Mies väittää näin, onko totta teillä kaikilla muilla?
Meillä viisihenkinen perhe, vanhemmat tekevät epädäännöllistä työtä ja minä äiti siis 3-vuorotyötä. Kun minulla alkaa "vapaapäivät" niin ne menee yleensä siivotessa ja kodin kaaosta järjestäessä. Olen todella väsynyt tähän, toki tiedän/tiesin, että tämän kokoisessa porukassa hommia riittää...
Nyt tuli jälleen taistelu kotitöistä yms. asioista. Meillä on koko ajan pyykkiä pestävänä, ns.pyykkivuori olemassa vaikka pesen sitä myös koko ajan. Puhtaat pyykit odottavat aina myös päivän pari laittajaansa eli minua. Eli minä pesen, laskostelen ja laitan pyykit kaappeihin. Lapset on 12, 10 ja 4. Nyt mies väittää ettei kellään muulla ole pyykkivuoria ja puhtaan pyykin vuoria kotonaan, että miten en vaan saa laitettua niitä... Ja minulla tuli jaksamisen ääriraja vastaan. Eli kun minulla pyörii esim. yövuorot niin koti menee kaaokseen aina sinä aikana eikä mies näe omassa toiminnassaan tai toimimattomuudessaan mitään vikaa.
Eikä näe muka mitään kaaosta, vaikka kodin epäjärjestys on aivan todellista eikä mitään ns.pikkusotkua. Hänen mielestään en saa mitään aikaiseksi ja kellään muilla ei ole tällaista. Omasta toiminnastaan huomauttaessani sain vain vastaukseksi, että käännät just asiat näin hänen piikkiin. Minä en kerrassaan tässä elämäntilanteessa parempaan pysty, teen vapailla ja töiden jälkeenkin sen minkä ehdin. Mies menee yleensä työpäivän jälkeen levähtämään... Päälle tulee harkkakuskaukset jne jne. Tähän päälle sain kuittauksen myös siitä, että hän on laskenut montako kertaa viime kesänä leikkasin nurmikon tai haravoin lehtiä ja niitä ei kuulemma ollut monta. Ehkä musta ei vaan oo tähän.
Kommentit (148)
[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 17:29"]
Tämä on taas näitä nykynaisia! Minun äitini oli myös kolmivuorotöissä. Hän siivosi kodin, laittoi ruuan ja pesi pyykit. Kaiken tämän hän teki hiljaa ja valittamatta. Isä kävi päivätyössä ja sai levätä töiden jälkeen niin kuin perheen pään kuuluukin. Me lapset olimme hiljaa kun isä lepäsi. Nyt äiti saa levätä kun on eläkkeellä ja mies kuollut ja lapset muuttaneet omilleen. Äidin on vain jaksettava. Ehdit vielä myöhemmin lepäämään.
[/quote]
Minunkin äitini oli kolmivuorotöissä. Hän siivosi kodin, laittoi ruuan ja pesi pyykit. Kaiken tämän hän teki hiljaa ja valittamatta. Isä kävi päivätyössä ja sai levätä töiden jälkeen niin kuin perheen pään kuuluukin. Me lapset olimme hiljaa kun isä lepäsi. Nyt äiti saa levätä, kun kuoli aivoveritulppaan alle kuusikymppisenä. Isä on eläkkeellä, nauttii vapaastaan ilman terveysongelmia ja maksaa kotiavusta, joka pyykkää, kokkaa ja siivoaa.
Oksettava mies! Puistattaa ajatuskin että joutuisi tommoseen miehenkuvatukseen tyytymään. Jätä se. Etköhän oo huomattavasti onnellisempi yksin pyykkivuorinesi :)
[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 17:27"]
Onko näitä vali,vali aloituksia kirjoittavilla naisilla puolisoidensa valintakriteerit olleet alun perinkin päin *, vai ovatko nämä naiset näin * sokeita muutamia ensimmäisiä vuosia?
Kiinnostaisi tietää mikä tämänkin Ap:n miehessä oli niin erinomaista että yhteen halusi muuttaa ja lapsia ruveta tehtailemaan?
Jos valkkaa jonkun saamattoman vätyksen tai sikaniska sovinistin, niin mitä järkeä on itkeä jälkeen päin? Ei miehet mihinkään muutu, ei avioliitto ja lapset pakota näitä vätyksiä/porsaita mihinkään.
41v m
[/quote]
Kuule, kyllä ne miehetkin muuttuu. En tiedä miksi mun ex-miehestäni tuli uuden talon oston jälkeen täysin saamaton vässykkä, eikä kyseessä ole se etten olisi antanut hänen tehdä tavallaan. Kun olisi tehnyt edes jollain tavalla.
Erohan siitä tuli ja vaihtamalla parani.
[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 17:38"]
Minulla ei ole pyykkivuorta. Koska en pese mitään "turhaan". Eli pyyhkeitä aistelen, milloin pesen. Laitan kuivuriin ihan kaiken.
Olen aina ihmetellyt ihmisiä, joilla on näitä pyykkivuoria. Minulla on 1 sellainen kaveri. Hän silittää ja parsii, eli vuoret tulevat odottavista asioista. Ei ole kuivuria Minä taas en silitä, ja rikkimenneet roskiin.
[/quote]
Sinulla ei ole, sinä et tarvitse muuta kuin pari pyyhettä jne.
Nii, mitä sitten?
Ap:lla on mukuloita enempi ja mies, siinä ei enää ole kyse siitä mitä sinä haluat, pitää ottaa huomioon ne kaikki muutkin.
Tuon ikäiset lapset kiireesti kotitöihin! Eli esim. viikkaavat pyykit kuivaustelineeltä jne. Älkäämme passatko muksuja pilalle = siihen luuloon, että elämässä kaikki tylsät hommat tekee jokuu muu.
Asun yksin, ja mua odottaa tuolla pyykkivuori.
Sano miehelle, että tekee pyykit, jos häiritsee, tai parempi, jos lapset ton ikäsiä, miksi et opeta niitä pyykkäämään? vanhin varsinkin kohta lähtee maailmalle, hyvä oppia nyt, ettei tulevaisuudessa tule ongelmaa.
Meillä ei ole pyykkivuorta, mutta perhe on huomattavasti pienempi ja vaikka olen kotiäitinä tällä hetkellä, mieskin osallistuu pyykkien laittoon.
Näin tulee olemaankin.
Käytte molemmat töissä, joten mieshän voisi hoitaa koko pyykkiasian, jos se häntä häiritsee? Sinä teet sitten jonkun muun homman kokonaan.
En käsitä, miten kukaan nainen enää nykyisin pesee miehensä pyykkejä. Ukot pesköön itse vaatteensa! Myös lapset on syytä opettaa ajoissa huolehtimaan oma vaatehuoltonsa. Loput kotityöt jaetaan listan kanssa.
Avain homman ratkeamiseen on ap sinulla. Älä anna periksi vaan jos mies ei tee osuuttaan, saa sitten kulkea paskaisissa vaatteissa ja kestää epäsiistiä kotia.
Mies pesköön pyykkinsä. Kirjaa kaikki siivouksesi ylös ja laita jääkaapin oveen tai johonkin mistä näkee. Kotiapu vaikka pari kertaa kuukaudessa?
Oma vikasi kun suostut kynntyamatoksi
Joo tottakai miesten pitää tehdä puolet kotitöistä! Kumma vaan kun lumityöt, nurmikonleikkuu, polttopuiden teko ym. onkin sitten pelkästään "miesten töitä" jotka pitää siinä kotitöiden ohessa hoitaa..
Meilläkin on pyykkivuoria, mutta ei ongelmaa, koska mies ei valita. Jos ukkoa alkaa tarpeeksi ärsyttää, hän siivoaa itse vähin äänin pahimmat vaate-esteet kaappeihin. Minusta miehesi on vähän kohtuuton. Teidän pitäisi pitää koko perheen palaveri kotitöiden jakamisesta sekä aikuisten, että lasten kesken.
[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 18:40"]
[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 17:27"]
Onko näitä vali,vali aloituksia kirjoittavilla naisilla puolisoidensa valintakriteerit olleet alun perinkin päin *, vai ovatko nämä naiset näin * sokeita muutamia ensimmäisiä vuosia?
Kiinnostaisi tietää mikä tämänkin Ap:n miehessä oli niin erinomaista että yhteen halusi muuttaa ja lapsia ruveta tehtailemaan?
Jos valkkaa jonkun saamattoman vätyksen tai sikaniska sovinistin, niin mitä järkeä on itkeä jälkeen päin? Ei miehet mihinkään muutu, ei avioliitto ja lapset pakota näitä vätyksiä/porsaita mihinkään.
41v m
[/quote]
Kuule, kyllä ne miehetkin muuttuu. En tiedä miksi mun ex-miehestäni tuli uuden talon oston jälkeen täysin saamaton vässykkä, eikä kyseessä ole se etten olisi antanut hänen tehdä tavallaan. Kun olisi tehnyt edes jollain tavalla.
Erohan siitä tuli ja vaihtamalla parani.
[/quote]
Ystäväni kymmenen vuotta palvoi ja palveli aviomiestään kunnes "heräsi" ja tajusi että eihän se mies ikinä tee mitään kotona... no ei varmasti tehnytkään koska oli aina saanut kaikki "valmiina pöytään" ilman valitteluja tai pyyntöjä auttaa kotitöissä!
Turhaa siinä on kymmenen vuoden jälkeen alkaa vaatimaan miestä tekemään mitään... nyt on kohta kaksi vuotta valittanut saamatonta miestään... ei voi kuin itseään syyttää!
Mä varmaan toteaisin, että olkoot, ei musta ole näitä pyykkejä hoitamaan, en osaa, sen pysty, olen kyvytön edes oppimaan. Hoida sinä, kun ei tästä muuten tuu mitään. Jos se kerran on niin helppoa, niin kai mieskin sen osaa hoitaa?
Jatkossa 5 pyykkivuorya. Mies, sinä, 10 v, 12 v ja 4 v. Dä hoidat kaappiin omasi ja 4-vuotuaan. Muut osaa kyllä viedä ja viikata omansa. Ja jos ei osaa niin aika opetella.
[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 18:53"]
Joo tottakai miesten pitää tehdä puolet kotitöistä! Kumma vaan kun lumityöt, nurmikonleikkuu, polttopuiden teko ym. onkin sitten pelkästään "miesten töitä" jotka pitää siinä kotitöiden ohessa hoitaa..
[/quote]
Ja kuinkahan monta kertaa noitakin pitää tehdä?
Nuo voisi verrastaa kodin tekstiilien ompelemiseen ja laittamiseen, puutarhan hoitoon, kukkien hoitoon, ym..
Siivous, pyykkääminen, ruuan laitto kun on jokapäiväistä.
Ja kuinkakohan moni edes tekee tätä nurmikon leikkuuta, lumitöitä, kun saatetaan asua vaikka kerrostaloasunnossa? Ja varsinkin tuo polttopuut, hah! 99% tilataan/ostetaan valmiiksi, näin ainakin jokaisessa perheessä jolla on takka.
[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 16:40"]
Meillä viisihenkinen perhe, vanhemmat tekevät epädäännöllistä työtä ja minä äiti siis 3-vuorotyötä. Kun minulla alkaa "vapaapäivät" niin ne menee yleensä siivotessa ja kodin kaaosta järjestäessä. Olen todella väsynyt tähän, toki tiedän/tiesin, että tämän kokoisessa porukassa hommia riittää... Nyt tuli jälleen taistelu kotitöistä yms. asioista. Meillä on koko ajan pyykkiä pestävänä, ns.pyykkivuori olemassa vaikka pesen sitä myös koko ajan. Puhtaat pyykit odottavat aina myös päivän pari laittajaansa eli minua. Eli minä pesen, laskostelen ja laitan pyykit kaappeihin. Lapset on 12, 10 ja 4. Nyt mies väittää ettei kellään muulla ole pyykkivuoria ja puhtaan pyykin vuoria kotonaan, että miten en vaan saa laitettua niitä... Ja minulla tuli jaksamisen ääriraja vastaan. Eli kun minulla pyörii esim. yövuorot niin koti menee kaaokseen aina sinä aikana eikä mies näe omassa toiminnassaan tai toimimattomuudessaan mitään vikaa. Eikä näe muka mitään kaaosta, vaikka kodin epäjärjestys on aivan todellista eikä mitään ns.pikkusotkua. Hänen mielestään en saa mitään aikaiseksi ja kellään muilla ei ole tällaista. Omasta toiminnastaan huomauttaessani sain vain vastaukseksi, että käännät just asiat näin hänen piikkiin. Minä en kerrassaan tässä elämäntilanteessa parempaan pysty, teen vapailla ja töiden jälkeenkin sen minkä ehdin. Mies menee yleensä työpäivän jälkeen levähtämään... Päälle tulee harkkakuskaukset jne jne. Tähän päälle sain kuittauksen myös siitä, että hän on laskenut montako kertaa viime kesänä leikkasin nurmikon tai haravoin lehtiä ja niitä ei kuulemma ollut monta. Ehkä musta ei vaan oo tähän.
[/quote] 12 ja 10 v voivat aivan hyvin laittaa pyykkiä kuivumaan, täyttää astianpesukonetta, viedä roskapussit, imuroida, olla mukana ruoanlaitossa , eipä tule nk uusavuttomia
[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 20:01"]

[/quote] ahaa mieskin on kuvioissa, miehelle imuri handuun, matot pestä, ikkunat pestä, ruokaa tehdä jne. ÄLÄ ALA työjuhdaksi.
Meillä on poika joka just täysikäinen ja minä. Poika ei tee taloustöitä mutta koulun hoitaa niin hienosti ja nyt abi joten oon vapauttanut täysin kotitöistä.
Itse hoidan suitsait sukkelaan hommat, on astianpesukone ja siivous viikonloppuna.
[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 17:29"]
Tämä on taas näitä nykynaisia! Minun äitini oli myös kolmivuorotöissä. Hän siivosi kodin, laittoi ruuan ja pesi pyykit. Kaiken tämän hän teki hiljaa ja valittamatta. Isä kävi päivätyössä ja sai levätä töiden jälkeen niin kuin perheen pään kuuluukin. Me lapset olimme hiljaa kun isä lepäsi. Nyt äiti saa levätä kun on eläkkeellä ja mies kuollut ja lapset muuttaneet omilleen. Äidin on vain jaksettava. Ehdit vielä myöhemmin lepäämään.
[/quote]
Joo, ja äitisi kai hiihti kesät talvet kouluun ja synnytti kolmoset aamu- ja iltalypsyn välissä.