INFJ, kerro itsestäsi ja elämästäsi

Olen INFJ, tehtiin kerran työporukassa tämä testi ja olin ainoa joka tämän tuloksen sai. Olen tosi herkkä ihminen, ajattelen liikaa mitä muut ihmiset mahtavat pohtia, mietin hyvin usein "miksi tuokin käyttäytyy noin", minua vedätetään joskus ihan 6-0, olen arka (aina ollut), tykkään olla yksin mutta pystyn olemaan seurassakin ihan ok, tosin saatan puhua mitä sattuu, ajattelen aina muita ennen itseäni, vääryydet koen pahoina mutta olen huono niitä oikomaan, en ole hyvä puhumaan, esim. jos jotakin pitää perustella (näen kyllä kaikki asiat hyvin kirkkaana päässäni mutta ulosanti on surkea), haaveilen ja eläm välillä jossakin pilvilinnoissa, olen spontaani. Kumpa osaisin puoleni pitää paremmin :(

Tunnistan aika hyvin kuvailuistanne itseni. Olen testannut itseni eri MBTI-nettitesteillä INFJ:ksi. Sen lisäksi sitten tutustunut vähän teoriaan ja tehnyt myös funtioteorian mukaisia tekstejä ja saanut lopputulokseksi myös INFJ. Testejä olen tehnyt varmaan kymmenittäin. 

Olen lapsesta saakka ollut vähän erikoinen, enkä ole kokenut koskaan oikein kuuluvani mihinkään. Aivan kuin joku sanoi, kuin olisi jotain minun ja muiden välillä. Mutta muuri on ehkä liioittelua. Tuntuu, etteivät muut oikein ymmärrä. Tämän vuoksi olen ollut paljon yksin, kun muut ovat sosiaalistuneet ja jäänyt ulos porukasta. Olen myös jättäytynyt ulos piireistä, kun olen saanut aika selviä viitteitä siihen suuntaan, ettei minua haluta heidän seuraansa. Saan herkästi tuntemuksia ihmisistä ja usein nämä osoittautuvat oikeiksi. Yritän silti kohdata ihmisiä ennakkoluulottomasti. Tahdon uskoa, että kaikki ovat pohjimmiltaan hyviä. (Olen silti välillä aivan järkyttävän pessimistinen. Käyttäisin ehkä kuitenkin enemmän nimitystä pessimistinen realisti.)

Olen introvertti ja viihdyn paljon yksin, mutta sosiaalisessa tilanteessa voin olla hyvinkin äänekäs ja aloitteellinen. En toisaalta jaksa keskustella kovin paljona joistakin pinnallisista asioista, kuten esimerkiksi muodista jne. Kaipaan usein keskusteluun jotakin enemmän. Ja monet eivät sitten välttämättä jaksa keskustella ja mietiskellä asioita, "joilla ei ole mitään merkitystä" tai asioita pidetään "huuhaana". 

En toisaalta tiedä, olenko erityisen empaattinen ihminen. En nimittäin ole se, joka lähtee halailemaan muita. Totta kai asiat koskettavat minua ja tarjoan ihmisille tukea, mutta en ole se, joka on ensimmäisenä voivottelemassa. Suhtaudun mielestäni aika realistisesti asioihin ja yritän pysyä rauhallisena, jos muut tarvitset empatiaa. Monesti olen ollut tukija, jolle kerrotaan asioista, mutta mahdottomuuksiin sitä ei jaksa (nimimerkillä kuunnellut itsemurhaa hautovan puheita kuukauden ajan kello neljään asti aamuyöllä ja yrittänyt ylipuhua tämän hoitoon). Jotkut ihmiset uskoutuvat nopeasti vaikeista asioista. Siis sellaiset ihmiset, joihin en ole ajatellut olevan mitenkään erityisen syvää suhdetta. 

En esimerkiksi voi katsoa telkkarista ohjelmia, joissa mässäillään verellä, koska empatisoin liikaa ja tunnen osan siitä kivusta omassa kehossani. Ehkä tämä menee enemmän HSP:n puolelle. Jonka suhteen olen myöskin vähän epäileväinen. Olen saanut HSP-testeistä aika korkeita tuloksia, mutta minun on silti aika erikoista myötää olevani HSP. Näytän tunteeni ulospäin ja kasvojani voi lukea hyvin. Ihmisten mielialat tarttuvat minuun ja toisaalta minäkin saatan tartuttaa helposti muut. Välillä tuntuu, että toimin katalysaattorina.

Opiskelut ovat vielä kesken, mutta olen suuntautumassa opetusalalle. Toisaalta mietin, onko tämä nimenomainen opetusala juuri sitä, mitä haluan. Tältä minusta on tuntunut oikeastaan koko opintojen ajan, minkä puolesta olen suunnitellut tulevaa ainakin omassa päässäni pitemmälle, että opiskelisin sitten itselleni enemmän pätevyyttä.

Tiedän, mitä en halua elämältäni ja yritän toimia sen mukaan, kuten näen oikeana. Olen vakaa arvoiltani. Välillä jopa jääräpäinen, mutta harkitsen asioita hyvin tarkkaan ja yritän nähdä niiden eri puolet mutta toisaalta valita sen parhaimman mahdollisen reitin. Perfektionismitaipumuksia ja olen aivan älytön stressaaja. En osaa kertoa omista vahvuuksistani työhaastattelussa, koska jäädyn. Koen huonoa omanarvontunnetta. Minun on välillä vaikea luottaa itseeni, vaikka tiedän, että olen osaava, kykenevä ja pystyvä.
Ihastun todella harvoin ja silloin kun ihastun, uskon että kyseessä on se loppuelämä nsuhde. Tällä hetkellä olen ensimmäisessä suhteessani ollut yli 10 vuotta. Niin. Mitä muuta voisin itsestäni kertoa. Tuntuu, että päässäni ei ole hetken rauhaa, kun ajattelen jatkuvasti asioita.

Olen INFJ, nelikymppinen nainen. Melko ääripäässä introversio ja intuitio akseleilla. Testattu työhönottotestien yhteydessä tähän tyyppiin kuuluvaksi.

Työ: Olen it-alalla, koodaan. Työ ja ala ei sovi minulle luonnostaan pätkääkään. Pikkutarkkuus ja konemaisuus ahdistaa. Mutta olen tottunut, ja tätä aion tehdä eläkeikään asti, hyvä palkka kumminkin.

Kiinnostuksen kohteet: Luonto, eläimet, hengellisyys. Olen hengellisesti jonkinlainen mystikko, en mihinkään uskontoon kuuluva, mutta vaistoan pyhyyden ja hengen maailman vahvasti niin että en voi olla uskomatta. Minulla on ollut myös selvännäkemisen ja telepatian kokemuksia satunnaisesti.

Ihmissuhteet: En harrasta ;) Olen aika äärierakko. En mitenkään ujo tai ihmisarka kuitenkaan vaan päinvastoin. Äänekäs, tilani ottava, omanlaiseni. Mutta en juuri kaipaa ihmissuhteita ollenkaan, elän ja olen aina elänyt yksin, nautin rauhasta ja hiljaisuudesta.

Olenko törmännyt tosielämäsäs tyypin edustajiin? Kerran, exäni oli samanlainen. Se oli jotain ihan uskomatonta se yhteisymmärrys meidän välillämme. Melkein yliluonnollista laatua. Harmi vaan, että mies oli alkoholiongelmainen ja skitsofreenikko, joten parisuhteesta ei sitten sen enempää tullut. 

Herkkyys: Olen erittäin herkkävaistoinen, usein vaistoan toisten ihmisten olon ennen kuin he itse edes tietävät että sellainen on tulossa. Mutta toisaalta en ole perinteinen herkkis, vaan aika kovakin, sellainen jota ei vastoinkäymiset hetkauta helposti. Kummaa on, että empatian kautta minua voi liikuttaa esim. näkemäni lähimmäisen suru tai ahdistus ihan valtavasti, mutta itselle surua aiheuttavat tilanteet otan aika stoalaisen tyynesti, ajatellen että suru saa tulla ja mennä ajallaan.

Olen kolme kertaa tehnyt eri nettitestit esim. humanmetrics ja aina infj. Olen herkkä ja monesti tuntuu että vähän ulkopuolinen. En ole tyypillisesti riidoissa ihmisten kanssa mutta välissä on aina joku "seinä" (minun seinä sitten kai....) ja en tule kovin läheiseksi ainakaan nopeasti. Ja monesti jos ei pysty nopeaan toimintaan, niin jää rannalle (ainakin esim. koulussa aina hämmästytti miten tytöt pystyivät järjestelmällisesti kiinnittymään uusiin bestiksiin, kun itse vasta ihmetteli että mitäs tässä tapahtuu). Että usein siis tuntuu että en ole ihan menossa mukana.

Olen toki opiskellut ja töissä, eli kunnon kansalainen, mutta koska arkielämä jää etäiseksi, olen minäkin käyttänyt ihan liikaa elämästäni vaan ajatteluun/kuvitteluun. En ole aina ihan tyytyväinen siihen miten olen elänyt, mutta ehkä voin vielä parantaa....

Jatkan vielä edelliseen viestiini, että työskentelen alalla jossa sitten kaivan päivittäin sen ekstrovertin ja sanavalmiin puoleni käyttöön (olen opettaja) ja se toimiikin kyllä, mutta monesti on takki tyhjä työpäivän jälkeen. Vaikka kaikki onkin (yleensä) mennyt ihan hyvin. Eli sitten tuntuu vaikealta lähteä rakentamaan sitä oikeaa elämää, ilmoittautua harrastuksiin jne. Ja kun en niin jaksa tehdä, niin vähän suppeaksi käy elämä. Ja sitä voi sitten paikata sillä ajattelulla. Kierre valmis.

En usko että tunnen muita kaltaisiani. Koska en siis ole sellainen perinteinen  introvertti joka ei saa sanaa suustaan, mutta toisaalta siinä missä pirteä ekstovertti jatkaa tyytyväisenä päiväänsä töitten jälkeen erilaisilla menoilla ( ja on tietenkin jo järkevästi opiskeluaikana pariutunut pysyvästi lapsineen taloineen ja mökkeineen), niin minä taas hyydyn. Eli en ole oikein kumpikaan.

up

Vähän vanha topic mutta vastaan kuitenkin. Olen useasti testattu INFJ joka kuitenkin on ihan ENFJ rajalla. Tästä johtuen minulla on menestynyt ura liike-elämässä jossa toimin johtotehtävissä. En myöskään vaikuta introvertille koska tulen ulkoisesti kaikkien kanssa hyvin toimeen ja olen sosiaalinen sekä itsevarma.

Pinnan alla olen kuitenkin hirvittävän herkkä ja väsyn liikaan sosialisointiin helposti. Tarvitsen paljon aikaa yksin jotta voin miettiä, haaveilla ja ladata akkuja. Koko elämäni olen kokenut ulkopuolisuutta muiden seurassa. Tuntuu etten syvemmällä tasolla kohtaa ihmisten kanssa. En laske ihmisiä helposti lähelle, ihastun huonosti ja harvoin. Kun ihastun, se on koko elämän jatkuva tunne. Valitettavasti vedän puoleeni esim ENFP tyyppejä jotka lentävät kukasta kukkaan ja olen särkenyt sydämeni usein pahasti.

En pidä pinnallisista ihmisistä tai keskusteluista, viihdyn myös toisen ihmisen kanssa kahden paremmin kun isoissa seurueissa. Jos joudun tuntikausia olemaan isossa seurueessa ja puhumaan pinnallista soopaa saan ahdistuskohtauksen ja hauan pois.

Olen hyvä lukemaan ihmisiä ja näen pinnan alle, millaisia ihmiset oikeasti ovat vs mitä yrittävät olla. Tämä herkkyys on joskus raskasta parisuhteessa kun aistin toisen tunnetiloja liikaa.

Muut uskoutuvat minulle helposti ja usein joudun tahtomattanikin terapeutin rooliin. Pidän kyllä muiden auttamisesta mutta joskus ken että olisi kiva jos joku myös haluaisi auttaa minua eikä aina toisinpäin.

Koen olevani aika kompleksinen persoona jota ehkä kukaan voi täysin ymmärtää. Joskus yksinäistä tämä INFJ elämä

Olen kolmekymppinen INFJ, kolmen lapsen äiti joka opiskelee vasta nyt itselleen ammattia yliopistossa. Lapsuuteni oli hyvin vaikea ja siitä selviämiseen kului kymmenisen vuotta, jotta sain asiat järjesteltyä päässäni ja käsiteltyä rationaalisesti menneen. Olen tunteellinen ja intuitiivinen mutta nämä yllättivät testituloksissa kun olivat niin vahvoja. Teen päätökset aina järjellä joka kohdallani yhdistyy intuitiivisuuteen (päätökset kuitenkin oikein eli mitään arvailua en harrasta), pidän yksityiskohdista mutta on pakko ajatella laajemmin ja joustavuus menee 100 % rehellisyyden ohi toisinaan jotta ihmisten välinen harmonia säilyy paremmin. Minun hyvin vaikea sietää tulehtuneita ilmapiirejä ja varsinkin sellaisia, joissa yhtä kiusataan piikittelemällä, itseeni kohdistuva ilkeämielinen rivien välistä piikittely saa minut pois tolaltani. Olen introvertti ja rakastan omaa seuraani, haaveilen yksinäisistä hetkistä. Silloin avaan oven ja kuuntelen sadetta tai tuulta metsän puissa, sielu rauhoittuu. Olen henkinen ihminen mutta en hengellinen, en usko jumaliin.

Tulen toimeen melkeinpä kaikkien kanssa mutta ystävystyminen on vaikeaa. Joudun pakottamaan itseni tapaamaan myös samanhenkisiä mutta tapaamiset tuovat paljon energiaa ja piristystä kunhan saan itseni liikkeelle. Minulla on ystäviä joita tapaan harvoin, painajainen olisi kaverisuhde jossa olisi pakko nähdä useasti tai toinen loukkaantuisi. Opiskeluissa on ongelmallista kun en osaa, tai oikein välitäkään ryhmäytyä, ja pois jääminen tulkitaan kokonaan eroamiseksi. Minusta olisi mukavaa olla joskus yksin ja toisinaan palata porukkaan mutta tuijotetaan kuin sonni uutta veräjää, jos ei osallistu vähintään suurimpaan osaan kissaristiäisistä jotka koen ajanhukaksi. Huono puoleni on myös jääräpäisyys, kurssin muuttaminen on vaikeaa ja vaatii paljon työtä onnistuakseen. Toisaalta jääräpäisyyteni ja sitkeyteni takia olen saavuttanut paljon menestystäkin kun olen pitänyt tiukasti kiinni siitä minkä olen kokenut oikeaksi ympäristön painostuksesta huolimatta. Piirre on siis kaksisuuntainen tavallaan, hyvään ja huonoon suuntaan. Tunsin etenkin nuorena ja lapsena olevani outo ja erilainen, mutta vanhemmiten se on muuttunut positiiviseksi. Tämä kaikki on rikkaus enkä haluaisi enää olla ns. tavallinen.

Hitto te olette kaikki samanlaisia.

Niin herkkää ja intuitiivista ja vinkuvonkuvaikeaa tutustua kunnolla ihmisiin, tarvitaan Omaa Aikaa ja Yksinoloa päläpälä...

Ihme, että noinkin mittavalta vaikuttava erityissitäjatätä-naisten joukko kuitenkin sen perheen jostakin kaivaa ja tekee työtä opettajana.

Muutama vuosi takaperin perehdyin aiheeseen enemmän ja sitä kautta elämäni on helpottunut huomattavasti. Minussa ei ole vikaa, minä olen tällainen.

Tiedostan, että tarvitse rauhaa ja osaan sitä erikseen tarpeen tullen hakea. Olen myös oppinut "olemaan väärässä", toisin sanoen annan periksi, vaikka tiedän olevani oikeassa.

Suurin oivallus on kuitenkin ollut intuitioon luottaminen. Hyvin usein tulee tilanteita, joissa tiedän ennalta mitä joku minulta haluaa tai tulee pyytämään. On tullut eteen hämmentäviä tilanteita kun ojennan esineen mitä toinen on vailla, vaikka tämä ei ole sanonut mitään.

Näen usein ennalta muutaman askeleen päähän mitä on tapahtumassa. Tätä tapahtuu usein liikenteessä tyyliin, tuo tulee alle, tuo ei näe minua jne.

Havaitsen ympäristöä automaattisesti ja toisinaan havahdun siihen, että olen jo tekemässä jotain mitä pitää  tilanteessa tehdä.

infj testituloksena on ja pysyy kirjoitti:

Olen kolmekymppinen INFJ, kolmen lapsen äiti joka opiskelee vasta nyt itselleen ammattia yliopistossa. Lapsuuteni oli hyvin vaikea ja siitä selviämiseen kului kymmenisen vuotta, jotta sain asiat järjesteltyä päässäni ja käsiteltyä rationaalisesti menneen. Olen tunteellinen ja intuitiivinen mutta nämä yllättivät testituloksissa kun olivat niin vahvoja. Teen päätökset aina järjellä joka kohdallani yhdistyy intuitiivisuuteen (päätökset kuitenkin oikein eli mitään arvailua en harrasta), pidän yksityiskohdista mutta on pakko ajatella laajemmin ja joustavuus menee 100 % rehellisyyden ohi toisinaan jotta ihmisten välinen harmonia säilyy paremmin. Minun hyvin vaikea sietää tulehtuneita ilmapiirejä ja varsinkin sellaisia, joissa yhtä kiusataan piikittelemällä, itseeni kohdistuva ilkeämielinen rivien välistä piikittely saa minut pois tolaltani. Olen introvertti ja rakastan omaa seuraani, haaveilen yksinäisistä hetkistä. Silloin avaan oven ja kuuntelen sadetta tai tuulta metsän puissa, sielu rauhoittuu. Olen henkinen ihminen mutta en hengellinen, en usko jumaliin.

Tulen toimeen melkeinpä kaikkien kanssa mutta ystävystyminen on vaikeaa. Joudun pakottamaan itseni tapaamaan myös samanhenkisiä mutta tapaamiset tuovat paljon energiaa ja piristystä kunhan saan itseni liikkeelle. Minulla on ystäviä joita tapaan harvoin, painajainen olisi kaverisuhde jossa olisi pakko nähdä useasti tai toinen loukkaantuisi. Opiskeluissa on ongelmallista kun en osaa, tai oikein välitäkään ryhmäytyä, ja pois jääminen tulkitaan kokonaan eroamiseksi. Minusta olisi mukavaa olla joskus yksin ja toisinaan palata porukkaan mutta tuijotetaan kuin sonni uutta veräjää, jos ei osallistu vähintään suurimpaan osaan kissaristiäisistä jotka koen ajanhukaksi. Huono puoleni on myös jääräpäisyys, kurssin muuttaminen on vaikeaa ja vaatii paljon työtä onnistuakseen. Toisaalta jääräpäisyyteni ja sitkeyteni takia olen saavuttanut paljon menestystäkin kun olen pitänyt tiukasti kiinni siitä minkä olen kokenut oikeaksi ympäristön painostuksesta huolimatta. Piirre on siis kaksisuuntainen tavallaan, hyvään ja huonoon suuntaan. Tunsin etenkin nuorena ja lapsena olevani outo ja erilainen, mutta vanhemmiten se on muuttunut positiiviseksi. Tämä kaikki on rikkaus enkä haluaisi enää olla ns. tavallinen.

Hei haloo, sun kaltaisia on noin 4,5 miljardia tällä pallolla. Mistä te oikein revitte näitä suuruudenkuvitelmianne? Valot päälle nyt.

Te, jotka suututte siitä että ihmiset keskustelevat täällä persoonallisuuden piirteistä, erityisherkkyydestä ja omasta erilaisuuden kokemuksestaan, niin voisitteko käydä tekemässä tuon testin ja tulla kertomaan, mitä tyyppiä itse olette? Vilpittömästi kiinnostaa. Lisäksi kiinnostaa myös, mikä saa teidät reagoimaan noin voimakkaasti. 

Vierailija kirjoitti:

infj testituloksena on ja pysyy kirjoitti:

Olen kolmekymppinen INFJ, kolmen lapsen äiti joka opiskelee vasta nyt itselleen ammattia yliopistossa. Lapsuuteni oli hyvin vaikea ja siitä selviämiseen kului kymmenisen vuotta, jotta sain asiat järjesteltyä päässäni ja käsiteltyä rationaalisesti menneen. Olen tunteellinen ja intuitiivinen mutta nämä yllättivät testituloksissa kun olivat niin vahvoja. Teen päätökset aina järjellä joka kohdallani yhdistyy intuitiivisuuteen (päätökset kuitenkin oikein eli mitään arvailua en harrasta), pidän yksityiskohdista mutta on pakko ajatella laajemmin ja joustavuus menee 100 % rehellisyyden ohi toisinaan jotta ihmisten välinen harmonia säilyy paremmin. Minun hyvin vaikea sietää tulehtuneita ilmapiirejä ja varsinkin sellaisia, joissa yhtä kiusataan piikittelemällä, itseeni kohdistuva ilkeämielinen rivien välistä piikittely saa minut pois tolaltani. Olen introvertti ja rakastan omaa seuraani, haaveilen yksinäisistä hetkistä. Silloin avaan oven ja kuuntelen sadetta tai tuulta metsän puissa, sielu rauhoittuu. Olen henkinen ihminen mutta en hengellinen, en usko jumaliin.

Tulen toimeen melkeinpä kaikkien kanssa mutta ystävystyminen on vaikeaa. Joudun pakottamaan itseni tapaamaan myös samanhenkisiä mutta tapaamiset tuovat paljon energiaa ja piristystä kunhan saan itseni liikkeelle. Minulla on ystäviä joita tapaan harvoin, painajainen olisi kaverisuhde jossa olisi pakko nähdä useasti tai toinen loukkaantuisi. Opiskeluissa on ongelmallista kun en osaa, tai oikein välitäkään ryhmäytyä, ja pois jääminen tulkitaan kokonaan eroamiseksi. Minusta olisi mukavaa olla joskus yksin ja toisinaan palata porukkaan mutta tuijotetaan kuin sonni uutta veräjää, jos ei osallistu vähintään suurimpaan osaan kissaristiäisistä jotka koen ajanhukaksi. Huono puoleni on myös jääräpäisyys, kurssin muuttaminen on vaikeaa ja vaatii paljon työtä onnistuakseen. Toisaalta jääräpäisyyteni ja sitkeyteni takia olen saavuttanut paljon menestystäkin kun olen pitänyt tiukasti kiinni siitä minkä olen kokenut oikeaksi ympäristön painostuksesta huolimatta. Piirre on siis kaksisuuntainen tavallaan, hyvään ja huonoon suuntaan. Tunsin etenkin nuorena ja lapsena olevani outo ja erilainen, mutta vanhemmiten se on muuttunut positiiviseksi. Tämä kaikki on rikkaus enkä haluaisi enää olla ns. tavallinen.

Hei haloo, sun kaltaisia on noin 4,5 miljardia tällä pallolla. Mistä te oikein revitte näitä suuruudenkuvitelmianne? Valot päälle nyt.

1-3% väestöstä on tällaisia.

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka suututte siitä että ihmiset keskustelevat täällä persoonallisuuden piirteistä, erityisherkkyydestä ja omasta erilaisuuden kokemuksestaan, niin voisitteko käydä tekemässä tuon testin ja tulla kertomaan, mitä tyyppiä itse olette? Vilpittömästi kiinnostaa. Lisäksi kiinnostaa myös, mikä saa teidät reagoimaan noin voimakkaasti. 

Mua naurattaa toi "erityisyys".

Mielestäni on mielen köyhyyttä ja tyhmyyttä (ihan lapsuusiän jälkeen, ymmärrän että minä-keskeisyys kuuluu kehitykseen) kuvitella olevansa jotenkin niin erityinen ja erilainen ihminen. Monet meistä defenssinomaisesti vakuuttelemme itsellemme olevamme jotenkin uniikkeja lumihiutaleita, vaikka todellisuudessa erityisyksilöt ovat harvassa. Teini-ikäisenä monet, myös minä itse joskus, koin ulkopuolisuuden tunnetta ja ajattelin olevani jotenkin erityinen. Nykykielellä jopa erityisherkkä. Sitten kasvoin aikuiseksi ja tajusin että kyseessä on vain omaa minuutta suojeleva ajatusvirhe, sillä ihmiset ovat hyvin pitkälle kaikki samanlaisia. Jos erityisyksilöitä olisi yhtä paljon kuin ihmisiä jotka sitä kuvittelevat tavalla tai toisella olevansa, olisi maailma paljon parempi paikka ja ihmiskunta kehittyneempi.

Tämä oli ensimmäinen vastaukseni ketjuun, tapanani ei ole toisten jutuille naureskeli tai suuttuninen, vaikka ajattelisin eri tavalla. Nyt halusin vastata, koska kysyit. Muuten en olisi kirjoittanut mitään.

Olen ENTP tai ESTJ, kumpaakin siis saanut useaan otteeseen. Tunnistan itseni kummastakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka suututte siitä että ihmiset keskustelevat täällä persoonallisuuden piirteistä, erityisherkkyydestä ja omasta erilaisuuden kokemuksestaan, niin voisitteko käydä tekemässä tuon testin ja tulla kertomaan, mitä tyyppiä itse olette? Vilpittömästi kiinnostaa. Lisäksi kiinnostaa myös, mikä saa teidät reagoimaan noin voimakkaasti. 

Mua naurattaa toi "erityisyys".

Mielestäni on mielen köyhyyttä ja tyhmyyttä (ihan lapsuusiän jälkeen, ymmärrän että minä-keskeisyys kuuluu kehitykseen) kuvitella olevansa jotenkin niin erityinen ja erilainen ihminen. Monet meistä defenssinomaisesti vakuuttelemme itsellemme olevamme jotenkin uniikkeja lumihiutaleita, vaikka todellisuudessa erityisyksilöt ovat harvassa. Teini-ikäisenä monet, myös minä itse joskus, koin ulkopuolisuuden tunnetta ja ajattelin olevani jotenkin erityinen. Nykykielellä jopa erityisherkkä. Sitten kasvoin aikuiseksi ja tajusin että kyseessä on vain omaa minuutta suojeleva ajatusvirhe, sillä ihmiset ovat hyvin pitkälle kaikki samanlaisia. Jos erityisyksilöitä olisi yhtä paljon kuin ihmisiä jotka sitä kuvittelevat tavalla tai toisella olevansa, olisi maailma paljon parempi paikka ja ihmiskunta kehittyneempi.

Tämä oli ensimmäinen vastaukseni ketjuun, tapanani ei ole toisten jutuille naureskeli tai suuttuninen, vaikka ajattelisin eri tavalla. Nyt halusin vastata, koska kysyit. Muuten en olisi kirjoittanut mitään.

Olen ENTP tai ESTJ, kumpaakin siis saanut useaan otteeseen. Tunnistan itseni kummastakin.

Ei erityinen, vaan koko väestöön verrattuna harvinainen persoonallisuustyyppi.

Tutkimusten mukaan erityisherkkiä on noin viidennes väestöstä. Suomessa siis runsaat miljoona ihmistä. Eli kyllä erityisherkkiä on oikeastikin paljon. 

Tuo termi on ehkä huono, kun se tapaa nostattaa ihmisillä karvat pystyyn. Itse olen erityisherkkä ja olen sen takia kokenut koko elämäni ajan olevani jotenkin ulkopuolinen enkä ole sopinut joukkoon, vaikka olen yrittänyt. Minulla on aistiyliherkkyyksiä joita muiden on todella vaikea ymmärtää, ja sekin aiheuttaa ulkopuolisuuden tunnetta, kun en pysty vaikkapa olemaan tietyissä tilanteissa, kestämään kovaa meteliä tms. samalla tavalla kuin enemmistö vaan kuormitun ja väsyn. Tämä ei silti tarkoita, että jotenkin ratsastaisin "erityisyydelläni", vaan se että olen saanut tietää erityisherkkyydestä, on auttanut itseymmärryksessä ja on ollut tosi helpottavaa, että tälle asialle on nimi, eikä kyse ole siitä että olisin jotenkin muita huonompi. Tämä on vain yksi ominaisuus ja nykyään osaan järjestää arkeni sen mukaan.

Ihmetyttää vaan, kun tuntuu ettei näistä asioista saisi puhua. Täälläkin aina tullaan aihetta käsitteleviin ketjuihin huutamaan, että mitä te oikein kuvittelette olevanne. Kuitenkin tutkimusten mukaan osa ihmisistä ihan todella on erityisherkkiä eli aivojen jokin sellainen suodatin, joka enemmistöllä toimii, ei erityisherkällä toimi yhtä hyvin ja siksi kokee asiat voimakkaammin ja kuormittavammin kuin enemmistö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka suututte siitä että ihmiset keskustelevat täällä persoonallisuuden piirteistä, erityisherkkyydestä ja omasta erilaisuuden kokemuksestaan, niin voisitteko käydä tekemässä tuon testin ja tulla kertomaan, mitä tyyppiä itse olette? Vilpittömästi kiinnostaa. Lisäksi kiinnostaa myös, mikä saa teidät reagoimaan noin voimakkaasti. 

Mua naurattaa toi "erityisyys".

Mielestäni on mielen köyhyyttä ja tyhmyyttä (ihan lapsuusiän jälkeen, ymmärrän että minä-keskeisyys kuuluu kehitykseen) kuvitella olevansa jotenkin niin erityinen ja erilainen ihminen. Monet meistä defenssinomaisesti vakuuttelemme itsellemme olevamme jotenkin uniikkeja lumihiutaleita, vaikka todellisuudessa erityisyksilöt ovat harvassa. Teini-ikäisenä monet, myös minä itse joskus, koin ulkopuolisuuden tunnetta ja ajattelin olevani jotenkin erityinen. Nykykielellä jopa erityisherkkä. Sitten kasvoin aikuiseksi ja tajusin että kyseessä on vain omaa minuutta suojeleva ajatusvirhe, sillä ihmiset ovat hyvin pitkälle kaikki samanlaisia. Jos erityisyksilöitä olisi yhtä paljon kuin ihmisiä jotka sitä kuvittelevat tavalla tai toisella olevansa, olisi maailma paljon parempi paikka ja ihmiskunta kehittyneempi.

Tämä oli ensimmäinen vastaukseni ketjuun, tapanani ei ole toisten jutuille naureskeli tai suuttuninen, vaikka ajattelisin eri tavalla. Nyt halusin vastata, koska kysyit. Muuten en olisi kirjoittanut mitään.

Olen ENTP tai ESTJ, kumpaakin siis saanut useaan otteeseen. Tunnistan itseni kummastakin.

Ei erityinen, vaan koko väestöön verrattuna harvinainen persoonallisuustyyppi.

Kyllä tässä keskustelussa moni on puhunut nimenomaan omasta erityisyydestään, eikä harvinaisesta persoonallisuustyypistä.

Tein muuten kirjoitusvirheen, olen itse siis ENTP ja/tai ENTJ (ei ESTJ), eli kummatkin erittäin harvinaisia tyyppejä. Pitäisikö minunkin alkaa nyt leijua omalla spesiaalisuudellani?

Aargh taas nää erityiskusipäät jauhamassa itsestään kun ovat ah-niin erikoisia 😂 Viimeksi pari pv sit sama keskustelu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka suututte siitä että ihmiset keskustelevat täällä persoonallisuuden piirteistä, erityisherkkyydestä ja omasta erilaisuuden kokemuksestaan, niin voisitteko käydä tekemässä tuon testin ja tulla kertomaan, mitä tyyppiä itse olette? Vilpittömästi kiinnostaa. Lisäksi kiinnostaa myös, mikä saa teidät reagoimaan noin voimakkaasti. 

Mua naurattaa toi "erityisyys".

Mielestäni on mielen köyhyyttä ja tyhmyyttä (ihan lapsuusiän jälkeen, ymmärrän että minä-keskeisyys kuuluu kehitykseen) kuvitella olevansa jotenkin niin erityinen ja erilainen ihminen. Monet meistä defenssinomaisesti vakuuttelemme itsellemme olevamme jotenkin uniikkeja lumihiutaleita, vaikka todellisuudessa erityisyksilöt ovat harvassa. Teini-ikäisenä monet, myös minä itse joskus, koin ulkopuolisuuden tunnetta ja ajattelin olevani jotenkin erityinen. Nykykielellä jopa erityisherkkä. Sitten kasvoin aikuiseksi ja tajusin että kyseessä on vain omaa minuutta suojeleva ajatusvirhe, sillä ihmiset ovat hyvin pitkälle kaikki samanlaisia. Jos erityisyksilöitä olisi yhtä paljon kuin ihmisiä jotka sitä kuvittelevat tavalla tai toisella olevansa, olisi maailma paljon parempi paikka ja ihmiskunta kehittyneempi.

Tämä oli ensimmäinen vastaukseni ketjuun, tapanani ei ole toisten jutuille naureskeli tai suuttuninen, vaikka ajattelisin eri tavalla. Nyt halusin vastata, koska kysyit. Muuten en olisi kirjoittanut mitään.

Olen ENTP tai ESTJ, kumpaakin siis saanut useaan otteeseen. Tunnistan itseni kummastakin.

Ei erityinen, vaan koko väestöön verrattuna harvinainen persoonallisuustyyppi.

Kyllä tässä keskustelussa moni on puhunut nimenomaan omasta erityisyydestään, eikä harvinaisesta persoonallisuustyypistä.

Tein muuten kirjoitusvirheen, olen itse siis ENTP ja/tai ENTJ (ei ESTJ), eli kummatkin erittäin harvinaisia tyyppejä. Pitäisikö minunkin alkaa nyt leijua omalla spesiaalisuudellani?

En nyt ota kantaa muiden kirjoituksiin, mutta itse vastasin esitettyyn kysymykseen. Olisi mielenkiintoista tietää miten sinun persoonallisuustyyppisi ominaisuudet näyttäytyvät arjessasi.

Mulla on kotona tuollainen puoliso, joka saa aina MBTI:stä tulokseksi INFJ ja on myös Aronin testin mukaan erityisherkkä (minä teetin ja luin aiheesta). Valitettavasti vain on ymmärtämättömässä ympäristössä kasvanut ja huonosti tuettu ja kannateltu sellainen – herkän ja hauraan perusluonteen päällä on läjä persoonallisuushäiriöihin viittaavia piirteitä. Vanhemmat on yrittäneet sysiä urheiluharrastuksen pariin ja raahanneet baareihin, vaikka mielenkiinnonkohteet ovat ihan muualla ja lapsi piirtelee sisäkkäisiä kehiä. Mitään muutoksia, siis henkilökohtaisia, ei pysty tekemään. Ei voi tutustua uusiin ihmisiin, vaikka vanhat ihmissuhteet eivät täytä tarpeita, kotona siis on hyvin tarvitseva. On oppinut pitämään ylivirittyneisyyttä normaalina olotilanaan ja nukahtaa heti, kun toiminta lopahtaa, krooniset univaikeudet. Eikä tajua, että asialle pitäisi tehdä jotain, vaikka minä olen sanonut ja työpsykologi on koettanut herätellä. On kroonisesti ärtynyt ja reagoi helposti vihanpuuskilla. Hyvin, hyvin herkkä kaikenlaiselle arvostelulle, silloinkin kun ei arvostella. Siinä määrin intuitiivinen, että aina ei todellisuus oikein kelpaa. Varsinkin ihmissuhdeasioissa epärealistinen ja loukkaantuu, jos tämä tuodaan esiin. Ei kestä muiden vastoinkäymisiä, luultavasti koska poimii vaikutelman itseensä ja sitten se on omalle systeemille liikaa. Omat projektit ja työ saavat kaiken, kotiväelle jää vain rippeet. Aroniin viitaten meillä ei ole Machiavelli syvällä piilossa sisimmässä, kyllä se on ihan tuossa kirjahyllyssä esillä ja mielellään lukee siitä otteita, on lemppareita.

Ihminen ulkoisesti pärjää, mutta muut tässä lähellä eivät pärjää. Olen itse jo päätynyt päälääkärille, yksi tärkeä syy on tässä suhteessa kohtaamani henkinen väkivalta. Heittäkää nyt hyvät ihmiset vinkkiä, miten tällaisen ihmisen saa hoitamaan omaa mielenterveyttään!