Lue keskustelun säännöt.
Rakastava Vittuilu
Onko teillä vai eikö onko ??
11.11.2021 |
***Myös yksi suomalaisille parisuhteille tyypillinen piirre ei tule Yhdysvalloissa kasvaneelle Jasminille kysymykseenkään.
– Todella monilla suomalaisilla pareilla on synkkä huumorintaju. Suhteissa on paljon rakastavaa vittuilua, mutta olen itse aivan liian herkkä tuollaiseen!***
Iltalehdessä ollut USA-tyttö löytänyt jostain aivan jeeppisen termin . Eli siis harrastetaanko teillä rakastavaa vittuilua ??
Kommentit (126)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääasiallisena kommunikointina huono, samoin jos ollaan epäkunnioittavia tai ilkeitä. Mutta huumorina minusta hauskaa, olen mustan huumorin, roastaamisen ja vaikeiden asioiden käsittelyn huumorin kautta ystävä. Onneksi ovat läheisenikin. Ja aina voi sanoa, jos toisen kommentti tuntui ikävältä, niin on pyydetty anteeksi. Tilannetaju pitää olla, mutta usein huumori auttaa vaikeissa paikoissa.
Eli vastuutat muita kun loukkaat huumorin varjolla. Ja sinä määrittelet mikä on hauskaa muidenkin puolesta.
Tuo on ikävä piirre ystävässä enkä minäkään koskaan sanonut, että hei, tuo kommentti tuntui ikävältä. Loukkaaminen tulee nopeasti ja huumorin varjolla, joten siinä menee lukkoon syystä että ei odota ystävältä loukkausta. Vähitellen kun noita tilanteita tulee enemmän tekee kysymyksen, että haluanko kokea tuollaista enää: en halua. Joten ystävyys sai jäädä.
En ollut enää vuosiin edes kertonut tuolle ystävälle mitään omia asioitani muutenkaan, joten enemmän oli tuttavuudeksi muuttunut.
No meillä on varmaan sitten ystävien kanssa erilaiset välit, kun aina voitu sanoa puolin ja toisin. Ei loukkaannuta turhasta, mutta ei myöskään ole mitenkään tarkoitus toista loukata. Ei se vittuilu ole mitenkään se ainoa tapa keskustella, eikä tosiaan aina kohdistu henkilöön ja samalla tavalla voi kohdistua itseenkin, kuin toiseen.
Eli mikään näistä ei voi koskea sinua, koska tiedät aivan varmuudella mikä milloinkin ystävääsi loukkaa ja mikä ei. Valitettavasti se on tosiasia, ettei muiden ajatusten lukeminen ole mahdollista ja tarkoitukseton loukkaaminen huumorin varjolla on mahdollista, vaikkei sitä tuotaisi ilmi koskaan. Lopulta ystävyys vain tulee tiensä päähän, kun toinen saa moisesta huumorista tarpeekseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän perheen kommunikointityylinä on rakastava vittuilu ja olen täysin kypsä siihen. Kiintiö on täynnä, siksi en kommunikoi heidän kanssaan. Mies yritti tätä ja sanoin parin kerran jälkeen, että jos jatkaa niin saa jatkaa jonkun muun kanssa minä en kuuntele. Nykyään pidän vähä-älyisenä ja onnettomana ihmistä, joka vittuilee millään tavalla.
Ja sulta puuttuu selvästi huumorintaju, eli oot tosikko. Eiköhän se sun mieskin kohta korjaa luunsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa mulle ymmärtämättömälle esimerkkilause rakastavasta vittuilusta. Edes yksi! Kiitos etukäteen!
Minulle yksi mieleen jääneimmistä oli nuoruudesta, kun jotenkin ahdistuin siitä miltä näytin ja vaihdoin muutamaan kertaan asua ja sitten kysyin puolisolta "näyttääkö mun takapuoli lihavalta tässä?" hän vastaa lakonisesti sohvalta katsetta nostamatta "joo, mutta ei se johdu siitä mekosta". Keneltä muulta tahansa olisin kommentista suuttunut, mutta hänen suusta se oikeasti tarkoitti "lakkaa stressamasta ulkonäköäsi, et voi siihen vaatteilla vaikuttaa, olet minusta aina kaunis ja ennen kaikkea mahtava ihminen ". Mutta se hänen sanomansa oli huomattavasti hauskempi meidän mielestä, nauroin, heitin häntä tyynyllä, haistattelin jotain takaisin ja lähdimme juhliin.
Hassutteletteko myös lastenne ja kavereidenne kustannuksella tuohon tyyliin? Muiden nolaaminen ei ole hauskaa.
Lasten kyky käsittää sarkasmia, ironiaa ja asioiden piilomerkityksiä kehittyy vasta, niin heille ei voi samanlaista huumoria käyttää tai jos käyttää pitää tilanne olla hyvin selvä, että tässä vitsaillaan, lähteä lapsen aloitteesta ja lopuksi muistaa sanoittaa ne todelliset tunteet ja ajatukset. Vähän niin kuin täällä palstalla.
Läheisten ystävien, joiden kanssa huumori osuu yksiin, niin kyllä. Ne joiden kanssa ei osu, niin ei. Tuntemattomille ei tietenkään. Toki joskus voi joku katsoa vähän pitkään, kun puhumme toisillemme, mutta ei se ole meidän ainoa tapa kommunikoida, niin asian tola usein selviää nopeasti.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että ystävänne voivat olla rasittuneita teidän hauskanpidostanne?
Olen melko varma, että nuo ihmiset, jotka käyttäytyvät kuvatulla tavalla ovat omasta mielestään todella menevä, kiva ja hauska pariskunta. Ehkä jopa vähän muita fiksumpi ja hauskempi, ainakin niitä tosikkoja, jotka eivät ymmärrä hyvää huumoria.
No toivon, että jos ovat rasittuneita sanovat. Minulla ei montaa ystävää ole, koska en pidä ihmisistä. Puolisolla on taas paljon ystäviä, aina he ainakin puolison mukaan toivovat minun olevan mukana illanvietoissa, itse jään useimmin kotiin, välillä toki menen.
Mutta vittuilu on taito, en minäkään halua olla seurassa, jos toisia vaan haukutaan haukkumisen ilosta. Tunnistan kyllä tyypin, jossa ilta alkaa kevyellä ilkeällä vittuillulla ja päättyy aina riitaan, ei sellaista kukaan halua elämäänsä. Vittuilu on vähän kuin kummelivitsien kertominen, jos välillä tulee tilaisuus mihin "auto tykkää, kun autolla ajetaan" sopii mainiosti ja lähes kaikkia naurattaa, paitsi kummelivihaajia. Mutta jos se ainoa tapa puhua, niin alkaa äkkiä ärsyttää kaikkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääasiallisena kommunikointina huono, samoin jos ollaan epäkunnioittavia tai ilkeitä. Mutta huumorina minusta hauskaa, olen mustan huumorin, roastaamisen ja vaikeiden asioiden käsittelyn huumorin kautta ystävä. Onneksi ovat läheisenikin. Ja aina voi sanoa, jos toisen kommentti tuntui ikävältä, niin on pyydetty anteeksi. Tilannetaju pitää olla, mutta usein huumori auttaa vaikeissa paikoissa.
Eli vastuutat muita kun loukkaat huumorin varjolla. Ja sinä määrittelet mikä on hauskaa muidenkin puolesta.
Tuo on ikävä piirre ystävässä enkä minäkään koskaan sanonut, että hei, tuo kommentti tuntui ikävältä. Loukkaaminen tulee nopeasti ja huumorin varjolla, joten siinä menee lukkoon syystä että ei odota ystävältä loukkausta. Vähitellen kun noita tilanteita tulee enemmän tekee kysymyksen, että haluanko kokea tuollaista enää: en halua. Joten ystävyys sai jäädä.
En ollut enää vuosiin edes kertonut tuolle ystävälle mitään omia asioitani muutenkaan, joten enemmän oli tuttavuudeksi muuttunut.
No meillä on varmaan sitten ystävien kanssa erilaiset välit, kun aina voitu sanoa puolin ja toisin. Ei loukkaannuta turhasta, mutta ei myöskään ole mitenkään tarkoitus toista loukata. Ei se vittuilu ole mitenkään se ainoa tapa keskustella, eikä tosiaan aina kohdistu henkilöön ja samalla tavalla voi kohdistua itseenkin, kuin toiseen.
Eli mikään näistä ei voi koskea sinua, koska tiedät aivan varmuudella mikä milloinkin ystävääsi loukkaa ja mikä ei. Valitettavasti se on tosiasia, ettei muiden ajatusten lukeminen ole mahdollista ja tarkoitukseton loukkaaminen huumorin varjolla on mahdollista, vaikkei sitä tuotaisi ilmi koskaan. Lopulta ystävyys vain tulee tiensä päähän, kun toinen saa moisesta huumorista tarpeekseen.
No tässä viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on ystävät oppinut tuntemaan ja lähes päivittäin olemme tekemisissä. Toivon, että ystäni luottavat minuun tarpeeksi sanoakseen, jos joku käytöksessäni ei ole heidän mielestään okei. Jos asioista ei pysty ystävälle sanomaan, niin silloin on mielestäni muukin pielessä, kuin erilainen huumori. Olemme myös ystävien kanssa puhuneet, jos joku kommentti on joskus loukannut puolin tai toisin. Yleensä on silloin ollut kyse jostain muusta asiasta, josta ihminen ei ole pystynyt puhumaan, jolloin muuten normaali kommentti on voinut satuttaa, vaikka ei ole ollut tarkoitus. Välillä myös ihan keskustelussa tulee sanottua jotain joka omasta mielestä tuntuu ikävältä, niin silloin kyllä suusta tulee heti "anteeksi, en tarkoittanut sitä noin, kuulosta päässä vaan hauskemmalta, mutta oikeasti oli ilkeää". Yleensä meillä vaan se toinen osapuoli silloin nauraa itsekin, eli vitsi on yleensä ollut hauska, vaikka kovin ilkeä.
Kuten sanoit muiden ajatusten lukeminen ei ole mahdollista, niin eivät ne sinunkaan ystävät tiedä, että olet jostain mahdollisesti loukkaantunut, jos et jossain vaiheessa avaa suutasi. Kuten tältä palstalta voi huomata, ihmiset voivat loukkaantua ihan mistä vaan maan ja taivaan välillä. Varsinkin, jos olet esittänyt ja nauranut mukana, eivät he osaa ajatuksia lukea. Kommunikointi auttaa.
Tällaisella ei ole mitään tekemistä hyvän huumorin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääasiallisena kommunikointina huono, samoin jos ollaan epäkunnioittavia tai ilkeitä. Mutta huumorina minusta hauskaa, olen mustan huumorin, roastaamisen ja vaikeiden asioiden käsittelyn huumorin kautta ystävä. Onneksi ovat läheisenikin. Ja aina voi sanoa, jos toisen kommentti tuntui ikävältä, niin on pyydetty anteeksi. Tilannetaju pitää olla, mutta usein huumori auttaa vaikeissa paikoissa.
Eli vastuutat muita kun loukkaat huumorin varjolla. Ja sinä määrittelet mikä on hauskaa muidenkin puolesta.
Tuo on ikävä piirre ystävässä enkä minäkään koskaan sanonut, että hei, tuo kommentti tuntui ikävältä. Loukkaaminen tulee nopeasti ja huumorin varjolla, joten siinä menee lukkoon syystä että ei odota ystävältä loukkausta. Vähitellen kun noita tilanteita tulee enemmän tekee kysymyksen, että haluanko kokea tuollaista enää: en halua. Joten ystävyys sai jäädä.
En ollut enää vuosiin edes kertonut tuolle ystävälle mitään omia asioitani muutenkaan, joten enemmän oli tuttavuudeksi muuttunut.
No meillä on varmaan sitten ystävien kanssa erilaiset välit, kun aina voitu sanoa puolin ja toisin. Ei loukkaannuta turhasta, mutta ei myöskään ole mitenkään tarkoitus toista loukata. Ei se vittuilu ole mitenkään se ainoa tapa keskustella, eikä tosiaan aina kohdistu henkilöön ja samalla tavalla voi kohdistua itseenkin, kuin toiseen.
Eli mikään näistä ei voi koskea sinua, koska tiedät aivan varmuudella mikä milloinkin ystävääsi loukkaa ja mikä ei. Valitettavasti se on tosiasia, ettei muiden ajatusten lukeminen ole mahdollista ja tarkoitukseton loukkaaminen huumorin varjolla on mahdollista, vaikkei sitä tuotaisi ilmi koskaan. Lopulta ystävyys vain tulee tiensä päähän, kun toinen saa moisesta huumorista tarpeekseen.
No tässä viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on ystävät oppinut tuntemaan ja lähes päivittäin olemme tekemisissä. Toivon, että ystäni luottavat minuun tarpeeksi sanoakseen, jos joku käytöksessäni ei ole heidän mielestään okei. Jos asioista ei pysty ystävälle sanomaan, niin silloin on mielestäni muukin pielessä, kuin erilainen huumori. Olemme myös ystävien kanssa puhuneet, jos joku kommentti on joskus loukannut puolin tai toisin. Yleensä on silloin ollut kyse jostain muusta asiasta, josta ihminen ei ole pystynyt puhumaan, jolloin muuten normaali kommentti on voinut satuttaa, vaikka ei ole ollut tarkoitus. Välillä myös ihan keskustelussa tulee sanottua jotain joka omasta mielestä tuntuu ikävältä, niin silloin kyllä suusta tulee heti "anteeksi, en tarkoittanut sitä noin, kuulosta päässä vaan hauskemmalta, mutta oikeasti oli ilkeää". Yleensä meillä vaan se toinen osapuoli silloin nauraa itsekin, eli vitsi on yleensä ollut hauska, vaikka kovin ilkeä.
Kuten sanoit muiden ajatusten lukeminen ei ole mahdollista, niin eivät ne sinunkaan ystävät tiedä, että olet jostain mahdollisesti loukkaantunut, jos et jossain vaiheessa avaa suutasi. Kuten tältä palstalta voi huomata, ihmiset voivat loukkaantua ihan mistä vaan maan ja taivaan välillä. Varsinkin, jos olet esittänyt ja nauranut mukana, eivät he osaa ajatuksia lukea. Kommunikointi auttaa.
Kuten jo sanoin, niin tuollainen tilanne tulee sen verran yllättäen, ettei siihen ole pystynyt reagoimaan. Vähitellen aloin ajatella, että miksi minun tulisi opettaa aikuiselle ihmiselle, ettei toista kannata loukata eikä se kuulu hyviin käytöstapoihin. Hän olisi varmaan ajatellut kuten sinä eli vika on minussa, kun en ymmärrä huumoria enkä puutu loukkaaviin kommentteihin. "Jos joku loukkaantuu, on vika loukkaantujassa" -ajattelu on mielestäni outo ajatuskulku muutenkin.
Mutta kuten jo esille tuotiin, niin jokainen valitsee itse seuransa. Itse ajattelen, että en halua ottaa riskiä että loukkaisin ketään, koska loukata voi myös täysin tahattomasti. Tahallinen vitsailu toisten kustannuksella on aivan turhaa ystävyyden riskeerausta ja nykyisin ajattelen, että tuo "ystäväni" vitsailun takana oli tosiasiassa halu horjuttaa minua, kateuden pilkahduksia tai muuta oman itsen pönkitystä eli tosiasiassa oli kyse aggressiivisuudesta, joka peiteltiin huumoriin. Yhdistän tällaisen salakavalaan luonteeseen, vaikka hyviäkin puolia tuossa entisessä ystävässäni oli. En kuitenkaan luottanut häneen yhtään, joten ehkä tällainen vitsailu on hyväkin asia merkkinä siitä, ettei ystävyyttä pidä edes aloittaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei harrasteta minkäänlaista vittuilua. Tuntuu aika oudolta käytökseltä puolisoa kohtaan.
Niin, ja meitä ei voi huumorintajun puutteesta syyttää. Yhdessä jo 36 vuotta, hyvää huumoria, ja iloa ja naurua on riittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa mulle ymmärtämättömälle esimerkkilause rakastavasta vittuilusta. Edes yksi! Kiitos etukäteen!
Minulle yksi mieleen jääneimmistä oli nuoruudesta, kun jotenkin ahdistuin siitä miltä näytin ja vaihdoin muutamaan kertaan asua ja sitten kysyin puolisolta "näyttääkö mun takapuoli lihavalta tässä?" hän vastaa lakonisesti sohvalta katsetta nostamatta "joo, mutta ei se johdu siitä mekosta". Keneltä muulta tahansa olisin kommentista suuttunut, mutta hänen suusta se oikeasti tarkoitti "lakkaa stressamasta ulkonäköäsi, et voi siihen vaatteilla vaikuttaa, olet minusta aina kaunis ja ennen kaikkea mahtava ihminen ". Mutta se hänen sanomansa oli huomattavasti hauskempi meidän mielestä, nauroin, heitin häntä tyynyllä, haistattelin jotain takaisin ja lähdimme juhliin.
Hassutteletteko myös lastenne ja kavereidenne kustannuksella tuohon tyyliin? Muiden nolaaminen ei ole hauskaa.
Lasten kyky käsittää sarkasmia, ironiaa ja asioiden piilomerkityksiä kehittyy vasta, niin heille ei voi samanlaista huumoria käyttää tai jos käyttää pitää tilanne olla hyvin selvä, että tässä vitsaillaan, lähteä lapsen aloitteesta ja lopuksi muistaa sanoittaa ne todelliset tunteet ja ajatukset. Vähän niin kuin täällä palstalla.
Läheisten ystävien, joiden kanssa huumori osuu yksiin, niin kyllä. Ne joiden kanssa ei osu, niin ei. Tuntemattomille ei tietenkään. Toki joskus voi joku katsoa vähän pitkään, kun puhumme toisillemme, mutta ei se ole meidän ainoa tapa kommunikoida, niin asian tola usein selviää nopeasti.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että ystävänne voivat olla rasittuneita teidän hauskanpidostanne?
Olen melko varma, että nuo ihmiset, jotka käyttäytyvät kuvatulla tavalla ovat omasta mielestään todella menevä, kiva ja hauska pariskunta. Ehkä jopa vähän muita fiksumpi ja hauskempi, ainakin niitä tosikkoja, jotka eivät ymmärrä hyvää huumoria.
No toivon, että jos ovat rasittuneita sanovat. Minulla ei montaa ystävää ole, koska en pidä ihmisistä. Puolisolla on taas paljon ystäviä, aina he ainakin puolison mukaan toivovat minun olevan mukana illanvietoissa, itse jään useimmin kotiin, välillä toki menen.
Mutta vittuilu on taito, en minäkään halua olla seurassa, jos toisia vaan haukutaan haukkumisen ilosta. Tunnistan kyllä tyypin, jossa ilta alkaa kevyellä ilkeällä vittuillulla ja päättyy aina riitaan, ei sellaista kukaan halua elämäänsä. Vittuilu on vähän kuin kummelivitsien kertominen, jos välillä tulee tilaisuus mihin "auto tykkää, kun autolla ajetaan" sopii mainiosti ja lähes kaikkia naurattaa, paitsi kummelivihaajia. Mutta jos se ainoa tapa puhua, niin alkaa äkkiä ärsyttää kaikkia.
En minäkään tarkoittanut jatkuvaa vittuilua. Kyse on juuri samasta kuittalusta, jota sinäkin todennäköisesti tarkoitat. Koskaan ei tiedä mistä suunnasta piikittely tällä kertaa tulee.
Jos et kerran pidä ihmisistä, niin kaipa vittuilu on ihan suoraan seurausta siitä. Ihmiset ärsyttävät, mutta kuitenkin olet heidän seurassaan, jolloin ilkeily huumorin varjolla tapahtuu lähes vahingossa? Mutta ilmeisesti hyväksyt saman myös itseesi kohdistuvana.
Moni jo sanoi, että tällainen on heidän piireissään yleistä. Minä taas en ole tottunut tuollaiseen enkä pidä sitä hyvänä huumorina ja toimintatapana ihmissuhteissa.
Ai esimerkki? No paljon avaimiaan unohteleva puoliso. Toinen sanoo pilke silmäkulmassa lähtöpusua antaessaan, että "yritän olla ajoissa kotona iltapäivällä, kun kylmähän se sinun on pihalla odotella...".
Toisella on 10 paria lenkkareita ja asialle on naureskeltu monet kerrat. Mainosta katsoessa hilpeä huikkaus "täällä olisi lenkkarit alessa, jos tunnet tarvetta...".
Siinä minusta esimerkkejä rakastavasta v*ttuilusta. Eli sellaista hyväntahtoista naljailua, ei ilkeilyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa mulle ymmärtämättömälle esimerkkilause rakastavasta vittuilusta. Edes yksi! Kiitos etukäteen!
Minulle yksi mieleen jääneimmistä oli nuoruudesta, kun jotenkin ahdistuin siitä miltä näytin ja vaihdoin muutamaan kertaan asua ja sitten kysyin puolisolta "näyttääkö mun takapuoli lihavalta tässä?" hän vastaa lakonisesti sohvalta katsetta nostamatta "joo, mutta ei se johdu siitä mekosta". Keneltä muulta tahansa olisin kommentista suuttunut, mutta hänen suusta se oikeasti tarkoitti "lakkaa stressamasta ulkonäköäsi, et voi siihen vaatteilla vaikuttaa, olet minusta aina kaunis ja ennen kaikkea mahtava ihminen ". Mutta se hänen sanomansa oli huomattavasti hauskempi meidän mielestä, nauroin, heitin häntä tyynyllä, haistattelin jotain takaisin ja lähdimme juhliin.
Hassutteletteko myös lastenne ja kavereidenne kustannuksella tuohon tyyliin? Muiden nolaaminen ei ole hauskaa.
Lasten kyky käsittää sarkasmia, ironiaa ja asioiden piilomerkityksiä kehittyy vasta, niin heille ei voi samanlaista huumoria käyttää tai jos käyttää pitää tilanne olla hyvin selvä, että tässä vitsaillaan, lähteä lapsen aloitteesta ja lopuksi muistaa sanoittaa ne todelliset tunteet ja ajatukset. Vähän niin kuin täällä palstalla.
Läheisten ystävien, joiden kanssa huumori osuu yksiin, niin kyllä. Ne joiden kanssa ei osu, niin ei. Tuntemattomille ei tietenkään. Toki joskus voi joku katsoa vähän pitkään, kun puhumme toisillemme, mutta ei se ole meidän ainoa tapa kommunikoida, niin asian tola usein selviää nopeasti.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että ystävänne voivat olla rasittuneita teidän hauskanpidostanne?
Olen melko varma, että nuo ihmiset, jotka käyttäytyvät kuvatulla tavalla ovat omasta mielestään todella menevä, kiva ja hauska pariskunta. Ehkä jopa vähän muita fiksumpi ja hauskempi, ainakin niitä tosikkoja, jotka eivät ymmärrä hyvää huumoria.
No toivon, että jos ovat rasittuneita sanovat. Minulla ei montaa ystävää ole, koska en pidä ihmisistä. Puolisolla on taas paljon ystäviä, aina he ainakin puolison mukaan toivovat minun olevan mukana illanvietoissa, itse jään useimmin kotiin, välillä toki menen.
Mutta vittuilu on taito, en minäkään halua olla seurassa, jos toisia vaan haukutaan haukkumisen ilosta. Tunnistan kyllä tyypin, jossa ilta alkaa kevyellä ilkeällä vittuillulla ja päättyy aina riitaan, ei sellaista kukaan halua elämäänsä. Vittuilu on vähän kuin kummelivitsien kertominen, jos välillä tulee tilaisuus mihin "auto tykkää, kun autolla ajetaan" sopii mainiosti ja lähes kaikkia naurattaa, paitsi kummelivihaajia. Mutta jos se ainoa tapa puhua, niin alkaa äkkiä ärsyttää kaikkia.
En minäkään tarkoittanut jatkuvaa vittuilua. Kyse on juuri samasta kuittalusta, jota sinäkin todennäköisesti tarkoitat. Koskaan ei tiedä mistä suunnasta piikittely tällä kertaa tulee.
Jos et kerran pidä ihmisistä, niin kaipa vittuilu on ihan suoraan seurausta siitä. Ihmiset ärsyttävät, mutta kuitenkin olet heidän seurassaan, jolloin ilkeily huumorin varjolla tapahtuu lähes vahingossa? Mutta ilmeisesti hyväksyt saman myös itseesi kohdistuvana.
Moni jo sanoi, että tällainen on heidän piireissään yleistä. Minä taas en ole tottunut tuollaiseen enkä pidä sitä hyvänä huumorina ja toimintatapana ihmissuhteissa.
PS. Pohjimmiltaan on kai kyse arvoista ja elämänasenteista. Muiden kustannuksella nauraminen ja muille nauraminen - miten siihen suhtautuu. Onko kyse itsensä muita ylemmäksi asettumisen tarpeesta vai halusta nolata muita. Mitkä tällaisen käytöksen motiivit oikeastaan ovat? Miksi se on hauskaa, että ystävälle tai puolisolle nauretaan ja häntä roustataan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääasiallisena kommunikointina huono, samoin jos ollaan epäkunnioittavia tai ilkeitä. Mutta huumorina minusta hauskaa, olen mustan huumorin, roastaamisen ja vaikeiden asioiden käsittelyn huumorin kautta ystävä. Onneksi ovat läheisenikin. Ja aina voi sanoa, jos toisen kommentti tuntui ikävältä, niin on pyydetty anteeksi. Tilannetaju pitää olla, mutta usein huumori auttaa vaikeissa paikoissa.
Eli vastuutat muita kun loukkaat huumorin varjolla. Ja sinä määrittelet mikä on hauskaa muidenkin puolesta.
Tuo on ikävä piirre ystävässä enkä minäkään koskaan sanonut, että hei, tuo kommentti tuntui ikävältä. Loukkaaminen tulee nopeasti ja huumorin varjolla, joten siinä menee lukkoon syystä että ei odota ystävältä loukkausta. Vähitellen kun noita tilanteita tulee enemmän tekee kysymyksen, että haluanko kokea tuollaista enää: en halua. Joten ystävyys sai jäädä.
En ollut enää vuosiin edes kertonut tuolle ystävälle mitään omia asioitani muutenkaan, joten enemmän oli tuttavuudeksi muuttunut.
No meillä on varmaan sitten ystävien kanssa erilaiset välit, kun aina voitu sanoa puolin ja toisin. Ei loukkaannuta turhasta, mutta ei myöskään ole mitenkään tarkoitus toista loukata. Ei se vittuilu ole mitenkään se ainoa tapa keskustella, eikä tosiaan aina kohdistu henkilöön ja samalla tavalla voi kohdistua itseenkin, kuin toiseen.
Eli mikään näistä ei voi koskea sinua, koska tiedät aivan varmuudella mikä milloinkin ystävääsi loukkaa ja mikä ei. Valitettavasti se on tosiasia, ettei muiden ajatusten lukeminen ole mahdollista ja tarkoitukseton loukkaaminen huumorin varjolla on mahdollista, vaikkei sitä tuotaisi ilmi koskaan. Lopulta ystävyys vain tulee tiensä päähän, kun toinen saa moisesta huumorista tarpeekseen.
No tässä viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on ystävät oppinut tuntemaan ja lähes päivittäin olemme tekemisissä. Toivon, että ystäni luottavat minuun tarpeeksi sanoakseen, jos joku käytöksessäni ei ole heidän mielestään okei. Jos asioista ei pysty ystävälle sanomaan, niin silloin on mielestäni muukin pielessä, kuin erilainen huumori. Olemme myös ystävien kanssa puhuneet, jos joku kommentti on joskus loukannut puolin tai toisin. Yleensä on silloin ollut kyse jostain muusta asiasta, josta ihminen ei ole pystynyt puhumaan, jolloin muuten normaali kommentti on voinut satuttaa, vaikka ei ole ollut tarkoitus. Välillä myös ihan keskustelussa tulee sanottua jotain joka omasta mielestä tuntuu ikävältä, niin silloin kyllä suusta tulee heti "anteeksi, en tarkoittanut sitä noin, kuulosta päässä vaan hauskemmalta, mutta oikeasti oli ilkeää". Yleensä meillä vaan se toinen osapuoli silloin nauraa itsekin, eli vitsi on yleensä ollut hauska, vaikka kovin ilkeä.
Kuten sanoit muiden ajatusten lukeminen ei ole mahdollista, niin eivät ne sinunkaan ystävät tiedä, että olet jostain mahdollisesti loukkaantunut, jos et jossain vaiheessa avaa suutasi. Kuten tältä palstalta voi huomata, ihmiset voivat loukkaantua ihan mistä vaan maan ja taivaan välillä. Varsinkin, jos olet esittänyt ja nauranut mukana, eivät he osaa ajatuksia lukea. Kommunikointi auttaa.
Kuten jo sanoin, niin tuollainen tilanne tulee sen verran yllättäen, ettei siihen ole pystynyt reagoimaan. Vähitellen aloin ajatella, että miksi minun tulisi opettaa aikuiselle ihmiselle, ettei toista kannata loukata eikä se kuulu hyviin käytöstapoihin. Hän olisi varmaan ajatellut kuten sinä eli vika on minussa, kun en ymmärrä huumoria enkä puutu loukkaaviin kommentteihin. "Jos joku loukkaantuu, on vika loukkaantujassa" -ajattelu on mielestäni outo ajatuskulku muutenkin.
Mutta kuten jo esille tuotiin, niin jokainen valitsee itse seuransa. Itse ajattelen, että en halua ottaa riskiä että loukkaisin ketään, koska loukata voi myös täysin tahattomasti. Tahallinen vitsailu toisten kustannuksella on aivan turhaa ystävyyden riskeerausta ja nykyisin ajattelen, että tuo "ystäväni" vitsailun takana oli tosiasiassa halu horjuttaa minua, kateuden pilkahduksia tai muuta oman itsen pönkitystä eli tosiasiassa oli kyse aggressiivisuudesta, joka peiteltiin huumoriin. Yhdistän tällaisen salakavalaan luonteeseen, vaikka hyviäkin puolia tuossa entisessä ystävässäni oli. En kuitenkaan luottanut häneen yhtään, joten ehkä tällainen vitsailu on hyväkin asia merkkinä siitä, ettei ystävyyttä pidä edes aloittaa.
Niinpä. Meillä jos ystävä laittaisi viestiä, että on loukkaantunut jostain, en ajattelisi, että "onpas hän huumorintajuton tylsimys", vaan että "olenpa minä ollut törppö, menenpä pyytämään anteeksi vaikka suklaalla ja kahvipaketilla". Koska kaikki tietävät sen toisistamme, uskallamme sanoa, jos joku häiritsee. Myöskin tiedämme mistä ja milloin on sopivaa kiusoitella ja milloin ei todellakaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa mulle ymmärtämättömälle esimerkkilause rakastavasta vittuilusta. Edes yksi! Kiitos etukäteen!
Minulle yksi mieleen jääneimmistä oli nuoruudesta, kun jotenkin ahdistuin siitä miltä näytin ja vaihdoin muutamaan kertaan asua ja sitten kysyin puolisolta "näyttääkö mun takapuoli lihavalta tässä?" hän vastaa lakonisesti sohvalta katsetta nostamatta "joo, mutta ei se johdu siitä mekosta". Keneltä muulta tahansa olisin kommentista suuttunut, mutta hänen suusta se oikeasti tarkoitti "lakkaa stressamasta ulkonäköäsi, et voi siihen vaatteilla vaikuttaa, olet minusta aina kaunis ja ennen kaikkea mahtava ihminen ". Mutta se hänen sanomansa oli huomattavasti hauskempi meidän mielestä, nauroin, heitin häntä tyynyllä, haistattelin jotain takaisin ja lähdimme juhliin.
Hassutteletteko myös lastenne ja kavereidenne kustannuksella tuohon tyyliin? Muiden nolaaminen ei ole hauskaa.
Lasten kyky käsittää sarkasmia, ironiaa ja asioiden piilomerkityksiä kehittyy vasta, niin heille ei voi samanlaista huumoria käyttää tai jos käyttää pitää tilanne olla hyvin selvä, että tässä vitsaillaan, lähteä lapsen aloitteesta ja lopuksi muistaa sanoittaa ne todelliset tunteet ja ajatukset. Vähän niin kuin täällä palstalla.
Läheisten ystävien, joiden kanssa huumori osuu yksiin, niin kyllä. Ne joiden kanssa ei osu, niin ei. Tuntemattomille ei tietenkään. Toki joskus voi joku katsoa vähän pitkään, kun puhumme toisillemme, mutta ei se ole meidän ainoa tapa kommunikoida, niin asian tola usein selviää nopeasti.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että ystävänne voivat olla rasittuneita teidän hauskanpidostanne?
Olen melko varma, että nuo ihmiset, jotka käyttäytyvät kuvatulla tavalla ovat omasta mielestään todella menevä, kiva ja hauska pariskunta. Ehkä jopa vähän muita fiksumpi ja hauskempi, ainakin niitä tosikkoja, jotka eivät ymmärrä hyvää huumoria.
No toivon, että jos ovat rasittuneita sanovat. Minulla ei montaa ystävää ole, koska en pidä ihmisistä. Puolisolla on taas paljon ystäviä, aina he ainakin puolison mukaan toivovat minun olevan mukana illanvietoissa, itse jään useimmin kotiin, välillä toki menen.
Mutta vittuilu on taito, en minäkään halua olla seurassa, jos toisia vaan haukutaan haukkumisen ilosta. Tunnistan kyllä tyypin, jossa ilta alkaa kevyellä ilkeällä vittuillulla ja päättyy aina riitaan, ei sellaista kukaan halua elämäänsä. Vittuilu on vähän kuin kummelivitsien kertominen, jos välillä tulee tilaisuus mihin "auto tykkää, kun autolla ajetaan" sopii mainiosti ja lähes kaikkia naurattaa, paitsi kummelivihaajia. Mutta jos se ainoa tapa puhua, niin alkaa äkkiä ärsyttää kaikkia.
En minäkään tarkoittanut jatkuvaa vittuilua. Kyse on juuri samasta kuittalusta, jota sinäkin todennäköisesti tarkoitat. Koskaan ei tiedä mistä suunnasta piikittely tällä kertaa tulee.
Jos et kerran pidä ihmisistä, niin kaipa vittuilu on ihan suoraan seurausta siitä. Ihmiset ärsyttävät, mutta kuitenkin olet heidän seurassaan, jolloin ilkeily huumorin varjolla tapahtuu lähes vahingossa? Mutta ilmeisesti hyväksyt saman myös itseesi kohdistuvana.
Moni jo sanoi, että tällainen on heidän piireissään yleistä. Minä taas en ole tottunut tuollaiseen enkä pidä sitä hyvänä huumorina ja toimintatapana ihmissuhteissa.
PS. Pohjimmiltaan on kai kyse arvoista ja elämänasenteista. Muiden kustannuksella nauraminen ja muille nauraminen - miten siihen suhtautuu. Onko kyse itsensä muita ylemmäksi asettumisen tarpeesta vai halusta nolata muita. Mitkä tällaisen käytöksen motiivit oikeastaan ovat? Miksi se on hauskaa, että ystävälle tai puolisolle nauretaan ja häntä roustataan?
Tässä pitää muistaa, että yhtä lailla se vitsi voi osua ihmiseen itseensä, eli nauraa muille ja itselleen samalla. En minä ainakaan jaksaisi puolisoni kaikkia vikoja, jos en niille voisi yhdessä nauraa, sama toisin päin, minussa on yhtä paljon ellei enemmän vikoja. Ollaan oltu yhdessä yli 10 vuotta, niin se, että en voisi hänen muistamattomuudella vitsailla, niin alkaisi se minua ärsyttää ja sitten oikeasti nalkuttaisin siitä. Naurattaa myös ihan hirveästi, kun lapsi imitoi minua ja siivoushulluuttani, eipä tuota voi mitenkään pitää muuna kuin vittuiluna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa mulle ymmärtämättömälle esimerkkilause rakastavasta vittuilusta. Edes yksi! Kiitos etukäteen!
Minulle yksi mieleen jääneimmistä oli nuoruudesta, kun jotenkin ahdistuin siitä miltä näytin ja vaihdoin muutamaan kertaan asua ja sitten kysyin puolisolta "näyttääkö mun takapuoli lihavalta tässä?" hän vastaa lakonisesti sohvalta katsetta nostamatta "joo, mutta ei se johdu siitä mekosta". Keneltä muulta tahansa olisin kommentista suuttunut, mutta hänen suusta se oikeasti tarkoitti "lakkaa stressamasta ulkonäköäsi, et voi siihen vaatteilla vaikuttaa, olet minusta aina kaunis ja ennen kaikkea mahtava ihminen ". Mutta se hänen sanomansa oli huomattavasti hauskempi meidän mielestä, nauroin, heitin häntä tyynyllä, haistattelin jotain takaisin ja lähdimme juhliin.
Hassutteletteko myös lastenne ja kavereidenne kustannuksella tuohon tyyliin? Muiden nolaaminen ei ole hauskaa.
Lasten kyky käsittää sarkasmia, ironiaa ja asioiden piilomerkityksiä kehittyy vasta, niin heille ei voi samanlaista huumoria käyttää tai jos käyttää pitää tilanne olla hyvin selvä, että tässä vitsaillaan, lähteä lapsen aloitteesta ja lopuksi muistaa sanoittaa ne todelliset tunteet ja ajatukset. Vähän niin kuin täällä palstalla.
Läheisten ystävien, joiden kanssa huumori osuu yksiin, niin kyllä. Ne joiden kanssa ei osu, niin ei. Tuntemattomille ei tietenkään. Toki joskus voi joku katsoa vähän pitkään, kun puhumme toisillemme, mutta ei se ole meidän ainoa tapa kommunikoida, niin asian tola usein selviää nopeasti.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että ystävänne voivat olla rasittuneita teidän hauskanpidostanne?
Olen melko varma, että nuo ihmiset, jotka käyttäytyvät kuvatulla tavalla ovat omasta mielestään todella menevä, kiva ja hauska pariskunta. Ehkä jopa vähän muita fiksumpi ja hauskempi, ainakin niitä tosikkoja, jotka eivät ymmärrä hyvää huumoria.
No toivon, että jos ovat rasittuneita sanovat. Minulla ei montaa ystävää ole, koska en pidä ihmisistä. Puolisolla on taas paljon ystäviä, aina he ainakin puolison mukaan toivovat minun olevan mukana illanvietoissa, itse jään useimmin kotiin, välillä toki menen.
Mutta vittuilu on taito, en minäkään halua olla seurassa, jos toisia vaan haukutaan haukkumisen ilosta. Tunnistan kyllä tyypin, jossa ilta alkaa kevyellä ilkeällä vittuillulla ja päättyy aina riitaan, ei sellaista kukaan halua elämäänsä. Vittuilu on vähän kuin kummelivitsien kertominen, jos välillä tulee tilaisuus mihin "auto tykkää, kun autolla ajetaan" sopii mainiosti ja lähes kaikkia naurattaa, paitsi kummelivihaajia. Mutta jos se ainoa tapa puhua, niin alkaa äkkiä ärsyttää kaikkia.
En minäkään tarkoittanut jatkuvaa vittuilua. Kyse on juuri samasta kuittalusta, jota sinäkin todennäköisesti tarkoitat. Koskaan ei tiedä mistä suunnasta piikittely tällä kertaa tulee.
Jos et kerran pidä ihmisistä, niin kaipa vittuilu on ihan suoraan seurausta siitä. Ihmiset ärsyttävät, mutta kuitenkin olet heidän seurassaan, jolloin ilkeily huumorin varjolla tapahtuu lähes vahingossa? Mutta ilmeisesti hyväksyt saman myös itseesi kohdistuvana.
Moni jo sanoi, että tällainen on heidän piireissään yleistä. Minä taas en ole tottunut tuollaiseen enkä pidä sitä hyvänä huumorina ja toimintatapana ihmissuhteissa.
PS. Pohjimmiltaan on kai kyse arvoista ja elämänasenteista. Muiden kustannuksella nauraminen ja muille nauraminen - miten siihen suhtautuu. Onko kyse itsensä muita ylemmäksi asettumisen tarpeesta vai halusta nolata muita. Mitkä tällaisen käytöksen motiivit oikeastaan ovat? Miksi se on hauskaa, että ystävälle tai puolisolle nauretaan ja häntä roustataan?
Tässä pitää muistaa, että yhtä lailla se vitsi voi osua ihmiseen itseensä, eli nauraa muille ja itselleen samalla. En minä ainakaan jaksaisi puolisoni kaikkia vikoja, jos en niille voisi yhdessä nauraa, sama toisin päin, minussa on yhtä paljon ellei enemmän vikoja. Ollaan oltu yhdessä yli 10 vuotta, niin se, että en voisi hänen muistamattomuudella vitsailla, niin alkaisi se minua ärsyttää ja sitten oikeasti nalkuttaisin siitä. Naurattaa myös ihan hirveästi, kun lapsi imitoi minua ja siivoushulluuttani, eipä tuota voi mitenkään pitää muuna kuin vittuiluna.
Ketjun aiheena on muille naljailu, ei itseironia tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa mulle ymmärtämättömälle esimerkkilause rakastavasta vittuilusta. Edes yksi! Kiitos etukäteen!
Minulle yksi mieleen jääneimmistä oli nuoruudesta, kun jotenkin ahdistuin siitä miltä näytin ja vaihdoin muutamaan kertaan asua ja sitten kysyin puolisolta "näyttääkö mun takapuoli lihavalta tässä?" hän vastaa lakonisesti sohvalta katsetta nostamatta "joo, mutta ei se johdu siitä mekosta". Keneltä muulta tahansa olisin kommentista suuttunut, mutta hänen suusta se oikeasti tarkoitti "lakkaa stressamasta ulkonäköäsi, et voi siihen vaatteilla vaikuttaa, olet minusta aina kaunis ja ennen kaikkea mahtava ihminen ". Mutta se hänen sanomansa oli huomattavasti hauskempi meidän mielestä, nauroin, heitin häntä tyynyllä, haistattelin jotain takaisin ja lähdimme juhliin.
Hassutteletteko myös lastenne ja kavereidenne kustannuksella tuohon tyyliin? Muiden nolaaminen ei ole hauskaa.
Lasten kyky käsittää sarkasmia, ironiaa ja asioiden piilomerkityksiä kehittyy vasta, niin heille ei voi samanlaista huumoria käyttää tai jos käyttää pitää tilanne olla hyvin selvä, että tässä vitsaillaan, lähteä lapsen aloitteesta ja lopuksi muistaa sanoittaa ne todelliset tunteet ja ajatukset. Vähän niin kuin täällä palstalla.
Läheisten ystävien, joiden kanssa huumori osuu yksiin, niin kyllä. Ne joiden kanssa ei osu, niin ei. Tuntemattomille ei tietenkään. Toki joskus voi joku katsoa vähän pitkään, kun puhumme toisillemme, mutta ei se ole meidän ainoa tapa kommunikoida, niin asian tola usein selviää nopeasti.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että ystävänne voivat olla rasittuneita teidän hauskanpidostanne?
Olen melko varma, että nuo ihmiset, jotka käyttäytyvät kuvatulla tavalla ovat omasta mielestään todella menevä, kiva ja hauska pariskunta. Ehkä jopa vähän muita fiksumpi ja hauskempi, ainakin niitä tosikkoja, jotka eivät ymmärrä hyvää huumoria.
No toivon, että jos ovat rasittuneita sanovat. Minulla ei montaa ystävää ole, koska en pidä ihmisistä. Puolisolla on taas paljon ystäviä, aina he ainakin puolison mukaan toivovat minun olevan mukana illanvietoissa, itse jään useimmin kotiin, välillä toki menen.
Mutta vittuilu on taito, en minäkään halua olla seurassa, jos toisia vaan haukutaan haukkumisen ilosta. Tunnistan kyllä tyypin, jossa ilta alkaa kevyellä ilkeällä vittuillulla ja päättyy aina riitaan, ei sellaista kukaan halua elämäänsä. Vittuilu on vähän kuin kummelivitsien kertominen, jos välillä tulee tilaisuus mihin "auto tykkää, kun autolla ajetaan" sopii mainiosti ja lähes kaikkia naurattaa, paitsi kummelivihaajia. Mutta jos se ainoa tapa puhua, niin alkaa äkkiä ärsyttää kaikkia.
En minäkään tarkoittanut jatkuvaa vittuilua. Kyse on juuri samasta kuittalusta, jota sinäkin todennäköisesti tarkoitat. Koskaan ei tiedä mistä suunnasta piikittely tällä kertaa tulee.
Jos et kerran pidä ihmisistä, niin kaipa vittuilu on ihan suoraan seurausta siitä. Ihmiset ärsyttävät, mutta kuitenkin olet heidän seurassaan, jolloin ilkeily huumorin varjolla tapahtuu lähes vahingossa? Mutta ilmeisesti hyväksyt saman myös itseesi kohdistuvana.
Moni jo sanoi, että tällainen on heidän piireissään yleistä. Minä taas en ole tottunut tuollaiseen enkä pidä sitä hyvänä huumorina ja toimintatapana ihmissuhteissa.
PS. Pohjimmiltaan on kai kyse arvoista ja elämänasenteista. Muiden kustannuksella nauraminen ja muille nauraminen - miten siihen suhtautuu. Onko kyse itsensä muita ylemmäksi asettumisen tarpeesta vai halusta nolata muita. Mitkä tällaisen käytöksen motiivit oikeastaan ovat? Miksi se on hauskaa, että ystävälle tai puolisolle nauretaan ja häntä roustataan?
Tässä pitää muistaa, että yhtä lailla se vitsi voi osua ihmiseen itseensä, eli nauraa muille ja itselleen samalla. En minä ainakaan jaksaisi puolisoni kaikkia vikoja, jos en niille voisi yhdessä nauraa, sama toisin päin, minussa on yhtä paljon ellei enemmän vikoja. Ollaan oltu yhdessä yli 10 vuotta, niin se, että en voisi hänen muistamattomuudella vitsailla, niin alkaisi se minua ärsyttää ja sitten oikeasti nalkuttaisin siitä. Naurattaa myös ihan hirveästi, kun lapsi imitoi minua ja siivoushulluuttani, eipä tuota voi mitenkään pitää muuna kuin vittuiluna.
Tietysti tapa millä sanotaan vaikuttaa. Vittuilu on vittuilua ja muu muuta.
Oikeastaan tässä kommentissa käy ilmi se ettei hyväntahtoisenkaan vitsailun taustalta puutu toisen kritisoimisen piiloteltu tarkoitus. Eli halutaan kritisoida mutta puetaan se huumoriksi.
Tuo on kaksoisviestintää. Jos kritikkiä ei voi esittää reilusti niin ei sitä sitten sanota vitsinkään varjolla esim ystävälle. Onpa takapuolesi iso kommentti on loukkaus mutta vitsiksi verhottuna loistavaa huumoria?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa mulle ymmärtämättömälle esimerkkilause rakastavasta vittuilusta. Edes yksi! Kiitos etukäteen!
Minulle yksi mieleen jääneimmistä oli nuoruudesta, kun jotenkin ahdistuin siitä miltä näytin ja vaihdoin muutamaan kertaan asua ja sitten kysyin puolisolta "näyttääkö mun takapuoli lihavalta tässä?" hän vastaa lakonisesti sohvalta katsetta nostamatta "joo, mutta ei se johdu siitä mekosta". Keneltä muulta tahansa olisin kommentista suuttunut, mutta hänen suusta se oikeasti tarkoitti "lakkaa stressamasta ulkonäköäsi, et voi siihen vaatteilla vaikuttaa, olet minusta aina kaunis ja ennen kaikkea mahtava ihminen ". Mutta se hänen sanomansa oli huomattavasti hauskempi meidän mielestä, nauroin, heitin häntä tyynyllä, haistattelin jotain takaisin ja lähdimme juhliin.
Hassutteletteko myös lastenne ja kavereidenne kustannuksella tuohon tyyliin? Muiden nolaaminen ei ole hauskaa.
Lasten kyky käsittää sarkasmia, ironiaa ja asioiden piilomerkityksiä kehittyy vasta, niin heille ei voi samanlaista huumoria käyttää tai jos käyttää pitää tilanne olla hyvin selvä, että tässä vitsaillaan, lähteä lapsen aloitteesta ja lopuksi muistaa sanoittaa ne todelliset tunteet ja ajatukset. Vähän niin kuin täällä palstalla.
Läheisten ystävien, joiden kanssa huumori osuu yksiin, niin kyllä. Ne joiden kanssa ei osu, niin ei. Tuntemattomille ei tietenkään. Toki joskus voi joku katsoa vähän pitkään, kun puhumme toisillemme, mutta ei se ole meidän ainoa tapa kommunikoida, niin asian tola usein selviää nopeasti.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että ystävänne voivat olla rasittuneita teidän hauskanpidostanne?
Olen melko varma, että nuo ihmiset, jotka käyttäytyvät kuvatulla tavalla ovat omasta mielestään todella menevä, kiva ja hauska pariskunta. Ehkä jopa vähän muita fiksumpi ja hauskempi, ainakin niitä tosikkoja, jotka eivät ymmärrä hyvää huumoria.
No toivon, että jos ovat rasittuneita sanovat. Minulla ei montaa ystävää ole, koska en pidä ihmisistä. Puolisolla on taas paljon ystäviä, aina he ainakin puolison mukaan toivovat minun olevan mukana illanvietoissa, itse jään useimmin kotiin, välillä toki menen.
Mutta vittuilu on taito, en minäkään halua olla seurassa, jos toisia vaan haukutaan haukkumisen ilosta. Tunnistan kyllä tyypin, jossa ilta alkaa kevyellä ilkeällä vittuillulla ja päättyy aina riitaan, ei sellaista kukaan halua elämäänsä. Vittuilu on vähän kuin kummelivitsien kertominen, jos välillä tulee tilaisuus mihin "auto tykkää, kun autolla ajetaan" sopii mainiosti ja lähes kaikkia naurattaa, paitsi kummelivihaajia. Mutta jos se ainoa tapa puhua, niin alkaa äkkiä ärsyttää kaikkia.
En minäkään tarkoittanut jatkuvaa vittuilua. Kyse on juuri samasta kuittalusta, jota sinäkin todennäköisesti tarkoitat. Koskaan ei tiedä mistä suunnasta piikittely tällä kertaa tulee.
Jos et kerran pidä ihmisistä, niin kaipa vittuilu on ihan suoraan seurausta siitä. Ihmiset ärsyttävät, mutta kuitenkin olet heidän seurassaan, jolloin ilkeily huumorin varjolla tapahtuu lähes vahingossa? Mutta ilmeisesti hyväksyt saman myös itseesi kohdistuvana.
Moni jo sanoi, että tällainen on heidän piireissään yleistä. Minä taas en ole tottunut tuollaiseen enkä pidä sitä hyvänä huumorina ja toimintatapana ihmissuhteissa.
PS. Pohjimmiltaan on kai kyse arvoista ja elämänasenteista. Muiden kustannuksella nauraminen ja muille nauraminen - miten siihen suhtautuu. Onko kyse itsensä muita ylemmäksi asettumisen tarpeesta vai halusta nolata muita. Mitkä tällaisen käytöksen motiivit oikeastaan ovat? Miksi se on hauskaa, että ystävälle tai puolisolle nauretaan ja häntä roustataan?
Tässä pitää muistaa, että yhtä lailla se vitsi voi osua ihmiseen itseensä, eli nauraa muille ja itselleen samalla. En minä ainakaan jaksaisi puolisoni kaikkia vikoja, jos en niille voisi yhdessä nauraa, sama toisin päin, minussa on yhtä paljon ellei enemmän vikoja. Ollaan oltu yhdessä yli 10 vuotta, niin se, että en voisi hänen muistamattomuudella vitsailla, niin alkaisi se minua ärsyttää ja sitten oikeasti nalkuttaisin siitä. Naurattaa myös ihan hirveästi, kun lapsi imitoi minua ja siivoushulluuttani, eipä tuota voi mitenkään pitää muuna kuin vittuiluna.
Ketjun aiheena on muille naljailu, ei itseironia tms.
Ei ole rakastavaa vittuilua, jos ei pysty myös itse heittämään vitsiä itsestään, ainakaan minun mielestä. Siihen kuuluu se, että kaikki heittää kaikista ja kukaan ei loukkaannu, eikä loukkaaminen ole tarkoituksena. Lapsille tietysti heidän ikänsä mukaan, niin ettei koko ajan jostain samasta asiasta ja niin, että lapsikin ymmärtää vitsiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa mulle ymmärtämättömälle esimerkkilause rakastavasta vittuilusta. Edes yksi! Kiitos etukäteen!
Minulle yksi mieleen jääneimmistä oli nuoruudesta, kun jotenkin ahdistuin siitä miltä näytin ja vaihdoin muutamaan kertaan asua ja sitten kysyin puolisolta "näyttääkö mun takapuoli lihavalta tässä?" hän vastaa lakonisesti sohvalta katsetta nostamatta "joo, mutta ei se johdu siitä mekosta". Keneltä muulta tahansa olisin kommentista suuttunut, mutta hänen suusta se oikeasti tarkoitti "lakkaa stressamasta ulkonäköäsi, et voi siihen vaatteilla vaikuttaa, olet minusta aina kaunis ja ennen kaikkea mahtava ihminen ". Mutta se hänen sanomansa oli huomattavasti hauskempi meidän mielestä, nauroin, heitin häntä tyynyllä, haistattelin jotain takaisin ja lähdimme juhliin.
Hassutteletteko myös lastenne ja kavereidenne kustannuksella tuohon tyyliin? Muiden nolaaminen ei ole hauskaa.
Lasten kyky käsittää sarkasmia, ironiaa ja asioiden piilomerkityksiä kehittyy vasta, niin heille ei voi samanlaista huumoria käyttää tai jos käyttää pitää tilanne olla hyvin selvä, että tässä vitsaillaan, lähteä lapsen aloitteesta ja lopuksi muistaa sanoittaa ne todelliset tunteet ja ajatukset. Vähän niin kuin täällä palstalla.
Läheisten ystävien, joiden kanssa huumori osuu yksiin, niin kyllä. Ne joiden kanssa ei osu, niin ei. Tuntemattomille ei tietenkään. Toki joskus voi joku katsoa vähän pitkään, kun puhumme toisillemme, mutta ei se ole meidän ainoa tapa kommunikoida, niin asian tola usein selviää nopeasti.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että ystävänne voivat olla rasittuneita teidän hauskanpidostanne?
Olen melko varma, että nuo ihmiset, jotka käyttäytyvät kuvatulla tavalla ovat omasta mielestään todella menevä, kiva ja hauska pariskunta. Ehkä jopa vähän muita fiksumpi ja hauskempi, ainakin niitä tosikkoja, jotka eivät ymmärrä hyvää huumoria.
No toivon, että jos ovat rasittuneita sanovat. Minulla ei montaa ystävää ole, koska en pidä ihmisistä. Puolisolla on taas paljon ystäviä, aina he ainakin puolison mukaan toivovat minun olevan mukana illanvietoissa, itse jään useimmin kotiin, välillä toki menen.
Mutta vittuilu on taito, en minäkään halua olla seurassa, jos toisia vaan haukutaan haukkumisen ilosta. Tunnistan kyllä tyypin, jossa ilta alkaa kevyellä ilkeällä vittuillulla ja päättyy aina riitaan, ei sellaista kukaan halua elämäänsä. Vittuilu on vähän kuin kummelivitsien kertominen, jos välillä tulee tilaisuus mihin "auto tykkää, kun autolla ajetaan" sopii mainiosti ja lähes kaikkia naurattaa, paitsi kummelivihaajia. Mutta jos se ainoa tapa puhua, niin alkaa äkkiä ärsyttää kaikkia.
En minäkään tarkoittanut jatkuvaa vittuilua. Kyse on juuri samasta kuittalusta, jota sinäkin todennäköisesti tarkoitat. Koskaan ei tiedä mistä suunnasta piikittely tällä kertaa tulee.
Jos et kerran pidä ihmisistä, niin kaipa vittuilu on ihan suoraan seurausta siitä. Ihmiset ärsyttävät, mutta kuitenkin olet heidän seurassaan, jolloin ilkeily huumorin varjolla tapahtuu lähes vahingossa? Mutta ilmeisesti hyväksyt saman myös itseesi kohdistuvana.
Moni jo sanoi, että tällainen on heidän piireissään yleistä. Minä taas en ole tottunut tuollaiseen enkä pidä sitä hyvänä huumorina ja toimintatapana ihmissuhteissa.
PS. Pohjimmiltaan on kai kyse arvoista ja elämänasenteista. Muiden kustannuksella nauraminen ja muille nauraminen - miten siihen suhtautuu. Onko kyse itsensä muita ylemmäksi asettumisen tarpeesta vai halusta nolata muita. Mitkä tällaisen käytöksen motiivit oikeastaan ovat? Miksi se on hauskaa, että ystävälle tai puolisolle nauretaan ja häntä roustataan?
Tässä pitää muistaa, että yhtä lailla se vitsi voi osua ihmiseen itseensä, eli nauraa muille ja itselleen samalla. En minä ainakaan jaksaisi puolisoni kaikkia vikoja, jos en niille voisi yhdessä nauraa, sama toisin päin, minussa on yhtä paljon ellei enemmän vikoja. Ollaan oltu yhdessä yli 10 vuotta, niin se, että en voisi hänen muistamattomuudella vitsailla, niin alkaisi se minua ärsyttää ja sitten oikeasti nalkuttaisin siitä. Naurattaa myös ihan hirveästi, kun lapsi imitoi minua ja siivoushulluuttani, eipä tuota voi mitenkään pitää muuna kuin vittuiluna.
Ketjun aiheena on muille naljailu, ei itseironia tms.
Ei ole rakastavaa vittuilua, jos ei pysty myös itse heittämään vitsiä itsestään, ainakaan minun mielestä. Siihen kuuluu se, että kaikki heittää kaikista ja kukaan ei loukkaannu, eikä loukkaaminen ole tarkoituksena. Lapsille tietysti heidän ikänsä mukaan, niin ettei koko ajan jostain samasta asiasta ja niin, että lapsikin ymmärtää vitsiksi.
Vitsaile lapsesi kustannuksella niin saat varmasti aikaan lapselle hyvä itsetunnon... eiku...
Kyllä. Ollaan molemmat herkkiä ja huumorintajuisia, osataan keskustella kaikesta, eikä kummallakaan ole tarvetta alistaa toista. Pahantahtoista vittuilua taas en katsele enkä harjoita missään ihmissuhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa mulle ymmärtämättömälle esimerkkilause rakastavasta vittuilusta. Edes yksi! Kiitos etukäteen!
Minulle yksi mieleen jääneimmistä oli nuoruudesta, kun jotenkin ahdistuin siitä miltä näytin ja vaihdoin muutamaan kertaan asua ja sitten kysyin puolisolta "näyttääkö mun takapuoli lihavalta tässä?" hän vastaa lakonisesti sohvalta katsetta nostamatta "joo, mutta ei se johdu siitä mekosta". Keneltä muulta tahansa olisin kommentista suuttunut, mutta hänen suusta se oikeasti tarkoitti "lakkaa stressamasta ulkonäköäsi, et voi siihen vaatteilla vaikuttaa, olet minusta aina kaunis ja ennen kaikkea mahtava ihminen ". Mutta se hänen sanomansa oli huomattavasti hauskempi meidän mielestä, nauroin, heitin häntä tyynyllä, haistattelin jotain takaisin ja lähdimme juhliin.
Hassutteletteko myös lastenne ja kavereidenne kustannuksella tuohon tyyliin? Muiden nolaaminen ei ole hauskaa.
Lasten kyky käsittää sarkasmia, ironiaa ja asioiden piilomerkityksiä kehittyy vasta, niin heille ei voi samanlaista huumoria käyttää tai jos käyttää pitää tilanne olla hyvin selvä, että tässä vitsaillaan, lähteä lapsen aloitteesta ja lopuksi muistaa sanoittaa ne todelliset tunteet ja ajatukset. Vähän niin kuin täällä palstalla.
Läheisten ystävien, joiden kanssa huumori osuu yksiin, niin kyllä. Ne joiden kanssa ei osu, niin ei. Tuntemattomille ei tietenkään. Toki joskus voi joku katsoa vähän pitkään, kun puhumme toisillemme, mutta ei se ole meidän ainoa tapa kommunikoida, niin asian tola usein selviää nopeasti.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että ystävänne voivat olla rasittuneita teidän hauskanpidostanne?
Olen melko varma, että nuo ihmiset, jotka käyttäytyvät kuvatulla tavalla ovat omasta mielestään todella menevä, kiva ja hauska pariskunta. Ehkä jopa vähän muita fiksumpi ja hauskempi, ainakin niitä tosikkoja, jotka eivät ymmärrä hyvää huumoria.
No toivon, että jos ovat rasittuneita sanovat. Minulla ei montaa ystävää ole, koska en pidä ihmisistä. Puolisolla on taas paljon ystäviä, aina he ainakin puolison mukaan toivovat minun olevan mukana illanvietoissa, itse jään useimmin kotiin, välillä toki menen.
Mutta vittuilu on taito, en minäkään halua olla seurassa, jos toisia vaan haukutaan haukkumisen ilosta. Tunnistan kyllä tyypin, jossa ilta alkaa kevyellä ilkeällä vittuillulla ja päättyy aina riitaan, ei sellaista kukaan halua elämäänsä. Vittuilu on vähän kuin kummelivitsien kertominen, jos välillä tulee tilaisuus mihin "auto tykkää, kun autolla ajetaan" sopii mainiosti ja lähes kaikkia naurattaa, paitsi kummelivihaajia. Mutta jos se ainoa tapa puhua, niin alkaa äkkiä ärsyttää kaikkia.
En minäkään tarkoittanut jatkuvaa vittuilua. Kyse on juuri samasta kuittalusta, jota sinäkin todennäköisesti tarkoitat. Koskaan ei tiedä mistä suunnasta piikittely tällä kertaa tulee.
Jos et kerran pidä ihmisistä, niin kaipa vittuilu on ihan suoraan seurausta siitä. Ihmiset ärsyttävät, mutta kuitenkin olet heidän seurassaan, jolloin ilkeily huumorin varjolla tapahtuu lähes vahingossa? Mutta ilmeisesti hyväksyt saman myös itseesi kohdistuvana.
Moni jo sanoi, että tällainen on heidän piireissään yleistä. Minä taas en ole tottunut tuollaiseen enkä pidä sitä hyvänä huumorina ja toimintatapana ihmissuhteissa.
PS. Pohjimmiltaan on kai kyse arvoista ja elämänasenteista. Muiden kustannuksella nauraminen ja muille nauraminen - miten siihen suhtautuu. Onko kyse itsensä muita ylemmäksi asettumisen tarpeesta vai halusta nolata muita. Mitkä tällaisen käytöksen motiivit oikeastaan ovat? Miksi se on hauskaa, että ystävälle tai puolisolle nauretaan ja häntä roustataan?
Tässä pitää muistaa, että yhtä lailla se vitsi voi osua ihmiseen itseensä, eli nauraa muille ja itselleen samalla. En minä ainakaan jaksaisi puolisoni kaikkia vikoja, jos en niille voisi yhdessä nauraa, sama toisin päin, minussa on yhtä paljon ellei enemmän vikoja. Ollaan oltu yhdessä yli 10 vuotta, niin se, että en voisi hänen muistamattomuudella vitsailla, niin alkaisi se minua ärsyttää ja sitten oikeasti nalkuttaisin siitä. Naurattaa myös ihan hirveästi, kun lapsi imitoi minua ja siivoushulluuttani, eipä tuota voi mitenkään pitää muuna kuin vittuiluna.
Tietysti tapa millä sanotaan vaikuttaa. Vittuilu on vittuilua ja muu muuta.
Oikeastaan tässä kommentissa käy ilmi se ettei hyväntahtoisenkaan vitsailun taustalta puutu toisen kritisoimisen piiloteltu tarkoitus. Eli halutaan kritisoida mutta puetaan se huumoriksi.
Tuo on kaksoisviestintää. Jos kritikkiä ei voi esittää reilusti niin ei sitä sitten sanota vitsinkään varjolla esim ystävälle. Onpa takapuolesi iso kommentti on loukkaus mutta vitsiksi verhottuna loistavaa huumoria?
Miksi toisen ja omilla virheillä saisi vitsailla? Miksi on väärin kritisoida humoristisesti? Minusta on ainakin helpottavaa, jos minulla on joku ulkonäköpaine, vaikka se liian iso takapuoli, että siitä tai oikeastaan asian turhasta stressaamisesta vitsaillaan. Näkee paremmin, että ihan turhaa miettiä tuommoisia juttuja ja että se on naurettavaa. Minusta on muutenkin hyvä tuoda huumoria lähes kaikkiin tilaisuuksiin, kritiikki on tästä hyvä esimerkki, ei aina jaksa niitä samoja ongelmia käsitellä hirvittävän vakavasti, huumori tuo erilaista näkökulmaa ja tapaa esittää asioita. Usein kuitenkin ihmissuhteissa pyöritään niiden samojen ongelmien parissa pidempään kuin yksi keskustelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa mulle ymmärtämättömälle esimerkkilause rakastavasta vittuilusta. Edes yksi! Kiitos etukäteen!
Minulle yksi mieleen jääneimmistä oli nuoruudesta, kun jotenkin ahdistuin siitä miltä näytin ja vaihdoin muutamaan kertaan asua ja sitten kysyin puolisolta "näyttääkö mun takapuoli lihavalta tässä?" hän vastaa lakonisesti sohvalta katsetta nostamatta "joo, mutta ei se johdu siitä mekosta". Keneltä muulta tahansa olisin kommentista suuttunut, mutta hänen suusta se oikeasti tarkoitti "lakkaa stressamasta ulkonäköäsi, et voi siihen vaatteilla vaikuttaa, olet minusta aina kaunis ja ennen kaikkea mahtava ihminen ". Mutta se hänen sanomansa oli huomattavasti hauskempi meidän mielestä, nauroin, heitin häntä tyynyllä, haistattelin jotain takaisin ja lähdimme juhliin.
Hassutteletteko myös lastenne ja kavereidenne kustannuksella tuohon tyyliin? Muiden nolaaminen ei ole hauskaa.
Lasten kyky käsittää sarkasmia, ironiaa ja asioiden piilomerkityksiä kehittyy vasta, niin heille ei voi samanlaista huumoria käyttää tai jos käyttää pitää tilanne olla hyvin selvä, että tässä vitsaillaan, lähteä lapsen aloitteesta ja lopuksi muistaa sanoittaa ne todelliset tunteet ja ajatukset. Vähän niin kuin täällä palstalla.
Läheisten ystävien, joiden kanssa huumori osuu yksiin, niin kyllä. Ne joiden kanssa ei osu, niin ei. Tuntemattomille ei tietenkään. Toki joskus voi joku katsoa vähän pitkään, kun puhumme toisillemme, mutta ei se ole meidän ainoa tapa kommunikoida, niin asian tola usein selviää nopeasti.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että ystävänne voivat olla rasittuneita teidän hauskanpidostanne?
Olen melko varma, että nuo ihmiset, jotka käyttäytyvät kuvatulla tavalla ovat omasta mielestään todella menevä, kiva ja hauska pariskunta. Ehkä jopa vähän muita fiksumpi ja hauskempi, ainakin niitä tosikkoja, jotka eivät ymmärrä hyvää huumoria.
No toivon, että jos ovat rasittuneita sanovat. Minulla ei montaa ystävää ole, koska en pidä ihmisistä. Puolisolla on taas paljon ystäviä, aina he ainakin puolison mukaan toivovat minun olevan mukana illanvietoissa, itse jään useimmin kotiin, välillä toki menen.
Mutta vittuilu on taito, en minäkään halua olla seurassa, jos toisia vaan haukutaan haukkumisen ilosta. Tunnistan kyllä tyypin, jossa ilta alkaa kevyellä ilkeällä vittuillulla ja päättyy aina riitaan, ei sellaista kukaan halua elämäänsä. Vittuilu on vähän kuin kummelivitsien kertominen, jos välillä tulee tilaisuus mihin "auto tykkää, kun autolla ajetaan" sopii mainiosti ja lähes kaikkia naurattaa, paitsi kummelivihaajia. Mutta jos se ainoa tapa puhua, niin alkaa äkkiä ärsyttää kaikkia.
En minäkään tarkoittanut jatkuvaa vittuilua. Kyse on juuri samasta kuittalusta, jota sinäkin todennäköisesti tarkoitat. Koskaan ei tiedä mistä suunnasta piikittely tällä kertaa tulee.
Jos et kerran pidä ihmisistä, niin kaipa vittuilu on ihan suoraan seurausta siitä. Ihmiset ärsyttävät, mutta kuitenkin olet heidän seurassaan, jolloin ilkeily huumorin varjolla tapahtuu lähes vahingossa? Mutta ilmeisesti hyväksyt saman myös itseesi kohdistuvana.
Moni jo sanoi, että tällainen on heidän piireissään yleistä. Minä taas en ole tottunut tuollaiseen enkä pidä sitä hyvänä huumorina ja toimintatapana ihmissuhteissa.
PS. Pohjimmiltaan on kai kyse arvoista ja elämänasenteista. Muiden kustannuksella nauraminen ja muille nauraminen - miten siihen suhtautuu. Onko kyse itsensä muita ylemmäksi asettumisen tarpeesta vai halusta nolata muita. Mitkä tällaisen käytöksen motiivit oikeastaan ovat? Miksi se on hauskaa, että ystävälle tai puolisolle nauretaan ja häntä roustataan?
Tässä pitää muistaa, että yhtä lailla se vitsi voi osua ihmiseen itseensä, eli nauraa muille ja itselleen samalla. En minä ainakaan jaksaisi puolisoni kaikkia vikoja, jos en niille voisi yhdessä nauraa, sama toisin päin, minussa on yhtä paljon ellei enemmän vikoja. Ollaan oltu yhdessä yli 10 vuotta, niin se, että en voisi hänen muistamattomuudella vitsailla, niin alkaisi se minua ärsyttää ja sitten oikeasti nalkuttaisin siitä. Naurattaa myös ihan hirveästi, kun lapsi imitoi minua ja siivoushulluuttani, eipä tuota voi mitenkään pitää muuna kuin vittuiluna.
Ketjun aiheena on muille naljailu, ei itseironia tms.
Ei ole rakastavaa vittuilua, jos ei pysty myös itse heittämään vitsiä itsestään, ainakaan minun mielestä. Siihen kuuluu se, että kaikki heittää kaikista ja kukaan ei loukkaannu, eikä loukkaaminen ole tarkoituksena. Lapsille tietysti heidän ikänsä mukaan, niin ettei koko ajan jostain samasta asiasta ja niin, että lapsikin ymmärtää vitsiksi.
Mikä tämä logiikka on, että kun vitsailen omalla kustannuksellani, niin muut eivät loukkaannu kun vitsailen heidän kustannuksellaan?
Ihan oikeasti en ymmärrä tätä, että minä ite asetetaan mittariksi jota muiden tulisi noudattaa. Vaikka antaisit litsarin itsellesi ja Itten toiselle vasta ei se muuta toisen tuntemusta millään lailla.
Kuulostaa perin itsekeskeiseltä.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että ystävänne voivat olla rasittuneita teidän hauskanpidostanne?
Olen melko varma, että nuo ihmiset, jotka käyttäytyvät kuvatulla tavalla ovat omasta mielestään todella menevä, kiva ja hauska pariskunta. Ehkä jopa vähän muita fiksumpi ja hauskempi, ainakin niitä tosikkoja, jotka eivät ymmärrä hyvää huumoria.