Miten löytää kipinä liikuntaan?

Merkkaan aina kalenteriin mitä olen suorittanut. Häpeän jos ei ole moneen päivään mitään. Sitten tulee suoritettua.

Jos työmatka kävellen liian lyhyt, niin lähde käymään jossain kauempana (kirjastoon lehtiä lukemaan tai kauppaan) kävellen. Aluksi voi olla helpompi lähteä kävelylle, kun on selkeä määränpää. Myöhemmin kunnon kasvaessa voi ottaa muutaman hölkkäaskeleen jne.

Nykyään on aikuisryhmiä (isoissa kaupungeissa) melkein joka lajissa mm. ratsastus, baletti, taitoluistelu, hiihto, uinti jne.

Hanki koira!
Itsellä tomii ainakin...

[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 22:27"]Sain pahan rasitusvamman neljä vuotta sitten, enkä sen jälkeen ole löytänyt treenausintoa. Vamma on hoidettu kuntoon. Miten saisi aloitettua treenit taas?
[/quote]

Siten että aloitat ja lakkaat jaarimasta! Et pohdiskele miltä sinusta nyt henkisesti tuntuu ja mikähän olisi paras kellonaika/vuorovesi/kuun vaihe urheilulle vaan MENET vain!

[quote author="Vierailija" time="16.01.2015 klo 09:12"]Samaa mieltä, että kun löytää mieluisan lajin, sitä jaksaa tehdä. Liikkuessa pitää olla hauskaa, ei se saa olla vastenmielistä. Minä harrastan erilaisia lajeja ja olen hyvässä kunnossa, mutta en voi sietää juoksemista ja uimista. En siis ikinä juokse tai ui. Käyn myös yleensä aamulla/aamupäivällä, virtaa on silloin enemmän. 
[/quote]

Tämä on totta. Uskoin aina olevani epäurheilullinen, koska inhosin juoksua ja pallopelejä. Yliopistossa löysin kuntosaliharjoittelun ja odotan innolla seuraavia treenejä :)

Sinun pitää löytää asia, joka motivoi sinua. Sen ei välttämättä tarvitse olla mikään ylevä tavoite - kuinka moni meistä jaksaa liikkua ihan oikeasti PELKÄSTÄÄN sen takia, että voin sitten 80-vuotiaana asua vielä kotona? Minua esimerkiksi motivoi erityisesti ulkonäkö, olen siis juuri sellainen "fitness-bimbo" joita täällä inhotaan. Kuitenkin se ulkonäöstä lähtenyt motivaatio on johtanut siihen, että vedän leukaa ilman apuvälineitä, kyykkään 70 kilolla ja teen tunnin kävelylenkkejä pari kertaa viikossa. Oloni on mahtava, unen laatu on parantunut ja kehoni on kaunis ja terve: en oikein usko, että se on huono asia.

Liikunta ei "tunnu" liikunnalta, jos kyseessä on enemmän oman hyvän olon aika. Mulle se on kävelyä, hölkkää ja juoksua hyvän musiikin kera kauniissa maisemissa, säässä kuin säässä. Kunnon vaatteissa myrskytkin ovat vaan hienoa dramatiikkaa.

Näin mulla, jotkut varmaan pitävät sekopäisenä kun menen lumi pöllyten tuulisella rannalla, mutta itse saan siitä paljon voimia.

Lisäksi käytän kaikki mahdollisuudet hyötyliikuntaan. Se on tapa, jota en oikeastaan edes ajattele. ;ua motivoi kaikkein eniten terveenä, jaksavan ja loppupeleissä liikuntakykyisenä pysyminen. (selkäsairaustausta.) Jos tekisin tätä ulkonäkösyistä, into lopahtaisi varmasti.

Aloittajalle toivotan eniten siis ehkä sinnikkyyttä itsensä löytämiseen – myös sen liikunnallisen itsensä. Siinä on joku pysyvä juju, ja nuorelle naiselle kaikkiaan tärkeää. Eikä mikään tee itsetunnolle niin hyvää kuin huomata olevansa voimakas ja kestävä.

Kävele! Reipas kävely on loistavaa liikuntaa, turvallista aloittelijoille, likimain ilmaista eikä vaadi ihmeellisiä varusteita.