Miesystäväni elättää ex-vaimoaan
Miesystäväni ex-vaimo asuu heidän kolmen yhteisen lapsensa kanssa heidän puoliksi omistamassaan asunnossa. Ero on astunut voimaan mutta ositusta ei ole tehty. Nainen on matalapalkkainen ja hänellä ei ole näiden lasten kanssa varaa asua omillaan, joten mies antaa heidän asua kodissaan ja maksaa vielä osan kuluista.Asunnosta on velkaa, josta mies maksaa nyt vaan korkoja. Lisäksi maksaa elatusmaksut lapsista ja kahden lapsen kalliit harrastukset yksin sekä käyttää melkein kaiken vapaa-aikansa tähän harrastukseen. Auton korjaamiset ja katsastukset maksaa myös. Itse en tahdo millään hyväksyä tätä tilannetta, tässä on muidenkin pitänyt eron jälkeen elää omillaan eikä lapsen isän rahoilla. Tämä tekee sen, että lasten isä asuu yksiössä, jonne ei lapset mahdu, eikä rahat riitä isompaan asuntoon kyseisestä syystä. Myös meidän yhteenmuutto ja asunnon ostaminen tuntuu mahdottomalta. Tilanne voi kestää jopa 7 vuotta, jollei tämä lasten äiti muuta sitä ennen jonkun miehen kanssa yhteen. Sittenkun lapsista kaksi on muuttanut omilleen, on äidillä yhden lapsen kanssa varaa muuttaa pienempään asuntoon. Itse ajattelisin, että asuvat siinä, jos kerran muuta vaihtoehtoa ei ole, mutta naisen elättäminen otettaisi huomioon vaikka sitten asuntoa myydessä, jollei hän pysty siitä nimellistä vuokraa maksamaan. Lapsilisät kuitenkin laitetaan säästöön tulevaisuutta varten. Mitä meiltä olette asiasta? Mitä olen ihmisten kanssa puhunut, on kanta ollut se, että he eivät ainakaan exän rahoilla edes haluaisi elää.
Kommentit (82)
Mies saa käyttää rahnansa ihan mihin haluaa, nimittäin, nimittäin ne ovat miehen omia rahnoja.
Että näin.
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 23:34"]
Mies maksaa korot, lainaa ei lyhennetä. Mies maksaa oman asuntonsa ja sen kulut, lisäksi kahden lapsen harrastukset kallistuvat koko ajan kun kasvavat ja pääsevät eteenpäin. Lisäksi elatusmaksut kolmesta lapsesta.
[/quote]
Eikö ap tuossa laittanut, että korot maksetaan ja lainaa ei lyhennetä?
Eli ex-vaimo asuu miehen siivellä ilman minkäänlaista maksua asumisesta ja saa siihen vielä elarit kaupan päälle. Hienoa! Kyllähän tämä varmasti av-mammoille passaa!
Ap:lle, sulla ei ole mitään velvollisuutta katsella omassa asunnossasi miestä ja sen tenavia. Ilmoita miehelle, että hoitaa jatkossa ne rakkauden hedelmänsä siellä yksiössään. Luulen, että aika nopeasti alkaa miehelläkin tulla järki päähän asumisjärjestelyjen osalta .
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 23:27"]Olen ollut tuollainen lapsi. Siitä asunnosta kyllä muodostui jonkinasteinen henkinen riippa, kun ei voinut olla ihan varma, kuinka kauan sitä voidaan pitää ja vaatiiko isä sitten heti myyntiä, kun muutan pois vai ei. Ja jotenkin se vanha elämäkin kummitteli siinä mukana, vanhassa kodissa. Meidän perheessämme näin jälkikäteen ajateltuna olisi freesi startti ollut parasta, vaikka sitten oltaisiinkin jouduttu äidin kanssa pahimmassa tapauksessa kaksioon.
[/quote]
Jos se "freesi startti" olisi ollut jonkin epämääräisen alueen homeisessa vuokramurjussa jossa olisit jakanut huoneen tai kaksion äitisi kanssa vielä teininäkin niin voi olla ettei se olisi sitten niin freesiä ollutkaan.
On se niin saatanan epäreilua kun nainen joutuu maksamaan suurimman osan hankinnoista. Yhyy. Korkeammat palkat kelpaa, mutta se on väärin jos joutuu niitä rahoja mieheen käyttämään. Miesten on toki edelleen tuettava pienituloisempia kumppaneitaan.
Kun on kerrankin mies joka oikeasti huolehtii lapsistaan. Niin eikös siihen pyyhällä paikalle wt av-lainen sotkemaan ja pilaamaan miehen lasten elämän! Miksi ihmeessä miehen pitäisi lapsensa hyvältä vaikka vaimon on laittanut vaihtoon?? Yhden lapsen kanssa on täysin erilaista elää kuin kolmen. Jollet voi ymmärtää miehen älykkyyttä hoitaa ja huolehtia omista jälkeläisistään, jätä se.
Tuollaiset wt akat pilaa ns. hyvinkin eron kun ollaan heti kärkkymässä toisen rahoja. Häpeä! Lapset olivat ennen sinua, kestä tai lähde.
Tässähän nyt ainoa ongelma on, että nainen joutuu käyttämään rahaa mieheen, tai ainakin se että mies ei millään tavalla pysty nostamaan naisen elintasoa. Eihän se nyt sovi.
Moni uusi naisystävä unohtaa sen tunteen joka isällä on ollut kun sai pienen vastasyntyneen nyytin käteensä, oman lapsensa. Ei se tunne siitä mihinkään katoa. Ne on sen miehen omia lapsia! Vaikka naisystävää rakastaa ja haluaa tämän kanssa jatkaa elämää, lasten etu kuitenkin on miehelle tärkein. Jos tässä tapauksessa lapsille on parasta asua omassa kodissaan niin valtava hatunnosto tälle iskälle joka sen mahdollistaa.
Ap, nosta kytkintä. Ajan myötä vain katkeroidut. Siinä ei ole mitään pahaa, että mies huolehtii lapsistaan, mutta ettekö oikeasti tajua, että tuossa kuviossa mies elättää exäänsä oman elintasonsa kustannuksella? Mies ei kykene maksamaan vanhan asunnon lainaa, maksaa pelkkiä korkoja. Hän pystyy maksamaan vuokraa yksiöstä, eli asuu niin ahtaasti, että lapsukaiset tuskin viihtyvät isänsä luona monta yötä putkeen. Mies on siis käytännössä pa.
myös ex on pa, koska hänkään ei ilmeisesti viestien perusteella maksa puolikkaastaan. Eli onko ex ollut tällainen perinteinen vaimo, joka on saanut puolikkaan asunnosta maksamatta mitään? Ja eron tultuakaan ei maksa? Miksi ihmeessä ositusta ei ole tehty? Ilmeisesti mies on myös tossukka tai sitten pettänyt exänsä aikoinaan niin pahasti, että rypee syyllisyydessä loppuikänsä, ja sekään ei ole hyvä lähtöasetelma uudelle parisuhteelle.
[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 12:10"]Tässähän nyt ainoa ongelma on, että nainen joutuu käyttämään rahaa mieheen, tai ainakin se että mies ei millään tavalla pysty nostamaan naisen elintasoa. Eihän se nyt sovi.
[/quote]
Miksi ap:n pitäisi kustantaa miehen asuminen? Sun mielestä ap:n pitäisi ostaa yhteinen asunto ja maksaa yksin sitä, kun samalla mies maksaisi taas ex-vaimonsa asumisen ja mies asuisi ilmaiseksi ap:n asunnossa?
Itse tekisin miehenä aivan samoin. Pitäähän sitä nyt lapsista pitää huolta. Eli kunnon mieheltä vaikuttaa, ei kannata tuomita siitä, että hoitaa hommat niin kuin ne kuuluu hoitaa.
Asia eikuulu sinulle pätkän vertaa. Joillakin miehillä on vielä moraali kohdallaan ja he haluavat huolehtia jälkeläisistään. Sinun kirjoituksestasi paistaa läpi ahneus. Ja taas kerran se niin tyypillinen av-mamma-asenne: kun kerran MINÄKIN, niin kyllä kaikkien muittenkin täytyy ...
Ystäväni mies löysi nuoremman ja vaati asunnon myyntiä heti. Teki ilmoituksen ja jäi odottamaan ostajaa. Ostajaapa ei tullut kahteen vuoteen ja tämän ajan tietenkin ex-vaimo ja kaikki 3 lasta asuivat asunnossa. Ekojen näyttöjen jälkeen mies antoi asunnon välittäjälle ja lopulta kävi niin että välittäjä otti aina suoraan yhteyttä ystävääni, hänelle kun näyttöajan tiedottamisesta oli enemmän hyötyä kuin ex.lle.
Pari vuotta meni, näyttöjä oli harvakseltaan ja nuorempi tyttöystävä hermostui, kun rahoja ei näkynyt. Hepä yhdessä keksi loistoidean, he pyytävät vuokraa asunnosta. Ja tietenkin takautuvasti. Asunnon koko oli reilu 1000 neliötä, kyllähän semmoinen 3000 e kuussa on realistinen vuokrasumma. Koska ystäväni tietenkin omisti asunnon puoliksi, tämä pariskunta pyysi 1500 e x 12 kk x 2 vuotta. Ja maksuaikaa antoivat tarvittaessa, korkoahan piti tietty maksaa. Ex-vaimo sanoi itsepähän läksit, ei hän mitään vuokraa maksa. Kuitenkin ystäväni maksoi kaikki asunnon kulut, mm yhtiövastikkeet, muut kulut. Ja isä ei ottanut yhtenäkään päivänä heitä luokseen kun muutamaksi tunniksi, joka toinen viikonloppu oli käytännössä pari h lauantaina, n kerran kuussa.
Elatusmaksuja hän lupasi maksaa kunnes nuorin pääsee ylioppilaaksi. Ne loppuivat heti kun tämä täytti 18 v, juuri samassa kuussa. Eikä tämän jälkeen ole antanut yhtään euroa, eikä eron jälkeen muutenkaan kuin elatusmaksut, mitkä määrättiin.
Lopulta asunto meni kaupaksi, hinnalla minkä ex-mies hyväksyi ja sen jälkeen nämä 2 ihmistä eivät ole ollleet missään tekemisissä toistensa kanssa.
Työkaverini joutui toisenlaiseen ratkaisuun. Hän muutti miehen omistamaan kotiin, kun ensimmäinen lapsi syntyi, myivät vanhan ja ostivat uuden jne kunnes 3 lasta oli syntynyt ja muuttivat upeaan omakotitaloon. Jossain vaiheessa vaan vaimo ei tajunnut sitä että talossa luki vain miehen nimi ja lainat olivat miehen nimissä. Mies löysi nuoremman ja ex-vaimo heitettiin pihalle. Lopulta piti mennä oikeuteen kun työkaverini ei voinut tajuta miksi hän on yli 10 v maksanut lainoja, korjannut, rakentanut, sisustanut ja yhtäkkiä hän ei omistanut mitään. No, mies oli lakimies ja tiesi mitä piti tehdä. Hän sai lopulta pienen summan omakotitalon arvosta mutta 3 lapsen yh-äitinä ei voinut ostaa asuntoa, muuttivat vuokralle. Muutama vuosi sitten joutui työttömäksi ja onneksi nyt sitten lapset ovat kaikki muuttaneet pois kotoa ja hän pääsi muuttamaan pieneen kotiin.
Liiton rahat loppu, ei työtä, kotina pieni yksiö.
Kaikki on mahdollista tässä maassa.
Ap kuulostaa siltä, että tämän miehen pitäisi lakata huolehtimasta lapsistaan = ei maksaa enää sinne asuntoa/harrastuksia. Sen sijaan ap:n mielestä olisi hyvä huomioida hänet ja hänen omat lapsetko? Missäs on ap:n ex mies rahoineen? Mitäs jos kysyisit sieltä rahaa? Harvinaisen fiksu mies kun huolehtii lapsistaan edelleen!!
[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 10:56"]
Mies saa käyttää rahnansa ihan mihin haluaa, nimittäin, nimittäin ne ovat miehen omia rahnoja.
Että näin.
[/quote]
Vitun spede. Olet niin väärässä. Kun miehellä on uusi nainen niin rahahanat menevät uudelle naiselle. Ei entisille kakaroille tai etenkään Ex-wifelle!
[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 12:13"]
Moni uusi naisystävä unohtaa sen tunteen joka isällä on ollut kun sai pienen vastasyntyneen nyytin käteensä, oman lapsensa. Ei se tunne siitä mihinkään katoa. Ne on sen miehen omia lapsia! Vaikka naisystävää rakastaa ja haluaa tämän kanssa jatkaa elämää, lasten etu kuitenkin on miehelle tärkein. Jos tässä tapauksessa lapsille on parasta asua omassa kodissaan niin valtava hatunnosto tälle iskälle joka sen mahdollistaa.
[/quote]
Hahhahhahhhaaa v*ttu mitä paskaa toi alkujuonto.
[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 13:43"]
Ap kuulostaa siltä, että tämän miehen pitäisi lakata huolehtimasta lapsistaan = ei maksaa enää sinne asuntoa/harrastuksia. Sen sijaan ap:n mielestä olisi hyvä huomioida hänet ja hänen omat lapsetko? Missäs on ap:n ex mies rahoineen? Mitäs jos kysyisit sieltä rahaa? Harvinaisen fiksu mies kun huolehtii lapsistaan edelleen!!
[/quote]
Puudeli, mikä on saatu rahoitusansaan kun on synkkänä hetkenään ajatellut lasten väitettyä parasta.
No mun ex-mies käyttää kaikki rahansa uuteen naiseen, ei maksa elareita, eikä tapaa lapsiaan, vaikka oltiin yhdessä melkein 20 vuotta. Mä joudun vielä makselemaan yksin meidän yhdessä ottamia velkoja, jotka ovat minun nimissäni valitettavasti. Tämäkö olisi ideaalitilanne ap:lle?
[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 14:52"]
No mun ex-mies käyttää kaikki rahansa uuteen naiseen, ei maksa elareita, eikä tapaa lapsiaan, vaikka oltiin yhdessä melkein 20 vuotta. Mä joudun vielä makselemaan yksin meidän yhdessä ottamia velkoja, jotka ovat minun nimissäni valitettavasti. Tämäkö olisi ideaalitilanne ap:lle?
[/quote]
Täydellisen oikea tilanne ex-vaimo ja ex-lapset ovat entistä elämää.Entisiä. Kuka niistä välittää, phyi.
[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 12:51"]
[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 12:10"]Tässähän nyt ainoa ongelma on, että nainen joutuu käyttämään rahaa mieheen, tai ainakin se että mies ei millään tavalla pysty nostamaan naisen elintasoa. Eihän se nyt sovi. [/quote] Miksi ap:n pitäisi kustantaa miehen asuminen? Sun mielestä ap:n pitäisi ostaa yhteinen asunto ja maksaa yksin sitä, kun samalla mies maksaisi taas ex-vaimonsa asumisen ja mies asuisi ilmaiseksi ap:n asunnossa?
[/quote]
Kyllähän tuo mies pystyy nytkin omat ruokansa ja vuokransa maksamaan. Mitään asuntoja noilla tuloilla ei tosin helposti aleta ostella. Mitä vikaa on siinä, että miehellä ei ole tuoda isoja summia pöytään?
Taitaa tilanne olla se että mies on koko ajan yksinään maksanut lainaa.