Puolisoni on kestotyytymätön minuun

Miten miehesi sitten kuvittelee sinun harrastavan enemmän liikuntaa, jos tämä ei suostu olemaan hetken lapsen kanssa?

Meillä on parisuhteessa joitakin samoja yhtäläisyyksiä, koen mieheni valittavan turhista asioista, hän joka viikko haukkuu ja lyttää minua, ei tunnu näkevän minussa mitään hyvää. Toisaalta hän suostuu olemaan lapsen kanssa, vaikkakin välillä turhautuu ja jättää lapsen minulle kun lapsi kiukuttelee.

Meillä miehen kestotyytymättömyys on selvinnyt hiljalleen, aiemmin ei puhunut ja valittanut asioista, en edes tiennyt kaiken mahdollisen häiritsevän häntä. Yritän olla hyvä kumppani, kuuntelen ja tuen häntä, hän purkaa minulle jatkuvasti työasioitaan.

Enivei, onko sun mies samanlainen valittaja kavereidensa kanssa? Mitä valittamisen taustalla voisi muuta olla? Onko jalkalistojen pölyttömyys hänelle oikeasti noin tärkeää?

Meilläkään mies ei suostu pariterapiaan. Pidän häntä jotenkin kykenemättömänä näkemään omia heikkouksiaan. Hän ei osaa olla kovin empaattinenkaan. Tuntuu, että esitti erilaista ennen yhteenmuuttoa.

Tuo valokaasutusta. Juokse ja jätä 🐷

Tervetuloa miesten elämään, naisille ei koskaa mies kelpaa

Vierailija kirjoitti:

Tervetuloa miesten elämään, naisille ei koskaa mies kelpaa

Mitäs typeryyksiä sinä tulet ketjuuni höpisemään? Kyse tässä ketjussa on siitä että ensin on vuosia kelvannut puolisolleen hyvin mutta lapsen syntymän jälkeen hän on tyytymätön kaikkeen mahdolliseen. Ap

Tavallisesti on taustalla toinen nainen.

Vierailija kirjoitti:

Tuo valokaasutusta. Juokse ja jätä 🐷

Tai siis kaasuvalotusta tarkoitat varmaan, gaslighting.

Juu, henkisestä väkivallasta ja epäreilusta vallankäytöstä on kyse ap, vaikket sitä heti uskokaan. Mies sitkeästä pyrkii saamaan sinut voimaan pahoin parantaakseen omaa oloaan.

17 jatkaa:

Minullakin meni 20 vuotta tajutakseni, että kyse on henkisestä väkivallasta.

Luepa tämä lista. https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito…

Voitko sanoa, että TUNNET, että tässä parisuhteessa sinullaon oikeus toimia näin?

Tilapäinen ero voisi auttaa, ehkä se havahduttaa miehen. Nyt mies näkee sinut itsestäänselvyytenä, eikä kunnioiräta eikä arvosta sinua. Kannattaa lukea se kirja Why does he do that. Hänellä voi hyvin olla toinen nainenkin.

PS. Se kommentti henkisestä väkivallasta oli hyvä. Ei se edellytä, että sinulla olisi vielä huono itsetunto, vaan että mies pyrkii AIKAANSAAMAAN sinulle huonon itsetunnon.

Pölyiset jalkalistat?

Onko sinulla hyvin lyhyt mies? :D

Onpa kulunutta tapetinrepimistä, että vali vali vali, niin kyllä varmaan vielä niskan päälle päästään ja rupeaa kärsimään itsetunto-ongelmista, kuten minäkin.

Veikkaan, että mies on yksinkertaisesti pettynyt perhe-elämään. Monilla on varmasti ruusuisia kuvitelmia minkälaista se on, joten varsinkin varhaisien vuosien raskaus ja arjen muuttuminen saattaa tulla yllätyksenä. Miehen tyytymättömyys arkeen purkautuu sitten tuollaisena yleisenä tyytymättömyytenä, kun koko ajan ärsyttää mutta sille varsinaiselle asialle ei kuitenkaan voi oikein mitään tehdä.

Vierailija kirjoitti:

17 jatkaa:

Minullakin meni 20 vuotta tajutakseni, että kyse on henkisestä väkivallasta.

Luepa tämä lista. https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito…

Voitko sanoa, että TUNNET, että tässä parisuhteessa sinullaon oikeus toimia näin?

Kiitos. Hyvä lista tuo linkkaamasi. Kyllä ihan aidosti tunnen että minulla on tässä parisuhteessa oikeus toimia näin kuin listan kohdat oli kirjoitettu. Ja pidän kyllä kiinni oikeudestani. Mutta tunnen myös että se ärsyttää miestä.

Lista sai minut miettimään että kuin eläisin eri todellisuudessa ja eri parisuhteessa kuin mieheni. Hänen ärsyynytmiset ja napinat ei saa minua kyseenalaistamaan itseäni mutta tunteeni häntä kohtaan kuolee ja tunnen sääliä häntä kohtaan. Ap

Ero.

Vierailija kirjoitti:

Tilapäinen ero voisi auttaa, ehkä se havahduttaa miehen. Nyt mies näkee sinut itsestäänselvyytenä, eikä kunnioiräta eikä arvosta sinua. Kannattaa lukea se kirja Why does he do that. Hänellä voi hyvin olla toinen nainenkin.

PS. Se kommentti henkisestä väkivallasta oli hyvä. Ei se edellytä, että sinulla olisi vielä huono itsetunto, vaan että mies pyrkii AIKAANSAAMAAN sinulle huonon itsetunnon.

Mutta miksi? Mitä hän siitä oikein hyötyisi? Paljon mukavampihan on puoliso jolla on hyvä itsetunto. Ap

Ap, meillä sama tilanne, paitsi että lapset ovat vähän isompia. En usko miehen napinoihin ja minua arvosteleviin puheisiin. Nyt hän ei tosin edes puhu mitään, ellei rähise jostain älyttömästä.

Taustalla on hänen tyytymättömyytensä omaan elämäänsä. Hän ei viihdy töissään, saa liian vähän palkkaa, on jatkuvasti väsynyt. Kaikki se kohdistuu minuun: hän ignooraa tai väittää että vain istun perseelläni kotona (opiskelen ja käyn töissä, opiskelut nyt sattuneesta syystä ovat olleet 1,5 vuotta etähommia ja saattavat näyttää pelkältä perseellä istumiselta).

Hänelle ei sovi jutella illalla, aamulla eikä päivällä. Hän oikein innostuu vahingonilosta, kun minulle ei sovi puhua silloin kun olen töissä tai sinä iltana, kun minulla on harrastus - minä huitelen muka ties missä! Hän käskee jättää harrastukseni, jos haluan jutella.

Mies hyökkää heti, kun vihjaisenkin että kaipaan yhteistä aikaa. Voitaisiin tehdä vaikka kävelylenkki, jos ei muuta. Mutta ei. Jos pyydän häntä ehdottamaan tekemistä, niin vastaus kuuluu: "Mitä mä sun kanssa sit tekisin?" Olen sanonut, että valittaminen ja vähättelevä käytös, ignooraaminen ja agressiivisuus satuttavat minua. Näköjään hänelle ihan sama.

Tätä on tällä kertaa kestänyt 3 viikkoa. Näitä on ollut aiemminkin. Juontuvat aivan suoraan miehen työtilanteesta ja hänen omasta elämänasenteestaan: kun hänellä menee hyvin, vaimo on ihan kelvollinen ja kiva. Kun menee huonosti, vaimo ainakin on aivan p*ska ja ainoastaan tiellä.

Ei suostu pariterapiaan, eikä selvittelemään ilman terapeuttia. Tänään hän sanoi minulle: "Painu sit muualle asumaan!" No en todellakaan lähde omasta ja lasteni kodista. Jos ei kelpaa, lähteköön itse. Kauanko tätäkään jaksaa...

Toivoisin häneltä ensisijaisesti vastuunkantoa omista tunteistaan. Ei tarvii kohdistaa omaa p*skaa fiilistään muihin. Mutta ehkä hän itse tosissaan uskoo, että kaikki p on aina muiden syytä?

Ketä halaatte perheessä eniten? Minä halaan lapsia ja he minua. Mies on kadonnut jonnekin omaan maailmaansa eikä halua tulla sieltä pois. Olemme loitontuneet toisistamme enemmän kuin kämppikset, saati puolisot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säästän sinulta nyt vuosia elämästäsi kahdella sanalla: henkinen väkivalta

Tiedän, se tuntuu ajatuksena poskettomalta, etäiseltä ja kaukaiselta. Jos mies ei varsinaisesti nimittele, huuda, raivoa tai uhkaile, sitä voi olla vaikea tunnistaa. Mutta juuri siitä on kyse, tarpeesta painaa sinua alas, jotta nousisi itse ylemmäs.

Kannattaa tutustua vaikka YouTubessa aiheeseen hakusanoilla "verbal abuse" ja "emotional abuse". Voit tehdä myös nettitestejä parisuhteestasi - itse sain mahdollisimman neutraaleilla vastauksilla useista eri testeistä täydet pisteet. Ja ei, tällaisesta testistä ei ole kiva saada niitä täysiä tuloksia.

 Itseltäni vei vuosia tajuta, että vika ei ollutkaan minussa vaan suhteemme on myrkyllinen. Pitkään uskoin, että mies on ainoa, joka minua haukkuu niin paljon, koska hän tuntee "todellisen minäni". Kun taas ystäväni ja perheeni, jotka ovat aina kannustaneet, eivät muka vaan tienneet, miten huono ihminen olen, koska eivät joudu asumaan kanssani. Vuosia tuhlasin aikaa myös siihen, että yritin teoillani ansaita hyväksyntää, vaikka maali siirtyi sitä mukaan kun sitä yritin saavuttaa.

Oli melkoinen shokki tajuta lopulta asioiden todellinen tila, kun olin vuosia juossut mieheni hyväksynnän perässä yltämättä siihen enää kertaakaan alkuhuuman jälkeen.

Hmm… tämä ei aivan kuulosta tutulta. Olen lähtökohtaisesti aika hyväitsetuntoinen tai sellainen itsevarma ihminen. Miehen napina ei ole saanut minua kyseenalaistamaan itseäni tai luulemaan että olen huono. En myöskään usko miehen puheita, jos hän siis vaikka napisee että olen liian puhelias niin en ala kuvittelemaan että olisin vaan tiedän olevani oikeasti ihan sopivan puhelias ja hyvällä tavalla puhelias. En myöskään yritä teoillani saada hänen hyväksyntää vaan ajattelen että jos hän ei hyväksy minua niin itsepähän siinä menettää. Hän ei siis ole saanut minua kuvittelemaan että olisin huono tai viallinen. Toki minussa vikoja on mutta niistä olin tietoinen jo ennen kuin häneen tutustuin. Tuli muuten mieleen että häntä tuntuu jotenkin ärsyttävän tämä minun reagoimattomuus. Ap

Minkä takia olet vielä tuossa suhteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilapäinen ero voisi auttaa, ehkä se havahduttaa miehen. Nyt mies näkee sinut itsestäänselvyytenä, eikä kunnioiräta eikä arvosta sinua. Kannattaa lukea se kirja Why does he do that. Hänellä voi hyvin olla toinen nainenkin.

PS. Se kommentti henkisestä väkivallasta oli hyvä. Ei se edellytä, että sinulla olisi vielä huono itsetunto, vaan että mies pyrkii AIKAANSAAMAAN sinulle huonon itsetunnon.

Mutta miksi? Mitä hän siitä oikein hyötyisi? Paljon mukavampihan on puoliso jolla on hyvä itsetunto. Ap

Ihmettelen samaa. En oikein voi uskoa, että puolisolle tulisi parempi fiilis siitä, kun aiheuttaa toisellekin huonon olon. Mutta niin kai se kiusaamistapauksissakin menee. Ne kiusaa, joilla itsellään menee jollain osin huonosti tai epävarmasti. Toisen alentaminen ei kuitenkaan tuo pitkäksi aikaa parempaa oloa. Sitten pitää taas alentaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säästän sinulta nyt vuosia elämästäsi kahdella sanalla: henkinen väkivalta

Tiedän, se tuntuu ajatuksena poskettomalta, etäiseltä ja kaukaiselta. Jos mies ei varsinaisesti nimittele, huuda, raivoa tai uhkaile, sitä voi olla vaikea tunnistaa. Mutta juuri siitä on kyse, tarpeesta painaa sinua alas, jotta nousisi itse ylemmäs.

Kannattaa tutustua vaikka YouTubessa aiheeseen hakusanoilla "verbal abuse" ja "emotional abuse". Voit tehdä myös nettitestejä parisuhteestasi - itse sain mahdollisimman neutraaleilla vastauksilla useista eri testeistä täydet pisteet. Ja ei, tällaisesta testistä ei ole kiva saada niitä täysiä tuloksia.

 Itseltäni vei vuosia tajuta, että vika ei ollutkaan minussa vaan suhteemme on myrkyllinen. Pitkään uskoin, että mies on ainoa, joka minua haukkuu niin paljon, koska hän tuntee "todellisen minäni". Kun taas ystäväni ja perheeni, jotka ovat aina kannustaneet, eivät muka vaan tienneet, miten huono ihminen olen, koska eivät joudu asumaan kanssani. Vuosia tuhlasin aikaa myös siihen, että yritin teoillani ansaita hyväksyntää, vaikka maali siirtyi sitä mukaan kun sitä yritin saavuttaa.

Oli melkoinen shokki tajuta lopulta asioiden todellinen tila, kun olin vuosia juossut mieheni hyväksynnän perässä yltämättä siihen enää kertaakaan alkuhuuman jälkeen.

Hmm… tämä ei aivan kuulosta tutulta. Olen lähtökohtaisesti aika hyväitsetuntoinen tai sellainen itsevarma ihminen. Miehen napina ei ole saanut minua kyseenalaistamaan itseäni tai luulemaan että olen huono. En myöskään usko miehen puheita, jos hän siis vaikka napisee että olen liian puhelias niin en ala kuvittelemaan että olisin vaan tiedän olevani oikeasti ihan sopivan puhelias ja hyvällä tavalla puhelias. En myöskään yritä teoillani saada hänen hyväksyntää vaan ajattelen että jos hän ei hyväksy minua niin itsepähän siinä menettää. Hän ei siis ole saanut minua kuvittelemaan että olisin huono tai viallinen. Toki minussa vikoja on mutta niistä olin tietoinen jo ennen kuin häneen tutustuin. Tuli muuten mieleen että häntä tuntuu jotenkin ärsyttävän tämä minun reagoimattomuus. Ap

Minkä takia olet vielä tuossa suhteessa?

Arvaan: pitkässä suhteessa pitää antaa aika paljon anteeksikin. Lapsen tulo on suuri muutos kaikille. Ap varmasti on toivonut, että mies tottuu tilanteeseen ja muuttuu taas mukavammaksi. Niin toivon minäkin.

Hän tekee kyllä itsekin kotitöitä mutta koska teen lyhempää työpäivää niin teen niitä vähän enemmän. Hoidan suurimmaksi osaksi lapsen asiat ja kasvatusasiat mutta niistäkin keksii jotain napinaa että en ole tehnyt jotain riittävästi tai ollut jossain asiassa riittävän hyvä äiti tms

Meillä on niin päin, että puoliso ei tee töitä ja minä teen, mutta valittaa kun en tee tarpeeksi kotitöitä ja ole lapsen kanssa 10h työpäivän jälkeen.

-Mies

Vierailija kirjoitti:

Hän tekee kyllä itsekin kotitöitä mutta koska teen lyhempää työpäivää niin teen niitä vähän enemmän. Hoidan suurimmaksi osaksi lapsen asiat ja kasvatusasiat mutta niistäkin keksii jotain napinaa että en ole tehnyt jotain riittävästi tai ollut jossain asiassa riittävän hyvä äiti tms

Meillä on niin päin, että puoliso ei tee töitä ja minä teen, mutta valittaa kun en tee tarpeeksi kotitöitä ja ole lapsen kanssa 10h työpäivän jälkeen.

-Mies

Meillä mies väittää, että kun saan opinnot valmiiksi j enemmän töitä, hän jäisi mieluusti kotiin. Lapset siis jo isompia, eivät koronahoidettavia. Tuo puhe on ihan puuta heinää! Työttömänä ollessaan hän valitti sitä, että ei jaksa olla vain kotona. Olen todennut, että hänen tapansa olla on siis valittaminen. Valittaminen on helpompaa kuin itsensä tunteminen tai ratkaisujen etsiminen.