Elämä filminauhana onnettomuustilanteessa tms.

Minä ainakin vaan jäädyn tyhmä ilme naamalla...

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 22:44"][quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 22:42"]Tuo filminauhajuttu on mielestäni amerikkalaisen elokuvateollisuuden luoma kuva.
[/quote]

Ei tod. Useat ihmiset ovat kertoneet.
Luulitko ertä se liittyy "filmiteollisuuteen" ?
DD
[/quote]
Heheheeeee, en luullut sen filminauhan liittyvän filmiteollisuuteen. Oot hauska :D

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 22:48"]

Onnettomuudessa keskityin hengissäpysymiseen. Ei siinä ehtinyt filmejä katsella. Ensi tuli liuta kirosanoja ja ajatus "tää ei voi olla totta", ja sitten kaikki voima päästä ja kehosta keskittyi selviytymään tilanteesta. Aikavääristymän koin minäkin, alussa sekunnit oli pitkiä, ja onnettomuuden jälkeen on edelleen vaikea hahmottaa kauanko tilanne kesti, 10min tai 40 min, en osaa sanoa.

[/quote]

Minulla on samantyyppinen kokemus hyvin vaarallisesta tilanteesta, joka olisi voinut päättyä minun ja monen muun kuolemaan.

Törmäsin pyörällä kerran jalankulkijaan (tämä juoksi pusikon takaa suoraan eteeni koittaen päästä vihreistä liikennevaloista tien yli). Siitä hetkestä kun tajusin, että kohta törmään, tuntui aika pysähtyvän. Huusin kuin ääneni olisi madallettu hitaasti Varo! Siteen vain suljin silmäni ja piti antaa mennä. Vaikka en kissaa siinä ehtinyt sanomaan niin tuntui että pystyi hetken miettimään miten esim. käännän pääni ettei kolahda täysiä päin. Ja kun se kamala törmäys oli tapahtunut näin oikeasti tähtiä. Mietin siellä maassa makaessani vain miten sen jalankulkijan kävi vaikka itse ihan tohjona. Onneksi nirhaumilla selvittiin molemmat. Voi luoja se oli hirveä tilanne

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 22:35"]

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 22:22"]

Mullakin on kokemusta siitä miten aika tuntu hidastuvan onnettomuus hetken jälkeen. Jäin suojatiellä auton alle ja musta tuntui että olin maannut ikuisuuden siinä tiellä. Näin itseni jotenkin ulkopuolelta, mutta en tarkota tässä ruumiista irtautumista, vaan sellasta kummaa tunnetta..en oikein osaa selittää.

[/quote]

Vähän samantyylinen kokemus itselläkin. Minut yritettiin raiskata (uhattiin puukolla jne.) ja tuntui kuin olisin katsonut itseäni just jotenkin ulkopuolelta. Ja se hetki tuntui ikuisuudelta.

Elämä ei mennyt filminauhana silmien edessä mutta muistan, että pelkäsin kuolevani.

[/quote]

Näin se menee. Siinä pysyy rauhallisena koska se tilanne tuntuu epätodelliselta vaikka ymmärtää sen tapahtuvan oikeasti. Joku aivojen suojamekanismi se on.

Autokolarissa olleena muistan "vaiheiden" menneen niin, että ensin sitä havahtui tilanteeseen ja tiedosti tarkkaan mitä tulee tapahtumaan ja sen, ettei mitään ole tehtävissä vaan on mentävä suoraan "surmanloukkuun". Ja se tietoisuus oli jotain sanoinkuvailemattoman järkyttävää ja ahdistavaa. En halunnut kuolla! (Enkä muidenkaan) Sitten kun rysähti, meni hetki kunnes tokenin ja ensin kokeilin päätäni, sitten katsoin käsiäni, sitten ympärilleni onko muut kunnossa. Tuossa tietoisuuden tilassa aika kyllä tuntui hidastuvan ja olo tuntui täysin suojattomalta ja pieneltä, kuolevaiselta.