Pakko lopettaa treffailu kun ei itsetunto ja sydän kestä sitä enää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen bodypositiivinen nainen ( 160cm / 176kg). Saan seuraa halutessani. Ulkomaalaiset miehet käyvät kuumana reheviin, antaviin ladyihin. Ikäkään ei ole este.

Niin, teet jaloa työtä, ulkomaalaiset saavat reikänsä, ettei tarvitse väkisin ottaa ja sinä seksiä. Paljon muuhunhan kuin seksiin et kelpaa, sorry, joten en hirveästi rehentelisi sillä, että jaat itseäsi ulkomaalaisille, joille kelpaa ihan kuka tahansa, kunhan saavat reikää. Tai hyvällä tuurilla voit saada aviomiehen, joka on kanssasi tasan niin kauan kunnes saa kansalaisuuden ja pettää sinua koko suhteenne ajan. Suomalaiselle kun et näytä kelpaavankaan, niin jatka toki karusellissasi, kaikki voittaa.

Nyt en ole varma onko tuo katkeruutta vai vain halua olla ilkeä ja loukkaava; ehkä myös kateutta (=olisi mukava olla se yksi ulkomaalinen....)

Ihmisille seksi ja seksuaalinen koskettelu on niin jumalattoman tärkeää niin siksi ihmiset käy treffeillä ja pariutuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen monelta kuullut tämän saman kokemuksen, ja miettinyt paljon omia sinkkuaikojani. Kävin treffeillä Helsingissä noin 15 eri miehen kanssa muutaman vuoden aikana. Yksikään mies ei (tietääkseni) valehdellut minulle mitään, yksikään ei ghostannut, yhtään huonoa kokemusta en saanut. Kaikki olivat todella mukavia. 

Suurin osa oli sellaisia, että vietettiin hauska ilta (yleensä syömässä ja parilla lasillisella, joskus kävelyllä, seksiä en ensitreffeillä harrastanut. Useimpien kanssa sovittiin näkevämme uudelleen mutta jostain syystä toisia treffejä ei tullut, kumpikaan ei vaan laittanut viestiä.

Kahden kanssa tapailin 3-4 kk, mutta jutut kuivuivat kokoon, huomattiin että oltiin liian erilaisia tai ettei oikein ymmärretty toisiamme. Toki nämä olivat pettymyksiä, mutta samalla tiesi ettei siitä olisi mitään tullut.

Yhden kanssa rakastuin ja olen vieläkin.

Tästä on tosin lähes 10 vuotta, joten varmaan deittailukulttuuri on muuttunut sen jälkeen. Kuitenkin luulisin, että vaikutusta on ollut myös sillä, että kaikkien kanssa kirjoittelin kohtuullisen pitkään ennen ensimmäistä tapaamista. Jo siinä varmaan karsiutui pois niitä jotka eivät ole tosissaan kumppania etsimässä ja niitä joiden profiilit eivät vastanneet totuutta.

Hmm. Minusta (miehstä) varsin tasapainosien oloinen kirjoitus.  Sitä toisinaan olen sanotaanko ennakolta miettinyt, että pajonkohan olisi "kohtuullisen pitkään kirjoittelu". - Ei tähän varmasti ole yhtä oikeaa tuskin väärääkään vastausta. - Ajan takaa. että kenties on hyvä kirjoitella ensin, ennen treffeille syöksymistä, jos on kumppanin hakupaikaksi nettitreffipalvelimen valinnut. - Toki voin sanoa, että ehkä näin sanon itsepuollustuksekseni, koska tällä hetkellä asun sen verran syrjässä, että en usko, että lähiseudulta löytyis ketään jonka kanssa treffein sopiminen "heti" olisi todennäkösitä ja en haluaisin välittömästo pettyä. - Luullopstimpa tylsältä.

Mutta joo. On hyvä kirjoitella mutta toisaalta aatteluttaa myös, että jos kirjoittelee niin kuyinka noprasti ja helposti oma alitajunta alkaa muodostaa toisesta mielikuvaa, joka vastaa enemmän tai vähemmä todellisuutta.

Oma lukunsa on tietysti he, jotka tietosuesti yrittävät sumuttaa ja  valehtelevat. Mutta on myös niin, että iminen on aina enemmän kuin osiensa summa. Ja kolmanneksi eri ihmiset antavat asioille erilaisia merkitys-sisältöjä.

Mieleeni palaa vuosien takainen ensitreffit alttarilla pari, joista molemmat on saattaneet kertoa harratavansa säännöllisest ja jopa aktiivisesti liikuntaa. Silti varmasti toiselle oli järkytys huomata, että hänen kumppanikseen valikoitunut (mies) oli niin ihastunut ja rakastunut polkupyöräänsä ja omaan elämäntapaansa, että aika monelle -tuskin olin ainoa- jolle syntyi mileikuva, että yhteinen parisuhde olisi hänen arvomaailmassaan vasta hänen polkupyörän ja elämäntapansa (ääri kurinalaisen urheilemisen) jälkeen. - Eikä ollut kovin yllättää, että naisella yhteinen parisuhde oli arvoasteikolla, arvoasteikolla "vähän" eri tasolla.   

Pitkään (minun tapauksessani joitain viikkoja tai kuukausia) kirjoittelussa on kyllä puolensa ja puolensa. Itse ajattelen niin, että huijarit ym. eivät sitä jaksa harrastaa vaan etsivät helpompaa reittiä edetä. Kirjoitellessa on myös vaikea pitää yllä kovin isoja valheita.

Toisaalta kirjoitellessa tosiaan voi alkaa muodostaa liian vahvaa mielikuvaa ja muutaman kerran minullekin kävi niin, että kirjoittaessa olin ollut jo vähän ihastunut, mutta livenä tavatessa toinen ei tuntunutkaan enää yhtä kiinnostavalta. Kirjoittaminen myös vie aikaa, ja jonkun mielestä voi olla helpompi karsia ne huijarit tapaamalla nopeasti livenä. Mikä kenellekin sopii, minulle kuitenkaan jatkuvat nopeat treffit eivät sopisi koska silloin pakostakin tulisi niin paljon huonoja treffejä että se alkaisi syödä luottamusta ja touhun mielekkyyttä. Kirjoitellessa ainakaan minulla ei mene niin "ihon alle" jos juttu lopahtaakin.

Vierailija kirjoitti:

Joo, aika hyvä merkki on, jos mies on valehdellut jo profiilissaan, niin se valehtelu vain jatkuu ja jatkuu, vaikka siihen ei olisi mitään tarvetta. Eipä siinä, vedätän tällaisia miehiä ihan huvikseni. Käytän niitä vain seksiin mikäli osaavat temput. Pöljät maksavat illallisia jne, kun kuvittelevat mun haluavan jotain vakavaa. Tiedostan tasan tarkkaan, että haluavat vain seksiä ja sehän sopii mulle. Monet miehet ovat todella yksinkertaisia. Luulevat, että naiset uskovat niitä sokeasti.

Hauska sattuma, minä teen ihan samaa kun nyt kahden yli 8 vuoden liiton jälkeen tiedän että kaikki naiset lopulta kuitenkin haluavat vain rahaa ja elättäjää. Vaikka suu vaahdossa ovat puhuneet itse omien rahojen tienaamisesta, pas*at! Kaikki velat minulle ovat jättäneet maksamatta, samanlaisia kaikki.

- Mies

Palasin tinderiin. Mun oli tarkoitus etsiä vain hetken huumaa ja seksiä, koska aiemmin oli niin huonoja kokemuksia. Noh... nyt onkin sit tapailtu jo useampi kuukausi ja tällä tyypillä ei ole red flageja tullut vielä yhtään!

sehän on tietenkin miesten vika, kun kukaan mies ei kestä sinua

Ikävää.

Oma ongelmani on, että en kenellekään kelpaa. Olen tavannut useita kiinnostavia, viehättäviä ja mukavia naisia, mutta itse en vain riitä. Treffailu ei sinällään ole ikävää, koska tykkään tavata uusia ihmisiä ja jutella heidän kanssaan, mutta kyllähän se ottaa jossain vaiheessa itsetunnon päälle, kun lähes kaikki tapailut päättyvät jo ensimmäisiin treffeihin. Enkä tästä ketään syytä. Jokaisella on oikeus valita ja määritellä ne kriteerit joilla suhteeseen lähtee. Itse pitäisi itsestäni tehdä parempi ja kiinnostavampi ihminen. 

Oli myös alkuvaiheessa melkoinen shokki huomata miten alhaisella tasolla sitä onkaan, kun esimerkiksi Tinderistä oli todella vaikea saada tykkäyksiä, matcheja tai saati sitten treffejä. Luulin, että olisin ollut edes keskiverto, mutta hyvin tuo pudotti pilvilinnoista. Nyt olen jo hyväksynyt oman alhaisen tasoni ja olenkin kiitollinen ja iloisesti yllättynyt, jos joku mukava osoittaa kohtaani huomiota ja on kiinnostunut kanssani keskustelemaan tai jopa tapaamaan.

Näitä lukiessa ei voi kuin kiittää luojaa että löysin sinkkumarkkinoilta helmen.

Vierailija kirjoitti:

Joo, minäkin lopetin, päättelin ettei minussa ole enää varaa rikkoa mitään.

Tämä itselläkin mielessä ja oli kuin olisin samoin kirjoittanut. Tosin itse en ole edes aloittanut tuota kaikkea vielä. Olen alle 30-vuotias ja en ole koskaan seurustellut. Silti itsekin tiedän sen kuinka vähän enää kestäisin kaikkea ikävää muilta ihmisiltä. En sen takia oikein pärjäisi siinä "pelissä" mukana. Ymmärrän sen myös, ettei kenenkään tarvitse "pelastaa" minua, mutta samalla en halua rikkoa itseäni enempää. En muutenkaan luota ihmisiin oikeastaan lainkaan ja vaikeaa tutustua. Voin senkin takia miettiä  sitä jos tutustuisin johonkin ihmiseen ja hän vaikuttaisi mukavalta, mutta sitten matto vedettäisiin alta. En kestäisi varmaan sitä. Ehkä ystävän yms ihmisen kohdalla tuo vielä menisi, mutta jos parisuhteesta kyse ja luottaisi toiseen niin paljon niin kyllä se olisi surullinen hetki tajuta jos toinen en vaan esittänyt ja samalla kaikki murenisi hetkessä. Tämä on yksi syy miksi en ole lähtenyt siihen "peliin" mukaan.

Suojelen tavallaan itseäni ja samalla olen yrittänyt toipua kaikesta ( olin kiusattu hyvin pitkään) ja sillä tavalla vahvistua ihmisenä. Nyt en vaan tiedä sitä olenko koskaan tarpeeksi vanha lähtemään siihen kaikkeen mukaan. Samalla tähän tietysti vaikuttaa sekin jos ei tapaa kiinnostavaa ihmistä yms asiat. Minusta se vaatii silti aika paljon jos pystyy siihen kaikkeen ja pärjää siinä. Ei varmaan kaikista ole ja ymmärrän sen. Sitten ikää tulee niin vähitellen mietin sitä, että jään varmaan sinkuksi ainiaaksi tällä menolla. Välillä se on ikävä ajatus, mutta joskus helpottavakin ja mietin, että säästän itseäni ja voimiani. Ei minusta tällä hetkellä olisi parisuhteeseen muutenkaan. Voi olla etten ryhdy siihen koskaan. Itsessäkin siis vikaa ja olen epävarma ihminen. Ymmärrän myös sen, että moni onnistuu ja pärjää tässäkin "pelissä" hyvin.

Ei se ennen sellaista ollu

Todellakin, I feel you AP ja kaikki muutkin samaa paskaa kokeneet! 

Itsestäni: olen n. 40v, vakityössä, lapseton (enkä halua ja teen sen alkuun selväksi, ettei minun kanssa kannata "jumittaa", jos haluaa perheenlisäystä), treenaava, kivannäköinen, hyvä itsetunto.

Lyhyesti omista kokemuksistani: vuosi Tinderissä ja deitti piste netissä.

Viimeisin, syyskuulta: erikoinen mutta tosi kiva kundi, oli superkivat ekat deitit ulkosalla ja hän kiinnostui musta ja minä hänestä. Hän oli aloitteellinen, avoin, rohkea puhumaan, komea,  tavallinen (hyvällä tavalla). Tapailtiin kuukausi, oli (mun mielestä ainakin) helppoa, mukavaa, tosi hauskaa. Hän mietti tulevaa, minne haluaa viedä mut treffeille esimerkiksi. Pieniä asioita, mutta selvästi mietti tulevaa yhdessä En vaatinut häneltä mitään, molemmilla oli omat elämät, omat jutut. Täysin yllättäen tuli tekstiviesti, että ei haluakaan enää nähdä, ei näe meillä yhteistä tulevaisuutta, että tulevaisuudessa tulisi ongelmia (hmm hän oli ehkä ennustaja, sitten). Oli mulle paha pettymys enkä ole vielä yli siitä, en ole sen jälkeen deittaillut.

Tätä edeltävä tapaus, kesältä: Yhteiskunnallisesti vaikuttavissa ja vaativissa töissä työskentelevä, todella fiksu, miellyttävä, mukava, kivannäköinen kundi. Helppo olla yhdessä, juttua riitti, oli hauskaa, hyvää huumoria, itseironiaa. Tavattiin kahdesti, superkivat deitit (ulkona), selvästi kiinnostusta ilmassa molemmin puolin. Hän lähti reissuun ja oli puhetta, että nähdään, kun hän palaa. No, hän ei ikinä vastannut viestiini kun kysyin, miten reissu meni. En ole siis tähän päivään mennessä vastausta häneltä, enkä kyllä ole tivannutkaan. Antaa olla.

Nämä molemmat miehet siis helsinkiläisiä, koulutettuja, työssäkäyviä (vaikka ei se mitään takaa, tietenkään...), läheisiä perheidensä kanssa, fiksuja, hyvännäköisiä, pidin heistä molemmista kovasti. Mutta paskaa sain. Ehkä vika on minussa, tottakai mahdollista, voi olla, että olen ikävä tyyppi, enkä vain itse tajua sitä.

Tällaista. Pahalta tuntuu. 

Minä olen toivoton tapaus. En ole koskaan uskaltanut lähestyä ketään, kun pakit pelottavat suhteettoman paljon. Samalla kuitenkin minulla on ollut ilmeinen onni matkassa, sillä kaikki elämäni naiset ovat tehneet aloitteen. Nykymaailmassa tuskin pärjäisin.

Olen toki pohtinut syitä sille, miksi minulla on käynyt näin oivallinen tuuri, että jopa upea vaimoni aikoinaan lähestyi minua, kun en itse uskaltanut. Olisi varmaan helppo sanoa jotain jostain taidoista, mutta kaiketi kyse on pohjimmiltaan tuurista.

Kaltaisiani miehiä (ja naisia) lienee monia. Monesti päädymme varmaan elelemään yksin. Ehkä ongelma onkin, että nykyteknologialla parannetaan niiden jo aiemmin omanarvontuntoisten kykyä kumppanin hakuun samalla kun itse en saattaisi koskaan kuvitella laittavani kuvaani itsestäni jonnekin muiden arvosteltavaksi, vaikka kai ihan perusjamppa olenkin.

Mitä enemmän kumppania haetaan teknologiavälitteisesti, sitä enemmän varmaankin korostuvat ne, jotka sieltä alustoilta puuttuvat. Minä ja kaltaiseni olemme kuitenkin varmaan joidenkin unelmakumppaneita, vaikkemme kuuna kullan valkeana uskaltaisi toiveitamme toisille esittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sitä mieltä, että jokin asia on suoraan suhteessa ikisinkkuuteen. Luotaantyöntäviä luonteenpiirteitä voivat olla esimerkiksi itsekkyys, empatiakyvyttömyys, kommunikoinnin ongelmat, yksinkertaisuus, huonot käytöstavat. Lisäksi ulkoisia asioita voi olla ulkonäön siivottomuus tai kodin siivottomuus.

Itse tunnen pari ikisinkkua, tai oikeasti vain toisen tiedäön heistä olleen aina sinkkuna ja toissen olleen sinkkuna ainakin hyvin pitkään.  Jos pelkästään heidän peruteella pitäisi jotain päätellä, niin päätelmäni olisi se, että ikisinkuissa korostuvat ääripäät.

Tosien kohdalla en osaa olla yllättynyt että on ollut vuosia sinkkuna, koska hänen elämäänsä tuntuu ohjaavan alkoholi; viina vie. Selvänä ja raittiina ihan mukava. Toki välillä tylsää sovinistisia juttuja. Nuorempana taatusti komeampi mutta nykyisin alkaa alkoholin vaikutus näkyä,

Toinen ja varmasti ikisinkuksi tietämäni taas en tiedä yhtään yksittäistä syytä tai syitä miksi hän on sinkku, - Ellei sitten se, ettei hän ole koskaan mitenkään erityisen aktiivisesti hakenut itselleen kumppania. Hän on sellainen lähes kaikkien kanssa juttuun tuleva ja hyvin tasapainoinen ihminen, joka viihtyy yhtälailla niin omissa askareissaan ja puuhissaan, kuin seurassa ja mitä erilaisimmissa paikoissa.  

Itsekin voin kuulua tuohon ikisinkkukategoriaan ja itsellä siihen syynä se etten osaa kunnolla tutustua muihin ja jännitän paljon. Samalla on huono itsetunto myös. Olen ollut liikaa yksin. Olen myös ujo ihminen. En juuri tapaa ihmisiä. Samalla en useinkaan edes kaipaa parisuhdetta. Viihdyn melko hyvin yksin ja olen tottunut siihen melko hyvin. Lapsia en itse halua joten ei ole kiirettä senkään asian kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen toivoton tapaus. En ole koskaan uskaltanut lähestyä ketään, kun pakit pelottavat suhteettoman paljon. Samalla kuitenkin minulla on ollut ilmeinen onni matkassa, sillä kaikki elämäni naiset ovat tehneet aloitteen. Nykymaailmassa tuskin pärjäisin.

Olen toki pohtinut syitä sille, miksi minulla on käynyt näin oivallinen tuuri, että jopa upea vaimoni aikoinaan lähestyi minua, kun en itse uskaltanut. Olisi varmaan helppo sanoa jotain jostain taidoista, mutta kaiketi kyse on pohjimmiltaan tuurista.

Kaltaisiani miehiä (ja naisia) lienee monia. Monesti päädymme varmaan elelemään yksin. Ehkä ongelma onkin, että nykyteknologialla parannetaan niiden jo aiemmin omanarvontuntoisten kykyä kumppanin hakuun samalla kun itse en saattaisi koskaan kuvitella laittavani kuvaani itsestäni jonnekin muiden arvosteltavaksi, vaikka kai ihan perusjamppa olenkin.

Mitä enemmän kumppania haetaan teknologiavälitteisesti, sitä enemmän varmaankin korostuvat ne, jotka sieltä alustoilta puuttuvat. Minä ja kaltaiseni olemme kuitenkin varmaan joidenkin unelmakumppaneita, vaikkemme kuuna kullan valkeana uskaltaisi toiveitamme toisille esittää.

Tähän liittyen pitää itse kirjoittaa vielä, että itsekin ehkä kaipaisin vähän apua toiselta siinä tutustumisessa. Se voisi ainakin helpottaa kaikkea. Samalla tuo teknologia voi toisaalta helpottaa toiseen tutustumista ( ettei heti tarvisi nähdä yms) ja voisi jutella netissä tai kirjoittaa ensin. Sitten taas moni tuskin enää viitsii alkaa sellaiseen vaan haluaa heti tavata ja ymmärrän sen. Samalla toinen tietysti voisi valehdella vaikka mitä netissäkin. Sitten taas itselle olisi kyllä hyvin vaikeaa heti tavata toista ilman "ennakkotietoja". Jännittäisin niin paljon, että kyllä minulle olisi parempi tietää toisesta ensin vaikka kirjoittelun myötä ja sitten mennä tapaamaan vähän jo tuttua ihmistä. En tiedä silti mikä olisi se paras vaihtoehto. Itselle varmaan se, että tapaisin elämässäni jonkun miehen jossain harrastuksessa, tapahtumassa, töissä yms ja sitten siitä syntyisi jotain. Tämänkin todennäköisyys on hyvin pieni silti. Sivusta.

Vierailija kirjoitti:

No, oot valinnut ilmeisen huonosti. On niitä rehellisiä kunnollisia miehiö olemassa.

Ne ovat kaikki varattuja.

dalindea kirjoitti:

Todellakin, I feel you AP ja kaikki muutkin samaa paskaa kokeneet! 

Itsestäni: olen n. 40v, vakityössä, lapseton (enkä halua ja teen sen alkuun selväksi, ettei minun kanssa kannata "jumittaa", jos haluaa perheenlisäystä), treenaava, kivannäköinen, hyvä itsetunto.

Lyhyesti omista kokemuksistani: vuosi Tinderissä ja deitti piste netissä.

Viimeisin, syyskuulta: erikoinen mutta tosi kiva kundi, oli superkivat ekat deitit ulkosalla ja hän kiinnostui musta ja minä hänestä. Hän oli aloitteellinen, avoin, rohkea puhumaan, komea,  tavallinen (hyvällä tavalla). Tapailtiin kuukausi, oli (mun mielestä ainakin) helppoa, mukavaa, tosi hauskaa. Hän mietti tulevaa, minne haluaa viedä mut treffeille esimerkiksi. Pieniä asioita, mutta selvästi mietti tulevaa yhdessä En vaatinut häneltä mitään, molemmilla oli omat elämät, omat jutut. Täysin yllättäen tuli tekstiviesti, että ei haluakaan enää nähdä, ei näe meillä yhteistä tulevaisuutta, että tulevaisuudessa tulisi ongelmia (hmm hän oli ehkä ennustaja, sitten). Oli mulle paha pettymys enkä ole vielä yli siitä, en ole sen jälkeen deittaillut.

Tätä edeltävä tapaus, kesältä: Yhteiskunnallisesti vaikuttavissa ja vaativissa töissä työskentelevä, todella fiksu, miellyttävä, mukava, kivannäköinen kundi. Helppo olla yhdessä, juttua riitti, oli hauskaa, hyvää huumoria, itseironiaa. Tavattiin kahdesti, superkivat deitit (ulkona), selvästi kiinnostusta ilmassa molemmin puolin. Hän lähti reissuun ja oli puhetta, että nähdään, kun hän palaa. No, hän ei ikinä vastannut viestiini kun kysyin, miten reissu meni. En ole siis tähän päivään mennessä vastausta häneltä, enkä kyllä ole tivannutkaan. Antaa olla.

Nämä molemmat miehet siis helsinkiläisiä, koulutettuja, työssäkäyviä (vaikka ei se mitään takaa, tietenkään...), läheisiä perheidensä kanssa, fiksuja, hyvännäköisiä, pidin heistä molemmista kovasti. Mutta paskaa sain. Ehkä vika on minussa, tottakai mahdollista, voi olla, että olen ikävä tyyppi, enkä vain itse tajua sitä.

Tällaista. Pahalta tuntuu. 

Helsingissä on miesten markkinat. Itse tapailen lähinnä ulkkiksia. Toki tietyt uskonnot jätän väliin. Olen lapseton, hoikka ja nätti. Meitä on vaan täällä liikaa. En halua ylipainoista duunaria. Mieluummin olen yksin.

Itse taas ikisinkkumiehenä ihmettelen omaa kelpaamattomuuttani ja ihmettelen myös naisten miesmakua. Jostain syystä minussa on jokin asia tai asioita jonka takia en kelpaa ja jostain syystä ne epäluotettavat miehet naisille kuitenkin kelpaavat?

Joskus nainen sanoi ääneen treffeillä että hän yleensä "löytää vain varattuja tai seksin perässä olevia miehiä". Silti antoi mulle "en nyt näe että tästä tulisi mitään"-pakit vaikka olin tosissaan parisuhteen perässä. Joo parempihan se on jatkaa niiden varattujen pánómiesten kanssa. Ei ollut kyse siitä että nainen löytäisi vain tuollaisia miehiä, oli kyse siitä että vain he täyttävät naisen kriteerit, mitä sitten lie olleet.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde on omanlaisensa peli. Kumpikin esittää hiukan parempaa versiota itsestään kuin todellisuus. Siihen kuvaan kumpikin toisessa ihastuu. Samaa dynamiikkaa kehitetään vuosien varrella, ja pikkuhiljaa se parempi minä on aina vaan helpompi saavuttaa. Rehellisyyttä voi alkaa annostella pikkuhiljaa siinä vaiheessä, kun on yhteisiä lapsia, yhteinen asuntolaina ja sitoutuminen muutenkin varmaa. Niin se vaan menee. Miehen pitää esittää anteliasta, suurpiirteistä ja miehekästä, naisen ymmärtäväistä, lempeää ja naisellista. Totuus voi olla ihan mitä vaan.

Kuulostaa naurettavalta. Reilu peli heti alusta. Homma toimii jos tietää kuka toinen on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, aika hyvä merkki on, jos mies on valehdellut jo profiilissaan, niin se valehtelu vain jatkuu ja jatkuu, vaikka siihen ei olisi mitään tarvetta. Eipä siinä, vedätän tällaisia miehiä ihan huvikseni. Käytän niitä vain seksiin mikäli osaavat temput. Pöljät maksavat illallisia jne, kun kuvittelevat mun haluavan jotain vakavaa. Tiedostan tasan tarkkaan, että haluavat vain seksiä ja sehän sopii mulle. Monet miehet ovat todella yksinkertaisia. Luulevat, että naiset uskovat niitä sokeasti.

Hauska sattuma, minä teen ihan samaa kun nyt kahden yli 8 vuoden liiton jälkeen tiedän että kaikki naiset lopulta kuitenkin haluavat vain rahaa ja elättäjää. Vaikka suu vaahdossa ovat puhuneet itse omien rahojen tienaamisesta, pas*at! Kaikki velat minulle ovat jättäneet maksamatta, samanlaisia kaikki.

- Mies

No kuule, lohdutan sua, että ex-mieheni jätti velkansa mulle. Tasapainossa ollaan 👍🏼.

N44

Vierailija kirjoitti:

dalindea kirjoitti:

Todellakin, I feel you AP ja kaikki muutkin samaa paskaa kokeneet! 

Itsestäni: olen n. 40v, vakityössä, lapseton (enkä halua ja teen sen alkuun selväksi, ettei minun kanssa kannata "jumittaa", jos haluaa perheenlisäystä), treenaava, kivannäköinen, hyvä itsetunto.

Lyhyesti omista kokemuksistani: vuosi Tinderissä ja deitti piste netissä.

Viimeisin, syyskuulta: erikoinen mutta tosi kiva kundi, oli superkivat ekat deitit ulkosalla ja hän kiinnostui musta ja minä hänestä. Hän oli aloitteellinen, avoin, rohkea puhumaan, komea,  tavallinen (hyvällä tavalla). Tapailtiin kuukausi, oli (mun mielestä ainakin) helppoa, mukavaa, tosi hauskaa. Hän mietti tulevaa, minne haluaa viedä mut treffeille esimerkiksi. Pieniä asioita, mutta selvästi mietti tulevaa yhdessä En vaatinut häneltä mitään, molemmilla oli omat elämät, omat jutut. Täysin yllättäen tuli tekstiviesti, että ei haluakaan enää nähdä, ei näe meillä yhteistä tulevaisuutta, että tulevaisuudessa tulisi ongelmia (hmm hän oli ehkä ennustaja, sitten). Oli mulle paha pettymys enkä ole vielä yli siitä, en ole sen jälkeen deittaillut.

Tätä edeltävä tapaus, kesältä: Yhteiskunnallisesti vaikuttavissa ja vaativissa töissä työskentelevä, todella fiksu, miellyttävä, mukava, kivannäköinen kundi. Helppo olla yhdessä, juttua riitti, oli hauskaa, hyvää huumoria, itseironiaa. Tavattiin kahdesti, superkivat deitit (ulkona), selvästi kiinnostusta ilmassa molemmin puolin. Hän lähti reissuun ja oli puhetta, että nähdään, kun hän palaa. No, hän ei ikinä vastannut viestiini kun kysyin, miten reissu meni. En ole siis tähän päivään mennessä vastausta häneltä, enkä kyllä ole tivannutkaan. Antaa olla.

Nämä molemmat miehet siis helsinkiläisiä, koulutettuja, työssäkäyviä (vaikka ei se mitään takaa, tietenkään...), läheisiä perheidensä kanssa, fiksuja, hyvännäköisiä, pidin heistä molemmista kovasti. Mutta paskaa sain. Ehkä vika on minussa, tottakai mahdollista, voi olla, että olen ikävä tyyppi, enkä vain itse tajua sitä.

Tällaista. Pahalta tuntuu. 

Helsingissä on miesten markkinat. Itse tapailen lähinnä ulkkiksia. Toki tietyt uskonnot jätän väliin. Olen lapseton, hoikka ja nätti. Meitä on vaan täällä liikaa. En halua ylipainoista duunaria. Mieluummin olen yksin.

Ja mitä maaseutumaisemmasta ja syrjäisemmästä paikasta kyse, niin naisten markkinat. - Sillä erotuksella, että ellei ukomaisia eksyneitä marjanpoimijoita lasketa, niin eipä ole ulkomaalaisia naisia joita nähdä live;na ja vieä vähemmän heitä, joiden kanssa lähteä treffeille, edes satunnaisesti. Onhan tällä asialla nimikin: kohtaanto ongelma.

Mutta yleisemmin minusta on jotenkin yllättävää ja hämmästyttävää kun tutkimusten mukaan suurina yksinäisyys (joka on toki eri asia kuin olla ja elää sinkkuna) on kaupungeissa ja urbaamissa ympäristössä, jossa ihmisiä on määrällisesti eniten verraten pienellä alueella.