Miksi nuoria ei enää kannusteta vakiintumaan nuorena?

Vierailija kirjoitti:

Parempi saada lapset nuorana ja isovanhempien olisi syytä osallistua lapsiperheen elämän helpottamiseen, sillä on todennäköistä, että hekin kaipaavat apua sitten vanhempina.

40v. on kiva huomata ettei nappakaan. No onneksi lapsukaiset olisivat tuolloin jo aikuisia.

Parisuhde ja perhe-elämä ovat yliarvostettuja. Itse ainakin viihdyn mainiosti lapsettomana sinkkuna (ja ei, en harrasta mitään irtosuhteitakaan). N35

Vierailija kirjoitti:

Ei niiden teinikihlojen ole tarkoituskaan kestää. Turha yrittää leikkiä perhettä keskenkasvuisena, tulee eroja ja rikkinäisiä perheitä.

Ja turha tunkea tähän jotakin tindereitä, ei niissä edes juuri ole oikeita naisia, vaan näitä heikosti pariutuvia miehiä vaan. Jotka ei edes tunnista feikkiprofiileja.

Älä yleistä. Itse menin mieheni kanssa kihloihin, kun olin 17. Naimisiin 24-v ja edelleen yhdessä, lapsia 3, kaikki jo aikuisia tällä hetkellä..

Vierailija kirjoitti:

Parempi saada lapset nuorana ja isovanhempien olisi syytä osallistua lapsiperheen elämän helpottamiseen, sillä on todennäköistä, että hekin kaipaavat apua sitten vanhempina.

Tämä yhtälö nyt vaan ei toteudu.

Vierailija kirjoitti:

Minä rupesin seurustelemaan 18-vuotiaana 80-luvun alkupuolella. Siihen aikaan sanottiin, että ensimmäisen seurustelukumppanin kanssa ei kannata mennä naimisiin, ne suhteet päätyy aina eroon. Oma äitinikin yritti saada meidän suhteen poikki. Seurustelusuhteen takia jouduin itsekin tekemään valintoja tulevaisuuden suhteen ja ne mietitytti pitkään.

Voi apua 🙈 oisko se sitten ollut kumppani no. 4 jonka kanssa varmasti olisi äitis mielestä onnistanut? Aikamoista taikauskoa.

Onko koskaan kannustettu? Itse vakiinnuin keskimääräisesti, mutta olen sanonut lapsilleni että aikaisempi olisi parempi. Kun lapset muuttaa pois, on vielä terve ja rahaakin paremmin kuin nuorena. Voi seikkailla.

Miten olisit nuorempana valinnut paremmin jos et yli 30-vuotiaana osannut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei niiden teinikihlojen ole tarkoituskaan kestää. Turha yrittää leikkiä perhettä keskenkasvuisena, tulee eroja ja rikkinäisiä perheitä.

Ja turha tunkea tähän jotakin tindereitä, ei niissä edes juuri ole oikeita naisia, vaan näitä heikosti pariutuvia miehiä vaan. Jotka ei edes tunnista feikkiprofiileja.

Älä yleistä. Itse menin mieheni kanssa kihloihin, kun olin 17. Naimisiin 24-v ja edelleen yhdessä, lapsia 3, kaikki jo aikuisia tällä hetkellä..

Älä itse jaksa olla lapsellinen ja ottaa heti lähes henkilökohtaisena loukkauksena kun sinun ainutlaatuisuuttasi ei lainkaan huomioitu.

Minut painostettiin naimisiin täytettyäni juuri 19-vuotta. Poikaystävä oli parikymppinen. Uskovainen isäni luuli, että meillä oli seksisuhde ja alkoi uhkailla perheen äitiä poliisilla. Täysi-ikäisyysraja oli tuohon aikaan 20 vuotta.

Erohan siitä tuli. Mies rakastui opiskelutoveriinsa.

Onneksi löysin vanhempana hyvän kumppanin ja sain molemmat lapset päälle 30-vuotiaana, jolloin olin myös kypsä äidiksi ja vaimoksi.

Ei voi päättää itse, koska sattuu tapaamaan sen oikean, vai tapaako ollenkaan. Se on puhdasta sattumaa, ei siihen kannustukset vaikuta.

27, heittelet täällä laittomia uhkauksia.

Sukupuolet ei enää tarvitse toisiaan tullakseen toimeen, joten parisuhde ja perheen perustaminen ei ole mikään ihanne ja normi. 

Olin 21 kun tapasin tulevan aviomieheni ja lapseni isän. 29, kun erosimme. Ihan hyvä vaihtoehto, en kadu ollenkaan, koska sain kaiken mitä halusin ja olin vasta vähän yli nelikymppinen, kun lapsi tuli täysu-ikäiseksi ja muutti kotoa.

En silti suosittelisi samaa esim kummitytölle, koska olihan se taloudellisesti tosi tiukkaa yh:na opiskella ja tehdä siinä ohessa töitä sen vähän, mitä pystyi.

Mitä tämä vakiintuminen oikein tarkoittaa? Eihän meidän kulttuurissa ajatella parisuhteesta, että se on vain keino tietynlaisen elämäntilanteen aloittamiseen, vai meidän kulttuurissa ajatellaan parisuhteen syntyvän kahden ihmisen välille henkilökemioiden kautta luonnollisesti ja vakiintuminen tapahtuu sen myötä, kun suhde syvenee ja kestää. Ei sitä voi kannustuksella tai päätöksellä nopeuttaa tai aloittaa. Ja onhan meillä monenlaisia elämäntarinoita - jotkut löytävät parikymppisenä kumppanin, jonka kanssa suhde syvenee ja kestää ja lopulta perustetaan perhe, joku muu sitten taas löytää kumppanin, mutta suhde ei kestäkään siihen asti, että tulisi perhe ajankohtaiseksi, ja joku muu taas ei vielä tuolloin löydä ketään. Vaikea siinä on vakiintua, jos ei kenenkään kanssa natsaa. Ja sitä taas ei edelleenkään voi napista painamalla tilata. Varmaan aika moni parikymppinen haluaisi mieluummin hyvän ja toimivan suhteen kuin sellaisen, joka päättyy joidenkin ongelmien vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

"Kiire mihin?

Esim. perheen perustamiseen. Myönnän, että minulle ajatus perheen perustamisesta oli kaukainen ennen kuin täytin noin 30 vuotta. Sitten pitikin alkaa etsiä kumppania hätäisesti ja siinä vaiheessa ne parhaat miehet olivat jo varattuja. Kunpa joku olisi puhunut minulle järkeä ajoissa.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Olin 21 kun tapasin tulevan aviomieheni ja lapseni isän. 29, kun erosimme. Ihan hyvä vaihtoehto, en kadu ollenkaan, koska sain kaiken mitä halusin ja olin vasta vähän yli nelikymppinen, kun lapsi tuli täysu-ikäiseksi ja muutti kotoa.

En silti suosittelisi samaa esim kummitytölle, koska olihan se taloudellisesti tosi tiukkaa yh:na opiskella ja tehdä siinä ohessa töitä sen vähän, mitä pystyi.

Olin 20 kun lapsi syntyi. Siitä sitten erottu ja olen joutunut toteamaan että asutaan vuokralla siihen asti että lapsi muuttaa pois, asuntolainaa kun en enää saa.

Kannattaa ne omat opiskelut ja tulot laittaa ensin kuntoon.

Pariutua voi vielä vanhainkodissakin. 

No voi saatana. Ei ole pakko. Ei kaikki löydä puolisoa nuorena. Mä löysin 26v.

N51

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kiire mihin?

Esim. perheen perustamiseen. Myönnän, että minulle ajatus perheen perustamisesta oli kaukainen ennen kuin täytin noin 30 vuotta. Sitten pitikin alkaa etsiä kumppania hätäisesti ja siinä vaiheessa ne parhaat miehet olivat jo varattuja. Kunpa joku olisi puhunut minulle järkeä ajoissa.

T. Ap

🤦‍♀️

Tuskin se olisi auttanut kun perus lisääntymisbiologia ei sinulla ole hallussa vaikka sitä koulussakin opetetaan.

Vierailija kirjoitti:

Miten olisit nuorempana valinnut paremmin jos et yli 30-vuotiaana osannut?

Nuorempana on huimasti paremmin valinnanvaraa, kun on vielä miehiä vapaina ja itsekin mieluisampi kumppaniehdokas, kun on itse nuori. Mä en koskaan tajunnut sitä, kun olin nuori, eikä kukaan puhunut minulle vakavasti järkeä tai ohjannut parisuhdeyritelmissäni parempaan suuntaan.

Kaikki vain hymistelivät, kun päädyin yli viisikymppisen miehen kakkostyttöystäväksi seitsemän (!) vuoden ajaksi (hän oli ainoa miesystävä tai kumppanikaan ennen kuin täytin 30). Ja sama mies lemppasi minut "liian vanhana", kun 30 vuotta täytettyäni aloin kysellä yhteenmuuton ja perheenperustamisen perään.

T. Ap