, mutta jos miniällä ja ap:llä on ollut napit alunperinkin vastakkain, miniän mielestä nykytilanne voi olla ihanteellinen, ettei anoppia tarvitse tavata enää ikinä.

Sen lisäksi kun otetaan huomioon, että ap on selkeästi (turhankin) ylpeä luonteeltaan eikä halua nöyristellä, vaikka haluaisikin pyytää anteeksi. Anteeksipyyntötilanteessa vähänkin vittumainen miniä voi käyttäytyä nöyryyttävästi ja sitten on soppa taas valmis.

Minä olen kolmekymppinen sinkkunainen eikä minulla ole lapsia saatikka miniöitä, joten ei ole oma lehmä ojassa. Olen vain nähnyt tällaisia tilanteita ennenkin, ja olen itse sitä mieltä, että ap:n kannattaisi kyllä tavata ensin poikansa yksin.

[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 15:58"]

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 16:00"]

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 15:57"]

En ole aikaisemmin tästä kirjoitellut nettin, tai en ainakaan omaa aloitusta. Olen tästä muiden keskusteluissa jauhanut. Ja sitäkin enemmän puhunut ystäville, joten jos joku tunnistaa niin terveisiä vaan!

Mun ja pojan välit eivät ole olleet mitenkään erityisen läheiset, varsinkin murrosikäisenä en ollut yhtään kärryillä poikani elämästä mutta aina on kuitenkin puheyhteys säilynyt. Ei sitä turhaan sanota, että mykkäkoulu on pahinta henkistä väkivaltaa.

Viime kerralla mieheni oli ehdottanut taas jälleen kerran että tapaisi äitinsä ja sanonut ettei kannata odottaa, koska joskus se voi olla liian myöhäistä. Poikani oli vastannut, että lupaa miettiä asiaa kunhan vaimonsa tulee mukaan.

Minä jo leikkimielisesti ehdotinkin miehelleni, että jos miniä tulee niin pitäisikö minunkin sitten ottaa ystäväni mukaan, joka on kaikkea muuta kuin puolueeton :D On kuunnellut mun tilitystä tästä riidasta jo liian kauan.

[/quote]

Joo ota ihmeessä ulkopuolinen ystäväkin jolla sun oma näkemys sinne mukaan. Huoh. 

[/quote]

Ap tuskin on ottamassa ystävää mukaan, mutta pakko sanoa, ettei sekään nyt kauhean rakentavalta asetelmalta kuulosta, että ap menee yksin tekemään sovintoa kun vastassa on kaksi lepyteltävää eikä toinen heistä (eli miniä) varmasti ole edes kovin innokas sovintoa tekemään. Ap:n poika voi jollain tasolla ehkä ikävöidäkin äitiään, mutta jos miniällä ja ap:llä on ollut napit alunperinkin vastakkain, miniän mielestä nykytilanne voi olla ihanteellinen, ettei anoppia tarvitse tavata enää ikinä.

Sen lisäksi kun otetaan huomioon, että ap on selkeästi (turhankin) ylpeä luonteeltaan eikä halua nöyristellä, vaikka haluaisikin pyytää anteeksi. Anteeksipyyntötilanteessa vähänkin vittumainen miniä voi käyttäytyä nöyryyttävästi ja sitten on soppa taas valmis.

Minä olen kolmekymppinen sinkkunainen eikä minulla ole lapsia saatikka miniöitä, joten ei ole oma lehmä ojassa. Olen vain nähnyt tällaisia tilanteita ennenkin, ja olen itse sitä mieltä, että ap:n kannattaisi kyllä tavata ensin poikansa yksin.

[/quote]

Kiitos, tuota juuri ajoinkin takaa. 
Meillä on miniän kanssa ollut alusta alkaen aika kylmä suhde. Alusta alkaen teki selväksi, että eivät kaipaa minun mielipiteitä tai apuja elämään. Rahat ja lahjat kyllä aina kelpasivat mutta muuten ei. Uskon, että hän on nyt onnellinen kun saanut miehensä käännytettyä äitiä vastaan. 
En mä todellakaan ole ruikuttamassa että pitäisi parhaita ystäviä olla, koska olemme ilmiselvästi hyvin erilaiset henkilöt. Mutta olishan se kuitenkin kiva olla puheväleissä. 

Tässä nyt varmaan tulee kuva, että olen tosi vihaienn miniälle ja puhun hänestä pahaa, mutta jos kysyisitte ihan keltä tahansa minut tuntevalta niin tietäisitte, että en ole phunut paljoa ollenkaan miniästä yhtään mitään. Olen sanonut vain ja ainoastaan että hän ei tähän riitaan kuulu ja tämä on minun ja pojan välinen juttu joka on selvitettävä meidän kahdestaan.

ap

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 16:02"]

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 15:58"]

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 15:25"][quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 15:23"] Mieheni on kertonut pojalle ja miniälle että haluaisin tavata pojan ja keskustella tuosta riidasta.
Poika oli sanonut, että tarvii aikaa ja miniä sanonut että kun tavataan niin hän tulee ehdottomasti mukaan.

Mutta onko se liikaa pyydetty jos haluaisin ekaksi keskustella kahden kesken poikani kanssa?
On totta kai reilua että pyydän myös miniältä sen jälkeen anteeksi, koska häntäkin loukkasin sen riidan aikana päin naamaa. Mutta tiedän että jos nyt seuraavan kerran tavattais minä, poika ja miniä niin miniä ei ymmärtäisi minua ja loukkaantuisi jokaisesta sanastani takuuvarmasti.
Poikani on ennenkin sietänyt suoraa puhettani ja nyt kai sitten miniä loukkaantui pahemmin ja sai poikanikin suuttumaan mulle. Eli kyllä poikani tietää että haluaisin hänet tavata ja jutella kahdenkesken.   [/quote]   Mitähän oikein sanoit? Poikasi päättää näkeekö sinut yksin vai ei, jos haluaa vaimonsa mukaan niin sinäpä et sille voi mitään. [/quote] Eiköhän ne pojan ja äidin välit ole vain ja ainoastaan yksinomaan heidän välinen asia ja miniä voi pysyä kotona. Täällä on nyt selkeästi nuoria tai nuorekkaina itseään pitäviä vaan vastaamassa ap:lle. Totta jäi voi sanoa huolensa jos pitää liian nuorina. Mutta lopulta nuoret aikuiset vastaa itse aikaansaanoksistaan eikä niille voi mitään. Olisiko ap miniä vaikuttanut poikaasi erottava&cx t valoa jos ruoka ei ole poikasi tapaista. Ei anoppi ole aina syyllinen, joskus miniässäkin voi olla vikaa! M26

[/quote]

Juuri tota itsekin hain takaa. Kun se riita oli kuitenkin nimenomaan minun ja poikani välinen riita, toki jollain tasolla miniäkin siihen kuului. Mutta ensisijaisesti haluaisin ensiksi jutella poikani kanssa. Hän kuitenkin tunee minut sen verran hyvin, ettei väärinkäsityksiä syntyisi.

En nyt sano, että itsekään mikään enkeli ole, kaikki me virheittä teemme. 

[/quote]

Niin, sinulla on joskus ollut valtaa poikaasi ja hän on siitä kärsinyt.

Nyt hän kokee olevansa rakastettu ja vahvempi, eikä siedä sinulta huonoa käytöstä.

Kuinka vaikeaa onkaan manipuloida poikaansa, kun siinä on vaimo vieressä luomassa epänormaaliuden viitan teoillesi?:D