Lue keskustelun säännöt.
Haluan helpon elämäni takaisin!
27.01.2015 |
Rakastan toki eskari-ikäistä lastani (pakollinen disclaimer), mutta pakko se on myöntää, ettei minusta ole kodinhengettäreksi tai lapsiperheen arjen "pyörittäjäksi". Kotityöt pitää tehdä säntillisesti, tai muuten kaaos leviää käsiin. Ruokaa on laitettava, vaikkei huvittaisi. Pyykkiä tuntuu tulevan moninkertaisesti. Kaikki siirtymiset ovat operaatioita. Omaa aikaa on todella vähän. Kotitehtävissä pitää auttaa jo nyt. Kohta alkavat harrastuskuskaukset. Silloinkin, kun ei ole kiukutteluja tai muuta murehdittavaa, arki on jotenkin ilotonta. Arjenhelpotusniksit eivät auta, kun oikeasti haluaisin asua yksin tai korkeintaan kaksin mieheni kanssa, ansaita töissä kulutusrahaa ja huvitella loppupäivän lukemalla, kahviloissa ja kaupungeilla.
Luulin, että tottuisin tähän, mutta enpä ole tottunut. Kohtalotovereita?
Kommentit (127)
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 14:22"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 12:25"]
En olisi arvannut, että jollekulle tuliee mieleen kyseenalaistaa rakkauteni lastamme kohtaan. Ilmeisesti joillekuille on vaikea ymmärtää, että ihminen voi iloita siitä, että hänellä on lapsi, ja kuitenkin samaan aikaan pitää lapsiperhe-elämää raskaana ja epätyydyttävänä. Mutta totta kai ulkopuoliset tietävät paremmin, että lapsemme kärsii ja voisi paremmin huostaanotettuna.
Tähän ketjuun on tullut myös hyvää tarkoittavia viestejä, joissa kehotetaan ottamaan rohkeasti omaa aikaa. Kiitän neuvosta, mutta kuten aikaisemmin sanoin, kahvilla käyminen ei poista elämäntapaani kiinteästi liittyviä tosiasioita kuten vastuuta toisen ihmisen hyvinvoinnista, aikatauluttamisen ja suunnittelun tarvetta, huolta ja niin edelleen. Elämäni on oleellisella ja peruuttamattomalla tavalla erilaista kuin vielä kuusi tai seitsemän vuotta sitten.
En kadu, että avasin tämän ketjun, mutta en myöskään enää ihmettele, miksi tällaisista tunteista ei yleisesti ottaen puhuta ääneen. -ap
[/quote] En nyt ymmärrä, että onko nuo tunteesi, ajatuksesi ja asenteesi jollain tavalla pysyviä vai aina hetkellisiä *ärsyttää, kun en voi toimia noin...*. Annan esimerkin, minulla voi käydä välillä kateuden häivähdys, kun tajuan että ystäväni voivat matkustella noin vaan, mutta jo heti seuraavassa tulee ajatus "en vaihtaisi perhe-elämääni mihinkään". Itse kirjoitat kuta kuinkin näin "kun haluan oikeasti istua kahvilassa...". Eli lyhyestä virsi kaunis, teitkö mielestäsi väärän valinna vai et? Vaihtaisitko nykyisen elämän siihen helppoon elämään, jos se olisi sormia napsauttamalla mahdollista kenenkään kärsimättä?
[/quote]
Tunne on kyllä pysyvä, ei ajoittainen. Jos uskoisin, että loppuelämäni tulee olemaan samanlaista, haluaisin varmasti vaihtaa takaisin entiseeni. Tahdon kuitenkin uskoa, että tulevaisuus tuo tullessaan parempaa, ja aika monet ovat sanoneetkin, että lapsen aloittaessa koulun ja itsenäistyessä pystyy ottamaan enemmän takaisin sitä, mihin aikaisemmin ei ole ollut mahdollisuutta. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 14:41"]
Jätä lapsi miehelle ja aloita alusta
Näin toimi tuttavani. Otti eron, vanhemmat lapset mukaan ja jätti alle kouluikäisen isälle
Sinä ap,lähtisit yksin ja saisit vapautesi takaisin
[/quote]
En saisi. En todellakaan halua hylätä lastani, mutta vaikka haluaisinkin, vanhemmuutta ei voi peruttaa. Vaihtaisin vastuut syyllisyyteen ja menettäisin kaiken hyvän, mitä lapsi on tuonut mukanaan. Tuo olisi todella huono vaihtokauppa.
En usko olevani masentunut, mutta jos olen, pidän masennusta ennemmin seurauksena kuin syynä. -ap
Kyllä tähänkin tottuu. Just nyt en kaipaa mitään lisää tai enempää elämääni. En kaipaa omaa aikaa. Joskus oli toisin, kun ensimmäisen lapseni sain ja törmäsin todellisuuteen. Oli vaikeaa sopeutua.
Nyt ainoa mikä tympii on tämä loputon siivoaminen kun pesee, pyykkää, kerää leluja. Huoh. Kaiketi tämän voisi tehdä helpomminkin jos osais valjastaa lapset siivoamaan jälkensä.
Ei kannata ap lähteä tuohon trollileikkiin mukaan.
Jo aloituksesi perusteella on täysin selvää, että lapsi on rakas, et ole jättämässä miestäsi, lastasi ja olet hyvinkin järkevä ja "hyvä ihminen".
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 14:43"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 14:22"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 12:25"]
En olisi arvannut, että jollekulle tuliee mieleen kyseenalaistaa rakkauteni lastamme kohtaan. Ilmeisesti joillekuille on vaikea ymmärtää, että ihminen voi iloita siitä, että hänellä on lapsi, ja kuitenkin samaan aikaan pitää lapsiperhe-elämää raskaana ja epätyydyttävänä. Mutta totta kai ulkopuoliset tietävät paremmin, että lapsemme kärsii ja voisi paremmin huostaanotettuna.
Tähän ketjuun on tullut myös hyvää tarkoittavia viestejä, joissa kehotetaan ottamaan rohkeasti omaa aikaa. Kiitän neuvosta, mutta kuten aikaisemmin sanoin, kahvilla käyminen ei poista elämäntapaani kiinteästi liittyviä tosiasioita kuten vastuuta toisen ihmisen hyvinvoinnista, aikatauluttamisen ja suunnittelun tarvetta, huolta ja niin edelleen. Elämäni on oleellisella ja peruuttamattomalla tavalla erilaista kuin vielä kuusi tai seitsemän vuotta sitten.
En kadu, että avasin tämän ketjun, mutta en myöskään enää ihmettele, miksi tällaisista tunteista ei yleisesti ottaen puhuta ääneen. -ap
[/quote] En nyt ymmärrä, että onko nuo tunteesi, ajatuksesi ja asenteesi jollain tavalla pysyviä vai aina hetkellisiä *ärsyttää, kun en voi toimia noin...*. Annan esimerkin, minulla voi käydä välillä kateuden häivähdys, kun tajuan että ystäväni voivat matkustella noin vaan, mutta jo heti seuraavassa tulee ajatus "en vaihtaisi perhe-elämääni mihinkään". Itse kirjoitat kuta kuinkin näin "kun haluan oikeasti istua kahvilassa...". Eli lyhyestä virsi kaunis, teitkö mielestäsi väärän valinna vai et? Vaihtaisitko nykyisen elämän siihen helppoon elämään, jos se olisi sormia napsauttamalla mahdollista kenenkään kärsimättä?
[/quote]
Tunne on kyllä pysyvä, ei ajoittainen. Jos uskoisin, että loppuelämäni tulee olemaan samanlaista, haluaisin varmasti vaihtaa takaisin entiseeni. Tahdon kuitenkin uskoa, että tulevaisuus tuo tullessaan parempaa, ja aika monet ovat sanoneetkin, että lapsen aloittaessa koulun ja itsenäistyessä pystyy ottamaan enemmän takaisin sitä, mihin aikaisemmin ei ole ollut mahdollisuutta. -ap
[/quote]
Mielestäni tunteet eivät tule noin vaan tuolta jostakin vaan niihin voi itsekin vaikuttaa omia asenteita muuttamalla. Mutta vähän vaikuttaa siltä, että et halua edes muuttaa asenteitasi. Miten meinaisit sitten selvitä katkeroitumatta?
Itseäni jotenkin harmittaa tuo koko teidän tilanne, että et pysty elämään sellaista elämää kuin oikeasti haluaisit ja asiassa muitakin osallisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 16:09"]Olen kolmen lapsen äiti ja minulla on aina ollut omaa aikaa. Mieheni on tehnyt vähintään puolet kotitöistä ja yleensä ottaen emme ole nipottaneet siivousten kanssa vaan aina on ollut tärkeintä, että meillä on kivaa yhdessä. Ei kannata vaatia itseltä tai muilta turhan vuoksi liikoja ja omaa aikaa saa kun sen ottaa. Kun on omaa aikaa niin sitten taas jaksaa hyvin lastenkin kanssa.
[/quote]
Tämä on fiksu kommentti. Itsellä sama periaate, ei turhaa nipotusta esim. siivouksesta vaan rento tunnelma kotiin, niin että kaikki voi rentoutua.Välillä puolin ja toisin irtiottoja perheen arjesta kavereiden kanssa pikkulomalle. Ja taas on kiva tulla kotiin! Omasta hyvinvoinnista henkisesti ja fyysisesti pitää huolehtia. Näin pikkulapsi vaiheessakin oma identiteetti säilyy ja on onnellinen :)
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 17:51"]
Mitäs läksit? Oman ajan puute ja muut lapsen mukanaan tuomat negatiiviset asiat ovat kyllä kaikkien tiedossa jo ennen lapsen hankintaa.
-Vapaaehtoisesti lapseton
[/quote]
Oli kyllä tiedossa. Se, miten siihen reagoisin, ei ollut tiedossa. Arvaillahan aina voi, mutta todellisuutta ei voi tietää. Huolimatta siitä, mitä aikaisemmin sanoin luonteestani, en ajattele, että persoonallisuuteni mitenkään ennalta määräsi, että näin tulee käymään. Muuttujia on lukemattomia, ja sattuma kuuluu niihin myös. Toisella kertaa asiat olisivat voineet mennä toisella tavalla. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 15:00"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 14:43"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 14:22"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 12:25"]
[/quote]
[/quote]
[/quote]
Mielestäni tunteet eivät tule noin vaan tuolta jostakin vaan niihin voi itsekin vaikuttaa omia asenteita muuttamalla. Mutta vähän vaikuttaa siltä, että et halua edes muuttaa asenteitasi. Miten meinaisit sitten selvitä katkeroitumatta?
Itseäni jotenkin harmittaa tuo koko teidän tilanne, että et pysty elämään sellaista elämää kuin oikeasti haluaisit ja asiassa muitakin osallisia.
[/quote]
On kyllä uskomatonta paskaa tämä teksti.
Voin kuvitella, että oma äitini on ollut ap:n ikäisenä juuri samanlainen kuin ap. Hän ei pidä ruuanlaitosta, siivouksesta tai perheen elämän organisoinnista vaan sen sijaan tykkää maata sängyssä lukemassa kirjaa. Ei siitä ole mitään haittaa ollut, päinvastoin erinomainen äiti minulla, omasta mielestäni. Vanhempani hoitivat puoliksi arjen pyörittämisen ja kummallakin heillä oli myös omaa aikaa, kun muu perhe oli esim. mökillä isovanhempien kanssa. Mielestäni on ihan tervettä, että vanhemmilla on myös oma elämänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 15:09"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 15:00"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 14:43"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 14:22"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 12:25"]
[/quote]
[/quote]
[/quote]
Mielestäni tunteet eivät tule noin vaan tuolta jostakin vaan niihin voi itsekin vaikuttaa omia asenteita muuttamalla. Mutta vähän vaikuttaa siltä, että et halua edes muuttaa asenteitasi. Miten meinaisit sitten selvitä katkeroitumatta?
Itseäni jotenkin harmittaa tuo koko teidän tilanne, että et pysty elämään sellaista elämää kuin oikeasti haluaisit ja asiassa muitakin osallisia.
[/quote]
On kyllä uskomatonta paskaa tämä teksti.
[/quote] höpö höpö. Ensinnäkin esim. jos on sellainen nipottaja että joka paikan pitää olla tip top järjestyksessä, niin kyllähän se ärysttää kun näin ei ole. Sitten kun muuttaa asennettaan, että kaiken ei tarvitse olla asunnossa tip top, niin ei ärsytä.
Miksi ei saa sanoa, että asuisi mieluiten yksin? Jos voisin valita, niin mulla ja miehellä olisi omat kämpät vierekkäin, ja makkarista menis ovi toisen makkariin :D Lottopottia odotellessa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 07:54"]Kun lapsi kasvaa, alkaa hän viettää paljon aikaa kavereiden kanssa. Silloin saattaa tulla mieleen että olisipa taas tuossa vieressä.
En ymmärrä miksi et voisi viettää aikaa ystävien kanssa kun mies voi tuolloin olla lapsen kanssa. Varaa matka Pariisiin, shoppaile siellä muutama päivä ja palaat virkeänä kotiin:) Useimmat ihmiset arvostavat vaihtelua, itse ainakin saan virtaa matkustelusta (myös ilman lapsia) ja opiskelusta, työstä ja ystävistä. Ei nämä katoa kun lapsia saa. Nyt vaan miettimään mitä haluat!
[/quote]
Mua kyllä virkistäisi lapsen äitinä vaikka viikonloppu, jona sais nukkua ja levätä niin paljon kuin sielu sietää kenenkään häiritsemättä. Tuollaiset shoppailureissut vaa väsyttäs mua ja takas tulis vaa entistä väsyneempi mamma.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 07:59"]
Lähinnä minua säälittää lapsi, joka joutuu elämään sellaisen taakan alla, että on äidilleen rasite. Onneksi isä on edes SOPEUTUNUT tilanteeseen. Mutta ei sekään kyllä hyvältä kuulosta, että lapsi tietää isänsäkin vain sopeutunen. Kukaan ei rakasta lasta, eikä halua häntä. Se on ihmiselle aika rankka pohja aloittaa elämä. Tulee todennäköisesti aikuisena kulkemaan terapiassa siitä syystä, että äiti suri, kun ei päässyt kahviloihin ja elämään rauhassa miehensä kanssa.
Itse olen nimittäin tällainen lapsi. Yritin ekaa itsaria 14 vuotiaana, kun koin niin syyllisyyttä siitä, että pilasin äidin elämän. No siellähän se äiti määki sairaalassa näytelleen psykologille suurta rakkautta. Vihasin äitiäni ja sitä näytelmää, kun lässytti, että voi voi, kun miten se nyt näin ja lapsi on niin ihana ja he tukevat ja rakastavat. Mutta en uskaltanut sanoa psykologille että haluan pois kotoa ja elämästä, koska olen pilannut syntymällä äitini elämän. En minä tänne pyytänyt syntymään.
Toisen kerran yritin itsaria parikymppisenä, kun sairastuin masennukseen. Taaskaan ei onnistunut, kun poikaystävä tuli juuri kotiin ja ehti hommata minut sairaalaan.
Nyt äiti on vanha ja minä olen päässyt jaloilleni. Nyt äiti vinkuu, että on yksin ja minun pitäisi huolehtia hänestä. Olen kuulemma sen velkaa hyvästä lapsuudesta ja siitä, että hän on suostunut minut synnyttämään ja on pilannut elämänsä minun takiani. Ei, minä en pidä yhteyttä tähän naiseen, joka äidiksi minua kutsuu. Viettäkööt sitä vapaa-aikaa nyt rauhassa yksin, kun isäkin on lähtenyt pois tieltä. Istukoot kahviloissa ja nauttikoot vapaudestaan. Minä en aio enää pilata hänen elämäänsä läsnäolollani. Voin sanoa jopa vihaavani kyseistä naista, vaikka kuulemma on äitini.
[/quote]
Nämä syntymiset ovat Jumalan asioita, Hän on halunnut sinunkin syntyvän. Vanhempasi ovat vastuussa omista valinnoistaan ja niistä johtuvista tunteistaan. Seksistä voi seurata lapsi. Ties miten haluttuja he ovat itsekään vanhemmilleen olleet, kun tuolla lailla ovat pistäneet vahinkoa kiertämään. Sinulla on oikeus rajoihisi ja niiden ilmaisemiseen. Mitä vanhempiasi autat, niin voithan sanoa, että en tätä (väärästä) syyllisyydentunteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 15:21"]
Miksi ei saa sanoa, että asuisi mieluiten yksin? Jos voisin valita, niin mulla ja miehellä olisi omat kämpät vierekkäin, ja makkarista menis ovi toisen makkariin :D Lottopottia odotellessa...
[/quote]
Saahan sitä aina sanoa, mutta mitäs sitten kun se makkarin ovi olisi toiselta puolelta lukossa?
Tietty, jos suhde perustuu pelkästään sukupuoliseen kanssakäymiseen, niin aikansahan sekin kestää.
Ymmärrän sinua. Minullakin on näitä tunteita aina ajoittain. Kuten nyt.
En halua kiinnittää mitään huomiota noihin "itse teit lapsesi, älä valita" kommentteihin.
Nämö olot tulee ja menee. Joskus olen vapaa-aikani määrään tyytyväinen ja joskus kun elämässä on enemmän muuta rasitetta niin kaipaan RENTOA omaa aikaa. Ilman sitä takaraivossa tykyttävää tunnetta, että kohta on se "sovittu" kaksi tuntia mennyt.
Ja joo, mies on mutta työelämän rasittama hänkin että ei ihan joka päivä/viikko/kk näitä omia hetkiä irtoa.
Se lasten nukkumaan menon jälkeinen vapaa ei sitä olen vapaa tekemään mitä haluan -aikaa
[quote author="AV Mamma" time="28.01.2015 klo 12:22"]
[/quote] Se yksi lapsiko oikeasti tekee sinne kotiin ne pyykki- ja tiskivuoret?
Tekee se lapsettomaan elämään verrattuna.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 12:23"]
[quote author="AV Mamma" time="28.01.2015 klo 12:22"]
[/quote] Se yksi lapsiko oikeasti tekee sinne kotiin ne pyykki- ja tiskivuoret?
Tekee se lapsettomaan elämään verrattuna.
[/quote] Mitä hittoa? Uskotkohan itsekään tuohon.
En olisi arvannut, että jollekulle tuliee mieleen kyseenalaistaa rakkauteni lastamme kohtaan. Ilmeisesti joillekuille on vaikea ymmärtää, että ihminen voi iloita siitä, että hänellä on lapsi, ja kuitenkin samaan aikaan pitää lapsiperhe-elämää raskaana ja epätyydyttävänä. Mutta totta kai ulkopuoliset tietävät paremmin, että lapsemme kärsii ja voisi paremmin huostaanotettuna.
Tähän ketjuun on tullut myös hyvää tarkoittavia viestejä, joissa kehotetaan ottamaan rohkeasti omaa aikaa. Kiitän neuvosta, mutta kuten aikaisemmin sanoin, kahvilla käyminen ei poista elämäntapaani kiinteästi liittyviä tosiasioita kuten vastuuta toisen ihmisen hyvinvoinnista, aikatauluttamisen ja suunnittelun tarvetta, huolta ja niin edelleen. Elämäni on oleellisella ja peruuttamattomalla tavalla erilaista kuin vielä kuusi tai seitsemän vuotta sitten.
En kadu, että avasin tämän ketjun, mutta en myöskään enää ihmettele, miksi tällaisista tunteista ei yleisesti ottaen puhuta ääneen. -ap
Mitäs läksit? Oman ajan puute ja muut lapsen mukanaan tuomat negatiiviset asiat ovat kyllä kaikkien tiedossa jo ennen lapsen hankintaa.
-Vapaaehtoisesti lapseton