Lue keskustelun säännöt.
Miksi nuoria ei enää kannusteta vakiintumaan nuorena?
05.11.2021 |
Useimmissa tapauksissa tiedossa olisi onnellisempi ja tasapainoisempi elämä, jos se elämänkumppani löytyisi viimeistään vähän päälle parikymppisenä. Itse elin jossain oudossa luulossa, että pariutuminen pitäisi hoitaa viimeistään päälle kolmekymppisenä vasta. Kuitenkin oikeasti siinä vaiheessa alkaa tulla jo kiire, jos sattuisikin ensi yrittämällä valitsemaan väärin, kuten itse tein.
T. N35+, pk-seutu
Kommentit (108)
Järkyttävän typerä kysymys, jonka taustalla on kamala ajatus.
Paras antaa ihmisten tehdä omat elämäntapaan ja parisuhteeseensa liittyvät valinnat ilman mitään ulkoapäin tulevaa palkkio-rangaistus -järjestelmää.
En voi arvostaa ihmisiä, jotka tekevät em. valintoja ulkoapäin tulevan vaikuttamisen (kannustamisen) kautta. Toivottavasti tuollaiset ei lisäännyt.
N40
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et sitten ajatellut asioita ihan itse... huoh. Säälittävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olisit nuorempana valinnut paremmin jos et yli 30-vuotiaana osannut?
Nuorempana on huimasti paremmin valinnanvaraa, kun on vielä miehiä vapaina ja itsekin mieluisampi kumppaniehdokas, kun on itse nuori. Mä en koskaan tajunnut sitä, kun olin nuori, eikä kukaan puhunut minulle vakavasti järkeä tai ohjannut parisuhdeyritelmissäni parempaan suuntaan.
Kaikki vain hymistelivät, kun päädyin yli viisikymppisen miehen kakkostyttöystäväksi seitsemän (!) vuoden ajaksi (hän oli ainoa miesystävä tai kumppanikaan ennen kuin täytin 30). Ja sama mies lemppasi minut "liian vanhana", kun 30 vuotta täytettyäni aloin kysellä yhteenmuuton ja perheenperustamisen perään.
T. Ap
Et sitten ajatellut asioita ihan itse... huoh. Säälittävää.
Ymmärrä että vastuu tuosta valinnasta on vain sinulla. Sinä valitsit olla kakkosnainen kaikki nuo vuodet sen sijaan että olisit sitä kunnon suhdetta hakenut.
Ei ollut vertailukohtia ja hän oli eka miesystäväni koskaan. Irtosuhteitakaan en ole harrastanut. Luulin, että jos alan sellaiseen suhteeseen, niin siinä ollaan loppuikä yhdessä, vaikka ikäeroa olikin reilusti. Olisin omasta puolestani vaikka edelleenkin hänen kanssaan yhdessä (nykyään hän on iältään melkein vanhusiässä), jos hän ei olisi pitänyt toista naista samaan aikaan ja huijannut. Vaan väärässäpä olin.
T. Ap
Minä en usko hetkeäkään, että olit reilusti vanhemman, varatun miehen kanssa suhteessa etkä itse tajunnut asiasta yhtään mitään. Et ole nainen vaan perjaintaiprovoa vääntävä mies.
En mä tajunnut sitä pitkään aikaan, siis moneen vuoteen. Eka epäilys tuli noin vuosi ennen eroamme, kun näin auton hanskalokerossa mainoskirjeen, jossa oli naisen nimi + miehen osoite. Kysyin siitä ja mies kiisti asian. Epäröin, mutta uskoin miestä. Olinhan ihastunut häneen ja luulin, että meidän välillä oli jotain aivan spesiaalia.
T. Ap
Ettekö te liikkuneet parina ulkona yhtään, ettekö tavanneet toistenne ystäviä ja perheitä? Luulisi, että sinun ystävät olisivat alkaneet kysellä, että milloinkas he tapaavat poikaystäväsi.
Ei tavattu koskaan toistemme perheitä tai ystäviä. Osin se liittyi siihen, kun ikäero oli niin suuri ja siihen aikaan suuren ikäeron suhteet olivat nykyaikaa paljon harvinaisempia. Käytiin joskus julkisilla paikoilla yhdessä, tosin aika salamyhkäistä se oli. En olisi mielellään saanut antaa pusua "julkisesti" ja sain kerran kritiikkiä siitä häneltä, kun joku hänen tuttunsa oli nähnyt meidät yhdessä Helsingin keskustassa. Yleensä tavattiin minun pienessä opiskelijakämpässäni. Hän asui isossa talossa, jonne siis en päässyt kuin pari kertaa monen vuoden aikana.
T. Ap
Ja sinun ystävätkö eivät koskaan kysyneet mitään poikaystävästäsi? Etkö sinä puolestasi nähnyt yhdenkään ystäväsi seurustelukumppania, koska et huomannut, että sinun suhteesi ei ole normaali?
Kysyivät, mutta vastasin ympäripyöreästi. Itsekin häpesin sitä ikäeroa. Minulla ei myöskään ole aikuisena koskaan ollut varsinaista ystäväpiiriä, vaan vain yksi ystävä. Ei ollut sosiaalista kontrollia tai kannustustakaan mihinkään fiksumpaan sitä kautta.
Parisuhteessa tai tapailusuhteessa olen ollut aina vahvasti sen miehen kontrollin ja mielipiteiden varassa, kun ei oikein ole ystäviä, kavereitakaan ja sukulaisetkin ovat passiivisia ja etäisiä.
Ei ole oikein ollut ketään, kenen kanssa peilata elämäntilannettani tai keskustella. Siis koskaan. Kukaan ei ole oikein herätellyt minua tajuamaan tilannetta tai puhunut järkeä minulle, jos olen päätynyt melkeinpä hyväksikäytettäväksi. Koko elämäni olen ollut verrattain yksinäinen.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei kai koskaan ole kannustettu pariutumaan. Se vain tapahtui ennen aiemmin, koska ihmiset olivat kypsempiä silloin.
Ei vaan ennen piti mennä naimisiin saadakseen seksiä, naisilla ei ollut hirveästi muita vaihtoehtoja kuin naimisiinmeno ja ihmiset kuolivat nuorempina joten asiat tehtiin aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
En ikinä suostu ottamaan naista riesakseni! Voisin harkita naisen ottamista riesakseni vain ja ainoastaan, jos hyötyisin naisesta jotenkin. Irtoseksi ja WFB-tytöt riittävät. Mies24
Mikä on WFB-tyttö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ikinä suostu ottamaan naista riesakseni! Voisin harkita naisen ottamista riesakseni vain ja ainoastaan, jos hyötyisin naisesta jotenkin. Irtoseksi ja WFB-tytöt riittävät. Mies24
Vastuuttoman poikasen ei kannatakaan vakiintua.
Senkun aloitat itse sen kannustamisen, etkä vaan puhu täällä asiasta.
Jos olisin vakiintunut tosi nuorena niin elämäni olisi varmasti ihan p*rseestä nyt. Löysin ihan täydellisen miehen 28-vuotiaana ja menemme ensi kesänä, 32-vuotiaana, naimisiin. Jos olisin mennyt naimisiin poikaystävän kanssa, jonka kanssa olin 20-vuotiaana niin huhhuh...