Elämä filminauhana onnettomuustilanteessa tms.

Olen kaksi kertaa ollut elvytettävänä, toisen kerran sairaskohtauksen, toisen kerran kolarin jälkeen. Eli hyvin lähellä niitä kuuluisia taivaanportteja on tullut käytyä. Ei, ei livistänyt filminauhaa silmien edessä, ei soineet tuomion pasuunat enkä irronnut kehostani. :D Sen muistan kolarista että kipua en tuntenut sillä aika kun olin vielä tajuissani, vaikka molemmat jalkani olivat murtuneet useasta kohdasta, samoin ranteeni, naamani oli täysin tohjona ja toinen olkapää sijoiltaan. 

Mielenkiintosta. Miten se suojaa? On aikaa miettiä vaihtoehtoja? Oikeestaan se on aika kauheeta et ehtii kelata ja tajuta kaiken extraselvästi.

T. Se ei niin hyvä autoilija

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 22:03"]

Tuosta ajan hidastumisesta luin jostain, että se on joku aivojen suojamekanismi joka menee tavallaan "päälle".

[/quote]

Mullakin tilanteessa missä oon joutunut ulkomailla ryöstetyksi völivaltaisesti on tilanne hidastunut sellaiseksi hidastetuksi filmiksi joiksikin sekunneiksi. Muistan hämmästelleeni että tapahtuuko tämä oikeasti, katselin ympäristöä ja koin tosi epärealistisena tilanteen. Kunnes tajuttuani tilanteen, nopeutui tilanne yhtäkkiä ja sit olikin meno päällä.

Olin onnettomuudessa ja siinä jossain vaiheessa minun ainoa ajatukseni oli, että "nyt minä kuolen". Tai se oli jotain voimakkaampaa kuin pelkkä ajatus, sellainen käsittämätön tunne ja tietoisuus, että nyt tämä elämä päättyy. Onneksi en enää täysin muista mitä se tuntui, mutta todella ahdistava kokemus se oli.

Siinä tilanteessa huusin vain (en tiedä ääneen vaiko vain mielessäni) JEESUS, EN HALUA KUOLLA VIELÄ! Sitten se tilanne ikäänkuin "purkautui". En oikein osaa selittää paremmin. En kokenut elämän vilahtavan silmien edessä tai nähnyt mitään menneitä tapahtumia, mutta ajankulu jollain tavalla vääristyi niinkuin joku muukin mainitsi. Tuntui että tuo kyseinen tapahtuma olisi kestänyt tunteja vaikka oikeasti minuuteista puhutaan. Olen kyllä todella onnellinen että sain jatkaa tätä elämää.

On tapahtunut kerran. Lapsi kadoksissa paikassa, jossa vettä lähellä.. melkein oksennan, kun ajattelen tapausta, vaikka säikähdyksellä selvisimmekin. Opetus, jota ei toiste tarvitse antaa.

Jotkut tutkijat ovat epäilleet että nämä ajan hidastumiset sun muut ilmiöt johtuvat siitä että aivot sammuttavat turhia osioita pois käytöstä. Että 100% aivojen kapasiteetista keskittyy siihen vaaratilanteeseen reagointiin. Tuossa tilanteessa ei välttämättä esim. näe värejä tai kuule mitään. Ja tämän keskittymisen takia aika tuntuu ihmisestä hidastuvan, vaikkei se tietenkään todellisuudessa hidastu.

Täällä on keskustelua siitä hidastumisesta:

http://www.tiede.fi/keskustelu/21440/ketju/havaitsijan_aika_hidastuu_vaaratilanteessa

Mullakin on kokemusta siitä miten aika tuntu hidastuvan onnettomuus hetken jälkeen. Jäin suojatiellä auton alle ja musta tuntui että olin maannut ikuisuuden siinä tiellä. Näin itseni jotenkin ulkopuolelta, mutta en tarkota tässä ruumiista irtautumista, vaan sellasta kummaa tunnetta..en oikein osaa selittää.

Tarkemmin ajateltuna siitä hidastumisesta oli hyöty, saattoi pelastaa hengenkin. Ehti esim. valita törmääkö vastaantulijaan vai ajautuuko ulos. Jälkimmäinen vaikutti sekä itsen että vastaantulijan kannalta paremmalta vaihtoehdolta ja toimi.

Mielenkiintoisia juttuja

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 22:22"]

Mullakin on kokemusta siitä miten aika tuntu hidastuvan onnettomuus hetken jälkeen. Jäin suojatiellä auton alle ja musta tuntui että olin maannut ikuisuuden siinä tiellä. Näin itseni jotenkin ulkopuolelta, mutta en tarkota tässä ruumiista irtautumista, vaan sellasta kummaa tunnetta..en oikein osaa selittää.

[/quote]

Vähän samantyylinen kokemus itselläkin. Minut yritettiin raiskata (uhattiin puukolla jne.) ja tuntui kuin olisin katsonut itseäni just jotenkin ulkopuolelta. Ja se hetki tuntui ikuisuudelta.

Elämä ei mennyt filminauhana silmien edessä mutta muistan, että pelkäsin kuolevani.

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 22:02"]

Urbaanilegendaa. 

[/quote] Mun isäni on pienenä meinannut hukkua, veli veti tukasta laiturille ja kyllä isäni hämmästeli sitä, että miten se meneekin kuin filminauha silmien edessä. Jostain se legendakin saa potkua, isänikin kuitenkin ateistimies.

Ajoin muinoin ulos tieltä ja siinä auton pyöriessä mietin, että näenkö nyt elämän filminauhan pyörivän silmissä pikakelauksella. Ehkä saatoin ajatella, että nytkö tulee noutaja ja pitäisikö se nyt näkyä niinkuin on kuullut puhuttavan.
En nähnyt mitään. Eikä kyllä sattunutkaan mitään.

Itse en kokenut mitään jännää läheltä piti tilanteissa vaikka noutaja on kerran jos toisenkin koputellut olkapäälle. Itseasiassa en edes pelästynyt. Vakavasti loukkaantuneena muistan kyllä että ajattelin että nyt kävi pahasti mutta sen jälkeen katkesi filmi ja menin shokkiin.

Tuo filminauhajuttu on mielestäni amerikkalaisen elokuvateollisuuden luoma kuva.

Sukulaiseni oli nähnyt Pietarin avainnipun kanssa kun oli niin huonona.
Ja kaikki oli sumua.

Jouduin pahaan auto-onnettomuuteen muutama vuosi sitten. Kahdeksan murtumaa ympäri kehoa, muutama avohaava ja paljon ruhjeita. Tiesin ja aistin että minuun sattuu ja paljon mutta silti en sinänsä sitä kipua tuntenut. Palomiehet kun irrotti minua autosta niin kuvittelin yhden palomiehen kasvojen tilalle oman muutamaa kuukautta aiemmin kuolleen papan kasvot. Sinänsä tiesin jo siinä tilanteessa että kuvittelen koko jutun ja ihmettelin vaan sitä mihin mun aivot pystyy kun kaikki tuntu niin realistiselta. Jotenkin olin hurjan "läsnä" tilanteessa ja aistin kaiken tavallista paremmin. Vaikea selittää! :D

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 22:42"]Tuo filminauhajuttu on mielestäni amerikkalaisen elokuvateollisuuden luoma kuva.
[/quote]

Ei tod. Useat ihmiset ovat kertoneet.
Luulitko ertä se liittyy "filmiteollisuuteen" ?
DD

Ei mennyt oma elämä filminauhana, enemmänkin kuvittelin lapsen tulevaisuuden siinä muutaman sekunnin aikana. Monta tosi pikasta välähdystä hänen elämästä. Hirvittää ajatus siitä että jos nää välähdykset tuleekin toteen, en nimittäin oikein usko tuommoisiin juttuihin. Vaikka välähdykset oli sinänsä kyllä onnellisia kaikki :)

Onnettomuudessa keskityin hengissäpysymiseen. Ei siinä ehtinyt filmejä katsella. Ensi tuli liuta kirosanoja ja ajatus "tää ei voi olla totta", ja sitten kaikki voima päästä ja kehosta keskittyi selviytymään tilanteesta. Aikavääristymän koin minäkin, alussa sekunnit oli pitkiä, ja onnettomuuden jälkeen on edelleen vaikea hahmottaa kauanko tilanne kesti, 10min tai 40 min, en osaa sanoa.