Mitä vastata 'mitä kuuluu' kyselyyn jos oikeasti menee huonosti

Vierailija kirjoitti:

Kysyttekö te oikeasti kavereiltanne, sukulaisiltanne, työtutuilta ym. mitä kuuluu, ilman että teitä oikeasti kiinnostaa, mitä toinen on tehnyt? Mietin vain, kun itse mielelläni kuulisin vastaukseen jotain muutakin kuin pelkän hyvää - ja päälle pitkä hiljaisuus. Jotenkin odottaisin edes pientä yksityiskohtaa tapahtumista, josta saisi keskustelua eteenpäin. Yleensä itse täydennänkin jotain keskusteluun, en nyt tietenkään pankkivirkailijalle tai liittymämyyjälle ala enempää selittelemään, mutta henkilöille joiden kanssa muutenkin juttelen ja on joku sosiaalinen suhde.

Noh ystävien, sukulaisten ja työkavereiden kohdalla "mitä kuuluu?" kysymys oikeastaan tarkoittaakin "mitä olet viime aikoina puuhaillut?". Jos multa em henkilöt kysyvät asiaa, vastaan yleensä tyyliin "Ei mitään ihmeitä. Töitä, kotitöitä ja laiskottelua". Mutta jos taas olen tehnyt jotain, mikä poikkeaa tavallisesta arjesta (esim olen ollut ulkomailla, hankkinut kissanpennun tms), kerron sitten siitä. Muille ihmisille taas vastaan "Ihan hyvää kiitos, mitä itsellesi?" ja sen jälkeen voidaan alkaa jutella jostain muusta kuin kummankaan meistä henkilökohtaisesta elämästä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttekö te oikeasti kavereiltanne, sukulaisiltanne, työtutuilta ym. mitä kuuluu, ilman että teitä oikeasti kiinnostaa, mitä toinen on tehnyt? Mietin vain, kun itse mielelläni kuulisin vastaukseen jotain muutakin kuin pelkän hyvää - ja päälle pitkä hiljaisuus. Jotenkin odottaisin edes pientä yksityiskohtaa tapahtumista, josta saisi keskustelua eteenpäin. Yleensä itse täydennänkin jotain keskusteluun, en nyt tietenkään pankkivirkailijalle tai liittymämyyjälle ala enempää selittelemään, mutta henkilöille joiden kanssa muutenkin juttelen ja on joku sosiaalinen suhde.

Noh ystävien, sukulaisten ja työkavereiden kohdalla "mitä kuuluu?" kysymys oikeastaan tarkoittaakin "mitä olet viime aikoina puuhaillut?". Jos multa em henkilöt kysyvät asiaa, vastaan yleensä tyyliin "Ei mitään ihmeitä. Töitä, kotitöitä ja laiskottelua". Mutta jos taas olen tehnyt jotain, mikä poikkeaa tavallisesta arjesta (esim olen ollut ulkomailla, hankkinut kissanpennun tms), kerron sitten siitä. Muille ihmisille taas vastaan "Ihan hyvää kiitos, mitä itsellesi?" ja sen jälkeen voidaan alkaa jutella jostain muusta kuin kummankaan meistä henkilökohtaisesta elämästä. 

Sitä mietinkin, kun minä en edes kysy kuulumisia muuten kuin "mitä olet viime aikoina puuhaillut" -merkityksessä. Ei tule kaupankassaa tai postimiestä tervehdittyä noin, tai töissäkään alihankkijoilta tai asiakkailta kyseltyä.

Mä inhoan tuota Mitä kuuluu -kysymystä. Paitsi ihan läheisimpien kanssa, joiden kanssa sen jälkeen voi kertoa ihan oikeasti, mitä kuuluu, miten menee.

Mutta joku työkaveri muualtapäin Suomea, joku satunnainen asiakas - mielestäni suomalaiseen tyyliin ei jotenkin oikein sovi tämänkaltainen small talk, how do you do.  Siinä mennään usein vaan puolin jos toisinkin vähän hämmentyneeksi, ja sen jälkeen on entistä vaikeampi siirtyä juttelemaan luontevasti.

Vierailija kirjoitti:

Mä inhoan tuota Mitä kuuluu -kysymystä. Paitsi ihan läheisimpien kanssa, joiden kanssa sen jälkeen voi kertoa ihan oikeasti, mitä kuuluu, miten menee.

Mutta joku työkaveri muualtapäin Suomea, joku satunnainen asiakas - mielestäni suomalaiseen tyyliin ei jotenkin oikein sovi tämänkaltainen small talk, how do you do.  Siinä mennään usein vaan puolin jos toisinkin vähän hämmentyneeksi, ja sen jälkeen on entistä vaikeampi siirtyä juttelemaan luontevasti.

Pakko vielä lisätä tähän, että ehkä vastenmielisyyteni Mitä kuuluu -kysymystä kohtaan johtuukin siitä, kun jos joskus erehdyin omalta iäkkäältä äidiltäni kysymään Mitä kuuluu, sain tämäntyylisiä vastauksia:

"Mitäpäs tässä, kovin yksin olen taas ollut."  Jne.  Ja meitä kuitenkin oli neljä lasta, joista jokainen piti viikoittain, minä pari kertaa viikossa, yhteyttä, kävi ja auttoi.  Lisäksi äidillä oli lukuisia ystäviä, joita tapasi, ja mm. tietty porukka, joiden kanssa kävi viikoittain kahvilassa istumassa. 

Lopulta opin, että en koskaan kysynyt tuollain, kun vastauksesta sai vaan itselle pahan mielen. 

Vastaan että samoin kuin eilen. Kukaan ei kysy no kuinka se eilen sitten oli. 

Vastaan aina, ettei mene hyvin, vaikkei mitään kriisiäkään olisi.