Miksi vanhemmat väittää ettei ainoa lapsi kaipaa sisaruksia?

[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 20:20"][quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 17:36"]

[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 17:34"]Edelleen vaikuttaa olevan vaikea paikka myöntää vanhemmille että se lapsi voi joskus kaivata niitä sisaruksia. Voihan olla ettei pääosin kaipaa, mutta joskus saattaa hetkellisesti tulla kaipaus ja kyynel silmään kun näkee vaikka miten joku ystävä rakastaa sisaruksiaan. Latistamalla ja vähättelemällä ette saavuta mitään. Ap. [/quote] ehkä se on vanhemmille helpompi huomata silloin, kun ei halua. Koska hehän siitä lapsiluvusta päättävät, olisi typerää tehdä lapsi, koska meidän maissipertti haluaa.

[/quote]

hahahaahaa, Maissipertti :D samaa mieltä!
[/quote]

Ja hahahaa, jätät lapsesi ainoaksi lapseksi ja sitten naurat lapsen yksinäisyydelle? Hahahaa? Ap

Minä aina kadehdin naapurin sisaruksia, kun heillä oli ikäeroa vain vähän yli vuosi. Kadehdin vieläkin, koska he ovat edelleen todella hyvissä väleissä nyt viiskymppisinäkin. Minä sain aina yksin lähteä kotiin heiltä ja tunsin kyllä oloni yksinäiseksi. 

En tajua mikä pakko useamman lapsen vanhemmilla on tulla hurskastelemaan yhden lapsen perheille. Ainoa lapsi saa vanhempiensa koko perinnön, miettikää vaikka sitä.

[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 20:11"]

Miten ainoa lapsi oppii jakamaan ja käsittelemään riitoja? Ei mitenkään. Ensimmäinen kova riita parhaan ystävän kanssa voi olla masentava. Ja ainoa lapsi voi ottaa normaalin kinastelun kettuiluna. Lapsi kärsii siitä, eikä tajua missä on vika kun hän ei osaa jakaa, nahistella, väitellä ja sopia muiden lasten kanssa. Kyllä lapsen ainoaksi jättäminen tietoisesti on julmaa. Sekundäärinen lapsettomuus on sitten eri juttu. Tosin silloinkin voi harkita adoptiota tai hoitoja.

[/quote]

Niitä sosiaalijuttuja nimenomaan oppii sosiaalisissa tilanteissa kuten päiväkodissa niin kuin minulla. Minulla tosin on veli, mutta ainoa "hyöty" on ollut se että kun vanhempani latasivat paineita esikoiseen niin mitä sain olla rauhassa. Muuten aina olen pärjännyt itsekseni ja olen tyytyväinen siihen.

No sulla näytti olevan vähän omituiset vanhemmat! Onhan se nyt ihmeellistä tuollaista maailmalle väittää, jos kerran selvästi oli lapsi ilmaissut, että asia on päinvastoin!

Minä olen yhden lapsen äiti olosuhteiden pakosta. Emme ole saaneet yrityksistä huolimatta toista. Yritetty on 13 vuotta, josta ainakin puolet raskaillakin hoidoilla. Ja tuloksetta. Minä kaipaisin lisää lapsia ja ajattelen, että tyttäreni menettää jotain oleellista kun hänellä ei sisaruksia ole.

Oma tytär kuitenkin on itse sanonut monen monta kertaa, että hän nimenomaan tykkää olla ainoa lapsi. Se on kuulemma helpompaa, ja saa enemmän (hänen sanojaan joskun muutama vuosi sitten) ja hänellä on paljon kavereita. Eikä kuulemma tarvitse riidelläkään... Mitä minä olen väittämään jos kerran tätä mieltä on...

Kaikki lapset ei kaipaa sisaruksia, ja voi olla ettei sullekkaan se sisarus olisi ollut ihan niin kiva juttu kun olit aatellut. Olen 2 vuotta nuoremman veljen isosisko ja voin sanoa että mulla lapsuus oli ihan kauheeta, siis veljeni takia. Samoin se oli kauheata vanhemmilleni. Veljeni kiusasi minua kaikilla mahdollisilla tavoilla: matki, sotki leikit, satutti, änkesi seuraan kun mulla oli kavereita... Äitini sanoi ettei muista mun 3-7 ikävuosista kuin yhden lauseen: "äiti, "Väinö" kiusaaaaa!!", tätä kuului usean kerran päivässä. Vasta "myöhäis teineinä"/nuorina aikuisina ollaan lähennytty veljeni kanssa ja nyt on ihan hyvät välit. Mutta lapsena oli kyllä tosi tulehtunutta eikä todellakaan ollut niin että meistä olisi ollut seuraa toisillemme. Vaikka "Väinö" ei olisikaan jatkuvasti yrittänyt tehdä elämästäni vaikeaa, meillä oli ihan eri leikit ja kiinnostuksen kohteet. Mahtuu varmaan yhden käden sormiin ne kerrat kun oltaisiin leikitty keskenämme sovussa. 

Tottakai ihannehan olisi kaksi suht saman ikäistä (samaa sukupuolta olevaa??) lasta jotka ovat parhaita kavereita keskenään. Sellaista sisaruutta kaikki lapset varmasti kaipaavat mutta kaikilla se ei mene niin. Nyt olen onnellinen että mulla on veli mutta joskus olisin antanut mitä vain että olisin saanut olla ainoa lapsi. Veikkaan että vaikkeivät myönnäkkään, niin myös vanhempani ovat näin toivoneet heikolla hetkellä.

Muistan myös omasta lapsuudesta ne kaverit jotka oli ainoita lapsia. Olin heile äärettömän kateellinen koska tottakai he saivat enemmän ja kalliimpia joulu-/synttärilahjoja kuin ne lapset joilla oli sisaruksia. Jotkut saivat myös pyytää kaverin kylpylälomalle/ruotsin- tai tallinnan risteilylle jne mukaan... jotta olisi seuraa. Mullahan oli pikkuvelipaskiainen, enhän mä mitään seuraa tarvinnut.

Oma lapseni on nyt 2v eikä lähitulevaisuudessa ainakaan näy vielä toista vauvaa. Ihan jo taloudellisen tilanteen (=mun opiskeluiden) takia. Katsotaan joskus 4-5 vuoden päästä. Itsekkin muuten sitten 7-10 vuotiaana aloin kaipailla pikkusisarusta, koska halusin perheeseen vauvan. Sanoin vanhemmilleni kerran että vauva tai koira, sain koiran :D

Suurempi todennäköisyys lienee siihen, että sisarukset ovat iloinen tai ainakin neutraali asia, kuin että niistä oikeasti olisi lapselle/aikuiselle harmia. 

http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1422252628958.html

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 14:37"][quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 20:31"]

En tajua mikä pakko useamman lapsen vanhemmilla on tulla hurskastelemaan yhden lapsen perheille. Ainoa lapsi saa vanhempiensa koko perinnön, miettikää vaikka sitä.

[/quote]

Sehän varmaan lohduttaa... 

Olen ainoa lapsi. Lapsena olin todella tyytyväinen tilanteeseen, aikuisena kaipaan kovasti sisaruksia. Minulla on serkkuja ja ystäviä, mutta se ei ole sama asia. Kun päätimme tehdä lapsen, sovimme, että kovin helpolla ei häntä ainoaksi jätetä. Te jotka mietitte, että miksi se kakkonen pitäisi tehdä vaikka rahaa ei ole, niin eikö se kerro jo sen, että ei olisi pitänyt tehdä sitä ensimmäistäkään. On kurjaa antaa jo lähtijään tahallaan lapselleen huonommat eväät.
[/quote]

Ja kuitenkin huonoimmat eväät lapsilleen antaa ne jotka hankkivat monta lasta, Suomessa jossa saa tienata perhanan hyvin jotta olisi varaa edes niihin kahteen lapseen. Suurimmalla osalla ei ole itse varaa, mutta silti hankitaan. Toimeentulo + yksilapsisuus ei onneksi huononna eväitä mitenkään.

Aika moni ainoa lapsi täällä kertoo surreensa ja kaivanneensa ssisaruksia. Mikä vitun oikeus teillä yhden lapsen tekevillä on vähätellä? Entäs jos ne ainoat lapset alkaa vähätellä niitä teidän hankalia sisarusduhteita? No, kyllä se siitä, menet ja otat Pirjoa kädestä kiinni niin olette kavereita.

[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 20:11"]

Miten ainoa lapsi oppii jakamaan ja käsittelemään riitoja? Ei mitenkään. Ensimmäinen kova riita parhaan ystävän kanssa voi olla masentava. Ja ainoa lapsi voi ottaa normaalin kinastelun kettuiluna. Lapsi kärsii siitä, eikä tajua missä on vika kun hän ei osaa jakaa, nahistella, väitellä ja sopia muiden lasten kanssa. Kyllä lapsen ainoaksi jättäminen tietoisesti on julmaa. Sekundäärinen lapsettomuus on sitten eri juttu. Tosin silloinkin voi harkita adoptiota tai hoitoja.

[/quote]

Sitä varten on olemassa muita lapsia. Niitä kutsutaan kavereiksi.

On aika harvinaista, että pieni lapsi ei ole ollenkaan päiväkodissa tai perhepäivähoidossa muiden lasten keskellä, jossa sitä jakamista sitten kivasti oppii. Aika kapeakatseinen kuule olet.

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 15:21"]Olen ainoa lapsi, ja kyllä olen aina kaivannut siskoa tai veljeä. Kaipuu ei häiritse elämää, mutta kateellinen olen kyllä isojen perheiden lapsille, varsinkin juhlapyhinä, kun kavereilla on isoja perhejuhlia ja minä vaan kökin vanhuudenhöperön äitini kanssa kahdestaan. Ehkä jos itse saan joskus lapsia, voin itsekin kokea kuuluvani jonnekin oikeasti. 
[/quote]

Tai sitten valittaisit kuinka joudut kykkimään vanhuudenhöperön äitisi (ei, ei se ole mihinkään menossa vaan hän olisi silti äitisi) ja tavalla tai toisella inhottavien sisarustesi kanssa. Kun ei osaa olla kiitollinen edes siitä mitä on.

Hui. Uskaltaakohan sitä enää kahvipöydässä sanoa olevansa ainoa lapsi ja että sisarukset olisi olleet toivottuja? Yhden lapsen vanhemmat käy raivolla kimppuun , vaikka omasta kokemuksesta puhuisi.

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 15:38"]

Kaikenlaista voi kaivata. Minä olisin toivonut isoveljeä, ja sitä, että vanhempani eivät olisi eronneet, vaikka olinkin heidän erotessaan jo aikuinen. Alamäki alkoi, kun nuorempi siskoni syntyi, vaikka rn tietenkään toivo, että hänkään olisi jäänyt syntymättä. Varmasti moni yksinhuoltajan lapsi toivoo, että heillä olisi myös se toinen vanhempi läsnä elämässä. Ja moni muu, että ne läsnäolevat vanhemmat eivät olisi väkivaltaisia alkoholisteja. Moni varmaan olisi mielellään varakkaammasta perheestä. Ja niin edelleen. Se, että sisarus tuntuisi ajatuksena kivalta ei tarkoita, että vanhemmilla olisi ollut joku velvollisuus hankkia sisarus. Eikä se välttämättä tekisi teitä yhtään onnellisemmiksi. Jos olette sellaisia ihmisiä, jotka märehtivät jatkuvasti tuollaisia ettekä elä sitä elämää, joka teillä on, niin mikään ei tee teistä onnellisempia.

[/quote]

Vähän itsekin epäilen, että nämä sisaruksia itkevät kanavoivat yleistä elämään tyytymättömyyttä tähän asiaan, koska sillä saataisiin siihen omaan tyytymättömyyteen helppo syy.

Jokaiselle annetaan omanlaisensa eväät. Minulla oli sisko, mutta myös väkivaltaiset vanhemmat. Kuinka moni sisaruksettomuuttaan sureva vaihtaisi tilannettaan kanssani? Ei varmasti moni.

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 09:10"]

Siksi, ettei olla valmiita miettimään sitä lapsen elämää kokonaisuutena. Useimmille ihmisille suku ja juuret ovat tärkeitä ja jos lapsia hankkii, täytyy miettiä sitä kokonaisuutta.

[/quote]

Niin. Mites, jos se näppärä kokonaisuus rikkoontuu esim. toisen ja molempien vanhempien ennenaikaiseen kuolemaan? Samoin se syntynyt sisarus voi kuolla esim. onnettomuudessa tai vakavaan sairauteen.

Mitään kokonaisuuksia on turha lähteä niin pitkälle pohtimaan, että miltä se elämä lapsen aikuisuudessa näyttää, koska on niin monta muuttujaa joihin kukaan ei voi vaikuttaa.

[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 22:33"]

Kyllä, minä kaipaan sisaruksia. Joka päivä. Lapsena en ehkä niinkään ajatellut asiaa, mutta aikuisena ajatus nousee pintaan. Lapsillani ei ole minun puoleltani tätejä, enoja tai serkkuja. Minulla ei ole veljen- tai siskonlapsia, joille olisin tärkeä. Ja joku sanoi että sitten riitelyn ja sopimisen taitoa harjoitellaan kavereiden kanssa... Eihän se niin mene. Kaveri etsii äkkiä uuden kaverin jos toinen käy ärsyttäväksi. Aina on sellainen hylätyksi tulemisen pelko.

[/quote]

Näitä pitäisi harjoitella myös vanhemman kanssa. Siinä on vanhemmat kyllä kämmänneet, mikäli lapsi pelkää riitelemistä hylätyksi tulemisen pelossa.

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 17:09"]

Tai sitten valittaisit kuinka joudut kykkimään vanhuudenhöperön äitisi (ei, ei se ole mihinkään menossa vaan hän olisi silti äitisi) ja tavalla tai toisella inhottavien sisarustesi kanssa. Kun ei osaa olla kiitollinen edes siitä mitä on.

[/quote]

Hupsu, en minä vanhuudenhöperöä äitiäni ole mihinkään heivaamassa. Vaan hänen lisäkseen haluaisin muutakin lähisukua ympärilleni. Minulla ei tavallaan ole sitä omaa "porukkaa" ollenkaan. Setiä, tätejä, serkkuja ei ole. Isä kuoli jo vuosia sitten ja äiti on dementoitunut, isovanhemmat kuolivat kauan ennen syntymääni. Kavereita juu löytyy, mutta he viettävät juhlapyhät perheidensä kanssa.

Nyt on sentään seurustelusuhde, josko tämä johtaisi vielä perheen perustamiseen jossain vaiheessa. Silti sellainen juurettomuus kyllä vaivaa :(

Mulla taas on 3 veljeä ja pienenä olin kateellinen kaverilleni kun oli ainoa lapsi ja heillä ollessa oli niin ihanan rauhallista leikkiä! Ihminen usein haluaa sitä mitä ei ole, lapsenakin. Toki olen aina rakastanut veljiäni ja tullaan toimeen nykyään todella hyvin, enkä vaihtaisi heitä mihinkään. Mutta jos minulla ei olisi koskaan ollut sisaruksia niin olisin ihan yhtä tyytyväinen ainoanakin lapsena.

Ehkä vanhemmat on päättäneet olla hankkimatta lisää lapsia ja eivät halua vastailla uteliaiden kyselyihin. Tuolla tavalla asia tulee kerralla selväksi. Eivät kaikki edes kaipaa sisaruksia. Miksi lasten kanssa pitäisi asiasta keskustella, jos ei sisaruksia tule, niin ei tule.

Olen myös ainoa lapsi. Olin hyvin onnellinen siitä! Jo lapsena olin aivan kauhuissani kuinka huonosti sisarukset toisiaan kohtelivat. En ikinä oppinut ilkeilemään tai haukkumaan toista kuten moni teki ja tekee edelleen sisaruksilleen.