Rakastava Vittuilu

Rakastava vittuilu. Ei meillä sellaista ole. Rakastavaa viisastelua ja vitsailua enemmänkin.😊 paljon ja usein hyvässä hengessä. Toisen ulkonäön arvostelu verhoiltuna huumoriin ei ole ok. Koskaan. Järkyttävää, että joku pitää sitä hauskana jos oma puoliso laukoo hassunhauskoja kommentteja sun ulkonäöstä. Sellainen suhde ei kuulosta kovinkaan mukavalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa mulle ymmärtämättömälle esimerkkilause rakastavasta vittuilusta. Edes yksi! Kiitos etukäteen!

Minulle yksi mieleen jääneimmistä oli nuoruudesta, kun jotenkin ahdistuin siitä miltä näytin ja vaihdoin muutamaan kertaan asua ja sitten kysyin puolisolta "näyttääkö mun takapuoli lihavalta tässä?" hän vastaa lakonisesti sohvalta katsetta nostamatta "joo, mutta ei se johdu siitä mekosta". Keneltä muulta tahansa olisin kommentista suuttunut, mutta hänen suusta se oikeasti tarkoitti "lakkaa stressamasta ulkonäköäsi, et voi siihen vaatteilla vaikuttaa, olet minusta aina kaunis ja ennen kaikkea mahtava ihminen ". Mutta se hänen sanomansa oli huomattavasti hauskempi meidän mielestä, nauroin, heitin häntä tyynyllä, haistattelin jotain takaisin ja lähdimme juhliin.

Hassutteletteko myös lastenne ja kavereidenne kustannuksella tuohon tyyliin? Muiden nolaaminen ei ole hauskaa.

Lasten kyky käsittää sarkasmia, ironiaa ja asioiden piilomerkityksiä kehittyy vasta, niin heille ei voi samanlaista huumoria käyttää tai jos käyttää pitää tilanne olla hyvin selvä, että tässä vitsaillaan, lähteä lapsen aloitteesta ja lopuksi muistaa sanoittaa ne todelliset tunteet ja ajatukset. Vähän niin kuin täällä palstalla.

Läheisten ystävien, joiden kanssa huumori osuu yksiin, niin kyllä. Ne joiden kanssa ei osu, niin ei. Tuntemattomille ei tietenkään. Toki joskus voi joku katsoa vähän pitkään, kun puhumme toisillemme, mutta ei se ole meidän ainoa tapa kommunikoida, niin asian tola usein selviää nopeasti.

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että ystävänne voivat olla rasittuneita teidän hauskanpidostanne?

Olen melko varma, että nuo ihmiset, jotka käyttäytyvät kuvatulla tavalla ovat omasta mielestään todella menevä, kiva ja hauska pariskunta. Ehkä jopa vähän muita fiksumpi ja hauskempi, ainakin niitä tosikkoja, jotka eivät ymmärrä hyvää huumoria.

No toivon, että jos ovat rasittuneita sanovat. Minulla ei montaa ystävää ole, koska en pidä ihmisistä. Puolisolla on taas paljon ystäviä, aina he ainakin puolison mukaan toivovat minun olevan mukana illanvietoissa, itse jään useimmin kotiin, välillä toki menen.

Mutta vittuilu on taito, en minäkään halua olla seurassa, jos toisia vaan haukutaan haukkumisen ilosta. Tunnistan kyllä tyypin, jossa ilta alkaa kevyellä ilkeällä vittuillulla ja päättyy aina riitaan, ei sellaista kukaan halua elämäänsä. Vittuilu on vähän kuin kummelivitsien kertominen, jos välillä tulee tilaisuus mihin "auto tykkää, kun autolla ajetaan" sopii mainiosti ja lähes kaikkia naurattaa, paitsi kummelivihaajia. Mutta jos se ainoa tapa puhua, niin alkaa äkkiä ärsyttää kaikkia.

En minäkään tarkoittanut jatkuvaa vittuilua. Kyse on juuri samasta kuittalusta, jota sinäkin todennäköisesti tarkoitat. Koskaan ei tiedä mistä suunnasta piikittely tällä kertaa tulee.

Jos et kerran pidä ihmisistä, niin kaipa vittuilu on ihan suoraan seurausta siitä. Ihmiset ärsyttävät, mutta kuitenkin olet heidän seurassaan, jolloin ilkeily huumorin varjolla tapahtuu lähes vahingossa? Mutta ilmeisesti hyväksyt saman myös itseesi kohdistuvana. 

Moni jo sanoi, että tällainen on heidän piireissään yleistä. Minä taas en ole tottunut tuollaiseen enkä pidä sitä hyvänä huumorina ja toimintatapana ihmissuhteissa.

PS. Pohjimmiltaan on kai kyse arvoista ja elämänasenteista. Muiden kustannuksella nauraminen ja muille nauraminen - miten siihen suhtautuu. Onko kyse itsensä muita ylemmäksi asettumisen tarpeesta vai halusta nolata muita. Mitkä tällaisen käytöksen motiivit oikeastaan ovat? Miksi se on hauskaa, että ystävälle tai puolisolle nauretaan ja häntä roustataan?

Tässä pitää muistaa, että yhtä lailla se vitsi voi osua ihmiseen itseensä, eli nauraa muille ja itselleen samalla. En minä ainakaan jaksaisi puolisoni kaikkia vikoja, jos en niille voisi yhdessä nauraa, sama toisin päin, minussa on yhtä paljon ellei enemmän vikoja. Ollaan oltu yhdessä yli 10 vuotta, niin se, että en voisi hänen muistamattomuudella vitsailla, niin alkaisi se minua ärsyttää ja sitten oikeasti nalkuttaisin siitä. Naurattaa myös ihan hirveästi, kun lapsi imitoi minua ja siivoushulluuttani, eipä tuota voi mitenkään pitää muuna kuin vittuiluna.

Tietysti tapa millä sanotaan vaikuttaa. Vittuilu on vittuilua ja muu muuta.

Oikeastaan tässä kommentissa käy ilmi se ettei hyväntahtoisenkaan vitsailun taustalta puutu toisen kritisoimisen piiloteltu tarkoitus. Eli halutaan kritisoida mutta puetaan se huumoriksi.

Tuo on kaksoisviestintää. Jos kritikkiä ei voi esittää reilusti niin ei sitä sitten sanota vitsinkään varjolla esim ystävälle. Onpa takapuolesi iso kommentti on loukkaus mutta vitsiksi verhottuna loistavaa huumoria?

Miksi toisen ja omilla virheillä saisi vitsailla? Miksi on väärin kritisoida humoristisesti? Minusta on ainakin helpottavaa, jos minulla on joku ulkonäköpaine, vaikka se liian iso takapuoli, että siitä tai oikeastaan asian turhasta stressaamisesta vitsaillaan. Näkee paremmin, että ihan turhaa miettiä tuommoisia juttuja ja että se on naurettavaa. Minusta on muutenkin hyvä tuoda huumoria lähes kaikkiin tilaisuuksiin, kritiikki on tästä hyvä esimerkki, ei aina jaksa niitä samoja ongelmia käsitellä hirvittävän vakavasti, huumori tuo erilaista näkökulmaa ja tapaa esittää asioita. Usein kuitenkin ihmissuhteissa pyöritään niiden samojen ongelmien parissa pidempään kuin yksi keskustelu.

Samaan laariin menee nyt hyvin monenlainen käytös, mutta se saako vai ei on juuri ongelma eli ei kysellä, vaan sillä omalla huumorilla on etusija.

Huumoria on monenlaista mutta nyt oli kyse toisen kustannuksella vittuilusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa mulle ymmärtämättömälle esimerkkilause rakastavasta vittuilusta. Edes yksi! Kiitos etukäteen!

Minulle yksi mieleen jääneimmistä oli nuoruudesta, kun jotenkin ahdistuin siitä miltä näytin ja vaihdoin muutamaan kertaan asua ja sitten kysyin puolisolta "näyttääkö mun takapuoli lihavalta tässä?" hän vastaa lakonisesti sohvalta katsetta nostamatta "joo, mutta ei se johdu siitä mekosta". Keneltä muulta tahansa olisin kommentista suuttunut, mutta hänen suusta se oikeasti tarkoitti "lakkaa stressamasta ulkonäköäsi, et voi siihen vaatteilla vaikuttaa, olet minusta aina kaunis ja ennen kaikkea mahtava ihminen ". Mutta se hänen sanomansa oli huomattavasti hauskempi meidän mielestä, nauroin, heitin häntä tyynyllä, haistattelin jotain takaisin ja lähdimme juhliin.

Hassutteletteko myös lastenne ja kavereidenne kustannuksella tuohon tyyliin? Muiden nolaaminen ei ole hauskaa.

Lasten kyky käsittää sarkasmia, ironiaa ja asioiden piilomerkityksiä kehittyy vasta, niin heille ei voi samanlaista huumoria käyttää tai jos käyttää pitää tilanne olla hyvin selvä, että tässä vitsaillaan, lähteä lapsen aloitteesta ja lopuksi muistaa sanoittaa ne todelliset tunteet ja ajatukset. Vähän niin kuin täällä palstalla.

Läheisten ystävien, joiden kanssa huumori osuu yksiin, niin kyllä. Ne joiden kanssa ei osu, niin ei. Tuntemattomille ei tietenkään. Toki joskus voi joku katsoa vähän pitkään, kun puhumme toisillemme, mutta ei se ole meidän ainoa tapa kommunikoida, niin asian tola usein selviää nopeasti.

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että ystävänne voivat olla rasittuneita teidän hauskanpidostanne?

Olen melko varma, että nuo ihmiset, jotka käyttäytyvät kuvatulla tavalla ovat omasta mielestään todella menevä, kiva ja hauska pariskunta. Ehkä jopa vähän muita fiksumpi ja hauskempi, ainakin niitä tosikkoja, jotka eivät ymmärrä hyvää huumoria.

No toivon, että jos ovat rasittuneita sanovat. Minulla ei montaa ystävää ole, koska en pidä ihmisistä. Puolisolla on taas paljon ystäviä, aina he ainakin puolison mukaan toivovat minun olevan mukana illanvietoissa, itse jään useimmin kotiin, välillä toki menen.

Mutta vittuilu on taito, en minäkään halua olla seurassa, jos toisia vaan haukutaan haukkumisen ilosta. Tunnistan kyllä tyypin, jossa ilta alkaa kevyellä ilkeällä vittuillulla ja päättyy aina riitaan, ei sellaista kukaan halua elämäänsä. Vittuilu on vähän kuin kummelivitsien kertominen, jos välillä tulee tilaisuus mihin "auto tykkää, kun autolla ajetaan" sopii mainiosti ja lähes kaikkia naurattaa, paitsi kummelivihaajia. Mutta jos se ainoa tapa puhua, niin alkaa äkkiä ärsyttää kaikkia.

En minäkään tarkoittanut jatkuvaa vittuilua. Kyse on juuri samasta kuittalusta, jota sinäkin todennäköisesti tarkoitat. Koskaan ei tiedä mistä suunnasta piikittely tällä kertaa tulee.

Jos et kerran pidä ihmisistä, niin kaipa vittuilu on ihan suoraan seurausta siitä. Ihmiset ärsyttävät, mutta kuitenkin olet heidän seurassaan, jolloin ilkeily huumorin varjolla tapahtuu lähes vahingossa? Mutta ilmeisesti hyväksyt saman myös itseesi kohdistuvana. 

Moni jo sanoi, että tällainen on heidän piireissään yleistä. Minä taas en ole tottunut tuollaiseen enkä pidä sitä hyvänä huumorina ja toimintatapana ihmissuhteissa.

PS. Pohjimmiltaan on kai kyse arvoista ja elämänasenteista. Muiden kustannuksella nauraminen ja muille nauraminen - miten siihen suhtautuu. Onko kyse itsensä muita ylemmäksi asettumisen tarpeesta vai halusta nolata muita. Mitkä tällaisen käytöksen motiivit oikeastaan ovat? Miksi se on hauskaa, että ystävälle tai puolisolle nauretaan ja häntä roustataan?

Tässä pitää muistaa, että yhtä lailla se vitsi voi osua ihmiseen itseensä, eli nauraa muille ja itselleen samalla. En minä ainakaan jaksaisi puolisoni kaikkia vikoja, jos en niille voisi yhdessä nauraa, sama toisin päin, minussa on yhtä paljon ellei enemmän vikoja. Ollaan oltu yhdessä yli 10 vuotta, niin se, että en voisi hänen muistamattomuudella vitsailla, niin alkaisi se minua ärsyttää ja sitten oikeasti nalkuttaisin siitä. Naurattaa myös ihan hirveästi, kun lapsi imitoi minua ja siivoushulluuttani, eipä tuota voi mitenkään pitää muuna kuin vittuiluna.

Ketjun aiheena on muille naljailu, ei itseironia tms.

Ei ole rakastavaa vittuilua, jos ei pysty myös itse heittämään vitsiä itsestään, ainakaan minun mielestä. Siihen kuuluu se, että kaikki heittää kaikista ja kukaan ei loukkaannu, eikä loukkaaminen ole tarkoituksena. Lapsille tietysti heidän ikänsä mukaan, niin ettei koko ajan jostain samasta asiasta ja niin, että lapsikin ymmärtää vitsiksi.

Mikä tämä logiikka on, että kun vitsailen omalla kustannuksellani, niin muut eivät loukkaannu kun vitsailen heidän kustannuksellaan?

Ihan oikeasti en ymmärrä tätä, että minä ite asetetaan mittariksi jota muiden tulisi noudattaa. Vaikka antaisit litsarin itsellesi ja Itten toiselle vasta ei se muuta toisen tuntemusta millään lailla.

Kuulostaa perin itsekeskeiseltä.

Tuo oli vastaus asiaan, jossa sanottiin, että keskustelu koskee vain muille vittuilua.

Sekä keskinäinen vittuilu, että duudsonimainen fyysinen sekoilu (kuten litsarit) pitää olla yhdessä sovittu tapa olla suhteessa. Ei sitä voi yksipuolisesti tehdä tai se on ilkeää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa mulle ymmärtämättömälle esimerkkilause rakastavasta vittuilusta. Edes yksi! Kiitos etukäteen!

Minulle yksi mieleen jääneimmistä oli nuoruudesta, kun jotenkin ahdistuin siitä miltä näytin ja vaihdoin muutamaan kertaan asua ja sitten kysyin puolisolta "näyttääkö mun takapuoli lihavalta tässä?" hän vastaa lakonisesti sohvalta katsetta nostamatta "joo, mutta ei se johdu siitä mekosta". Keneltä muulta tahansa olisin kommentista suuttunut, mutta hänen suusta se oikeasti tarkoitti "lakkaa stressamasta ulkonäköäsi, et voi siihen vaatteilla vaikuttaa, olet minusta aina kaunis ja ennen kaikkea mahtava ihminen ". Mutta se hänen sanomansa oli huomattavasti hauskempi meidän mielestä, nauroin, heitin häntä tyynyllä, haistattelin jotain takaisin ja lähdimme juhliin.

Hassutteletteko myös lastenne ja kavereidenne kustannuksella tuohon tyyliin? Muiden nolaaminen ei ole hauskaa.

Lasten kyky käsittää sarkasmia, ironiaa ja asioiden piilomerkityksiä kehittyy vasta, niin heille ei voi samanlaista huumoria käyttää tai jos käyttää pitää tilanne olla hyvin selvä, että tässä vitsaillaan, lähteä lapsen aloitteesta ja lopuksi muistaa sanoittaa ne todelliset tunteet ja ajatukset. Vähän niin kuin täällä palstalla.

Läheisten ystävien, joiden kanssa huumori osuu yksiin, niin kyllä. Ne joiden kanssa ei osu, niin ei. Tuntemattomille ei tietenkään. Toki joskus voi joku katsoa vähän pitkään, kun puhumme toisillemme, mutta ei se ole meidän ainoa tapa kommunikoida, niin asian tola usein selviää nopeasti.

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että ystävänne voivat olla rasittuneita teidän hauskanpidostanne?

Olen melko varma, että nuo ihmiset, jotka käyttäytyvät kuvatulla tavalla ovat omasta mielestään todella menevä, kiva ja hauska pariskunta. Ehkä jopa vähän muita fiksumpi ja hauskempi, ainakin niitä tosikkoja, jotka eivät ymmärrä hyvää huumoria.

No toivon, että jos ovat rasittuneita sanovat. Minulla ei montaa ystävää ole, koska en pidä ihmisistä. Puolisolla on taas paljon ystäviä, aina he ainakin puolison mukaan toivovat minun olevan mukana illanvietoissa, itse jään useimmin kotiin, välillä toki menen.

Mutta vittuilu on taito, en minäkään halua olla seurassa, jos toisia vaan haukutaan haukkumisen ilosta. Tunnistan kyllä tyypin, jossa ilta alkaa kevyellä ilkeällä vittuillulla ja päättyy aina riitaan, ei sellaista kukaan halua elämäänsä. Vittuilu on vähän kuin kummelivitsien kertominen, jos välillä tulee tilaisuus mihin "auto tykkää, kun autolla ajetaan" sopii mainiosti ja lähes kaikkia naurattaa, paitsi kummelivihaajia. Mutta jos se ainoa tapa puhua, niin alkaa äkkiä ärsyttää kaikkia.

En minäkään tarkoittanut jatkuvaa vittuilua. Kyse on juuri samasta kuittalusta, jota sinäkin todennäköisesti tarkoitat. Koskaan ei tiedä mistä suunnasta piikittely tällä kertaa tulee.

Jos et kerran pidä ihmisistä, niin kaipa vittuilu on ihan suoraan seurausta siitä. Ihmiset ärsyttävät, mutta kuitenkin olet heidän seurassaan, jolloin ilkeily huumorin varjolla tapahtuu lähes vahingossa? Mutta ilmeisesti hyväksyt saman myös itseesi kohdistuvana. 

Moni jo sanoi, että tällainen on heidän piireissään yleistä. Minä taas en ole tottunut tuollaiseen enkä pidä sitä hyvänä huumorina ja toimintatapana ihmissuhteissa.

PS. Pohjimmiltaan on kai kyse arvoista ja elämänasenteista. Muiden kustannuksella nauraminen ja muille nauraminen - miten siihen suhtautuu. Onko kyse itsensä muita ylemmäksi asettumisen tarpeesta vai halusta nolata muita. Mitkä tällaisen käytöksen motiivit oikeastaan ovat? Miksi se on hauskaa, että ystävälle tai puolisolle nauretaan ja häntä roustataan?

Tässä pitää muistaa, että yhtä lailla se vitsi voi osua ihmiseen itseensä, eli nauraa muille ja itselleen samalla. En minä ainakaan jaksaisi puolisoni kaikkia vikoja, jos en niille voisi yhdessä nauraa, sama toisin päin, minussa on yhtä paljon ellei enemmän vikoja. Ollaan oltu yhdessä yli 10 vuotta, niin se, että en voisi hänen muistamattomuudella vitsailla, niin alkaisi se minua ärsyttää ja sitten oikeasti nalkuttaisin siitä. Naurattaa myös ihan hirveästi, kun lapsi imitoi minua ja siivoushulluuttani, eipä tuota voi mitenkään pitää muuna kuin vittuiluna.

Ketjun aiheena on muille naljailu, ei itseironia tms.

Ei ole rakastavaa vittuilua, jos ei pysty myös itse heittämään vitsiä itsestään, ainakaan minun mielestä. Siihen kuuluu se, että kaikki heittää kaikista ja kukaan ei loukkaannu, eikä loukkaaminen ole tarkoituksena. Lapsille tietysti heidän ikänsä mukaan, niin ettei koko ajan jostain samasta asiasta ja niin, että lapsikin ymmärtää vitsiksi.

Mikä tämä logiikka on, että kun vitsailen omalla kustannuksellani, niin muut eivät loukkaannu kun vitsailen heidän kustannuksellaan?

Ihan oikeasti en ymmärrä tätä, että minä ite asetetaan mittariksi jota muiden tulisi noudattaa. Vaikka antaisit litsarin itsellesi ja Itten toiselle vasta ei se muuta toisen tuntemusta millään lailla.

Kuulostaa perin itsekeskeiseltä.

Tuo oli vastaus asiaan, jossa sanottiin, että keskustelu koskee vain muille vittuilua.

Sekä keskinäinen vittuilu, että duudsonimainen fyysinen sekoilu (kuten litsarit) pitää olla yhdessä sovittu tapa olla suhteessa. Ei sitä voi yksipuolisesti tehdä tai se on ilkeää.

Epäilen vahvasti että ihniset joiden mielestä on kivaa ja hauskaa vittuilla muille eivät kysele muilta ovatko he hauskoja. Totta kai he ovat hauskoja ja totta kai muutkin kestävät huumoria kun hekin vitsailevat omalla kustannuksellaan.

Taustalla on erilaisia oletuksia ja halusin vähän kyseenalaistaa niitä. Uskon kyllä etteivät kaikki tarkoita pahaa mutta ei kannattaisi laskea sen varaan että voin vitsailla ystäväni kustannuksella. Silloin ottaa riskin että menettää ystävän.

Jouni Hynynen ja Mari Perankoski ovat hyvä esimerkki.

Mari Hynynen paljastaa yhden esimerkin roustista eli pilkasta, jota hän aikoo Jounistaan illalla kertoa. "Minusta on upeata, että Jouni on pystynyt elättämään itsensä jo 20 vuotta tuolla tavalla juomalla viinaa ympäri Suomea. Mutta sehän on ihan hyvin mieheltä, joka näyttää mikroaaltouunissa pyörineeltä Jeesus Nasaretilaiselta. Mutta Jounissa ja Jeesuksessa on paljon samaa, paitsi että Jeesuksen encorea odotetaan."

https://yle.fi/uutiset/3-10034484

Vierailija kirjoitti:

Rakastava vittuilu. Ei meillä sellaista ole. Rakastavaa viisastelua ja vitsailua enemmänkin.😊 paljon ja usein hyvässä hengessä. Toisen ulkonäön arvostelu verhoiltuna huumoriin ei ole ok. Koskaan. Järkyttävää, että joku pitää sitä hauskana jos oma puoliso laukoo hassunhauskoja kommentteja sun ulkonäöstä. Sellainen suhde ei kuulosta kovinkaan mukavalta.

En tiedä enkö sitten ole niin ulkonäkö keskeinen, kuin muut ihmiset, mutta ei minua ainakaan haittaa jos joku vitsailee minun ulkonäöstäni. Se että sanoo jotain ilkeää on eri asia, mutta se, että joku sanoo jonkun vittuilevan hauskan jutun ulkonäöstäni, ei haittaa lainkaan. Varsinkaan jos se on minun puoliso, jonka tiedän rakastavan minua tälläisenä resupekkana joka yleensä olen.

Viime viikonloppuna oltiin pitkästä aikaa lähdössä johonkin ja olin laittautunut niin hän sanoi "oho, sinustakin saa näköjään yrittämällä ihan normaalin näköisen". Naurettiin sitä ja helpotti ahdistustani. Sanoi sitten tietysti tuon vitsin lisäksi ihan oikeitakin kehuja kauniisti, mutta nauru helpottaa. Tärkeää on, että toinen pitää tuntea, eikä laukoa ilkeitä kommentteja, jotka satuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei harrasteta. Taustani vuoksi pidän vittuilua vain epäkunnioittavana lyttäämisenä. Onneksi puoliso on samoilla linjoilla.

Se on just vain tätä, kunnioituksen ja arvostuksen puutetta naamioituna kun loppuu kapasiteetti ja muuten keinot käsitellä asioita. Verbaalista lahjakkuutta voi varmaan muillakin keinoin osoittaa kun vittuilemalla.

Eipäs nyt yleistetä ja vedetä mutkia suoraksi. Leikkimielinen piruilu ei automaattisesti tarkoita kunnioituksen tai arvostuksen puuttumista, tiedän sen jo omakohtaisestikin. Se nyt vain on yksi huumorin muoto (yleistä esim. stand-up-tyyppisessä komediassa) ja voi kahden samanhenkisen ihmisen kesken ilmentää jopa välittämistä ja yhteenkuuluvuutta. Rajanveto voi toki joskus olla häilyvää ja hyväntahtoinen v*ttuilu muuttua pahantahtoiseksikin, mutta se nyt on sitten asia erikseen. Se, ettet itse ymmärrä tietynlaista huumoria tai tyyliä kommunikoida, ei anna sulle oikeutta tuomita ja laukoa "totuuksiasi". Ja muuten, leikkimielinen roastaaminen nimenomaan vaatii hoksottimia, nokkeluutta, luovuutta sekä verbaalista lahjakkuutta, joten siinä mielessä tuo väitteesi kapasiteetin loppumisestakin vähän ontuu. Niin, verbaalista lahjakkuutta voi kyllä osoittaa muutoinkin, kuin v*ttuilemalla, mutta miksipä ihmeessä ei myös sillä saralla.

Seli seli. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa mulle ymmärtämättömälle esimerkkilause rakastavasta vittuilusta. Edes yksi! Kiitos etukäteen!

Minulle yksi mieleen jääneimmistä oli nuoruudesta, kun jotenkin ahdistuin siitä miltä näytin ja vaihdoin muutamaan kertaan asua ja sitten kysyin puolisolta "näyttääkö mun takapuoli lihavalta tässä?" hän vastaa lakonisesti sohvalta katsetta nostamatta "joo, mutta ei se johdu siitä mekosta". Keneltä muulta tahansa olisin kommentista suuttunut, mutta hänen suusta se oikeasti tarkoitti "lakkaa stressamasta ulkonäköäsi, et voi siihen vaatteilla vaikuttaa, olet minusta aina kaunis ja ennen kaikkea mahtava ihminen ". Mutta se hänen sanomansa oli huomattavasti hauskempi meidän mielestä, nauroin, heitin häntä tyynyllä, haistattelin jotain takaisin ja lähdimme juhliin.

Hassutteletteko myös lastenne ja kavereidenne kustannuksella tuohon tyyliin? Muiden nolaaminen ei ole hauskaa.

Lasten kyky käsittää sarkasmia, ironiaa ja asioiden piilomerkityksiä kehittyy vasta, niin heille ei voi samanlaista huumoria käyttää tai jos käyttää pitää tilanne olla hyvin selvä, että tässä vitsaillaan, lähteä lapsen aloitteesta ja lopuksi muistaa sanoittaa ne todelliset tunteet ja ajatukset. Vähän niin kuin täällä palstalla.

Läheisten ystävien, joiden kanssa huumori osuu yksiin, niin kyllä. Ne joiden kanssa ei osu, niin ei. Tuntemattomille ei tietenkään. Toki joskus voi joku katsoa vähän pitkään, kun puhumme toisillemme, mutta ei se ole meidän ainoa tapa kommunikoida, niin asian tola usein selviää nopeasti.

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että ystävänne voivat olla rasittuneita teidän hauskanpidostanne?

Olen melko varma, että nuo ihmiset, jotka käyttäytyvät kuvatulla tavalla ovat omasta mielestään todella menevä, kiva ja hauska pariskunta. Ehkä jopa vähän muita fiksumpi ja hauskempi, ainakin niitä tosikkoja, jotka eivät ymmärrä hyvää huumoria.

No toivon, että jos ovat rasittuneita sanovat. Minulla ei montaa ystävää ole, koska en pidä ihmisistä. Puolisolla on taas paljon ystäviä, aina he ainakin puolison mukaan toivovat minun olevan mukana illanvietoissa, itse jään useimmin kotiin, välillä toki menen.

Mutta vittuilu on taito, en minäkään halua olla seurassa, jos toisia vaan haukutaan haukkumisen ilosta. Tunnistan kyllä tyypin, jossa ilta alkaa kevyellä ilkeällä vittuillulla ja päättyy aina riitaan, ei sellaista kukaan halua elämäänsä. Vittuilu on vähän kuin kummelivitsien kertominen, jos välillä tulee tilaisuus mihin "auto tykkää, kun autolla ajetaan" sopii mainiosti ja lähes kaikkia naurattaa, paitsi kummelivihaajia. Mutta jos se ainoa tapa puhua, niin alkaa äkkiä ärsyttää kaikkia.

En minäkään tarkoittanut jatkuvaa vittuilua. Kyse on juuri samasta kuittalusta, jota sinäkin todennäköisesti tarkoitat. Koskaan ei tiedä mistä suunnasta piikittely tällä kertaa tulee.

Jos et kerran pidä ihmisistä, niin kaipa vittuilu on ihan suoraan seurausta siitä. Ihmiset ärsyttävät, mutta kuitenkin olet heidän seurassaan, jolloin ilkeily huumorin varjolla tapahtuu lähes vahingossa? Mutta ilmeisesti hyväksyt saman myös itseesi kohdistuvana. 

Moni jo sanoi, että tällainen on heidän piireissään yleistä. Minä taas en ole tottunut tuollaiseen enkä pidä sitä hyvänä huumorina ja toimintatapana ihmissuhteissa.

PS. Pohjimmiltaan on kai kyse arvoista ja elämänasenteista. Muiden kustannuksella nauraminen ja muille nauraminen - miten siihen suhtautuu. Onko kyse itsensä muita ylemmäksi asettumisen tarpeesta vai halusta nolata muita. Mitkä tällaisen käytöksen motiivit oikeastaan ovat? Miksi se on hauskaa, että ystävälle tai puolisolle nauretaan ja häntä roustataan?

Tässä pitää muistaa, että yhtä lailla se vitsi voi osua ihmiseen itseensä, eli nauraa muille ja itselleen samalla. En minä ainakaan jaksaisi puolisoni kaikkia vikoja, jos en niille voisi yhdessä nauraa, sama toisin päin, minussa on yhtä paljon ellei enemmän vikoja. Ollaan oltu yhdessä yli 10 vuotta, niin se, että en voisi hänen muistamattomuudella vitsailla, niin alkaisi se minua ärsyttää ja sitten oikeasti nalkuttaisin siitä. Naurattaa myös ihan hirveästi, kun lapsi imitoi minua ja siivoushulluuttani, eipä tuota voi mitenkään pitää muuna kuin vittuiluna.

Ketjun aiheena on muille naljailu, ei itseironia tms.

Ei ole rakastavaa vittuilua, jos ei pysty myös itse heittämään vitsiä itsestään, ainakaan minun mielestä. Siihen kuuluu se, että kaikki heittää kaikista ja kukaan ei loukkaannu, eikä loukkaaminen ole tarkoituksena. Lapsille tietysti heidän ikänsä mukaan, niin ettei koko ajan jostain samasta asiasta ja niin, että lapsikin ymmärtää vitsiksi.

Mikä tämä logiikka on, että kun vitsailen omalla kustannuksellani, niin muut eivät loukkaannu kun vitsailen heidän kustannuksellaan?

Ihan oikeasti en ymmärrä tätä, että minä ite asetetaan mittariksi jota muiden tulisi noudattaa. Vaikka antaisit litsarin itsellesi ja Itten toiselle vasta ei se muuta toisen tuntemusta millään lailla.

Kuulostaa perin itsekeskeiseltä.

Tuo oli vastaus asiaan, jossa sanottiin, että keskustelu koskee vain muille vittuilua.

Sekä keskinäinen vittuilu, että duudsonimainen fyysinen sekoilu (kuten litsarit) pitää olla yhdessä sovittu tapa olla suhteessa. Ei sitä voi yksipuolisesti tehdä tai se on ilkeää.

Epäilen vahvasti että ihniset joiden mielestä on kivaa ja hauskaa vittuilla muille eivät kysele muilta ovatko he hauskoja. Totta kai he ovat hauskoja ja totta kai muutkin kestävät huumoria kun hekin vitsailevat omalla kustannuksellaan.

Taustalla on erilaisia oletuksia ja halusin vähän kyseenalaistaa niitä. Uskon kyllä etteivät kaikki tarkoita pahaa mutta ei kannattaisi laskea sen varaan että voin vitsailla ystäväni kustannuksella. Silloin ottaa riskin että menettää ystävän.

En pitäisi sitä sitten "rakastava vittuiluna" vaan ihan oikeana vittuiluna, jos toinen ei ole mukana vitsissä. Kyllä minä olen ainakin ystävieni kanssa keskustellut asiasta ja osan kanssa en sitä tee, koska eivät siitä pidä. Mutta koska se on minusta kaikkien hauskinta huumoria, niin toki samanmielisten ystävien kanssa nauretaan paljon enemmän ja voi olla rennommin. Ystävyyssuhteita on erilaisia.

Mietin tätä rakastavaa vittuilua... Onko puolisoni kanssa käyty keskustelu siitä, että toinen vitsillä uhriutuu tilanteessa:..että Aha, jaha! Taas se juonittelee minun päänmenoksi", vaikka oikeasti molempia naurattaa ja molemmat ymmärtää, että kyseiseen asiaan tai tapahtumiin ei ole voinut toinen vaikuttaa, esim. avaimia ei löydy ja ne takin taskussa, tai on itse jättänyt kuulokkeet johonkin, mistä ei niitä löydä. Onko?

Yleisesti meillä erimielisyyksissäkin puhutaan toista arvostaen. Ei etsitä sitä kohtaa toisesta, mistä varmasti sattuu. Koetamme herkätkin asiat keskustella auki ja koettaa ymmärtää, miksi toinen kokee jonkin asian niin voimakkaasti ja löytää jokin kompromissi, tai sitten myöntyä sille, kelle asia nyt on vain tärkeämpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastava vittuilu. Ei meillä sellaista ole. Rakastavaa viisastelua ja vitsailua enemmänkin.😊 paljon ja usein hyvässä hengessä. Toisen ulkonäön arvostelu verhoiltuna huumoriin ei ole ok. Koskaan. Järkyttävää, että joku pitää sitä hauskana jos oma puoliso laukoo hassunhauskoja kommentteja sun ulkonäöstä. Sellainen suhde ei kuulosta kovinkaan mukavalta.

En tiedä enkö sitten ole niin ulkonäkö keskeinen, kuin muut ihmiset, mutta ei minua ainakaan haittaa jos joku vitsailee minun ulkonäöstäni. Se että sanoo jotain ilkeää on eri asia, mutta se, että joku sanoo jonkun vittuilevan hauskan jutun ulkonäöstäni, ei haittaa lainkaan. Varsinkaan jos se on minun puoliso, jonka tiedän rakastavan minua tälläisenä resupekkana joka yleensä olen.

Viime viikonloppuna oltiin pitkästä aikaa lähdössä johonkin ja olin laittautunut niin hän sanoi "oho, sinustakin saa näköjään yrittämällä ihan normaalin näköisen". Naurettiin sitä ja helpotti ahdistustani. Sanoi sitten tietysti tuon vitsin lisäksi ihan oikeitakin kehuja kauniisti, mutta nauru helpottaa. Tärkeää on, että toinen pitää tuntea, eikä laukoa ilkeitä kommentteja, jotka satuttaa.

Kuulin äskettäin sukulaisen sanovan lähes samanlaisen kommentin vaimolleen. Mies huomauttelee usein vaimon ulkonäöstä, vaatteista ja painosta niin että kuulostaa todella ilkeältä. Nainen nauraa näille ikäänkuin kyseessä olisi vitsi.

Oletko miettinyt miten se miten näet itsesi resupekkana on syntynyt aikoinaan? Oletko niin tottunut olemaan resupekka että viehättävä naisellisuutesi on kadonnut myös itseltäsi? Oletko piilottanut itseltäsi loukkauksen jonka miehesi kommentti sisältää? Vai onko tämä oikeasti mielestäsi huumoria? Minua ei ainakaan naurata yhtään, tuntuu surulliselta.

Ei harrasteta rakastavaa vittuilua kun sitä ei harrasteta muutenkaan. Elämä on liian lyhyt muiden ihmisten nälvimiseen. Tärkeämpääkin tekemistä ja kokemista löytyy vaikka olisi parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Jouni Hynynen ja Mari Perankoski ovat hyvä esimerkki.

Mari Hynynen paljastaa yhden esimerkin roustista eli pilkasta, jota hän aikoo Jounistaan illalla kertoa. "Minusta on upeata, että Jouni on pystynyt elättämään itsensä jo 20 vuotta tuolla tavalla juomalla viinaa ympäri Suomea. Mutta sehän on ihan hyvin mieheltä, joka näyttää mikroaaltouunissa pyörineeltä Jeesus Nasaretilaiselta. Mutta Jounissa ja Jeesuksessa on paljon samaa, paitsi että Jeesuksen encorea odotetaan."

https://yle.fi/uutiset/3-10034484

Nämä ihmiset tekevät roustaamista työkseen, mistä tuo oli esimerkki. Duudson-pöllöily ja vastaava uppoaa aika harvoihin ihan arkielämässä, ne show miehet ja naiset, jotka sanailullaan ovat rasittavat koko seuruetta.

Kasvoin perheessä, jossa vittuilu ja nälvintä oli ihan todellista. En osaa ottaa sellaista huumoriinkaan verhottuna hyvin, enkä todellakaan kuuntelisi puolisolta.

Mulla on kumppanini kanssa leikkimielistä kiusaamista jonkin verran, ja se on ihan hauskaa. Mutta ainakin itselläni on myös sellaisia herkkiä paikkoja, kuten vaikka ulkonäkö, josta en mielelläni kauheasti kuule edes hyväntahtoista leikinlaskua. Onneksi ei ole tarvinnut kuullakaan. Koitan itsekin pitää rajaa siinä, mistä asioita voi heittää huumoria, ja mistä taas parempi olla tökkimättä toista.

Käsittämätöntä, että jopa lasten kustannuksella naureskelua pidetään hauskana.

Kuuntelin sitä vuosia ja ei ollut hauskaa.

Omista heikkouksistaan ja ulkonäöstään saa heittää huumoria, jos niin haluaa. Mutta toisen heikkouksilla ja ulkonäöllä vitsailu on kaikkea muuta kuin rakkautta. Toinen loukkaantuu siitä varmasti, vaikka ei välttämättä näytä ulospäin sitä kuinka satutti.

MGTOW ja Redpill ovat viimeiset mahdollisuude parantaa valkoihoisen heteromiehen romahduspisteessä olevaa asemaa yhteiskunnassa.

Vierailija kirjoitti:

Omista heikkouksistaan ja ulkonäöstään saa heittää huumoria, jos niin haluaa. Mutta toisen heikkouksilla ja ulkonäöllä vitsailu on kaikkea muuta kuin rakkautta. Toinen loukkaantuu siitä varmasti, vaikka ei välttämättä näytä ulospäin sitä kuinka satutti.

Aivan. Se on rahvaanomaista ja ilkeää eikä selittelyillä muuksi muutu.

Ei harrasteta, vaan keskustellaan ihan tavallisesti ilman veetuilua.

Mun lapsuudenperheessä harrastettin tätä rakastavaa vittuilua. Sitten menin kouluun, ja kommikaatiotyylilläni jouduin puhutteluun ja jälki-istuntoon koulukiusaamisen vuoksi. Edelleen tätä rakastavaa vittuilua harrastetaan minua kohtaan esim mieheni kuullen, joka ei moista paskaa ymmärrä sitten ollenkaan. Suhteessamme emme luonnollisesti vittuile toisillemme. Exän kanssa yritin, mutta sain sellaisen paskamyrskyn että lopetin. Ei tunnu olevan kovin kovassa huudossa moinen päänaukominen ja herjaaminen kuin lapsuuden perheessäni.