Lue keskustelun säännöt.
Haluan helpon elämäni takaisin!
27.01.2015 |
Rakastan toki eskari-ikäistä lastani (pakollinen disclaimer), mutta pakko se on myöntää, ettei minusta ole kodinhengettäreksi tai lapsiperheen arjen "pyörittäjäksi". Kotityöt pitää tehdä säntillisesti, tai muuten kaaos leviää käsiin. Ruokaa on laitettava, vaikkei huvittaisi. Pyykkiä tuntuu tulevan moninkertaisesti. Kaikki siirtymiset ovat operaatioita. Omaa aikaa on todella vähän. Kotitehtävissä pitää auttaa jo nyt. Kohta alkavat harrastuskuskaukset. Silloinkin, kun ei ole kiukutteluja tai muuta murehdittavaa, arki on jotenkin ilotonta. Arjenhelpotusniksit eivät auta, kun oikeasti haluaisin asua yksin tai korkeintaan kaksin mieheni kanssa, ansaita töissä kulutusrahaa ja huvitella loppupäivän lukemalla, kahviloissa ja kaupungeilla.
Luulin, että tottuisin tähän, mutta enpä ole tottunut. Kohtalotovereita?
Kommentit (127)
Ap:lle, kakkoselle ja kolmoselle ja muillekin; jos huoletonta elämää haluaa niin teidän pitää varata aika lobotomialeikkaukseen ;) .
Kun lapset kasvaa niin puurtaminen jatkuu toisenlaisina. Vaikka lattea pääsisi rauhassa juomaan niin ainainen huoli. Jos poikalapsia, niin tulevaisuuden voi lukea Hesarin Jere-sarjakuvasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna miehelle enemmän vastuuta. Tällöin sinä voit tehdä spontaanisti vaikka mitä. Miehet käyttävät tuota häikäilemättömästi, naiset eivät sitä vielä osaa.
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:50"]
Missä sen lapsen isä on?
[/quote]
Ihan kotona se asuu. Tekee pitkää päivää, mutta on kodin laittajana järjestelmällinen, kasvattajana pitkäpinnainen ja luonteeltaa varmaan paljon paremmin vanhemmaksi sopiva kuin minä. -ap
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:24"]
Oma aikasi on tulossa sulle koko ajan, etkö tajua sitä? ei lapsesi ole lapsi kauakaan. Sitten sulla on loppuelämä aikaa vain ITSELLESI, mitä lie siitä saatkaan irti niin kovasti..
Itsellä lapset 6, 5, 1 ja kohta syntyvä neljäs. En tiedä mitä minä tekisin omalla ajalla, kun nytkin voin tehdä lähes kaikkea, vaikka on lapset. Haikeudelle mietin aikaa kun eivät enää minua "tarvitse" koko ajan. Maailman ihanuudet ♥
[/quote]
Tästä ei nyt ole mitään apua, kn meillä on selvästi eriaiset resurssit, lähtökohdat, persoonallisuuden piirteet ja arvot. Ei sikäli, hyvä että nautit elämästäsi tuollaisenaan. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No anna se lapsi jollekin, joka ei koe häntä helpon elämän esteeksi. Tai on valmis uhraamaan helpon elämänsä mukisematta lapsen vuoksi. Voisi olla lapsellekin helpotus.
Mulla on niin samat fiilikset kuin sulla ap. Tietenkin rakastan lapsiani, mutta tämä ainainen pakkopulla-arki ruuanlaittoineen yms on vaan niin puuduttavaa! Meillä vielä molemmilla lapsilla adhd-diagnoosi ja muita ongelmia, ihan oikeasti tuntuu etten ikinä saa olla rauhassa :( Ns. omaa aikaa järjestyy kyllä, mutta en siitäkään osaa nauttia kun tiedän, että sama pakkoarki ja hullunmylly jatkuu taas hetken päästä kuitenkin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten kun se on 13v saat oman aikasi takaisin.
Olen kolmen lapsen äiti ja minulla on aina ollut omaa aikaa. Mieheni on tehnyt vähintään puolet kotitöistä ja yleensä ottaen emme ole nipottaneet siivousten kanssa vaan aina on ollut tärkeintä, että meillä on kivaa yhdessä. Ei kannata vaatia itseltä tai muilta turhan vuoksi liikoja ja omaa aikaa saa kun sen ottaa. Kun on omaa aikaa niin sitten taas jaksaa hyvin lastenkin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos käskisitte lapsenne palata sinne mistä tulikin... Kohtuun!
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 12:19"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 11:48"]
Tajuatko, ongelma on sinussa , ei lapsessa, jos koet huonoa omaatuntoa kahvilla käynnistä? Miksi? Oletko lapselle oikeasti läsnä kotona vai roikutko kännykkä kädessä netissä? Asioita voi tehdä yksin ja ilman lasta. Käy pitkä viikonloppu kavereiden kanssa Pariisissa. Varatkaa perheelle loma etelään.
[/quote]
Kun istuu kahvilla, tietää että kotona odottaa pyykkivuori, huomionkipeä lapsi, siivous, tiskit, ruoanlaitto. Huomenna odottaa sama homma. Ja ylihuomenna. Ja vuoden päästä. Ja melkein vielä 10 vuodenkin päästä. Ei siinä yksi kahvihetki paljoa lämmitä. Sama homma pariisin reissun kanssa, ei ne kotivelvollisuudet mihinkään häviä.
Ainiin mut joo, se lapsi voi kuolla joten älä valita turhasta. Älkää valittako yhtään mistään ikinä, huomenna voi tulla meteori päähän ja kaikki kuollaan. Suljetaanpa samantien koko keskustelupalsta, kaikki kuollaan kuitenkin. Ihan turha mistään on puhua ja valittaa.
[/quote]ja jos ei ole lasta, ei ole pyykkivuorta, tarvetta siivota, laittaa ruokaa ja tiskata, vai...? Jos pyykkiä tulee vuoreksi asti, vähentäkää vaatteita. Vähentäkää astioita. Mikä ongelma se pyykinpesu on, sen kun latoo vaatteet koneeseen ja ottaa kuivumaan kun kone pysähtyy, sitten viikkaa kuivat kaappiin, silityksenkin voi jättää väliin arkisemmissa vaatteissa. Ja hoitaa koko satsin alta pois ennen kuin menee kahville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 12:35"][quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 12:26"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 11:59"]
Täytyyhän ne kotityöt tehdä silloinkin kun ei ole lasta, on pestävä pyykkiä, laitettava ruokaa, syötävä, siivottava. [/quote]
Typerä kommentti. Lapsi vähintään tuplaa kotitöiden määrän, ei voi mitenkään verrata lapsettomaan elämään. On ihan eri asia pestä pyykkiä kerran tai kaksi päivässä kuin melkein joka päivä, tai tehdä ruokaa kerran viikossa vs. joka päivä. Samalla tiskin ja muunkin siivoamisen määrä kasvaa potentiaalisesti. Aikuinen ei tiputa ruokaa, lapsi tiputtaa ainakin ekat 4-5 vuotta. Aikuisten ruokailun jälkeen riittää kun pistää astiat koneeseen, lapsen ei ja niin edelleen.
Muistatteko te enää ollenkaan millaista se lapseton elämä oli kun heitätte noin absurdeja väitteitä :D ?
[/quote]
Minä ihan oikeasti uskon, että todella monet tämän palstan äidit ovat joku torjuneet mielestään, millaista on elää kahden työssäkäyvän lapsettoman aikuisen elämää, tai sitten he eivät ole koskaan eläneet sitä. Jos lapset on tehty vaikkapa opiskeluaikana, ei välttämättä hahmota, miten vapaata ja helpppoa on käydä töissä ja sitten tehdä, mitä huvittaa. Ainakaan yliopisto-opiskelijallahan ei ole varsinaista vapaa-aikaa, koska aina voisi periaatteessa lukea tenttiin tai tehdä itsenäisiä suorituksia. Itse opin nauttimaan vapaasta ilman velvollisuuksia kunnolla vasta siirryttyäni päivätöiden tekijäksi.
[/quote]
Juuri näin. Mitä vanhempana lapset on saatu, ja mitä pidempään työelämässä ennen lapsia, sen isompi muutos.
Meidän elämä kahdestaan oli työpäivän jälkeen oikeastaan vain kivoja juttuja, ulkona syömistä harva se päivä, matkoja usein, leffailtoja kotona, vierekkäin lueskelua hiljaisuudessa tai hyvän taustamusiikin kera, pyykit pesi pesula. Kaksi pientä poikaa pisti pakan aikalailla uusiksi.
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 16:04"]
No anna se lapsi jollekin, joka ei koe häntä helpon elämän esteeksi. Tai on valmis uhraamaan helpon elämänsä mukisematta lapsen vuoksi. Voisi olla lapsellekin helpotus.
[/quote]
Ihan niin kuin tällaisia tunteita ei saisi kokea. Ihmisiä ne vanhemmatkin on. Ja vanhemmuus ei missään nimessä saa olla itsensä uhraamista. Oma äitini uhrasi kaiken ja ai minkälainen paine minulla oli olla se korvaaja hänen elämälleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Länsimaisen, helppoon elämään tottuneen ihmisen "ongelmia." En jaksa enempää edes kommentoida, on niin lapsellista kitinää että. Ensin pitää saada lapsi ja sitten se viekin liikaa "omaa aikaa." Kasvakaa aikuisiksi ennen kuin alatte leikkimään kotia.
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 16:05"]
Mulla on niin samat fiilikset kuin sulla ap. Tietenkin rakastan lapsiani, mutta tämä ainainen pakkopulla-arki ruuanlaittoineen yms on vaan niin puuduttavaa! Meillä vielä molemmilla lapsilla adhd-diagnoosi ja muita ongelmia, ihan oikeasti tuntuu etten ikinä saa olla rauhassa :( Ns. omaa aikaa järjestyy kyllä, mutta en siitäkään osaa nauttia kun tiedän, että sama pakkoarki ja hullunmylly jatkuu taas hetken päästä kuitenkin...
[/quote]
Joo. Kyllä minullakin on toki mahdollisuus tehdä asioita omin päin, kunhan asioikseni järjestän sen, mutta siitä nauttiminen ei ole helppoa, kun elämä siinä ympärillä ei kaikilta osin ole mieluinen. Kahvilla käymisestäkin voi tulla sellainen ajatus takaraivoon, että no nin, nyt olet saanut omaa aikaa, nyt pitää taas jaksaa valittamatta. Enkä minä valitakaan, olen vain itsekseni tyytymätön.
Saimme lapsen yli kolmikymppisinä, joten olimme jo tottuneet hyvin vapaaseen ja mukavaan elämän. Mies sopeutui muutokseen paljon paremmin. Ilman häntä ei tästä tulisi yhtään mitään. -ap
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 12:28"]
[quote author="AV Mamma" time="28.01.2015 klo 12:25"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 12:23"]
[quote author="AV Mamma" time="28.01.2015 klo 12:22"]
Se yksi lapsiko oikeasti tekee sinne kotiin ne pyykki- ja tiskivuoret?
Tekee se lapsettomaan elämään verrattuna. [/quote]
[/quote] Mitä hittoa? Uskotkohan itsekään tuohon.
[/quote]
??? Eikö sun mielestä lapsesta aiheudu pyykkiä? Eikö se vaadi ruokaa, eikö se syö ruokaansa astioista? Eikö ne pyykit vie yhtään tilaa pesukoneesta, ihan riittää sama pyykinpesutiheys kuin lapsettomana? Ei niitä pyykkejä varmaan tarte ripustaakaan, eikä laittaa kaappiin, eikä astioita koneeseen ja siitä kaappiin eikä tehdä ruokaa yhtään enempää kuin lapsettomana...
Hoh hoi.
[/quote] Ai että puolikas ihminen tekee sen kaaoksen kotiin, mutta kaksi aikuista ei? Älkää nyt jaksako.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 07:22"] Ja eskari-ikäinen. Tosi helppo ikä. Ei kenelläkään eskarilla ole kotitehtäviä.
[/quote]
Tämä tökkäs. Siis sehän on vain hyvä, jos lapsella on kerrankin jotain hommaa tehdessään niitä kotitehtäviä. Jos ei osaa, niin koulussa sitten kysyy, miksei.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 12:26"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 11:59"]
Täytyyhän ne kotityöt tehdä silloinkin kun ei ole lasta, on pestävä pyykkiä, laitettava ruokaa, syötävä, siivottava. [/quote]
Typerä kommentti. Lapsi vähintään tuplaa kotitöiden määrän, ei voi mitenkään verrata lapsettomaan elämään. On ihan eri asia pestä pyykkiä kerran tai kaksi päivässä kuin melkein joka päivä, tai tehdä ruokaa kerran viikossa vs. joka päivä. Samalla tiskin ja muunkin siivoamisen määrä kasvaa potentiaalisesti. Aikuinen ei tiputa ruokaa, lapsi tiputtaa ainakin ekat 4-5 vuotta. Aikuisten ruokailun jälkeen riittää kun pistää astiat koneeseen, lapsen ei ja niin edelleen.
Muistatteko te enää ollenkaan millaista se lapseton elämä oli kun heitätte noin absurdeja väitteitä :D ?
[/quote]eskari-ikäinen osaa jo itsekin siivota jälkensä/lelunsa/leikkinsä - tai olisi hyvä aika opetella - ja osallistua muutenkin yleiseen järjestyksenpitoon. Meidän nuorin 4v ja kerää lelunsa, lakaisee lattian oma-alotteisesti omilla siivousvälineillään, järjestää kengät siistiin riviin ja osallistuu tiskien poisvientiin, roskien lajitteluun ja kantaa oman osansa roskista, esim. pienet kartongit.
Meillä neljähenkinen perhe eikä siltikään pestä pyykkiä joka päivä, erikseen pyykkipäivä jollon pestään kaikki kerralla. Ruokaa voi tehdä pakastimeen ja lämmittää sieltä. Tai käyttää puolivalmisteita jos aika on kortilla. Tuskin kukaan lapsetonkaan tekee ruokaa vaan kerran viikossa. Jos ap:n lapsi on eskarissa niin syö jo siellä yhden aterian.
Lapset eivät myöskään määrättömästi tiputtele ruokaa esikouluikään asti tai sitten on jotain ongelmaa motorisella puolella.
Tiskiä tulee tasan sen verran kuin on astioita. Eihän se lapsikaan käytä kuin yhden lautasen ja lasin aterialla ellei kyse ole jostain juhlasta + ruokailuvälineet. Ja jos on astianpesukone niin what´s the problem?
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 12:54"]
Länsimaisen, helppoon elämään tottuneen ihmisen "ongelmia." En jaksa enempää edes kommentoida, on niin lapsellista kitinää että. Ensin pitää saada lapsi ja sitten se viekin liikaa "omaa aikaa." Kasvakaa aikuisiksi ennen kuin alatte leikkimään kotia.
[/quote]Tästä olen ihan samaa mieltä. Palstalla on aikaa roikkua mutta hirveä meteli muutamasta peruskotityöstä. Koneet hoitaa siitäkin enimmän osan. Itse perustin perheen vasta noin kolmekymppisenä ja siinä vaiheessa oli ehtinyt nähdä maailmaa ja elämää jo sen verran että muutos perhe-elämään ja äidiksi oli vain yksi muutos muiden joukossa. AP:n tapauksessakin lapsi on ilmeisesti ollut ihan harkinnalla tehty ja sen mukaan on sitten vaan elettävä. Kymmenen vuoden kuluttua kyseinen lapsi huitelee jo omilla teillään ja kotona ihmetellään missä se taas on.
Kiitos vaan rehellisyydestänne. Täällä yksi vela myhäilee tyytyväisenä ja onnittelee itseään hyvistä valinnoista ja itsetuntemuksesta... :)