Uusin podcast piia ristikankankareen katoamisesta paljastaa jotain hyytävää Piian isästä.
Viimeisessä jaksossa isä kertoo ensimmäistä kertaa lyhyeksi jääneestä avioliitosta (5viikkoa) joka päätyy naisen itsemurhaan lääkkeillä heidän yhteisessä makuuhuoneessaan. Hän oli yrittänyt sitä jo suhteen alkuaikana epäonnistuneesti, mutta menettäen molemmat jalkansa junan alle. Mielestäni kauheinta ja hyytävintä tässä oli, että nainen oli kysynyt Piian isältä ja aviomieheltään Muurari Heikiltä, miksi hän ei kelvannut silloin kun hänellä oli vielä jalat?
Nainen josta puhutaan podcastissa nimellä Sirpa, oli 20 vuotta nuoremp aviomiestään ja Heikin sanoin, tuntenut tämän vauvasta asti. Tälle naiselle, muurari isä Heikki oli suhteen alkuaikoina ilmoittanut, että hän ei enää toista juoppohullua kestä, kuten oli Piian äiti Gunilla ollut.
Mä itse tein tästä johtopäätöksen, että tämä Sirpa masentui tästä ja yritti itsemurhaa junan avulla, menetti jalkansa ja oli riippuvainen näin Heikistä loppuelämänsä. Avioliittoa kesti 5 viikkoa päätyen itsemurhaan yhteisessä vuoteessa. Tässä Heikki isässä on podcastin kuunneltuani jotain todella outoa. Tulee mieleen joku ihme kiihko uskovais tyyppi joka julistaa itsensä profeetaksi, jota varten kaikki muut ihmiset ovat olemassa tai hyödyksi.
Mä mietin, miksi Heikki Ristikankare ylipäätään meni naimisiin kyseisen perhetutun kanssa, jonka on tuntenut vauvasta asti?
Mulla nousi karvat muutenkin pystyyn useammassa kohtaa podcastia.
Kommentit (298)
Vierailija kirjoitti:
Aika monelle Heikin lähipiirissä on käynyt kurjasti - vaimo, tytär, poika ja toinenkin poika vankilassa. Että sellainen Heikki.
Kunhan omaa spekua:
- gunilla heitettiin portaista kerrostalon ala-aulastako löytyi? Pahoinpideltiinkö? Tiesitkö jotain, oliko vaikka kerrottu ja piti suu tukkia?
-lentelijöitä piiakin portaista mystisesti?
Käsi oli jo samana syksynä paketissa?
(Kotiväkivaltaa kokeneet naisethan keksii lentäneensä portaista )
Jne. Törmäilleensä kaapinoviin.
Muistatteko netlixin PORRASMURHAT?
Oliko Piia ruumiina asuntovaunussa ensin? Siksi vaunu hävitettiin.
Oli 4 vrk aikaa keksiä jutut ja hävittää ruumis.
Omaa spekuu
Kakkosvaimo menikö junan alle? Ensimmäisen kuolemaan liittyykö epäselvyyttä?
Ehkä ukko onkin hyvin kontrolloiva määräilijä? Hehän yleensä myös väkivaltaisia.
Kunhan spekuloin.
Mietin, olisiko Heikki-isä nyt kuollut? Hän oli ilmeisen iäkäs jo tuon viimeisimmän podcastin aikaan.
🇺🇦🇮🇱
Monesta true crime podcastista voisi tehdä rikosilmoituksen. Eikö niin uskalleta tehdä vai eikö poliisi suostu ottamaan vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nikä se nimimerkki hullu-Sirpa oli minfossa? Mihin se on kadonnut?
Jalaton Sirpa kuoli jo joskus 2007 ja hullu Sirpa on kirjoittanut paljon vielä ainakin 2012 eli ei voi olla sama hlö.
Mitä tämä nimimerkki Sirpa kirjoitteli tuohon aikaan Piiasta? Jos Heikki yhdisti hänet jalaton Sirpaan? Onko Heikki aiemmin kertonut olleensa avioliitossa jalattoman kanssa? Hän on vuosien varrella antanut kumminkin haastatteluja. Tiesikö jalaton Sirpa jotain?
Tämäkin on outo tapaus.
Viimeisessä jaksossa isä kertoo ensimmäistä kertaa lyhyeksi jääneestä avioliitosta (5viikkoa)
Rakovaarasta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tämä tapahtumasarja on järjen vastainen. Riidellään kaukosäätimestä, sitten Pia suutuspäissään menee ulos ja katoaa.Luulisi, että Pialla oli ulos lähtiessään päämäärä. Olen saanut sen käsityksen, että alunperin ei ollut tarkoitus lähteä minnekään.
Kaukosäädinriitaa, ukosmenoa, katoamista ei välttämättä tosiaankaan ole tapahtunut.
Olemassa on Heikin kertomus Teijon kertomuksesta... Hessuhan oli saunassa ;)
Niin tämä on Teijon kertomaa, koska Heikki ei ole nähnyt riitaa, eikä Piian poistumista talosta farkkutakki päällä, sekä pieni käsilaukku mukana
Vierailija kirjoitti:
Se pihassa olleen asuntovaunun katoaminen on myös outo kuvio. Poliisi ei sitä koskaan tutkinut. Se on voinut olla myös paikka, jonne mennään katsomaan toista TV:tä.
Köyhällä perheellä asuntovaunussa toinen TV 80-luvulla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nikä se nimimerkki hullu-Sirpa oli minfossa? Mihin se on kadonnut?
Jalaton Sirpa kuoli jo joskus 2007 ja hullu Sirpa on kirjoittanut paljon vielä ainakin 2012 eli ei voi olla sama hlö.
Jospa Heikki piti heitä samana henkilönä? Osuiko Hullu Sirpa lähelle?
Vahva tunne että poliiseilla on taito spotata ristiriitaisuudet kuulusteltavien kertomuksista. Eikös poliisit, ihan krp:n tutkijoita myöten ole kuulustelleet Pian omaiset? Jos ei, niin olisipa erikoista.
Muistaakseni poliisi on myös antanut lausunnon, että omaisilla ei ole tekemistä Piian katoamisen kanssa.
Se, että veli tai veljet eivät ole oikein pärjänneet elämässään, saattaa johtua myös siitä että vanhempi veljistä tiedosti, että Piia lähti heidän riitansa seurauksena ja on kokenut ahdistusta siitä. Siellä on kuitenkin tuona iltana ollut useampi ihminen ja kuten tiedämme, tuollaista valhetta on aika vaikea kertoa loogisesti vuosikausia, toki se mahdollista on.
Profeetta niinkuin Ano Turtiainen joka ottaa käskyjä vastaan suoraan yläkerran Herralta.
Vierailija kirjoitti:
Kakkosvaimo menikö junan alle? Ensimmäisen kuolemaan liittyykö epäselvyyttä?
Ehkä ukko onkin hyvin kontrolloiva määräilijä? Hehän yleensä myös väkivaltaisia.
Kunhan spekuloin.
Mulle tuli myös kuva Heikistä aika luonnevammaisena ihmisenä. Vaikuttaa raskaalta persoonalta.
Lisäksi jos kaikki ympäriltä kuolevat, pistää se miettimään. Toki siis pojat varmasti ajautuivat huonoille teille ihan vain äitinsä ja Piian kohtaloiden takia, mutta isä ei ehkä parantanut tilannetta
Onko kuvia itsemurhasta sängyssä?
Vierailija kirjoitti:
Profeetta niinkuin Ano Turtiainen joka ottaa käskyjä vastaan suoraan yläkerran Herralta.
Onko yläkerran Herra kyykyssä ja profeetta suu auki selällään siinä alla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se pihassa olleen asuntovaunun katoaminen on myös outo kuvio. Poliisi ei sitä koskaan tutkinut. Se on voinut olla myös paikka, jonne mennään katsomaan toista TV:tä.
Köyhällä perheellä asuntovaunussa toinen TV 80-luvulla?
Olikohan köyhällä perheellä asuntovaunussa myös kuvausvalot ja videokamera?
No ei se nyt ihan niinkään ole, että tuolloin olisi kaikilla ollut lankapuhelimet. En tiedä siis, onko Ristikankareilla ollut puhelinta vai ei. Mutta vaikka nykyään jopa pikkulapsilla on puhelimet taskuissaan, ei tarkoita sitä, että tuolloin kaikilla olisi ollut lankapuhelimet. Ei ollut todellakaan kaikilla lankapuhelimia tuolloin.