Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun teini yrittää "savustaa" minut ulos talosta ja eroamaan miehestä?
19.11.2021 |
Asumme yhdessä mies, minä ja miehen lapset (tytär 21v ja teinipoika 15v) ja teinipoika oikeasti on alusta saakka kohdellut minua väärin ja halpamaisesti ja nyt yrittää saada minua eroamaan miehestä. Mitä voin tehdä? Poika ei suoraan ole sanonut mutta käytös osoittaa paljon esimerkiksi kun vietämme aikaa yhdessä olohuoneessa niin poika matkii puhettani ja tekee typeriä ääniä kaikesta mitä sanon ja jos menen pois niin pojan kasvoilla loistaa voitto. Viime vuonna olin koulutuksessa poissa kotoa kahden viikon ajan ja kun kerroin tästä koko perheelle niin mies ja tytärpuoli toivoivat minun palaavan pian mutta poika lipsautti että onpa ihanaa kun saa olla rauhassa eikä tarvitse nähdä toisen ärsyttävää pärstää. Mitään en ole pojalle tehnyt saati sanonut ilkeästi mutta käytös on jatkuvasti ala-arvoista. Alkaa vaan rasittamaan kun joudun jatkuvasti olemaan varpaillani kotonani. Tytärpuolen kanssa tulen loistavasti juttuun ja kun vietämme yhdessä aikaa niin poika vaikuttaa myrtsiltä ja kyselee siskoltaan onko pakko mennä just ton kanssa. Isänsä jos viettää kahdestaan aikaa kanssani niin yrittää saada isäänsä muualle esim lenkille ja muihin harrastuksiin ja joskus on onnistunut tässä ja silloinkin poika nauraa minulle päin naamaa taas iloinen voitonnauru kasvoilla mutta jos isänsä jääkin minun kanssani viettämään aikaa niin poika on maansa myynyt.
Kommentit (323)
Vierailija kirjoitti:
Kolmen teinin äiti kirjoitti:
Ap ei luultavasti kerro koko totuutta siitä, miksi poikapuoli käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Tulee mieleen tapaus, josta joku pieni vanha mummo kirjoitti tällä samalla palstalla joitakin viikkoja sitten:
”Minun lapsuudessani eli samassa pihapiirissä perhe, jossa äitipuoli teki jauhelihakeittoa kissanlihasta. Syötti omille ja miehensä lapsille ja saatiin sinne tulla syömään me naapurin mukulatkin.
Siinä talon liepeillä liikkui siis paljon kulkukissoja ja niitä se nainen pyydysti ja niistä se keittonsa keitti. Ei ne keitot huonoja olleet, mutta kyllä me alettiin niitä vähän vieroksua, kun ymmärrettiin, mistä ne oli valmistettu.”
Tuommoistakin voi sattua ja kyllä se pistää miettimään, että omituiselle ja töksähtävälle käytökselle voi olla hyvät syynsä.
Onko kyseessä siis riita ruuan laadusta ? Teiniä täytyy toki ymmärtää, mutta ei kai ap nyt sentään mitään kissanlihakeittoja keittele.
Luoja paratkoon! Helkutti sentään minä en mitään kissanlihakeittoja keittele ja meillä ruoka tehdään yhdessä. Olen kertonut oman rehellisen näkemykseni asiasta, mutta pojan todellisia ajatuksia saati tuntemuksia en tiedä, mutta näyttää vihaavan minua todella paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin täällä, miten minua aikuisena harmittaa kun minun toiveestani isäni sukulainen joutui muuttamaan meiltä pois. Tuo viesti on näemmä poistatettu. Miksi? Halusin tuoda sillä esiin sitä, miksi lapsen ei pitäisi antaa tehdä omalle harkintakyvylleen liian isoja päätöksiä. Niistä voi kärsiä myöhemmin, kun näkeekin kokonaiskuvan eri tavalla. Mielestäni moni, joka "ottaa lapsen mielipiteen huomioon" miettii tätä näkökulmaa liian vähän.
Joskus sen lapsen on ruvettava tekemään päätöksiä. Ja lapsella on myös oikeus mielipiteeseensä ja ilmaista se, eikä minusta lapsen mielipidettä pidä ohittaa vain, koska kyse on lapsen mielipiteestä.
Kyllä, mutta ikäkaudelleen sopivan kokoisissa asioissa. Muutaman vuoden päästä hän voi tehdä päätöksiä siitä missä asuu ja ketä muita päästää sinne asumaan. Muiden elämää koskevia päätöksiä hän joutuu tekemään sitten jos on itse vanhempi. Siihen hänelle pitää nyt antaa vasta mallia, ei ajaa häntä ennenaikaisesti vanhemman asemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin täällä, miten minua aikuisena harmittaa kun minun toiveestani isäni sukulainen joutui muuttamaan meiltä pois. Tuo viesti on näemmä poistatettu. Miksi? Halusin tuoda sillä esiin sitä, miksi lapsen ei pitäisi antaa tehdä omalle harkintakyvylleen liian isoja päätöksiä. Niistä voi kärsiä myöhemmin, kun näkeekin kokonaiskuvan eri tavalla. Mielestäni moni, joka "ottaa lapsen mielipiteen huomioon" miettii tätä näkökulmaa liian vähän.
Joskus sen lapsen on ruvettava tekemään päätöksiä. Ja lapsella on myös oikeus mielipiteeseensä ja ilmaista se, eikä minusta lapsen mielipidettä pidä ohittaa vain, koska kyse on lapsen mielipiteestä.
Kyllä, mutta ikäkaudelleen sopivan kokoisissa asioissa. Muutaman vuoden päästä hän voi tehdä päätöksiä siitä missä asuu ja ketä muita päästää sinne asumaan. Muiden elämää koskevia päätöksiä hän joutuu tekemään sitten jos on itse vanhempi. Siihen hänelle pitää nyt antaa vasta mallia, ei ajaa häntä ennenaikaisesti vanhemman asemaan.
Oppii, ettei muut kunnioita hänen mielipidettään. Ei ole mikään hyvä lähtökohta elämään, vaikka ei tätä ole lailla kielletty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta vähän vaikuttaa siltä, että nämä "eronnut ei saa lapsen edun vuoksi muuttaa yhteen uuden puolison kanssa" -jankuttajat ovat omasta erostaan katkeroituneita reppanoita, joita v-tuttaa se, että eksä onkin jatkanut elämäänsä eron jälkeen.
Olen eroperheen lapsi. Olen ollut tuo teini.
Niin olen minäkin, mutta vaikka en teininä tykännytkään äitini uudesta miehestä, pidin suuni kiinni ja annoin äitini olla onnellinen. Nykyään tulen ihan jopa toimeen sen ukon kanssa. Vanhemilla on oikeus omaan elämäänsä ja rakkauteen.
Kukaan ei kiistä vanhempien oikeutta omaan elämään ja rakkauteen. Niitä voi tehdä ilman yhteisasumista. Myös teini-ikäisellä lapsella on oikeus omaan elämään.
Vanhemman uusi puoliso ei vie teiniltä omaa elämää. Se oma elämä alkaa kunnolla kun muuttaa pois kotoa. En ymmärrä teitä jankuttajia ollenkaan. Miksi haluatte eronneen vanhemman elävän yksin? Mikä pakkomielle teillä on että vanhempien pitää olla jotain jeesus marttyyreja
Elävän yksin? Hänellähän on asuinkumppaneinaan lapset. Ja miljoonannen kerran, kukaan ei ole kieltämässä rakkautta ja seurustelua.
Väännät taas olkiukkoja, koska tiedät itsekin olevasi väärässä.
Lapset eivät korvaa seurustelukumppaneita. Romanttinen rakkaus ja sukulaisten rakkaus on eri asia. Jollakin voi olla lapsia ja olla silti yksinäinen koska ei ole rakasta vierellä.
Kun rakastaa jotakuta haluaa viettää hänen kanssaan mahdollisimman paljon aikaa, jakaa arjen ilot ja surut. Sen takia ihmiset muuttavat yhteen. Oletko niin surkea yksinäinen vässykkä ettet tätä ymmärrä???
Taitaa alkaa kiukuttaa, kun pitää ruveta tuollaisia arvauksia tekemään persoonastani.
Arjen ilot ja surut voi jakaa ihan hyvin sen muutaman vuoden ajan ilman yhdessä asumista. Romanttinen rakkaus ei edellytä yhdessä asumista. Se on mielikuvituksen ja ongelmanratkaisukyvyn puutetta, jos ei muutamaksi vuodeksi onnistu järjestämään seurustelusuhdetta ilman yhteistä asuntoa. Ihan oikeasti tässä ei vaadita mitään kohtuutonta.
Onko oikeasti perheellisiä aikuisia jotka ajattelevat tuollatavoin? Sen muutaman vuoden aikana tilaisuus parisuhteelle voi olla menetetty, eikä toista vastaavaa tule.
Tilaisuus parisuhteelle? Se parisuhdehan on olemassa koko ajan. Miten et ymmärrä, että parisuhde on aivan eri asia kuin yhteinen asunto?
Yksinkö pitäisi tehdä yhteinen lapsi odottamaan että päästään yhteen sitten kun aiemman liiton lapset lähtevät omilleen, nykyään asuvat jopa kolmekymppiseksi vanhemmillaan.
Oletko siis ap, vai mistä tiedät että heillä on aikomus tehdä yhteinen lapsi? Miehen vanhempi lapsi on jo 21-vuotias, joten itse kuvittelisin, että tuskin on enää aikomusta tehdä uusia lapsia. Saatan tietenkin olla väärässä. Jos tällainen suunnitelma on, niin sitten tosiaan ei taida olla muita vaihtoehtoja kuin pitää kiirettä, ja se nyt sitten tässä tapauksessa tapahtuu jo olemassaolevan lapsen hyvinvoinnin kustannuksella.
Meni tuo edellinen lainaus perseelleen, joten laitoin uudestaan.
En kommentoinut aiemmin vaan oikea ap kirjoittaa nyt. Ei ole aikomus hankkia lapsia. Minä olen "lapseton" ja miehellä on omat lapsensa, vaikka perhe olemmekin. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta vähän vaikuttaa siltä, että nämä "eronnut ei saa lapsen edun vuoksi muuttaa yhteen uuden puolison kanssa" -jankuttajat ovat omasta erostaan katkeroituneita reppanoita, joita v-tuttaa se, että eksä onkin jatkanut elämäänsä eron jälkeen.
Olen eroperheen lapsi. Olen ollut tuo teini.
Niin olen minäkin, mutta vaikka en teininä tykännytkään äitini uudesta miehestä, pidin suuni kiinni ja annoin äitini olla onnellinen. Nykyään tulen ihan jopa toimeen sen ukon kanssa. Vanhemilla on oikeus omaan elämäänsä ja rakkauteen.
Kukaan ei kiistä vanhempien oikeutta omaan elämään ja rakkauteen. Niitä voi tehdä ilman yhteisasumista. Myös teini-ikäisellä lapsella on oikeus omaan elämään.
Vanhemman uusi puoliso ei vie teiniltä omaa elämää. Se oma elämä alkaa kunnolla kun muuttaa pois kotoa. En ymmärrä teitä jankuttajia ollenkaan. Miksi haluatte eronneen vanhemman elävän yksin? Mikä pakkomielle teillä on että vanhempien pitää olla jotain jeesus marttyyreja
Elävän yksin? Hänellähän on asuinkumppaneinaan lapset. Ja miljoonannen kerran, kukaan ei ole kieltämässä rakkautta ja seurustelua.
Väännät taas olkiukkoja, koska tiedät itsekin olevasi väärässä.
Lapset eivät korvaa seurustelukumppaneita. Romanttinen rakkaus ja sukulaisten rakkaus on eri asia. Jollakin voi olla lapsia ja olla silti yksinäinen koska ei ole rakasta vierellä.
Kun rakastaa jotakuta haluaa viettää hänen kanssaan mahdollisimman paljon aikaa, jakaa arjen ilot ja surut. Sen takia ihmiset muuttavat yhteen. Oletko niin surkea yksinäinen vässykkä ettet tätä ymmärrä???
Taitaa alkaa kiukuttaa, kun pitää ruveta tuollaisia arvauksia tekemään persoonastani.
Arjen ilot ja surut voi jakaa ihan hyvin sen muutaman vuoden ajan ilman yhdessä asumista. Romanttinen rakkaus ei edellytä yhdessä asumista. Se on mielikuvituksen ja ongelmanratkaisukyvyn puutetta, jos ei muutamaksi vuodeksi onnistu järjestämään seurustelusuhdetta ilman yhteistä asuntoa. Ihan oikeasti tässä ei vaadita mitään kohtuutonta.
Onko oikeasti perheellisiä aikuisia jotka ajattelevat tuollatavoin? Sen muutaman vuoden aikana tilaisuus parisuhteelle voi olla menetetty, eikä toista vastaavaa tule.
Tilaisuus parisuhteelle? Se parisuhdehan on olemassa koko ajan. Miten et ymmärrä, että parisuhde on aivan eri asia kuin yhteinen asunto?
Yksinkö pitäisi tehdä yhteinen lapsi odottamaan että päästään yhteen sitten kun aiemman liiton lapset lähtevät omilleen, nykyään asuvat jopa kolmekymppiseksi vanhemmillaan.
Oletko siis ap, vai mistä tiedät että heillä on aikomus tehdä yhteinen lapsi? Miehen vanhempi lapsi on jo 21-vuotias, joten itse kuvittelisin, että tuskin on enää aikomusta tehdä uusia lapsia. Saatan tietenkin olla väärässä. Jos tällainen suunnitelma on, niin sitten tosiaan ei taida olla muita vaihtoehtoja kuin pitää kiirettä, ja se nyt sitten tässä tapauksessa tapahtuu jo olemassaolevan lapsen hyvinvoinnin kustannuksella.
Meni tuo edellinen lainaus perseelleen, joten laitoin uudestaan.
En kommentoinut aiemmin vaan oikea ap kirjoittaa nyt. Ei ole aikomus hankkia lapsia. Minä olen "lapseton" ja miehellä on omat lapsensa, vaikka perhe olemmekin. ap
Kahdesta vanhemmasta ja näiden yhteisistä lapsistaan muodostuu perhe. Kuvailemasi ei ole perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin täällä, miten minua aikuisena harmittaa kun minun toiveestani isäni sukulainen joutui muuttamaan meiltä pois. Tuo viesti on näemmä poistatettu. Miksi? Halusin tuoda sillä esiin sitä, miksi lapsen ei pitäisi antaa tehdä omalle harkintakyvylleen liian isoja päätöksiä. Niistä voi kärsiä myöhemmin, kun näkeekin kokonaiskuvan eri tavalla. Mielestäni moni, joka "ottaa lapsen mielipiteen huomioon" miettii tätä näkökulmaa liian vähän.
Joskus sen lapsen on ruvettava tekemään päätöksiä. Ja lapsella on myös oikeus mielipiteeseensä ja ilmaista se, eikä minusta lapsen mielipidettä pidä ohittaa vain, koska kyse on lapsen mielipiteestä.
Kyllä, mutta ikäkaudelleen sopivan kokoisissa asioissa. Muutaman vuoden päästä hän voi tehdä päätöksiä siitä missä asuu ja ketä muita päästää sinne asumaan. Muiden elämää koskevia päätöksiä hän joutuu tekemään sitten jos on itse vanhempi. Siihen hänelle pitää nyt antaa vasta mallia, ei ajaa häntä ennenaikaisesti vanhemman asemaan.
Ja se oikea malli on, että vanhempi tekee päätökset itsekkäästi lastensa elämänlaatua heikentäen, ihan vaan koska on vahvemmassa asemassa ja pystyy siihen?
Tätä palstaa lukiessa usein ihmettelen, miksi sellaiset ihmiset hankkivat lapsia, joille lasten tarpeet aiheuttavat suurta pöyristymistä ja loukkaantumista. Että MINÄKÖ muka olisin jotain velkaa lapsilleni, joille annoin elämän?! No kyllä, juuri sinä. Sinä ihan itse päätit tehdä ne lapset ja otit vastataksesi heidän hyvinvoinnistaan. He eivät tehneet valintaa tulla sinun taakaksesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako liian vähän aikaa isältään? Miten olisi isä-poika-laatuaika säännöllisesti. Sen lisäksi isän on puhuttava pojalleen että on oltava kiltti sua kohtaan, et ole tehnyt mitään pahaa, eikä ole reilua sua kohtaan käyttäytyä niin.
Mistä me tiedämme, että aloittaja ei ole tehnyt mitään pahaa? Ehkä hän on taloon tullessaan pistänyt omavaltaisesti kaikki säännöt uusiksi ja nyt vaatii hänen sääntöjään noudatettavan ehdoitta?
En ole tyranni enkä ole laittanut "sääntöjä" uusiksi vaan olen keskusteleva ja muutenkin kolmikolla on ollut tapana keskustella pöydän ääressä asioista yhdessä ja minä liityin siihen muuttaessani heidän kanssaan yhteen. En määräile miestä saati lapsia ja viime jouluna ostettiin yhdessä miehen kanssa pojalle uusi sänky, niin poika ignoorasi minut täysin ja kiitteli faijaansa ja minua mulkaisi vihaisesti, vaikka tiesi että yhdessä sänky oltiin ostettu.
Ei sinussa varmaan olekaan mitään vikaa. Poika vain ei halua ketään ylimääräistä kotiinsa asumaan, ja hänellä on siihen ihan täysi oikeus. Mielestäni oli teiltä virhe muuttaa yhteen näin aikaisin, mutta se on nyt tehty. Yrittäkää puhua avoimesti ja - huom! tämä on tärkeää! - ymmärtäen ja syyllistämättä pojan kanssa siitä, miksi hänestä tuntuu niin pahalta. Sen keskustelun perusteella sitten teette ratkaisun siitä, onko parempi että muutat muutamaksi vuodeksi omillesi vai onnistuuko rauhanomainen yhteiselo jotenkin.
Aikaisin? Olemme olleet yhdessä miehen kanssa viisi vuotta, josta kohta kaksi vuotta on asuttu saman katon alla. Yritetään puhua, vaikka en ole koskaan ketään tässä perheessä syyllistänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pojalla on ikävä omaa äitiään. Äitipuoli tuntuu kovin keinotekoiselta vaikka mukava olisikin. Traumaa siis pojalla taustalla. Miten poika pärjää koulussa, kavereiden kanssa, harrastuksissa ? Kuulostaa siltä että teini tarvitsisi keskusteluapua, terapiaa. Ja tämä tarpeen, vaikkei sinua edes olisi mukana kuvioissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin täällä, miten minua aikuisena harmittaa kun minun toiveestani isäni sukulainen joutui muuttamaan meiltä pois. Tuo viesti on näemmä poistatettu. Miksi? Halusin tuoda sillä esiin sitä, miksi lapsen ei pitäisi antaa tehdä omalle harkintakyvylleen liian isoja päätöksiä. Niistä voi kärsiä myöhemmin, kun näkeekin kokonaiskuvan eri tavalla. Mielestäni moni, joka "ottaa lapsen mielipiteen huomioon" miettii tätä näkökulmaa liian vähän.
Joskus sen lapsen on ruvettava tekemään päätöksiä. Ja lapsella on myös oikeus mielipiteeseensä ja ilmaista se, eikä minusta lapsen mielipidettä pidä ohittaa vain, koska kyse on lapsen mielipiteestä.
Kyllä, mutta ikäkaudelleen sopivan kokoisissa asioissa. Muutaman vuoden päästä hän voi tehdä päätöksiä siitä missä asuu ja ketä muita päästää sinne asumaan. Muiden elämää koskevia päätöksiä hän joutuu tekemään sitten jos on itse vanhempi. Siihen hänelle pitää nyt antaa vasta mallia, ei ajaa häntä ennenaikaisesti vanhemman asemaan.
Oppii, ettei muut kunnioita hänen mielipidettään. Ei ole mikään hyvä lähtökohta elämään, vaikka ei tätä ole lailla kielletty.
On niitäkin nähty, jotka on lapsesta opetettu siihen että kaikkien täytyy kunnioittaa (=totella) heidän mielipiteitään. Sekään ei ole hyvä lähtökohta elämään. Onneksi nämä ääripäät eivät ole ainoat mahdollisuudet, vaan lapselle voi antaa kokemusta siitä että hän voi päättää asioista jotka ovat hänen ikäkaudelleen sopivia. Tällaisia asioita ovat esim. mitä harrastaa, mitä valita valinnaisaineeksi, ketä haluaa kutsua synttäreille ja millaiset synttärit tahtoo jne.
Mutta sellaisia asioita eivät ole esimerkiksi se, muuttavatko vanhemmat jonkun kanssa yhteen, menevätkö naimisiin, tekevätkö lapsia, eroavatko, muuttavatko erilleen tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poika kärsii jostain ja jos muiden kanssa tulee toimeen ja yksi koittaa savustaa ulos niin olisi keskustelun paikka. Isä on epäonnistunut jossain. Pojalla näyttää olevan vieraaseen sopeutuminen haastavaa ja jossain on mennyt pieleen se sopeuttaminen vieraaseen niin ettei asiasta ole puhuttu mitään vaan vieras on vain tullut perheeseen ja se on saattanut tulla shokkina jollekkin ja nyt siis kostaa.
Minä tiedän kun meiltä lapsilta ei ikinä kysytty yhtään mitään niin kuin meitä ei arvostettu eikä pidetty minään. Aikuinen oli itsevaltias ja osoitti että kaikkien piti hyväksyä sen ratkaisut ilman mitään neuvotteluita. Tuntui että se ei ollut mikään koti vaan hotelli. Meiltä lapsilta ei kysytty mitään vaan vieras mies asui meillä kuin hotellissa eikä se tuntunut kodilta enää kun piti jonottaa vessaan eikä voinut puoli alastomana kulkea kotonaan muuta kuin täysin pukeutuneena kun sängystä nousi. Sitten kun sai oman kodin niin se vasta tuntui kodilta.
Aikuiset tekevät sen virheen ettei muilta asukkailta kysellä mitään kun tulee uusi asukas ja se vaan tulee ja kaikkien pitää heti sopeutua. Lapsetkin ovat erilaisia ja niiden kanssa pitäisi jutella ensin ennen kuin huusholliin vaan tulee uusi asukas. Jos ei ole mitään keskusteltu etukäteen niin lapsetkin tuntee että se vieras vaan röyhkeästi tunkeutuu heidän elämäänsä. Minä en voisi kenenkään kotiin muuttaa noin vain kysymättä lapsilta että olisinko tervetullut eikä vain siltä suhteelta kysyä lupaa jos siellä taloudessa asuu muitakin. Kohtelisin lapsia niin kuin haluaisin kohtelevan itseänikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin täällä, miten minua aikuisena harmittaa kun minun toiveestani isäni sukulainen joutui muuttamaan meiltä pois. Tuo viesti on näemmä poistatettu. Miksi? Halusin tuoda sillä esiin sitä, miksi lapsen ei pitäisi antaa tehdä omalle harkintakyvylleen liian isoja päätöksiä. Niistä voi kärsiä myöhemmin, kun näkeekin kokonaiskuvan eri tavalla. Mielestäni moni, joka "ottaa lapsen mielipiteen huomioon" miettii tätä näkökulmaa liian vähän.
Joskus sen lapsen on ruvettava tekemään päätöksiä. Ja lapsella on myös oikeus mielipiteeseensä ja ilmaista se, eikä minusta lapsen mielipidettä pidä ohittaa vain, koska kyse on lapsen mielipiteestä.
Kyllä, mutta ikäkaudelleen sopivan kokoisissa asioissa. Muutaman vuoden päästä hän voi tehdä päätöksiä siitä missä asuu ja ketä muita päästää sinne asumaan. Muiden elämää koskevia päätöksiä hän joutuu tekemään sitten jos on itse vanhempi. Siihen hänelle pitää nyt antaa vasta mallia, ei ajaa häntä ennenaikaisesti vanhemman asemaan.
Ja taas mennään kommuuniin Bangladeshin ytimeen. Koska lapsen mielipiteellä, tunteilla ja toiveilla ei ole merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin täällä, miten minua aikuisena harmittaa kun minun toiveestani isäni sukulainen joutui muuttamaan meiltä pois. Tuo viesti on näemmä poistatettu. Miksi? Halusin tuoda sillä esiin sitä, miksi lapsen ei pitäisi antaa tehdä omalle harkintakyvylleen liian isoja päätöksiä. Niistä voi kärsiä myöhemmin, kun näkeekin kokonaiskuvan eri tavalla. Mielestäni moni, joka "ottaa lapsen mielipiteen huomioon" miettii tätä näkökulmaa liian vähän.
Joskus sen lapsen on ruvettava tekemään päätöksiä. Ja lapsella on myös oikeus mielipiteeseensä ja ilmaista se, eikä minusta lapsen mielipidettä pidä ohittaa vain, koska kyse on lapsen mielipiteestä.
Kyllä, mutta ikäkaudelleen sopivan kokoisissa asioissa. Muutaman vuoden päästä hän voi tehdä päätöksiä siitä missä asuu ja ketä muita päästää sinne asumaan. Muiden elämää koskevia päätöksiä hän joutuu tekemään sitten jos on itse vanhempi. Siihen hänelle pitää nyt antaa vasta mallia, ei ajaa häntä ennenaikaisesti vanhemman asemaan.
Oppii, ettei muut kunnioita hänen mielipidettään. Ei ole mikään hyvä lähtökohta elämään, vaikka ei tätä ole lailla kielletty.
On niitäkin nähty, jotka on lapsesta opetettu siihen että kaikkien täytyy kunnioittaa (=totella) heidän mielipiteitään. Sekään ei ole hyvä lähtökohta elämään. Onneksi nämä ääripäät eivät ole ainoat mahdollisuudet, vaan lapselle voi antaa kokemusta siitä että hän voi päättää asioista jotka ovat hänen ikäkaudelleen sopivia. Tällaisia asioita ovat esim. mitä harrastaa, mitä valita valinnaisaineeksi, ketä haluaa kutsua synttäreille ja millaiset synttärit tahtoo jne.
Mutta sellaisia asioita eivät ole esimerkiksi se, muuttavatko vanhemmat jonkun kanssa yhteen, menevätkö naimisiin, tekevätkö lapsia, eroavatko, muuttavatko erilleen tms.
Mutta jos lapsi kärsii vanhemman valinnoista, eikö silloin vanhemman ole velvollisuus tarvittaessa laittaa vaikka oma onnensa sivuun lapsensa takia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin täällä, miten minua aikuisena harmittaa kun minun toiveestani isäni sukulainen joutui muuttamaan meiltä pois. Tuo viesti on näemmä poistatettu. Miksi? Halusin tuoda sillä esiin sitä, miksi lapsen ei pitäisi antaa tehdä omalle harkintakyvylleen liian isoja päätöksiä. Niistä voi kärsiä myöhemmin, kun näkeekin kokonaiskuvan eri tavalla. Mielestäni moni, joka "ottaa lapsen mielipiteen huomioon" miettii tätä näkökulmaa liian vähän.
Joskus sen lapsen on ruvettava tekemään päätöksiä. Ja lapsella on myös oikeus mielipiteeseensä ja ilmaista se, eikä minusta lapsen mielipidettä pidä ohittaa vain, koska kyse on lapsen mielipiteestä.
Kyllä, mutta ikäkaudelleen sopivan kokoisissa asioissa. Muutaman vuoden päästä hän voi tehdä päätöksiä siitä missä asuu ja ketä muita päästää sinne asumaan. Muiden elämää koskevia päätöksiä hän joutuu tekemään sitten jos on itse vanhempi. Siihen hänelle pitää nyt antaa vasta mallia, ei ajaa häntä ennenaikaisesti vanhemman asemaan.
Ja se oikea malli on, että vanhempi tekee päätökset itsekkäästi lastensa elämänlaatua heikentäen, ihan vaan koska on vahvemmassa asemassa ja pystyy siihen?
Tätä palstaa lukiessa usein ihmettelen, miksi sellaiset ihmiset hankkivat lapsia, joille lasten tarpeet aiheuttavat suurta pöyristymistä ja loukkaantumista. Että MINÄKÖ muka olisin jotain velkaa lapsilleni, joille annoin elämän?! No kyllä, juuri sinä. Sinä ihan itse päätit tehdä ne lapset ja otit vastataksesi heidän hyvinvoinnistaan. He eivät tehneet valintaa tulla sinun taakaksesi.
Minä olen lapsilleni velkaa sen että minä otan vastuun itsestäni, heistä ja meidän perheestä. Heidän ei tarvitse sitä vastuuta ottaa vaan he keskittyvät olemaan lapsia. He eivät ole aina kanssani samaa mieltä ja toki he voivat mielipiteensä sanoa ja niistä voidaan keskustella. Mutta minä olen pomo ja teen lopulliset päätökset. En siksi että pystyn, vaan siksi että se on velvollisuuteni vanhempana. Piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos poika ärsyttelee, ja onnistuu siinä sekä vielä naureskelee päälle, tulee mieleen psykopaatti. Ei muuten tervehdy aikuisena, vaan pahenee.
Suurin osa ihmisistä kostaa tavalla tai toisella jos tarpeeksi ahtaalle laitetaan. Ei se vielä kenestäkään psykopaattia tee.
Kyllä nää on nähty. Joka työkseen haluaa tehdä toisen olon tukalaksi ja saa siitä nautintoa ja voiton fiiliksen, on psyko.
Tunnen ihan lapsesta asti noin käyttäytyneitä. Pahenee vaan, kun ikää tulee.Murrosikäisellä on vaikeuksia ilmaista monia täysin uusia tuntemuksiaan muutoksen keskellä, niin hän on psyko?
Keinonsa on pahan psykon keinot. Taputahan vielä olkapäälle noin tekevää, niin käytös vaan vahvistuu.
Vaikee uskoa, että jo 15 vuotias toimii noin. Täysin pilattu pikkupenikka. Ei tuu miestä ei.Ihmisen tekoihin vaikuttaa aika paljon tuo käytös. Tarpeeksi stressaavassa ympäristössä alkaa löytymään tuo ihmisyyden rumempi puoli meistä kaikista. Sinä et ilmeisesti ole koskaan kokenut yhtään kunnon vastoin käymistä.
Kaksi aikuista löivät hynttyyt yhteen. Mikä kumma vastoinkäyminen se on?
Selvä narsku penikka on mustasukkainen isästään. Pitää tuossa iässä ymmärtää jo terveen ihmisen se, että isukin elämässä on muitakin suhteita kuin narskupentu itse. Maailma ei pyöri vain penskan navan ympärillä.
Eiks tossa iässä jo katsella itelle morsmaikkua ja seurustella?
Ei taida tytöt huolia itserakasta nuorta miestä.Huoh. Edelleenkään, tuskin sitä poikaa häiritsee isänsä seurustelu, vaan vieraan ihmisen tunkeutuminen hänen kotiinsa. Se vanhemman koti kun on myös lasten koti.
Penskaa häiritsee, että iskällä on rakas puoliso. Narskun mielestä se on narskulta itseltään pois.
Etkö tunne yhtään narsku-psykoa?
Minä tunnen. Narsku on jopa sisaruksilleen mustasukkainen vanhemmastaan.
Narskupuoliso on mustasukkainen jopa puolison penskoista. Tässä pari esimerkkiä olipa narsku sitten veli tai uusi puoliso.
Narskuben ihan perinteinen piirre on mustasukkaisuus. Nih!En tunne yhtään narsku-psykoa. Ihmiset, jotka tuntevat sellaisia, ja näkevät sellaisia joka paikassa, voisivat miettiä, miksi juuri heille käy niin.
Sinä et tunnista ketään narsku-psykoa.
Kuka on sanonut nähneensä sellaisia joka paikassa?
Sulla nyt taitaa olla äiti teresa syndrooma. Kaikki ihmuset ovat terveitä, eikä kukaan maailmassa ole psyko.
Miten on mahdollista, että mt-palvelut on nuorille kiven alla?
Suomessa ei ainakaan ole yhtään narsistia eiks niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin täällä, miten minua aikuisena harmittaa kun minun toiveestani isäni sukulainen joutui muuttamaan meiltä pois. Tuo viesti on näemmä poistatettu. Miksi? Halusin tuoda sillä esiin sitä, miksi lapsen ei pitäisi antaa tehdä omalle harkintakyvylleen liian isoja päätöksiä. Niistä voi kärsiä myöhemmin, kun näkeekin kokonaiskuvan eri tavalla. Mielestäni moni, joka "ottaa lapsen mielipiteen huomioon" miettii tätä näkökulmaa liian vähän.
Joskus sen lapsen on ruvettava tekemään päätöksiä. Ja lapsella on myös oikeus mielipiteeseensä ja ilmaista se, eikä minusta lapsen mielipidettä pidä ohittaa vain, koska kyse on lapsen mielipiteestä.
Kyllä, mutta ikäkaudelleen sopivan kokoisissa asioissa. Muutaman vuoden päästä hän voi tehdä päätöksiä siitä missä asuu ja ketä muita päästää sinne asumaan. Muiden elämää koskevia päätöksiä hän joutuu tekemään sitten jos on itse vanhempi. Siihen hänelle pitää nyt antaa vasta mallia, ei ajaa häntä ennenaikaisesti vanhemman asemaan.
Ja se oikea malli on, että vanhempi tekee päätökset itsekkäästi lastensa elämänlaatua heikentäen, ihan vaan koska on vahvemmassa asemassa ja pystyy siihen?
Tätä palstaa lukiessa usein ihmettelen, miksi sellaiset ihmiset hankkivat lapsia, joille lasten tarpeet aiheuttavat suurta pöyristymistä ja loukkaantumista. Että MINÄKÖ muka olisin jotain velkaa lapsilleni, joille annoin elämän?! No kyllä, juuri sinä. Sinä ihan itse päätit tehdä ne lapset ja otit vastataksesi heidän hyvinvoinnistaan. He eivät tehneet valintaa tulla sinun taakaksesi.
Minä olen lapsilleni velkaa sen että minä otan vastuun itsestäni, heistä ja meidän perheestä. Heidän ei tarvitse sitä vastuuta ottaa vaan he keskittyvät olemaan lapsia. He eivät ole aina kanssani samaa mieltä ja toki he voivat mielipiteensä sanoa ja niistä voidaan keskustella. Mutta minä olen pomo ja teen lopulliset päätökset. En siksi että pystyn, vaan siksi että se on velvollisuuteni vanhempana. Piste.
Olet kehittymätön persereikä tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin täällä, miten minua aikuisena harmittaa kun minun toiveestani isäni sukulainen joutui muuttamaan meiltä pois. Tuo viesti on näemmä poistatettu. Miksi? Halusin tuoda sillä esiin sitä, miksi lapsen ei pitäisi antaa tehdä omalle harkintakyvylleen liian isoja päätöksiä. Niistä voi kärsiä myöhemmin, kun näkeekin kokonaiskuvan eri tavalla. Mielestäni moni, joka "ottaa lapsen mielipiteen huomioon" miettii tätä näkökulmaa liian vähän.
Joskus sen lapsen on ruvettava tekemään päätöksiä. Ja lapsella on myös oikeus mielipiteeseensä ja ilmaista se, eikä minusta lapsen mielipidettä pidä ohittaa vain, koska kyse on lapsen mielipiteestä.
Kyllä, mutta ikäkaudelleen sopivan kokoisissa asioissa. Muutaman vuoden päästä hän voi tehdä päätöksiä siitä missä asuu ja ketä muita päästää sinne asumaan. Muiden elämää koskevia päätöksiä hän joutuu tekemään sitten jos on itse vanhempi. Siihen hänelle pitää nyt antaa vasta mallia, ei ajaa häntä ennenaikaisesti vanhemman asemaan.
Ja se oikea malli on, että vanhempi tekee päätökset itsekkäästi lastensa elämänlaatua heikentäen, ihan vaan koska on vahvemmassa asemassa ja pystyy siihen?
Tätä palstaa lukiessa usein ihmettelen, miksi sellaiset ihmiset hankkivat lapsia, joille lasten tarpeet aiheuttavat suurta pöyristymistä ja loukkaantumista. Että MINÄKÖ muka olisin jotain velkaa lapsilleni, joille annoin elämän?! No kyllä, juuri sinä. Sinä ihan itse päätit tehdä ne lapset ja otit vastataksesi heidän hyvinvoinnistaan. He eivät tehneet valintaa tulla sinun taakaksesi.
Minä olen lapsilleni velkaa sen että minä otan vastuun itsestäni, heistä ja meidän perheestä. Heidän ei tarvitse sitä vastuuta ottaa vaan he keskittyvät olemaan lapsia. He eivät ole aina kanssani samaa mieltä ja toki he voivat mielipiteensä sanoa ja niistä voidaan keskustella. Mutta minä olen pomo ja teen lopulliset päätökset. En siksi että pystyn, vaan siksi että se on velvollisuuteni vanhempana. Piste.
Velvollisuutesi on tehdä päätökset lapsen parasta ajatellen, ei omaa etuasi tavoitellen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin täällä, miten minua aikuisena harmittaa kun minun toiveestani isäni sukulainen joutui muuttamaan meiltä pois. Tuo viesti on näemmä poistatettu. Miksi? Halusin tuoda sillä esiin sitä, miksi lapsen ei pitäisi antaa tehdä omalle harkintakyvylleen liian isoja päätöksiä. Niistä voi kärsiä myöhemmin, kun näkeekin kokonaiskuvan eri tavalla. Mielestäni moni, joka "ottaa lapsen mielipiteen huomioon" miettii tätä näkökulmaa liian vähän.
Joskus sen lapsen on ruvettava tekemään päätöksiä. Ja lapsella on myös oikeus mielipiteeseensä ja ilmaista se, eikä minusta lapsen mielipidettä pidä ohittaa vain, koska kyse on lapsen mielipiteestä.
Kyllä, mutta ikäkaudelleen sopivan kokoisissa asioissa. Muutaman vuoden päästä hän voi tehdä päätöksiä siitä missä asuu ja ketä muita päästää sinne asumaan. Muiden elämää koskevia päätöksiä hän joutuu tekemään sitten jos on itse vanhempi. Siihen hänelle pitää nyt antaa vasta mallia, ei ajaa häntä ennenaikaisesti vanhemman asemaan.
Oppii, ettei muut kunnioita hänen mielipidettään. Ei ole mikään hyvä lähtökohta elämään, vaikka ei tätä ole lailla kielletty.
On niitäkin nähty, jotka on lapsesta opetettu siihen että kaikkien täytyy kunnioittaa (=totella) heidän mielipiteitään. Sekään ei ole hyvä lähtökohta elämään. Onneksi nämä ääripäät eivät ole ainoat mahdollisuudet, vaan lapselle voi antaa kokemusta siitä että hän voi päättää asioista jotka ovat hänen ikäkaudelleen sopivia. Tällaisia asioita ovat esim. mitä harrastaa, mitä valita valinnaisaineeksi, ketä haluaa kutsua synttäreille ja millaiset synttärit tahtoo jne.
Mutta sellaisia asioita eivät ole esimerkiksi se, muuttavatko vanhemmat jonkun kanssa yhteen, menevätkö naimisiin, tekevätkö lapsia, eroavatko, muuttavatko erilleen tms.
Mutta jos lapsi kärsii vanhemman valinnoista, eikö silloin vanhemman ole velvollisuus tarvittaessa laittaa vaikka oma onnensa sivuun lapsensa takia?
Lapsi ei kärsi siitä että vanhemmalla on uusi parisuhde tai asunnossa asuu vanhemman puoliso. Lapsi kärsii siitä että hän tuntee jostain syystä olonsa uhatuksi tai projisoi jotain uuteen aikuiseen. Vanhemman velvollisuus on auttaa lasta ymmärtämään ja käsittelemään miksi näin on. Karhunpalvelus olisi ohittaa lapsen tunteet ja kuvitella että ne katoavat sillä kun vanhempi tottelee lapsen tuittuilua ja laittaa oman onnensa sivuun. Ne tulevat esiin sitten jossain muussa asiassa eikä lapsi ikinä saa tilaisuutta käsitellä niitä aikuisen avulla. Tässä skenaariossa lapsella on vielä tulevaisuudessa kannettavana taakka, kun pohtii sitä tuhosiko mahdollisesti vanhemman onnen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos poika ärsyttelee, ja onnistuu siinä sekä vielä naureskelee päälle, tulee mieleen psykopaatti. Ei muuten tervehdy aikuisena, vaan pahenee.
Suurin osa ihmisistä kostaa tavalla tai toisella jos tarpeeksi ahtaalle laitetaan. Ei se vielä kenestäkään psykopaattia tee.
Kyllä nää on nähty. Joka työkseen haluaa tehdä toisen olon tukalaksi ja saa siitä nautintoa ja voiton fiiliksen, on psyko.
Tunnen ihan lapsesta asti noin käyttäytyneitä. Pahenee vaan, kun ikää tulee.Murrosikäisellä on vaikeuksia ilmaista monia täysin uusia tuntemuksiaan muutoksen keskellä, niin hän on psyko?
Keinonsa on pahan psykon keinot. Taputahan vielä olkapäälle noin tekevää, niin käytös vaan vahvistuu.
Vaikee uskoa, että jo 15 vuotias toimii noin. Täysin pilattu pikkupenikka. Ei tuu miestä ei.Ihmisen tekoihin vaikuttaa aika paljon tuo käytös. Tarpeeksi stressaavassa ympäristössä alkaa löytymään tuo ihmisyyden rumempi puoli meistä kaikista. Sinä et ilmeisesti ole koskaan kokenut yhtään kunnon vastoin käymistä.
Kaksi aikuista löivät hynttyyt yhteen. Mikä kumma vastoinkäyminen se on?
Selvä narsku penikka on mustasukkainen isästään. Pitää tuossa iässä ymmärtää jo terveen ihmisen se, että isukin elämässä on muitakin suhteita kuin narskupentu itse. Maailma ei pyöri vain penskan navan ympärillä.
Eiks tossa iässä jo katsella itelle morsmaikkua ja seurustella?
Ei taida tytöt huolia itserakasta nuorta miestä.Huoh. Edelleenkään, tuskin sitä poikaa häiritsee isänsä seurustelu, vaan vieraan ihmisen tunkeutuminen hänen kotiinsa. Se vanhemman koti kun on myös lasten koti.
Penskaa häiritsee, että iskällä on rakas puoliso. Narskun mielestä se on narskulta itseltään pois.
Etkö tunne yhtään narsku-psykoa?
Minä tunnen. Narsku on jopa sisaruksilleen mustasukkainen vanhemmastaan.
Narskupuoliso on mustasukkainen jopa puolison penskoista. Tässä pari esimerkkiä olipa narsku sitten veli tai uusi puoliso.
Narskuben ihan perinteinen piirre on mustasukkaisuus. Nih!En tunne yhtään narsku-psykoa. Ihmiset, jotka tuntevat sellaisia, ja näkevät sellaisia joka paikassa, voisivat miettiä, miksi juuri heille käy niin.
Sinä et tunnista ketään narsku-psykoa.
Kuka on sanonut nähneensä sellaisia joka paikassa?
Sulla nyt taitaa olla äiti teresa syndrooma. Kaikki ihmuset ovat terveitä, eikä kukaan maailmassa ole psyko.
Miten on mahdollista, että mt-palvelut on nuorille kiven alla?
Suomessa ei ainakaan ole yhtään narsistia eiks niin.
Ei nuorten mt-palveluiden puutteessa ole kyse narsismista vaan siitä, että päättäjät ovat todella kaukana päätöksiensä seurauksista. Jos ei kunnolla ymmärrä mihin tekosi johtaa niin ei siinä ole mitään persoonallisuuspatologiaa takana vaan tietämättömyyttä ja kyvyttömyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin täällä, miten minua aikuisena harmittaa kun minun toiveestani isäni sukulainen joutui muuttamaan meiltä pois. Tuo viesti on näemmä poistatettu. Miksi? Halusin tuoda sillä esiin sitä, miksi lapsen ei pitäisi antaa tehdä omalle harkintakyvylleen liian isoja päätöksiä. Niistä voi kärsiä myöhemmin, kun näkeekin kokonaiskuvan eri tavalla. Mielestäni moni, joka "ottaa lapsen mielipiteen huomioon" miettii tätä näkökulmaa liian vähän.
Joskus sen lapsen on ruvettava tekemään päätöksiä. Ja lapsella on myös oikeus mielipiteeseensä ja ilmaista se, eikä minusta lapsen mielipidettä pidä ohittaa vain, koska kyse on lapsen mielipiteestä.
Kyllä, mutta ikäkaudelleen sopivan kokoisissa asioissa. Muutaman vuoden päästä hän voi tehdä päätöksiä siitä missä asuu ja ketä muita päästää sinne asumaan. Muiden elämää koskevia päätöksiä hän joutuu tekemään sitten jos on itse vanhempi. Siihen hänelle pitää nyt antaa vasta mallia, ei ajaa häntä ennenaikaisesti vanhemman asemaan.
Ja se oikea malli on, että vanhempi tekee päätökset itsekkäästi lastensa elämänlaatua heikentäen, ihan vaan koska on vahvemmassa asemassa ja pystyy siihen?
Tätä palstaa lukiessa usein ihmettelen, miksi sellaiset ihmiset hankkivat lapsia, joille lasten tarpeet aiheuttavat suurta pöyristymistä ja loukkaantumista. Että MINÄKÖ muka olisin jotain velkaa lapsilleni, joille annoin elämän?! No kyllä, juuri sinä. Sinä ihan itse päätit tehdä ne lapset ja otit vastataksesi heidän hyvinvoinnistaan. He eivät tehneet valintaa tulla sinun taakaksesi.
Minä olen lapsilleni velkaa sen että minä otan vastuun itsestäni, heistä ja meidän perheestä. Heidän ei tarvitse sitä vastuuta ottaa vaan he keskittyvät olemaan lapsia. He eivät ole aina kanssani samaa mieltä ja toki he voivat mielipiteensä sanoa ja niistä voidaan keskustella. Mutta minä olen pomo ja teen lopulliset päätökset. En siksi että pystyn, vaan siksi että se on velvollisuuteni vanhempana. Piste.
Sen lisäksi, että sinulla on vastuu tehdä päätöksiä, sinulla on myös vastuu niiden päätösten sisällöstä. Jos teet ne pelkästään itsekkäästi lasten hyvinvoinnista välittämättä, niin et kanna vastuutasi. Että piste vaan sullekin.
En tunne yhtään narsku-psykoa. Ihmiset, jotka tuntevat sellaisia, ja näkevät sellaisia joka paikassa, voisivat miettiä, miksi juuri heille käy niin.