Lue keskustelun säännöt.
Haluan helpon elämäni takaisin!
27.01.2015 |
Rakastan toki eskari-ikäistä lastani (pakollinen disclaimer), mutta pakko se on myöntää, ettei minusta ole kodinhengettäreksi tai lapsiperheen arjen "pyörittäjäksi". Kotityöt pitää tehdä säntillisesti, tai muuten kaaos leviää käsiin. Ruokaa on laitettava, vaikkei huvittaisi. Pyykkiä tuntuu tulevan moninkertaisesti. Kaikki siirtymiset ovat operaatioita. Omaa aikaa on todella vähän. Kotitehtävissä pitää auttaa jo nyt. Kohta alkavat harrastuskuskaukset. Silloinkin, kun ei ole kiukutteluja tai muuta murehdittavaa, arki on jotenkin ilotonta. Arjenhelpotusniksit eivät auta, kun oikeasti haluaisin asua yksin tai korkeintaan kaksin mieheni kanssa, ansaita töissä kulutusrahaa ja huvitella loppupäivän lukemalla, kahviloissa ja kaupungeilla.
Luulin, että tottuisin tähän, mutta enpä ole tottunut. Kohtalotovereita?
Kommentit (127)
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 13:13"]
Tämä ei auta sinua mutta odotapas murrosikää. Tuo on oikeasti helppo vaihe. Laita asiat laajempaan mittakaavaan ja ajattele että sinua tarvitaan ja elämässä on sisältö. Murkun kansse on henkisesti aivan loppu. Jaksaisin mieluummin fyysistä rasitusta .
[/quote]
Sä yrität ymmärtää liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskin AP nyt tässä sanoo, että ei rakastaisi lastaan. Ei ne ihmisen perushalut katoa mihinkään lapsen saamisen myötä. Jos on ennen tykännyt käydä töitten jälkeen kahvilassa tai kirjastossa, niin miksi se halu olisi yhtäkkiä kadonnut kun on äiti? Itselläni on 5 kk vanha tyttö ja kyllä välillä muistelen miten ihana oli viikonloppuisin nukkua pitkään ja syödä aamupala rauhassa. Tästä huolimatta rakastan pikkutyttöäni ja huolehdin hänestä mahdollisimman hyvin.
Sitten on tämä arjenpyörittämiskysymys. Kun olin lapseton, niin muistan kuinka paljon otti päähän töitten jälkeen raahautua kaupan kautta kotiin tekemään ruokaa. Sitten piti vielä siivota, tiskata ja pyykätä. Oravanpyöräelämä on se mikä puuduttaa monet ja Suomessa suurin osa elää niin.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 13:37"] ihana oli viikonloppuisin nukkua pitkään ja syödä aamupala rauhassa. [/quote]
Tämä just oli se tärkein.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 13:37"]Sitten on tämä arjenpyörittämiskysymys. Kun olin lapseton, niin muistan kuinka paljon otti päähän töitten jälkeen raahautua kaupan kautta kotiin tekemään ruokaa. Sitten piti vielä siivota, tiskata ja pyykätä. Oravanpyöräelämä on se mikä puuduttaa monet ja Suomessa suurin osa elää niin.
[/quote]
Paitsi että ei meillä ennen viikolla mitään kokattu, syötiin ulkona/työpaikkalounas melkein joka päivä. Ei silti ollut sitä samaa vääntöä päivästä toiseen - syötiin kun oli nälkä, nukuttiin kun väsytti.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.
Hei, mulla on lapset jo kohta yläkouluiässä, ja nyt ne ei vaadi enää juuri mitään paitsi tilaa! Koettakaa kestää, jälkeenpäin nuo kärsimyksen vuodet tuntuvat lyhyiltä (ja olihan ne kun ei ikinä ollut aikaa tehdä mitään järkevää). Ja kun tajuaa, että nyt on pikkulapsivuodet lusittu, elämä tuntuu aivan ihanalta! Mikä vapaus! Ilman lapsia tätä ei koskaan osaisi arvostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 17:04"]
Hei, mulla on lapset jo kohta yläkouluiässä, ja nyt ne ei vaadi enää juuri mitään paitsi tilaa! Koettakaa kestää, jälkeenpäin nuo kärsimyksen vuodet tuntuvat lyhyiltä (ja olihan ne kun ei ikinä ollut aikaa tehdä mitään järkevää). Ja kun tajuaa, että nyt on pikkulapsivuodet lusittu, elämä tuntuu aivan ihanalta! Mikä vapaus! Ilman lapsia tätä ei koskaan osaisi arvostaa.
[/quote]
Kiitos lohduttavista sanoista! Epäilemättä tulevaisuus tuo ainakin jonkin verran helpotusta tilanteeseen, kunhan selviää sinne asti katkeroitumatta. :) Täytyy tosin sanoa, että minä olen kyllä arvostanut aina vapauttani todella paljon. Siltä kannalta nämä tuntemukset olisi ehkä pitänyt osata arvata etukäteen. Jälkiviisaus on helppoa. -ap
Oletkohan sä AP masentunut.. Kirjoitat avauksessa, että haluaisit asua yksin tai ehkä miehen kanssa kahdestaan. Ei jotenkin kuulosta parisuhdekaan kukoistavan, jos se ykkösvaihtoehto olisi asua yksin. Masennus voi kyllä oireilla juuri noin, että elämä tuntuu päivästä toiseen samalta vailla mitään odotettavaa tai ilonaiheita. Se vaan valitettavasti ei lisää sinun elämänlaatuasi, että kuvittelet elämääsi ilman lasta. Sulla ei ole paluuta siihen ja voit ainoastaan tehdä tästä tilanteesta parhaan mahdollisen, ei muuta.
Mieti mitä sinulta oikeasti puuttuu. Mä ymmärrän tavallaan sinun vapaudenkaipuusi, mutta se tunne tulee usein, kun ihminen kokee olevansa "ansassa", eikä näe sitä, että aina on vaihtoehtoja. Tuskin sinäkään siihen uskot, että elämän sisältö löytyy kahviloissa istumalla, ei sitäkään vuodesta toiseen jaksa jatkuvasti, ei myöskään shoppailua. Itseään ei kannata unohtaa, mutta aika erikoiselta kuulostaa, ettet muka lapsen takia pysty nauttimaan omasta ajasta silloin, kun sitä on. Vähän marttyyrimaiselta vaikuttaa tuo. Jos sä et pysty rakentamaan itsellesi tyydyttävää perhe-elämää, niin ota sitten ero. Et kai nyt sen takia voi "toivoa" lapsen menettämistä, ettei sun tarttisi tehdä ehkä vaikeitakin ratkaisuja, joita kaikki ihmiset eivät välttämättä tule hyväksymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muakin ahdisti, kun lapsi oli vielä ihan vauva ja imetin häntä... jos johonkin menin, lapsi karjui kurkku suorana kotona tissin perään. No, nykyään lapsi on 2,5-vuotias eikä ahdista enää ollenkaan. Sotkun määrä on vähentynyt huomattavasti vauva-aikaan verrattuna. Mies on paljon lapsen kanssa, joten pääsen hyvin omiin menoihin, eikä niiden aikana ahdista kotona odottavat kotityöt eikä "vastuu", koska mies hoitaa sillä aikaa kotitöitä ja "vastuuta" kun itse olen poissa. Lisäksi lapsen kanssa voi käydä ulkona syömässä tai tilata noutoruokaa, jos ei jaksa kokata. Tällöin tiskauskin jää pois. Elämä on just niin vaikea kun siitä tekee!
Veikkaan aloitusta keksityksi. Mutta huvittelen vastauksella:
Siis sinulla on 1 lapsi ja olo on noin surkea! Huh. Ilman lastakin sinun pitää syödä ja siis edes jotenkin huolehtia, että kotona on jotain syötävää. Ilman lastakin sinun pitää siivota, pestä pyykkiä jne.
Analyysi sinusta: a) Olet perfektionisti. Kaiken pitää olla kotona tiptop kaiken aikaa. Epäjärjestys suistaa sinut pois raiteiltaan. Olet koko ajan laittamassa paikkoja järjestykseen tyyliin sohvatyynyjen pitää olla tietyssä koosteessa sohvalla ja matonhapsujen oikeaan suuntaan. b) Olet ehkä vanhempiesi ainut lapsi, joka on aina saanut kaiken haluamansa ja erittäin helpolla. Sinun ei ole koskaan tarvinnut uhrautua. Sinun ei ole koskaan tarvinnut laittaa toisen etua oman etusi edelle. Et osaa tehdä sitä nytkään. c) Olet konformisti. Olet halunnut lapsen, koska niin nyt vaan kuuluu tehdä. Et ole kuitenkaan miettinyt, mitä kaikkea lapsesta elämässä seuraa. Et ole miettinyt, että sinulla on kokonaisvastuu lapsen onnesta, turvallisuudesta, tulevaisuudesta. d) Olet vanhempanakin lapsi. Jättäisit niin mielelläsi lapsen tarpeet toiselle sijalle omiesi jälkeen ja ehkä teetkin niin.
Nyt sinulla on kova haaste kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi. Älä vie lapseltasi hyvää lapsuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, hommaa itsellesi oma asunto. Anna miehesi hoitaa lapsenne.
Olisko tämä hankala toteuttaa?
Tällaiset aloitukset ovat aina niin surullista luettavaa.
Vela-nainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 13:08"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 11:47"]
Olen kolmen lapsen yh eikä elämäni ole erityisen vaikeaa, hankalaa tai ilotonta vaikka kiirettä on välillä ollutkin työn, perheen ja arjen yhteensovittamisessa. Kuinka vaikea se ap:n lapsi on jos yhden, jo noinkin "ison" lapsen kanssa on liikaa työtä? Ja mieskin kuvassa. Ehtiihän sitä taas tehdä vaikka mitä sitten kun lapsi / lapset on isompi(a) ja muuttaneet kotoa.
Voi käydä niinkin että menetätte sen lapsenne. Sattuuhan näitä koko ajan. Joku ajaa suojatiellä yli tms. Miltäs sitten tuntuu? Kaivattu vapaus on pysyvä olotila.
[/quote]
Hyvältä tuntuisi. Näin nimettömällä palstalla uskallan sen tunnustaa, että tuo tuntuisi hyvältä, jos lasta ei yhtäkkiä olisikaan.
Ap
[/quote]
Vieläkö joku on sitä mieltä, että ap on ihan ok?
Sanooko (edes nimettömänä) kukaan lastaan rakastava äiti näin?
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 12:25"]
En olisi arvannut, että jollekulle tuliee mieleen kyseenalaistaa rakkauteni lastamme kohtaan. Ilmeisesti joillekuille on vaikea ymmärtää, että ihminen voi iloita siitä, että hänellä on lapsi, ja kuitenkin samaan aikaan pitää lapsiperhe-elämää raskaana ja epätyydyttävänä. Mutta totta kai ulkopuoliset tietävät paremmin, että lapsemme kärsii ja voisi paremmin huostaanotettuna.
Tähän ketjuun on tullut myös hyvää tarkoittavia viestejä, joissa kehotetaan ottamaan rohkeasti omaa aikaa. Kiitän neuvosta, mutta kuten aikaisemmin sanoin, kahvilla käyminen ei poista elämäntapaani kiinteästi liittyviä tosiasioita kuten vastuuta toisen ihmisen hyvinvoinnista, aikatauluttamisen ja suunnittelun tarvetta, huolta ja niin edelleen. Elämäni on oleellisella ja peruuttamattomalla tavalla erilaista kuin vielä kuusi tai seitsemän vuotta sitten.
En kadu, että avasin tämän ketjun, mutta en myöskään enää ihmettele, miksi tällaisista tunteista ei yleisesti ottaen puhuta ääneen. -ap
[/quote] En nyt ymmärrä, että onko nuo tunteesi, ajatuksesi ja asenteesi jollain tavalla pysyviä vai aina hetkellisiä *ärsyttää, kun en voi toimia noin...*. Annan esimerkin, minulla voi käydä välillä kateuden häivähdys, kun tajuan että ystäväni voivat matkustella noin vaan, mutta jo heti seuraavassa tulee ajatus "en vaihtaisi perhe-elämääni mihinkään". Itse kirjoitat kuta kuinkin näin "kun haluan oikeasti istua kahvilassa...". Eli lyhyestä virsi kaunis, teitkö mielestäsi väärän valinna vai et? Vaihtaisitko nykyisen elämän siihen helppoon elämään, jos se olisi sormia napsauttamalla mahdollista kenenkään kärsimättä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 17:21"]
Veikkaan aloitusta keksityksi. Mutta huvittelen vastauksella:
Siis sinulla on 1 lapsi ja olo on noin surkea! Huh. Ilman lastakin sinun pitää syödä ja siis edes jotenkin huolehtia, että kotona on jotain syötävää. Ilman lastakin sinun pitää siivota, pestä pyykkiä jne.
Analyysi sinusta: a) Olet perfektionisti. Kaiken pitää olla kotona tiptop kaiken aikaa. Epäjärjestys suistaa sinut pois raiteiltaan. Olet koko ajan laittamassa paikkoja järjestykseen tyyliin sohvatyynyjen pitää olla tietyssä koosteessa sohvalla ja matonhapsujen oikeaan suuntaan. b) Olet ehkä vanhempiesi ainut lapsi, joka on aina saanut kaiken haluamansa ja erittäin helpolla. Sinun ei ole koskaan tarvinnut uhrautua. Sinun ei ole koskaan tarvinnut laittaa toisen etua oman etusi edelle. Et osaa tehdä sitä nytkään. c) Olet konformisti. Olet halunnut lapsen, koska niin nyt vaan kuuluu tehdä. Et ole kuitenkaan miettinyt, mitä kaikkea lapsesta elämässä seuraa. Et ole miettinyt, että sinulla on kokonaisvastuu lapsen onnesta, turvallisuudesta, tulevaisuudesta. d) Olet vanhempanakin lapsi. Jättäisit niin mielelläsi lapsen tarpeet toiselle sijalle omiesi jälkeen ja ehkä teetkin niin.
Nyt sinulla on kova haaste kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi. Älä vie lapseltasi hyvää lapsuutta.
[/quote]
Mieluusti täyttäisin ekä lapsen tarpeet että omani, mutta valitettavasti lapsiperhe-elämän ja minun odotusten välillä on vaikeast sovitettava ristiriita. Jos en välittäisi lainkaan omista tarpeistani, mitään ongelmaa ei tietenkään olisi. Ongelmaa ei olisi myöskään, jos kaikkien tarpeet olisivat täysn linjassa keskenään. Tämän itsestäänselvyyden totaminen ei kyllä minusta vaadi kummoistakaan analyysiä. -ap
Kaikille ne voimakkaat äititunteet ei vaan kehity. Ap kertoo totuudenmukaisesti.
Siksi ehdotinkin aiemmin omaa asuntoa.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 13:08"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 11:47"]
Olen kolmen lapsen yh eikä elämäni ole erityisen vaikeaa, hankalaa tai ilotonta vaikka kiirettä on välillä ollutkin työn, perheen ja arjen yhteensovittamisessa. Kuinka vaikea se ap:n lapsi on jos yhden, jo noinkin "ison" lapsen kanssa on liikaa työtä? Ja mieskin kuvassa. Ehtiihän sitä taas tehdä vaikka mitä sitten kun lapsi / lapset on isompi(a) ja muuttaneet kotoa.
Voi käydä niinkin että menetätte sen lapsenne. Sattuuhan näitä koko ajan. Joku ajaa suojatiellä yli tms. Miltäs sitten tuntuu? Kaivattu vapaus on pysyvä olotila.
[/quote]
Hyvältä tuntuisi. Näin nimettömällä palstalla uskallan sen tunnustaa, että tuo tuntuisi hyvältä, jos lasta ei yhtäkkiä olisikaan.
Ap
[/quote]
Tämä ei ollut aloittaja! Todella halveksuttavaa tuollainen toisena esiintyminen. -ap
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 17:33"]
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 17:21"]
Veikkaan aloitusta keksityksi. Mutta huvittelen vastauksella:
Siis sinulla on 1 lapsi ja olo on noin surkea! Huh. Ilman lastakin sinun pitää syödä ja siis edes jotenkin huolehtia, että kotona on jotain syötävää. Ilman lastakin sinun pitää siivota, pestä pyykkiä jne.
Analyysi sinusta: a) Olet perfektionisti. Kaiken pitää olla kotona tiptop kaiken aikaa. Epäjärjestys suistaa sinut pois raiteiltaan. Olet koko ajan laittamassa paikkoja järjestykseen tyyliin sohvatyynyjen pitää olla tietyssä koosteessa sohvalla ja matonhapsujen oikeaan suuntaan. b) Olet ehkä vanhempiesi ainut lapsi, joka on aina saanut kaiken haluamansa ja erittäin helpolla. Sinun ei ole koskaan tarvinnut uhrautua. Sinun ei ole koskaan tarvinnut laittaa toisen etua oman etusi edelle. Et osaa tehdä sitä nytkään. c) Olet konformisti. Olet halunnut lapsen, koska niin nyt vaan kuuluu tehdä. Et ole kuitenkaan miettinyt, mitä kaikkea lapsesta elämässä seuraa. Et ole miettinyt, että sinulla on kokonaisvastuu lapsen onnesta, turvallisuudesta, tulevaisuudesta. d) Olet vanhempanakin lapsi. Jättäisit niin mielelläsi lapsen tarpeet toiselle sijalle omiesi jälkeen ja ehkä teetkin niin.
Nyt sinulla on kova haaste kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi. Älä vie lapseltasi hyvää lapsuutta.
[/quote]
Mieluusti täyttäisin ekä lapsen tarpeet että omani, mutta valitettavasti lapsiperhe-elämän ja minun odotusten välillä on vaikeast sovitettava ristiriita. Jos en välittäisi lainkaan omista tarpeistani, mitään ongelmaa ei tietenkään olisi. Ongelmaa ei olisi myöskään, jos kaikkien tarpeet olisivat täysn linjassa keskenään. Tämän itsestäänselvyyden totaminen ei kyllä minusta vaadi kummoistakaan analyysiä. -ap
[/quote]
Tottakai heti kättelyssä voi havaita, että sinä et halua sopeutua uuteen rooliisi. Heitin oletuksia siitä, miksi näin on. Mutta aloitus on siis totta. Sorry että otin sen leikin päiten.
Nyt sinun pitää ajatella nykyinen elämäntilanteesi uudesta näkökulmasta. Olet ottanut vastuun pienestä elämänalusta. Sinun vastuullasi on suureksi osaksi, tietysti miehesi kanssa, millainen lapsesi elämästä muodostuu. Joudut luopumaan joistakin asioista joiksikin vuosiksi. Mutta tilalle saat mielestäni paljon enemmän. Koko pienen ihmisen maailman kaikkine ihmeineen. Kun itse ajattelinkin sitä, värinä menee läpi kehoni. Se on mielestäni niin huikean ihmeellistä ja ihanaa. Onnea sinulle ja perheellesi!
Jätä lapsi miehelle ja aloita alusta
Näin toimi tuttavani. Otti eron, vanhemmat lapset mukaan ja jätti alle kouluikäisen isälle
Sinä ap,lähtisit yksin ja saisit vapautesi takaisin
Tämä ei auta sinua mutta odotapas murrosikää. Tuo on oikeasti helppo vaihe. Laita asiat laajempaan mittakaavaan ja ajattele että sinua tarvitaan ja elämässä on sisältö. Murkun kansse on henkisesti aivan loppu. Jaksaisin mieluummin fyysistä rasitusta .