Uusin podcast piia ristikankankareen katoamisesta paljastaa jotain hyytävää Piian isästä.
Viimeisessä jaksossa isä kertoo ensimmäistä kertaa lyhyeksi jääneestä avioliitosta (5viikkoa) joka päätyy naisen itsemurhaan lääkkeillä heidän yhteisessä makuuhuoneessaan. Hän oli yrittänyt sitä jo suhteen alkuaikana epäonnistuneesti, mutta menettäen molemmat jalkansa junan alle. Mielestäni kauheinta ja hyytävintä tässä oli, että nainen oli kysynyt Piian isältä ja aviomieheltään Muurari Heikiltä, miksi hän ei kelvannut silloin kun hänellä oli vielä jalat?
Nainen josta puhutaan podcastissa nimellä Sirpa, oli 20 vuotta nuoremp aviomiestään ja Heikin sanoin, tuntenut tämän vauvasta asti. Tälle naiselle, muurari isä Heikki oli suhteen alkuaikoina ilmoittanut, että hän ei enää toista juoppohullua kestä, kuten oli Piian äiti Gunilla ollut.
Mä itse tein tästä johtopäätöksen, että tämä Sirpa masentui tästä ja yritti itsemurhaa junan avulla, menetti jalkansa ja oli riippuvainen näin Heikistä loppuelämänsä. Avioliittoa kesti 5 viikkoa päätyen itsemurhaan yhteisessä vuoteessa. Tässä Heikki isässä on podcastin kuunneltuani jotain todella outoa. Tulee mieleen joku ihme kiihko uskovais tyyppi joka julistaa itsensä profeetaksi, jota varten kaikki muut ihmiset ovat olemassa tai hyödyksi.
Mä mietin, miksi Heikki Ristikankare ylipäätään meni naimisiin kyseisen perhetutun kanssa, jonka on tuntenut vauvasta asti?
Mulla nousi karvat muutenkin pystyyn useammassa kohtaa podcastia.
Kommentit (298)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatte autoa sateisena lokakuun iltana/yönä. Ohitatte pysähtyneen auton. Pystytte näkemään rekisterikilven ja muistamaan sen vielä vuosienkin kuluttua. Erittäin uskottavaa. Suomalainen poliisi ainakin uskoo.😂
Niin, jos vielä näette että kyytiin nostetaan tajuttoman oloista ihmistä ja kykenette erottamaan että tyttöä, niin on sula mahdottomuus vilkaista rekkariin. Ei tulis mieleenkään.
Ihme ettei rekka suistunu ojaan, kun ehti noin tarkkaan kytätä mitä tiellä tapahtui.
Onko jossain mainittu että rekasta nähty tämä tapahtuma?
Se kirjeen lähettäjä Boråsista näki. Ajoi kuulemmaa rekkaa juuri tuona yönä.
Miten niin rekkaa? Missä niin sanotaan, linkkiä? Vai oletatko vain? Miksei voi olla henkilöauto?
Tätä minäkin ihmettelin. Itse muistelisin, että tuo "Tom" oli saapunut Ruotissta tuona yönä ja ajanut henkilöautolla kotikonnuilleen päin tms. Rekasta en muista mitään mainintaa.

No niin, tässä linkki josta näkyy sanasta sanaan tuo kirje: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/733cbd93-bc5a-4ecc-9374-9443715ec364
Eli ei tosiaan ole mitään mainintaa rekasta, tuo oli jonkun palstalaisen keksimä yksityiskohta. Rekisterinumeronkin hän oli saanut talteen ja auto ja sen omistaja löytyivät, mutta ei löytynyt näyttöä että olisivat liittyneet tapauksiin, joskin autoon liittyi henkilö joka oli aiemmin liitetty seksuaalirikoksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se pihassa olleen asuntovaunun katoaminen on myös outo kuvio. Poliisi ei sitä koskaan tutkinut. Se on voinut olla myös paikka, jonne mennään katsomaan toista TV:tä.
Miten asuntovaunu katosi? Haluan myös lukea tuon artikkelin/jutun/kommentin, jossa mainitaan tämä outo kuvio.
Merkillistä. Yritin googlata asiaa, mutten löytänyt sellaista lehtijuttua, vaikka olen sellaisen nähnyt, siis ihan painettuna. Joku kirjoitti aiemmin, että isä on myös jossain vaiheessa tunnustanut, mutta sitä ei ole dementian vuoksi voinut käyttää. Ja että siitäkin on ollut lehdissä ja nyt niitäkään ei löydy googlaamalla. Herää vähän kysymyksiä, että mitä aktiivista putsausta hakutuloksille on oikein tehty.
No tuossa on yksi maininta sellaisesta, se on ollut heillä vielä viikkoa aiemmin. Sittemmin siitä ovat luopuneet mutta poliisi ei ole sitä koskaan tutkinut. Minusta sekin pitäisi selvittää, minne se myytiin tai mitä sille tapahtui. Ja myös käyttää ruumiskoiria sen tutkimiseen. Vaikka aikaa onkin mennyt.
Mistä tiedät, ettei poliisi ole sitä koskaan tutkinut?
Olematonta tunnustusta?
Minä keskustelen asuntovaunusta, enkä tunnustuksesta. Mutta yhtä kaikki. Kumpaankaan ei ole pitävää lähdettä, asuntovaunuun eikä tunnustukseen. Toivottavasti meni perille.
Siis tuossa MTV3:n jutussa isä kertoo itse asuntovaunusta. Pitääkö etsiä vielä juttu, jossa hän kertoo siitä luopumisesta? Juttua seuranneille on tiedossa, että poliisi tutki kodin vasta 2018 koirien kanssa. Etsin kyllä sinulle linkit, jos on pakko. Tämä tän tason inttäminen herättää kysymyksiä, että onko tässä takana jotain isompaakin, joka ei saisi tulla ilmi. Sori mutta vaikutus on päinvastainen. Lieneekö sama ihminen, joka esittää, että isä on jehovantodistajuuden takia epäilty. > Mitäs sieltä paikallisesta jehovayhteisöstä oikein löytyy ja heidän omista oikeusjärjestelmästä.
Ensinäkin se että asuntovaunu katoaa, tai siitä luovutaan, on kaksi ihan eri asiaa. Edelleenkään tuohon asuntovaunun " katoamisen outoon kuvioon " ei varmasti löydy linkkiä, joten se siitä. Enkä valitettavasti ole sama ihminen joka esittää, että isä on jekkujen takia epäilty, joten sorit kans. Voin kysellä Heikiltä kasvotustenkin onko tulossa uusia haastatteluja jos haluan.
En minä ole väittänyt, että se on ”kadonnut”, vaan että siitä on luovuttu. Mutta on mielenkiintoista tuo tarve tulla sanomaan, että ei ole ”kadonnut”. Ilmeisesti siis todella tunnet Heikin ja siitä tämä hanakka puolustaminen. Ikävä kyllä Heikki on ollut tässä asiassa äänessä moneen otteeseen. Olisi kiinnostavampaa kuulla joskus esim. Piian koulukavereita tai vaikka sitä appea. Podcastissa toimittaja piti erikoisena, että kun hän haastatteli Teijoa, Heikki jäi ovensuuhun kuuntelemaan, mitä Teijo sanoo.
Kuulla vaikka sitä appea? Siis, Heikin appi vanhempaa, Gunillan isää? Ihanko tosissasi sanot noin? Eikö ole tullut mieleen vetää Heikin iästä sellaista johtopäätöstä, ettei varmasti enää ole elossa? Varsinainen sherlokki solmunen :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatte autoa sateisena lokakuun iltana/yönä. Ohitatte pysähtyneen auton. Pystytte näkemään rekisterikilven ja muistamaan sen vielä vuosienkin kuluttua. Erittäin uskottavaa. Suomalainen poliisi ainakin uskoo.😂
Niin, jos vielä näette että kyytiin nostetaan tajuttoman oloista ihmistä ja kykenette erottamaan että tyttöä, niin on sula mahdottomuus vilkaista rekkariin. Ei tulis mieleenkään.
Ihme ettei rekka suistunu ojaan, kun ehti noin tarkkaan kytätä mitä tiellä tapahtui.
Tai sitten hidasti vauhtiaan nähdäkseen paremmin, kun näki moisen tapahtuman.
Aika kaukaa erotti hahmon tytöksi ja rekkarinkin näki. Ei rekkaa niin vain hidasteta. Täyttä skeidaa koko tarina autosta.
Miten niin skeidaa? Autohan jäljitettiin ja kuuluneen seks.rikolliselle kuitenkin. Skeidaa siltä osin että joku lisäsi rekan juttuun. Vai haluaako joku tahallaan sekoittaa keskustelua.

Jossain dokkarissa (olikohan se juuri tämä podcast) oli, että poliisikin pitää sitä ennemmin harhautusyrityksenä. Mutta että sen kirjoittajalla on varmaan joku yhteys tähän katoamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatte autoa sateisena lokakuun iltana/yönä. Ohitatte pysähtyneen auton. Pystytte näkemään rekisterikilven ja muistamaan sen vielä vuosienkin kuluttua. Erittäin uskottavaa. Suomalainen poliisi ainakin uskoo.😂
Niin, jos vielä näette että kyytiin nostetaan tajuttoman oloista ihmistä ja kykenette erottamaan että tyttöä, niin on sula mahdottomuus vilkaista rekkariin. Ei tulis mieleenkään.
Ihme ettei rekka suistunu ojaan, kun ehti noin tarkkaan kytätä mitä tiellä tapahtui.
Tai sitten hidasti vauhtiaan nähdäkseen paremmin, kun näki moisen tapahtuman.
Aika kaukaa erotti hahmon tytöksi ja rekkarinkin näki. Ei rekkaa niin vain hidasteta. Täyttä skeidaa koko tarina autosta.
Miten niin skeidaa? Autohan jäljitettiin ja kuuluneen seks.rikolliselle kuitenkin. Skeidaa siltä osin että joku lisäsi rekan juttuun. Vai haluaako joku tahallaan sekoittaa keskustelua.
Ole hiljaa. Tom on Borås ajoi kuormaa Turusta itä-Suomeen. Keskiyöllä Piikkiön kaltaisessa tuppukylässä hän tunnisti hahmon tytöksi? Piialla oli samanlainen takatukka, jollainen oli muotia -80 luvulla. Farkkutakki ja farkut.

"Ole hiljaa." ?? Tarvitsetko erikoisasiantuntijaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo podcast on kyllä hemmetin typerä sana.
Keksi parempi.
Kuunnelma. Mutta koska sana on vanha ja suomenkielinen, ei sitä voi ilmeisesti käyttää.
T. Eri
Tehtiinkö kotitalossa tekninen tutkinta edes.

Tehtiin. Jopa pari vuotta sitten viimeksi.

Siis heti silloin maanantaina? Vai oliko dekkarit niin hienotunteisia ettei joka paikkaa syynätty millin tarkkuudella.
Piia yritti mennä mökille Jauhosaareen ja hukkui. Kävelymatka vastarannalle Piikkiön keskustasta on n. viitisen kilometriä. Rannasta olisi voinut lainata soutuveneen, niitä oli siellä 80-luvulla hylättynäkin.

Ei sitä aluksi pitkiin aikoihin tutkittu rikoksena. Ajateltiin tavallisena teinin karkumatkana.

Tervetuloa nykyaikaan.😁

Ilmankos tämä tapaus on vieläkin selvittämättä. Jenkeissä on toinen meininki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos Piia tuli kotiin myöhään yöllä mahdollisesti humalassa muiden lasten ollessa jo nukkumassa, ja tuli riita isän kanssa juopottelusta?
Lasten isä ja isoisä olivat saunomassa, kun Piia "katosi". Mikseivät ukot lähteneet heti tytön perään? Kyseessä kuitenkin tiukasti vahdittu perhetyttö, jonka elämää rajoitti uskonto.
En ota kantaa siihen, onko isä syyllinen vai ei – mutta on todella outoa, että teini lähtee ulos ilman lupaa, vieläpä isänsä näkemättä, eikä tämä soita lapsensa perään. Ei edes sen kaverin luo, jolle oletti Piian menneen, varmistaakseen että tämä on kunnossa. Tai sitten huutaakseen, kun Piia lähti sinne luvatta, kuten esim. omat vanhempani olisivat aivan varmasti tuollaisessa tilanteessa tehneet.
Oli 80-luku joo ja ihmiset ehkä liikkuivat vähän vapaammin, mutta kaikilla oli jo kotipuhelimet ja soittaminen oli helppoa. Ja, kuten mainittu, Piiaa vahdittiin normaalistikin tarkkaan.
Eli häntä vahdittiin liikaa muttei tarpeeksi?
On huono ihminen, joka ei saunassa istuessaan tiedä että teini-ikäinen ( liki 16 v.) lapsi pistäytyy ulos, ja hyökkää sieltä perään kyselemään?
Kuka tekee noin?Outoa on se, että ei ole soitettu sinne kaverin kotiin, jos nuori on lähtenyt suutuspäissään sanomatta mitään eikä ole itse ollut näkemässä sitä riitatilannetta ja missä mielentilassa lähti. Ainakaan sellainen ei ole hyvä vanhempi missään nimessä.
Tuohon aikaan ei ollut niin paljon vaaroja nuorilla kuin nykyään. Lapsia ei vahdittu niin paljon kuin nykyään.
60-luvun lapsi
Vierailija kirjoitti:
Piia yritti mennä mökille Jauhosaareen ja hukkui. Kävelymatka vastarannalle Piikkiön keskustasta on n. viitisen kilometriä. Rannasta olisi voinut lainata soutuveneen, niitä oli siellä 80-luvulla hylättynäkin.
Miks se olis menny kylmään mökkiin ilman ruokaa? Onkohan mökki tutkittu?
Vierailija kirjoitti:
En usko että se Pian äiti olisi kuollut tapaturmaisesti.
Nää poliisien "tutkimukset" on aivan syvältä, siinä yhessä dokkarissa kerrottiin kuinka yks sarjamurhaaja mies oli tappanu viisi miestä, joista kolme polttanut talon mukana
ja nämä kaikki 5 murhaa poliisi kirjasi joko 'onnettomuus'tai 'itsemurha'.
Jutut selvisi vuosia vuosikymmeniä myöhemmin kun tää tekijä tunnusti kaiken.Että nää itsemurhat ja onnettomuudet saman ihmisen ympärillä voi toden totta olla ihan jotain muuta kuin mihin nää poliusi"nerot" on päätyneet, laiskuuttaan.
Alkkikset on tapaturma-alttiita ja kuolevat herkemmin tappeluissa, onnettomukksissa, sairauksiin jne...
Todennäköisin syy on raiskarijengin suorittama raiskaus ja vahinkotappo. Piilottivat ruumiin ehkä veteen.