Miksi nuoria ei enää kannusteta vakiintumaan nuorena?

Vierailija kirjoitti:

Ei voi päättää itse, koska sattuu tapaamaan sen oikean, vai tapaako ollenkaan. Se on puhdasta sattumaa, ei siihen kannustukset vaikuta.

Kannustaminen vaikuttaa siihen, uskaltaako ylipäätään alkaa elämään elämäänsä ja yrittämään edes parisuhdetta. Totta kai se vaikuttaa. Toki se pariutuminen on sattumaa, mutta sitä sattumaa ei pääse edes kokeilemaan ilman kannustusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olisit nuorempana valinnut paremmin jos et yli 30-vuotiaana osannut?

Nuorempana on huimasti paremmin valinnanvaraa, kun on vielä miehiä vapaina ja itsekin mieluisampi kumppaniehdokas, kun on itse nuori. Mä en koskaan tajunnut sitä, kun olin nuori, eikä kukaan puhunut minulle vakavasti järkeä tai ohjannut parisuhdeyritelmissäni parempaan suuntaan.

Kaikki vain hymistelivät, kun päädyin yli viisikymppisen miehen kakkostyttöystäväksi seitsemän (!) vuoden ajaksi (hän oli ainoa miesystävä tai kumppanikaan ennen kuin täytin 30). Ja sama mies lemppasi minut "liian vanhana", kun 30 vuotta täytettyäni aloin kysellä yhteenmuuton ja perheenperustamisen perään.

T. Ap

Ymmärrä että vastuu tuosta valinnasta on vain sinulla. Sinä valitsit olla kakkosnainen kaikki nuo vuodet sen sijaan että olisit sitä kunnon suhdetta hakenut.

Ei ollut vertailukohtia ja hän oli eka miesystäväni koskaan. Irtosuhteitakaan en ole harrastanut. Luulin, että jos alan sellaiseen suhteeseen, niin siinä ollaan loppuikä yhdessä, vaikka ikäeroa olikin reilusti. Olisin omasta puolestani vaikka edelleenkin hänen kanssaan yhdessä (nykyään hän on iältään melkein vanhusiässä), jos hän ei olisi pitänyt toista naista samaan aikaan ja huijannut. Vaan väärässäpä olin.

T. Ap

Minä en usko hetkeäkään, että olit reilusti vanhemman, varatun miehen kanssa suhteessa etkä itse tajunnut asiasta yhtään mitään. Et ole nainen vaan perjaintaiprovoa vääntävä mies.

En mä tajunnut sitä pitkään aikaan, siis moneen vuoteen. Eka epäilys tuli noin vuosi ennen eroamme, kun näin auton hanskalokerossa mainoskirjeen, jossa oli naisen nimi + miehen osoite. Kysyin siitä ja mies kiisti asian. Epäröin, mutta uskoin miestä. Olinhan ihastunut häneen ja luulin, että meidän välillä oli jotain aivan spesiaalia.

T. Ap

Ettekö te liikkuneet parina ulkona yhtään, ettekö tavanneet toistenne ystäviä ja perheitä? Luulisi, että sinun ystävät olisivat alkaneet kysellä, että milloinkas he tapaavat poikaystäväsi.

Ei parisuhde ole ihmiselle mikään perustarve kuten syöminen, juominen ja nukkuminen.

Eli parisuhde ei ole ihmiselle luonnollinen asia vaan se on elämäntyyli kuten myös sinkkuus.

Yhteiskunta ei enää niin paljon ohjaile ihmisiä parisihteisiin joten tietenkin sinkkuus lisääntyy ja erot lisääntyy.

Parisuhde on aikalailla yhteiskunnan määrittele asia ihan yhtälailla kuin vaikka verojen maksaminen tai tietyt käyttäytymismuotit ihmisille.

Ei missään nimessä mitää pakkonaintia Suomeen.

Olen myös ikisinkku ja reilu 30 ikää.

Miksi pitäisi pariutua jos ei ole tavannut sitä oikeaa. Itse tapasin vasta 28v ja kannatti odottaa etten vain tyytynyt johonkin

Voi kun se olisikin niin yksinkertaista. Tässä vielä etsitään ja odotellaan sitä ensimmäistä kumppania kenen kanssa vakiintua. Ikää kohta 40.

Vierailija kirjoitti:

Siis jollekin ihmettelijälle tiedoksi: eka oikea parisuhde oli päälle kolmekymppisenä, mutta tapailin luonani seitsemän vuotta samaa iäkästä miestä sitä ennen. Sekin oli virhe minulta, mutta kukaan ei neuvonut minua toimimaan toisin.

Se suhde oli aivan absurdi ja epäreilu muutenkin: en esim. saanut koskaan soittaa sille miehelle ja kävin hänen luonaan kylässä vain 3 krt / 7 vuoden aikana. Viimeisellä kerralla noista yövyin hänen pyynnöstään autotallissa (!). En siis päässyt edes taloon sisään. Se kyllä söi itsetuntoani ja ihmettelin, miksi se suhde oli niin kuluttava. Miehen toinen suhde kävi ilmi vasta vähän ennen eroamme.

T. Ap

Mitä ihmettä sinulle olisi pitänyt sanoa jos et itse tajunnut ettei tuo ole normaali suhde?

Tämä toimikoon opetuksena ettei kannata nuorena yrittää pariutua vaan mielummin oppii millaisia normaalit parisuhteet on ja itse kasvaa vakaaksi ihmiseksi, sen jälkeen vasta kannattaa alkaa harkita vakavaa suhdetta.

Ap olisi välttynyt kaikelta jos ei olisi nuorena ylittänyt suhdetta.

Harvinaisen typerä aloitus. Ei olisi tullut mieleenkään alkaa seurustelemaan ihan van sen takia nuorena, että joku siihen kannustaa. Ihan itse tein kaikki päätökset ja elin nuoruuteni niinkuin huvitti. Vapaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kiire mihin?

Esim. perheen perustamiseen. Myönnän, että minulle ajatus perheen perustamisesta oli kaukainen ennen kuin täytin noin 30 vuotta. Sitten pitikin alkaa etsiä kumppania hätäisesti ja siinä vaiheessa ne parhaat miehet olivat jo varattuja. Kunpa joku olisi puhunut minulle järkeä ajoissa.

T. Ap

Ne "parhaat" miehet on tulossa toiselle kierrokselle, vielä ehtii käydä kimppuun, niillä taitaa olla jo isot lapset. Peräkämmarin poikia on tosin vapaana pilvin pimein.

Parhaat miehet eivät eroa, eikä itseään kunnioittava lapseton nainen ota miestä, jolla on jo lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kiire mihin?

Esim. perheen perustamiseen. Myönnän, että minulle ajatus perheen perustamisesta oli kaukainen ennen kuin täytin noin 30 vuotta. Sitten pitikin alkaa etsiä kumppania hätäisesti ja siinä vaiheessa ne parhaat miehet olivat jo varattuja. Kunpa joku olisi puhunut minulle järkeä ajoissa.

T. Ap

Ne "parhaat" miehet on tulossa toiselle kierrokselle, vielä ehtii käydä kimppuun, niillä taitaa olla jo isot lapset. Peräkämmarin poikia on tosin vapaana pilvin pimein.

Parhaat miehet eivät eroa, eikä itseään kunnioittava lapseton nainen ota miestä, jolla on jo lapsia.

Miten toisen ihmisen lapset liittyvät itsensä kunnioittamiseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olisit nuorempana valinnut paremmin jos et yli 30-vuotiaana osannut?

Nuorempana on huimasti paremmin valinnanvaraa, kun on vielä miehiä vapaina ja itsekin mieluisampi kumppaniehdokas, kun on itse nuori. Mä en koskaan tajunnut sitä, kun olin nuori, eikä kukaan puhunut minulle vakavasti järkeä tai ohjannut parisuhdeyritelmissäni parempaan suuntaan.

Kaikki vain hymistelivät, kun päädyin yli viisikymppisen miehen kakkostyttöystäväksi seitsemän (!) vuoden ajaksi (hän oli ainoa miesystävä tai kumppanikaan ennen kuin täytin 30). Ja sama mies lemppasi minut "liian vanhana", kun 30 vuotta täytettyäni aloin kysellä yhteenmuuton ja perheenperustamisen perään.

T. Ap

Ymmärrä että vastuu tuosta valinnasta on vain sinulla. Sinä valitsit olla kakkosnainen kaikki nuo vuodet sen sijaan että olisit sitä kunnon suhdetta hakenut.

Ei ollut vertailukohtia ja hän oli eka miesystäväni koskaan. Irtosuhteitakaan en ole harrastanut. Luulin, että jos alan sellaiseen suhteeseen, niin siinä ollaan loppuikä yhdessä, vaikka ikäeroa olikin reilusti. Olisin omasta puolestani vaikka edelleenkin hänen kanssaan yhdessä (nykyään hän on iältään melkein vanhusiässä), jos hän ei olisi pitänyt toista naista samaan aikaan ja huijannut. Vaan väärässäpä olin.

T. Ap

Minä en usko hetkeäkään, että olit reilusti vanhemman, varatun miehen kanssa suhteessa etkä itse tajunnut asiasta yhtään mitään. Et ole nainen vaan perjaintaiprovoa vääntävä mies.

En mä tajunnut sitä pitkään aikaan, siis moneen vuoteen. Eka epäilys tuli noin vuosi ennen eroamme, kun näin auton hanskalokerossa mainoskirjeen, jossa oli naisen nimi + miehen osoite. Kysyin siitä ja mies kiisti asian. Epäröin, mutta uskoin miestä. Olinhan ihastunut häneen ja luulin, että meidän välillä oli jotain aivan spesiaalia.

T. Ap

Ettekö te liikkuneet parina ulkona yhtään, ettekö tavanneet toistenne ystäviä ja perheitä? Luulisi, että sinun ystävät olisivat alkaneet kysellä, että milloinkas he tapaavat poikaystäväsi.

Ei tavattu koskaan toistemme perheitä tai ystäviä. Osin se liittyi siihen, kun ikäero oli niin suuri ja siihen aikaan suuren ikäeron suhteet olivat nykyaikaa paljon harvinaisempia. Käytiin joskus julkisilla paikoilla yhdessä, tosin aika salamyhkäistä se oli. En olisi mielellään saanut antaa pusua "julkisesti" ja sain kerran kritiikkiä siitä häneltä, kun joku hänen tuttunsa oli nähnyt meidät yhdessä Helsingin keskustassa. Yleensä tavattiin minun pienessä opiskelijakämpässäni. Hän asui isossa talossa, jonne siis en päässyt kuin pari kertaa monen vuoden aikana.

T. Ap

Vakiintuminen on turhanpäivästä.

M24

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei voi päättää itse, koska sattuu tapaamaan sen oikean, vai tapaako ollenkaan. Se on puhdasta sattumaa, ei siihen kannustukset vaikuta.

Kannustaminen vaikuttaa siihen, uskaltaako ylipäätään alkaa elämään elämäänsä ja yrittämään edes parisuhdetta. Totta kai se vaikuttaa. Toki se pariutuminen on sattumaa, mutta sitä sattumaa ei pääse edes kokeilemaan ilman kannustusta.

Miksi siihen vaadittaisiin kannustusta? Ja millaista? Koko suku seisoo vieressä, taputtaa käsiään tahdissa ja huutaa ”pariutukaa, pariutukaa, pariutukaa!” xD

Minä vakiinnuin nuorena sen ensimmäisen kanssa. Nyt olen tyytyväinen, kun omat lapseni eivät ole vakiintuneet sen ensimmäisen kanssa. Molemmilla nyt selvästi heille paremmin sopivat puolisot kuin ensimmäisessä suhteessa. Eräs terapeutti sanoi, että jokaisen pitäisi kokea ennen vakiintumista se, että tulee sekä jätetyksi että jättää. Se on kasvattavaa. Minä jouduin eroamaan siitä nuoruuden ihastuksestani, että henki säilyisi. Terveys ehti joksikin aikaa mennä, mutta nyt kaikki on hyvin.

Vakiintuminen edellyttää sellaisia olosuhteita, että vakiintuminen on ylipäätään mahdollista. Ethän sä nuorena voi olla varma edes siitä, mihin pääset ylipäätään opiskelemaan. Miksi vakiinnuttaa elämänsä Oulun seudulle, jos saakin opiskelupaikan Tampereelta? Sama sitten valmistumisen jälkeen eli ensin pitää muuttaa alueelle, jossa omalla koulutuksella on mahdollista työllistyä. Jos tarkoitit vakiintumisella vain parisuhdetta, niin parisuhteessa on sitten kaksi, joiden pitää pystyä vakiinnuttamaan oma elämänsä. Nuorena ei tuppaa kaukosuhteet kestämään, jos toinen opiskelee Oulussa ja Tampereella. Lyhyen aikaa ehkä, mutta ei vuosia. Ja sama sitten sen työllistymisen kanssa eli molempien pitää pystyä työllistymään alueella, mihin yhdessä päätetään vakiintua. 

En tiedä, mihin vuosikymmeneen viittaat sanalla "enää", mutta olen 60v ja mun vanhemmat kehottivat vakiintumaan vasta sitten, kun "juoksut on juostu". Tarkoittivat tällä, että en hanki lapsia niin, että he joutuisivat sitten olemaan jatkuvasti lapsenvahtina, kun minä haluan käydä festareilla, ravintoloissa, Ruotsin risteilyillä, kavereiden kanssa viettämässä juhannusta jonkun mökillä jne. Lapsia vasta sitten, kun nuoruuteen liittyvät asiat eivät enää kiinnosta ja elämänsisällöksi riittää lähinnä perhe, työt, kotityöt ja telkkari. 

Vierailija kirjoitti:

jokainen alle 30v suhteisiin rupeava eroaa kuitenkin joten ei mitään merkitystä

Ei pidä paikkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olisit nuorempana valinnut paremmin jos et yli 30-vuotiaana osannut?

Nuorempana on huimasti paremmin valinnanvaraa, kun on vielä miehiä vapaina ja itsekin mieluisampi kumppaniehdokas, kun on itse nuori. Mä en koskaan tajunnut sitä, kun olin nuori, eikä kukaan puhunut minulle vakavasti järkeä tai ohjannut parisuhdeyritelmissäni parempaan suuntaan.

Kaikki vain hymistelivät, kun päädyin yli viisikymppisen miehen kakkostyttöystäväksi seitsemän (!) vuoden ajaksi (hän oli ainoa miesystävä tai kumppanikaan ennen kuin täytin 30). Ja sama mies lemppasi minut "liian vanhana", kun 30 vuotta täytettyäni aloin kysellä yhteenmuuton ja perheenperustamisen perään.

T. Ap

Ymmärrä että vastuu tuosta valinnasta on vain sinulla. Sinä valitsit olla kakkosnainen kaikki nuo vuodet sen sijaan että olisit sitä kunnon suhdetta hakenut.

Ei ollut vertailukohtia ja hän oli eka miesystäväni koskaan. Irtosuhteitakaan en ole harrastanut. Luulin, että jos alan sellaiseen suhteeseen, niin siinä ollaan loppuikä yhdessä, vaikka ikäeroa olikin reilusti. Olisin omasta puolestani vaikka edelleenkin hänen kanssaan yhdessä (nykyään hän on iältään melkein vanhusiässä), jos hän ei olisi pitänyt toista naista samaan aikaan ja huijannut. Vaan väärässäpä olin.

T. Ap

Juu että haluatko siis että ihmisiä kannustetaan vakiintumaan nuorena ilman niitä vertailukohtia kuten itse teit?

Sinunhan pitäisi omien kokemustesi perusteella kannustaa nuoria hakemaan niitä vertailukohtia etteivät jää huonoon suhteeseen kuten sinä itse.

Vierailija kirjoitti:

Ei niiden teinikihlojteinikihlojenien ole tarkoituskaan kestää. Turha yrittää leikkiä perhettä keskenkasvuisena, tulee eroja ja rikkinäisiä perheitä.

Ja turha tunkea tähän jotakin tindereitä, ei niissä edes juuri ole oikeita naisia, vaan näitä heikosti pariutuvia miehiä vaan. Jotka ei edes tunnista feikkiprofiileja.

Tuntuu että "kypsinä" kolmikymppisinä pariutuneet vasta eroaakin, etenkin jos saavat lapsia. Nuorempina alkaneet liitot kestävät paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olisit nuorempana valinnut paremmin jos et yli 30-vuotiaana osannut?

Nuorempana on huimasti paremmin valinnanvaraa, kun on vielä miehiä vapaina ja itsekin mieluisampi kumppaniehdokas, kun on itse nuori. Mä en koskaan tajunnut sitä, kun olin nuori, eikä kukaan puhunut minulle vakavasti järkeä tai ohjannut parisuhdeyritelmissäni parempaan suuntaan.

Kaikki vain hymistelivät, kun päädyin yli viisikymppisen miehen kakkostyttöystäväksi seitsemän (!) vuoden ajaksi (hän oli ainoa miesystävä tai kumppanikaan ennen kuin täytin 30). Ja sama mies lemppasi minut "liian vanhana", kun 30 vuotta täytettyäni aloin kysellä yhteenmuuton ja perheenperustamisen perään.

T. Ap

Ymmärrä että vastuu tuosta valinnasta on vain sinulla. Sinä valitsit olla kakkosnainen kaikki nuo vuodet sen sijaan että olisit sitä kunnon suhdetta hakenut.

Ei ollut vertailukohtia ja hän oli eka miesystäväni koskaan. Irtosuhteitakaan en ole harrastanut. Luulin, että jos alan sellaiseen suhteeseen, niin siinä ollaan loppuikä yhdessä, vaikka ikäeroa olikin reilusti. Olisin omasta puolestani vaikka edelleenkin hänen kanssaan yhdessä (nykyään hän on iältään melkein vanhusiässä), jos hän ei olisi pitänyt toista naista samaan aikaan ja huijannut. Vaan väärässäpä olin.

T. Ap

Minä en usko hetkeäkään, että olit reilusti vanhemman, varatun miehen kanssa suhteessa etkä itse tajunnut asiasta yhtään mitään. Et ole nainen vaan perjaintaiprovoa vääntävä mies.

En mä tajunnut sitä pitkään aikaan, siis moneen vuoteen. Eka epäilys tuli noin vuosi ennen eroamme, kun näin auton hanskalokerossa mainoskirjeen, jossa oli naisen nimi + miehen osoite. Kysyin siitä ja mies kiisti asian. Epäröin, mutta uskoin miestä. Olinhan ihastunut häneen ja luulin, että meidän välillä oli jotain aivan spesiaalia.

T. Ap

Ettekö te liikkuneet parina ulkona yhtään, ettekö tavanneet toistenne ystäviä ja perheitä? Luulisi, että sinun ystävät olisivat alkaneet kysellä, että milloinkas he tapaavat poikaystäväsi.

Ei tavattu koskaan toistemme perheitä tai ystäviä. Osin se liittyi siihen, kun ikäero oli niin suuri ja siihen aikaan suuren ikäeron suhteet olivat nykyaikaa paljon harvinaisempia. Käytiin joskus julkisilla paikoilla yhdessä, tosin aika salamyhkäistä se oli. En olisi mielellään saanut antaa pusua "julkisesti" ja sain kerran kritiikkiä siitä häneltä, kun joku hänen tuttunsa oli nähnyt meidät yhdessä Helsingin keskustassa. Yleensä tavattiin minun pienessä opiskelijakämpässäni. Hän asui isossa talossa, jonne siis en päässyt kuin pari kertaa monen vuoden aikana.

T. Ap

Ja sinun ystävätkö eivät koskaan kysyneet mitään poikaystävästäsi? Etkö sinä puolestasi nähnyt yhdenkään ystäväsi seurustelukumppania, koska et huomannut, että sinun suhteesi ei ole normaali?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai koskaan ole kannustettu pariutumaan. Se vain tapahtui ennen aiemmin, koska ihmiset olivat kypsempiä silloin.

Ei ollut ehkäisyä, onnettomia pakkoliittoja sitäkin enemmän.

Paljon oli myös omnellisia, nuorena alkaneita liittoja, jotka kestivät kunnes kuolema erotti.

Vierailija kirjoitti:

Vakiintuminen edellyttää sellaisia olosuhteita, että vakiintuminen on ylipäätään mahdollista. Ethän sä nuorena voi olla varma edes siitä, mihin pääset ylipäätään opiskelemaan. Miksi vakiinnuttaa elämänsä Oulun seudulle, jos saakin opiskelupaikan Tampereelta? Sama sitten valmistumisen jälkeen eli ensin pitää muuttaa alueelle, jossa omalla koulutuksella on mahdollista työllistyä. Jos tarkoitit vakiintumisella vain parisuhdetta, niin parisuhteessa on sitten kaksi, joiden pitää pystyä vakiinnuttamaan oma elämänsä. Nuorena ei tuppaa kaukosuhteet kestämään, jos toinen opiskelee Oulussa ja Tampereella. Lyhyen aikaa ehkä, mutta ei vuosia. Ja sama sitten sen työllistymisen kanssa eli molempien pitää pystyä työllistymään alueella, mihin yhdessä päätetään vakiintua. 

En tiedä, mihin vuosikymmeneen viittaat sanalla "enää", mutta olen 60v ja mun vanhemmat kehottivat vakiintumaan vasta sitten, kun "juoksut on juostu". Tarkoittivat tällä, että en hanki lapsia niin, että he joutuisivat sitten olemaan jatkuvasti lapsenvahtina, kun minä haluan käydä festareilla, ravintoloissa, Ruotsin risteilyillä, kavereiden kanssa viettämässä juhannusta jonkun mökillä jne. Lapsia vasta sitten, kun nuoruuteen liittyvät asiat eivät enää kiinnosta ja elämänsisällöksi riittää lähinnä perhe, työt, kotityöt ja telkkari. 

Fiksu teksti, mutta tuosta lopusta olen eri mieltä. Jos tuota pitäisi ohjenuorena, ei voisi hankkia lapsia ikinä. Olen 40+, ja edelleen kiinnostaa festarit, on kiva käydä tapaamassa kavereita ravintolassa, ja työnkin puolesta on illanviettoja ja juhlia. Kuolisin tylsyyteen, jos elämässä olisin perheen lisäksi vain työ, kotityöt ja telkkari. Ja toisaalta... lapsilla on kaksi vanhempaa, joten kun minä olen vaihtamassa kuulumisia baarissa ystävän kanssa, viettävät lapset kivaa aikaa isänsä kanssa. Ei tuo sen kummempaa ole kuin se, jos kävisi jossain harrastuksessa. Ja en edes tajua, mikä ongelma joku festari voi olla, kun niitä on niin harvoin eli tyyliin yksi tyyppi käy kerran kesässä vaikka Ruisrockissa. En itse ymmärrä, miksi olisi ihanne, että vanhemmat ovat koko ajan kotona katsomassa telkkaria. Tervettä lapsillekin huomata, että aikuisen elämässä voi olla monia asioita - sehän voi juuri aiheuttaa sen, että nuoret aikuiset eivät edes halua lapsia, kun ajattelevat sen tarkoittavan sitä, ettei elämässä ole enää mitään muuta kuin työ ja koti.

Aika monihan viettää esim. juhannusta tms tuttavaperheiden kanssa. Itse olen aika tykännyt viettää juhlapyhät kaikkein läheisimpien kanssa, mutta tunnen ihmisiä, jotka kokoontuvat isolla joukolla, tyyliin neljä perhettä. Risteilyillä voi käydä välillä perheen kanssa, välillä ystäväporukalla. 

Ja toisaalta monet isovanhemmat ovat jopa mielellään lastenlasten kanssa, kun vanhemmilla on muita menoja.