Lue keskustelun säännöt.
Miksi nuoria ei enää kannusteta vakiintumaan nuorena?
05.11.2021 |
Useimmissa tapauksissa tiedossa olisi onnellisempi ja tasapainoisempi elämä, jos se elämänkumppani löytyisi viimeistään vähän päälle parikymppisenä. Itse elin jossain oudossa luulossa, että pariutuminen pitäisi hoitaa viimeistään päälle kolmekymppisenä vasta. Kuitenkin oikeasti siinä vaiheessa alkaa tulla jo kiire, jos sattuisikin ensi yrittämällä valitsemaan väärin, kuten itse tein.
T. N35+, pk-seutu
Kommentit (108)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olisit nuorempana valinnut paremmin jos et yli 30-vuotiaana osannut?
Nuorempana on huimasti paremmin valinnanvaraa, kun on vielä miehiä vapaina ja itsekin mieluisampi kumppaniehdokas, kun on itse nuori. Mä en koskaan tajunnut sitä, kun olin nuori, eikä kukaan puhunut minulle vakavasti järkeä tai ohjannut parisuhdeyritelmissäni parempaan suuntaan.
Kaikki vain hymistelivät, kun päädyin yli viisikymppisen miehen kakkostyttöystäväksi seitsemän (!) vuoden ajaksi (hän oli ainoa miesystävä tai kumppanikaan ennen kuin täytin 30). Ja sama mies lemppasi minut "liian vanhana", kun 30 vuotta täytettyäni aloin kysellä yhteenmuuton ja perheenperustamisen perään.
T. Ap
Ymmärrä että vastuu tuosta valinnasta on vain sinulla. Sinä valitsit olla kakkosnainen kaikki nuo vuodet sen sijaan että olisit sitä kunnon suhdetta hakenut.
Ei ollut vertailukohtia ja hän oli eka miesystäväni koskaan. Irtosuhteitakaan en ole harrastanut. Luulin, että jos alan sellaiseen suhteeseen, niin siinä ollaan loppuikä yhdessä, vaikka ikäeroa olikin reilusti. Olisin omasta puolestani vaikka edelleenkin hänen kanssaan yhdessä (nykyään hän on iältään melkein vanhusiässä), jos hän ei olisi pitänyt toista naista samaan aikaan ja huijannut. Vaan väärässäpä olin.
T. Ap
Minä en usko hetkeäkään, että olit reilusti vanhemman, varatun miehen kanssa suhteessa etkä itse tajunnut asiasta yhtään mitään. Et ole nainen vaan perjaintaiprovoa vääntävä mies.
En mä tajunnut sitä pitkään aikaan, siis moneen vuoteen. Eka epäilys tuli noin vuosi ennen eroamme, kun näin auton hanskalokerossa mainoskirjeen, jossa oli naisen nimi + miehen osoite. Kysyin siitä ja mies kiisti asian. Epäröin, mutta uskoin miestä. Olinhan ihastunut häneen ja luulin, että meidän välillä oli jotain aivan spesiaalia.
T. Ap
Ettekö te liikkuneet parina ulkona yhtään, ettekö tavanneet toistenne ystäviä ja perheitä? Luulisi, että sinun ystävät olisivat alkaneet kysellä, että milloinkas he tapaavat poikaystäväsi.
Ei tavattu koskaan toistemme perheitä tai ystäviä. Osin se liittyi siihen, kun ikäero oli niin suuri ja siihen aikaan suuren ikäeron suhteet olivat nykyaikaa paljon harvinaisempia. Käytiin joskus julkisilla paikoilla yhdessä, tosin aika salamyhkäistä se oli. En olisi mielellään saanut antaa pusua "julkisesti" ja sain kerran kritiikkiä siitä häneltä, kun joku hänen tuttunsa oli nähnyt meidät yhdessä Helsingin keskustassa. Yleensä tavattiin minun pienessä opiskelijakämpässäni. Hän asui isossa talossa, jonne siis en päässyt kuin pari kertaa monen vuoden aikana.
T. Ap
Ja sinun ystävätkö eivät koskaan kysyneet mitään poikaystävästäsi? Etkö sinä puolestasi nähnyt yhdenkään ystäväsi seurustelukumppania, koska et huomannut, että sinun suhteesi ei ole normaali?
Kysyivät, mutta vastasin ympäripyöreästi. Itsekin häpesin sitä ikäeroa. Minulla ei myöskään ole aikuisena koskaan ollut varsinaista ystäväpiiriä, vaan vain yksi ystävä. Ei ollut sosiaalista kontrollia tai kannustustakaan mihinkään fiksumpaan sitä kautta.
Parisuhteessa tai tapailusuhteessa olen ollut aina vahvasti sen miehen kontrollin ja mielipiteiden varassa, kun ei oikein ole ystäviä, kavereitakaan ja sukulaisetkin ovat passiivisia ja etäisiä.
Ei ole oikein ollut ketään, kenen kanssa peilata elämäntilannettani tai keskustella. Siis koskaan. Kukaan ei ole oikein herätellyt minua tajuamaan tilannetta tai puhunut järkeä minulle, jos olen päätynyt melkeinpä hyväksikäytettäväksi. Koko elämäni olen ollut verrattain yksinäinen.
T. Ap
Positiivista kaiken keskellä kuitenkin, että tiedostat ja tajuat asiat nyt. Kumppanin löytäminen ei myöskään ole myöhäistä, vaan päinvastoin nyt suhteen onnistumiselle on aiempaa paremmat mahdollisuudet, koska olet kasvanut ihmisenä ja oppinut myös tunnistamaan sen, milloin kohtelu on hyvää ja milloin huonoa. Harva meistä on valmis parikymppisenä, ja harvan sen ikäisen suhteet oikeasti kestävät - mutta elämän varrella kaikesta oppii. Toivottavasti löydät myös hyviä ystäviä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kiire mihin?
Esim. perheen perustamiseen. Myönnän, että minulle ajatus perheen perustamisesta oli kaukainen ennen kuin täytin noin 30 vuotta. Sitten pitikin alkaa etsiä kumppania hätäisesti ja siinä vaiheessa ne parhaat miehet olivat jo varattuja. Kunpa joku olisi puhunut minulle järkeä ajoissa.
T. Ap
Ne "parhaat" miehet on tulossa toiselle kierrokselle, vielä ehtii käydä kimppuun, niillä taitaa olla jo isot lapset. Peräkämmarin poikia on tosin vapaana pilvin pimein.
Parhaat miehet eivät eroa, eikä itseään kunnioittava lapseton nainen ota miestä, jolla on jo lapsia.
Parhaat eronneet miehet valitsevat toisella kierroksella eronneen alfanaaraan ja syntyy uusioperheitä. Ikisinkkunainen on mielestäni naispuolinen vastine peräkammarin pojalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olisit nuorempana valinnut paremmin jos et yli 30-vuotiaana osannut?
Nuorempana on huimasti paremmin valinnanvaraa, kun on vielä miehiä vapaina ja itsekin mieluisampi kumppaniehdokas, kun on itse nuori. Mä en koskaan tajunnut sitä, kun olin nuori, eikä kukaan puhunut minulle vakavasti järkeä tai ohjannut parisuhdeyritelmissäni parempaan suuntaan.
Kaikki vain hymistelivät, kun päädyin yli viisikymppisen miehen kakkostyttöystäväksi seitsemän (!) vuoden ajaksi (hän oli ainoa miesystävä tai kumppanikaan ennen kuin täytin 30). Ja sama mies lemppasi minut "liian vanhana", kun 30 vuotta täytettyäni aloin kysellä yhteenmuuton ja perheenperustamisen perään.
T. Ap
Jännittävä käänne tähän tarinaan.
Kuis? Totta puhun vain. Aloitus kumpuaa kokemuksestani. Ja itse olisin halunnut löytää oikeasti kunnon miehen jo nuorena. Parikymppisenä en vielä kiirehtinyt yhteenmuuton kanssa ja oletin, että mies ottaa sellaisen puheeksi. Mutta heti, kun otin asian puheeksi (monta vuotta tapailun alkamisen jälkeen), kävi ilmi, että olin tuhlannut aikaani hänen kanssaan.
T. Ap
Tekstisi kuulostaa miehen tekstiltä, ei naisen.
Toisekseen vaikka nuorena enemmistö on sinkkuja, heissä ei ole yhtään enempää niitä molemminpuolisesti kiinnostavia. Se, että on paljon sinkkuja ei tarkoita että juuri sinä kelpaisit heille.
Useimmat normaalit kyllä seurustelevat nuorena. Mutta on järkeä olla tekemättä lapsia niihin harjoitussuhteissiin, kun oma kehitys on ihan kesken, ja niiden muidenkin. Etenkin miehet kypsyvät myöhään, jonnesta ei ole hyväksi isäksi, eikä nuoret halua perhe-elämää parikymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kiire mihin?
Esim. perheen perustamiseen. Myönnän, että minulle ajatus perheen perustamisesta oli kaukainen ennen kuin täytin noin 30 vuotta. Sitten pitikin alkaa etsiä kumppania hätäisesti ja siinä vaiheessa ne parhaat miehet olivat jo varattuja. Kunpa joku olisi puhunut minulle järkeä ajoissa.
T. Ap
Ne "parhaat" miehet on tulossa toiselle kierrokselle, vielä ehtii käydä kimppuun, niillä taitaa olla jo isot lapset. Peräkämmarin poikia on tosin vapaana pilvin pimein.
Parhaat miehet eivät eroa, eikä itseään kunnioittava lapseton nainen ota miestä, jolla on jo lapsia.
Parhaat eronneet miehet valitsevat toisella kierroksella eronneen alfanaaraan ja syntyy uusioperheitä. Ikisinkkunainen on mielestäni naispuolinen vastine peräkammarin pojalle.
Tämä on totta. Itse en ole mikään itsevarma ja näyttävän näköinen alfanaaras (vaan sellainen hissukkamainen, tosin hoikka naisnörtti), joten jään tuossa pariutumispoolissa jälleen muiden jalkoihin.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olisit nuorempana valinnut paremmin jos et yli 30-vuotiaana osannut?
Nuorempana on huimasti paremmin valinnanvaraa, kun on vielä miehiä vapaina ja itsekin mieluisampi kumppaniehdokas, kun on itse nuori. Mä en koskaan tajunnut sitä, kun olin nuori, eikä kukaan puhunut minulle vakavasti järkeä tai ohjannut parisuhdeyritelmissäni parempaan suuntaan.
Kaikki vain hymistelivät, kun päädyin yli viisikymppisen miehen kakkostyttöystäväksi seitsemän (!) vuoden ajaksi (hän oli ainoa miesystävä tai kumppanikaan ennen kuin täytin 30). Ja sama mies lemppasi minut "liian vanhana", kun 30 vuotta täytettyäni aloin kysellä yhteenmuuton ja perheenperustamisen perään.
T. Ap
Ymmärrä että vastuu tuosta valinnasta on vain sinulla. Sinä valitsit olla kakkosnainen kaikki nuo vuodet sen sijaan että olisit sitä kunnon suhdetta hakenut.
Ei ollut vertailukohtia ja hän oli eka miesystäväni koskaan. Irtosuhteitakaan en ole harrastanut. Luulin, että jos alan sellaiseen suhteeseen, niin siinä ollaan loppuikä yhdessä, vaikka ikäeroa olikin reilusti. Olisin omasta puolestani vaikka edelleenkin hänen kanssaan yhdessä (nykyään hän on iältään melkein vanhusiässä), jos hän ei olisi pitänyt toista naista samaan aikaan ja huijannut. Vaan väärässäpä olin.
T. Ap
Minä en usko hetkeäkään, että olit reilusti vanhemman, varatun miehen kanssa suhteessa etkä itse tajunnut asiasta yhtään mitään. Et ole nainen vaan perjaintaiprovoa vääntävä mies.
En mä tajunnut sitä pitkään aikaan, siis moneen vuoteen. Eka epäilys tuli noin vuosi ennen eroamme, kun näin auton hanskalokerossa mainoskirjeen, jossa oli naisen nimi + miehen osoite. Kysyin siitä ja mies kiisti asian. Epäröin, mutta uskoin miestä. Olinhan ihastunut häneen ja luulin, että meidän välillä oli jotain aivan spesiaalia.
T. Ap
Ettekö te liikkuneet parina ulkona yhtään, ettekö tavanneet toistenne ystäviä ja perheitä? Luulisi, että sinun ystävät olisivat alkaneet kysellä, että milloinkas he tapaavat poikaystäväsi.
Ei tavattu koskaan toistemme perheitä tai ystäviä. Osin se liittyi siihen, kun ikäero oli niin suuri ja siihen aikaan suuren ikäeron suhteet olivat nykyaikaa paljon harvinaisempia. Käytiin joskus julkisilla paikoilla yhdessä, tosin aika salamyhkäistä se oli. En olisi mielellään saanut antaa pusua "julkisesti" ja sain kerran kritiikkiä siitä häneltä, kun joku hänen tuttunsa oli nähnyt meidät yhdessä Helsingin keskustassa. Yleensä tavattiin minun pienessä opiskelijakämpässäni. Hän asui isossa talossa, jonne siis en päässyt kuin pari kertaa monen vuoden aikana.
T. Ap
Ja sinun ystävätkö eivät koskaan kysyneet mitään poikaystävästäsi? Etkö sinä puolestasi nähnyt yhdenkään ystäväsi seurustelukumppania, koska et huomannut, että sinun suhteesi ei ole normaali?
Kysyivät, mutta vastasin ympäripyöreästi. Itsekin häpesin sitä ikäeroa. Minulla ei myöskään ole aikuisena koskaan ollut varsinaista ystäväpiiriä, vaan vain yksi ystävä. Ei ollut sosiaalista kontrollia tai kannustustakaan mihinkään fiksumpaan sitä kautta.
Parisuhteessa tai tapailusuhteessa olen ollut aina vahvasti sen miehen kontrollin ja mielipiteiden varassa, kun ei oikein ole ystäviä, kavereitakaan ja sukulaisetkin ovat passiivisia ja etäisiä.
Ei ole oikein ollut ketään, kenen kanssa peilata elämäntilannettani tai keskustella. Siis koskaan. Kukaan ei ole oikein herätellyt minua tajuamaan tilannetta tai puhunut järkeä minulle, jos olen päätynyt melkeinpä hyväksikäytettäväksi. Koko elämäni olen ollut verrattain yksinäinen.
T. Ap
Ai tämäkin oli trolli, ok. Vai oletko vakivissasi sitä mieltä, että jonkun olisi pitänyt vielä kannustaa sinua tekemään lapsiakin noin sairaaseen suhteeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perjantai, ja ap täällä esittämässä naista. Jep jep.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi päättää itse, koska sattuu tapaamaan sen oikean, vai tapaako ollenkaan. Se on puhdasta sattumaa, ei siihen kannustukset vaikuta.
Kannustaminen vaikuttaa siihen, uskaltaako ylipäätään alkaa elämään elämäänsä ja yrittämään edes parisuhdetta. Totta kai se vaikuttaa. Toki se pariutuminen on sattumaa, mutta sitä sattumaa ei pääse edes kokeilemaan ilman kannustusta.
Mitä se kannustaminen sitten on? Painostamista johonkin baariin lihatiskille? Nykyajan nuorilla on fiksumpia harrastuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kynikus kirjoitti:
Et kai luule että kannustaminen vaikuttaisi yhtään?
Riippuu mistä ja miten kannustus tulee. Esim. monilla peer pressure on todessa isossa roolissa, eli jos kavereiden (tai esikuvien tms.) mielestä on fiksua vakiintua - tai päinvastoin - niin usein se vaikuttaa valintoihin. Viime aikoina on lisääntynyt sinkkuilu ja aikuistumisen ja perheellistymisen lykkääminen yhä pitemmälle tulevaisuuteen, nuoruuden sijasta keski-ikään. Moni siirtää perheen perustamista niin, ettei se toisilta lopulta enää edes onnistu.
Siis miksi pitää pariutua? Minä saan seksiä ilman parisuhdetta ja en tarvitse toista ihmistä koska osaan kotityöt itse. Myös nettiporno käy hyvin jos seksiä ei heru. Mä täytän kohta 32v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olisit nuorempana valinnut paremmin jos et yli 30-vuotiaana osannut?
Nuorempana on huimasti paremmin valinnanvaraa, kun on vielä miehiä vapaina ja itsekin mieluisampi kumppaniehdokas, kun on itse nuori. Mä en koskaan tajunnut sitä, kun olin nuori, eikä kukaan puhunut minulle vakavasti järkeä tai ohjannut parisuhdeyritelmissäni parempaan suuntaan.
Kaikki vain hymistelivät, kun päädyin yli viisikymppisen miehen kakkostyttöystäväksi seitsemän (!) vuoden ajaksi (hän oli ainoa miesystävä tai kumppanikaan ennen kuin täytin 30). Ja sama mies lemppasi minut "liian vanhana", kun 30 vuotta täytettyäni aloin kysellä yhteenmuuton ja perheenperustamisen perään.
T. Ap
Ymmärrä että vastuu tuosta valinnasta on vain sinulla. Sinä valitsit olla kakkosnainen kaikki nuo vuodet sen sijaan että olisit sitä kunnon suhdetta hakenut.
Ei ollut vertailukohtia ja hän oli eka miesystäväni koskaan. Irtosuhteitakaan en ole harrastanut. Luulin, että jos alan sellaiseen suhteeseen, niin siinä ollaan loppuikä yhdessä, vaikka ikäeroa olikin reilusti. Olisin omasta puolestani vaikka edelleenkin hänen kanssaan yhdessä (nykyään hän on iältään melkein vanhusiässä), jos hän ei olisi pitänyt toista naista samaan aikaan ja huijannut. Vaan väärässäpä olin.
T. Ap
Minä en usko hetkeäkään, että olit reilusti vanhemman, varatun miehen kanssa suhteessa etkä itse tajunnut asiasta yhtään mitään. Et ole nainen vaan perjaintaiprovoa vääntävä mies.
En mä tajunnut sitä pitkään aikaan, siis moneen vuoteen. Eka epäilys tuli noin vuosi ennen eroamme, kun näin auton hanskalokerossa mainoskirjeen, jossa oli naisen nimi + miehen osoite. Kysyin siitä ja mies kiisti asian. Epäröin, mutta uskoin miestä. Olinhan ihastunut häneen ja luulin, että meidän välillä oli jotain aivan spesiaalia.
T. Ap
Ettekö te liikkuneet parina ulkona yhtään, ettekö tavanneet toistenne ystäviä ja perheitä? Luulisi, että sinun ystävät olisivat alkaneet kysellä, että milloinkas he tapaavat poikaystäväsi.
Ei tavattu koskaan toistemme perheitä tai ystäviä. Osin se liittyi siihen, kun ikäero oli niin suuri ja siihen aikaan suuren ikäeron suhteet olivat nykyaikaa paljon harvinaisempia. Käytiin joskus julkisilla paikoilla yhdessä, tosin aika salamyhkäistä se oli. En olisi mielellään saanut antaa pusua "julkisesti" ja sain kerran kritiikkiä siitä häneltä, kun joku hänen tuttunsa oli nähnyt meidät yhdessä Helsingin keskustassa. Yleensä tavattiin minun pienessä opiskelijakämpässäni. Hän asui isossa talossa, jonne siis en päässyt kuin pari kertaa monen vuoden aikana.
T. Ap
Ja sinun ystävätkö eivät koskaan kysyneet mitään poikaystävästäsi? Etkö sinä puolestasi nähnyt yhdenkään ystäväsi seurustelukumppania, koska et huomannut, että sinun suhteesi ei ole normaali?
Kysyivät, mutta vastasin ympäripyöreästi. Itsekin häpesin sitä ikäeroa. Minulla ei myöskään ole aikuisena koskaan ollut varsinaista ystäväpiiriä, vaan vain yksi ystävä. Ei ollut sosiaalista kontrollia tai kannustustakaan mihinkään fiksumpaan sitä kautta.
Parisuhteessa tai tapailusuhteessa olen ollut aina vahvasti sen miehen kontrollin ja mielipiteiden varassa, kun ei oikein ole ystäviä, kavereitakaan ja sukulaisetkin ovat passiivisia ja etäisiä.
Ei ole oikein ollut ketään, kenen kanssa peilata elämäntilannettani tai keskustella. Siis koskaan. Kukaan ei ole oikein herätellyt minua tajuamaan tilannetta tai puhunut järkeä minulle, jos olen päätynyt melkeinpä hyväksikäytettäväksi. Koko elämäni olen ollut verrattain yksinäinen.
T. Ap
Ai tämäkin oli trolli, ok. Vai oletko vakivissasi sitä mieltä, että jonkun olisi pitänyt vielä kannustaa sinua tekemään lapsiakin noin sairaaseen suhteeseen?
Miten niin sairaaseen? Ainoa sairas juttu oli se, että mies petti minua (ja sitä toista naista). Hän ei ollut koskaan esim. väkivaltainen, eikä juurikaan loukannutkaan minua (tosin joskus kommentoi ikävästi ulkonäköäni tai tyyliäni, mutta se oli harvinaista). Lisäksi hän kontrolloi minua muuten ehkä vähän liikaakin, kun en naiiviuttani tajunnut pitää puoliani. Itse olisin muuten ollut ihan tyytyväinen ja valmis naimisiinkin.
T. Ap
Aika moni ei nykyään hanki enää lapsia joten mikäpä kiire on pariutua väkisellä väärän ihmisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein käytännön asiat ja raha sanelee.
Esim Neuvostoliitossa ja entisessä itäblokissa mentiin naimisiin kakskymppisinä ja erottiin kolmekymppisinä koska se oli ainoa keinoa saada asunto.
Nyky-Suomessa saa asunnon vaikka ei ole perhettä. Tai itse asiassa perhe vähentää asumistukea ja sitä kautta tuloja. Meidän pitäisi pyrkiä Neuvostoliiton malliin että mitään asuntoja tai sosiaalitukia ei saa ellei ole perhettä.
Haha tämä oli hauska koska sinulla ei käynyt edes mielessä että systeemiä voisi muuttaa niin että nuoret pystyisi elättämään ne lapsensa ja saamaan asunnon ilman tukia.
Lapsia ei kannata nuorena hankkia koska silloin moni saa heittää hyvästit asuntohaaveille ja syynä siihen ei ole tuet.
Siinä se vastaus tuli miksi ei kannusteta. Kaikki tietää että nuorena pitää valita joko perhe tai asunto. Osalle perhe tarkoittaa tukia eikä omavaraisuutta myös.
Kysyt väärässä paikassa, täällä on vain katkeria kyläpyöriä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaisi kannustaa luottamaan omiin tuntemuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein käytännön asiat ja raha sanelee.
Esim Neuvostoliitossa ja entisessä itäblokissa mentiin naimisiin kakskymppisinä ja erottiin kolmekymppisinä koska se oli ainoa keinoa saada asunto.
Nyky-Suomessa saa asunnon vaikka ei ole perhettä. Tai itse asiassa perhe vähentää asumistukea ja sitä kautta tuloja. Meidän pitäisi pyrkiä Neuvostoliiton malliin että mitään asuntoja tai sosiaalitukia ei saa ellei ole perhettä.
Haha tämä oli hauska koska sinulla ei käynyt edes mielessä että systeemiä voisi muuttaa niin että nuoret pystyisi elättämään ne lapsensa ja saamaan asunnon ilman tukia.
Lapsia ei kannata nuorena hankkia koska silloin moni saa heittää hyvästit asuntohaaveille ja syynä siihen ei ole tuet.Siinä se vastaus tuli miksi ei kannusteta. Kaikki tietää että nuorena pitää valita joko perhe tai asunto. Osalle perhe tarkoittaa tukia eikä omavaraisuutta myös.
Näin ehkä PKS mutta maalla asunnot ja talot ovat edelleen halpoja.
Vierailija kirjoitti:
jokainen alle 30v suhteisiin rupeava eroaa kuitenkin joten ei mitään merkitystä
No ei kyllä eroa 🙄
Vierailija kirjoitti:
kynikus kirjoitti:
Et kai luule että kannustaminen vaikuttaisi yhtään?
Riippuu mistä ja miten kannustus tulee. Esim. monilla peer pressure on todessa isossa roolissa, eli jos kavereiden (tai esikuvien tms.) mielestä on fiksua vakiintua - tai päinvastoin - niin usein se vaikuttaa valintoihin. Viime aikoina on lisääntynyt sinkkuilu ja aikuistumisen ja perheellistymisen lykkääminen yhä pitemmälle tulevaisuuteen, nuoruuden sijasta keski-ikään. Moni siirtää perheen perustamista niin, ettei se toisilta lopulta enää edes onnistu.
Siis mielestäsi ihminen aikuistuu vasta kun on perheellinen? Höpö höpö.
Miehet ja naiset asuu eri kaupungeissa ja omaa erilaiset elämäntyylit eli tietenkään pareja ei synny. Ei siinä mistään kannustamisen puutteesta ole kyse vaan kohtaanto-ongelmasta. Lisäksi naisilla nousee vaatimukset kun sinkkunakin voi elää hyvää elämää.
En ikinä suostu ottamaan naista riesakseni! Voisin harkita naisen ottamista riesakseni vain ja ainoastaan, jos hyötyisin naisesta jotenkin. Irtoseksi ja WFB-tytöt riittävät. Mies24
Kysyivät, mutta vastasin ympäripyöreästi. Itsekin häpesin sitä ikäeroa. Minulla ei myöskään ole aikuisena koskaan ollut varsinaista ystäväpiiriä, vaan vain yksi ystävä. Ei ollut sosiaalista kontrollia tai kannustustakaan mihinkään fiksumpaan sitä kautta.
Parisuhteessa tai tapailusuhteessa olen ollut aina vahvasti sen miehen kontrollin ja mielipiteiden varassa, kun ei oikein ole ystäviä, kavereitakaan ja sukulaisetkin ovat passiivisia ja etäisiä.
Ei ole oikein ollut ketään, kenen kanssa peilata elämäntilannettani tai keskustella. Siis koskaan. Kukaan ei ole oikein herätellyt minua tajuamaan tilannetta tai puhunut järkeä minulle, jos olen päätynyt melkeinpä hyväksikäytettäväksi. Koko elämäni olen ollut verrattain yksinäinen.
T. Ap