Lue keskustelun säännöt.
Haluan helpon elämäni takaisin!
27.01.2015 |
Rakastan toki eskari-ikäistä lastani (pakollinen disclaimer), mutta pakko se on myöntää, ettei minusta ole kodinhengettäreksi tai lapsiperheen arjen "pyörittäjäksi". Kotityöt pitää tehdä säntillisesti, tai muuten kaaos leviää käsiin. Ruokaa on laitettava, vaikkei huvittaisi. Pyykkiä tuntuu tulevan moninkertaisesti. Kaikki siirtymiset ovat operaatioita. Omaa aikaa on todella vähän. Kotitehtävissä pitää auttaa jo nyt. Kohta alkavat harrastuskuskaukset. Silloinkin, kun ei ole kiukutteluja tai muuta murehdittavaa, arki on jotenkin ilotonta. Arjenhelpotusniksit eivät auta, kun oikeasti haluaisin asua yksin tai korkeintaan kaksin mieheni kanssa, ansaita töissä kulutusrahaa ja huvitella loppupäivän lukemalla, kahviloissa ja kaupungeilla.
Luulin, että tottuisin tähän, mutta enpä ole tottunut. Kohtalotovereita?
Kommentit (127)
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 11:36"]
Ikävä kyllä minä en tuosta avauksesta löydä, kun itsekkään ja itsekeiseisen ihmisen tilityksen. Säälittävää sinänsä, että todnäk tässäkin lapsi tulee olemaan se kärsijä ja syyllistämisen kohde. Minun mielestä on ihan normaalia ottaa vastuu tekemisistään. Ihan missä asioista tahansa. Lapsi ei ole mikään koekaniini, tai leikkikalu, eikä itse ole pyytänyt tulla maailmaan, vaan loppuelämäksi, tai ainakin aikuisuuteen asti sitouttava ihminen. Omaa lihaa ja verta. Jos kahviloissa istuminen, reissaaminen, tai muu vastaava on tärkeämpää, niin todella väärä ihminen vanhemmaksi. Kannattaa antaa lapsi adoptioon, jos oma aikuiseksi kasvaminen ei onnistu.[/quote]
Tuo oli jo niin läpinäkyvä provokiihotus, että hohhoijaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="AV Mamma" time="28.01.2015 klo 10:49"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 09:45"]
[quote author="AV Mamma" time="28.01.2015 klo 09:40"]
Ihan en pysty ymmärtämään ap:tä, jolla on YKSI lapsi ja sekin jo eskarissa. Eskari-ikäisen on hyvä jo ruveta harjoittelemaan yksinoloa, joten siitä vaan sinne kahvilaan!
[/quote]
Ei se huoli ja vastuu lapsesta ja lapsiperheen pyörittämisestä häviä minnekään, vaikka lapsi olisi hetken pois silmistä. Neuvosi on ihan yhtä huono kuin sanoa työuupuneelle, että käy lounastunnilla ulkona syömässä, niin et hetkeen näe töitäsi. Ei ne työt eikä niiden olemassaolo mihinkään siitä häviä.
[/quote] Ei helv.... Mulla on neljä lasta, mutta todellakaan en kanna mitään ylimääräistä huolta, jos istun kahvilla tai vaikka ravintolassa. Eikä tuo neuvo työuupuneelle olisi ollenkaan huono. Jaksais sekin taas paremmalla fiiliksellä takaisin tullessaan. Mitä ihmeen ja kumman huolta, murhetta ja vastuuta pitää niin kamalasti kantaa?
[/quote]
Samaa mieltä. Ei minullakaan kahden lapsen äitinä ole mitään huolta ja murhetta kokoajan kannettavana. Elämme elämää, jossa kaikilla on mukavaa
Eikös se tuossa vaiheessa juuri ala helpottaa, kun lapsi on jo eskarissa? Siinähän on jo muutama tunti päivässä omaa aikaa! Ja tuon ikäisen kanssa pystyy jo juttelemaankin. Muistan kun oma lapsi oli saman ikäinen, niin siinä vaiheessa oli jo kiva käydä yhdessä vaateostoksilla ja sen jälkeen tyttöjen lounaalla. Tuon ikäinen lapsi osaa jo syödä itsenäisesti sotkematta ja käyttäytyä kahvilassa ja lounasravintolassa. Muistan sen ihanan fiiliksen kun havahduin tähän, että voin käydä oman lapseni kanssa lounaalla ja keskustella! Minulle se hiekkalaatikkoaika oli vaikeaa, mutta eskarilaisen kanssahan voi jutella jo mitä vaan. Ja vuosien myötä ne jutut vaan paranee, nyt on jo aiheita joista lapsi joutuu keskustelemaan isänsä kanssa, kun itsellä jäänyt sivistys hieman puolitiehen (esim. historia).
Meidän lapsi on nyt kasiluokkalainen ja hänen kouluviikkonsa on jo 37-tuntinen. Sehän on jo täysi työviikko! Ja kaikki tuo on minun omaa aikaani. Eikä hän tarvitse enää sellaista jatkuvaa vahtimista muutenkaan, viihtyy omissa oloissaan. Osaa tarvittaessa laittaa itselleen ruokaa, käydä kaupassa, pestä pyykkiä jne. Helpottaa jo kummasti kotitöidenkin kanssa, kun tehdään usein yhdessä.
Usko pois, ap, sinulla on jo pahin takana ja tästä se vaan paranee!
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 11:42"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 11:36"]
Ikävä kyllä minä en tuosta avauksesta löydä, kun itsekkään ja itsekeiseisen ihmisen tilityksen. Säälittävää sinänsä, että todnäk tässäkin lapsi tulee olemaan se kärsijä ja syyllistämisen kohde. Minun mielestä on ihan normaalia ottaa vastuu tekemisistään. Ihan missä asioista tahansa. Lapsi ei ole mikään koekaniini, tai leikkikalu, eikä itse ole pyytänyt tulla maailmaan, vaan loppuelämäksi, tai ainakin aikuisuuteen asti sitouttava ihminen. Omaa lihaa ja verta. Jos kahviloissa istuminen, reissaaminen, tai muu vastaava on tärkeämpää, niin todella väärä ihminen vanhemmaksi. Kannattaa antaa lapsi adoptioon, jos oma aikuiseksi kasvaminen ei onnistu.[/quote]
Tuo oli jo niin läpinäkyvä provokiihotus, että hohhoijaa.
[/quote]
En ole ko viestin kirjoittaja, mutten voisi olla enempää samaa mieltä!
Olen kolmen lapsen yh eikä elämäni ole erityisen vaikeaa, hankalaa tai ilotonta vaikka kiirettä on välillä ollutkin työn, perheen ja arjen yhteensovittamisessa. Kuinka vaikea se ap:n lapsi on jos yhden, jo noinkin "ison" lapsen kanssa on liikaa työtä? Ja mieskin kuvassa. Ehtiihän sitä taas tehdä vaikka mitä sitten kun lapsi / lapset on isompi(a) ja muuttaneet kotoa.
Voi käydä niinkin että menetätte sen lapsenne. Sattuuhan näitä koko ajan. Joku ajaa suojatiellä yli tms. Miltäs sitten tuntuu? Kaivattu vapaus on pysyvä olotila.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea uskoa, että ap:n onnettomaan oloon olisi syy lapsessa. Yks eskari-ikäinen on aika helppo? Kai sä voit kahvilla käydä monta kertaa viikossakim, jos lapsella on isäkin.
Luulen että tässä on vähän sama juttu kuin niillä, jotka luulevat, ett onni tulee toisesta ihmisestä. Tajuatko, ongelma on sinussa , ei lapsessa, jos koet huonoa omaatuntoa kahvilla käynnistä? Miksi? Oletko lapselle oikeasti läsnä kotona vai roikutko kännykkä kädessä netissä?
Asioita voi tehdä yksin ja ilman lasta. Käy pitkä viikonloppu kavereiden kanssa Pariisissa. Varatkaa perheelle loma etelään. Aloita uusi harrastus, kehitä itseäsi!
Jos lapsi vietäisiin sinulta pois, tajuaisit mitä sinulla on nyt. lopeta valitus ja ota oma elämäsi haltuun!
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 07:35"]
Tuota minäkin kaipaan, että saisi vaikka koko viikonlopun löhötä sängyssä ja lukea tiiliskiven kannesta kanteen ilman että tarvitsisi suoda ajatusta millekään muulle! Ei miettiä ruokaa, ulkoilua, pyykkihuoltoa, yhtään mitään.
Lapsi on kyllä rakas mutta kodinhengettäret ovat minulle yhtä utopinen tila kuin joku huippu-urheilija. Ja lapsi on aina tervetullut luokseni sittenkin kun asuu omillaan.
T: eskarilaisen äiti
[/quote]
Ethän sinä itsekään voi koko viikonloppua olla syömättä! Kyllä sinun vähintään täytyy aiemmin tehty ruoka lämmittää tai tilata pizzaa. Ja siinä samallahan se lapsikin tulee ruokittua. Pyykkiä ei tarvitse viikonloppuna pestä, jos sitä pesee arkena. Ja sulla on ihan muutaman vuoden päässä se, kun lapsi itsekin jo lukee tiiliskiviä ja notkuu viikonloppuna koko päivän pyjamassa. Tai ulkoilee kavereiden kanssa, jos haluaa. Tekee aamupalansa itse ja saat nukkua niin pitkään kuin huvittaa.
Meidän kasiluokkalainen on jo useamman vuoden hoitanut omat aamutoimensa itse. Hän herää kuudelta, käy suihkussa ja tekee aamupalaa itselleen. Pakkaa koulukamat ja lähtee kouluun ilman että meidän tarvitsee siihen mitenkään puuttua. Ei myöhästy juuri koskaan eikä unohtele kirjoja. Minä ja mies heräillään vasta joskus 9-10 maissa. Jos tämä ei ole helppoa elämää, niin mikä sitten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 11:42"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 11:36"]
Ikävä kyllä minä en tuosta avauksesta löydä, kun itsekkään ja itsekeiseisen ihmisen tilityksen. Säälittävää sinänsä, että todnäk tässäkin lapsi tulee olemaan se kärsijä ja syyllistämisen kohde. Minun mielestä on ihan normaalia ottaa vastuu tekemisistään. Ihan missä asioista tahansa. Lapsi ei ole mikään koekaniini, tai leikkikalu, eikä itse ole pyytänyt tulla maailmaan, vaan loppuelämäksi, tai ainakin aikuisuuteen asti sitouttava ihminen. Omaa lihaa ja verta. Jos kahviloissa istuminen, reissaaminen, tai muu vastaava on tärkeämpää, niin todella väärä ihminen vanhemmaksi. Kannattaa antaa lapsi adoptioon, jos oma aikuiseksi kasvaminen ei onnistu.[/quote]
Tuo oli jo niin läpinäkyvä provokiihotus, että hohhoijaa.
[/quote]
Ei ole mikään provo. Aloittajan tekstissä toistuu jatkuvasti minä, minä ja minä. Ei ole mitään minä-minä-minää lapsen kanssa, jos ei aikaansa pysty kohdentamaan!
Jos mies on sopeutunut ja sinä et, miksi et lähde ja jätä miestä ja lasta kahdestaan?
Vaikuttaa siltä että lapsi on vaan tekosyy jollekin muulle ongelmalle. Täytyyhän ne kotityöt tehdä silloinkin kun ei ole lasta, on pestävä pyykkiä, laitettava ruokaa, syötävä, siivottava. Ja pääset menemään itseksesi ihan hyvin kun lapsia on vaan yksi ja mies hoitaa osansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 11:33"]
Mitä ihmettä? Onko edellisistä siis ok, että äiti haluaa takaisin elämänsä ilman lasta? Eli ei iloitse ja rakasta lastaan. Miten ihmeessä voi elämä lapsen kanssa olla verrattavissa työuupumukseen? Käsittämätöntä
[/quote]
On todella ikävää, että ihminen, joka on ap:n kaltainen on mennyt tekemään lapsen. Eli se ei siinä mielessä ole tietenkään "ok", että tuossa kärsii sekä ap että lapsi.
MUTTA, se että jokin asia on ikävää, ei mitenkään tee sitä epätodeksi. Jos ap kokee noin niin hän kokee noin, eikä asiaa ainakaan paranna se että hänen tunteitaan ja kokemustaan vähätellään ja mitätöidään. Tai kerrotaan että itse kokee toisin. Se kokemus ei siitä ainakaan paremmaksi muutu, jos tunteitaan ei voi sanoa ääneen.
Miksi ei voisi verrata työuupumukseen? Molemmissa on kyse tilanteesta johon on joutunut ja jossa kokee että kuormitusta on niin paljon että siitä kokee liikaa stressiä ja huolta ja kuormaa, myös vaikkei juuri sillä hetkellä olisikaan töissä/lapsen kanssa. Sillä erolla tietty, että työuupuneella sentään on olemassa pakoreitti (irtisanoutuminen tai sairausloma), lapsiperhe-elämään uupuneella taas ei juuri pakoreittiä ole. Se varmasti lisää sitä ahdistusta entisestään.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 11:44"]
Meidän lapsi on nyt kasiluokkalainen ja hänen kouluviikkonsa on jo 37-tuntinen. Sehän on jo täysi työviikko! Ja kaikki tuo on minun omaa aikaani.
[/quote]
En ihmettele yhtään että koet saavasi lapsesta sisältöä elämään ja että sinulla on omaa aikaa, jos et kerran käy töissä. Useimmat aikuiset kuitenkin viettävät töissä sen 40h/vko, joten ei paljoa helpota, että lapsi on sillä aikaa koulussa eikä hoidossa. Ja useimmilla on muutakin keskusteluseuraa kuin lapsi, ihan aikuista ja fiksua. Ei lasten kanssa voi keskustella aikuisten asioista, ja lasten tasoiset asiat nyt on... ei kovin hyvää keskusteltavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 11:48"]
Tajuatko, ongelma on sinussa , ei lapsessa, jos koet huonoa omaatuntoa kahvilla käynnistä? Miksi? Oletko lapselle oikeasti läsnä kotona vai roikutko kännykkä kädessä netissä? Asioita voi tehdä yksin ja ilman lasta. Käy pitkä viikonloppu kavereiden kanssa Pariisissa. Varatkaa perheelle loma etelään.
[/quote]
Kun istuu kahvilla, tietää että kotona odottaa pyykkivuori, huomionkipeä lapsi, siivous, tiskit, ruoanlaitto. Huomenna odottaa sama homma. Ja ylihuomenna. Ja vuoden päästä. Ja melkein vielä 10 vuodenkin päästä. Ei siinä yksi kahvihetki paljoa lämmitä. Sama homma pariisin reissun kanssa, ei ne kotivelvollisuudet mihinkään häviä.
Ainiin mut joo, se lapsi voi kuolla joten älä valita turhasta. Älkää valittako yhtään mistään ikinä, huomenna voi tulla meteori päähän ja kaikki kuollaan. Suljetaanpa samantien koko keskustelupalsta, kaikki kuollaan kuitenkin. Ihan turha mistään on puhua ja valittaa.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 12:19"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 11:48"]
Tajuatko, ongelma on sinussa , ei lapsessa, jos koet huonoa omaatuntoa kahvilla käynnistä? Miksi? Oletko lapselle oikeasti läsnä kotona vai roikutko kännykkä kädessä netissä? Asioita voi tehdä yksin ja ilman lasta. Käy pitkä viikonloppu kavereiden kanssa Pariisissa. Varatkaa perheelle loma etelään.
[/quote]
Kun istuu kahvilla, tietää että kotona odottaa pyykkivuori, huomionkipeä lapsi, siivous, tiskit, ruoanlaitto. Huomenna odottaa sama homma. Ja ylihuomenna. Ja vuoden päästä. Ja melkein vielä 10 vuodenkin päästä. Ei siinä yksi kahvihetki paljoa lämmitä. Sama homma pariisin reissun kanssa, ei ne kotivelvollisuudet mihinkään häviä.
Ainiin mut joo, se lapsi voi kuolla joten älä valita turhasta. Älkää valittako yhtään mistään ikinä, huomenna voi tulla meteori päähän ja kaikki kuollaan. Suljetaanpa samantien koko keskustelupalsta, kaikki kuollaan kuitenkin. Ihan turha mistään on puhua ja valittaa.
[/quote] Se yksi lapsiko oikeasti tekee sinne kotiin ne pyykki- ja tiskivuoret?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 17:26"]Tällaiset aloitukset ovat aina niin surullista luettavaa.
Vela-nainen
[/quote]
Pitäisikö velan mielestä perheellusen olla aina ja ikuisesti tyytyväinen? Eikö perheellinenkin ole ihminen joka haaveilee joskus siitä mitä ei ole tai ei juuri nyt saa?
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 09:34"][quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 09:23"]
Tuntuuko kovin vaikealta sopia miehen kanssa kummankin ihan omasta vapaa-ajasta? Vaikka kerran kuussa kalenterissa kummallakin olisi oma vapaapäivä. Organisointikyvyn osoitushan se vain olisi.
[/quote]
Vapaapäivä kerran kuussa, ihan kokonaiset 12 kertaa vuodessa. Wuhuuuuu \o/ \o/ \o/ \o/
Jos et vain vittuillut julmasti, niin onhan tuo jo ihan säälittävää. Vapaudenkaipuiselle ihmiselle 1 oma päivä kuukaudessa on sama, kuin antaisit nälänhätäiselle afrikassa kerran kuussa keksin.
[/quote]
Saisipa edes tuin
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:03"]
Kun on useampi lapsi niin aika menee nopeampaa ja sitä vaan tottuu siihen ,että omaikaa ei juuri ole. Ja kun ikää tulee lisää niin shoppailut ja kahvilat jää.
[/quote]
Tai sitten ei jää. Mulla aikaa sekä arjen pyörittämiseen, kavereille, miehelle ja niille pirullisille shoppailiuille ja kahviloille. Joillain se aika liikkuu ihan tavallisesti ja sitä omaakin aikaa jää.
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:06"]
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:03"]
Kun on useampi lapsi niin aika menee nopeampaa ja sitä vaan tottuu siihen ,että omaikaa ei juuri ole. Ja kun ikää tulee lisää niin shoppailut ja kahvilat jää.
[/quote]
Tai sitten ei jää. Mulla aikaa sekä arjen pyörittämiseen, kavereille, miehelle ja niille pirullisille shoppailiuille ja kahviloille. Joillain se aika liikkuu ihan tavallisesti ja sitä omaakin aikaa jää.
[/quote]
En tiedä, onko aika tässä se rajaava resurssi. Ennemmin kyse on siitä, ettei ole energiaa ja kaikki logistiikka on niin hankalaa, että tekemisestä menee fiilis. Kaipaan mahdollisuutta olla spontaani ja tehdä asioita hetken mielijohteesta tai vaikka uppoutua tosi pitkäksi aikaa lukemaan jostakin mielenkiintoisesta aiheesta ilman keskeytyksiä. -ap
Oma aikasi on tulossa sulle koko ajan, etkö tajua sitä? ei lapsesi ole lapsi kauakaan. Sitten sulla on loppuelämä aikaa vain ITSELLESI, mitä lie siitä saatkaan irti niin kovasti..
Itsellä lapset 6, 5, 1 ja kohta syntyvä neljäs. En tiedä mitä minä tekisin omalla ajalla, kun nytkin voin tehdä lähes kaikkea, vaikka on lapset. Haikeudelle mietin aikaa kun eivät enää minua "tarvitse" koko ajan. Maailman ihanuudet ♥
Tuttu tunne! Kaksi pientä lasta, erittäin toivottuja, mutta silti kaipaan vapaampaa aikaa. Mahdollisuutta mennä työpäivän jälkeen koko illaksi kirjaston lehtienlukusaliin, kahvilaan piirtelemään, tai vaan lukea kotona koko illan kenenkään keskeyttämättä. En jaksaisi laittaa ruokaa enkä muita arjen rutiineja.
"Haluan entisen elämäni takaisin!
....Arjenhelpotusniksit eivät auta, kun oikeasti haluaisin asua yksin tai korkeintaan kaksin mieheni kanssa, ansaita töissä kulutusrahaa ja huvitella loppupäivän lukemalla, kahviloissa ja kaupungeilla...."
Tämä saa kylmät väreet aikaiseksi. Keskenkasvuisen ja kymän ihmisen kirjoitus. Voi kun on mahdotonta saada entinen elämä takaisin. Sitä ei enää ole. Ymmärrän kyllä, että joskus voi olla väsynyt ja tuntea rasitusta arjen velvollisuuksista. Se on kuitenkin elämää, arjesta saa iloa, kun on sinut itsensä kanssa.
Säälin tätä lasta. Jokaisella lapsella on oikeus olla ilo vanhemmilleen.