Lue keskustelun säännöt.
Pettymys perinnön pienuudesta ennakko-odotuksiin nähden?
07.11.2021 |
Nyt sohaistaan ampiaispesää ja kysytään tätä: oletko ollut pettynyt perinnön pienuuteen, siis odotitko että olisit saanut enemmän? Itse petyin aikanaan kun odottamani perintö suli täysin kuolinpesän velkoihin. Odotin tätä vesi kielellä koska olin ihan hirveässä kusessa taloudellisesti. Unelmana oli, että olisin vapautunut perinnön ansiosta, mutta vainajan löperyyden vuoksi näin ei käynyt. Myönnän ihan suoraan, että olin hirviö ajatuksiltani, mutta sitä se pienipalkkainen työ yhdistettynä velkahelvettiin teettää ja en ollut oma itseni.
Muita? Olkaapa rehellisiä.
Kommentit (198)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se kirpaisi. Kaikkein eniten vielä oikein ärsytti, kun suomenruotsalaiselta hyvältä ystävältäni kuoli yhtä läheinen sukulainen samoihin aikoihin. Ystäväni kertoili "monisukupolvisesta" varallisuudesta, jota ennakkojärjestelyin siirtyi hänen ja hänen lastensa nimiin, miten kaikki oli hoidettu ajatuksella ja miten siellä ajateltiin tosi laajasti omaisuuden kartuttamista omalle suvulle.
No, minun vanhempani kuuluvat tähän "oman onnensa seppä ja minä käytän kaikki rahani eikä perinnöksi jää mitään" ryhmään. En nyt odottanutkaan mitään, mutta ihan älytön ero paistoi siinä. Toisen suku ajattelee varallisuuden tuoman turvallisuuden siirtoa ja minun suku vain sitä, ettei kukaan nyt saisi mitään ylimääräistä.
Että sinällään ei yllättänyt se tutkimus, missä suomenruotsalaisilla porskuttaa omaisuuden suhteen paremmin kuin suomalaisilla:D
Jos itse on perinyt sellaisen omaisuusmassan jonka tuotoilla voi elää niin silloin sen siirtoa seuraaville sukupolville on perusteltua.
.
Jos taas ei ole itsekkään perinyt niin ei mikään velvoita jättään perintöä.
.
Oma pieni perintöni oli aivan sellainen kuin arvelin.
olinhan itse ollut hoitamassa vanhempieni rahoja.
Siis helpompaahan sellaisen omaisuuden kerryttäminen olisi, kun se pysyisi suvussa. Ensin joku perii vähän, hänen perillisensä enemmän, hänen perillisensä taas enemmän jne. Varallisuus pidetään suvussa fiksujen järjestelyiden vuoksi.
Mutta täällä nyt vanhemmatkin ovat kateellisia lapsilleen eivätkä jätä perintöä saati että järjesteltäisiin omaisuutta uudelle polvelle järkevästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ollut missään tekemisissä alkoholisti-isääni. Oli kylläkin viimeiset 15-20 vuotta raittiina. Myönnän, että toivoin ukon kuolemaa, että saisin edes perinnön, kun isää en saanut.
Todella ikävä asenne. Teet vain hallaa itsellesi.
Varsinkin kun oli lopuksi raitis.
Mutta omapa on asiasi ja kun ei omakohtaista kokemusta.
Eiköhän se ongelma ole se ettei sitä omaisuutta ole kertynyt.
Ja itse tehdyt rahat saa jokainen käyttää miten haluaa.
Jokaisella meillä on vain yksi elämä elettävänä.
Suomalaisilla on ihmeellinen ajatustapa, että kun en itse saanut (saitpas, satojatuhansia perintönä, et vain halua muistaa) en jätä mitään lapsilleni, pärjätköön itse. Oi miksei, MIKSEI omien lastensa elämää haluta helpottaa? Miksi omat lapset koetaan melkeinpä vihollisiksi, ETTE mitään saa hmmpppffff, tienatkaa omat euronne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun isä kuoli vuonna 2012, oli omaisuutensa arvo 1 200 000 e. Äiti sai tästä puolet avio-oikeuden perusteella ja testamentilla loput, meille lapsille jäi lakiosan vaatiminen. Lapsia oli 3, joten jokaisen perintöosuus olisi ollut 200 000 e, lakiosa oli tästä puolet. Äidille jäi siten 900 000 e ja hän vakuutteli, että saamme perinnön sitten hänen jälkeensä.
Äiti kuoli keväällä, omaisuutta oli jäljellä alle 90 000 e eli äiti oli onnistunut hassaamaan ei-mihinkään yli 800 000 e. Sama minulle, mihin omaisuus meni, mutta kipeästi isän testamentti kuitenkin kirpaisi, siinä kun aikanaan sanottiin, että testamentti on tehty lasten parhaaksi, äiti osaa meitä paremmin pitää huolta omaisuudesta ja kasvattaa sitä.
Tässä herää kysymys, että miten noin valtavan summan voi käyttää ei mihinkään?
Eli mihin rahat menivät noin lyhyessä ajassa? Huijadiko joku ne?
En ole tuo kirjoittaja, mutta kyllähän 800 000e yhdeksässä vuodessa saa helposti menemään vaikka matkusteluun, remonttiin, autoon, kesämökin kunnostamiseen, huonekaluihin jne. Ei olisi ollenkaan hankalaa hassata tuollaista summaa kivaan elämään.
Helposti? Sehän tekisi 8000e kk tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No isän kohdalla tiesin ettei mitään tule. Juuri sen verran tuli perintöä, että sentään hautajaiset maksettiin sillä. Siitä jäi vain muutama satanen ylimääräistä.
Äidiltä pitäisi olla tulossa hiukan, mutta näyttää siltä että se haaskaa kaikki rahansa johonkin huijauksiin. Joten en viitsi odottaa häneltäkään enää mitään. Pessimisti ei pety.
Tietysti köyhänä duunarina toivoisin saavani jotain vähän. Edes muutama tonni. Se olisi minulle iso raha. Eikä mua hävetä sanoa sitä. Se on ainoa keino köyhälle saada ylimääräistä rahaa, kun pieni palkka menee kaikki elämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisilla on ihmeellinen ajatustapa, että kun en itse saanut (saitpas, satojatuhansia perintönä, et vain halua muistaa) en jätä mitään lapsilleni, pärjätköön itse. Oi miksei, MIKSEI omien lastensa elämää haluta helpottaa? Miksi omat lapset koetaan melkeinpä vihollisiksi, ETTE mitään saa hmmpppffff, tienatkaa omat euronne.
Tuon ajattelumallin vuoksi vain harva suku Suomessa on rikas. Muilla kolikon kerääminen alkaa joka sukupolven kohdalla nollasta. "MITÄÄN EN JÄTÄ...".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Petyin kun isäni ilmoitti, että jättää kaiken pojalleen ja pyysi ettemme sisareni kanssa hae lakiosuutta. On vielä elossa, eikä sillä rahaa ole, mutta satutti silti.
Vierailija kirjoitti:
Itse valmistan itseäni henkisesti, että kun isästä aika jättää on hän luultavasti testamentannut koko omaisuutensa veljilleni ja heidän lapsilleen. Olin jo nuorena se perheen musta lammas, tukea tai apua en saanut edes pyytämällä silloin kun olisin tarvinnut. Sittemmin välit ovat olleet hyvin etäiset.
Olen jo etukäteen päättänyt, että en aio vaatia lakiosaa jos ja kun minu ohitetaan testamentilla. Isäni itse heivasi minut elämästään ja luultavasti perinnöttä jättäminen tulee olemaan hänelle se viimeinen osoitus siitä että en ole osa hänen perhettään. Suotakoon se hänelle, vaikka kyllä se kirpaisee.
Ota se lakiosa vaikka kärsimyskorvauksena tai jotakin. Mutta ota se ja käytä niin kuin haluat. Ei isäsi siitä enää mitään tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisilla on ihmeellinen ajatustapa, että kun en itse saanut (saitpas, satojatuhansia perintönä, et vain halua muistaa) en jätä mitään lapsilleni, pärjätköön itse. Oi miksei, MIKSEI omien lastensa elämää haluta helpottaa? Miksi omat lapset koetaan melkeinpä vihollisiksi, ETTE mitään saa hmmpppffff, tienatkaa omat euronne.
No sepä se. Varsinkin kun omat vanhempani saivat aika hyvänkin perinnön. Jos ne olisi heti sijoitettu järkevästi, olisi saatu ne rahat poikimaan. Mutta ei, kaikki vain katosi johonkin. En edes ymmärrä mihin, kun mitään ei näkynyt, ei uutta autoa, mitään remonttia tai vastaavaa. Rahat vain katoilee kuin tuhka tuuleen vaikkei mitään ostella. Itselleni olisi pienikin perintö todella suuri apu, mutta tuskinpa on mitään tulossa. Näin se köyhyys periytyy.
Vierailija kirjoitti:
Itse valmistan itseäni henkisesti, että kun isästä aika jättää on hän luultavasti testamentannut koko omaisuutensa veljilleni ja heidän lapsilleen. Olin jo nuorena se perheen musta lammas, tukea tai apua en saanut edes pyytämällä silloin kun olisin tarvinnut. Sittemmin välit ovat olleet hyvin etäiset.
Olen jo etukäteen päättänyt, että en aio vaatia lakiosaa jos ja kun minu ohitetaan testamentilla. Isäni itse heivasi minut elämästään ja luultavasti perinnöttä jättäminen tulee olemaan hänelle se viimeinen osoitus siitä että en ole osa hänen perhettään. Suotakoon se hänelle, vaikka kyllä se kirpaisee.
Täällä myös narsistivanhemman syntipukkilapsi ja kaikki on menossa kultalapselle, testamentti on tehty ja asiaa hierottu naamaani varmaan satoja kertoja. Narsisti aikoo pitää huolen etten saa lakiosaa edes, se tapahtuu omaisuutta siirtämällä ja piilottamalla.
Vähän ärsyttää mutta ei auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun molemmat isovanhemmat erosivat jo ennen syntymääni. Molemmat mummot jättivät minullekin perintöä. Kumpikaan papoista ei jättänyt, myöskään vanhemmilleni jäi vähemmän kuin "piti". Toinen oli myynyt mökit ja maat ja hassannut rahat johonkin (ilmeisesti uuteen naiseen). Toinen oli laittanut rahansa uuden vaimon kanssa yhteiselle tilille ja sinnehän ne leskelle jäi sitten. Hienoa, isoisät, hienoa! On se jännä, että muna vie vanhuksiakin... tosin kummatkin ukot oli sellaisia, että eipä tavallaan yllättänyt . Olin kuitenkin pettynyt, sillä ajattelin loppuun asti, että olisivat testamentissaan jotenkin osoittaneet välittäneensä minusta, kuten mummot ja pari muuta sukulaista. Mutta ei.. eipä siinä mitään sitten.
Tämä oli etukäteen aavisteltavissa, joten ei ollut täydellinen yllätys.
Mummoni, joka jäi leskeksi jo 60-luvulla, hallitsi jakamatonta kuolinpesää äitin ja hänen sisartensa puolesta. Kuolinpesä myi 2000-luvun alussa n. 80.000 eurolla maata ja rahat laitettiin mummon hallinnoimalle tilille. Munmo kuoli 2010 ja kaikilta hänen tileiltään löytyi yhteensä 3000 e rahaa.
Arvattiin tämä jo aiemmin, koska mummon luona kulki kaiken maailman saarnamiehet lipevinä ja yksi serkuista kertoi mummon aina antavan "paljon rahaa" joululahjaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisilla on ihmeellinen ajatustapa, että kun en itse saanut (saitpas, satojatuhansia perintönä, et vain halua muistaa) en jätä mitään lapsilleni, pärjätköön itse. Oi miksei, MIKSEI omien lastensa elämää haluta helpottaa? Miksi omat lapset koetaan melkeinpä vihollisiksi, ETTE mitään saa hmmpppffff, tienatkaa omat euronne.[/quote
Olisiko se, kun lapset eivät pidä mitään yhteyttä? Ja eivät halua auttaa kun vanhemmat tulevat sairaiksi ja vanhoiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisilla on ihmeellinen ajatustapa, että kun en itse saanut (saitpas, satojatuhansia perintönä, et vain halua muistaa) en jätä mitään lapsilleni, pärjätköön itse. Oi miksei, MIKSEI omien lastensa elämää haluta helpottaa? Miksi omat lapset koetaan melkeinpä vihollisiksi, ETTE mitään saa hmmpppffff, tienatkaa omat euronne.
Tuon ajattelumallin vuoksi vain harva suku Suomessa on rikas. Muilla kolikon kerääminen alkaa joka sukupolven kohdalla nollasta. "MITÄÄN EN JÄTÄ...".
Tämän takia Suomessa ei kehity sellaista vanhan rahan kulttuuria, mikä ruotsalaisilla on.
Oma isäni ei perinyt satoja tuhansia, mutta maatilan kyllä. Sen myi sitten juuri ennen palvelutaloon joutumistaan, ja palvelutalossa asuminen poltti ne rahat ja lähes kaikki muutkin rahat.
Minulle jäi vanha lippalakki. Olen pitkäaikaistyötön, ja parikin kymppitonnia olisi ollut minulle valtava summa. Tajunnanräjäyttävä, jota olisin käyttänyt tai sijoittanut hyvin harkiten ja hitaasti.
Mutta näin tällä kertaa.
Itse perin mummoltani 10 tuhatta euroa. Se oli minulle käänteentekevää: sain maksettua kaikki luottokorttini, velkani ja opintolainani pois, minkä jälkeen minulle alkoi jäädä pienestä palkasta käteen ja elämä muuttui ihan erilaiseksi. Sen jälkeen en ole velkaantunut, ajattelen tätä viimeisenä palveluksena mummoltani ja vannoin oppineeni läksyni. Ja en ole ottanut velkaa enkä ota.
Vierailija kirjoitti:
Kun isä kuoli vuonna 2012, oli omaisuutensa arvo 1 200 000 e. Äiti sai tästä puolet avio-oikeuden perusteella ja testamentilla loput, meille lapsille jäi lakiosan vaatiminen. Lapsia oli 3, joten jokaisen perintöosuus olisi ollut 200 000 e, lakiosa oli tästä puolet. Äidille jäi siten 900 000 e ja hän vakuutteli, että saamme perinnön sitten hänen jälkeensä.
Äiti kuoli keväällä, omaisuutta oli jäljellä alle 90 000 e eli äiti oli onnistunut hassaamaan ei-mihinkään yli 800 000 e. Sama minulle, mihin omaisuus meni, mutta kipeästi isän testamentti kuitenkin kirpaisi, siinä kun aikanaan sanottiin, että testamentti on tehty lasten parhaaksi, äiti osaa meitä paremmin pitää huolta omaisuudesta ja kasvattaa sitä.
Tuollaista määrää rahaa ei ole helppo hävittää ilman että tilalle tulee rahanarvoista tavaraa, ellei ole lahjoittanut johonkin.
Vierailija kirjoitti:
Kun isä kuoli vuonna 2012, oli omaisuutensa arvo 1 200 000 e. Äiti sai tästä puolet avio-oikeuden perusteella ja testamentilla loput, meille lapsille jäi lakiosan vaatiminen. Lapsia oli 3, joten jokaisen perintöosuus olisi ollut 200 000 e, lakiosa oli tästä puolet. Äidille jäi siten 900 000 e ja hän vakuutteli, että saamme perinnön sitten hänen jälkeensä.
Äiti kuoli keväällä, omaisuutta oli jäljellä alle 90 000 e eli äiti oli onnistunut hassaamaan ei-mihinkään yli 800 000 e. Sama minulle, mihin omaisuus meni, mutta kipeästi isän testamentti kuitenkin kirpaisi, siinä kun aikanaan sanottiin, että testamentti on tehty lasten parhaaksi, äiti osaa meitä paremmin pitää huolta omaisuudesta ja kasvattaa sitä.
Äitisi sai tasinkona puolet heidän yhteenlasketusta omaisuudesta.
Sä sait vain lakiosan eli puolet siitä mitä tuossa vaiheessa "olisi kuulunut" sulle.
Eli oikeasti äitisi hassasi vain oman omaisuutensa ja sun isäsi perinnöstä laskennallisesti 70000€
-- Ärsyttää siis lähinnä ihmiset joiden mielestä lesken pitäisi säästää kituuttaa. Ne omat rahat hän sai kuin saikin ilman mitään mutinoita vaikkapa antaa mustalaisille.
Harmillista, ettei hän saanut tuota sinun/teidän perintöosuutta isäsi jälkeen säilytettyä - mutta perspektiivissä, hän humputteli kuitenkin "vain" 70000€.
Vierailija kirjoitti:
Petyin kun isäni ilmoitti, että jättää kaiken pojalleen ja pyysi ettemme sisareni kanssa hae lakiosuutta. On vielä elossa, eikä sillä rahaa ole, mutta satutti silti.
Haet toki lakiosuutta, se ei ole enää isäsi (joka on siinä vaiheessa kuollut) rahaa.
Isäsi teki moraalisesti väärin pyytämällä teiltä, ettette sitä hae.
Sen sijaan hän voi eläessään lahjoitella suosikkilapselleen lain puitteissa mitä tahtoo, myös käteistä, josta ei jää jälkeä.
Minä petyin ehkä vähäsen siihen, että käteisvaroja tai helposti realisoitavaa omaisuutta en perinyt juuri yhtään. Vanhempani olivat suoraan sanottuna aikamoisia kitupiikkejä koko elinaikansa, mutta ilmeisesti vanhoilla päivillä kuitenkin laittoivat rahaa haisemaan enemmän kuin mitä luulin. No, perin kuitenkin pienen omakotitalon omalla tontilla kasvukeskuksen kupeesta ja sain sen myytyä, mutta toki siitä oli melkoinen vaiva tyhjentämisen, myymisen jne osalta.