Puolisoni on kestotyytymätön minuun

On oikeasti tyytymätön itseensä ja pentumaisena luonteena purkaa sen sinuun.

Varmaan ihan helv.tin rasittavaa. Minä sinuna ehdottaisin tai jopa vaatisin osallistumista parisuhdeterapiaan, ei tuollaista nalkuttamista kukaan kestä ilman, että lämpimät tunteet kuolevat täysin. 

Oletko muuten sanonut miehellesi asiasta noin? Että jos hänellä ei ole mitään positiivista koskaan sanottavana, se on varma keino tappaa kiintymys ja seksuaalinen halu.

Parisuhdeterapiaa saa ilmaiseksi kuntien perheneuvoloiden alta sekä seurakunnista. Jälkimmäinenkin siis keskittyy parisuhteeseen, ei tuputeta uskontoa.

Kun soitat aikaa, puhelimeen vastaa terapeutti ja sinulta kysellään perusasioita suhteestanne, mikä on ongelma ja miten akuutti tilanne on - näin siksi, että terapiaan on jonoa joten alussa pitää kartoittaa kiirellisyyssaste - ei kannata säikähtää sitä kartoitusta. Todennäköisesti vie kuukausia päästä terapiaan, joten kannattaa soittaa asap.

Terapian hyöty on, että sivullinen näkee monia vinoutumia ja vääriä toimintatapoja sivusta selkeämmin kuin mitä asianosaiset itse. Voisin - ja tämä on "alli virvaus", älä loukkaannu - kuvitella, että sinullakin on omat huonot kommunikaatiotapasi - esimerkiksi tuo, että vain kohauttelet olkiasi todennäköisesti turhauttaa ja raivostuttaa miestäsi, koska hän kokee, että hän puhuu nyt seinille. Mikään palaute, mitä hän antaa, ei johda mihinkään.

Eli ymmärrän erittäin hyvin, että miehesi jatkuva valituspuhe on alkanut turruttaa sinua, mutta oikeasti parisuhteessa pitää voida tuoda ilmi MYÖS negatiivisia asioita ja saada toinen kuulemaan se ja pyrkimään korjata niitä asioita. Ja kyllä: PELKKÄ negatiivinen vyörytys on henkistä alistamista eli en tuolla asetu mitenkään "miehesi puolelle".

Teillä ei siis keskustelu nyt toimi alkuunkaan, ette saa ajatuksianne kuuluville ja molemmat puhutte tavallaan toistenne ohi. Hän harminaiheinensa ja sinä taas toivoisit tukea ja kumppanuutta, mutta saat pelkkää narinaa pikkuasioista.

Vierailija kirjoitti:

On oikeasti tyytymätön itseensä ja pentumaisena luonteena purkaa sen sinuun.

Tässä oikea vastaus. Ap, pakota mies katsomaan youtubesta Gabor Matea, Alan Wattsia ja Eckhart Tollea.

Kuulostaa huonolta. Pystyykö ap ajattelemaan joko pariterapiaa tai eroa?

Olen seurannut vierestä todennäköisesti hiukan samanlaista asetelmaa. Mies on kestonegatiivinen ja tuittuilee naiselle. Nainen ottaa kaiken vastaan stoalaisesti. Saa nähdä, miten kauan nainen jaksaa.

mulla oli samallailla käyttäytyvä vaimo. lopulta erottiin. uuden miehensä kanssa sekosi ja joutui hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan ihan helv.tin rasittavaa. Minä sinuna ehdottaisin tai jopa vaatisin osallistumista parisuhdeterapiaan, ei tuollaista nalkuttamista kukaan kestä ilman, että lämpimät tunteet kuolevat täysin. 

Oletko muuten sanonut miehellesi asiasta noin? Että jos hänellä ei ole mitään positiivista koskaan sanottavana, se on varma keino tappaa kiintymys ja seksuaalinen halu.

Parisuhdeterapiaa saa ilmaiseksi kuntien perheneuvoloiden alta sekä seurakunnista. Jälkimmäinenkin siis keskittyy parisuhteeseen, ei tuputeta uskontoa.

Kun soitat aikaa, puhelimeen vastaa terapeutti ja sinulta kysellään perusasioita suhteestanne, mikä on ongelma ja miten akuutti tilanne on - näin siksi, että terapiaan on jonoa joten alussa pitää kartoittaa kiirellisyyssaste - ei kannata säikähtää sitä kartoitusta. Todennäköisesti vie kuukausia päästä terapiaan, joten kannattaa soittaa asap.

Terapian hyöty on, että sivullinen näkee monia vinoutumia ja vääriä toimintatapoja sivusta selkeämmin kuin mitä asianosaiset itse. Voisin - ja tämä on "alli virvaus", älä loukkaannu - kuvitella, että sinullakin on omat huonot kommunikaatiotapasi - esimerkiksi tuo, että vain kohauttelet olkiasi todennäköisesti turhauttaa ja raivostuttaa miestäsi, koska hän kokee, että hän puhuu nyt seinille. Mikään palaute, mitä hän antaa, ei johda mihinkään.

Eli ymmärrän erittäin hyvin, että miehesi jatkuva valituspuhe on alkanut turruttaa sinua, mutta oikeasti parisuhteessa pitää voida tuoda ilmi MYÖS negatiivisia asioita ja saada toinen kuulemaan se ja pyrkimään korjata niitä asioita. Ja kyllä: PELKKÄ negatiivinen vyörytys on henkistä alistamista eli en tuolla asetu mitenkään "miehesi puolelle".

Teillä ei siis keskustelu nyt toimi alkuunkaan, ette saa ajatuksianne kuuluville ja molemmat puhutte tavallaan toistenne ohi. Hän harminaiheinensa ja sinä taas toivoisit tukea ja kumppanuutta, mutta saat pelkkää narinaa pikkuasioista.

Ei hän halua terapiaan eikä suostu keskusteluun jossa puhuttaisiin hänen ongelmistaan. Ripittää vaan minua asioista joihin on tyytymätön. Varmaan on hänen mielestä ärsyttävää jos vain kohautan olkiani kun hän valittaa mutta en minä nöyristelemäänkään suostu kun valituksen aiheet on joko typeriä tai kohtuuttomia tai pikkuasioita. Jos nalkuttamatta suostuu keskustelemaan niin kuuntelen ja vastaan. Mutta ei sekään johda mihinkään: jos hän haluaa muutosta siihen paljonko harrastan liikuntaa niin sanon että muutos sopii jos hoidat lasta kun tarjolla on jumppaa lähistöllä tai jotta ehdin arkena salille. Hän ei suostu. Tai jos on tyytymätön tapaani kasvattaa lasta niin kun kysyn miten sitten haluaa että kasvatan niin ei vastaa! Sanoo vain paremmin tms yhtä typerää. Tuntuu että valittaa vain valittamisen ilosta. Ap

Eihän tuolla tavalla kukaan jaksa elää

Ero

Täällä sama. Toistakymmentä vuotta oltu yhdessä ja nyt käydään tuntikausien "keskusteluja" kaikista niistä lukemattomista tavoista, joilla olen ollut ja olen pettymys. Kiva kun lopulta saa kerrottua. Itsetunto on pyöreä nolla. Oon miettinyt, että jos/kun tästä eroon päädytään ja hän pääsee lopultakin elämään elämäänsä niin v***u IKINÄ en lähde enää minkäänlaiseen parisuhteeseen.

Et tee mitään väärin, ap. Miehelläsi on ongelma, ja se on alitajuinen kulttuurinen ajattelumalli, jonka mukaan hän on halutessaan oikeutettu purkamaan sinuun pahaa oloaan, kritisoimaan ja alistamaan. Lue Why does he do that?, löytyy netistä PDF:nä. Loistava ja silmiä avaava teos vihaisista ja kontrolloivista miehistä, jonka kaikkien parisuhdetta aikovien tulisi lukea, niin miesten kuin naisten. Miehen täytyy nyt tehdä kovasti töitä itsensä kanssa, jos mielii säilyttää parisuhteenne.

Mies on tyytymätön itseensä ja elämäänsä ja purkaa sen sinuun. Minulla oli tuommoinen mies aikoinaan. Oli jotenkin flegmaattinen ajopuu, joka ei saanut suutaan auki omista haluistaan ja näkemyksistään koskaan. Jatkuvaa kitinää vaan minne menikin, mikään ei kelvannut eikä ollut koskaan tyytyväinen. Sai 10 avioliittovuoden jälkeen kakaistua ulos, ettei halunnut tätä elämää ja lähtee toisen naisen matkaan, oli ollut salasuhde puoli vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Ei hän halua terapiaan eikä suostu keskusteluun jossa puhuttaisiin hänen ongelmistaan. Ripittää vaan minua asioista joihin on tyytymätön. Varmaan on hänen mielestä ärsyttävää jos vain kohautan olkiani kun hän valittaa mutta en minä nöyristelemäänkään suostu kun valituksen aiheet on joko typeriä tai kohtuuttomia tai pikkuasioita. Jos nalkuttamatta suostuu keskustelemaan niin kuuntelen ja vastaan. Mutta ei sekään johda mihinkään: jos hän haluaa muutosta siihen paljonko harrastan liikuntaa niin sanon että muutos sopii jos hoidat lasta kun tarjolla on jumppaa lähistöllä tai jotta ehdin arkena salille. Hän ei suostu. Tai jos on tyytymätön tapaani kasvattaa lasta niin kun kysyn miten sitten haluaa että kasvatan niin ei vastaa! Sanoo vain paremmin tms yhtä typerää. Tuntuu että valittaa vain valittamisen ilosta. Ap

Itse olin samassa tilanteessa ja tilanne korjaantui pariterapiassa. Jostain syystä vaimolleni ei vain mennyt perille ennemmin, mutta sitten havahtui kun ulkopuolinen tähän otti selvästi kantaa. Ollaan onnellisesti yhdessä ja nalkuttaminen loppui. Toki myös paransin asioita omalta osaltani, koska vikaa löytyy yleensä molemmista. Eli suosittelen tekemään selväksi, että kokeillaan pariterapiaa ja jos se ei onnistu, niin sitten  ero vaihtoehtona. En ainakaan itse moisessa suhteessa suostu enää olemaan.

ei ole kasvanut aikuiseksi kuten usein on

Jätä se sika!

Sillä oli varmaan joku auvoisa kuvitelma siitä, miten asiat menee lapsiperheessä ja nyt on sitten pettynyt kun ei elämä ollutkaan ruusuilla tanssimista. Ja lapsellisuuttaan purkaa sen sitten jatkuvana kiukutteluna. Suoraan sanottuna olisi varmaan paras, jos kilahtaisit sille joskus kunnolla ja sanoisit suoraan, ettet jaksa enää kuunnella tuommoista ja että on syytä nyt kasvaa aikuiseksi ja lopettaa tyhjänpäiväinen ruikutus. Jos ei kodin siisteystaso kelpaa niin herra on hyvä ja tarttuu moppiin sitten. Oletko oikeasti koskaan suuttunut, vai otatko aina kaiken vaan tyynesti vastaan? Kyllähän tuo kuvaa myös sitä, että miehesi näkee sinut nyt lähinnä äitinä ja kotitalousvälineenä, ei naisena ja rakastettuna. Terapia olisi kyllä tosi hyvä juttu.

Minulla oli eksän kanssa sama tilanne. Tyytymättömyys minuun kasvoi samassa suhteessa, kun oli tyytymätön töihinsäkin. Jos elämässä oli mielenkiintoinen projekti, niin tyytyväisyys minuunkin kasvoi.

Meidän 20-vuotinen avioliitto päättyi miehen löytäessä toisen. Arvatakaa, miten kuulinkaan, kuinka paljon parempi tuo toinen nainen onkaan… mies myös lateli, miksi meidän on parasta erota. Muistan yhden syyn selvästi: meillä kunnon erilainen musiikkimaku….

Lapsilta kuulen, että nykyäänkin mies on hyvin tyytymätön kaikkeen. Oma pää tuossa pitäisi selvittää.

Säästän sinulta nyt vuosia elämästäsi kahdella sanalla: henkinen väkivalta

Tiedän, se tuntuu ajatuksena poskettomalta, etäiseltä ja kaukaiselta. Jos mies ei varsinaisesti nimittele, huuda, raivoa tai uhkaile, sitä voi olla vaikea tunnistaa. Mutta juuri siitä on kyse, tarpeesta painaa sinua alas, jotta nousisi itse ylemmäs.

Kannattaa tutustua vaikka YouTubessa aiheeseen hakusanoilla "verbal abuse" ja "emotional abuse". Voit tehdä myös nettitestejä parisuhteestasi - itse sain mahdollisimman neutraaleilla vastauksilla useista eri testeistä täydet pisteet. Ja ei, tällaisesta testistä ei ole kiva saada niitä täysiä tuloksia.

 Itseltäni vei vuosia tajuta, että vika ei ollutkaan minussa vaan suhteemme on myrkyllinen. Pitkään uskoin, että mies on ainoa, joka minua haukkuu niin paljon, koska hän tuntee "todellisen minäni". Kun taas ystäväni ja perheeni, jotka ovat aina kannustaneet, eivät muka vaan tienneet, miten huono ihminen olen, koska eivät joudu asumaan kanssani. Vuosia tuhlasin aikaa myös siihen, että yritin teoillani ansaita hyväksyntää, vaikka maali siirtyi sitä mukaan kun sitä yritin saavuttaa.

Oli melkoinen shokki tajuta lopulta asioiden todellinen tila, kun olin vuosia juossut mieheni hyväksynnän perässä yltämättä siihen enää kertaakaan alkuhuuman jälkeen.

Niin ja käytännön neuvo yhdeltä noista videoista, joita olen katsonut. Kun huomaat, että mies iskee taas heikkoon kohtaan, toimi näin:

1. Totea tapahtunut neutraalisti, hyväksyen ääneen: "aha, olet siis sitä mieltä, etten ole täyttänyt tiskikonetta oikein".

2. Kerro, miltä se tuntuu sinusta: "kun huomauttelet tuohon tyyliin jatkuvasti, minusta tuntuu tosi kurjalta ja riittämättömältä."

3. Lopuksi kysy vastakysymys: "haluatko tarkoituksella saada minut tuntemaan oloni kurjaksi?"

Tuo kuulemma toimii, koska ensin ilmaiset selkeästi huomanneesi, mitä on tapahtumassa, ja sen jälkeen laitat vielä kiukuttelijan vastuuseen kiukuttelustaan, itse kuitenkaan hermojasi menettämättä. Näissä tapauksissahan puoliso ei koskaan halua kääntää keskustelua itseensä vaan keskittyy mieluummin sen toisen puutteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Säästän sinulta nyt vuosia elämästäsi kahdella sanalla: henkinen väkivalta

Tiedän, se tuntuu ajatuksena poskettomalta, etäiseltä ja kaukaiselta. Jos mies ei varsinaisesti nimittele, huuda, raivoa tai uhkaile, sitä voi olla vaikea tunnistaa. Mutta juuri siitä on kyse, tarpeesta painaa sinua alas, jotta nousisi itse ylemmäs.

Kannattaa tutustua vaikka YouTubessa aiheeseen hakusanoilla "verbal abuse" ja "emotional abuse". Voit tehdä myös nettitestejä parisuhteestasi - itse sain mahdollisimman neutraaleilla vastauksilla useista eri testeistä täydet pisteet. Ja ei, tällaisesta testistä ei ole kiva saada niitä täysiä tuloksia.

 Itseltäni vei vuosia tajuta, että vika ei ollutkaan minussa vaan suhteemme on myrkyllinen. Pitkään uskoin, että mies on ainoa, joka minua haukkuu niin paljon, koska hän tuntee "todellisen minäni". Kun taas ystäväni ja perheeni, jotka ovat aina kannustaneet, eivät muka vaan tienneet, miten huono ihminen olen, koska eivät joudu asumaan kanssani. Vuosia tuhlasin aikaa myös siihen, että yritin teoillani ansaita hyväksyntää, vaikka maali siirtyi sitä mukaan kun sitä yritin saavuttaa.

Oli melkoinen shokki tajuta lopulta asioiden todellinen tila, kun olin vuosia juossut mieheni hyväksynnän perässä yltämättä siihen enää kertaakaan alkuhuuman jälkeen.

Hmm… tämä ei aivan kuulosta tutulta. Olen lähtökohtaisesti aika hyväitsetuntoinen tai sellainen itsevarma ihminen. Miehen napina ei ole saanut minua kyseenalaistamaan itseäni tai luulemaan että olen huono. En myöskään usko miehen puheita, jos hän siis vaikka napisee että olen liian puhelias niin en ala kuvittelemaan että olisin vaan tiedän olevani oikeasti ihan sopivan puhelias ja hyvällä tavalla puhelias. En myöskään yritä teoillani saada hänen hyväksyntää vaan ajattelen että jos hän ei hyväksy minua niin itsepähän siinä menettää. Hän ei siis ole saanut minua kuvittelemaan että olisin huono tai viallinen. Toki minussa vikoja on mutta niistä olin tietoinen jo ennen kuin häneen tutustuin. Tuli muuten mieleen että häntä tuntuu jotenkin ärsyttävän tämä minun reagoimattomuus. Ap