Harmittaa kun poikani hyljännyt minut

Miehellä ei oli itsetuntoa miehelle? Ootko ihan ok, ootko vastaava anppi kuin ap?

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 21:17"]

Miehellä ei oli itsetuntoa miehelle? Ootko ihan ok, ootko vastaava anppi kuin ap?

[/quote]

What..siteeraa edes.

Ei voi muuta sanoa kuin että oot idiootti ap.

Tuntuu olevan ketjussa jo useampikin, joka on avannut pullon lauantai-iltana. Vaikea pysyä mukana viimeisistä viesteistä kuka kirjoittaa, kenelle ja mitä tahtoo sanoa.

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 19:17"]

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 18:53"]

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 15:10"]

Siitä on jo pari vuotta kun mulla ja aikuisella pojallani oli iso riita, liittyen hänen parisuhteeseen. Mielestäni olivat liian nuoria menemään naimisiin ja alkamaan vanhemmiksi ja uskaltauduin sanomaan tämän ääneen.
Tuon jälkeen en pojastani ole kuullutkaan Ekat viikot ajattelin, että pitäisikö pyytää anteeksi, mutta tunsin niin paljon kiukkua että päätin odottaa että poika ottais yhteyttä ensin. Muutenkin mulla on ollut aina tosi hankalaa pyytää anteeksi, vaikka tunnenkin olevani pahoillaan.

Tässä välissä poika ja miniä ovat saaneet esikoisen ja muuttaneet toiselle paikkakunnallekin, mitään en ole heistä kuullut. Mieheni kyllä on jonkinlaisissa väleissä pojan kanssa ja on tavannut lapsenlapsenkin pari kertaa. Minua itkettää niin paljon, että en saa edes olla isovanhempi.

Eka pidin itseäni syyllisenä kun olenkin mennyt möläyttelemään pojalle ja miniälle mutta nyt kun riidasta on jo kaksi vuotta ja poika hyljännyt noin, niin tuntuu minun olo hyvin loukatulta. Miten voi aikuinen mies unohtaa äitinsä yhtäkkiä noin vain?
Kun asui vielä kotona oli äiti hälle kovin rakas,  oli ihana poika ja rakastan häntä varmasti ikuisesti. Mikä saa rakkaan lapsen muuttumaan noin kylmäksi?

[/quote]

mikset pyydä anteeksi vitun apina? 

t. m46 

[/quote]

Jos olet oikeasti mies, hatunnosto sinulle.

Tarhanimittelyn olis voinut jättää pois, älä laskeudu anopin ns. tasolle.

[/quote]

Paljon alle arvostelun tuo m46 meni. Ap anoppi ei ole käyttänyt alatyylisiä nimittelyjä. Oli hänen mielipiteensä sitten mitä tahansa, ei hän täällä ketjussaan ole ketään kirjoittelijoita loukannut.

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 18:46"]

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 15:31"]Mieheni sanoi, että aina jos on ottanut puheeksi minut ja riidan pojan luona kyläillessä niin poika mennyt vaitonaiseksi ja sitten miniä alkanut paasaamaan kuinka ovat suuttuneet ja loukkaantuneet minun käytöksestä. Kuulostaa mun korvaan siltä, että poikani ei niinkään edes välitä, mutta miniä pitää kovassa otteessaan.

Kyllähän sen anteeksi sanan sanominen on periaattessa ihan helppo homma, mutta kun tilanne on se että kyllä minuakin on loukattu. Tällainen vuosien mittainen hiljaisuus, en ole nähnyt pojantytärtäni vaikka hän on jo yli puolivuotias. Minut on eristetty kokonaan heidän elämästä ja sitten minun pitäisi pylly pystyssä kumarrella ja pyydellä anteeksi. [/quote] Miten sinua loukattiin? Minulla meni nyt ohi . Sinä avasit suusi(ei niin ystävälliseen sävyyn) ja loukkasit poikaasi ja miniääI etkä pyytänyt anteeksi. Missä kohtaa sinua loukattiin? Hyvää työtä olet siinä mielessä tehnyt, että olet opettanut lapsellesi ettei siedä minkälaisia käytöstä tahansa.

[/quote]

Nimenomaan. Tämä on oikeasti tärkeä asia aikuisten alsten elämässä.

t. Yksi joka on opetellut tätä vasta 40+

Ap, mietipä näitä (kursivoidut):

[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 15:31"]

Hienosti lähtenyt tarina täällä elämään. En ole tahallaan loukannut poikaani tai miniääni, vaan huolestunut kysymykseni, kun alle 20-vuotias kertoo raskaudesta, tulkittiin loukkauksena.

- olet kuitenkin loukannut ja pahoin, tahallaan tai ei. Kun alle 20-vuotias kertoo raskaudestaan anopille, hän odottaa vain onnitteluja ja myötäiloa, tukea ja ystävyyttä anopiltaan. Mitä itse haluiaisit kuulla, kun koet elämän suurimman ilon tapahtuman? Jos odotat kyseenalaistamista ja arvostelua, lienet poikkeus. Jos olet itse kokenut vastaavaa kohtelua, miten kohtelit miniääsi raskaaksi tullessaan, ymmärrä että oravanpyörän voi katkaista, ajat ovat muuttuneet. Nykyään tunteista puhutaan hyvinkin avoimesti.

Tiedän tasan tarkkaan että tässä on kyse väärinkäsityksestä, en todellakaan ole arvostellut lapseni ja puolisonsa kykyjä toimia vanhempana. Ymmärrän senkin, että huolestunut kommenttini nähtiin loukkauksena kun olivat niin innoissaan raskaudesta. Ja hormoniti kun jyllää niin sitä saattaa helpostikin käsittää väärin muiden kommentit.

- väärinkäsittämisellä selitetyt selkkaukset tulevat yleensä siltä, joka on loukannut toista (lue aiheesta), eikä osaa selvittää omia sotkujaan vastuunomaisesti. Hyvä, että tulevalla äidillä on hormonit jyllännyt, kertoo terveydestä.

Mutta en ole ainoa, joka on sitä mieltä, että poikani olisi jo valmis tapaamaan ja juttelemaan mutta vaimonsa ei antaisi. Miehenikin sanoi, että aina jos poikani sanoo, että joo kai sitä vois jo tavatakin tai muuta sinne päin niin miniä alkaa puhua päälle.

- mitä merkitystä sillä on, mitä muut sanovat, kuka on valmis tapaamaan ja kuka ei. Merkitystä on vain sillä, oletko sinä valmis? Ja onko miniä ja poikasi valmiit? Ei kukaan muu voi niitä valmiuksia asetella, kuin sinä itse! Ja ensimmäinen siirto pitäisi tulla sinulta. Sinun pitää aivan aluksi ymmärtää, miltä toisista tuntuu tekosi. Opettele selvittämään asioita uudella tavalla, arvosta miniää ja poikaasi, sillä tavalla voit saavuttaa samanlaista vastakaikua. Miniän ja poikasi nykyiset reaktiot tapaamismahdollisuuksiin voivat johtua yksinkertaisimmillaan siitä, että he eivät luota sinuun. He ovat nähneet ja kuullet sinua sinulta suoraan, eivät muiden kautta kuulopuheina, huom -myös poikasi! Et ole ainoa anoppi tässä maassa, joka on töpiksinyt suhteensa lapsensa perheeseen. Voit elämäsi kuluttaa mieltä raastavissa asioissa, tai voit muuttaa itseäsi ja elää onnellisesti sovussa, antaen hyvää myös lapsenlapsellesi.   

Pojallani on ihan pian synttärit (kahtena viimeisempänä syntymäpäivänä en onnitellut, mutta kirjoitin kyllä nimeni syntymápäiväkorttiin, jonka mies lähetti) ja ajattelin, että oiva tilanne ottaa yhteyttä syntymäpäivänä.  Mietin että olisi varmaan parempi soittaa ja vaikka puhella ihan niitä näitä, ei heti alkaa jauhamaan riidasta ja loukkaantumisista. Tässä kun on ollut kummallakin osapuolella aihetta loukkaantua ja niin kuin joku juuri täällä sanoikin niin riitaan tarvitaan aina kaksi osapuolta.

- olehtan onnitellut, jos olet nimesi korttiin kirjoittanut, hyvä niin. Olettehan huomanneet onnitella myös miniää hänen syntymäpäivinään? Tärketä on huomioda molemmat, tasa-arvoisesti. Pienistäkin hyvistä asioista koostuu ajan myötä hyvää. Syntymäpäivinä on fiksua ilmaista vain hyvää, tuottaa iloa sankarille. Sotkuja voi selvitellä juhla-ajankohtien ulkopuolella, kun kaikilla osapuolilla on aikaa ja rauhaa, myös panostusta asialle.

Ja turha teidän on siellä analysoida, kun ette oikeasti tiedä tilanteesta mitään. Ei tämä ole ensimmäinen riita minun elämässäni tai poikani elämässäni, mutta minun ja pojan välillä pisin riita. Ja kyllä poikani jo on ihan itsenäistynyt ennen kuin sai lapsia. Muuti ensin omilleen ja minä jopa autoin etsimään asunnon, siivosin lattiasta kattoon ja todellakin autoin häntä muuttamaan omilleen. Autoon myös sitten kun muuttivat isompaan asuntoon vaimon kanssa. Ei riita pojan ja äidin välillä tarkoita aina sitä, että olisi se tyhjänpesän syndrooma. Mulla on paljon omia harrastuksia, ystäviä ja mielenkiinnonkohteita.

- hyvä, että sinulla on muutakin elämää, pidät niin itsestäsi huolta. Samoin hienoa, että olet auttanut poikaasi ja hänen perhettään. Auta jatkossakin, apua varmaan kaipaisivatkin appivanhemmilta. Älä koskaan luettele menneitä avunantojasi heille, se voi tuntua syyllistämiseltäkin, pahentaa vain tilannetta. Kyllä he varmaan muistavat tekosi.

Ja siinäkin menitte pieleen, että olen varmasti saanut lapsen nuorena, ehen ole, vaan sain poikani kun olin jo kahdenkympin paremmalla puolella, työelämää takana jo useampi vuosi ja minä ja mieheni kummatkin taloudellisesti vakaita. Se sitten tuntui kummalliselta, että niin nuorena tehdään lapset vaikkei kotoa ole kumpikaan saanut sellaista mallia.

- tervetuloa nykyaikaan. Jokainen ihminen on erilainen, oma persoonansa, onneksi. Elämä olisi puuduttavan kauhistuttavaa, jos kaikki olisimme toistemme kopioita. Elämme aikakautta, jossa asioista puhutaan avoimesti. Sanotaan, että kaikki lähtee kotoa, totta. Lapsuudenkodista voi saada myös negatiivisia käytösmalleja. Niitä nykyään paljon puidaan ja yritetään päästä niistä irti, itsetutkiskelun ja oman käytöksen kyseenalaistamisella. Pitkä ja tuskainenkin elämäoperaatio. Sitä matkaa voi helpottaa omat vanhemmat, jos he ymmärtävät mistä on kysymys. Viisautta on etsiä tietoa omiin käytösmalleihin ja opetella uutta, jakaen omaa opitttuaan myös läheisilleen ja jälkeläisille. Nykyaikaa on myös uskaltaa olla oma itsensä, sekä elää erilailla kuin omat vanhemmat.

Selvittele vielä lisää omia ajatuksiasi, kyseenalaista niitä ja etsi tietoa. Kun asiat alkavat valaistua, kirjoita miniällesi ja pojallesi yhteinen kirje, jossa kerrot haluavasi parantaa välejä. Jätä mutta-ilmaisut ja kaikki negatiivinen pois. Kirjoita joskus miniällesi pieni kirje tai kortti, jossa ilmaiset kokemiasi positiivisia asioita. Kysy heiltä neuvoa ystävällisesti, miten he ohjaisivat sinua. Jos vaatimuksia tulisi liikaa, kirjoita ystävällisesti että et osaa vielä tai että haluaisit kuulla heiltä enemmän, koska et ymmärrä. Keskusteluyhteys voisi tuon prosessin kautta syntyä ajan myötä. Älä pelkää sitä, että sinulle ei heti vastata, tai et saa välttämättä hyvää vastakaikua. Älä koskaan luovu yrittämisestä, kunhan teet sitä oikealla tapaa. Älä hylkää lastasi, miniääsi ja lastenlastasi. Rakenna itsestäsi luotettava äiti, anoppi ja isoäiti, tasa-arvoisesti kaikille. Ota pieniä sinnikkäitä askeleita, tee siitä paras elämäntyösi.

ap - olet ensiaskeleet ottanut, kun olet välittänyt pohdiskella tilannetta.

[/quote]

"Miten ihanaa olisi olla todella Älykäs ja ymmärtää asioita." -Nalle Puh

Ap -vielä näin jälkeenpäin onnnitelut sinulle isoäitiydestä! Se on rikkaus. Elämän kullanarvoinen asia, jota kaikki eivät pääse kokemaan, vaikka kuinka toivoisivat. Pikkutaatiaisen elämästä tee hyvää, pikkuinen muistaa yllättävän paljon asiota hyvin pienestä pitäen, muistot jotka aikuisena vaikuttavat. Ole onnellinen myös poikasi ja miniäsi puolesta, että he ovat löytäneet toisensa. Monet jäävät nykyään yksin, vaikka kuinka yrittäisivätkin löytää kumppania, yksinäisyys voi olla hengenriistävääkin. Ole onnellinen pojastasi, että hän on irroittanut napanuoran. Ymmärrä sitä ja kunnioita poikaasi aikuisena miehenä, sitä hän tarvitsee. Kunnioita myös aikuisena naisena, äitinä, miniääsi. Ole onnellinen miehestäsi, joka rinnallasi edelleen on.

"Nasu tuli takaa Puhin vierelle. "Puh!", kuiskasi hän. "No mitä?" "Ei mitään", sanoi Nasu ja otti Puhin käpälästi kiinni. "Tarkistin vain että olet siinä."

Ap on varsin lahjakas trolli, aina tulee monen sivun ketju! Ja tarina on harkittu ja uskottava. Oletko ap kenties toimittaja ammatiltasi? Viime vuoden ketjussa olit yksinhuoltaja, mutta nyt tarvittiin mies tarinaan jotta hän voi käydä poikaa tapaamassa. Jännää muuten miten tämä sama teema kiehtoo sinua vuodesta toiseen. Oletko tehnyt muista aiheista ketjuja?

Uskomatonta, miten paljon mun tyhjänpäiväiset, tyhjäpäiset pikkupöhnäiset kommentit kirvoitti kielenkantoja. Hyljännyt, hih. :)

Trolli tai ei, koskettaa vastaava tapaus veikkaanpa monia, aihealueen kokeneita. Kommentoijia onneksi riittää joka lähtöön, voi pomppia teinihihhettilijät ohi.

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 17:02"]

Uskomatonta, miten paljon mun tyhjänpäiväiset, tyhjäpäiset pikkupöhnäiset kommentit kirvoitti kielenkantoja. Hyljännyt, hih. :)

[/quote]

Kolahti vähän vai enemmän, osui ja upposi?

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 15:46"][quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 15:38"]

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 15:31"]

Mieheni sanoi, että aina jos on ottanut puheeksi minut ja riidan pojan luona kyläillessä niin poika mennyt vaitonaiseksi ja sitten miniä alkanut paasaamaan kuinka ovat suuttuneet ja loukkaantuneet minun käytöksestä. Kuulostaa mun korvaan siltä, että poikani ei niinkään edes välitä, mutta miniä pitää kovassa otteessaan.

Kyllähän sen anteeksi sanan sanominen on periaattessa ihan helppo homma, mutta kun tilanne on se että kyllä minuakin on loukattu. Tällainen vuosien mittainen hiljaisuus, en ole nähnyt pojantytärtäni vaikka hän on jo yli puolivuotias. Minut on eristetty kokonaan heidän elämästä ja sitten minun pitäisi pylly pystyssä kumarrella ja pyydellä anteeksi.

[/quote]

Miksi sinun pitäisi tavata lapsenlapsesi kun mielestäsi poikasi oli liian nuori lisääntymään? Jos kovin kärkkäästi ja äänekkäästi kiukuttelit ja "kerroit vain mielipiteesi" niin en ihmettele saamaasi hiljaisuutta. Sinulla on tässä anteeksipyynnön paikka, ei lapsellasi.

[/quote]

No siinä vaiheessa kun kertoivat raskaudesta niin huolestuin, koska heidän lähtökohdat perheen perustamiseen ei nyt kovin loistavat olleet. Molemmat vielä kovin nuoria ja tyttö vielä opiskelemassakin.
Ovat varmasti hienosti pärjänneet, on tytön vanhemmat varmasti jonkin verran auttaneet mutta tunnen suurta ylpeyttä että pojastani on tullut isä. Totta kai sitä äitinä vaan aina pelkää pahinta eikä haluaisi tai soisi mitään vaikeuksia tai hankaluuksia lapsilleen. Minä varmaan liian kärkkäästi toin esille omat huoleni ja pelkoni kun kertoivat raskausuutisen ja he odottivat, että tuleva mummo itkisi ilosta ja tekisi kärrynpyöriä. 

Minusta kuitenkin todella itsekästä, ettei minua ole kutsuttu mihinkään lapsenlapseeni liittyvään tapahtumaan, ei edes kylään. Eihän se ole lapsenlapseni vika että vanhemmat ovat riidoissa mummon kanssa. Eihän sekään ole reilua, että jos pariskunta eroaa ja vihaavat sitten toisiaan niin lapsi ei saisi nähdä isäänsä kun äiti niin vihaa isää.
[/quote] En tajua miksi kommenteissasi on niin paljon alapeukkuja. :/ Kuulostaa vähän siltä että miniä ei halua sinua heidän elämäänsä, joten "kontrolloi" poikaasi jotta hän ei ottaisi sinuun yhteyttä? Sinuna kyllä menisin ja pyytäisin ihan reilusti anteeksi, ei tuollaisten vanhojen riitojen takia todellakaan kannata koko elämää olla riidoissa. Kerrot kuinka olit silloin huolissasi heidän pärjäämisestään kun olivat niin nuoria jne, kyllä fiksut ihmiset ymmärtävät ja antavat anteeksi. :) Tsemppiä

Eikö aikuisella perheellisellä miehellä voi olla omaa tahtoa suhtautumisessa äitiinsä?

Joku epäili trolliksi, mutta saattaisi hyvinkin olla totta. Oma anoppini möläyttelee milloin mitäkin sammakoita ja se on todella raivostuttavaa. Perustelee tämän vielä sillä, että on niin vanha, että saa sanoa mitä haluaa (täyttää 60). Esimerkiksi meidän kihlakorttiin kirjoitti, että "onhan se välillä hyvä tarkistaa, että vieläkö tahtoo.." Herätti lievää hämmästystä tällainen kommentti, ja samanlaisia on vaikka kuinka. Todennäköisesti jotain yhtä 'kannustavaa' olisimme saaneet kuulla, jos raskaudesta olisimme ilmoittaneet juuri ja juuri parikymppisinä.