Miten saataisiin suomalaisten lihavuus kuriin?
Tämän ei ole tarkoitus syyllistää ketään vaan miettiä ratkaisuja, mitä suomalaisten alati kohoavalle painoindeksille voitaisiin tehdä. Niin nuoret kuin aikuisetkin ovat ennätyksellisen ylipainoisia ja kehitys jatkuu.
Kommentit (239)
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa ehdottaa läskipassia, kaikenlaista kontrollia. Ihmeellistä siinä mielessä, että nyt jo valitetaan holhousyhteiskunnasta. Jokainen aikuinen terve ihminen voi holhota ihan itse itseään ja perillisiään, että ei liho. Sairaat ja lääkkeiden takia lihoneet ovat eri asia. Missä mättää, että syödään valtavia määriä liikaa päivästä päivään ja vuodesta vuoteen? Lisäksi valitetaan elintarvikkeiden kalleudesta eli miksi pitää ostaakin niin jumalattomasti kaikkea lihottavaa?
Holhousyhteiskunnassa kasvaneet ovat tottuneet siihen, että kaikki tehdään ja päätetään puolesta, näin ollen myös vastuu kaikesta, jopa omasta ruokavaliosta, vieritetään yhteiskunnan harteille. Esim. moni yhteiskunnan tukien varassa elävä väittää, että ei ole varaa syödä terveellisesti = yhteiskunnan vika, että joutuu ostamaan eineksiä ja epäterveellistä ruokaa, koska ei anna enempää rahaa.
En edes haaveile suomalaisten laihduttamista. Hyvin riittäisi , jos saisin kuriin omat kiloni.
Nykyään normaalipainoisia pidetään jo laihoina. Itsekin olen kuullut paljon päivittelyä kuinka olen liian laiha ja ei ole enää terveellistä, vaikka painoindeksi on 20 eli selvästi normaalin puolella. Asenteet ovat vääristyneet pahan kerran ja käsitys normaalisti hämärtynyt.
T. N28
Tunnesyöminen on tekosyy monelle. Oikea syy on nautinnonhalu. Kun elimistön energian ja ravinteiden tarve on tyydytetty, niin jäljellä jäävä nälkä ei ole oikeaa nälkää, vaan haluaa saada edelleen nautintoa eli positiivista tunnetta. Varmasti se aivoissa tuntuu ihan samalta kuin nälkä, mutta sen pystyy kyllä erottamaan energian ja ravinteiden puutteen aiheuttamasta nälästä, kun vähän asiaa jumppaa.
Tunnesyömiseksi nimittäminen helposti ikäänkuin oikeuttaa asian. Eihän tupakointiakaan nimitä tunnetupakoinniksi.
Nuo positiiviset fibat pitää oppia hakemaan jostain muualta kuin ruoasta. Liikunta, sosiaaliset suhteet mm.
Joukkoliikenteessä voisi oikeasti olla perusteltua laskuttaa lihavalta enemmän, kun vievät kahden ihmisen paikat. Eli jos painoindeksi yli 35 tms. maksat tuplahinnan.
Laitetaan ylipainoisille samat rajoitukset kuin korona rokottamattomille ja media painostaa heitä laihduttamaan samaan tapaan kuin ottamaan rokotteet.
Itse laihduin huomattavasti, kun pääsin opiskelu- ja työttömyysjakson jälkeen kiinni työelämään: oli varaa maksaa kuntosalista ja muista kivoista harrastuksista ja kauppakassiin eksyi sipsien ja pakastepitsojen sijaan pähkinäpusseja ja hevi-osastolta itselleni mieluisia hedelmiä, joihin ei ennen oikein ollut varaa. Kun aloin käydä harrastuksissa iltaisin, päivät täyttyivät töistä ja muista aktiviteeteista eikä enää ollut aikaa makoilla sohvalla sipsipussi kainalossa.
Ei minusta ratkaisu ole makeisveron nostaminen, vaan mielenterveyspalveluihin panostaminen ja ihmisten aktiivisuuden kasvattaminen. Monet syövät ahdistukseen, suruun ja tylsyyteen.
Suosittelisin joka talokuntaan reippailuvastaavaa, hän huolehtisi että talossa jokainen oman kuntonsa mukaan kävelyä, naruhyppelyä yms. 1-3 krt/vko. Homma täytyisi porrastaa ikäryhmittäin esim. Lapset, työikäiset, vanhukset. Myös jonkinlainen ravintovastaava täytyy olla.. kova työ edessä mutta terve kansa on mukava kansa...
Vierailija kirjoitti:
Jos talous menisi erittäin syvään lamaan niin ihmisillä ei olisi varaa lihoa. Muu ei auta.
Silloinhan vain lihottaisiin enemmän. Terveellinen ruoka on nääs kalliimpaa kuin epäterveellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnon vero kaikelle lihottavalle ja pikaruualle.
Eli käytännössä myös tavallisen ruoan verotusta pitäisi korottaa niin paljon, ettei ihmisillä ole enää varaa syödä tarpeeksi koska myös terveellistä ruokaa voi syödä liikaa ja sitä kautta lihoa.
Olisiko kuitenkin hieman eri asia elimistön kannalta, lihooko terveellisen ruoan vai mätön ja herkkujen takia?
Terveellisen ja ei-energiatiheän ruoan syömisellä on kova homma lihoa. Esimerkin vuoksi muutetaan 2000 kcal vähän lautasmallia mukaillen ruoaksi. Päivässä voi noihin kaloreihin syödä 700 gr kanaa, 700 gr keitettyä riisiä ja 1,5 kiloa porkkanoita.
Vierailija kirjoitti:
Itse laihduin huomattavasti, kun pääsin opiskelu- ja työttömyysjakson jälkeen kiinni työelämään: oli varaa maksaa kuntosalista ja muista kivoista harrastuksista ja kauppakassiin eksyi sipsien ja pakastepitsojen sijaan pähkinäpusseja ja hevi-osastolta itselleni mieluisia hedelmiä, joihin ei ennen oikein ollut varaa. Kun aloin käydä harrastuksissa iltaisin, päivät täyttyivät töistä ja muista aktiviteeteista eikä enää ollut aikaa makoilla sohvalla sipsipussi kainalossa.
Ei minusta ratkaisu ole makeisveron nostaminen, vaan mielenterveyspalveluihin panostaminen ja ihmisten aktiivisuuden kasvattaminen. Monet syövät ahdistukseen, suruun ja tylsyyteen.
Tuo ei oikein mene läpi.
Sipsit ja pakastepizzat eivät ole mikään edullinen ruokavalio.
Todellinen syy taitaa olla että pitää saada jotain hyvää. Siksi mainitsit pähkinäpussit. Sipsien ja pakastepizzojen hinnalla kyllä valmistaisi terveellisempää perusruokaa.
Hyvään mielenterveyteen pitäisi panostaa, eli kiusaamiseen tulisi puuttua paremmin ja ihmisten pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten puhuu muista ihmisistä, myös netissä. En esimerkiksi ymmärrä, miksi joillain ihmisillä on tarve avautua siitä kenellä julkkiksella on ärsyttävin ääni. Jos ei ole hyvää sanottavaa, niin älä sano mitään.
Irtokarkit, chipsit, mättöhampurilaiset ja jättisubit ym. roskavälipalat limuineen pois ja kunnon ateriarytmi takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa ehdottaa läskipassia, kaikenlaista kontrollia. Ihmeellistä siinä mielessä, että nyt jo valitetaan holhousyhteiskunnasta. Jokainen aikuinen terve ihminen voi holhota ihan itse itseään ja perillisiään, että ei liho. Sairaat ja lääkkeiden takia lihoneet ovat eri asia. Missä mättää, että syödään valtavia määriä liikaa päivästä päivään ja vuodesta vuoteen? Lisäksi valitetaan elintarvikkeiden kalleudesta eli miksi pitää ostaakin niin jumalattomasti kaikkea lihottavaa?
Olet väärässä. Niinhän ne normaalipainoiset läpipaskot kuvittelee.
Oikeasti aika harva ylipainoinen syö mitään VAAAALTAAAVIA määriä liikaa PÄIVÄSTÄ PÄIVÄÄN.
Jos niin muka olisi, he olisivat 250-400 kg läskivuoria.
Oikeasti mättää se, että syödään hieman ja pieniä määriä liikaa. Se lihottaa hitaasti ja huomaamatta.
On myös todella vaikea tietää mikä on se optimaalinen määrä syödä, jos on jo päätynyt ylipainoiseksi.
Jos tekee niin kuin TYHMÄT ihmiset neuvovat, eli alkaa laihduttamaan ja tottelee typeriä neuvoja "Alat kertakaikkiaan vaan laihduttaa ja syöt vain salaattia ja kaalisoppaa 900kcl edestä per päivä, takaan että laihdut".
Noilla typerien idioottien neuvoilla laihtuu hetkeksi ja saa sotkettua kehonsa vuosikausiksi.
Pysyvä painon pudotus on AINA hieman monimutkaisempi prosessi mitä typerä läpipasko kuvittelee.
Vierailija kirjoitti:
Kunnon vero kaikelle lihottavalle ja pikaruualle.
Kuvitteleeko joku, että vain herkkuja ja epäterveellistä ruokaa syömällä lihoo? Ikinä en ole ollut makeanhimoinen ja ruokani kokkaan aina itse, syön kasviksia ja huolehdin, että viljat ovat kokojyvää, mutta kappas, BMI ollut yli 30 koko aikuisiän. Kun kuluttaa vähän toimistotyössä, on helppo saada ihan siitä terveellisestä ruuasta sen verran kaloreita, että ensin lihoo ja sitten paino pysyy paikoillaan. Liikunta tekee hyvää, mutta minun kohdalla se ei ainakaan laihduta, vaikka helposti liikun 15 tuntia viikossa työmatka- ja muuna hyötyliikuntana. Enkä puolustele ylipainoa, varmasti joku dieetti laihduttaisi, mutta ei ylipaino vaadi välttämättä muuta kuin liikaa päivän kolmesta ateriasta saatuja kaloreita. Omena liikaa päivässä tekee kilon parissa kuukaudessa, jos ajatellaan ylipainoa pelkkänä matematiikkana.
Pizzat ja hampurilaiset sekä pastat säännöstelyyn. Todellakin.
Kun nämä valtasi markkinat, alkoi kilot lisääntyä.
Kannattaa välillä netistä katsoa vanhoja filmejä vaikka Helsingin katukuvasta.
Lopetetaan aivopesu, että ylisyönti ja ylipaino ovat luonnonvoimia, jolle ei kertakaikkiaan voi mitään, jos ympärillä on enemmän ravintoa kuin elimistö tarvitsee.
Toinen mikä vähän mietityttää, että jos ongelma liikakalorien saanti, niin ratkaisu on välipalat. Kukaan tuntemani hoikka ihminen ei syö mitään välipaloja.