Liian nopea yhteenmuutto

Yritä jaksaa kesään asti. Jos silloin vielä tuntuu pahalta, kannattaa ehkä erota.

Ihmettelen aina, miksi Suomessa muutetaan niin älyttömän nopeasti asumaan yhdessä.

Kertomuksen edetessä kyllä alkaa paistaa aika hyvin läpi se, että kyllä se ongelma on ihan jossain muualla kuin liian nopeassa yhteen muuttamisessa.. Mies painosti/hoppuili, miksi? Mieheltä lähti yllättäen kämppä alta, miksi? Rahavaikeuksia? Haki sinusta helppoa ratkaisua tilanteeseen?

Hyppäsit suoraan suhteesta toiseen ja vielä muutit yhteen, ja nyt kadut sitä ettet eron jälkeen ottanut aikaa itsellesi ja aikaa toipua/ajatella.. Niin, nykyinen miehesi tuskin on elämäsi rakkaus, vaan "laastari" johon koit pikaisen ja tulisen ihastumisen, joka ei sitten kestänytkään sen pidemmälle. 

Olette nykyään vähemmän yhdessä kuin ennen yhteen muuttoa, ja silti yhteiselo ahdistaa..

Alkuhuuma loppui kuin seinään kun yhteen muutettiin.. Ette tunteneet toisianne kunnolla, vaan elitte sitä vaaleanpunaista kuvitelmaa toisesta, olitte rakastuneita vain siihen ajatukseen rakkaudesta. Joten todellisuus iski liikaa vasten kasvoja, toinen ei ollutkaan itselle sopiva.

Kyllä se taitaa olla aika antaa tuon suhteen mennä.

Kiitokisa paljon tähän asti tulleista viesteistä. On helpottanut omaa oloa kun tänne on avautunut, lähellä ei ole oikein ketään kenelle näistä kaikista ajatuksista voisi puhua. Minulla tapahtui tosiaan vajaan puolen vuoden sisään paljon; ero pitkästä suhteesta, toiseen kaupunkiin muutto, tämän uuden miehen tapaaminen ja hänen kanssaan yhteenmuutto. Olen ollut aina harkitseva ihminen, en ole tehnyt päätöksiä hetken mielijohteesta. Tuo 6 kk oli todella tapahtumarikasta aikaa elämässäni, ennen sitä elämäni oli tosiaan ollut hyvin rauhallista ja seesteistä.

Jälkeen päin ajateltuna, uusi suhde todella tuli aivan liian nopeasti. En ollut kunnolla ehtinyt "prosessoida" aikaisempaan suhdetta loppuun ajatuksissa ja jotenkin alun tunne ja huuma vei niin mennessään. Minulla on ennen tätä suhdetta takana vain siis tämä yksi pitkä suhde, siinä ei minua aina kohdeltu niin hyvin, joten jotenkin "humalluin" siitä jalat alta vievästä tunteesta ja huumasta, mitä tämän nykyisen kanssa koin.

Mieheltä tosiaan lähti yllättäen asunto alta. Hänen oli vaikeuksia löytää uutta kämppää, joten hänen tarve saada pian uusi asunto oli iso ja ajatus yhteenmuutosta tuli nimenomaan häneltä. Itse taas ajattelin asiaa järjen kannalta, asioita oli jo tapahtunut hyvin nopealla aikataululla ja nopea eteneminen on aina riski, joten olisin halunnut odottaa.

Ap

Ja kyllä, mies hyötyi yhteenmuutosta ja yhdessäasumisesta rahallisesta. Lisäksi hän tällä tavoin vältti asunnottomuuden, mikä olisi voinut tulla, jos ei olisi uutta asuntoa saanut heti edellisen vuokrasopimuksen päätyttyä.

En miellä häntä laastariksi tai korvikkeeksi. En sellaista ainakaan tietoisesti hakenut. Mutta olisin vain taustallani ja luonteellani tarvinnut huomattavasti rauhallisemman etenemisvauhdin ja vaikka ei kukaan minua pakottanut muuttamaan yhteen, niin silti suostuin siihen aivan vääristä syistä. Olisi ihan ehdottomasti pitänyt odottaa ja edetä rauhallisemmin.

Mies on niin monella tavoin minulle juuri se oikea. Pelkään todella, että pilasimme todella hyvän jutun liialla kiireellä. Hän on tosiaan edelleen mies, jonka kanssa haluan vanheta, mutta yhteenmuutto selkeästi aiheutti hallaa suhteelle ja se todella harmittaa. Mietin jatkuvasti, kuinka asiat voisivat vieläkin voisivat olla niin kuin ennen, jos vain olisimme odottaneet.

Ap

Yhteenmuutto ei aina ole huono arkensa kanssa. Se myös osoittaa suhteen potentiaalin nopeasti, pelkkä "treffailu" voi jymähdyttää suhteen siihen treffailutasolle ja onkin sitten todrlla vaikeaa asua yhdessä. Mutta ehkä sun pitää päästä vaim tuosta kammostasi nyt. Relaa ja päivä kerrallaan. Arki on kuitenkin suurin osa elämästä ja siitä pitäisi koittaa tehdä hyvää, silloin se toimii. Mä muutin mieheni luo kolmen kk:n seurustelun jälkeen ja alkuun hirvitti. Varsinkin, kkun ei ollut enää omaa paikkaa mihin mennä. Mut ajattelin se myös niin, et pääsen täältä pois koska vaan jos ahdistaa. Ja me ollaan meidän suhteessa täysin vapaaehtoisesti kuitenkin. Älä ajattele sitä niin hankalasti :)

[quote author="Vierailija" time="10.02.2015 klo 12:44"]jos rakastuitkin rakkauteen, et ihmiseen? Itsse muutin mieheni kanssa yhteen 2 viikon kuluttua, ja kyllä se sujui ihan hyvin. Ja on sujunut, sillä yhdessä oltu 23 vuotta. Molemmilla takana pitkä suhde/suhteita, mutta yhteiselo tuntui vain niin luonnikkaalta heti alusta alkaen. Ja kyllä siinä oli silti intohimoa runsain mitoin. Toki riitojakin joskus, mutta harvoin kuiteskin.
[/quote]

Samaa mieltä, nukuin ensitapaamisen jälkeen arviolta kaksi yötä "kotona" (eli vanhemmillani) ja siitä asti ollaan punkattu ja asuttu saman katon alla. Eikä siinä mitään "arkea" ole tullut vieläkään vastaan vaikka vuosia jo takana, lapsiakin. Edelleen ollaan rakastuneita, peitto heiluu ja meillä on todella luonteva suhde ollut alusta asti. Minkäännäköiset ulkoiset huolet (raha jne), painonvaihtelut ja vatsataudit eivät ole päässeet väliin :D

Olet käyttänyt miestä laastarina erosi jälkeen. Et halunnut pärjätä itse, joten otit ensimmäisen vastaantulevan miehen, ja päätit, että kai minä nyt sitten olen tähän rakastunut kun kerran on pakko. Muutit yhteen miehen kanssa, ajatellen että kai minä nyt sitten muutan, kun mies kerran käskee. "Yllättäen" tällainen alistunpa-nyt-vaan-tilanteeseen-suhde ei sitten pidemmän päälle toimikaan. Mutta vielä haluaisit jotenkin sumplia asian niin, että kyse ei ole sinun huonoista päätöksistäsi, vaan että mies pakotti yhteen asumaan. Ja sinä vaan ihan muuten vain muuttaisit pois, mutta sitten kuitenkin olisi kiva sieltä omasta asunnosta käsin vähän seurustella. Kun ei se yksinolokaan niin kovin kivaa ole.

Kasva aikuiseksi, otat vastuun huonoista päätöksistä. Lakkaa teeskentelemästä että miehet pakottavat sinua suhteisiin kanssaan. Itse olet suhteen aloittanut, itse olet mukana ollut päätöksiä tekemässä, ja nyt lähdet siitä suhteesta, että mies voi löytää suhteen sellaiseen naiseen, joka tietää mitä tekee, eikä jälkikäteen kiukkua "Kun toi pakotti!".

[quote author="Vierailija" time="10.02.2015 klo 20:49"]

Ajatus yhteenmuutosta tosiaan oli miehen. Häneltä lähti yllättäen kämppä alta. Pidin jo silloin liian nopeaa etenemistä riskinä ja puhuinkin tuntemuksistani. Jotenkin mies vaa onnistui puhumaan ympäri. Suhde muuten on kyllä hyvä, riitoha kyllä ollut normaalia enemmän. Lisäksi asioihin vaikuttaa se, etten ollut näiden kahden suhteen välissä paljon mitään yksin. Tämä uusi suhde tuli ja eteni liian nopeasti yhdistettynä vain hetkeä aikaisemmin tapahtuneeseen eroon. Olen siis edellisestä suhteesta päässyt yli ym mutta en ymmärtänyt tässä välissä ottaa aikaa itselle ja etenin tässä aivan liian nopeasti. Mira

[/quote]

Millaisia riitanne ovat? Entä jos uusi suhteesi olikin nk. rebound- suhde ja tajuat nyt että olet pulassa miehen kanssa? On aivan tavallista että eron jälkeen tulee nopeita ja voimakkaita ihastuksia ja siis siinä ei ole mitään hävettävää, että tunteet laimenevat nopeasti. Niin vain joskus käy, halusi tai ei, mutta se on vain asia erikseen miten siihen suhtautuu. Entä mies itse? Onko hän sellainen että haluaa hallita muutenkin tilannetta? En lähde vertaamaan omaa tilannettani sinun vastaavaan, koska ihmiset ovat erilaisia, mutta miehen tarve muuttaa yhteen kuullostaa hiukan erikoiselta, varsinkin jos hän lievästi sanottuna painosti sinua. Muistan vain elävästi, miten oma vastaavani oli myös aivan ihana ja mainosti miten oli täysin rakastunut munhun ja halusi jo muutaman kuukauden yhdessäolon jälkeen muuttaa yhteen, mutta itse jarruttelin. Hän yritti ensin maanitella, mainitsi sen ohimennen, sitten hän piti hienon puheen minulle sängyllä katsomalla tarkkaan silmiin ja lausumalla halunsa muuttaa saman katon alle aivan kuin olisi kosinut. Miehen tapa soitella minulle töihin ja miettiä minne laittaisin tavarani hänen luonaan oli enemmän ahdistavaa kuin herttaista.. Vastusteluni menivät aivan kuin vesi hanhen selästä, ja lopulta mies antoi mulle pokkana päivämäärän mihin mennessä mun pitää olla siellä kamoineni. En ollut, joten hän suuttui ja juttu kuivui siihen. Muutenkin kärsin kaiken aikaa mystisestä pahasta olosta, jota en oikein osannut eritellä. No jälkeen päin niitä sen ajan päiväkirjamerkintöjä lukiessa sitä vain kauhistelee mitä on tullut kestäneeksi - mies riiteli itsekseen siitä, kun en pomppinut hänen pillinsä mukaan ja jatkuvasti sain kuulla siitä. Joka tapauksessa en tiedä teidän suhteestanne muuta kuin sen mitä olet tässä kertonut. Miten miehen raha-asiat nyt muuten, hyötyykö hän siitä että muutti kanssasi yhteen (ei tarvinnut säästää takuuseen?) Kysyn ihan suoraan, koska toikin on sinänsä oleellinen pointti ja minun ei kuitenkaan tarvitse tietää sitä. - Ina

Viimeksi olen asunut yksin useita vuosia sitten. Hengähdystaukoa näiden kahden suhteen välillä ei tosiaan ollut ja sekin varmasti nyt kostautunut. Olisi pitänyt ymmärtää elää hetki vain itselleen tai ainakin edetä tässä suhteessa huomattavasti rauhallisemmin.

Virhe tuli ehdottomasti tehtyä etenemisen suhteen. Lisäksi edellinen suhde olisi pitänyt ymmärtää kunnolla prosessoida loppuun. Luulinkin niin tehneeni, mutta ehkä sekin jäi jotenkin vaiheeseen.

Nykyinen mies ja suhde ovat oikeasti hyviä. Ongelma on ehdottomasti pääni sisällä. En halua nyt tehdä hätiköityjä ratkaisuja, joita luultavasti myöhemmin katuisin. Olen itsekin hämilläni näistä ajatuksistani ja tunteistani ja toivon todella, että saan tähän kaikkeen jonkun selvyyden.

Ap

Miksi et voi ottaa oma aikaa tässä suhteessa? Hengähtää yksin?

Miksi et voisi muuttaa omillesi, ilman, että eroaisitte?

Jos teidät on "luotu" yhteen, niin kyllä kumppani ymmärtäisi, että tarvitset omaa tilaa. Ehkä olisi ihan hyvä, että nyt alkuun muuttaisit vuodeksi omaan asuntoon ja jatkaisitte seurustelua. Totuus kuitenkin on, että nuo samat ongelmat tulee teillä uudelleen vastaan, kun muutatte yhteen. On siis hyvä, että alat nyt jo miettimään ja selvittämään, mitkä asiat aiheuttavat tuon lässähtämisen ja miten pystytte ne asiat korjaamaan, kun taas muutatte yhteen, ettei tuota ongelmaa taas tulisi.

Olemme puhuneet myös siitä vaihtoehdosta, että muuttaisimme erilleen seurustelua jatkaen. Molemmat uskovat tämän olevan liian vahingollista suhteelle, mies pelkää sitä ehkä enemmän. Yksinolo olisi juuri sitä, mitä tarvitsisin mutta en sen takia halua luopua miehestä.

Parisuhde ei olisi enään sama. Taustalla olisi kuitenkin kuukausien yhteisasuminen, joten väkisinkin se muuttaisi suhdetta jos muutettaisiin erilleen, vaikka se minulle henkilökohtaisesti tekisi hyvää.

Ap

Ap - et ole kertaakaan vastannut siihen kysymykseen, että miksi et voi saada enempää aikaa parisuhteessa? Mikä estää, että olet joka ilta yksinäsi tunnin tai kaksi? Että olet joka toisen viikon poissa jossain muualla? Miksi et voi saada omaa tilaa parisuhteessa?

Lakkaapa jossittelemasta ja märehtimästä ja ala tehdä töitä suhteesi eteen.

Voin saada ja saankin omaa aikaa. Erilleenmuutos koemme olevan liian vahingollista suhteelle. Ongelma on se, että tämä suhde tuli ja eteni liian vakavasti liian nopeasti. Miehessä tai suhteessa ei sinänsä ole vikaa, ongelma on minussa. En halua menettää tätä miestä, mutta näinkään en voi hyvin.

Ja tehtyä ei saa tekemättömäksi (yhteenmuuttoa perustua), mutta en halua että tämä rikkoisi suhteen.
Ap

Kasva ihmisenä aikuiseksi - jooko...

Vanha aihe, mutta vastaan silti. Ensinnäkin ethän sinä (yleisesti kuka tahansa) voi pitää suhdetta toimivana erilaisilla kikkailuilla (ei yhteenmuuttoa, tehdään näin, ei tehdä noin.) Tai ei se ainakaan kerro siitä, että seurustelet sen oikean ihmisen kanssa. Ei rakkaus tarvitse mitään kepulikonsteja toimiakseen. Ja tiedän mistä puhun... Olin sitoutumiskammoinen nuori nainen pitkälle yli 20-vuotiaaksi asti. Miehiä oli ja meni mutta aina suhteet kaatuivat, sitoutumiskammoni nosti päätään raivareiden muodossa ja lopulta tuli aina ero, joka masensi hetken mutta pian olin taas oma nauravainen itseni. Yhteenmuutto oli totaalinen kauhistus pelkkänä sanana, hyvä etten kuristunut kuoliaaksi sen kuulemisesta. Niin vain tutustuin erääseen mieheen (taas vaihteeksi), ihastuin ja rakastuin. Tai me molemmat, koska hyvin pian tein jotain itselleni aivan käsittämätöntä ja ehdotin yhteenmuuttoa. Ja nyt ei puhuta mistään puolen vuoden seurustelutaustasta sitä ennen vaan äärimmäisen lyhyestä ajasta.

Kaikki on kuitenkin mennyt hyvin, toki olemme riidelleet enemmän, mutta myös oppineet toisistamme paljon enemmän ja saaneet kaiken sovittua. Kyllä minä innoissani tuon kullalle kahvia ja teen mukavia pieniä ylläreitä, eihän niiden tarvitse kadota mihinkään. Me olimme kaukosuhteessa tätä ennen, joten yhteinen aika oli ennen yhdessä asumista lähinnä stressaavaa; kohta aika loppuu kesken ja taas täytyy olla yksin. Se oli ainaista tuntien laskemista ja hermoilua. Nykyään voin ottaa ihan rennosti ja tietää, että aina nähdään. Voin ottaa omaa aikaa vaikkapa aamuisin, kuten nyt, kun kulta vielä nukkuu. Tai no päiväkö se jo on.

En hehkuttaisi, jos en olisi nähnyt sitä kurjempaakin puolta saman katon alla asumisesta. Nyt kaikki vain toimii :)

Suosittelen kaikille kuuntelemaan omaa sydäntä. Jos siellä on tunne, että yhteenmuutto on oikea ratkaisu, niin se on.

Muutettiin yhteen parin viikon jälkeen. Häät parin vuoden päästä siitä. Alkuhuuma on muuttunut vain huumaksi ja syväksi kiihkoksi vuosien myötä. Sitä ei ole muuttaneet talonrakennukset, remontit, mitkään karikot tai vastoinkäymiset. Suhde on ihan sitä, mitä siitä tekee, mutta vaatiihan se hieman prioriteettien asettamista ja vaivannäköä.